Part 10

Kaikki nämä suostuivat tekemään mitä hän määräsi ja tukemaan häntä kaikessa, mitä hän halusi, yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka tahtoivat seurata heidän neuvoaan. Olavi kuningas teki silloin tiettäväksi rahvaalle, että hän aikoi käskeä kaikkia valtakuntansa miehiä rupeamaan kristityiksi. Ne, jotka ennenkin olivat suostuneet tähän, tottelivat nyt heti käskyä; he olivat myöskin mahtavimpia saapuvilla olevista, ja kaikki muut seurasivat heitä. Sen jälkeen kastettiin kaikki idän puolella Vikenissä. Nyt kuningas lähti Vikenin länsiosiin ja käski kaikkien miesten ottaa vastaan kristinuskon; mutta niitä, jotka puhuivat vastaan, hän rankaisi ankarasti, toisia hän surmautti, toisia silvotti, toisia karkoitti maasta. Päästiin niin pitkälle, että koko siinä valtakunnassa, jota hänen isänsä Trygve kuningas ennen oli hallinnut, ja samaten siinä, mikä oli kuulunut hänen sukulaiselleen Harald Grenskelle, kaikki kansa rupesi kristinuskoon, niinkuin Olavi määräsi; ja sinä kesänä ja seuraavana talvena koko Viken tuli täysin kristityksi.

Olavi kuningas lähti varhain keväällä liikkeelle Vikenistä, ja hänellä oli paljon miehiä mukanaan. Hän kulki lännen puolelle Agderiin; mutta kaikkialla, missä hän piti käräjiä talonpoikain kanssa, hän käski kansan kastettavaksi, ja siellä alistuttiin kristinuskoon, sillä ei kukaan talonpojista uskaltanut nousta kuningasta vastaan.

Hordalannissa oli monta ja uljasta miestä, jotka polveutuivat Horda-Kaaren suvusta; tämä suku oli suurin ja mahtavin siinä osassa. Mutta kun nämä sukulaiset saivat kuulla siitä pulmallisesta asiasta, että kuningas tuli idästä päin kautta maan suurin sotajoukoin ja rikkoi vanhoja lakeja ja että kaikki ne, jotka puhuivat häntä vastaan, saivat kärsiä rangaistuksia ja vainoa, päättivät sukulaiset kokoontua neuvottelemaan, sillä sen he saattoivat arvata, että kuningas saapuisi pian niille maille; he sopivat siitä, että kävisivät miehissä Gula-käräjille ja kohtaisivat siellä kuningas Olavi Trygvenpojan.

Heti Rogalantiin saavuttuaan Olavi kutsui käräjät koolle. Mutta kun käräjäviesti saapui talonpojille, he kokoontuivat miehissä ja täysin aseistettuina; ja yhteen tultuaan he neuvottelivat ja valitsivat kolme miestä, jotka olivat heidän joukostaan taitavasanaisimpia, vastaamaan Olavi kuninkaalle käräjillä ja puhumaan häntä vastaan sekä tekemään tiettäväksi, etteivät he aikoneet taipua laittomuuksiin, vaikka kuningas sellaisia määräsikin. Mutta kun talonpojat olivat saapuneet käräjille ja ne olivat kokoontuneet, nousi Olavi kuningas seisomaan ja puhui leppyisästi heille. Kuitenkin selvisi hänen sanoistaan, että hän tahtoi heidän ottavan vastaan kristinuskon; hän pyysi sitä ensin kaunein sanoin, mutta lopulta hän lupasi niille, jotka puhuivat vastaan eivätkä tahtoneet taipua hänen käskyynsä, että heidän osakseen tulisi hänen puoleltaan vihaa ja rangaistusta ja kovaa kohtelua, missä hän vain tapaisi heidät.

Kun kuningas oli lopettanut puheensa, nousi muuan talonpojista, joka oli kaunopuheisin ja oli valittu ensiksi vastaamaan Olavi kuninkaalle. Mutta kun hän aikoi puhua, valtasi hänet sellainen yskä ja rinnanahdistus, ettei hän saanut lausutuksi sanaakaan, vaan istuutui. Silloin nousi seisomaan toinen talonpoika, koska hän ei tahtonut jättää vastausta sikseen, vaikka ensimmäisen olikin käynyt huonosti. Mutta puhumaan ryhtyessään hän alkoi niin kangertaa, ettei saanut sanaakaan esille; silloin rupesivat kaikki nauramaan ja talonpoika istuutui jälleen. Sitten nousi kolmas pystyyn ja aikoi puhua Olavi kuningasta vastaan; mutta hän oli käynyt niin käheäksi ja sameaääniseksi, ettei kukaan voinut kuulla, mitä hän sanoi, ja hänenkin täytyi istuutua. Silloin ei kukaan talonpojista tullut puhuneeksi Olavi kuningasta vastaan. Mutta kun he eivät saaneet ketään vastaamaan kuninkaalle, ei vastarinnasta tullut mitään. Ja niin kävi, että kaikki suostuivat siihen, mitä kuningas määräsi; silloin kastettiin siellä kaikki käräjärahvas, ennenkuin kuningas erosi heistä.

Olavi kuningas lähti miehineen Gula-käräjille, sillä talonpojat olivat lähettäneet hänelle sanan, että vastaisivat siellä hänen esitykseensä. Mutta kun molemmat joukot olivat saapuneet käräjille, tahtoi kuningas ensin keskustella päällikköjen kanssa. Heidän kokoonnuttuaan hän esitti asiansa ja pyysi heitä ottamaan vastaan kasteen hänen käskynsä mukaan. Silloin sanoi Ålmod vanhus:

"Me sukulaiset olemme puhelleet tästä asiasta keskenämme ja suostuneet kaikki samaan tuumaan. Jos sinä, kuningas, aiot pakottaa meitä sellaisiin, että rikot lakimme ja väkipakolla koetat alistaa meidät valtaasi, silloin käymme sinua vastaan kaikin voimin, ja sitten saa kohtalo päättää voitosta. Mutta jos sinä, kuningas, tahdot antaa meille hyödyllisiä lahjoja, voit toimia niin hyvin, että me kaikki liitymme sinuun täysin kuuliaisina."

Kuningas virkkoi: "Mitä vaaditte minulta, jotta meidän sovintomme tulee parhaimmaksi?"

Silloin sanoo Ålmod: "Ensinnäkin sitä, että naitat Astrid sisaresi sukulaisellemme Erling Skjalginpojalle, jota me nyt sanomme lupaavimmaksi kaikista nuorista Norjan miehistä."

Kuningas arvelee, että se tuntuu hänestä sopivalta naimiskaupalta, koska Erling on hyvää sukua ja ulkomuodoltaan lupaava; mutta kuitenkin sanoo hän, että Astrid saa itse vastata tässä asiassa. Sitten kuningas puhui sisarelleen tästä.

"Vähän hyötyä on minulla nyt siitä", sanoo tämä, "että olen kuninkaan tytär ja kuninkaan sisar, jos minut naitetaan miehelle, jolla ei ole ruhtinaan nimeä; mieluummin odotan muutamia talvia toista avioliittoa". -- Ja siihen päättyi keskustelu sillä kertaa.

Olavi otatti nyt kiinni haukan, jonka Astrid omisti, käski kyniä siitä kaikki höyhenet ja lähetti sen sitten hänelle. Silloin Astrid sanoi:

"Vihainen on veljeni nyt!"

Sitten hän nousi ja kävi kuninkaan luo; tämä tervehti häntä ystävällisesti. Astrid sanoi silloin, että hän toivoi kuninkaan järjestävän hänen avioliittonsa mielensä mukaan.

"Niin minä ajattelin", virkkoi kuningas, "että saisin kyllin valtaa tässä maassa tehdäkseni jaarliksi kenen tahdon".

Kuningas kutsutti sitten Ålmodin ja Erlingin ja kaikki heidän sukulaisensa neuvotteluun. Siinä puhuttiin tästä avioliitosta, ja lopulta kävi niin, että Astrid kihlattiin Erlingille. Sitten kuningas antoi käräjäin kokoontua ja tarjosi talonpojille kristinuskoa. Nyt olivat Ålmod ja Erling ensimmäisiä ajamaan kuninkaan asiaa, ja heidän puolelleen liittyivät kaikki heidän sukulaisensa. Kenelläkään ei ollut silloin rohkeutta puhua vastaan, ja niin kaikki kansa kastettiin ja tuli kristityksi. Erling Skjalginpoika vietti kesällä häänsä, ja saapuvilla oli paljon väkeä; siellä oli myöskin Olavi kuningas. Silloin hän tarjosi Erlingille jaarlikuntaa. Erling sanoi näin:

"Hersejä ovat sukulaiseni olleet, en halua saada suurempaa nimeä kuin he. Mutta sen otan kernaasti vastaan teiltä, kuningas, että annatte minun olla suurin senniminen tässä maassa."

Kuningas lupasi hänelle sen. Ja erotessaan Olavi kuningas antoi hänelle suuren alueen samoilla ehdoilla, kuin Harald Kaunotukka oli luovuttanut pojilleen.

Samana syksynä Olavi kuningas kutsui neljän fylken käräjät Stadin pohjoispuolelle; niille oli sognelaisten, vuonolaisten, etelämöreläisten sekä raumalaaksolaisten määrä saapua. Olavi kuningas lähti sinne mukanaan suuri seurue miehiä, jotka hän oli tuonut idänpuolelta tai jotka olivat tulleet hänen luokseen Rogalannissa ja Hordalannissa. Mutta saavuttuaan sinne käräjille hän määräsi kristinuskon siellä kuten muuallakin vallitsevaksi. Koska kuninkaalla oli perin suuri joukko, pelkäsivät he sitä; ja lopulta kuningas tarjosi heille kaksi ehtoa: joko heidän oli otettava vastaan kristinusko ja annettava kastaa itsensä tai muussa tapauksessa käytävä taisteluun häntä vastaan. Mutta kun talonpojilla ei ollut mitään toiveita taistelusta, suostuttiin siihen ehtoon, että kaikki kansa tehtiin kristityksi.

Mutta Olavi kuningas lähti miehineen Pohjois-Möreen ja alisti sen fylken kristinuskoon. Sitten hän purjehti Ladeen ja käski repiä maahan jumalain temppelin ja ottaa kaiken kullan ja komeuden jumalalta; hän otti pääovesta ison kultarenkaan, jonka Haakon jaarli oli teettänyt, sitten Olavi poltatti sen temppelin. Mutta kun talonpojat saavat sen tietää, antavat he vainovasaman kiertää kaikissa fylkeissä, kokoontuvat sotajoukoksi ja aikovat käydä kuningasta vastaan. Olavi kuningas purjehtii nyt laivastoineen vuonoa myöten ja aikoo lähteä pohjan puolelle Haalogalantiin tehdäkseen sen kristityksi; mutta matkalla hän saa kuulla, että siellä on liikkeellä sotajoukko, joka aikoo suojella maataan kuningasta vastaan. Sen kuultuaan Olavi pyörtää takaisin ja purjehtii etelään päin ja saapuu alkutalvesta idän puolelle Vikeniin.

Svitjodin Sigrid kuningatar, jota nimitettiin Ylpeäksi, asui talojaan. Sinä talvena kulki lähettejä Olavi kuninkaan ja Sigrid kuningattaren väliä, ja he pyysivät Olavi kuninkaalle kuningatarta puolisoksi; tämä otti tarjouksen ystävällisesti vastaan, ja se asia joutui puheeksi. Silloin Olavi lähetti Sigrid kuningattarelle sen ison kultarenkaan, jonka hän oli ottanut Laden temppelin ovesta, ja se näytti kallisarvoiselta lahjalta. Tästä asiasta oli määrä pitää seuraavana keväänä kokous Virralla rajamerkin luona. Kun tätä rengasta, jonka Olavi kuningas oli lähettänyt Sigrid kuningattarelle, kaikki niin kehuivat, oli kuningattaren luona kaksi hänen seppäänsä, jotka olivat veljeksiä. Mutta kun he ottivat renkaan ja punnitsivat sitä käsissään ja puhelivat kahden kesken, kutsutti kuningatar heidät luokseen ja kysyi, miksi he sitä rengasta pilkkasivat. He kieltäytyivät sanomasta; hän virkkaa, että heidän on ilmoitettava hänelle, mitä he ovat siitä huomanneet. He sanovat, että renkaassa piilee petosta. Silloin hän antoi murtaa renkaan, ja sen sisästä löydettiin kuparia. Siitä kuningatar vihastui suuresti ja sanoi, että Olavi kyllä saattoi pettää hänet muussakin.

Varhain keväällä Olavi kuningas lähti itään Konungahellaan[100] Sigrid kuningatarta tapaamaan. Mutta toisensa kohdatessaan he puhuivat siitä asiasta, jota oli pohdittu talven kuluessa, että he menisivät keskenään naimisiin, ja se asia edistyi hyvin. Silloin Olavi kuningas sanoi, että Sigridin oli otettava vastaan kaste ja oikea usko. Hän vastasi tähän:

"En tahdo luopua siitä uskosta, mikä minulla ennen on ollut ja sukulaisillani ennen minua. En minäkään pane sitä vastaan, että sinä uskot siihen jumalaan, josta eniten pidät."

Silloin Olavi kuningas suuttui silmittömästi ja vastasi kiivaasti:

"Miksi ottaisin sinut, joka olet pakanakoira?" -- Ja hän löi kuningatarta kasvoihin hansikkaalla, jota hän piti kädessään. Sitten hän nousi ja kuningatar samaten. Sigrid sanoi:

"Tämä voi koitua sinulle surmaksi!" Sen jälkeen he erkanivat; kuningas lähti Vikeniin, mutta kuningatar itään päin Sveanmaahan.

Olavi kuningas lähti sitten Tunsbergiin ja piti siellä jälleen käräjät ja määräsi, että kaikkien niiden miesten, jotka todistettiin taikuutta harjoittaviksi tai olivat velhoja, oli lähdettävä maasta pois. Sitten kuningas antoi tiedustella sellaisia miehiä lähiseuduilta ja käski heidät kaikki luokseen. Mutta kun he saapuivat sinne, oli heidän joukossaan mies nimeltä Öivind Kelda, Harald Kaunotukan pojan Ragnvald Rettelbeinen pojanpoika. Öivind oli noita ja perin taikataitoinen. Olavi kuningas käski kerätä kaikki nämä miehet erääseen tupaan, toimitti heille pidot ja tarjosi väkevää juomaa; ja kun he olivat tulleet humalaan, hän käski sytyttää tuvan tuleen, ja niin se tupa paloi, ja kaikki väki, mikä oli sisässä, paitsi Öivind Kelda, joka pelastui lakeisesta. Mutta kauaksi päästyään hän tapasi matkallaan miehiä, jotka aikoivat kuninkaan luo, ja pyysi heitä sanomaan tälle, että Öivind Kelda oli suoriutunut tulesta eikä aikonut sen koommin joutua Olavi kuninkaan käsiin; mutta hän tahtoi edelleenkin menetellä taidollaan samaan tapaan kuin ennenkin. Kun nämä miehet saapuivat kuninkaan luo, kertoivat he Öivindistä, kuten tämä oli pyytänyt. Kuningas oli vihoissaan siitä, ettei Öivind ollutkaan kuollut.

Kevään lähetessä Olavi kuningas retkeili pitkin Vikeniä ja asusti suurkartanoissaan ja lähetti kautta koko Vikenin sanan, että halusi kesällä saada väkeä ja laivoja lähteäkseen sotaretkelle pohjan puolelle. Matkalla hän saapui pääsiäisiltana Kårmtiin, missä oli valmistettu hänelle pääsiäispidot; hänellä oli lähes kolmesataa miestä mukanaan. Samana yönä tuli sinne saarelle Öivind Kelda; hänellä oli täysin miehitetty sota-alus; kaikki olivat velhoja ja muuta taikauskoista väkeä. Öivind ja hänen miehensä kävivät maihin laivasta ja harjoittivat taikuuttaan. Öivind loihti niin sakean sumun, etteivät kuningas ja hänen väkensä voineet nähdä heitä. Mutta kun he saapuivat lähelle taloa, silloin tuli kirkas päivä, ja nyt kävi aivan toisin, kuin Öivind oli toivonut: se pimeys, minkä hän oli saanut aikaan taioillaan, valtasi hänet ja hänen väkensä, niin etteivät he nähneet silmillään enempää kuin niskallaan, vaan kulkivat kehää. Mutta kuninkaan vartijat huomasivat heidän kulkevan eivätkä tietäneet, mitä he olivat miehiään. Se kerrottiin kuninkaalle, ja hän nousi silloin väkineen pukeutumaan. Mutta kun kuningas näki, missä Öivind ja hänen miehensä kulkivat, käski hän väkensä aseistautua ja käydä katsomaan, mitä he olivat miehiään. Mutta tuntiessaan Öivindin ottivat kuninkaan miehet hänet ja toisetkin vangiksi ja toivat kuninkaan eteen. Nyt Öivind kertoi kaiken retkestään. Sitten kuningas käski viedä kaikki eräälle luodolle, jonka vesi peitti vuoksen aikana, ja sidotti heidät sinne. Niin Öivind ja hänen miehensä heittivät henkensä. Sitä luotoa sanottiin sitten Velholuodoksi.

Niin kerrotaan, että Olavi kuninkaan ollessa kesteissä Kårmtin Ågvaldsnesissa sinne saapui eräänä iltana vanha ja perin viisaspuheinen mies, jolla oli leveälierinen hattu ja vain yksi silmä; se mies osasi tarinoida kaikista maista. Hän joutui puheisiin kuninkaan kanssa. Kuningas mieltyi suuresti hänen tarinoihinsa ja kyseli häneltä monenlaisia asioita, mutta vieras vastasi kaikkiin kysymyksiin, ja kuningas istui hänen seurassaan kauan iltasella. Sitten kuningas kysyi, tiesikö hän, kuka Ågvald oli ollut, josta kannas ja talo olivat saaneet nimensä. Vieras sanoo, että Ågvald oli kuningas ja suuri sodankävijä ja uhrasi enimmäkseen eräälle lehmälle kuljettaen sitä retkillä mukanaan, ja hänestä oli terveellistä juoda aina sen maitoa: "Kuningas Ågvald taisteli erästä Varen nimistä kuningasta vastaan, ja siinä taistelussa kaatui Ågvald kuningas. Sitten hänet haudattiin vähän matkan päähän tästä talosta ja haudalle pystytettiin ne muistokivet, jotka vieläkin ovat täällä. Mutta vähäisen matkan päähän siitä haudattiin lehmä."

Sellaista ja paljon muutakin hän kertoi kuninkaista ja muista vanhoista asioista. Mutta kun oli istuttu pitkälle yöhön, muistutti piispa kuninkaalle, että oli aika käydä levolle; kuningas teki niin. Mutta kun hän oli riisuutunut ja mennyt vuoteeseen, istuutui vieras porraslaudalle ja puheli jälleen kuninkaan kanssa; ja kun he olivat tarinoineet jostakin, halusi kuningas aina kuulla lisää. Silloin piispa puhui kuninkaalle ja sanoi, että nyt oli aika nukkua. Kuningas teki niin, ja vieras lähti ulos. Vähää myöhemmin kuningas heräsi ja tiedusteli vierasta ja käski kutsua tämän luokseen; mutta silloin ei häntä tavattu mistään. Seuraavana aamuna kuningas kutsutti puheilleen kokkinsa ja juomanpanijan ja kyseli, oliko heidän luokseen tullut ketään tuntematonta. He sanoivat, että kun he olivat valmistamassa ruokaa, sinne saapui muuan mies sanoen, että he keittivät kehnoa lihaa kuninkaan pöytään, ja sitten hän antoi heille kaksi isoa ja lihavaa teuraan kylkipaistia, ja nämä he keittivät muun lihan mukana. Silloin kuningas sanoo, että se ruoka oli hävitettävä ja ettei tämä mies ollut mikään ihminen, vaan varmaankin Oden, johon pakanat olivat kauan uskoneet; hän sanoi, ettei Oden kuitenkaan saisi heitä petetyksi.[101]

Kesällä Olavi kuningas kokosi suuren sotajoukon idän puolelta ja purjehti sen kera pohjoiseen päin Trondhjemiin ja laski ensinnä Nid-joen suulle. Sitten hän pani käräjäviestin kiertämään ympäri vuonoa ja määräsi kahdeksan fylken käräjät Frostaan;[102] mutta talonpojat muuttivat käräjäviestin vainovasamaksi[103] ja kokoontuivat miehissä kautta koko Trondhjemin. Kun kuningas saapui käräjille, oli talonpoikaisrahvas tullut sinne täysissä aseissa. Kuningas puhui kansalle ja kehoitti sitä ottamaan vastaan kristinuskon. Mutta kun hän oli puhunut jonkun aikaa, huusivat talonpojat ja käskivät hänen vaieta, sanoen, että muutoin he käyvät häntä vastaan ja karkoittavat hänet.

"Niin me teimme", he sanoivat, "kuningas Haakon Adalsteinin-kasvatille, kun hän määräsi meille sellaisia, emmekä me pelkää sinua enempää kuin häntäkään".

Mutta kun Olavi havaitsi talonpoikien kiivauden ja näki heillä olevan niin suuren sotajoukon, ettei hän kykenisi heitä vastustamaan, muutti hän puheensa ja osoitti olevansa samaa mieltä kuin talonpojat; hän puhui näin:

"Haluan, että tulemme jälleen ystäviksi, niinkuin ennen olemme sopineet. Lähden sinne, missä teillä on suurimmat uhrinne, näkemään tapojanne. Sitten neuvottelemme kaikin, minkälaisiin menoihin suostumme, ja silloin rupeamme kaikki yksimielisiksi siitä."

Mutta koska kuningas puhui leppeästi talonpojille, kävivät nämä taipuisiksi mieleltään, ja sitten keskusteltiin maltilla ja rauhallisesti ja lopuksi sovittiin siitä, että pidetään keskikesä-uhrit Mærenissä, ja sinne saapuvat kaikki päälliköt ja mahtimiehet, niinkuin tapana oli, ja sinne tulee myöskin Olavi kuningas. Siellä oli muuan mahtava talonpoika nimeltään Skjegge; häntä sanottiin Rautaparraksi. Skjegge puhui ensimmäisenä käräjillä Olavi kuningasta vastaan ja oli talonpoikain johtajana kristinuskoa vastustettaessa. Niin lähtivät talonpojat kotiinsa, mutta kuningas siirtyi Ladeen.

Olavi kuninkaalla oli aluksensa Nid-joessa, ja hänellä oli kolmekymmentä purtta ja paljon urheata väkeä; mutta kuningas itse oleskeli usein Ladessa seurueineen. Mutta kun se aika läheni, jolloin Mærenissä oli toimitettava uhrit, piti kuningas suuret kestit Ladessa; hän oli kutsunut luokseen päälliköitä ja muita suurtalonpoikia. Kun pidot olivat valmiit ja kutsutut saapuneet, oli ensimmäisenä iltana suuret kestit; juomaa tarjoiltiin runsaasti, ja vieraat humaltuivat peräti. Mutta yönsä nukkuivat kaikki miehet rauhassa. Seuraavana aamuna kuningas toimitutti messun, ja kun se oli päättynyt, kuulutti hän kotikäräjät; silloin kaikki hänen miehensä kävivät maihin laivoista ja saapuivat käräjille. Mutta kuningas nousi ja puhui näin:

"Meillä oli käräjät Frostassa, ja minä kehoitin silloin talonpoikia suostumaan kastettaviksi, mutta he taasen vaativat, että minä taipuisin uhraamaan heidän kanssaan, niinkuin kuningas Haakon Adalsteinin-kasvatti oli tehnyt. Me sovimme silloin siitä, että tapaamme toisemme Mærenissä ja toimitamme suuret uhrit. Mutta jos minun pitää suostua uhraamaan teidän kanssanne, silloin tahdon toimittaa suurimman uhrin, mikä on tapana, ja uhrata ihmisiä. En tahdo siihen valita orjia tai pahantekijöitä, vaan lahjaksi jumalille on valittava miesten parhaita."

Ja nyt kuningas nimittää yksitoista miestä, jotka olivat kaikkein mainioimpia; hän sanoo, että nämä hän haluaa uhrata sadon ja rauhan hyväksi, ja käskee heti käymään käsiksi heihin. Mutta kun talonpojat näkivät, ettei heillä ollut kylliksi voimia kuningasta vastustaakseen, pyysivät he armoa ja jättivät koko asian kuninkaan ratkaistavaksi. Sovittiin silloin, että kaikkien talonpoikain, jotka olivat sinne saapuneet, oli annettava kastaa itsensä ja vannottava kuninkaalle vala, että he pitävät oikean uskon ja luopuvat pakanallisista uhreistaan. Kuningas piti kaikki nämä miehet luonaan, kunnes he antoivat panttivangiksi poikansa tai veljensä tai muita läheisiä sukulaisiaan.

Olavi kuningas lähti sotajoukkoineen Trondhjemiin, Mutta Mæreniin päästyään hän tapasi siellä koolla kaikki tröndien päälliköt, jotka eniten vastustivat kristinuskoa, ja heillä oli mukanaan kaikki suurtalonpojat, jotka ennen olivat ylläpitäneet uhreja näillä tienoin. Nyt kuningas antoi kuuluttaa käräjät, ja molemmin puolin käytiin niihin täysissä aseissa. Mutta kun käräjät oli aloitettu, puhui kuningas ja tarjosi talonpojille kristinuskoa. Rautaparta vastasi kuninkaan puheeseen talonpoikien puolesta ja sanoi heidän tahtovan edelleenkin, ettei kuningas rikkoisi lakia: "Me haluamme, kuningas", hän sanoo, "että sinä uhraat niinkuin muut kuninkaat ovat täällä tehneet ennen sinua". -- Hänen puheelleen huusivat talonpojat voimakkaasti sanoen tahtovansa, että kaiken tulee olla niinkuin Rautaparta oli puhunut. Silloin kuningas sanoo, että hän haluaa käydä jumalain temppeliin katsomaan heidän tapojaan, kun he uhraavat. Tämä oli talonpoikien mieleen, ja molemmat joukot lähtevät nyt temppeliin.

Nyt Olavi kuningas kävi temppeliin mukanaan muutamia miehiään ja eräitä talonpoikia. Mutta kun kuningas ennätti sinne, missä jumalat olivat, istui siellä Tor, ja hän oli eniten kunnioitettu kaikista jumalista, kullalla ja hopealla koristettu. Olavi kuningas kohotti silloin kullalla silattua kirvestä, joka hänellä oli kädessään, ja iski Toria, niin että tämä putosi alustaltaan; sitten kuninkaan miehet riensivät esiin ja kaatoivat kaikki jumalat. Mutta kuninkaan ollessa temppelissä surmattiin Rautaparta oven edustalla, ja sen tekivät kuninkaan miehet. Kuu kuningas astui ulos miestensä luo, käski hän talonpoikain valita jommankumman ehdon: joko heidän oli kaikkien alistuttava nyt kristinuskoon tai käytävä taistelemaan hänen kanssaan. Mutta Rautaparran kaaduttua ei talonpoikien sotajoukossa ollut ketään johtajaa nostamassa sotaviiriä kuningasta vastaan. Niin valittiin se ehto, että käydään kuninkaan luo ja alistutaan siihen, mitä hän määrää. Silloin Olavi kuningas kastatti kaiken kansan, mikä siellä oli, ja otti talonpojilta panttivankeja sen vakuudeksi, että he pitävät kristinuskon. Sitten Olavi kuningas pani miehensä kiertämään kaikissa Trondhjemin fylkeissä, ja niin kastettiin kaikki kansa Tröndelagenissa.

Olavi kuningas lähti miehineen Nidarosiin; siellä hän rakennutti taloja Nid-joen partaalle ja määräsi, että siitä oli tuleva kauppakaupunki; hän antoi miehille maata taloja varten, mutta rakennutti itse kuninkaankartanon. Sinne hän siirrätti syksyllä kaikki varastot, mitkä olivat tarpeen talvimajaa varten, ja hänellä oli siellä suuri määrä väkeä.

Kuningas kutsui koolle Rautaparran sukulaiset ja tarjosi heille sovintosakkoja; mutta siellä oli monta uljasta miestä vastaamassa. Rautaparralla oli tytär, Gudrun niminen; sovittiin viimein, että Olavi kuningas nai Gudrunin. Häiden tultua molemmat kävivät samaan vuoteeseen, Olavi kuningas ja Gudrun. Mutta ensimmäisenä yönä, kun he makasivat yhdessä, veti Gudrun esiin veitsen, niin pian kuin kuningas oli nukkunut, ja aikoi työntää sen häneen. Tämän huomatessaan kuningas otti veitsen häneltä, nousi vuoteestaan ja meni miestensä luo kertoen, mitä oli tapahtunut. Gudrun ja kaikki ne miehet, jotka olivat seuranneet häntä sinne, ottivat silloin vaatteensa ja lähtivät pois, eikä Gudrun sen koommin joutunut samaan vuoteeseen Olavi kuninkaan kanssa.

* * * * *