Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

KUNINGAS RICHARD TOINEN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1905.

Näytelmän henkilöt:

KUNINGAS RICHARD TOINEN. EDMUND LANGLEY, Yorkin herttua. JUHANA GAUNT, Lancasterin herttua. HENRIK BOLINGBROKE, Herefordin herttua. AUMERLEN herttua, Yorkin herttuan poika. THOMAS MOWBRAY, Norfolkin herttua. SURREYN herttua. SALISBURYN kreivi. Kreivi BERKLEY. BUSHY, | BAGOT, | Kuningas Richardin lemmikkejä. GREEN, | NORTHUMBERLANDIN kreivi. HENRIK PERCY, hänen poikansa. Loordi ROSS. Loordi WILLOUGHBY. Loordi FITZWATER. CARLISLEN piispa. WESTMINSTERIN abotti. Loordi-marsalkka ja toinen loordi. Sir PIERCE EXTON. Sir STEPHEN SCROOP. Walesilaisen sotajoukon päämies. Kuningatar, kuningas Richardin puoliso. Glosterin herttuatar. Yorkin herttuatar. Kaksi kuningattaren hovinaista. Loordeja, airuita, sotaherroja, sotureita, puutarhureita, vanginvartija, lähettiläs, tallirenki ja seuralaisia.

Tapaus eri paikoissa Englannissa ja Walesissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Richard tulee seurueineen, Juhana Gaunt ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)

KUNINGAS RICHARD. Juhana Gaunt, ikä-arvoinen Lancaster, Valan ja takuun mukaan toitko tänne Kopean poikas, Henrik Herefordin, Ajamaan tuota röyhkää kannettaan, Jot' äsken meill' ei ollut aikaa kuulla, Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?

GAUNT. Sen olen tehnyt, armollinen herra.

KUNINGAS RICHARD. Ja lisäksi, oletko tiedustellut, Kanteeseen syynäkö vain vanha viha Vai, niinkuin kelpo kansalaisell' aina, Pätevä, varma tieto petoksesta?

GAUNT. Mikäli tutkia ma voin, niin syynä Ei vanha viha lie, vaan ilmi vaara, Jonk' uhkaavan hän kuningasta luulee.

KUNINGAS RICHARD. Sisähän heidät tuokaa. Silmä silmää Ja otsa otsaa vastaan vapahasti Haastelkoon syyttäjä ja syytetty. (Muutamia seuralaisia poistuu.) Kopeat ovat ja, kun kuohuu veri, Rutot kuin tuli, kuurot niinkuin meri.

(Seuralaiset palajavat, mukanaan Bolingbroke ja Norfolk.)

BOLINGBROKE. Mont' onnen vuotta taivas suokoon teille, Suurvaltias ja armollinen herra!

NORFOLK. Lisätköön päivä toisen päivän hyvää, Siks että taivas, maalle kateissaan, Kruunuunne liittää kuolemattomuuden!

KUNINGAS RICHARD. Suur' kiitos vaan! Mut toinen teistä mairii, Se aikeistanne nähdään, toisianne Maankavalluksesta kun syytätte. -- No, lanko Hereford, mik' on sulla kanne Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?

BOLINGBROKE. Ensinkin -- todistajaks otan taivaan; -- Nöyrästä alamaisen rakkaudesta, Kuninkaan kallis onni huolenani, -- Vapaana kaikest' ilkivihasta Teen kanteen tässä ruhtinaani kuullen. -- Nyt, Thomas Mowbray, sinun puolees käännyn; Tervehdykseni huomaa: minkä lausun Ruumiini siitä vastaa päällä maan Tai kirkastettu sielu taivahassa. Sin' olet petturi ja pilttomies, Siks liian hyvä, eloon liian huono. Jot' ihanampi helo ilman täyttää, Sit' ilkeemmiltä siinä pilvet näyttää. Ja vielä kerran, tuoden tekos ilmiin, Sua sanon petturiksi suoraan silmiin. Näin mitä kieli lausuu, miekka saa, Jos kuningas niin sallii, vahvistaa.

NORFOLK. Puheeni kylmyys älköön soimatko Mun kiivauttani. Ei akkasota, Ei kahden torakielen herjahuudot Voi tätä meidän riitaa ratkaista; On kuumaa veri siitä jäähtyäkseen. Niin laimeaa ei malttini tok' ole, Ett' aivan suuttomaksi mykistyisin. Ensinkin majesteetin vuoks en julkee Kannustaa puhettani täyteen lentoon; Se kiltois, kunnes takaisin tuon suuhun Petoksen työntänyt ois kaksin kerroin, Kuninkaalliseen vereen katsomatta. Niin, jos ei valtasukua hän oisi, Ivaisin häntä, silmiin sylkisin. Sanoisin konnaks, salapurijaksi, Varmuudeks vielä etuvoitteen soisin Ja hänet yltäisin, vaikk' ylös Alppein Lumiseen huippuhun mun tulis juosta Tai muuhun seutuun asumattomaan, Mihin on koskaan uskaltanut britti. Uskollisuuttani tää seikka tukee: Kautt' autuuteni, valheita hän lukee.

BOLINGBROKE. Sa kalvas pelkur', tuossa kintaani! Kuninkaan heimouden näin ma hylkään Ja luovun veren syntyoikeudesta, Jot' arkoo pelkos vain, eik' arvonantos. Syyn kauhusta jos kunniani pantin Maast' ottaa vielä voit, niin selkä köyryyn! Tään kautta sekä kaikkein muidenkin Ritaris-tapain, miekka vasten miekkaa, Todistaa tahdon, mitä tässä haastan Tai mitä herjempää viel' itse keksit.

NORFOLK. Ma maasta otan sen ja, kautta miekan, Jok' olalleni ritaruuden laski, Sun vastaas astun jaloon kohteluun, Ritaristapain säännöt kaikki täyttäin. En hengiss' alas astu ratsultain, Jos syystä petturin ma nimen sain.

KUNINGAS RICHARD. Mut mitä, lanko, väität Mowbrayn syyksi! Sen täytyy suuri olla, jos se meidät Saa hänest' edes aattelemaan pahaa.

BOLINGBROKE. Min lausun, siitä hengelläni vastaan: Kahdeksan tuhat noobelia[1] sai hän Lainoiksi majesteetin sotureille, Mut ne hän itse halpaan toimeen käytti Kuin ilki-petturi ja häijy konna. Sen sanon myös, ja vahvistan sen miekoin Tässä tai missä vain, maiss' äärimmissä, Mihinkä koskaan britin silmä yltää, Ett' on se petos, mit' on tässä maassa Kuustoista vuotta kudottu ja tehty, Kaikk', kaikki viekkaan Mowbrayn alkutyötä. Ma väitän lisäksi -- ja senkin kaikki Tuon kehnon hengellä ma toteen näytän --: Hän herttua Glosterin on kuoloon syypää; Tään herkät vastustajat vietellen, Kuin arka petturi, hän veri virtaan Upotti tämän viattoman sielun. Nyt veri tuo, kuin hurskaan Abelin, Maan kielettömist' onkaloista huutaa Ja verikostoon ankaraan mua vaatii. Es'isäin kunniakkaan maineen kautta Sen teenkin, taikka periköön mun hauta!

KUNINGAS RICHARD. Sen miehen rohkeus nousee pilviin asti! -- No, Thomas Norfolk, mitä vastaat tuohon?

NORFOLK. Pois majesteetin kasvot kääntykööt, Ja hetken aikaa korvans' olkoot kuurot, Siks että tuolle suvun herjalle Ma kerron, kuinka jumalat ja hurskaat Moist' inhoo valhehtijaa.

KUNINGAS RICHARD. Puoltamaton On silmäni ja korvani. Jos oisi Hän veljeni ja vallan perillinen, Niin kuin hän nyt vain setäni on poika, Niin valtikkani arvon kautta vannon, Ett'ei tää pyhän veren heimouskaan Vois häntä turvata tai oikeudesta Vähääkään lujaa mieltän' eksyttää. Kuin sinä, alamaiseni hän on, Siis puhu suoraan, ole pelvoton!

NORFOLK. Siis, Bolingbroke, kavalaa kitaas myöten Sydämmes pohjiin saakka: valehtelet! Calais'lle varatusta lainasta Kuninkaan sotureille oikein maksoin Kolm' osaa, loput sallittiin mun pitää, Kosk' oli majesteetti mulle velkaa Jäännöksen matkalaskusta, kun hälle Kuningattaren Ranskasta ma toin.[2] Se valhe niele! -- Mitä Glosteriin, Niin hänt' en tappanut; mut häpeekseni Löin siinä laimin pyhän tehtäväni. -- Ja, lord Lancaster, mitä teihin tulee, Vastustajani arvokkaaseen isään, Niin hengellenne kerran panin paulan; Se rikos arkaa sieluani vaivaa; Mut ennenkuin sain viimeks sakramentin, Sen tunnustin ja teiltä varta vasten Anteeksi pyysin; toivon, että sainkin. Siin' on mun vikani. Muut syytteet kaikki Ne ovat vihan kaunaa ilkimyksen, Katalan, epäsuvustuneen konnan, Jonk' itse tahdon urhokkaasti voittaa, Ja vastavuoroon kintaani ma heitän Nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan, Ritarikuntoni näin näyttääkseni Parhaissa hänen sydänverissään. Jott' onni tämä pian koittais mulle, -- Määrätkää, herra, päivä taistelulle.

KUNINGAS RICHARD. Vihaiset loordit, neuvoani kuulkaa, Se sapen huoltaa suonta iskemättä. En ole lääkäri, mut tunnen kaavan: Syvä viha leikkaa liian syvän haavan. Sopikaa, anteeks suokaa, unhottakaa, Pois suoneniskun kieltää lääkär' vakaa. Siis, setä, rauhantekoon! Lauhtokaa Te poikaanne, ma tyynnän herttuaa.

GAUNT. Vanhalle rauhanteko sopiikin. -- Pois heitä, poika, pantti Norfolkin.

KUNINGAS RICHARD. Te, Norfolk, sama tehkää.

GAUNT. Henrik, mitä? Nöyrästi pyydän, toiste en tee sitä.

KUNINGAS RICHARD. Pois, Norfolk, heitä tuo, se täytyy sun.

NORFOLK. Kuningas, jalkoihisi laskeun. Ma kuoloon sorrun, häpeään en vainen; Saat ottaa henkeni, mut puhtaan maineen, Mi kuolon kiusaks elää haudallani, Pelastan pilkan häpeästä ani. Häväisty, petteess' olen, syyttehessä Ja herjan myrkkynuoli sydämmessä; Herjaajan sydänveret yksin vois Mua auttaa.

KUNINGAS RICHARD. Kiukkus voita. Pantti pois! Voi jalopeura leopardin suuttaa.[3]

NORFOLK. Niin, mut sen pilkkuja ei voi se muuttaa. Vie häpeäni, niin saat pantinkin. Saasteeton nimi aarre kallihin On päällä maan; sen puutteess' olet vainen Kullattu savi, tomu kiiluvainen. Jalo henki taatussa on povessa Kuin helmi kuuden lukon takana. On kunnia mun elämäni tyyty; Vie kunnia, niin elämä on myyty. Siis, enkö syystä kunniaani puolla? Ma siinä elin, sille tahdon kuolla.

KUNINGAS RICHARD. Pois ensin lanko pantin heittäköön.

BOLINGBROKE. Oi, moisen synnin Herra häätäköön! Isäni nähden seistä miehuutonna Ja loisen arkuudella moista konnaa Mun-laisen kumartaako? Ennenkuin Näin loukkaan kunniaani omin suin Tai kielen' moisen tekee tarjon halvan, Sen pelkurin ma hampain rikki kalvan Ja paton kurjan syljen ivaten Häpeän paikkaan, Mowbrayn silmillen.

(Gaunt menee.)

KUNINGAS RICHARD. Ei sovi pyytää mun, vaan käskeä: Kun teit' en nyt voi sovittaa, niin tulkaa, Ja siitä hengellänne vastatkaa, Coventryyn pyhän Lamberluksen päiväks, Niin siellä peitsi ratkaiskoon ja kalpa Riitanne, jota kiihtää viha halpa. Me oikaista kun emme saaneet väärää, Niin ritar'ottelu nyt voiton määrää. Marsalkka, aseairut kutsukaa Ohjaamaan tätä kotikahakkaa.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Sama seutu. Huone Lancasterin herttuan hovilinnassa.

(Gaunt ja Glosterin herttuatar tulevat.)

GAUNT. Ah! osallisuus vereen Glosterin Mua enemmän kuin voihkinanne kiihtää Tuon vainaan hengen pyöveleitä vastaan. Mut rangaistus kun rikkojan on käessä Ja rikost' emme me voi rangaista, Niin jääköön asiamme taivaan haltuun. Se kyllä, jahk' on maassa aika kypsä, Syntisten päähän sataa kuuman koston.

HERTTUATAR. Paremmin eikö kannusta sua veljeys? Vanhassa veressäsi rakkautt' eikö Niin kipinääkään? Edwardin nuo pojat. Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi, Seitsemän saman pyhän veren maljaa, Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa, Niist' osan luonto itse kuivetti, Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas, Mieheni, elämäni, Glosterini, -- Edwardin pyhää verta malja täysi, Kuninkaan juurta kukoistava oksa -- Säretty on ja kallis neste maassa, Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt Kateuden käsi, murhan verikirves. Sun vertas, Gaunt, se oli; vuode, kohtu, Väki ja muotti, joka muovas sinut, Hänetkin loi. Vaikk' elät, hengitkin, Niin häness' olet kuoliaaksi lyöty. Hyväksyt isäs kuolon täysin määrin, Jos näin näet veli-raukkas kuolevan, Jok' oli isäs hengen painoskuva. Sit' älä kärsivällisyydeks sano, Se toivottuutta on; jos veljes surman Näin kärsit, henkees suoran tien sa näytät Ja neuvot murhaajas sua teurastamaan, Mik' alhaisoss' on kärsivällisyyttä, Jaloiss' on kalman kylmää pelkuruutta. Mit' enää puhun? Henkes parhaiten Sa turvaat, Glosterin jos surman kostat.

GAUNT. Asia Herran. Taivaan valtuutettu Ja sijainen, sen nähden voideltu, On murhaan syypää; rikosta jos on se, Sen taivas kostakoon, sen palvelijaan En koskaan minä vihan kättä nosta.

HERTTUATAR. Mua voi! Ken sitte kuulee tuskani?

GAUNT. Jumala, leskein auttaja ja turva.

HERTTUATAR. Niin olkoon siis. Hyvästi, vanha Gaunt! Coventryyn menet, missä Hereford-langon Näet ottelevan julman Mowbrayn kanssa. Josp' yljän kosto langon peitsess' istuis Ja Mowbrayn teurastaja-poveen tunkis! Tai jos ei ensi kiistass' ennä turma, Niin synnit painakoot niin Mowbrayn rintaa, Ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu Ja itse ratsas suin päin syöksyy maahan Ja langon armoon antautuu, kurja! Hyvästi, Gaunt! Nyt murheen kanssa yksin Käy veli-vainaas vaimo käsityksin.

GAUNT. Hyvästi, sisko! Coventryyn käyn minä. Molemmill' olkoon onni myötyrinä!

HERTTUATAR. Ei vielä! Suru kimmoo, kun se sattuu, Ei tyhjää onttouttaan, vaan raskauttansa. Hyvästelen, vaikk' alkuun tuskin sain; Ei suru lopu, siltä näyttää vain. Terveiset veljelleni Yorkille! Niin, siinä kaikki! -- Mutta miks tuo hoppu? Miks kiire noin, vaikk' onkin kaikki loppu? Muistanpa vielä. Pyydän -- niin, mut mitä? -- Tyköni Plashyyn häntä rientämään. York-vanhus siellä, oi, min näkeekään? Vain suojat autiot ja paljaat muurit,[4] Varastot tyhjät, käymättömät ukset, Ja tervehdykseks kaikuu valitukset. Terveiset vain! Miks etsis vierahista Surua, jonka löytää vaikka mistä? Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon; Viimeinen hyvästini kyynel on.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.

(Lord-marsalkka ja Aumerle tulevat.)

MARSALKKA. Valmisko Henrik Hereford, lord Aumerle?

AUMERLE. Kiireestä kantaan, kutsuntaa vain vartoo.

MARSALKKA. Ja Mowbray uljaana ja ilomielin Vain syyttäjänsä ääntä vartoo.

AUMERLE. Siis ovat taistelijat varusteissa, Kuninkaan' tuloa vain odottavat.

(Torventoitauksia. Kuningas Richard tulee ja asettuu istumaan valtaistuimelle; Gaunt, Bushy, Bagot, Green ja muut ylimykset asettuvat samoin paikoilleen. Torvi soi, ja siihen vastaa ulkoa toinen. Airut tulee ja hänen jäljissään Norfolkin herttua täydessä sota-asussa.)

KUNINGAS RICHARD. Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, Miks täydess' asussa hän tänne saapuu; Nimensä sanokoon ja, säännön mukaan, Asians' oikeaksi vannokoon.

MARSALKKA. Jumalan nimessä ja kuninkaan, Ken olet, sano, miksi tänne saavut Noin ritar'asussa ja ketä vastaat? Asias? Sano totuus, valas kautta Ja ritar'arvosi, niin totta kuin Sua taivas auttakoon ja miehuutesi!

NORFOLK. Norfolkin herttua, Thomas Mowbray, olen, Ja valallani saavun -- jota taivas Varjelkoon ritaria rikkomasta! -- Herefordia, mun syyttäjääni, vastaan Todistamaan, ett' olen uskollinen Taivaalle, kuninkaalle, suvulleni. Ja kautta käden tään ja taivaan armon, Näin puolustautuen, ma toteen näytän, Ett' taivaan, kuninkaan ja mun hän petti, Niin totta kuin mua taivas auttakoon!

(Asettuu paikalleen.)

(Torventoitaus. Airut tulee ja hänen jäljissään Bolingbroke aseissa.)

KUNINGAS RICHARD. Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, -- Kuka hän on, ja miksi saapuu tänne Noin sotatamineihin puettuna; Hän sääteisesti, niinkuin laki käskee, Asians' oikeaksi vannokoon.

MARSALKKA. Ken olet? Miksi tänne aituukseen Näin Richard kuninkaamme eteen astut? Asias? Ketä vastaat? Puhu totuus, Niin totta kuin sua taivas auttakoon!

BOLINGBROKE. Herefordin, Lancasterin, Derbyn Henrik Ma olen; aseissa nyt tässä seison Ja taivaan armolla ja tarmollani Täss' aituuksessa Thomas Mowbraysta, Norfolkin herttuasta, toteen näytän, Ett' on hän luimu konna, joka petti Jumalan, Richard kuninkaan ja minut; Niin totta kuin mua taivas auttakoon!

MARSALKKA. Se kuoleman on rangaistuksen oma, Ken rohkee koskettaa tät' aituusta, Pait marsalkka ja tämän jalon toimen Valitut valvojat.

BOLINGBROKE. Lord marsalkka, Kuninkaan kättä suudella mun suokaa Ja majesteetin eteen polvistua: Mowbray ja minä tässä olemme Kuin kaksi miestä, jotk' on vannoneet Pyhissä-käynnin pitkän, raskaan tehdä; Siis juhlalliset, hellät jäähyväiset Kummankin suokaa ottaa ystäviltään.

MARSALKKA. Kaipaaja kumartaa ja jäähyväisiks Kuninkaan kättä tahtois suudella.

KUNINGAS RICHARD. Alas astumme ja häntä syleilemme, Niin totta oikea kuin asiasi, Niin onni taistoss' olkoon seuranasi! Hyvästi, vereni! Jos tänään pois Sa vuodat, itken, mut en kostaa vois.

BOLINGBROKE. Jaloa silmää älköön itku halpa Häväiskö, jos mun kaataa Mowbrayn kalpa. Niin varmasti kuin haukka lintu-parkaan, Ma taistelussa Mowbrayn päälle karkaan. -- (Lord-marsalkalle.) Hyvästi sanon teille, hyvä herra, -- Myös teille, jalo lanko, lord Aumerle; -- En pode, vaikka kuolon kanssa taistan, Nuor' olen, reipas, ilon maljaa maistan. Kuin pitoloissa herkut päättimeksi, Minultakin jää paras viimeiseksi: (Gauntille.) Vereni kallis alkulähde, sinä, -- Nuoruutes into, minuss' uudistuen, Mua kahden miehen voimall' ylös nostaa Tavoittaakseni pääni päältä voiton. Karaise rukouksillas varukseni, Terästä siunauksin peitsen kärki, Ett' on kuin vahaa Mowbrayn pantsar'asu, Ja pojan uljas käytös kirkkaaks silaa[5] Juhana Gauntin nimen uudestaan.

GAUNT. Hankettas hyvää taivas auttakoon! Kuin leimaus nopsa ole toimissasi, Ja kaksin kahdistettuina sun iskus Huumaavan herranvoiman lailla syöskööt Tuhoisen vihamiehen kypärään! Veresi nouskoon! Ole miesi yhä!

BOLINGBROKE. Avuksi oikeus ja Yrjö pyhä!

(Asettuu paikalleen.)

NORFOLK (nousten). Mink' osan Jumala tai sallimus Minulle suonee, tässä elää, kuolee Kuningas Richardille uskollisna Vakava, suora, kunnon ylimys. Ilommmin mielin vankikaan ei heitä Pois kahleitaan ja avosyliin sulje Kultaista, vallollista vapauttaan, Kuin hyppelevä sydämmeni viettää Viholliseni kanssa taiston juhlaa. -- Mont' onnen vuotta toivotan ma teille, Majesteetille ja pääri-kumppaneille. Iloisna taistoon käyn kuin pitohon; On rehdin mielin povi pelvoton.

KUNINGAS RICHARD. Hyvästi, herttua! Urhon hyveet läikkyy Sun silmissäs ja miehuus niistä säihkyy. -- Marsalkka, toimeen! Taisto alkakoon!

(Kuningas ja loordit palajavat paikoilleen.)

MARSALKKA. Sa, Henrik Hereford, Lancaster ja Derby, Tuoss' ota peitses! Taivaan olkoon oikeus!

BOLINGBROKE (nousten). Kuin vuori vahva toivoss' aamen sanon.

MARSALKKA (palvelijalle). Tuo peitsi Norfolkin vie herttualle.

1. AIRUT. Nyt Henrik Hereford, Lancaster ja Derby Jumalan, kuninkaan ja itsens' eessä Täss' seisovi, ja uhall', että itse On petturi ja konna, toteen näyttää, Ett' Thomas Mowbray, herttua Norfolkin, Jumalan, kuninkaan ja hänet petti, Ja vaatii häntä siitä miekkasille.

2. AIRUT. Täss' seisoo Thomas Mowbray, herttua Norfolk, Ja uhall', ett' on petturi ja konna. Nyt puolustaikse, toteen näyttäin että Tuo Henrik Hereford, Lancaster ja Derby Jumalan, kuninkaan ja hänet petti, Vapaasta halusta ja rohkein mielin Vain vartoo merkkiä, ett' alkaa saa.

MARSALKKA. Soi, torvi! Taistelijat valmistukoot! (Soitetaan hyökkäystorvea.) Seis! Sauvan heittää väliin kuningas.[6]

KUNINGAS RICHARD. Pois pankoot peitsensä ja kypärinsä Ja käykööt kumpainenkin paikoilleen. (Pitkältä kestävää torventoitotusta.) (Molemmille taistelijoille.) Lähemmä tänne astukaa, ja kuulkaa, Mi meidän on ja neuvostomme päätös! Valtamme maata ettei saastuttaisi Sen oma ravitsema, kallis veri; Ja silmämme kun kammoo nähdä haavaa Kamalaa, kansaismiekan viiltämää; Ja koska näyttää, että korskan mielen Taivasta tavottava kotkan-lento Ja kateus, jok' ei kilpailijaa kärsi, On teitä yllyttänyt rikkomaan Kuninkaan rauhan, joka lapsen-untaan Maan kehdoss' uinuu hennoin henkäyksin; Ja koska voisi rummun jylhä pauhu, Rämäkän torven pelottava räikkä Ja raudan vihan kalske rajoiltamme Sulo-rauhan kaikottaa ja saada meidät Kahlaamaan oman heimon veressä, -- Niin maistamme näin teidät karkoitamme. -- Sa, lanko, hengen uhall' et saa ennen, Kuin kymmenen on kesää tehnyt kukkaa, Tät' ihanata maata tervehtää, Vaan henkipaton vierast' uraa käydä.

BOLINGBROKE. Tahtonne olkoon! Lohtuna on vielä, Ett' aurinkoinen loistaa myöskin siellä; Sen kultasateet, jotka teihin sataa, Ne kultaa myöskin pakolaisen rataa.

KUNINGAS RICHARD. Sun, Norfolk, raskaampi on tuomiosi, Ja julistan sen vastenmielisesti: Ei hidas hetken kulku määrätä Saa maanpakosi rajatonta äärtä; Nää toivottomat sanat sulle lausun: Uhalla henkes älä koskaan palaa!

NORFOLK. Se raskas tuomio on, majesteetti, Ja arvaamaton teidän lausumaksi. Paremman palkan kuin näin syvän herjan Ansainnut oisin teidän armoltanne. Nyt äidinkieleni mun jättää täytyy, Tuo vuotta neljäkymment' oppimani; Ei kieleni sen arvokkaampi mulle Kuin kielitön on viulu taikka harppu, Tai taitosoitin, jok' on lukittu, Tai, aukijätettynä, pantu käteen, Jok' ei sit' osaa sopusointuun sointaa, Mun suussani te kielen vangitsitte Hampaiden, huulten kaksoisteljen taa; Ja tyhmä, tylsä, tyhjä tiedottomuus On mulle vanginvartijaksi pantu. Mut liian olen vanha oppilaaksi, Niin, liian vanha imettäjän vauvaks. Siis tuomios on mykkää kuolemaa, Kun kiel' ei omaa kieltään käyttää saa.

KUNINGAS RICHARD. Herättää sääliämme älä koita; Sait tuomios: on myöhä vaikeroita.

NORFOLK. Pois valoisasta kotimaasta käännyn, Ja iki-öiden synkkään varjoon näännyn.

(Aikoo mennä.)

KUNINGAS RICHARD. Palaja vielä: ota matkaan vala. -- Kätenne henkipatot miekallemme![7] Uskollisuuden kautta, jonka taivas On teiltä saapa -- oman osuuteni Maanpakoon teidän kanssa karkoitin -- Nyt vannokaa, min sanelen: ett'ette, Niin totta kuin teit' auttakohon taivas, Syleile maanpaossa toisianne, Tai toisianne koskaan silmiin katso, Tervehdi, kirjoita, tai tyynnyttele Kotoisen vihan luomaa myrskyä, Tai neuvosta ja sopimuksest' yhdy Kutomaan pahaa salajuonta meitä Tai maata, kansaa, valtakuntaa vastaan.

BOLINGBROKE. Sen vannon.

NORFOLK. Minä myös sen täyttää tahdon.

BOLINGBROKE. Norfolk, mikäli vihamiehen sopii: -- Jos kuningas ois suonut, ilmaa harhais Jo meistä toisen sielu pakosalla Hauraasta tästä lihahaudastaan, Kuin liha tää nyt pakosall' on maastaan; Petokses myönnä ennen lähtöäsi; On pitkä sulla matka, älä mukaan Vain syypään sielun raskast' ota takkaa.

NORFOLK. Jos pettur' olen, Bolingbroke, niin nimeni Elämänkirjast' ottakoot, mun syöskööt Maanpakoon taivaastakin, niinkuin täältä! Mik' olet, taivas tietää sen ja sinä Ja minä, pian kuningas sen tuntee. -- Hyvästi, valtias! Nyt harhan kaihdan, Kun kotimaani maailmaan ma vaihdan.

(Menevät.)

KUNINGAS RICHARD. Silmäisi peilissä ma näen, setä, Sydämmen murtuneen; tuo murheen näky Se poikasi pakovuosist' ottaa Pois neljä. -- (Bolingbrokelle.) Kuusi talvikylmää vielä, Niin taasen kotiin palaat ilomiellä.

BOLINGBROKE. Kuin pitkä aika mahtuu pieneen sanaan? Kuninkaan henkäys neljä talvi-rauskaa Pois pyyhkäisee ja neljä kesää hauskaa.

GAUNT. Kuningas, kiitos, että isän tähden Vähensit pojan pakovuodet kuuteen. Mut pienen hyödyn minä siitä saan. Ennenkuin nämä kuusi määrävuotta, Näet, kuita vaihtelee ja matkan päättää, Mun lamppuni jo sammuu, öljy puuttuu, -- Ja heikko valo ikiyöksi muuttuu; Lopussa on mun kynttiläni pää, Ma, kuolon sokko, poikaani en nää.

KUNINGAS RICHARD. Mont' elinvuotta vielä suodaan sulle.

GAUNT. Vaan sull' ei hetkeäkään antaa mulle. Suruilla päiväni voit lyhentää, Yöt ryöstää, vaan et huoment' ehdättää; Vakoja uurtamaan voit auttaa aikaa, Mut rypyn estämiseen sull' ei taikaa; Sanasi valta voi mun kuolettaa, Mut kuollutt' ei sun valtas henkiin saa.

KUNINGAS RICHARD. Täydessä tuumin poikas kartoitettiin, Ja oma kielesikin siihen suostui. Miks karsaat tuomiota oikeaa?

GAUNT. Makea maistaa, karvas sulattaa. Mun, tuomarin, te tiedustitte mieltä; Voi, etten saanut haastaa isän kieltä! Jos vieras ois hän, eikä poika ollut, Niin lievemp' oisi tuomiokin tullut. Ma puolenpidon soimaa kaihtaa koitin, Ja oman henkeni näin tuomioitin. Ma katsoin, eikö kukaan valittais Kovuuttani ja sitä vaimentais, Mut te vain hyväksyitte lausuntoni, Kun tahtomatta lausuin tuomioni.

KUNINGAS RICHARD (Bolingbrokelle.) Hyvästi, serkku! -- (Gauntille.) Hyvästelkää te Kuus vuotta maanpakoa saa hän heti.

(Torventoitauksia. Kuningas Richard seurueineen poistuu.)

AUMERLE. Hyvästi, lanko! Mitä nyt et malta, Sen kirjeess' ilmoittanet toisahalta,

MARSALKKA. Ei vielä hyvästi; teen seuraa teille Niin pitkälle kuin maata riittää meille.

GAUNT. Oi, miksi sanojasi itaroit, Ja ystäväisi hyvästiin et vastaa?

BOLINGBROKE. Hyvästiks mull' on niitä liian vähän. Jos kieli, kunnon palvelusta tehden, Sydämmen täyden tuskan ilmi huokuis.

GAUNT. Surusi on vain ajaks poistumista.

BOLINGBROKE. Kun ilo poistuu, suru täyttää paikan.

GAUNT. Kuus vuotta kuluu pian.

BOLINGBROKE. Onnekkailta; Mut suru tunnit tekee kymmeniksi.

GAUNT. Kuvaile, ett' on se vain huvimatka.

BOLINGBROKE. Sydämmeni huokaa, näin jos valehtelen, Kun vain se väkinäist' on vaellusta.

GAUNT. Raskaitten askeltesi synkkää tietä Kuvaile kehykseksi, johon kerran Sa kotiintulos kalliin helmen liität.

BOLINGBROKE. Pikemmin joka raskaalt' askeleelta Ma muistan, kuinka etäämmälle yhä Vaellan rakkaimmista helmistäni. Mun täytyy monta pitkää oppivuotta Vieraissa maissa palvella, ja vihdoin, Kun olen vapaa, muut' ei kerskattavaa, Kuin että olin surun matkalainen.