Chapter 2
GAUNT. Joka paikka, johon taivaan silmä osuu, Viisaalle satama on, onnen ranta. Hätääsi neuvo päättelemään näin: Hyvett' ei hädän vertaa. Älä päätä, Ett' ajoi sun maanpakoon kuningas, Vaan sinä hänet: raskaampi on tuska. Jos kantajansa heikoksi se huomaa. Sano, että kunniata etsimään Ma sinut lähetin, ja ettei sua Kuningas karkoittanut. Oleta, Ett' ahnas rutto taivaallamme leijuu, Ja ilmanalaan raittiimpaan sä riensit. Sun soittoniekkas olkoot laululinnut, Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone,[8] Kukkaiset sulonaisia, ja kulkus Vain ilohyppyä ja karkeloa: Kaluva tuska, näet, ei kovin pure, Jos sille ilkut vain, etk' ylen sure.
BOLINGBROKE. Oi, ken voi pitää tulta kädessään, Kun ajattelee jäistä Kaukasusta? Ken julman nälän kiihkaa vaimentaa Vain atrioita kuvittelemalla? Ken lumess' alastonna vieriä Ja luulla kesähelteess' olevansa? Ei, ei! Tuo hyvän kuvittelu tekee Vain pahan tunteen kahta suuremmaksi. Enemmän suru tuima kirvelee, Jos kalvaa vain se, mut ei haavaa tee.
GAUNT. Pois! Sua seuraan. Noin jos nuori oisin, Ja moinen syy, kuink' aikailla ma voisin?
BOLINGBROKE. Englannin tanner, hyväst' armas manner, Emo, vaalija, jok' yhä mua kannat! Jos minne käyn, näin aina kerskaankin: Maanpaossakin poika Englannin!
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Coventry. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Richard, Bagot ja Green tulevat toisesta ovesta, Aumerle toisesta.)
KUNINGAS RICHARD. Kyll' oivalsimme. -- No, Aumerle, kuin kauas Saatoitte Herefordin, tuon valtamiehen?
AUMERLE. Herefordin, niin sanotun valtamiehen, Vein valtatielle saakka, siihen heitin.
KUNINGAS RICHARD. Ja varmaan ero-itkut itkettiin?
AUMERLE. En suinkaan minä; kenties pohjatuuli, Jok' ihan oli kasvot meiltä polttaa, Herätti nuhan uinuvan ja ehkä Kyynelin kasti kuivat erojaiset.
KUNINGAS RICHARD. Ja mitä sanoi lanko erotessaan?
AUMERLE. Hyvästi. Mut kosk' ei sydän suonut kieleni Häväistä tuota sanaa, niin mua viekkaus Opetti teeskelemään tuskaa mointa, Kuin oisi sanat niellyt surun hauta. Jos hyvästeistä viivyntää ois tullut Ja ajan lisää lyhyeen maanpakoon, Niin ois hän saanut niitä kirjan täyden; Vaan nyt ei multa saanut yhtäkään.
KUNINGAS RICHARD. Hän lanko, lanko on; mut epäilemme, Kun aika hänet maanpaosta kutsuu, Palaako lanko ystäväinsä tähden. Me itse, Bushy, Bagot myös ja Green Näimme, kuinka liehakoi hän kansaa, Kuink' alhaisella, nöyräll' imarteella Sen sydämmeen hän tahtoi sukeltaa; Kuink' orjiin tuhlas kohteliaisuutta, Työmiehet voitti imartelutyöllä, Ja kantoi nöyräst' osaansa, ikäänkuin Maanpakoon heidän suosionsa veisi. Osteri-muijaakin hän lakittelee; Ajuri "Herran rauhaa" toivottaa Ja palkakseen saa polvenkoukistuksen Ja "kiitos, maamies, rakas ystävä!" Kuin oikeus ois hällä Englantiimme, Ja hän sen alamaisten ylin toivo.
GREEN. Hän tiessään on ja juonet hänen kanssaan. -- Nyt kapinaan, jok' Irlannissa kiehuu! Rivakat toimet, ettei lisä viipy Tois heille lisää apuneuvoja Eduksi itselleen ja haitaks teille.
KUNINGAS RICHARD. Menemme itse mukaan tähän sotaan. -- Mut kosk' on kirstu liian auliuden Ja hovinpidon vuoksi hiukan kevyt,[9] Niin pakko pantata on valtakunta; Ne tulot meille ensikäteen riittää. Jos siit' ei kyllin, niin me sijaisille Jätämme täytettäväks kirjekaavat; Jos rikkaaks jonkun huomaavat, niin niihin Panevat tämän nimiin aimo summat Ja laittavat ne meille tarpeisiimme; Sill' Irlantiin nyt mennään viipymättä. (Bushy tulee.) Mit' uutta, Bushy?
BUSHY. Gaunt vanhus heikkona on sairaana, Poteutui äkin, lentoviestin laittoi Anomaan luokseen teidän armoanne.
KUNINGAS RICHARD. Miss' on se sairas?
BUSHY. Ely-house'ssa.
KUNINGAS RICHARD. Jumala lääkärille mieleen tuokoon, Ett' auttais hänet viipymättä hautaan: Lippaansa sisustus se tässä sodass' Ois tarpeen päällysvaatteiks sotureille. -- Pois tulkaa hänen luokseen! Suokoon luoja, Ett' oisi tämä kiire liian myöhä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone Ely-house'ssa.
(Gaunt leposijalla; Yorkin herttua ja muita seisoo hänen ympärillään.)
GAUNT. No, mitä? Tuleeko se kuningas, Niin että viime henkäykseni huokuis Nuorelle liehakolle viisaan neuvon?
YORK. Noin älkää tuskailko ja ponnistelko: Neuvoille hänen korvansa on kuuro.
GAUNT. Sanovat, että kuolevaisen kieli Se valtaa kuulon niinkuin syvä soitto. Kun puhe niukkaa on, se korvaan ottaa: Ken haastaa vaivalla, se haastaa totta. Enemmän kuullaan kieltä, kohta mykkää. Kuin lörppää, jossa tyhjä ilo sykkää. Parasta elämä on loppuessaan; Laskeissaan päivä, soitto tauotessaan, Kuin herkun jälkimaku, muistoon jää. Kun mielest' aikaisemmat häviää. Jos Richard elävän ei kuullut mieltä, Nyt ehkä kuulee kuolevaisen kieltä.
YORK. Sen korvan tukkii toiset maireäänet: Nuo loiston ylistykset; tyhmät viisut Ja rivot laulut, joiden myrkkyääniin On nuorukaisen korva aina herkkä; Jutelmat Italian muodeista, Joit' apinoiva, kähläs kansamme Jälittelee ja nilkutellen matkii. Jos mailma päästää jonkin tyhmyyden -- Viis siitä, kuinka huonon, kun vain uuden -- Niin joutuun sitä korvaan toitotellaan. On neuvo myöhä, haihtuu niinkuin vahto, Kun järjen kanss' on kapinassa tahto. Ken tietää tiens', on neuvo sille turhaa, Se hengen haukkojalta hengen murhaa.
GAUNT. Profeetan henki minussa nyt nousee, Näin kuolevana hänest' ennustan: Ei pysyvää tuo hurjan himon lieska, Pian raivo tuli, näet, tyhjiin palaa; Vihusää kestää, vaan ei raju-ilma; Jot' äkin kannustat, se äkin uupuu; Ken ruokaa ahmii, ruokaan tukehtuu; Hepakka turhuus, pohjaton tuo ahma, Muut syötyänsä, raataa itseään. Kruunattu saari tää, tää valtain paikka, Tää majesteetin maa, tää Marsin istuin, Eedeni toinen, puoli-paratiisi, Linnoitus, luonnon itsellensä luoma Niin ruttoa kuin sodan kättä vastaan, Tää onnen asutus, tää pienoismailma, Tää helmi, upotettu hopeamereen, Jok' on sen vartijana niinkuin muuri Tai vallihauta, joka kodin suojaa Vähemmän onnellisten kateudelta; Tää Englanti, tää maa, tää pyhä paikka, Emo ja imettäjä kuningasten Suurvoimaisten ja synnylt' yleväin, Jotk' ovat ristin ritareina kuulut Etäälle hautaan saakka, missä lepäs Maailman lunnas, pyhän neitseen poika, Tuoll' uppiniskaisessa Juudan maassa; Tämäkö kallihitten kallis maa, Maineeltaan kallis kautta maailmoiden, Nyt pantataan -- ma kuolen, kun sen lausun -- Kuin mikä vuokramaa tai torpantila? Englanti, jonka ylvä meri nivoo Ja jonka vuorirannat luotaan työntää Tuon kateen, kostean Neptunin tyrskyt, Häpeään nivotaan ja mustetäpliin Ja lahon pergamentin siteisiin. Tää Englanti, jok' ennen voitti muita, Nyt itsestään on kehnon voiton saanut. Oi, henkeni jos vois sen herjan pestä, Kuink' autuaana menisinkin hautaan!
(Kuningas Richard, kuningatar, Aumerle, Bushy, Green, Bagot, Ross, Willoughby tulevat.)
YORK. Kuningas tulee; hänen nuoruuttaan Pidelkää lempeästi: nuoren varsan Jos raivoon saatat, enemmän se raivoo.
KUNINGATAR. Kuin jaksaa jalo lankomme, Lancaster?
KUNINGAS RICHARD. Rohkeutta, mies! Kuin voitte, vanha Gaunt?
GAUNT. Oi, kuinka tilaani se nimi sopii! Gaunt, se on: laiha; vanhuutt' olen laiha. Minussa suru piti pitkän paaston, Ja paastoava laihtuu. Mua kauan Englanti nukkuva on valvotellut, Ja valvova se heikontuu ja laihtuu. Isonnut olen, mikä monen isän On ravintona, katsett' oman lapsen, Mun sillä paastoll' olet laihaks saanut. Hautaankin laiha, laiha niinkuin hauta, Jonk' ontto vatsa ruoaks saa vain luita.
KUNINGAS RICHARD. Noin nimestäänkö tekee pilkkaa sairas!
GAUNT. Ei, kurjuus vain se itseään näin ilkkuu; Minussa nimeni kun tappaa aiot, Niin nimeäni ilkun maireeks sulle.
KUNINGAS RICHARD. Siis kuolevatko mairii eläviä?
GAUNT. Ei, elävät ne kuolevia mairii.
KUNINGAS RICHARD. Sa, kuoleva, mua mairit, sanoit sinä.
GAUNT. Ei, sinä kuolet, vaikk' oon sairas minä.
KUNINGAS RICHARD. Terveenä hengin ja sun sairaaks näen.
GAUNT. Sun minä sairaaks näen, sen Luoja tietää, Sairaana itse ja kun sun näen sairaaks. Ei kuolinvuotees vähempi kuin maasi, Joss' itse mainettasi sairastat; Ja varomaton potilas kun olet, Niin pääsi voidellun sa annoit hoitoon Sen lääkärin, jok' itse iski haavan. Tuhansin kruunuus mahtuu mairijoita. Ja suuremp' ei sen piiri kuin sun pääsi, Ja vaikka sullotut noin pieneen alaan, Ne koko maasi sulta peijaavat. Oi, jos ois esi-isäs aavistanut, Kuin pojanpoika tuhoo poikiaan, Ylettämättömiin hän häpeäsi Ois korjannut, sun istuimeltas syösnyt Jo ennen nousuas, sun, joka siihen Vain nousit itses siitä syöstäksesi! Oi, lanko, maailman jos oisit herra, Häpeä ois pois maasi vuokrata! Nyt kun tää maa on koko maailmasi, On häpeätä häpeämpää sitä Näin häväistä. Nyt Englannissa olet Vain tilanhaltija, et kuningas; Lain valtaherra lain on orja vain.
KUNINGAS RICHARD. Ja sinä, mieletön, kuuhullu hölmö, Kuumeesi etuoikeuteen luottain, Uskallat viluisilla neuvoillasi Vaalentaa poskeni ja valtaveren Pois raivon ajaa kotipaikoiltaan. Kautt' ylvään majesteetti-istuimeni, Jos Edward suuren et ois veljenpoika, Niin kieli tuo, mi päässäsi nyt pyörii, Pään pyörittäis sun, konnan, harteiltasi.
GAUNT. Mua älä säästä, Edward-veljen poika: Vaikk' isäns' Edwardin ma olin poika! Sen veren olet, niinkuin pelikaani, Jo kuiviin juonut, siitä päihtynytkin. Veljeni Gloster, jalo, puhdas sielu -- Hän autuaitten rauhaa nauttikoon! -- On hyvä todistus ja merkki siitä, Ett' Edwardin et verta kaataa kammo. Tee liitto tämän sairauteni kanssa; Kovuutes olkoon niinkuin käyrä vanhuus, Jok' aikaa kuihtunehen kukan katkoo. Sa häpeässäs elä nyt ja aina: Nää kirouksen sanat mielees paina! Nyt vuoteeseen, ja sitten hautaan vainen! Se eläköön, kell' arvo on ja maine!
(Palvelijat kantavat pois hänet.)
KUNINGAS RICHARD. Ja kuolkoon, ken on vanha, juonikkainen; Sin' olet kumpaakin, siis kuole vainen.
YORK. Sanansa anteeks suokaa, majesteetti: Se vanhuutt' on ja taudin kärtyisyyttä; Hän teitä lempii, uskokaatte pois, Kuin Henrik Hereford, jos hän tässä ois.
KUNINGAS RICHARD. Niin, oikein! Niinkuin Hereford! Yhtä syvä Mun lempeni on myös, ja sillä hyvä.
(Northumberland tulee.)
NORTHUMBERLAND. Gaunt kuningasta tervehtää.
KUNINGAS RICHARD. Ja sanoo?
NORTHUMBERLAND. Ei mitään; kaikk' on loppuun puhuttu. Kuin soitin kieletön nyt on sen kieli, Lopussa kaikki, puhe, henki, mieli.
YORK. Ja kohta Yorkille käy samoin aivan: On tuoni köyhä, vaan se päättää vaivan.
KUNINGAS RICHARD. Täyskypsä ensin putoo; päättänyt Hän kulkuns' on, ja meidän alkaa nyt. Se siitä. -- Ja nyt sodast' Irlannissa. Nuo raa'at, puupäät jurrit taittaa täytyy, Ne elävät kuin käärmeet, missä muuten Ei käärmeill' ole oikeutta elää.[10] Ja koska tämä suurtyö hiukan maksaa, Niin avuks itsellemme anastamme Hopeat, rahat, saatavat ja kalut, Niin, kaikki, mik' on Gauntin omaa ollut.
YORK. Kuin kauan tuota kestän? Kuinka kauan Vääryyttä sietää arka alamaisuus? Ei surina Glosterin, ei Gauntin herjuu, Ei Herefordinkaan karkoitus, ei vääryys, Jonk' Englanti on kärsinyt, ei myöskään Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto,[11] Ei oma häpäisy mua koskaan saanut Pienintä kasvoin juonta muuttamaan Tai nenää nyrpistämään kuninkaalle. Edwardin jalon pojist' olen nuorin, Isäsi, Walesin prinssi, oli vanhin; Sodass' ei raivo leijona niin hurja, Ei säisy lammas rauhassa niin lauha, Kuin tämä nuori prinssi-ylimys. Hänen on muoto sulla; tuolta näytti, Kun sinun ikävuotesi hän täytti: Mut Ranskalle vain rypisteli otsaa, Eik' ystävilleen; jaloin käsin voitti Mink' antoi pois, eik' antanutkaan pois Mink' isän voitollinen käsi voitti; Ei kättään suvun veret punanneet, Vaan suvun verivihollisten veret. Oi, Richard! Liiaks suru Yorkin valtaa, Hän muuten ei ois vertailuja tehnyt.
KUNINGAS RICHARD. Mitä, lanko?
YORK. Ruhtinaani, anteeks suokaa, Jos tahdotte; jos ette, niin en minä Anteeksi tahdo; tyydyn muutenkin. Ryöstääkö aiotte ja valloin ottaa Herefordin, maastaan syöstyn, oikeudet? Gaunt eikö kuollut? Eikö Hereford elä? Gaunt eikö rehti, Henrik uskollinen? Gaunt eikö perillisen arvoinen, Ja Henrik eikö pojan arvollinen? Herefordilt' oikeus ota, ajalt' ota Pois etuudet ja vanhat nauttimukset; Tään päivän jälkeen huoment' älä salli; Äl' ole, mikä olet; kuningashan Olet vain lain perimyksen kautta. Jos -- kautta taivaan -- varjelkoon sen taivas! Herefordin oikeudet sa anastat, Peräytät armokirjat, joilla voi hän Pidättää läänitykset itselleen, Ja hält' et kunnioitust' ota vastaan, Niin tuhat vaaraa keräät pääsi päälle, Tuhansin kelpo sydämmiä hukkaat, Ja hellän maltin kiihdät mietteisiin, Joit' ei sais alamainen mietiskellä.
KUNINGAS RICHARD. Sa mieti, mitä mietit. Hopeat Ma otan, kullat, maat ja tavarat.
YORK. Hyvästi, herra! Min en vain käy mukaan. Mikä on seuraus, ei tiedä kukaan; Mut sen ma tiedän, että huono tie Ei koskaan onnelliseen loppuun vie.
(Menee.)
KUNINGAS RICHARD. Wiltshiren kreivin luokse joutuun, Bushy, Ja käske, että tulee Ely-houseen Sopimaan asiasta. Huomen-aamull' Irlantiin matkaamme; jo onkin aika. Poiss'oloajaksemme määräämme York sedän sijaishallitsijaksemme, Hän nuhteeton on mies ja harras meihin. -- Tule, kuningatar! Huomenn' erotaan; Tää lyhyt aika vielä iloitaan.
(Torventoitauksia. Kuningas, kuningatar, Bushy, Aumerle. Green ja Bagot poistuvat.)
NORTHUMBERLAND. Niin, loordit, herttua Lancaster on kuollut.
ROSS. Ja elää: nyt on herttuana poika.
WILLOUGHBY. Niin kyllä nimeen, vaan ei hyötyyn nähden.
NORTHUMBERLAND. Kumpaankin kyllin, jos sais oikeus vallan.
ROSS. Täys sydän on; vait'olost' ennen kätkee, Kuin sitä keventää saa vapaa kieli.
NORTHUMBERLAND. Puhu pois, ja ijäks vaietkoon sen kieli, Ken matkii puhettas sua turmellakseen.
WILLOUGHBY. Herefordin herttuaako puhees koskee? Jos niin on, sano rohkeasti pois, Hänestä korva mielin kuulee hyvää.
ROSS. Ei hyvää, jota voisin hälle tehdä, Jos teist' ei hyvää sitä säälitellä, Ken peruistaan on puti puhtaaks pantu.
NORTHUMBERLAND. Häpeä, Jumal' avita, on sietää Vääryyttä moista häntä, prinssiä, Ja monta muuta jalomusta kohtaan Täss' onnettuuden maassa. Oma itsens' Ei ole kuningas, vaan halvat liehit Hänt' ohjaavat, ja mitä nämä kielii Vihasta jotakuta vastaan meistä, Sen säälittä hän panee meissä toimeen Ja meiltä hengen, lapset, suvun tuhoo.
ROSS. Kansalta nylkenyt on raskaat verot Ja vieroittanut näin sen sydämmen; Kostellut aatelille vanhat vihat Ja vieroittanut senkin sydämmen.
WILLOUGHBY. Ja joka päivä hankkeess' uudet keinot: Pakotuslainat, lahjat ja ties mitkä. Mut mihin, Herran nimessä, ne joutuu?
NORTHUMBERLAND. Ei suinkaan sotiin; sotia hän ei käy; Hän kurjiin sopimuksiin haaskaa vain, Mink' esi-isät miekoin hankki. Rauha Enemmän hältä vie kuin sota heiltä.
ROSS. Wiltshire on valtakunnan vuokramies.
WILLOUGHBY. Kuningas hävinnyt on kauppasaksa.
NORTHUMBERLAND. Tuho ja häväistys nyt häntä uhkaa.
ROSS. Irlannin sotahan on rahaa tarvis, Vaikk' onkin verot raskaat; sen vuoks täytyy Maanpakolainen ryöstää.
NORTHUMBERLAND. Oma lanko: Mik' epäjalo kuningas! Mut, loordit, Tuon myrskyn havinan me kuulemme, Vaan emme etsi suojaa tuulispäältä; Purjeita tuuli pingoittaa, mut niitä Ei lasketa, vaan tieten hukutaan.
ROSS. Näemme haaksirikkoon joutuvamme, Ja vaara se on väistämätön nyt, Kun haaksirikon syyt näin suvaitsemme.
NORTHUMBERLAND. Ei, kuolon kuoppasilmässä mä huomaan Elämän siinnon, mut en virkkaa tohdi, Kuin lähellä on lohdun sanoma.
WILLOUGHBY. Mietteesi sano; meidän mietteet tunnet.
ROSS. Puhu suoraan vaan, Northumberland: me kolme Olemme yhtä me; ja mitä haastat, Se mietteeksi vain jää; siis sano suoraan.
NORTHUMBERLAND. No siis: -- ma Port le Blanc'ist' olen saanut, Bretagnen satamasta, tiedon, että Herefordin herttua, Reginald Lord Cobham, -- Richardin, Arundelin kreivin, poika, Jok' Exeterin hylkäs, -- tämän veli, Entinen Canterburyn arkkipiispa, Sir Thomas Erpingham, sir Robert Waterton, John Norbery, sir John Ramston, Francis Quoint, Joill' on Bretagnen herttuan varustamaa Kuus laivaa sekä kolmetuhat miestä, Nyt tänne kiirein rientävät ja kohta Kai ovat pohjoisrannikolle nousseet; Siell' oisivatkin jo, mut odottavat Kuninkaan Irlantihin lähtöä. Jos silloin ikeen poistaa tahdomme, Sulittaa maamme rikkouneen siiven,[12] Panttauksen herjast' ostaa vapaaks kruunun, Tomusta pestä valtikkamme kullan Ja tehdä majesteetin näköisekseen, Niin seuratkaa mua heti Ravenspurgiin. Mut pelko jos saa teidät epäilyksiin, Niin jääkää, vaietkaa, ma menen yksin.
ROSS. Ratsaille pois! Ei pelko saa meit' estää. Siell' ensin olen jos vain ratsu kestää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningatar, Bushy ja Bagot tulevat.)
BUSHY. Surette liikaa, rouva kuningatar. Kuninkaast' erotessa lupasitte Unohtaa kaikki pahoittavat huolet Ja iloisella mielin olla aina.
KUNINGATAR. Kuninkaan mieliks tein sen; omiks mieliks En sitä voi; mut muut' en syytä tiedä, Miks tuskaa vieraakseni tervehtäisin, Kuin että hyvästi mä jätin vieraan Niin rakkahan kuin rakkaan Richardin. Mut sentään joku syntymätön suru, Helmoissa onnettaren kypsynyt, Mua lähestyvän näyttää; sydämmeni Vavahtaa tyhjää; jokin muu sit' ahtaa Kuin ero miehestäni.
BUSHY. Joka tuskall' On kaksikymment' eri kuvajaista, Jotk' ovat niinkuin tuska, vaan ei tuskaa. Kyynelten kiillottama surun silmä Moneksi muuttaa yhden esineen. Kuin hairakuva, joka suoraan nähden On sekavaa, mut viistoon katsottuna Jo hahmon saa: niin tekin, arvon rouva, Katsellen viistoon eroanne, näette Vain tuskan kuvan, tuskaa synkemmänkin, Jok' oikein katsoen on oleetonta Vain varjoa. Siis, rouva armiaisin, Kaikk' eron syy on, siin' ei muuta laisin. Se surun silmän hairaust' on vaan, Totena itkee turhaa luuloaan.
KUNINGATAR. Voi olla niin, mut sydän sanoo mulle, Ett' onkin toisin. Oli miten oli, Mut raskas mull' on mieli, synkän raskas; Ja vaikk' ei tyhjän ajatus mua paina, Niin raskas tyhjyys mua vaivaa aina.
BUSHY. Vain hourehia, armollinen rouva.
KUNINGATAR. Ei vähintäkään; hourehien isä On aina kaiho; niin ei minun laita: Tää jokin kaiho tyhjästä on siinnyt, Tai jotain on se tyhjä jota kaihon; Sen omistus on odotteessa vielä, Mut mitä on se, sit' en tunnekaan, Se tuska nimetön on, tiedän vaan.
(Green tulee.)
GREEN. Jumalan rauha kuningattarelle! -- Huomenta, herrat! -- Kuningas, ma toivon, Matkalla viel' ei lie.
KUNINGATAR. Miks sitä toivot? Pikemmin toivo, että matkall' oisi: Hankkeensa vaatii kiirettä ja kiire Taas toivoa; miks toivot siis, ett' ei hän Matkalla oisi?
GREEN. Siks, että hän, maan toivo, Palauttaisi joukkonsa ja saisi Toivottomuudeks vihamiehen toivon, Joll' on jo luja jalansija maassa. Bolingbroke purki itse maanpakonsa Ja eheänä saapui Ravenspurgiin, Kädessä miekka.
KUNINGATAR. Herra varjelkoon!
GREEN. Se liian totta on. Pahempaa vielä: Northumberland ja nuori Henrik Percy, Ross, Beaumont, Willoughby on hänen luokseen Paenneet mahtavine puolueineen.
BUSHY. Miks ette julistaneet pettureiksi Northumberlandia ja koko laumaa?
GREEN. Sen teimme: mutta kreivi Worcester silloin Sauvansa taittoi, marsalkkuuden heitti,[13] Ja koko hovikunta hänen kanssaan Pakeni Bolingbroken luo.
KUNINGATAR. Näin, Green, Mun tuskani sa olet kätilöin, Ja Bolingbroke kipuni kurja poika. Nyt sielu epäluomansa on luonut, Ja minä, haukkovainen lapsivaimo, Surua suruun lisään, tuskaa tuskaan.
BUSHY. Ei toivoa saa heittää.
KUNINGATAR. Ken sen estää? Ma toivon heitän, vihaa sille kannan: Se petturi on, imartaja, norkko Ja kuolon pidättäjä, tää kun tahtoo Elämän siteet helläst' irroittaa, Jonk' äärettömiin lykkää väärä toivo.
(York tulee.)
GREEN. Kas, tässä tulee Yorkin herttua!
KUNINGATAR. Ijäkkään hartioilla sodan merkit. Oi, katse täynnä huolekasta tointa! Jumalan tähden, setä, lohdun sana!
YORK. Niin toista puhuisin, kuin ajattelen. Taivaassa lohtu on, me päällä maan. Miss' on vain tuskaa, huolta, kärsimistä. Miehenne kauas pelastajaks läksi, Sill' aikaa toiset kodin tuhoo hältä: Ja minä pantu maata auttamaan, Jok' olen heikko tueks itselleni. Nyt seuraa juomingeita huono vointi; Nyt tutaan liehakoivat ystävät.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA. Poiss' oli, herra, poikanne, kun saavuin.
YORK. Vai poissa! -- Hyvä! -- Käyköön kuinka käy! -- Paennut aateli on, kansa kylmää, Se yhtyy Herefordiin, ma pelkään. -- Poika, Käy Plashyyn, Gloster-sisareni luo! Hält' oiti mulle hanki sata puntaa. Tuoss' ota sormus tuo!
PALVELIJA. Unohdin haastaa teidän armollenne, Ett' olin tänään siellä ohimennen; Mut rikon mielenne, jos lisää kerron.
YORK. Mit' on se? Sano, poika.
PALVELIJA. Tiimaa ennen Kuin sinne saavuin, herttuatar kuoli.
YORK. Jumal' armahtakoon! Mikä tuskain tulva Yht'aikaa syöksee tähän tuskain maahan! En neuvoa nyt tiedä. -- Suokoon taivas, Ett' oisi -- omasta ei syystä toki -- Pää multa viety milloin veljeltäni. -- Kuin? Viestit viel' ei matkall' Irlantiin? -- Mitenkä saada rahaa tähän sotaan? Tule; sisko, -- anteeks: käly, tarkoitin. -- (Palvelijalle.) Mies, kotiin kiiruhda ja hanki vaunut, Tuo, mit' on siellä aseita. -- (Palvelija menee.) Te, herrat Pitäkää sotaväen katselmus! -- Jos tiedän, miten järjestää nää toimet, Käsiini sotkuisina viskatut, Niin älkää uskoko mua enää koskaan. -- Molemmat ovat sukuani: toinen Kuningas, jota velvoitus ja vala Mun käskee varjella, ja toinen lanko, Kuninkaan loukkaama, jot' omatunto Ja heimous käskee minun puolustaa. Jotakin täytyy tehdä. -- Tulkaa, käly, Ma teistä pidän huolen. -- Katselmukseen Nyt menkää, herrat; sieltä Berkley-linnaan Heti tulkaa. -- Plashyynkin mun pitäis mennä, Mut aika sit' ei salli. -- Kaikk' on nurin, Ja koko maailma on hullun kurin.
(York ja kuningatar menevät.)
BUSHY. Irlantiin myötätuuli viestit vie, Mut mitään sielt' ei tuo se. Koota voima, Jok' oisi vihollisen vertainen, On meidän mahdotonta.
GREEN. Sitä paitse Kuninkaan lemmen likeiset myös liki On niiden vihaa, jotk' ei häntä lemmi.
BAGOT. Niin, häälyväisen kansan, jonka lempi On kukkaro; min verran se on vajaa, Sen verran sydän täys on verivihaa.
BUSHY. Siit' yleisesti syyn saa kuningas.
BAGOT. Jos tuomio heidän on, syyn saamme mekin, Kuninkaan alituiset seuralaiset.
GREEN. Pakoni otan Bristol-linnaan minä, Ja heti; kreivi Wiltshire on jo siellä.
BUSHY. Mukaanne tulen minä: vähän hyvää Voi vihaiselta kansalt' odottaa: Vain meitä raatelevat niinkuin koirat. -- Tulette mukaan kai?
BAGOT. En, Hyvästi! Kuninkaan luokse menen Irlantiin. Jos oikein aavistan, niin viimeiset Me tässä sanomme jäähyväiset.
BUSHY. Kenties, jos York saa Herefordista voiton.
GREEN. Oi, raukkaa herttuaa! Hän työkseen ottaa Lukea hiekat, meren tyhjentää; Tuhannet luopuu pois, jos yksi jää.
BUSHY. Hyvästi ijäksi ja kerrassaan!
GREEN. Me vielä tavataan.
BAGOT. Ei päällä maan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Salomaa Glostershiressa.
(Bolingbroke ja Northumberland tulevat sotajoukkoineen.)
BOLINGBROKE. Kuin pitkä täst' on matka Berkley'iin, loordi?
NORTHUMBERLAND. Mua, hyvä herra, uskokaa, Tääll' olen Glostershiress' aivan outo. Koluiset tiet ja suuret, jylhät vuoret Ikäväks venyttävät peninkulman, Vaikk' armas haastelunne sokeroitsi Ja makeutti muikeankin matkan. Mut arvaan, kuinka Willoughbyn ja Rossin On kulku pitkä Ravenspurgista Cotswaldiin asti teidän seuraa vailla, Jok' on, sen takaan, paljon huventanut Minulta matkan vastukset ja vaivat; Mut näiden matkaa sulostuttaa toivo Etuisuus saavuttaa, jok' on jo mulla, Ja ilon toivo ei sen vähemp' ilo Kuin saavutettu toivo; tämä heiltä Lyhentää matkan, niinkuin mulle tehnyt On ilo saada seurassanne olla.
BOLINGBROKE. Vähemmän arvoinen on seurani Kuin teidän hyvät sananne. Ken tuossa?
(Henrik Percy tulee.)
NORTHUMBERLAND. Poikani, Henrik Percy: veli Worcester On hänet lähettänyt, tiesi mistä. -- No, Henrik, kuinka setäsi on laita?
PERCY. Ma sitä toivoin kuulla teiltä, isä.
NORTHUMBERLAND. Kuningattaren luona siis ei enää?
PERCY. Ei, isä, virkasauvansa hän taittoi Ja läksi hovista ja hajoitti Kuninkaan huonekunnan.