Chapter 5

KUNINGAS RICHARD. Eläinten herra! Jos en sit' ois ollut, Niin vielä oisin ihmisien herra. Viraton kuningatar, mene Ranskaan, Mua kuolleeks aattele ja ettäs otat Nyt kuolevalta iki-jäähyväiset. Talv'illlat pitkät pesän loisteess' istu, Kuunnellen vanhan kansan taruja Surkeista ajoista, jo ammoisista; Ja ennenkuin teet hyvän yön, niin palkaks Mun säälittävä tarinani kerro Ja saata kuulijasi itkein lepoon; Hiiletkin tunnottomat säistävät Suruisen kieles synkkää sävellystä, Säälistä itkein tulen sammuksiin Ja surren tuhassa ja mustissansa Kuninkaan perinnäisen kukistusta.

(Northumberland tulee seurueineen.)

NORTHUMBERLAND. Mylord, Bolingbroke muuttanut on mieltä: Pomfretiin matka nyt, ei Toweriin. -- Myös teistä, rouva, pidetty on huolta: Kiireinen tulee teille lähtö Ranskaan.

KUNINGAS RICHARD. Northumberland, sa porras, jota myöten Bolingbroke nousi valtaistuimelle, Ei monta tiimaa aika vanhene, Kun inhan synnin märkäpää jo kypsyy Ja mätäisyyttään puhkee. Sinä luulet, Vaikk' antais puolet vallastaan hän sulle, Vähäksi sen, kun hälle kaiken hankit; Hän luulee, että sinä, joka osaat Asettaa väärän kuninkaan, myös osaat Vähimmästäkin syystä hänet syöstä Päistikkaa laittomalta istuimeltaan. Pahojen rakkaus kääntyy peloksi, Ja pelko vihaksi, ja viha syöksee Vaaraan tai surmaan kummankin tai toisen.

NORTHUMBERLAND. Syy minun päähäni, ja sillä hyvä! Nyt hyvästit ja erot vain, ja oiti!

KUNINGAS RICHARD. Siis kaksois-ero! Kaksois-avion Puratte, häijyt: mun ja kruununi, Ja sitten mun ja puolisoni välin. -- Pois suutelen nyt valan väliltämme: En toki; suutelollahan se tehtiin. -- Northumberland, tee ero: minut Pohjaan, Miss' ilmaa väristys ja taudit painaa, Ja puolisoni Ranskaan, mistä tuli Komeillen kauneissaan kuin armas Vappu Ja jonne nyt kuin kurja Kekri palaa.

KUNINGATAR. Siis erotako? Eikö mikään estä?

KUNINGAS RICHARD. Kädestä käsi, sydän sydämmestä.

KUNINGATAR. Kuninkaan kanssa minut karkoittakaa.

NORTHUMBERLAND. Niin neuvoo lempi, vaan ei järki vakaa.

KUNINGATAR. Mun suokaa mennä hälle seuraajaksi.

KUNINGAS RICHARD. Yks suru on, vaikk' yhdess' itkee kaksi. Mua siellä itke, ma sua itken tässä; Parempi poiss' kuin lässä, eikä lässä. Tietämme mitelkäämme huokauksilla.

KUNINGATAR. Tie kellä pisin, pisin huokaus sillä.

KUNINGAS RICHARD. Jok' askeleelta huokaan kaksi kertaa, Pitentäin vähää matkaa toista vertaa. Ken tuskaa kosii, ei saa vitkastella; On aika pitkä vielä nainehella. Yks muisku suumme sulkee, sun ja mun, Ma sydämmeni annan, otan sun.

(Suutelevat.)

KUNINGATAR. Mun anna pois; ei tapaa ystävitten Sydäntäs tallettaa ja tappaa sitten. (Suutelevat taaskin.) Omani sain; nyt olet matkaan vapaa; Nyt sitä koitan huokauksin tappaa.

KUNINGAS RICHARD. Tää hupsu viipy tuskaa kiihtää vaan, Hyvästi! Loput suru kertokaan!

(Menevät.)

Viides Näytös.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone Yorkin herttuan hovilinnassa.

(York ja herttuatar tulevat.)

HERTTUATAR. Mylord, sanoitte lopun kertovanne, Tulosta lankojemme Lontooseen, Kun itku keskeytti kertomuksen.

YORK. Mihinkä jäinkään?

HERTTUATAR. Siihen kurjaan kohtaan. Kun ilkikädet ikkunoista heitti Kuninkaan päähän törkyä ja likaa.

YORK. Niin, kuten sanoin, suuri Bolingbroke Selässä tulisen ja huiman orhin, Jok' ylvän ratsastajan hyvin tunsi, Eteni verkalleen ja arvokkaasti, Ja kaikki huusi: "Terve, Bolingbroke!" Ja onpa niinkuin haastais ikkunatkin, -- Niin monen, nuoren, vanhan ahnas silmä Niist' iskee häneen kaipuun katseitaan, -- Ja niinkuin kirjoverhoin koristetut Talojen seinät[18] huutais yhteen ääneen: "Bolingbroke, terve! Siunatkoon sua Kristus!" Mut hän vain puoleen sekä toiseen kääntyy, Pää paljas alempana ratsun harjaa, Ja heille lausuu: "Kiitos, kansalaiset!" Ja sitä tietään menee edelleen.

HERTTUATAR. Oi, Richard-raukkaa! Missä kulki hän!

YORK. Niinkuin teaterissa kansan silmät, Kun poistunut on lempinäyttelijä, Hitaasti kääntyy jälkeen-tulijaan, Tält' oottain pelkkää turhaa jaaritusta, Niin hekin, ehkä vielä hylkivämmin, Vilhuivat Richardiin; ei kukaan huuda: Jumala varjelkoon! Ei ilon ääni Hänelle lausu: tervetullut kotiin! Vihittyyn päähän syytävät vain lokaa; Hän vienon suruisena pois sen puisti, Ja kasvoiss' itku taisteli ja hymy, Nuo kärsiväisyyden ja tuskan ilmeet, Niin että, jos ei suuriin tehtäviin Koventais Luoja ihmissydämmiä, Niin sulaneet ne oisi pakostakin Ja itse julmuus häntä säälitellyt. Mut tämä säätämää on taivaan vallan; On meidän tahto korkeamman alla. Vannoimme Bolingbroken kuninkaaksi, Ja arvoonsa hän jääkäön ainiaaksi.

(Aumerle tulee.)

HERTTUATAR. Kah, poikani Aumerle!

YORK. Aumerle hän oli, Mut, ystävänä Richardin, ei enää; Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland.[19] Vakuutin parlamentiss' että on hän Uudelle kuninkaalle kuuliainen.

HERTTUATAR. Terveeksi! Keitä on ne orvokit. Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa?[20]

AUMERLE. En tiedä, rouva; onkin mulle yhtä, Olenko niistä yksi, vaiko en.

YORK. Mut niin sä kevään karehessa toimi, Ett' eivät ennen kukintaa sua poimi. Mit' Oxfordissa? Siellä turnataanko?

AUMERLE. Niin luulen.

YORK. Sinne halaat, minä luulen.

AUMERLE. Jos taivas siit' ei estä, sinne aion.

YORK. Mikä sinetti se povestasi riippuu? Sa kalpenetko? Tänne kirjoitus!

AUMERLE. Vain joutavaa.

YORK. Jos joutavaa, niin näytä. Ma vaadin; kuule, tänne kirjoitus!

AUMERLE. Anteeksi, armollinen isä, suokaa; Se turhanpäiväinen on asia, Mut jot' en minä syystä tahdo näyttää.

YORK. Mut jota minä syystä tahdon nähdä. Ma varon, pelkään --

HERTTUATAR. Mitä peljätä? Vain pelkkä sitoumus, jonk' on hän tehnyt Saadakseen sievän puvun naamiaisiin.

YORK. Sitoumus? Itselleenkö? Mikä sitoo Sitoumus häntä? Olet hupsu, vaimo. -- No, poika, anna tänne kirjoitus!

AUMERLE. Ahteeksi suokaa, sit' en näyttää tahdo.

YORK. Ma vaadin, kuule; anna tänne, sanon! (Tempaa häneltä paperin ja lukee.) Petosta! Ilki-kavallusta! -- Konna! Petturi! Orja!

HERTTUATAR. Mikä on, mylord?

YORK. Hoi! Tänne joku! (Palvelija tulee.) Satuloitse ratsu! Jumal' armahtakoon! Mikä kavallus!

HERTTUATAR. Voi, mitä? Mik' on asia, mylord?

YORK. Saappaani tänne! Satuloitse ratsu! (Palvelija menee.) Kautt' elämän ja kunnian ja valan, Sen konnan ilmi annan!

HERTTUATAR. Mitä sanot?

YORK. Vait, hupsu vaimo!

HERTTUATAR. Min' en ole vaiti, -- Mik' asia, Aumerle!

AUMERLE. Oi, tyyntykää; Ei, äiti hyvä, muuta, kuin mit' aikoo Mun kurja pääni maksaa.

HERTTUATAR. Pääsi maksaa?

YORK. Saappaani tänne! Kuninkaan nyt luokse.

(Palvelija palajaa, tuoden saappaat.)

HERTTUATAR. Aumerle, lyö häntä! -- Ällistythän poika! -- (Palvelijalle.) Pois konna! Ijäks silmistäni pois!

(Palvelija menee.)

YORK. Saappaani tänne, sanon!

HERTTUATAR. Mit' aiot, York? Omaistes virhettäkö Et aio peittää? Onko toista poikaa Tai toisen pojan toivettakaan meillä? Hedelmän aika on jo mennyt multa, Ja armaan pojan aiot multa viedä? Ja äidin sulonimen multa riistää? Hän eikö näköisesi? Vertas eikö?

YORK. Hupakko, hullu vaimo! Tahtoisitko Salata tämän mustan salaliiton? Kakstoista heist' on saanut sakramentin Ja tehnyt kirjallisen sopimuksen Kuninkaan Oxfordissa murhata.

HERTTUATAR. Hän ei saa muass' olla; täällä hänet Me pidämme. Siis mitä hänen siihen?

YORK. Pois, hupsu vaimo! Olkoon kymmenesti Hän poikani, niin ilmi hänet annan.

HERTTUATAR. Jos hänen tähtens' oisit tuskaillut Kuin minä olen, säälisitpä häntä. Mut arvaan mielesi: sa varot varmaan, Ett' olin vuoteellesi uskoton, Ja ett' on äpärä hän, eikä poikas. York armas, armas ylkä, pois se aatos! Niin on hän näköisesi kuin ei kukaan, Ei tule minuun hän, ei sukuhuni, Ja sentään häntä lemmin.

YORK. Tieltä, huima!

(Menee.)

HERTTUATAR (Aumerlelle). Jälestä! Ratsu ota, kannust' anna, Luo kuninkaan sa lennä ennen häntä, Ja ano anteeks, ennenkuin hän syyttää. Sua heti seuraan; vaikka olen vanha Niin yhtä väleen ratsastan kuin York; Ja maasta min' en nouse ennen, kuin Saan anteeks Bolingbrokelta. Pois joutuun!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Windsor. Huone kuninkaanlinnassa.

(Bolingbroke kuninkaana; Percy ja muita loordeja.)

BOLINGBROKE. Hurjasta pojastani onko kuultu? Kuukauteen kolmeen hänt' en ole nähnyt. Hän meille vitsaus on, hän, jos mikään. Ma soisin hänet löydettävän, loordit. Kyselkää Lontoosta, sen kapakoista; Käy, kuulemma, hän niissä joka päivä Rivojen, hurjain pukarien kanssa, Sellaisten, jotka ahtaill' asuu teillä Ja ryöstää matkaajat ja vahdit pieksee; Ja nuori, riehakas ja hento poika Hän pitää kunnianaan kannattaa Mokomaa roistoseuraa.

PERCY. Armon herra, Ma kaksi päivää sitten prinssin näin Ja kerroin hälle juhlist' Oxfordissa.

BOLINGBROKE. Ja mitä sanoi huimapää?

PERCY. Hän vastas, että aikoi mennä saunaan, Alttiimman nartun ottaa hansikkaan Ja sitä kantaa muistona ja sillä Upeimman ratsaan satulasta syöstä.

BOLINGBROKE. Yht' irstas, kuin on hurja! Kummassakin Paremman toivon häivää toki näen, Jost' ehkä vanhemmiten hyvää koituu. Ken tulee tuossa?

(Aumerle tulee.)

AUMERLE. Missä kuningas?

BOLINGBROKE. Miks, lanko, jylhä katsees on ja arka?

AUMERLE. Jumalan armo teille! Kahdenkeskist' Anoisin haastelua, majesteetti.

BOLINGBROKE. Pois menkää, kahden meidät jättäkää. (Percy ja loordit menevät.) No, mit' on langollamme sanomista?

AUMERLE. Ijäksi polvi maahan juurtukoon Ja kieli lakeen tarttukoon, jos nousen Tai puhun, ennenkuin saan anteeks teiltä.

BOLINGBROKE. Oliko rikos aikomus vai teko? Jos aikomus, niin, vaikk' ois kuinka musta, Sen anteeks suon, jos sillä lempes voitan.

AUMERLE. Siis suokaa minun vääntää lukko kiinni, Ett' yksikään ei sisään pääse, kunnes Kaikk' olen kertonut.

BOLINGBROKE. Tee tahtosi.

(Aumerle lukitsee oven.)

YORK (ulkoa). Kavahda, kuningas, ja etees katso! On kavaltaja siellä luonasi.

BOLINGBROKE. Katala, sulle näytän!

(Paljastaa miekkansa.)

AUMERLE. Koston kättäs Pidätä vain! Ei sulla syytä pelkoon.

YORK (ulkoa). Kuningas varma, tuhmanrohkee, avaa! Lemmestä vasten silmiäkö täytyy Sua herjata? Ovi auki, tai sen murran!

(Bolingbroke avaa oven.) (York tulee)

BOLINGBROKE. Mik' asiana, setä? Hengitähän, Ja sano, kuinka lähellä on vaara, Ett' asein voisimme sen torjua.

YORK. Tuo kirje lue, niin näet omin silmin, Mit' en voi kiireess' itse saada ilmi.

AUMERLE. Mut lukiessas muista lupaukses; Ma kadun; älä nimeäni lue; Käteni kanss' ei liitoss' ollut sydän.

YORK. Olipa, konna, tuon kun kätes piirsi; Povesta kavaltajan sen ma riistin; Pelosta katuu hän, ei rakkaudesta. Kuningas, sääli pois! Se sääli siittää Voi käärmeen, joka sydämmeen sua pistää.

BOLINGBROKE. Mik' inha, rohkea ja häijy petos! -- Sa kunnottoman pojan kunnon isä! Hopealähde tahraton ja puhdas, Jost' alkoi virta tää, mut likateille Pois poikkesi ja tuli saastaiseksi! Pahaksi kääntyi liika hyvyytesi; Mut tämä hyvän tulva huuhtoo pois Tuon hairahtaneen poikas veritahran.

YORK. Näin tulee kunto paheen parittajaks: Hän häpeällään haaskaa kunniani, Kuin auli poika saidan isän, kultaa. Jää kunnia henkiin, häpeän jos surmaat; Jos sit' et tee, niin kunniani turmaat; Ma kuolen, jos hän elää; armo tee, Niin kunto kaatuu, petos riemuitsee.

HERTTUATAR (ulkoa). Kuningas, ovi auki, Herran tähden!

BOLINGBROKE. Mik' anoja niin kimakasti kirkuu?

HERTTUATAR. Suurvaltias, se nainen on, sun mummos. Oi, kuule mua, sääli anoavaa, Jok' ensi kertaa kerjää, ovi avaa.

BOLINGBROKE. Näytelmä ivaks muuttuu vakavasta: Nyt se on "kerjääjää ja kuningasta". --[21] No, julma lanko, avaa äidillesi: Sun tähtes tulee hän, sun rikoksesi.

YORK. Jos, vaikka kuka pyytäis, anteeks suot, Niin sillä lisää pahennusta luot. Pois mätä tuo, niin ruumis parantuupi; Jos sitä säästät, kaikki turmeltuupi.

(Herttuatar tulee.)

HERTTUATAR. Äl' usko, herra, armotonta moista; Ken vihaa itseään, ei lemmi toista.

YORK. Sa hupsu vaimo, mitä täällä kuokit? Yhäkö rinnoistasi konnaa ruokit?

HERTTUATAR. York hyvä, tyynny! Herra, kuulkaa mua!

(Polvistuu.)

BOLINGBROKE. Oi, täti, nouskaa!

HERTTUATAR. En; rukoilen sua. Ijäksi tähän polvilleni jään, En pyydä onnen päivää nähdäkään, Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat Ja pojalleni erheens' anteeks annat.

AUMERLE. Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.

(Polvistuu.)

YORK. Mun polveni se vastapyyntöön vaipuu.

(Polvistuu.)

HERTTUATAR. Puhuuko totta? Katsokaahan vain: Ei itke silmä, suotta vain hän uhuu, Suu hällä vain, mut meillä sydän puhuu. Hän heikost' anoo, kieltoa hän halaa, Mut meissä sydän, sielu, mieli palaa. Hän nousis mielellään, kun polvi puutuu, Mut meiltä polvi kiinni maahan juutuu. Hän teeskelee ja valhett' ajaa takaa, Mut meidän rukous harras on ja vakaa. Suurempi meidän rukouksess' on tarmo, Siis rukoustemme palkaks anna armo!

BOLINGBROKE. Oi, nouskaa, täti!

HERTTUATAR. Älä sano: nouskaa, Vaan ensin armo, sitten sano: nouskaa! Jos ammas oisin, kieltäs johtaa saisin. Niin ensi sanaks armon opettaisin. Niin haluttu ei sana koskaan mulle; Sano: armo; kuin, sen sääli neuvoo sulle. Lyhyt on sana, vaan sit' ihanampi; Ei mikään kuninkaalle sopivampi.

YORK. Siis sano ranskaksi: pardonnez-moi.

HERTTUATAR. Näin armon käsket armon kukistaa. Oi, tyly ylkä, sydämmetön miesi, Mi sanaa vastaan sanan panna tiesi! Ei, sano: armo; se on äidinkieltä, Ei tuossa Ranskan sotkuss' ole mieltä. Jo silmäs puhuu, puhu myöskin suulla, Sydämmes ääntä anna korvas kuulla; Kun tätä valitus ja parku kohtaa, Niin sääli mieleen armon sanan johtaa.

BOLINGBROKE. Täti, nouskaa!

HERTTUATAR. Pyytämättä osaan tuon, Mut armoa nyt pyydän.

BOLINGBROKE. Armon suon, Niin totta kuin mua armahtakoon Luoja!

HERTTUATAR. Tää polven polvistus mik' onnen tuoja! Mut varon, pelkään: töistähän tuo armo; Kahdesti lausutuss' on kahden tarmo, Se vahvistaa sen.

BOLINGBROKE. Sydämmestäni Ma armon suon.

HERTTUATAR. Jumala lienetki.

BOLINGBROKE. Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee[22] Ja muihin tämän soman liiton miehiin, Niin hukka heitä kantapäillä vainuu. -- Väkeä, setä hyvä, lähettäkää Oxfordiin, taikka missä ovatkaan, Ne petturit ma laitan päältä maan; Kun pesän tiedän, kyllä saaliin saan. Hyvästi, setä! -- Lanko, sanasi Sa pidä; äitis hyvin rukoili.

HERTTUATAR. Jumal' uusikoon sun, vanha poikani!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

(Sir Pierce Exton ja palvelija tulee.)

EXTON. Kuulithan, mitä sanoi kuningas? "Mull eikö ystävää, ken pelastaisi Mun tästä elävästä pelosta?" Niin kai se oli?

PALVELIJA. Niin ne kuului sanat.

EXTON. "Ei ystävää?" hän sanoi kaksi kertaa, Ja kaksi kertaa painolla sen toisti. Niin, eikö totta?

PALVELIJA. Totta, niin hän teki.

EXTON. Ja puhuessaan katsoi tarkkaan minuun, Kuin sanoisi: josp' oisit sinä se, Tuon hirmun poveltani poistaja, Tarkottain kuningasta Pomfretissa. Pois! Ystävä ma olen kuninkaan, Sen vihamiehet korjaan päältä maan.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Pomfret. Linnan vankila.

(Kuningas Richard tulee.)

KUNINGAS RICHARD. Ma tässä mietin, miten vertailin Maailmaan tätä tyrmää, missä elän; Mut koska maailma on väkirikas, Ja tääll' ei muuta luotua kuin minä, En sitä voi, -- mut valmiiks sen ma haudon. Ajuni tulee vaimoks sielulleni Ja sielu isäksi: ne siittää sitten Alati lisääntyvän aatossarjan, Jok' asuttaa tään pienoismaailman Oikuilla mailman lasten tapaisilla, Kosk' aatokset ei mitkään tyydy. Parhaat, Jumalisetkin aatokset, näet, usein Sekoittaa epäilys, jok' itse sanan Asettaa sanaa vastaan; esimerkiks: "Sallikaa lasten tulla"; sitten taas: "Niin työläs taivaan valtakuntaan mennä, Kuin kameelin on neulansilmän läpi." Ne, jotka tähtää kunniaa, ne kummaa Kutovat: kuinka nämä heikot kynnet Tuon kivikovan mailman kylkiluiden, Tuon tyrmän seinäin kautta raivais tiensä; Kun eivät voi, niin ylpeyttään ne kuolee. Ne, jotka mielen tyyneyttä tähtää, Sill' ailakoivat itseään, ett'eivät He ole ensimmäiset onnen orjat, Ei viimeisetkään; niinkuin kurja hölmö. Mi jalkapuussa herjan peittää sillä, Ett' on niin käynyt ja on käypä monen, Ja tässä aatoksessa lohdun löytää, Sälyttäin vaurionsa niiden selkään, Jotk' ennen häntä kärsineet on samaa. Niin minäi olen monena, mut koskaan En tyytyvä. Kuningas olen joskus, Mut tulee kapina, ja silloin toivon, Ett' oisin kerjuri, ja niin se olen; Mut sitten julma puutos uskottelee, Ett' oli paremp' olla kuninkaana; Taas olen kuningas; mut pian huomaan, Ett' ottaa kuninkuuden Bolingbroke, Ja tyhjä olen taas. -- Jos mitä lienen, En minä, eikä mikään ihmislapsi, Mihinkään tyydy, ennenkuin hän tyyntyy Tyhjäksi tultuaan. -- (Soitantoa.) Haa! Soittoa! Pitäkää tahti! -- Sulosoitto vihloo, Jos suhta rikotaan ja ajan mitta. Niin ihmiselämänkin soiton laita. Nyt korvani on herkkä moittimaan, Jos harhassa ei kieli mittaa nouda, Mut aikani ja valtakunnan soinnuss' Ei rikottua mittaa korva kuullut. Ma ajan hukkasin, nyt se mun hukkaa, Ja minust' on nyt lyömäkellon tehnyt; Minuutteja on mietteet, huokauksin Ne merkkii hetket silmän kellotauluun, Johonka viisarina sormi yhä Osoittaa, kuivaten ne kyynelistä. Se ääni, joka tuntimäärät kolkkaa, On sydäntäni lyöpä tuskan huuto. Huokaukset, tuskat, kyyneleet näin näyttää Minuutit, hetket, tunnit. Vaan mun hetkeni Bolingbroken riemusaaton eellä laukkaa, Ja minä narri olen kelloukko.[23] Vait, soitto! Vait! Se hulluksi mun saattaa; Vaikk' on se hullut järkiins' auttanut, Minusta vain se viisaalta vie järjen. Siunattu sydän, joka teki mulle Tään rakkauden! Näet, rakkaus Richardiin On outo koru vihan maailmassa.

(Tallirenki tulee.)

TALLIRENKI. Terve, majesteetti!

KUNINGAS RICHARD. Kiitos, pääri suuri! Ei toinen toista paremp' ole juuri. Ken olet sa? Ja miksi tulet tänne, Miss' ei käy kukaan, pait tuo tuima koira, Jok' antaa ruokaa surun hengenpiteeks.

TALLIRENKI. Kuningas, köyhä tallirenkis olin, Kun olit kuningas; menossa Yorkiin Töin tuskin halatun sain luvan nähdä Entistä kuninkaallist' isäntääni. Sydäntä vihloi, Lontoon kaduilla, Kun kruunauspäivänä näin Bolingbroken Selässä uljaan berberilaisratsun, Sen ratsun, jolla sinä usein ajoit, Sen ratsun, jota helläst' itse hoidin.

KUNINGAS RICHARD. Sen seljässäkö! Sano, kuinka kulki Se hänen allaan?

TALLIRENKI. Uljaasti, kuin oisi Se maata halveksinut.

KUNINGAS RICHARD. Niinkö uljas, Kun Bolingbroken selkääns' sai! Se luuska, Kuninkaankädestäni leipää söi se, Tään käden taputuksist' ylvästyen. Ei kompastunut? Eikä langennut -- Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä -- Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen, Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu! Miks sua moitin? Kantamaan sa olet Ja ihmisien alaiseksi luotu. En hevoseksi minä syntynyt, Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi, Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.

(Vanginvartija tulee, kulho kädessä.)

VANGINVARTIJA (tallirengille). Pois tieltä! Tääll' et enää olla saa.

KUNINGAS RICHARD. Pois mene, jos mua tahdot armahtaa.

TALLIRENKI. Mit' ei saa suu, sen sydän ilmoittaa.

(Menee.)

VANGINVARTIJA. Jos suvaitsette, tässä tarjoisin.

KUNINGAS RICHARD. Sit' ensin maista, niinkuin ennenkin.

VANGINVARTIJA. En tohdi, herra; Exton, joka äsken Kuninkaan luota tuli, käski toisin.

KUNINGAS RICHARD. Helvettiin Henrik Lancaster ja sinä! Mult' ummehtuu jo maltti; tät' en kestä.

(Lyö vanginvartijaa.)

VANGINVARTIJA. Apua! Apua! Apua!

(Exton ja palvelijoita tulee, aseet kädessä.)

KUNINGAS RICHARD. Mitä? Mit' aikoo kuolo tällä hyökkäyksellä? Surmakses, konna, kätes aseen tarjoo. (Sieppaa yhdeltä aseen ja tappaa hänet.) Noin! Noin! Viel' yks on paikka helvetissä! (Surmaa vielä toisen. Exton pistää hänet kuoliaaksi.) Palakoon ilkitulessa sen käsi, Ken löi mua! (Extonille.) Rietas, kuninkaasi verin Sa kuninkaasi maan näin tahraat perin. Ylös, sielu, ylös, taivaan kartanoon! Ja kurja liha maahan vaipukoon!

(Kuolee.)

EXTON. Yht' uljas, kuin ol' ylvää vertakin! Sen vuodatin. Oi, hyvää tarkoitin. Nyt sanoo piru, joka työn sai eloon, Ett' on se pantu hornan luetteloon. Elävän luo vien kuolleen kuninkaan. -- Nuo toiset tähän pankaa poveen maan.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Windsor. Huone kuninkaan linnassa.

(Torventoitauksia. Bolingbroke, York, loordeja ja seuralaisia tulee.)

BOLINGBROKE. York setä, viime tieto kertoo, että Cicesterin on Glostershiressa Kapinajoukko poroks polttanut; Ne lyötiinkö vai vangittiin, en tiedä. (Northumberland tulee.) Terveeksi, loordi! Mitä uutta kuuluu?

NORTHUMBERLAND. Ensinkin, pyhää valtaas onnittelen; Ja sitten: -- Lontooseen ma laitoin päät Salisburyn, Bluntin, Spencerin ja Kentin. Selitys, mitenkä he vangittiin, On tarkoin pantu tähän paperiin.

(Antaa paperin.)

BOLINGBROKE. Kiitokset, Percy, vaivoistasi saat Ja arvos mukaan edut arvokkaat.

(Fitzwater tulee.)

FITZWATER. Mylord, ma Oxfordista Lontooseen Lähetän Brocaan pään ja Bennet Seelyn: Olivat sitä kavaltaja-laumaa, Jok' Oxfordissa sulle surmaa mietti.

BOLINGBROKE. Fitzwater, vaivojasi muistelen, Ja kelpo työstäs sinut palkitsen.

(Percy tulee, mukanaan Carlislen piispa.)

PERCY. Pääpettur', Westminsterin abotti, On tunnon vaivoissa ja raskaan mielen Ruumiinsa haudan haltuun uskonut; Mut tässä Carlisle on ja vartoo vaan Kuninkaan tuomiota korskastaan.

BOLINGBROKE. Näin sanoo tuomiosi julistaja: Valitse piilopaikka, pyhä maja, Jossa siellä tee sä päivätyös; Jos rauhass' elät, rauhaan kuole myös! Vaikk' olit mulle vihollinen vento, Sinussa näkyi ylvä hengen lento.

(Exton tulee, palvelijain seuraamana, jotka kantavat ruumisarkkua.)

EXTON. Kuningas suuri, haudattuna pelkos On tässä kirstussa. Nyt voimaton Sun pahin, suurin vihamiehes on. Tuon tässä sulle Bordeaux'n Richardin.

BOLINGBROKE. En sua kiitä; käsin kamalin Häpeän näin mun päähäni sa toit Ja tähän kuuluun maahan tahran loit.

EXTON. Mut itse, herra, neuvoit tekohon.

BOLINGBROKE. Ei myrkky rakas, vaikka tarpeen on. Ma kuolemaansa vaikka toivoin myötään, Murhaajaa vihaan, rakastaen työtään. Sa palkaksesi tunnonvaivat ota, Minulta et saa armon suosiota. Yön varjoissa sa hiivi niinkuin Kain, Ja valoa ja päivää karta ain'. -- Oi, loordit, sydän mull' on tuskaa täynnä, Tie onneen näin kun veren kautt' on käynnä. Mun kanssani nyt surkaa, huolikaa Ja mustaan murhepukuun pukeukaa. Ma pyhään maahan lähden pesemään Kädestäin syyllisestä veren tään. -- Surusaattoon käykää; arvo murehelle Ja kyynel suokaa varhain kuollehelle.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ: