Chapter 4
KUNINGAS JUHANA. Ma syitä tähän uuteen kruunaukseen Esitin teille, ja ne vahvoiks luulen; Mut uudet, vahvemmat ma teille annan, Kun pelkoni oli ohi. Mainikaa vain Ne puutteet, jotka parannusta kaipaa, Niin näette kohta, kuinka mieluisasti Ma pyyntöjänne kuulen ja ne täytän.
PEMBROKE. Siis minä, joka näiden kaikkein suuna Julistan heidän sydämmensä toiveet, Nyt itseni ja heidän, mutta teidän Turvaksi enin, jota he ja minä Syvästi harrastamme, nöyräst' anon Vapautust' Arthurille, jonka vankeus Nurinan nyrkkää mieltä kiihoittaa Puhkeemaan tähän häijyyn arveluun: Jos siihen, mitä rauhass' omistatte, -- On teillä oikeus, niin miksi pelko, Jok' aina vääryyden käy kantapäillä, Nyt teidät käskee nuoren lankonne Vankeuteen panna, tylsään tiedonpuuttoon Masentaa nuoren hengen, kieltää siltä Jalojen urheilujen kalliit edut? Jott' ajan viholliset tekosyytä Ei tästä sais, niin suokaa meille käsky. Ett' anoisimme hänen vapauttaan. Enempää meill' ei mieless' oma hyöty, Kuin minkä teidän etuunne se koskee; Ja teille eduks on, ett' on hän vapaa.
KUNINGAS JUHANA. Niin olkoon! Hänen nuoruutensa johdon Ma uskon teille. -- (Hubert tulee.) Hubert, mitä kuuluu?
(Hubert kuiskuttelee kuninkaalle.)
PEMBROKE. Tuo mies sen verityön on toimittaja; Näk' eräs ystäväni valtakirjan. Kirotun, häijyn syyllisyyden kuva Noiss' elää silmissä; tuo luihu katse On raskaan, levottoman mielen ilme. Varonpa, ett' on työ jo tehty, johon Varoimme hänet valtuutetuksi.
SALISBURY. Kuninkaan veri läikkii: salajuonen Ja omantunnon väliä se kulkee Kuin airut kahden tuiman sotarinnan. Vihansa kypsä on; se kohta puhkee.
PEMBROKE. Ja kun se puhkee, varon, että visva, Jok' erkanee, on vienon lapsen surma.
KUNINGAS JUHANA. Menemme suista kuolon vahvaa kättä. -- Vaikk' elävä on mulla tahto myöntää, Niin kuollut teidän pyyntönne on, loordit. Tän' yönä Arthur kuoli, niin hän sanoo.
SALISBURY. Varoimme, ettei tautiin apua.
PEMBROKE. Kuulimme lapsen olleen kuolemallaan Jo ennen kuin hän kipuakaan tunsi. Tili siitä tehdään, täällä taikka tuolla.
KUNINGAS JUHANA. Miks minuun katsotte noin tuimasti? Mun hallussani sallimanko sirppi? Mun käskyssäni elon valtimotko!
SALISBURY. Ilmeistä pelijuonta! Häpeää, Ett' isoiset niin julki sitä käyttää! Onneksi olkoon vain, ja hyvästi!
PEMBROKE. Salisbury, varro minä lähden mukaan: Perintö lapsiparan etsikäämme, Väkisen haudan pieni valtakunta. Se, jonka oli laaja maa, se veri Siit' ainoastaan kolme jalkaa peri. Oi, inhaa maailmaa! Tät' ei voi sietää; Se kohta puhkee, ja se tuskaa tietää.
(Loordit menevät.)
KUNINGAS JUHANA. Vihasta hehkuivat. Mua kaduttaa. Verelle vahvaa perustust' ei panna; Ei muiden kuolo elon varmuutt' anna. (Sanansaattaja tulee.) Pelokas sull' on katse; miss' on veri, Jonk' ennen noilla poskillasi näin? Noin synkän taivaan seestää myrsky yksin. Ann' tulla! Mik' on Ranskassa nyt suunta?
SANANSAATTAJA. Ranskasta Englantiin. Ei moista voimaa Lie koskaan yhden vallan alueelta Kerätty ulkomaiseen sotaretkeen. Jäljittelevät teidän joutuanne: On tuskin kuultu heidän varusteistaan, Kun käy jo huhu, että perill' ovat.
KUNINGAS JUHANA. Oh, miss' on vakoojamme juopotelleet? Miss' uinailleet? Ja missä äidin tarkkuus, Kun moinen sotajoukko kokoon saatu On hänen kuulemattaan?
SANANSAATTAJA. Hänen korvans' On multaa täynnä: tään kuun esimmäisnä Kuol' ylvä äitinne, ja kolme päivää Sit' ennen lady Constance raivoon kuoli; Sen sivumennen huhun suusta kuulin; En tiedä, tottako vai valhetta.
KUNINGAS JUHANA. Kiirettäs, julma kohtalotar, hilli! Tee liitto kanssani, siks että talttuu Nuo nurisevat päärit! -- Äiti kuollut! Nyt Ranskass' asiani nurin käyvät. -- Ken johtaa tuota Ranskan sotavoimaa, Jonk' äsken sanoit maalle nousseen?
SANANSAATTAJA. Dauphin.
(Bastardi ja Pietari Pomfretilainen[18] tulevat.)
KUNINGAS JUHANA. Nuo huonot uutisesi ihan huimaa Mun päätäni. -- No, mitä sanoo mailma Sun töistäsi? Äl' enää lisää pahaa Mun sullo päähäni, se on jo täysi.
BASTARDI. Jos pahinta te kuulla pelkäätte, Niin kuulematta kohdatkoon se teitä.
KUNINGAS JUHANA. Oi, anteeks anna, lanko! Tajun multa Tää tulva vei. Nyt taas kun hyrskyn päällä Vapaasti hengitän, niin kuulla taaskin Voin vaikka ketä, puhukoon jos mitä.
BASTARDI. Kuink' olen papistoa pidellyt, Sen haalimani rahasummat näyttää. Mut tänne kun ma kuljin halki maan, Näin, että kansa oudoll' oli päällä, Huhujen, turhain unten riivaamana, Peloissaan, vaikk' ei tiennyt syytä pelkoon. Profeetta täss' on, jonka mukaani Pomfretin kaduilt' otin; tuhansittain Häll' oli kuulijoita hännässään, Kun karkein sorasävelin hän riekui, Ett' ennen ensi helatorstain lounaa Ois majesteetti erin kruunustaan.
KUNINGAS JUHANA. Miks niin teit, sinä turhan haaveksija?
PIETARI. Siks' että tiesin, että niin on käypä.
KUNINGAS JUHANA. Pois, Hubert, hänet vie, ja tyrmään heitä! Ja lounana sen päivän, jolloin sanoi Mun kruunust' eroovan, hän hirtettäköön. Vie varmaan talteen hänet. Palaa sitten; Sinua tarvitsen. -- (Hubert menee Pietarin kanssa.) Oi, rakas lanko, Oletko kuullut, ketkä ovat tulleet?
BASTARDI. Niin, ranskalaiset; sitä kaikki hokee. Lord Bigot ja lord Salisbury mun kohtas, Niin silmät punaisina kuni hiilos, Pait muita; Arthurin hakivat hautaa; Sanoivat hänet teidän toimestanne Tän' yönä tapetuksi.
KUNINGAS JUHANA. Hyvä lanko, Pyrihän noiden seuraan. Mull' on keino, Mill' uudestaan saan heidän suosionsa. Tuo heidät tänne.
BASTARDI. Menen etsimään.
KUNINGAS JUHANA. Mut riennä; jalka jouduttakoon jalkaa! Ei vihallista alamaista nyt, Kun ulkovallat kaupungeita uhkaa Julmalla rymyllä ja rynnäköllä! Mercurius ole! Siivet kantapäihin Ja lennä niinkuin aatos sieltä tänne.
BASTARDI. Minulle ajan henki kiireen neuvoo.
(Menee.)
KUNINGAS JUHANA. Sep' uljaan kelpo ylimyksen kieltä! -- Jälestä mene; sanan viejä ehkä Minun ja paarein välillä on tarpeen; Se sulle työksi.
SANANSAATTAJA. Mielityöksi, herra.
(Menee.)
KUNINGAS JUHANA. Vai äiti kuollut!
(Hubert palajaa.)
HUBERT. Ruhtinaani, kuulin, Ett' yöllä oli nähty viisi kuuta; Alallaan oli neljä; viides näitä Kummasti pyörähdellen kierteli.
KUNINGAS JUHANA. Viis kuuta?
HUBERT. Vanhukset ja vanhat eukot Kaduilla ennustavat siitä turmaa. Arthurin kuolema on kaikkein suussa; Sen kuullessaan he huiskuttavat päätään Ja toisiensa korvaan kuiskivat; Puhuja kuulijan käy ranteeseen, Ja kuulija nyt tekee kauhun liikkeen, Rypistää otsaa, nyökkää, silmin mulkoo. Näin sepän, palja kourassa hän seisoi, Alasimella raudan jäähtyessä, Suu auki uutist' ahmi räätäliltä; Tää, mittapuu ja sakset kädessä, Jalassa tohvelit, -- jotk' erehtyen Hädissään oli pannut väärään jalkaan -- Huhusi tuhansien ranskalaisten Kent'issä tappotanass' olevan; Nyt toinen laiha, ryöttä kästyöläinen, Puheeseen puuttuin, maini prinssin surman.
KUNINGAS JUHANA. Miks tuolla mua koitat peljättää? Miks Arthurin sa surmast' aina hoet? Sun kätes hänet tappoi; mulla oli Syy vahva surmaa hälle toivoa, Mut sull' ei mitään syytä häntä tappaa.
HUBERT. Ei mitään? Ettekö mua käskenyt?
KUNINGAS JUHANA. Kirous kuningasten, että heillä On orjia, jotk' oikust' aiheen saavat Murtauta hengen kotiin veriseen, Ja joille vallan otsanrypistyskin On laki, joka tuiman majesteetin Tuo mielen ilmi, vaikka kenties oikku Sen aiheutti, eikä tosi aie.
HUBERT. Täss' ovat kätenne ja sinettinne.
KUNINGAS JUHANA. Oi, maan ja taivaan välillä kun tehdään Viimeinen tili, silloin kadotukseen Mun tuomitsee tuo sinetti ja käsi! Pahasti tehdään moni työ, kun nähdään Pahoille töille välikappaleita. Jos tarjona et sinä oisi ollut, Mies, jonka luonnon käsi merkinnyt, Valinnut, leimannut on herjan töihin, Tää murha mulle ei ois mieleen tullut. Mut kun näin hirmumuotos ja sun keksin Veriseen konnantyöhön sopivaksi Ja halukkaaksi moiseen vaaran toimeen, Niin Arthurin ma surmast' annoin vihjan, Ja sinä, kuninkaan kun armoon pyrit, Et prinssin murhaa tunnollesi pannut.
HUBERT. Kuningas hyvä, --
KUNINGAS JUHANA. Päätäsi jos oisit Vain pudistellut, tai vain kavahtanut, Kun hämärästi lausuin aikeeni, Tai epäilyksen katseen minuun luonut, Näin multa selvää kieltä vaiteloiden, Häpeäst' oisin mykäks vaiennut Ja sinun kammostasi kammostunut. Mut sinä ymmärsit mun vihjani Ja vihjaten taas haastoit synnin kanssa, Hillittä sydämmesi suostumuksen Ja raa'an kätes annoit tekoon, jota Nimittää kammoi kumpaisenkin kieli. Pois silmistäni! Älä koskaan palaa! Mun jättää loordit, valtakuntaa uhkaa Jo porteillani vieraan vallan joukot Myös tässä lihan yhteiskunnassa, Veren ja hengityksen valtaamassa, Sisällist' eripuraa, vihamieltä On tunnon välillä ja langon surman.
HUBERT. Muut viholliset maasta häätäkää, Ma teille rauhan teen ja sielullenne. Nuor' Arthur elää; tämä käsi tässä On viaton ja neitseellinen käsi, Ei vielä veritahrain purpuroima. Ei tähän poveen ole vielä päässyt Kamala murhanaatoksenkaan tunne. Minussa luontoa te herjasitte; Jos jylhä onkin ulkomuotoni, Se mielen toki kätkee liian hellän Teurastamahan viatonta lasta.
KUNINGAS JUHANA. Arthurko elää? Joutuun paarein luo! Vihansa hehkuun vala tämä tieto Ja kuuliaisiks heidät taltuta. Suo anteeks, että kiihkossani koskin Sun muotoosi; mun vimma sokaisi, Ja silmä, verinäön harhaa täynnä, Sun näki häijymmäksi, kuin mit' olet. Ei, älä vastaa! Linnaani nyt kutsu Vihaiset loordit kiirehimmän kautta. Hidas on pyyntö, joudulla sit' auta.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka. Linnan edusta.
(Arthur ilmestyy muurille.)
ARTHUR. On muuri korkea; mut alas hyppään. Maa kulta, sääli! Älä mua loukkaa! -- Mua harva tuntenee, ja joskin tuntee, Niin merimiehen puku tää mun muuttaa. Oi, pelkään; mutta tahdon uskaltaa. Jos alas pääsen, niskaa taittamatta, Niin tuhannet on keinot pakoon päästä. Parempi hypätä ja kuollakin, Kuin viipyä ja kuolla kuitenkin. (Hyppää alas.) Voi! Sedän henki tuossa kivess' on! -- Luut Englantiin, ja sielu taivohon!
(Kuolee.) (Pembroke, Salisbury ja Bigot tulevat.)
SALISBURY. Saint Edmund's-Bury'n luona häntä kohtaan, Se turvallisint' on; syleillä täytyy Tät' ahtaan ajan lempitarjousta.
PEMBROKE. Ken teille toi tuon kardinaalin kirjeen?
SALISBURY. Melun'in kreivi, jalo Ranskan herra. Enemmän kertoi hän kuin tämä kirje, Dauphin'in suosiosta suullisesti.
BIGOT. Me huomenaamull' yhdytään siis häneen.
SALISBURY. Ei, oiti matkaan! Meillä, hyvät herrat, On kaksi pitkää päiväystä sinne.
(Bastardi tulee.)
BASTARDI. Huomenta kerran vielä, kiivaat loordit! Kuningas teitä pyytää heti luokseen.
SALISBURY. Kuningas itse meidät luotaan heitti. Likaiseen vaippakuluuns' emme aio Puhdasta kunniaamme puuhkaks antaa Tai noutaa jalkaa, joka, missä liikkuu, Verijäljen jättää. Vie se sana hälle. Pahinta tiedetään.
BASTARDI. Pahinta luulkaa, Mut hyvä sana paras, luulen minä.
SALISBURY. Ei tässä nöyryys tuumana, vaan harmi.
BASTARDI. Mut vähän sit' on tuumaa harmissanne; Siis paras tuuma oisi olla nöyrä.
PEMBROKE. On harmill' etuoikeutensa, herra.
BASTARDI. Tuhota isäntäänsä, vaan ei muita.
SALISBURY. Kas, tässä tyrmä. -- (Huomaa Arthurin.) Ken se tuo?
PEMBROKE. Oi, kuolo! Kopea, kun sai puhtokauniin prinssin! Maass' eikö loukkaa, mihin tuota peittää?
SALISBURY. Niin, murha, omaa työtään vihaten, Sen julki saattaa, kostoon kehottaakseen.
BIGOT. Tai kun tuon kaunon hautaan tuomitsi, Sen huomas siihen liian kalliiksi.
SALISBURY. Sir Richard, mitä aattelette te? Lukenut oletteko, nähnyt, kuullut? Tai aatellako voinut? Aatellutko Sen näkevänne, minkä silmin näette? Aatellut moista, jos sit' ette näkis? Tuo itse latva, huippu, kruunu on, Niin, kruunun kruunu murhan kilvessä; Se kurjin konnantyö on, hurjin raakuus, Verisin ilkiteko, millä koskaan Sokea, kaihisilmäinen on vimma Hellästä säälist' itkun irti saanut.
PEMBROKE. Kaikk' entismurhat tämä oikeuttaa, Se vertaa vailla on, niin yksinäinen, Ett' ihan pyhittää ja hurskauttaa Tulevat syntymättömätkin synnit; Muu kuolettava verenvuodatus Tään inhan teon rinnall' on vain pilaa.
BASTARDI. Se kirottu ja verinen on työ Ja raskaan käden jumalaton teko, Jos on sen teon mikään käsi tehnyt.
SALISBURY. Jos on sen teon mikään käsi tehnyt? -- Me näimme haameen siitä, mitä tulis: Tää Hubertin on käden ilkityötä, Kuninkaan juonia ja toimia. Alamaisuuteni nyt irti sanon, Tään armaan elon raunioilla polvin, Sen hengettömään jalouteen hengin Valani suitsutetta, pyhän valan, Ett' ennen mailman iloja en maista, En nautinnon mua anna saastuttaa, En lepohon ja mukavuuteen vaivu, Kuin olen koston arvokoristeilla Ma tämän käden jalostuttanut.
PEMBROKE ja BIGOT. Sielumme siihen hartaudella yhtyy.
(Hubert tulee.)
HUBERT. Palavin kiirein teitä etsin, loordit. Kuningas kaipaa teitä: Arthur elää.
SALISBURY. Oi, rietas tuo ei kalmaa punastu! Pois, inhoittava konna! Väisty täältä!
HUBERT. En ole konna.
SALISBURY (paljastaen miekkansa). Ennätänkö lain?
BIGOT. Miekkanne kirkas on; pois tuppeen terä!
SALISBURY. Sen ensin pistän murhamiehen nahkaan.
HUBERT. Takaisin, Salisbury, takaisin! Kiesauta! Mun miekkani se puree niinkuin teidän. En soisi, herra, teidän hairahtuvan Ja vastaiskun vaaraan antauvan. Vihanne nähden, ehkä unhoittaisin Säätynne, arvonne ja ylpeytenne.
BIGOT. Pois ryöttä! Uhkaatko sa ylimystä?
HUBERT. En hengestäni; mutta henkeäni Syytöntä puollan keisaria vastaan.
SALISBURY. Sin' olet murhamies.
HUBERT. En ole vielä, Mut älkää siksi mua tehkö vain. Ei totta puhu, joka väärin puhuu, Ja jok' ei puhu totta, valhettelee.
PEMBROKE. Murskaksi hänet lyökää!
BASTARDI. Hiljaa, sanon!
SALISBURY. Pois tieltä, Faulconbridge, ma muuten isken.
BASTARDI. Parempi, Salisbury, ett' isket piruun. Jos jalkaa liikutat, tai muikistelet, Tai pikavihas herjata mua sallit, Niin kuolet. Tuppeen miekkas ajoissa! Tai sua paistinvartainesi pieksän, Niin että pirun luulet irti päässeen.
BIGOT. Siis mitä tahdot, kuulu Faulconbridge? Avittaa konnaako ja murhamiestä?
HUBERT. En, Bigot, ole se.
BIGOT. Ken prinssin tappoi?
HUBERT. Terveenä jätin hänet tunti sitten; Hän rakas oli, kallis mulle. Itken Eloni ajan tätä elon hukkaa.
SALISBURY. En usko noiden silmäin tekovettä, On konnill' aina tarjon sitä märkää. Hän vanha kokenut on teeskelemään Viattomuuden, säälin kyyneleitä. Pois kaikki kanssani, jotk' inhoatte Teurastushuoneen likahuuruja! Mua tukehuttaa tämä synnin löyhkä.
BIGOT. Pois Bury'hin, Dauphinin luokse nyt!
PEMBROKE. Kuningas sieltä meitä tiedustelkoon.
(Loordit menevät.)
BASTARDI. Haa, oivaa! Tästä sutkastako tiesit? Niin pohjaton kuin armon syli onkin, Tää kuolon työ se tuomitsee sun, Hubert, Jos teit sen sinä.
HUBERT. Mua kuulkaa, herra.
BASTARDI. Haa! Kuules, mitä: kirottu sa olet, Niin musta, ettei mustempaa, ja vielä Lucifer-prinssiäkin kirotumpi, Ei hornass' ole henkeä niin rumaa, Kuin miksi tulet, tuon jos lapsen tapoit.
HUBERT. Kautt' autuuteni, --
BASTARDI. Tuohon hirmutekoon Jos myönnyit vain, niin epätoivoon riudu! Jos sulla nuoraa ei, niin hienoin siima, Min hämähäkki kehrää ruumiistaan, Kuristaa voi sun; korsi sulle tulla Voi hirsipuuksi; hukkua jos mielit, Niin kaada hiukan vettä lusikkaan, Niin siitä tulee koko valtameri, Mi moisen konnan tukeuttaa voisi. Sinua suuresti ma epäilen.
HUBERT. Jos töin tai aatoksin tai suostumuksin Sen armaan hengen ryöstöön olen syypää, Jonk' oli verhona tuo kaunis tuhka, Niin helvetti se älköön kyllin voiko Mua kiduttaa! Kun läksin oli terve.
BASTARDI. No, pois siis hänet sylissäsi vie. -- Min' olen tyrmistynyt; tieni eksyy Tään mailman vaaroihin ja ohdakkeisiin. -- Helposti koko Englannin sa nostat! Murusta kuolleen kuninkuuden tuosta Taivaaseen lensi koko valtakunnan Elämä, oikeus, uskollisuus, kaikki. Nyt Englannin ei muu kuin kynsin, hampain Tapella, raastaa, ken sais omakseen Tään ylvään vallan herrattoman kruunun. Nyt nirhatuilta majesteetin luilta Harjaansa nostaa sodan julma koira Ja sulosilmää rauhaa hampain irjuu. Kotoinen nyreys ja ulkovalta Nyt yhtyvät, ja sekasorto vaanii -- Kuin korppi sairastunutt' elukkaa -- Lahonneen loiston vinhaa kaatumista. Se onnellinen, jonka vyö ja takki Nää ilmat kestää! -- Kanna pois tuo lapsi; Ja joutuun sitten kuninkahan luo! Tuhansin huolia nyt kantaa saamme, Ja itse taivaan vihoissa on maamme.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sama seutu. Huone kuninkaan linnassa.
(Kuningas Juhana, Pandulph, kantaen kruunua, ja seuralaisia tulee.)
KUNINGAS JUHANA. Näin nyt ma herrauteni kultarenkaan Käteenne annoin.
PANDULPH (antaen kuninkaalle kruunun). Kädestäni saatte Takaisin paavin läänityksenä Kuninkaallisen oikeuden ja vallan.
KUNINGAS JUHANA. Sananne pyhä pitäkää, ja menkää Heti Ranskan leiriin; pyhän isän teille Suomalla vallalla heit' estelkää, Ennenkuin täällä tulessa on kaikki. Nyreät kreivimme on kapinassa, Ja kansa, riidoin velvoituksen kanssa, Uskollisuutta vannoo sielun täyden Verelle vieraan, ulkovallalle. Ja tätä pahain nestehien tulvaa Ei muu voi asettaa kuin yksin te. Siis joutukaa; niin sairas nyt on aika, Ett' oiti täytyy lääkitystä antaa, Tai tulee tuho parantumaton.
PANDULPH. Mun henkeni se tämän myrskyn nosti, Kun paaville te uhottelitte; Mut nyt, kun syvää katumusta teitte, Taas kielin sodan myrskyn asetan Ja maahan riehuvaan tuon kaunist' ilmaa. Huomatkaa, tänä helatorstaina, Paaville vannomanne valan tähden, Aseensa vaadin Ranskan heittämään.
(Menee.)
KUNINGAS JUHANA. Nyt helatorstaiko? Profeetta sanoi, Ett' ennen lounaa helatorstaina Ma kruunustani luopuisin. Niin kävi; Ma luulin pakosta sen tapahtuvan, Mut, taivaan kiitos, omin ehdoin tein sen.
(Bastardi tulee.)
BASTARDI. Mennyttä koko Kent on; Dover-linna Vain yksin kestää; kelpo isäntänä Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan. Teit' aateli ei kuule, palvelustaan Viholliselle tarjomaan on mennyt; Ja hurja säikky ajaa sinne tänne Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.
KUNINGAS JUHANA. Palata eikö loordit tahtoneet, Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?
BASTARDI. Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät, Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen Kirottu käsi oli ryöstänyt.
KUNINGAS JUHANA. Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.
BASTARDI. Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt! Vaan miksi allapäin ja murheissanne? Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin, Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma Pelon ja tuskan valtaamana nähkö. Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan Korskalla vastatkaa! Alemman silmä, Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä, Isoksi kasvaa esimerkistänne Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen. Pois! Välkkykää kuin sodan jumala, Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo! Rohkeutta vain ja mieltä ylevää! Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä? Ja siellä pelkoon säikytettävä? Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon Käsiksi käykää kodist' etäämmällä; Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!
KUNINGAS JUHANA. Tääll' äsken kävi paavin lähetti; Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan; Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa Hän lupasi.
BASTARDI. Oi, kunniaton liitto! Pitääkö meidän omallakin maalla Terveiset laittaa, sovintoa pyytää, Kursailla, tinkiä ja keskustella Hyökkääjäin kanssa? Parratonko poika, Hyväilty silkkinarri, meitä uhkaa, Väettää mieltään sotaisessa maassa, Ivaten ilmaa lepattavin lipuin Ja ilman vastusta? Aseihin, herra! Ehk' ei saa kardinaali rauhaa aikaan; Ja joskin saa, niin sanottakoon meistä, Ett' oli meillä tahto vastustaa.
KUNINGAS JUHANA. Tee, mik' on sopivinta aikaan nähden.
BASTARDI. Eteenpäin, rohkein mielin! Tiedän vaan: Pystymme uljaammatkin voittamaan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Saint Edmunds-Bury'n luona.
(Louis, Salisbury, Melun, Pembroke, Bigot tulevat aseissa sotamiehineen.)
LOUIS. Kopio tuosta tehkää, lord Melun, Ja muistoksi se pankaa hyvään talteen. Nuo loordit sitten saakoot pohjakirjan. Niin että he, kuin mekin, lukemalla Siin' esitetyt kohdat, tietäisivät, Miks äsken sakramentin otimme, Ja pitäisivät liiton rikkomatta.
SALISBURY. Me sitä emme koskaan riko, me. Ja, jalo Dauphin, vaikka menollenne Pakotont', ehdollista luottamusta Näin vannomme, niin uskokaa mua, prinssi: Ei hauskaa, että moista ajan kuismaa Kehnolla kapinalla laastaroidaan Ja yhden mätähaavan paranteeksi Useita tehdään. Mieltä oikein särkee, Kun täytyy kupeeltani vetää rauta Ja tehdä leskiä, oi! maassa, missä Maineikas puolustus ja pelastus Nimeä Salisburyn nyt ääneen huutaa. Mut siihen määrään saastunut on aika, Ett' oikeutemme terveys ja hoito Pakottaa meitä julmaan väkivaltaan Ja hurjaan vääryyteen. Oi! Onhan sääli, Murheiset ystäväni, että meidän, Tään saaren poikien ja lasten, täytyy Se kolkko hetki ijässämme nähdä, Ett' yhdymme sen vihollisten riviin Ja vieraan kanssa kilvan ihanaa sen Povea poljemme -- ah! pois ma käännyn. Ja tätä pakollista tahraa itken -- Vain oudon aateliston kunniaksi Seuraillen tänne vieraan lippua. Kuin? Tänne? -- Kansa, oi, jos muuttaa voisit! Jos käsi Neptunon, mi sua kaulaa, Vois itsetuntemisen riistää sulta Ja pakanaiseen rannikkoon sun niitää,[19] Miss' yhtyis näiden kahden kristijoukon Vihaiset veret liiton valtimoksi, Eik' enää naapur'riitaan menehtyisi.
LOUIS. Jaloa mieltä tuolla ilmaiset, Ja suuri tunnon taisto povessasi Sen panee jaloudesta järkkymään. Oi, oivan olet kamppauksen käynyt Pakon ja velvoituksen välillä! Suo, että pyyhin pois tuon jalon kasteen, Mi hopioina poskillesi valuu. Naiskyyneleistä sydämmeni heltyi, Ja ne vain sitä tavallist' on tulvaa; Mut tuopa, moinen miehen itkun tyrsky, Tuo sielun myrskyn kaivelema rankka, Enemmän pelottaa ja tyrmistyttää, Kuin jos näkisin taivaan katon täynnä Tulisten ilmanraanain kiemuroita. Pää pystyyn vain nyt, kuulu Salisbury, Ja ylväin mielin pois tuo myrsky työnnä! Nuo vedet jätä lasten silmiin, jotka Ei ole nähneet jättimailman vimmaa Ja onneen yhtyneet vain juhlissa, Kun ilot, pilat, seurat verta kiihtää. Tule! Rikkaan onnettaren kukkaroon Saat sinä kätes yhtä syvään pistää Kuin Louis'kin; -- te samoin, herrat kaikki, Te, joiden jännevoima minuun yhtyy. (Pandulph tulee seuralaisineen) On niinkuin puhunut ois enkeli: Kas, pyhä legaatti se tuossa tulee Kädestä taivaan tuomaan meille valtuun Ja oikeuden leiman painamaan Pyhällä hengellänsä toimihimme.
PANDULPH. Terveeksi, jalo Ranskan prinssi! Sitten: Juhana kuningas nyt Rooman kanssa On sopinut; hän muuttanut on mieltä, Ei pyhää kirkkoa, ei Rooman hiippaa, Ei valtakaupunkia enää uhmaa. Siis lippus ylväät päästele, ja hilli Tuo hurjan sodan raivo henki, että, Kuin kädest' apatettu jalopeura, Lepohon rauhan jalkoihin se laskis, Eik' oisi muun kuin silmän kauhuna.
LOUIS. Anteeksi, pyhä isä! Min' en väisty. Ma olen liian suurisyntyinen, Käskettävä ja renki ollakseni Ja kuuliainen välikappale Kellenkään valtiaalle maailmassa. Henkenne ensin puhui tulta hiiliin Sodaksi tään maan välille ja minun; Ain' uutta sytykettä tuleen toitte; Nyt suur' on liekki, sitä sammuttamaan Ei riitä sytyttäjän heikko henki. Näytitte mulle oikeuteni kasvot, Haluni tähän maahan käänsitte. Ajoitte sydämmeeni tämän tuuman. Nyt sanotte; Juhana Rooman kanssa On rauhan tehnyt. Mitä minun siihen? Mun tämä maa on naimaosana Arthurin jälkeen; puoliks vallannutkin Sen olen. Taantuisinko nyt, siks että Juhana teki Rooman kanssa rauhan? Minäkö Rooman orja? Rahoillako Ja sotureilla, sotavaroillako Mua Rooma auttoi? Eikö ole kaikki Mun niskoillani? Kuka muu, kuin minä Ja ne, jotk' asiaani kannattavat, Hikoillen puuhaa näissä sotatöissä? Riemuillut eikö kansa: _vive le roi!_ Kun saaren kaupunkien kautta kuljin? Mull' eikö parhaat kortit, voittaakseni Tään helpon pelin, miss' on kruunu kaupan? Nyt voittoniko sikseen heittäisin? Ei, kautta kunniani! Mahdotonta!
PANDULPH. Asian ulkopuolen näette vain.