Part 6

WILLIAMS. Tunnetteko, herra, tämän hansikkaan?

FLUELLEN. Jaa, ett jos mnää tunne se hanska? Tunnen kyll, hanska ku hanska.

WILLIAMS. Minä tunnen tuon tuossa, ja vaadin sen takaisin tällä tavalla.

(Lyö häntä korvalle.)

FLUELLEN. Jessukse veri! Senkin turkasen pettur, jommost ei ol toist koko mailman laveudes, eik Franskamaas, eik Englannimaas.

GOWER. Mitä teet sinä, konna?

WILLIAMS. Luuletteko minua sanani syöjäksi?

FLUELLEN. Pois tielt, kapteen Gower! Sen petoksen palkaks mnää anna selksauna, se mnää sano.

WILLIAMS. Minä en ole mikään petturi.

FLUELLEN. Se on vale snuun oman turppahas. -- Mnää vaadin teit, herr majesteeti nimes, fangittema se miehe, se on Alençoni herttuan ystäv.

(Warwick ja Gloster tulevat)

WARWICK. Mitä nyt, mitä nyt? Mikä asiana?

FLUELLEN. Lord Warwick, täsä on, Jumalal kiitos siit, saat ilm, näettäk, niin kovast myrkyline petos, etei simmost voitaisis toivo muut kun suvipäivän. Täsä on herr majesteet.

(Kuningas Henrik ja Exeter tulevat.)

KUNINGAS HENRIK. Mikä nyt? Mikä asia?

FLUELLEN. Herr majesteet, täsä on yks konn ja pettur, joka, näettäk, herr majesteet, revei pois se hanska, ku herr majesteet ott Alençonin kypärist.

WILLIAMS. Armollinen herra kuningas, se oli oma hansikkaani, tässä on sen pari, ja se, jolle sen annoin hänen omansa sijaan, lupasi sitä kantaa lakissaan; minä lupasin lyödä häntä korvalle, jos hän sen tekisi. Kohtasin nyt tämän miehen, jolla oli hansikkaani lakissaan, ja olen pitänyt sanani.

FLUELLEN. Herr majesteet kuule ny, kaikel kunjoituksel herr majesteetin miehulisuut kohta, kummone förpaiskatt, viheljäine, kemeini ja rupine roist hän on. Mnää pyydä, ett herr majesteet annaisis mnuul todistukse ja takkaukse ja vakutukse siit, ett tämä täsä on Alençoni hanska, ku herr majesteet mnuul annoi, parhan tuntos mukka.

KUNINGAS HENRIK. Anna tänne hansikkaasi, soturi; katso, tässä on sen pari. Minua sinä lyödä lupasit; ja monet karvaat sanat sulta kuulin.

FLUELLEN. Herr majesteeti luval, hän kaulallas siit vastakko, jos viel on sotareklamentei mailmas.

KUNINGAS HENRIK. Nyt kuinka voit sa minut hyvittää?

WILLIAMS. Kaikki loukkaukset, armollinen majesteetti, tulevat sydämmestä; mutta minun sydämmestäni ei ole koskaan tullut mitään, mikä olisi voinut teidän majesteettianne loukata.

KUNINGAS HENRIK. Meit' itseämme olet loukannut.

WILLIAMS. Herra majesteetti, te ette tullut omassa hahmossanne, te ilmestyitte tavallisena ihmisenä, yö ja pukunne ja alhainen käytöksenne sen todistavat; ja sen, mitä teidän majesteettinne siinä hahmossa sai kärsiä, pyytäisin että lukisitte sen omaksi syyksenne eikä minun, sillä, jos olisitte ollut se, miksi teitä luulin, en olisi mitään rikosta tehnyt; antakaa siis anteeksi, armollinen majesteetti.

KUNINGAS HENRIK. Kruunuilla, setä hyvä, täyttäkää Tuo hansikas, ja antakaa se hälle. -- Siit' ota vaari, poikani, ja pidä Lakissas sitä arvonmerkkinä, Siks kuin sen vaadin. -- Tuokaa hälle kruunut! Sopikaa hänen kanssaan, kapteeni.

FLUELLEN. Kautt tämän päivän valkeude, sil pojal on sydän krupusas. -- Tosa on teil kakstoistkymment äyri, ja mnää pyydä, peljäkkä jumala ja pysykkän erinäs torast ja riidast ja metelist ja tapluksest, se on teil paras, sen mnää sano.

WILLIAMS. En huoli teidän rahoistanne.

FLUELLEN. Se o hyväst sydämest; näettäk, te voitt sill antta paikat teijän kenkiän; ottakka poies vaa; mitä vart te olett nii ujo? Teijän kenkän ei ol parast sortti; se killink on oikki, sen mnää sano; jos ei ol, niin kyl mnää se riko.

(Englantilainen airut tulee.)

KUNINGAS HENRIK. No, airut, onko kuolleet luettu?

AIRUT. Täss' ovat ranskalaisten kaatuneet.

(Antaa paperin.)

KUNINGAS HENRIK (Exeterille). Mit' arvonhenkiloitä vankinamme?

EXETER. Kuninkaan nepas, Orleansin Kaarle, Juhana Bourbon, herra Bouciqualt, Ja joukko parooneja, ritareita Ja knaappeja, viistoistasataa täyteen, Pait' alhaisoa.

KUNINGAS HENRIK. Kaatuneita, näen mä, Kymmenentuhatta on ranskalaista, Ja näistä sata kuusikolmatta On prinssejä ja joukonjohtajia; Knaappeja, ritareita, aatelia Kahdeksantuhat neljäsataa, joista Viisisataa eilen lyötiin ritareiksi; Siis noista kymmenestä tuhannesta Kuustoistasataa oli palkkamiestä; Muut oli prinssejä ja parooneita, Loordeja, ritareita, knaappeja Ja muuta suurisukuist' aatelia. Kuuluimmat kaatuneista ovat nämä: Charles de la Bret, suurkonnetaabeli, Jaques Chatillon, maan yliamiraali, Lord Rambures, joutsimiesten päällikkö, Suurmestar', urhoollinen Guiscard Dauphin, Anton, Brabantin herttua ja veli Burgundin herttuan, John, Alençonin, Ja Edward, Barin herttua; uljaat kreivit: Grandpré ja Roussi, Fauconberg ja Foix, Beaumout ja Marie, Vaudemont ja Lestrale. Se kuninkaallinen on kuolinseura! -- Mut missä meidän kuolleiden on lista? (Airut antaa toisen paperin.) Herttua Edward York, ja kreivi Suffolk, Sir Richard Ketly, Davy Gam, esquire: Ei muita ylhäisiä; sotureita Vain viisikolmatta. Oi, Jumala, Sun kätes tässä johti! Meidän ei, Vaan sun on voimas yksin tehnyt kaikki. -- Milloinka, sotajuonta käyttämättä, Suorassa tasapäässä tappelussa Näin suurta ja näin pientä hukkaa nähty On puolella ja toisella? -- Sun, Herra, Sun kunnia on yksin!

EXETER. Ihmeellistä!

KUNINGAS HENRIK. Nyt kulkueessa kylään! Surma sille, -- Se julistakaa sotajoukoillemme -- Ken työstään kerskailee ja Jumalalta Vie kunnian, mik' yksin hälle tulee!

FLUELLEN. Eiks olisis luvalist, herr majesteeti luval, sanno kui palj niit kuoleit on?

KUNINGAS HENRIK. On, kapteeni, mut tunnustuksen', että Jumala taistellut on puolestamme.

FLUELLEN. Nii, mnuun tunton mukka, siin hän tek kovast hyvin.

KUNINGAS HENRIK. Pyhiä menoja nyt noudattain _Non nobis_ laulakaamme ja _Te deum_. Kun haudattu on kuolleet, pois Calais'hen; Sielt' Englantiin. Ei ole koskaan vielä Palattu Ranskasta näin ilomiellä.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

(Kuoro tulee.)

KUORO. Selittää historiaa mun suokaa niille, Jotk' eivät sitä tunne; ken sen tuntee, Hän suokoon anteeks, että ajat, luvut Ja asioiden todellinen kulku Ei omass' elävässä suuruudessaan Voi esiintyä. Kuninkaan Calais'hen Nyt saatamme; siell' on hän; sieltä hänet Aatoksen siivin meren poikki viekää. Englannin ranta virtaa myöten täynnä On miestä, naista, poikaa, joiden voittaa Kimakka huuto meren bassoäänen, Jok' eellä kuninkaan, kuin uljas airut, Käy tietä valmistaan. Hän maalle nousee Ja juhlakuluss' astuu Lontooseen. Niin väleen aatos kulkee, että voitte Het' ajatella häntä Blackheathissa, Miss' anoo loordit saada hänen eellään Kuhmuista kypärää ja miekan tynkää Katuja pitkin kantaa; hän sen kieltää, -- On hälle vierast' ylpeys ja turhuus; Komeudet, loistot, voitonmerkit antaa Hän Jumalalle. Tehtaass' ajatuksen, Sen vireässä pajassa nyt nähkää, Kuink' asukkaitaan Lontoo maalle purkaa. Lord mayor veljinensä loistossaan, Kuin itse vanhan Rooman senaattorit, Kannoillaan koko plebeijien liuta, Voittoisaa Caesaria käyvät vastaan; Niinkuin -- on vertaus kehno, mutta rakas -- Jos kuningattaremme päällikkö[9] -- Niin käyköön pian! -- palais Irlannista, Kapinan tuoden miekankärjessään, -- Monikin jättäis rauhankaupunkimme Ja rientäis häntä tervehyttämään. Tek' useammat syyllä suuremmalla Sen Henrikille. Nyt hän Lontooss' on; -- Kun Ranskan valitukset kuningasta Kotona vielä vaatii viipymään, Ja Ranskan puolesta kun keisarikin[10] Välittää koittaa rauhaa, täytyy tässä Muut tapaukset kaikki sivuuttaa, Siks kunnes Henrik jälleen palaa Ranskaan. Nyt sinne hänet viemme; väliajan Min' olen näytellyt; nyt muistutan, Ett' on se ohi. Anteeks typistys. Nyt silmä aatostanne seuratkoon Ja viipymättä Ranskaan palatkoon.

Ensimmäinen kohtaus.

Ranska. Englantilainen vartiopaikka.

(Fluellen ja Gower tulevat.)

GOWER. Niin, aivan oikein; mutta miksi pidätte tänään tuota sipulianne? Pyhän Taavin päivä on ohi.

FLUELLEN. Nii, näettäk, kaikil asjoil on oma syys ja juones, mitä vart ja mink tähde. Mnää sanon teil, niinku ystväl, kapteen Gower: tuo noidutt, viheljäine, kemeini, rupine ja täine suupaltt roist, tuo Pistool, joka, niinkun te ja te ite ja koko mailm tietä, ei ol sen paremp ku simmone mies, näettäk, joll ei ol mittän kuntto, -- hän tul mnuun tyijön ja toi mnuul leippä ja suola eilä, näettäk, ja käsk mnuu syömä se sipuli. Se ol simmosel paikal, eten mnää voin ruvet hänen kansas kreelama, mut mnää ruppe nii rohkjaks, ett mnää pidä sitä lakisan siihe saakk, ku mnää näe häne jälle, ja siilo mnää praakka hänel hiuka mnuun mielteoistan.

GOWER. Kas, tuossa hän tulee, pöyhistellen kuin mikä kalkkunakukko.

(Pistooli tulee.)

FLUELLEN. Mnää en piittä hänen pöyhistyksistäs ja kalkkunkukostas. -- Jumala raoh, vänrik Pistool! Te täine, rupine roist, jumala raoh!

PISTOOLI. Haa! Oletko sa Bedlam?[11] Haluatko, Sa halpa trojalainen,[12] että minä Kokohon käärin Parcan kuolinkankaan? Sipulinhajus iljettää mua. Pois!

FLUELLEN. Mnää sydämestän pyydä, te täine, rupine roist, ett te mnuun mielteoitten, pyynnötten ja anomusten mukka, syött tämä sipuli; ja kosk, näettäk, te ett siit tykkä, eik teijä mieltekon, ruokhalun ja sulatuksen oikken passa sen kans yhte, nii mnää pyydä ett te söisin sen.

PISTOOLI. En Cadwalladerista vuohineen![13]

FLUELLEN. Tosa on teil yks vuoh! Tahdottak te oll nii hyvä ja syöd tämän?

(Lyö häntä.)

PISTOOLI. Sun, halpa trojalainen, pitää kuolla!

FLUELLEN. Nii kyll, aivan oikke, rupine roist, ku simmott on Jumalan taht. Sill aikka mnää pyydä, ett te eläisitt ja söisitt teijän moonan; kas, tosa on hiuka soossi pääl! (Lyö häntä taas.) Te kutusitt mnuu eilä vuorherraks, mut tänäpä mnää teen teijä rapakkherraks. Kas nii, käykkän kiin! Jos te voitt irvistell sipulil, nii te voitt kans syöd sipuli.

GOWER. Jo riittää, kapteeni! Olette pannut hänet aivan pyörälle.

FLUELLEN. Hänen pitä syömän kaplen mnuun sipulistan, sen mnää sano, taik mnää hänen kalloas nuijin neli päivä järjestäs. Purkkan pääl vaa; se on tervelist teijän tuorel haavallen ja verisel klanillen.

PISTOOLI. Pitääkö minun purra?

FLUELLEN. Pitä oikke, ja ilman eppäilyst ja kursaust ja muit kommervenkei.

PISTOOLI. Tuon sipulin kautta! kauheasti kostan. Ma syön ja syön ja kiroan.

FLUELLEN. Syökkä, olkka nii hyvä. Tahdottak te enemp soossi sipulin pääl? Tosa ei ol tarppeks sipuli, ett voisis sen pääl vannot.

PISTOOLI. Pidätä lyöntis; näethän että syön.

FLUELLEN. Hyväks olkko, rupine roist, kaikest sydämest! Älkkän te heittäk poies mittä. Kuor on hyvä teijän rupisel klanillen. Kun te vast saatt nähd sipuli, nii irvistelkkä sill vaa; muut en mnää pyyd sanno.

PISTOOLI. Hyvä!

FLUELLEN. Nii, sipul o hyvä. -- Kas, tosa o ropo, ett te voitt paikat teijän kallon.

PISTOOLI. Minulle ropo!

FLUELLEN. Nii, oikke ja totisest, ottakkan poies vaa; taik mnuul on toine sipul plakrisan, jonk teijän viel täyty syöd.

PISTOOLI. Roposi koston käsirahaks otan.

FLUELLEN. Jos mnää olen teil velkka, nii sen mnää maksan teil selksaunal. Te saatt ruvet puukauppjaks, ettek saa mnuult muut osta kun saunvihdoi. Jumal olkkon teijän kansan ja varjelkkon teit ja korjakkon teijän kalloan!

(Menee.)

PISTOOLI. Täst' yltyyn nousee koko helvetti.

GOWER. Menkää tiehenne! Te olette ulkokullattu pelkuri ja konna. Vai te rupeatte pilkkaamaan vanhaa tapaa, joka on kunniakasta alkuperää ja jota pidetään muinoisen sankaruuden muistonarvoisena voitonmerkkinä, ettekä uskalla teoilla vahvistaa yhtäkään sanoistanne! Olen nähnyt teidän pari kolme kertaa pilkkaavan ja härnäävän tuota kunnon miestä. Luulitte että, kun hän ei osaa englanninkieltä puhua oikean mallin mukaan, hän ei myöskään osaa käytellä englantilaista keppiä. Olette nyt nähnyt toista; ja vastaisuuden varalta opettakoon walesiläinen kuritus teille hyviä englantilaisia tapoja. Hyvästi!

(Menee.)

PISTOOLI. Itaraks onnetarko rupee mulle? Ma kuulin, että Torkko lasaretiss' On kuollut ranskantautiin; Ja siinä sen on leperryksen loppu. Ma vanhenen, ja raajoist' uupuneista Pois piestään kunnia. Nyt porttokauppaa Ja taskuvarkaan virkaa alan pitää. Englantiin varkain hiivin varastamaan, Ja vannon, kun vain laastaroin nää raamut, Ne että Ranskan sodass' olen saanut.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Troyes Champagnessa.

(Toiselta puolelta tulee kuningas Henrik, Bedford, Gloster, Exeter, Warwick, Westmoreland ja muita loordeja; toiselta kuningas Kaarle, kuningatar Isabella, prinsessa Katariina, herroja, naisia, y.m. sekä Burgundin herttua seurueineen.)

KUNINGAS HENRIK. O, rauha tälle rauhankokoukselle! Ja teille, veli Ranska, teille, sisko, Ilo ja onni! -- Parhaat toivotukset Kauniille Katariina serkullemme! Sen vallan oksana ja jäsenenä, Jok' on tään yhtymyksen aikaan saanut, Me teitä, herttua Burgund, tervehdimme! Te, Ranskan prinssit, päärit, terve kaikki!

KUNINGAS KAARLE. Suur ilo meille nähdä kasvojanne, Englanti, arvo veli; tervetullut! Niin myöskin Englannin te päärit kaikki!

ISABELLA. Veli Englanti, niin hyvä olkoon päätös Tään kauniin yhdyntämme ilopäivän, Kuin meille iloks nähdä silmänne, Tuo silmänne, jok' aina ranskalaisiin, Ketk' osuivat sen piiriin, singahutti Myrkkyisen basiliskin surmanuolen. Toivomme, että tämän katseen myrkky Väkensä menettää, ja tämä päivä Vihat ja riidat kääntää rakkaudeksi.

KUNINGAS HENRIK. Tulimme sanomahan aamen siihen.

ISABELLA. Englannin prinssit kaikki, terve teille!

BURGUND. Molempain teidän nöyrä alamainen, Te suuret kuninkaat! Ett' olen minä Kokenut voiman, kyvyn, tarmon takaa Riitanne, arvo majesteetit, saattaa Tään valtakokouksen ratkaistavaks, Tiedätte, majesteetit, itse parhain. Kun niin on työni onnistunut, että Nyt valtasilmä valtasilmää vastaan Seisotte tässä, niin mun sallinette Tään valtaseuran kuullen kysyä, Mik' onkaan esteenä ja vastuksena, Ett' alaston ja riepoteltu rauha, Tuo taiteen, rikkauden, virkun toimen Suloinen imettäjä, ei saa täällä Maailman parhaass' ilotarhassa, Vehmaassa Ranskass', otsans' vihaa näyttää! Ah, paoss' on se täältä kauan ollut! Maan talous on kaikki läjäpäässä, Lahoten omaan lihavuuteensa. Sydämmen virkistäjä, viinipuu, Ruokotta kuolee; siistit pensasaidat, Kuin kamaloiksi karvoittuneet vangit, Harittaa oksiansa; peltomailla Rehevät lusteet, emäkit ja katkot Nyt versoo, kun on ruosteess' auran kynsi, Min tulis rikkaruohot juurittaa; Tasainen niitty, jonka ennen peitti Esikot, apilaat ja anisheinät, Kuritta kasvaa viikatetta vailla Ja jouten tiinehtyy ja muut' ei siitä Kuin virnaa, ohdaketta, takkiaista, Kadottain kauneuden sekä hyödyn. Ja niinkuin viinitarhat, pellot, niityt Luonnostaan turmeltuen metsittyvät, Niin meiltäi, perheiltämme, lapsiltamme Unohtuu maata kaunistavat tiedot, Tai jää ne ajan puutteess' oppimatta. Villeinä kasvamme, -- kuin sotilaat, Jotk' eivät muuta aattele kuin verta -- Kirouksen, vihan, riettaan vaateparren Ja muuta luonnotonta oppien. Tään saattaaksenne kuntoon entiseen Tulitte tänne; pyydän saada tietää, Mik' estehenä, ettei armas rauha Sais tuota turmiota karkoittaa Ja siunattuun taas turvaans' ottaa meitä.

KUNINGAS HENRIK. Jos, herttua Burgund, rauhaa tahdotte, Min kaipuu teidän mainimaanne pahaa Vain lisää, ostakaa se täyttämällä Ne kohtuulliset vaatimukset kaikki, Jotk' eri kohdissaan ja summittain On laadittuna teidän hallussanne.

BURGUND. Kuningas ne on kuullut, mut ei vielä Vastaustaan suonut.

KUNINGAS HENRIK. Siitä vastauksesta Tuo teidän vaatimanne rauha riippuu.

KUNINGAS KAARLE. Hätäisest' olen eri kohtia Vain silmäillyt. Ma pyydän, suvaitkaa Nimittää jotkut neuvoskunnastanne Kanssamme vielä kerran tarkemmin Ne läpilukemaan, niin myöntymyksen Ja vakaan vastauksen heti annan.

KUNINGAS HENRIK. Niin olkoon, veli. -- Setä Exeter -- Ja veli Clarence -- veli Gloster -- Warwick -- Huntingdon -- kuningasta seuratkaa; Te täyden vallan saatte vahvistaa, Lisätä, muuttaa vaatimuksiin nähden Mit' ikään viisautenne parhaaks näkee Ja etuisimmaks meidän arvollemme; Me kaikki hyväksymme. -- Kaunis sisko, Te jäättekö, vai seuraatteko heitä?

ISABELLA. Ma heitä seuraan, armollinen veli; Saa vaimon ääni hyvää ehkä aikaan, Kun liiaks oikeuksista kiistellään.

KUNINGAS HENRIK. Mut Katariina serkun suokaa jäädä; Päävaatimus hän on ja arvoon nähden Sovintopykälistä ensimmäinen.

ISABELLA. Mun puolestani jääköön mielellään.

(Kaikki menevät, paitsi kuningas Henrik, Katariina ja tämän hovineidet.)

KUNINGAS HENRIK. Oi. kaunis, kauniin kaunis Katariina! Ah, sotilaalle opettakaa sanat, Jotk' immen korvaa kuihkoisi ja nostais Suloisen sydämmessä lemmen liekin.

KATARIINA. Teidän majesteetti laske leikki minun kanssa, minä ei voi haasta engelska.

KUNINGAS HENRIK. Oi, kaunis Katariina, jos tahdotte minua oikein rakastaa ranskalaiselle sydämmellänne, niin ilolla kuulen teidän sitä vakuuttavan vieraanvoittoisella englanninkielellä. Pidätkö minusta, Katri?

KATARIINA. Pardonnez moi, minä ei tiedä mitä ole: pidätkö minusta.

KUNINGAS HENRIK. Enkelit sinusta pitävät, Katri, ja sinua pidetään enkelinä.

KATARIINA. _Que dit-il? que je suis semblable aux anges?_

ALICE. _Oui, vraiment, sauf votre grace, c'est ce qu'il dit_.

KUNINGAS HENRIK. Niin sanoin, kaunis Katariina, enkä punastu, jos sanon sen uudestaan.

KATARIINA. _O bon Dieu! les langues des hommes sont pleines de tromperies_.

KUNINGAS HENRIK. Mitä sanoo hän, se kyyhkyseni? Ettäkö miesten kielet on täynnä petosta?

ALICE. _Oui_, että keelet meesten on teysi petosta; niin ole se, prinsessa.

KUNINGAS HENRIK. Prinsessa on molemmista paras englannitar. Toden totta, Katri, minun kosintani on sinun kielitaitosi mukainen; olen iloissani siitä, ett'et osaa paremmin englanninkieltä; sillä jos osaisit, niin tapaisit minussa niin jokapäiväisen kuninkaan, että luulisit minun myyneen taloni ostaakseni kruununi. En osaa sitä rakastajain kukkakieltä, sanon vain suoraan: rakastan sinua; jos kiusaat minua enemmän, kuin että vain kysyt: niinkö todellakin? niin joudun pois suunniltani. Antakaa vastaus; niin, oikein totta, tehkää se; ja sitten kädenlyönti, ja kauppa on valmis. Mitä sanotte, neiti?

KATARIINA. _Sauf votre honneur_, minä ymmärtä hyvin.

KUNINGAS HENRIK. Toden totta, jos vaatisitte minua runoja kirjoittamaan tai tanssimaan teidän takianne, niin olisin myyty mies; sillä ensiksikään en tunne mittaa enkä poljentaa, ja toiseksi minulla ei ole tahdissa määrää eikä määrässä tahtia. Jos voisin naisen voittaa ilmahypyillä tai pyörähtämällä täysissä aseissa ratsun selkään, niin -- olkoon se sanottu kerskaukseni puolustukseksi, -- keikahtaisin suoraa päätä avioliittoon. Tai jos saisin nyrkitellä armaani puolesta tai hypitellä hevostani hänen kunniakseen, niin karkaisin päälle kuin teurastaja ja riippuisin kiinni kuin marakatti, enkä ikänä hellittäisi. Mutta, jumaliste, Katri, minä en osaa kälvehtyneeltä näyttää, en osaa puhkaten purkaa kaunopuheisuuttani, enkä ollenkaan osaa vakuutella; suora vala vain, jota en koskaan tee muuten kuin pakottamalla, ja jota en koskaan riko pakostakaan. Jos voit rakastaa sen sorttista miestä, Katri, jonka kasvot eivät ansaitse päivän paahtamista, ja joka ei koskaan peiliin katso rakkaudesta siihen, mitä siinä näkee, niin ota silmäsi taituriksesi. Haastan sinulle suoraan soturinkieltä; jos voit minua siltä rakastaa, niin ota minut; jos et voi, niin, jos sanoisin sinulle että kuolen, puhuisin totta; mutta rakkaudestako sinuun, -- en, jumal'auta, ja kuitenkin sinua todesti rakastan. Niin totta kuin elää tahdot, rakas Katri, niin ota mies, jonka uskollisuus on vilpitön ja kullanpuhdas, sillä hänen täytyy pakostakin tehdä sinulle oikeutta, kun hänellä ei ole luonnonlahjoja kosiakseen muualta; sillä nuo lipilaarit, jotka lavertavat loppumattomiin ja värssyillään osaavat luikerrella naisten suosioon, ne tietävät aina myöskin viisastella itsensä siitä irti. Niin, puhuja on vain lörpöttelijä; värssy on vain runonpätkä. Hyväkin sääri surkastuu, suora selkä köyristyy, musta parta käy valkeaksi, kihara pää kaljuksi, kaunis muoto ryppyiseksi, kirkas silmä sameaksi; mutta hyvä sydän, Katri, on aurinko ja kuu, tai, oikeammin, aurinko eikä kuu, sillä se loistaa kirkkaana eikä milloinkaan vaihtele, vaan kulkee muuttumattomana rataansa. Jos tahdot semmoisen, niin ota minut; ota minut, ota soturi; ota soturi, ota kuningas. Mitä sanot siis rakkauteeni? Puhu, kaunokaiseni, ja puhu kauniisti, sitä pyydän.

KATARIINA. Onko se mahdollinen, ette mine rakasta vihamees Franskan?

KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei ole mahdollista, että sinä voisit rakastaa Ranskan vihamiestä; mutta, jos rakastat minua, niin rakastat Ranskan ystävää; sillä minä rakastan Ranskaa niin, etten tahdo päästää käsistäni yhtäkään sen kylää; tahdon pitää sen kokonaan; ja, Katri, kun Ranska on minun ja minä olen sinun, niin Ranska on sinun ja sinä olet minun.

KATARIINA. Mine ei tjedä, mite se ole.

KUNINGAS HENRIK. Etkö, Katri? No, sanon sen sitten sinulle ranskaksi, vaikka varmaankin se istuu kiinni kielessäni kuin nuorikko miehensä kaulassa, vaikea on sitä siitä irroittaa. _Quand j'ai la possession de France, et quand vous avez la possession de moi_ -- annahan olla, kuinka se nyt onkaan? Santta Dionysius, auta minua! -- _donc votre est France, et vous êtes mienne_. Katri, minun on yhtä helppo valloittaa kuningaskunta, kuin puhua ranskaa saman verran lisää. En koskaan enää puhuttele sinua ranskaksi muun vuoksi, kuin että saisin sinut nauramaan minua.

KATARIINA. _Sauf votre honneur le François que vous parlez est meilleur que l'Anglois que je parle_.

KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei suinkaan; mutta kun sinä puhut minun kieltäni, ja minä sinun, ja kumpikin aika lailla virheellisesti, niin täytyy myöntää, että se ajaa jotakuinkin saman asian. Mutta, Katri, ymmärrätkö sen verran englanninkieltä? Voitko rakastaa minua?

KATARIINA. Mine ei tjedä sanoa.

KUNINGAS HENRIK. Voiko kukaan naapureistasi sen sanoa, Katri? Tahdon heiltä kysyä. Ei, minä tiedän, että minua rakastat; ja illalla, kun pääset makuuhuoneeseesi, sinä tältä neidiltä utelet tietoja minusta, ja tiedän varmaan, Katri, että hänelle halventelet niitä minun luonnonlahjojani, joita sydämmestäsi rakastat. Mutta, hyvä Katri, tee säälien minusta pilkkaa, varsinkin, rakas prinsessa, kun minä rakastan sinua julmasti. Jos koskaan tulet omakseni, Katri, -- ja autuaaksi tekevä usko minussa sanoo, että tulet -- niin otan sinut rynnäköllä, ja sinusta on siis pakostakin tuleva oiva soturien synnyttäjä. Etkö usko, että sinä ja minä, noin pyhän Dionysiuksen ja pyhän Yrjänän päivän vaiheilla, voisimme laittaa pojan, puoleksi ranskalaisen ja puoleksi englantilaisen, joka menee Konstantinopoliin ja nyhtää Suurturkkia parrasta? Mitä sanot, minun ihana liljani?[14]

KATARIINA. Mine ei tjedä.

KUNINGAS HENRIK. Niin kyllä, sitä ei vielä voi niin tietää, mutta luvata voi; ja lupaa nyt vain, Katri, että parastasi teet, mitä tulee sinun ranskalaiseen osuuteesi siitä pojasta; mitä minun englantilaiseen osaani tulee, niin annan siitä sinulle kuninkaan ja nuoren miehen kunniansanan. Mitä vastaat, _la plus belle Chatarine du monde, mon très-chère et divine déesse_?

KATARIINA. Teidän _majesté_ ole _fausse_ Franska niin paljo, että te voi pettä _la plus sage demoiselle, mitä ole _en France_.