Part 5
ORLEANS. _Et puis l'air et le feu_ --
DAUPHIN. _Ciel!_ lanko Orleans! -- (Konnetaabeli tulee.) No, herra konnetaabeli?
KONNETAABELI. Haa, kuulkaas, Kuin ratsut hirnuu sotaa!
DAUPHIN. Selkään siis, Ja kylkeen kannus, että veri lämmin Sirahtaa brittein silmiin, sammuttain Ne ylenpalttisella miehuudella. Haa!
RAMBURES. Heill' itketätte ratsujemme verta? Kuink' omat heidän kyyneleensä nähdään?
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA. Jo asennoss' on britti, Ranskan päärit!
KONNETAABELI. Ratsaille, prinssit uljaat, joutuun, joutuun! Kun näette vain tuon kurjan nälkälauman, Niin loistonne se heistä sielun imee Ja jättää heille tyhjän ihmiskuoren. Ei tässä kyllin työtä käsillemme, Ei verta noiden suonissa sen vertaa, Ett' täplän saisi joka kirkas säilä, Jonk' urho Ranskan tänään paljastaa Ja saaliin puuttehesta tuppeen pistää. Jos heihin hiukan hengitämme vain, Niin miehuutemme höyry heidät kaataa. On kieltämätönt' aivan, hyvät herrat, Ett' talonpojat nuo ja kuormaväki, Jok' asentomme ympärillä häärää Ja hyödytönnä toimii, -- ne jo riittäis Romusta tuosta puhdistamaan kenttää, Me vaikka vuoren rinteell' alallamme Vain seisoisimme jouten katsojina; Mut sit' ei arvo salli. Mitä siis? Vain turhan pienen pientä tehkäämme, Niin kaikk' on tehty. Sitten torvi soikoon, Ratsaillenousuun merkin antakoon; Sill' ajostamme maa niin vauhkoontuu, Ett' Englanti jo pelost' antautuu.
(Grandpré tulee.)
GRANDPRÉ. Miks viivytte niin kauan, Ranskan loordit? Nuo nahkaans' arostavat saarihaaskat Rumaksi rumentavat aamukentän; Lippunsa retkottaa kuin uudinrievut, Joit' ilkkuin Ranskan ilma ravistaa. Loislaumaa ällistyen, ylvä Mars Ruosteisen kypärhäkin takaa kurkkaa; Kuin seikot pystyss' istuu ratsumiehet, Kädessä tulisoitot; koniraukkain Päät roikkuu, nahka retkuu, lanteet värjyy, Iskottuu rääppä silmään raukeaan, Kuolaimet velton kalpeassa suussa Likaiset ruohon puruist' on ja jäykät; Ja teloittajat, hävyttömät korpit, Pään päällä leijuu, aikaans' odotellen. Kuvaus ei voi sanoin selitellä Eloa moisen sotarintaman, Jok' elottomalt' elossaankin näyttää.
KONNETAABELI. Rukoilleet ovat jo ja kuoloon valmiit,
DAUPHIN. Ruokaako heille annetaan ja vaatteet Ja kaakki-vaivaisilleen apetta Ja sitten heitä taistoon vaaditaan?
KONNETAABELI. Pois viel' on lippumieheni. Mut eespäin? Ma torvettajalt' otan viirin, jota Kiireessä käytän. Taistoon joutumalla! Jo aika rientää, päiv' on korkealla.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Englantilaisten leiri.
(Englantilaista sotaväkeä; Gloster, Bedford, Exeter, Salisbury ja Westmoreland tulevat.)
GLOSTER. Kuningas missä on?
BEDFORD. Hän ratsastanut On Ranskan sotarintaa silmäämään.
WESTMORELAND. Kuuskymment' tuhatta on miestä heillä.
EXETER. Viis yhtä vastaan, lisäks kaikki terveet.
SALISBURY. Varjelkoon Herra! Julma ylivoima! Hyvästi, prinssit! Toimeen käyn. Jos ennen Ei tavata kuin vasta taivaassa, Niin ilon jäähyväiset, kelpo Bedford, -- Te, jalo Gloster, -- tekin, Exeter, -- Ja lanko, te, -- hyvästi, urhot kaikki!
BEDFORD. Hyvästi, Salisbury! Sua onni kaitkoon!
EXETER. Hyvästi, loordi! Sodi niinkuin mies! Mut loukkaanhan sua kehotuksellani, Täysverist' olet urhon rotua.
(Salisbury menee.)
BEDFORD. Niin täynnä urheutta kuin hyvyyttäkin, Ja kummassakin ruhtinaallinen.
(Kuningas Henrik tulee.)
WESTMORELAND. Jos tässä kymmenenkin tuhatt' oisi Kotoista miestä moista; joilla tänään Ei ole työtä!
KUNINGAS HENRIK. Ken se moista toivoo? Westmoreland lankoko? -- Ei, hyvä lanko; Jos meidät kuolo merkkii, kyllin meistä On hukkaa maallemme; jos eloon jäämme, Min harvemmat, sen suurempi on maine. Jumalan olkoon tahto! Sen vain sanon: Äl' yhtäkään sa miestä lisää toivo. Nimessä Zeun, en ole kullanahne, En kysy, kuka varoillani elää, En sure, jos ken vaatteitani käyttää, En huoli moisist' ulkoseikoista; Mut syntiä jos kunnian on himo, Niin elävistä olen syntisin. Ei, Englannist' ei miestä yhtäkään! En parhaan toivonikaan nimessä, En, jumalauta, kunniaa sen vertaa Voi antaa pois, kuin veis mult' yksi lisää! Ei, miest' ei yhtään lisää! Ennen huuda, Westmoreland, kaiken sotajoukon kuullen, Jos kellä halua ei taistella, Niin menköön matkaan; passins' oiti saakoon Ja kukkaroonsa rahaa matkaa varten. Sen kanssa yhdess' emme tahdo kuolla, Ken pelkää kuolla meidän seurassamme. Tää päivä Crispianuksen on pyhä:[8] Ken tästä päiväst' eloon jää ja kotiin Hengissä palaa, seisaalleen hän nousee, Kun lausut päivän tään, ja oikoo varttaan, Kun kuulee nimen Crispianuksen. Ken tänään henkiin jää ja vanhaks elää, Hän joka vuosi viettää juhlailtaa Ja sanoo: "huomenna on Crispianus"; Ja hihan nostaa, näyttää arpensa Ja sanoo: "nuo sain Crispianuksena". On vanhan muisti huono; vaan jos kaikki Hän unhottaa, niin muistaa, lisäämällä, Mit' urhotöitä tänäpänä teki. Ja silloin meidän nimet, hänen suussaan; Niin tuttavat kuin arkinaiset sanat -- Kuningas Henrik, Bedford, Exeter, Warwick ja Talbot, Salisbury ja Gloster -- Ne maljain vaahdotessa muistiin elpyy. Tarinan ukko kertoo pojalleen, Ja tästä päiväst' alkain aikain loppuun Ei päivä Crispianuksen niin pääty, Ett'emme tulis puheeks me, me harvat, Me onnellisen harvat, veljet kaikki. Ken tänään kanssain verta vuodattaa, On veljeni; jos kuinka halpa olkoon, Niin tämä päivä hänet aateloi. Ja herrat Englannin, nyt vuoteell' ollen, Kiroovat kerran, ett'ei olleet täällä, Noloina kuunnellen, kun joku haastaa, Jok' oli Crispianuksena myötä.
(Salisbury tulee.)
SALISBURY. Välehen valmistukaa, majesteetti; Komeina riveiss' ovat ranskalaiset Ja viipymättä meihin hyökkäävät.
KUNINGAS HENRIK. Valmist' on kaikki, jos on miehuus valmis.
WESTMORELAND. Sen vieköön, jonka miehuus nyt jää jälkeen!
KUNINGAS HENRIK. Apua Englannist' et enää toivo?
WESTMORELAND. Jumala suokoon, että te ja minä Avutta voisimme ja yksin kestää Tään taistelun!
KUNINGAS HENRIK. Nyt meiltä toivot pois Viistuhat miestä; parempi se sentään, Kuin että meille toivot yhden lisää. -- Toimeensa kukin! Herra teitä kaitkoon!
(Torventoitauksia. Montjoy tulee.)
MONTJOY. Kuningas Henrik, kysyn vielä kerran: Sopia tahdotko nyt lunnaistasi, Ennenkuin taattu tappios on varma: Niin, totta, lähell' olet kurimusta, Ett' ottaa sinut pyörre. Armosta Sua vielä pyytää konnetaabeli Väkesi taivuttamaan katumukseen, Niin että sielut rauhass' eroaisi Kentiltä näiltä, missä ruumis-raukkain Mädätä täytyy.
KUNINGAS HENRIK. Ken sun lähetti?
MONTJOY. Ranskanmaan konnetaabeli.
KUNINGAS HENRIK. Vie hälle sama vastaus kuin viimein: Mun ensin lyökööt, sitten luuni myökööt. Jumala! Miks näin raukkaa ivataan? Mies, joka jalopeuran eläessä Sen nahan möi, ajossa itse kuoli. Monenkin meidän ruumis täällä varmaan Kotoisen haudan saa, ja vaskeen siihen Tään päivän teot piirretään, sen takaan. Ne, jotka sankarluunsa Ranskaan jättää, Uroina kuollen, vaikk' on tunkioonne Ne haudattuina, kuulun nimen saavat; Aurinko heitä tervehtää ja taivoon Suitseena nostaa heidän kunniansa, Mut ruumiit teiltä ilman myrkyttää, Haisullaan siittäin Ranskaan ruttotaudin. Siis brittiemme tarmon voima nähkää: Kuolleinakin, kuin kimmoava kuula, Ne uuteen tuhon vauhtiin ponnahtaa Ja hävitys- ja murhetyötään uusii. Suvaitkaa että haastan ylvästellen: Sanokaa teidän konnetaabelille, Ett' olemme vain arkisotureita; Vetiset marssit hankalilla mailla Korut ja kullat meist' on tahrinut; Ei sotajoukoss' ole siiven tynkää -- Jok' osoittaa, ett'emme pakoon lennä -- Ja aika meistä sirouden karsi; Mut puhdas, jumalaut', on joka sydän; Soturit sanovat, ett' ennen iltaa Heill' uudet vaatteet on, tai riisuvat he Pään kautta Ranskan miehilt' uljaat takit Ja heidät palveluksest' ajavat. Jos niin käy -- jota Jumalalta toivon -- Niin lunnaani on pian suoritettu. Siis, airut, säästä vaivas, älä tänne Lunnaille enää tule, rakas airut; Sen vannon, muut' en anna kuin nää raajat, Ja nekin sellaisina, ettei niillä Suurt' ole virkaa. Tämä vastuu vie.
MONTJOY. Vien, Henrik kuningas. Siis, Herran haltuun! Et koskaan enää airutta sa kuule.
KUNINGAS HENRIK. Lunnaille, varon, tulet vielä kerran.
(Yorkin herttua tulee.)
YORK. Kuningas, nöyräst' anon polvillani, Ett' etujoukkoa ma johtaa saan.
KUNINGAS HENRIK. Saat, uljas York. -- Nyt, miehet, taistoon kohta! Jumala, kaikki mieltäs myöten johda!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Tappelutanner.
(Miekankalsketta. Hyökkäyksiä. Ranskalainen sotamies, Pistooli ja poika tulevat.)
PISTOOLI. Antaudu, koira!
R. SOTAMIES. _Je pense que vous êtes un gentilhomme de bonne qualité_.
PISTOOLI. Mitä kalitat? No, kalita ja soita: Oletko aatelia? Mikä nimes? Laula!
R. SOTAMIES. _O, seigneur Dieu!_
PISTOOLI. O sinjör Djö, se on kai aatelia? Sanani punni, sinjör Djö, ja huomaa, O sinjör Djö, ett' alle säilän juokset, Jos suuria et lunnait', o sinjör, Minulle maksa.
R. SOTAMIES. _Miséricorde! prenez pitié de moi! ne me tuez point!_
PISTOOLI. Niin, pengo, pengo! Vähät täss' ei auta. Ma muuten karmosiini-pisaroina Sun nielustasi sydänkalvos katkon.
R. SOTAMIES. _Est-il impossible d'échapper à la force de votre bras? Ah, dégagez-le de ma gorge! N'allez pas me la couper_?
PISTOOLI. Mitä? Kuparia, koira? Kirottu, kärväs vuorivuohi sinä, Vai kuparia tarjoat!
R. SOTAMIES. _O, pardonnez moi!_
PISTOOLI. Pari tonnia! Se riittää. Tänne, poika! Kysy tuolta ranskalaiselt' orjalta, Mik' on hän nimeltään!
POIKA. _Ecoutez: comment vous appellez-vous?_
R. SOTAMIES. _Monsieur Louis_.
POIKA. Hän sanoo, että hänen nimensä on herra Louis.
PISTOOLI. Vai herra Lui! Minä hänen luimin ja huimin ja suimin: laula se hänelle ranskaksi.
POIKA. En tiedä mitä on ranskaksi: luimin, huimin, suimin.
PISTOOLI. Sano, ett' on valmis: kurkun hältä katkon.
R. SOTAMIES. _Que dit-il, monsieur?_
POIKA. _Il m'ordonne de vous dire que vous vous teniez prét, car ce soldat ici est disposé tout à l'heure à vous couper la gorge_.
PISTOOLI. _Oui, couper gorge, par ma foi_, sa orja! Niin, anna tänne kruunut, kirkkaat kruunut, Sun muuten vatkuks tämä miekka nuijii.
R. SOTAMIES. _O, je vous supplie pour l'amour de dieu, pardonnez moi! Je suis gentilhomme d'une bonne maison; épargnez ma vie, et je vous donnerai deux cents écus.
PISTOOLI. Mitä sanoo hän?
POIKA. Pyytää teitä säästämään hänen henkeään; hän on aatelia ja hyvää sukua, ja lunnaiksi hän tarjoo teille kaksisataa kruunua.
PISTOOLI. Siis sano, että lauhtuu vihani Ja että hänen kruununs' otan vastaan.
R. SOTAMIES. _Petit monsieur, que dit-il?_
POIKA. _Quoique se soit contre son serment de donner quartier à aucun prisonnier, néanmoins, pour les écus que vous lui avez promis, il est content de vous mettre en liberté_.
R. SOTAMIES. _Sur mes genoux je vous rends mille remerciments, et je m'estime heureux d'être tombé entre les mains d'un chevalier qui est, je pense, le seigneur de l'Angleterre le plus distingué pour sa valeur_.
PISTOOLI. Selitä tuo minulle, poika.
POIKA. Hän kiittää teitä tuhat kertaa polvillaan ja pitää itsensä onnellisena, kun on joutunut -- niinkuin luulee -- uljaimman, urhoollisimman ja suuriarvoisimman englantilaisen loordin käsiin.
PISTOOLI. Niin totta, verenimijä kuin olen, Niin laupias nyt tahdon olla. Tule!
(Menee.)
POIKA. _Suivez le grand capitaine_.
(Ranskalainen sotamies menee.)
En ole koskaan kuullut niin täyteläistä ääntä niin tyhjästä sydämmestä; mutta totta sanoo sananlasku: "tyhjä astia kumisee." Bardolphissa ja Nymissä oli kymmenen kertaa enemmän miehuutta, kuin tuossa vanhan komedian kiljuvassa paholaisessa, jonka kynsiä kuka hyvänsä voi puutikarilla leikellä; ja kuitenkin nuo molemmat hirtettiin; ja niin olisi käynyt tämänkin, jos hän olisi tohtinut rohkeasti jotakin varastaa. Minun täytyy jäädä kuormapoikien kanssa kalustomme luo; ranskalaiset saisivat hyvän saaliin, jos sen tietäisivät; vartijoina on pelkkiä poikia.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Dauphin, Orleans, Bourbon, konnetaabeli, Rambures y. m. tulevat.)
KONNETAABELI. _O, diable!_
ORLEANS. _O, seigneur! La journée est perdu, tout est perdu!_
DAUPHIN. _Mort de ma vie!_ Hukassa kaikki, kaikki! Ikuinen häpeä ja ylenkatse Ivaten istuu sulkatöyhdöissämme. -- _Méchante fortune_, O! Älkää juosko pois.
(Lyhytaikaista miekankalskttta.)
KONNETAABELI. Niin, kaikki rivimme on hajoitettu.
DAUPHIN. Häpeän kirot! -- Tehdään itsensurma! Nuo nekö raukat, joista arpaa löimme?
ORLEANS. Tuo kuningasko meille lunnaat maksaa?
BOURBON. Häpeä, häpeä, ikuinen häpeä! Kuolkaamme kunnialla! -- Taaskin taapäin! Ken Bourbonia seurata ei tahdo, Hän menköön, lakki kädess' oven salpaa Pidelköön, niinkuin kehno parittaja, Kun orja, koiraani ei parempi, Sominta hänen tyttäristään raiskaa.
KONNETAABELI. Hajaannus kaatoi, auttakoon se myös! Nyt joukoin uhratkaamme henkemme!
ORLEANS. On kyllin meissä vielä miekkamiestä Tukauttamaan tungokseemme britit, Jos voisi aatellakaan järjestystä.
BOURBON. Järjestys hiiteen! Tungokseen vain äkin! Jos jatkuu elo, jatkuu häpeäkin.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Kuningas Henrik tulee sotajoukkoineen; Exeter ynnä muita.)
KUNINGAS HENRIK. Työ oiva tehty, uljaat kansalaiset, Mut viel' ei kaikki: voitto viel' ei meidän.
EXETER. Terveiset Yorkin teidän armollenne.
KUNINGAS HENRIK. Elääkö setä York? Näin kuinka hän Kolmasti kaatui tunnin kuluessa Ja nousi kolmasti ja taistel' yhä, Verissä kypärästä kannukseen.
EXETER. Ja siinä korussaan nyt urho uljas Somistaa kenttää; vierustoverina, Ja kunniakkaat haavat kaunisteena, Suffolkin jalo kreivi myöskin makaa. Kuol' ensin Suffolk; hurmeen huolittamaa York, rikki rouhittuna, lähestyi, Sivelti partaa, suuta antoi haavain, Jotk' otsass' ammottivat verisinä, Ja huusi ääneen: "Varro, rakas Suffolk! Sua henken' halaa seuraks taivaaseen; Oi, rakas sielu, sieluani varro, Niin että sylitysten lentäisimme, Niinkuin me kunniankin kilpakentäll' Olimme aina ritaruudess' yhtä!" Nyt siihen saavuin, häntä rohkaisin, Hän katsoi mua silmiin, hymyili, Ojensi kättään, tarttui raukeasti Mun käteeni ja sanoi: "Rakas loordi, Jäähyväiseni viekää herralleni!" Nyt kääntyi, haavoitetun käden kiersi Suffolkin kaulaan, huulet huuliin painoi; Ja näin hän kuolemalle kihlattuna, Verensä sinetillä vahvisti Jalosti päättynehen ystävyyden. Niin kaunist' oli tuo; se nämä vedet Minusta pusersi, vaikk' estää koitin; Mut miestä siihen minussa ei ollut, Ja koko äitini nyt tuli silmään, Ja kyyneleet mun valtas.
KUNINGAS HENRIK. Teit' en moiti; Kun kuulen tuon, niin silmäin sumeus Mun täytyy voittaa, muuten nekin tulvii. -- (Miekankalsketta.) Mut kuulkaa! Mitä uutta rymäkkää? Hajonneet joukkonsa on Ranska koonnut; Siis kaikki sotavangit tapettakoon! Se käsky kuuluttakaa.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Toimn kohta tappelutamurta.
(Miekankalsketta. Fluellen ja Gower tulevat.)
FLUELLEN. Lyöd kuoljaks pojat da trossin! Se on järjestäs sotareklamentei vasta; se on simmost riivatun kanaljantyöt, ymmärrättäk te, ku ikänäs oll voi. Eiks nii, sanokka omantunton mukka.
GOWER. On tosiaankin; eivät ole yhtäkään poikaa jättäneet henkiin; ja samat pelkurit koirat, jotka tappelusta lähtivät käpälämäkeen, ovat tämän verityön tehneet; sitä paitse ovat polttaneet ja vieneet pois kaikki, mitä oli kuninkaan teltassa; jonka tähden kuningas onkin, oikeuden ja kohtuuden mukaan, käskenyt jokaisen sotamiehen leikata sotavangiltaan kurkun poikki. Oi, mikä komea kuningas!
FLUELLEN. Nii, hän onki syntyn Monmouthis, kapteen Gower. Mikä se kaupunk nimeltäs onka, misä Aleksanter iso synnys?
GOWER. Aleksanteri suuri.
FLUELLEN. Älkkästäs, eiköst se iso ol suur? Iso, tai suur, tai korkki, tai ylppi, tai suurhenkine, eiks ne kaik ol yht ja sama, vähä vaan toisel viissi?
GOWER. Luulen, että Aleksanteri suuri oli syntynyt Makedoniassa; hänen isänsä oli Filip Makedonialainen nimeltään, minun tietääkseni.
FLUELLEN. Niin oikke, mnääki luulen, ett Makedonias se Aleksanter on syntyn. Näettäk, kapteen, jos te katoisitt mailman kartast, niin te näkisin, sen mnää sano, ku vertta Makedonia Monmouthihi, ett paikkas puolest, näettäk, ova molema yhtläise. Makedonias o joki, ja Monmouthis on sitt viel kans joki; se on Wye se Monmouthi joki, mut mnuun päästen on menn, mikä sen toise joe nimi on; mut se ei tee mittä, ne on yht niin ku mnuun sormen on yht mnuun sormen kans, ja molemis on loht. Jos te visust lukisit Aleksanterin elämäntarina, nii Henrik Monmouthi elämäntarin passaisis sen peräst kohtlaise hyvin. Aleksanter -- Jumal sen tietä ja te kans sen tiedätt -- ol vihoisas ja kiukusas ja harmisas ja sapesas ja äkpäisäs ja kiusahengisäs ja, jos hän ol jonku naukun ottan, oluhumalas ja suutuspäisäs tappan kaikken parhama ystäväs.
GOWER. Meidän kuningas ei ole siinä hänen kaltaisensa: hän ei ole koskaan tappanut ketäkään ystävistään.
FLUELLEN. Se ei ol hyvin teht, ymmärrättäk te, kun te syött sanan toise suust, ennen ku se on pääs ja lopus. Mnää puhun vaan kuvis ja vertauksis; simmott ku Aleksanter tapoi ystäväs Klitukse olupäisäs ja humalas, simmott Henrik Monmouth kans selväl pääl ja täydes järjes kyöräs pois se lihava ritari, joll on se suur tupulivatt ja joka on täynnäs juonei ja kurei ja koukui ja kommervenkei; mnää ole unohtan häne nimes.
GOWER. Sir John Falstaff.
FLUELLEN. Nii oikke; hyvi miehi, sen mnää sano, on Monmouthis syntyn.
GOWER. Tässä tulee hänen majesteettinsa.
(Miekankalsketta. Kuningas Henrik tulee ja hänen kanssaan osa englantilaista sotavoimaa, Warwick, Gloster, Exeter y.m.)
KUNINGAS HENRIK. Nyt, Ranskaan tultuani, ensi kertaa Mun valtaa viha. -- Airut, ota torvi, Mäelle tuonne ratsumiesten luokse Ratsasta, sano, että tulkoot alas, Tapella kanssamme jos tahtovat. Tai menkööt matkaan; heit' en kärsi nähdä. Jos kumpaakaan he eivät tee, niin tullaan Me heidän luo, ja heidät karkoitamme Niin nopeaan kuin ennen sinkoili Kiviä lingoist' assyrialaisten. Tapamme kaikki, jotka vangiks saimme, Ja niistä, joita vasta saamme, ketään Ei armahdeta. Tuo vie tieto heille.
(Montjoy tulee.)
EXETER. Suurvaltiaani, täss' on Ranskan airut.
GLOSTER. On katse hällä nöyrempi kuin äsken.
KUNINGAS HENRIK. No, mitä tahdot, airut? Tarjosinhan Nää luuni lunnaiksi, etkö muista? Taasko Lunnaita vaadit?
MONTJOY. Enkä, majesteetti. Vain armollinen lupa suokaa meille Tään verikentän läpi kulkea, Lukea kuolleemme ja haudata, Ja aatel' alhaisosta erotella; Näet, monet meidän prinssit -- mikä kurjuus! Viruvat palkkaorjain veress' aivan; Ja moukkain ruumiskolhot prinssivereen On uponneet; ja ratsut nilkkaan asti Hurmeessa kahlaa, polkein rautakengin Ja raivopäissään kuolleit' isäntiään, Uudestaan heidät tappain. Majesteetti, Levossa meidän salli kenttää käydä Ja ruumiit järjestää.
KUNINGAS HENRIK. En totta tiedä, Meidänkö voitto on vai eikö ole: -- Näet, teidän ratsaitanne vielä nähdään Kedolla laukkaavan.
MONTJOY. On voitto teidän.
KUNINGAS HENRIK. Herralle kiitos, eikä voimillemme! Mik' on tuo linna tuossa lähell' aivan?
MONTJOY. Agincourt.
KUNINGAS HENRIK. Agincourtin tappelu Siis tämä olkoon, joka taisteltiin Crispianus-Crispinuksen päivänä.
FLUELLEN. Teijän papan papa, korkkimuistone vainaja, herr majesteeti luvall, ja teijän papan papan velimies, Edward, se must prins, tappel -- simmott mnää olen kronikois luken -- oikken pulskjan tapluksen tääl Franskamaal.
KUNINGAS HENRIK. Niin tekivät, Fluellen.
FLUELLEN. Oikke sanott, herr majesteet; jos herr majesteet tykkä muista, niin ne Walesin miehet tappel yhdes trekolis, josa kasvoi sipulei, ja kannoiva sipuli lakisas; mikä, niinku herr majesteet tietä, o viel tänäpäivän kunjaline sotamerk, ja mnää luulen, ett herr majesteet ei häppe kantta sipuli lakisas pyhän Taavetin päivän.
KUNINGAS HENRIK. Sit' arvonmerkkinä ma muistoks kannan; Min' olen walesiläinen, hyvä maanmies.
FLUELLEN. Kaikk Wye-joe vesi ei voi virutta pois herr majesteetin kropast sitä walesilaist vert, sen mnää takka; Jumal siunakkon ja varjelkkon sitä, niin kauan ku se häne armolles passa ja herr majesteetil kans.
KUNINGAS HENRIK. Suur kiitos, hyvä kansalaiseni!
FLUELLEN. Jessus sentä, mnää ole herr majesteetin kansalaine, mnää en sill väli pid, vaikk sen kuka tiedäisis; kyl mnää se sano vaikk koko mailmal; mnuun ei tarvitt hävet herr majesteetti, jumalal kiitos, niin kauan ku herr majesteet on kunjaline mies.
KUNINGAS HENRIK. Jumala suokoon mun se aina olla. -- Te mukaan menkää, airuet, ja mulle Kummankin puolen kaatuneista tuokaa Sanomat tarkat. -- Tuo mies tuokaa tänne.
(Osoittaa Williamsia. Montjoy y.m. menee.)
EXETER. Soturi sinä, tule kuninkaan eteen.
KUNINGAS HENRIK. Soturi sinä, miksi kannat tuota hansikasta lakissasi?
WILLIAMS. Teidän majesteettinne luvalla, se on erään miehen pantti, jonka kanssa minun olisi niinkuin määrä tapella, jos hän vielä on elossa.
KUNINGAS HENRIK. Englantilaisenko?
WILLIAMS. Teidän majesteettinne luvalla, riiviön, joka tässä viime yönä rehenteli; jos hän vielä elää ja tohtii vaatia takaisin tämän hansikkaan, niin olen minä vannonut sivaltaa häntä korvalle; taikka jos minä satun näkemään oman hansikkaani hänen lakissaan, -- jota hän, niin totta kuin on soturi, vannoi kantavansa, jos eloon jäisi, -- niin pyyhkäisen sen siitä, niin että tuntuu.
KUNINGAS HENRIK. Mitä arvelette, kapteeni Fluellen?
FLUELLEN. Hän o muuton pelkur ja roist, herr majesteeti luvall, mnuun tunton mukka.
KUNINGAS HENRIK. Mutta voisi sattua, että hänen vastustajansa on suurisukuinen ylimys, joka on vapaa vastaamasta tuonsäätyisen haastoon.
FLUELLEN. Vaikk hän olisis yht suur ylimys ku ite perkel ja Lucifer ja Pelsepuup; nii on, näettäk, herr majesteet, tarppelist ett hän pitä sanas ja lupaukses. Jos hän syö sanas, nii on häne maines simmone roist ja hunsvott, ku ikänäs on mustil kengil kulken jumalan kuival maal, mnuun tunton mukka.
KUNINGAS HENRIK. Pidä siis sanasi, poikaseni, kun tapaat sen miehen.
WILLIAMS. Sen teen, herra maejesteetti, niin totta kuin elän.
KUNINGAS HENRIK. Kenen joukossa palvelet?
WILLIAMS. Kapteeni Gowerin, herra majesteetti.
FLUELLEN. Gower on hyvä kapteen, kyll hän o viisas ja ulosoppin sotareklamenteis.
KUNINGAS HENRIK. Kutsu hänet tänne luokseni, soturi.
WILLIAMS. Kyllä, herra majesteetti.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK. Tuossa, Fluellen: pistä tuo lakkiisi ja kanna sitä minun muistokseni. Kun Alençon ja minä yhdessä makasimme maassa, riistin tuon hansikkaan hänen kypäristään; jos joku sitä vaatii takaisin, niin on hän Alençonin ystävä ja minun henkeni vihollinen; jos jonkun semmoisen tapaat, niin iske kiinni, jos minua rakastat.
FLUELLEN. Herr majesteet teke mnuul nii suuren kunja, ku alamaisen sydän vaan toivo taita. Mnää tahdoisisi miälellän nähd se miehe, joll' on vaan kaks jalkka, joka täst hanskast ottas ittes, siin kaik; mut mnää tahdoisisi sen miälellän kerra nähd, ja Jumal armos suokko, ett mnää se näkisisi.
KUNINGAS HENRIK. Tunnetko Gowerin?
FLUELLEN. Hän on mnuun kaikken paras ystävän, teijä luvallan.
KUNINGAS HENRIK. Mene ja etsi hänet ja tuo hänet tänne telttaani, ole hyvä.
FLUELLEN. Kyl mnää hänen tuo.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK. Te, mylord Warwick, ja te, veli Gloster, Jälissä seuratkaa Fluellenia. Tuo hansikas, min hälle muistoks annoin, Se pian hälle tuottaa korvapuustin; Se tuon on soturin; sit' itseni Mun tulis kantaa, välipuheen mukaan. Sa seuraa häntä, hyvä lanko Warwick; Tuo soturi jos häntä lyö -- ja varmaan Hän pysyy sanassaan, hän siks on jäykkä -- Vois siitä äkkiturma syntyä; Fluellen tuo on urhokas ja, -- sappi Jos hällä yltyy, -- tulinen kuin ruuti Ja väleen kostaa loukkauksen; mene Ja katso siis, ett'eivät toistaan vikaa. -- Te, setä Exeter, mua seuratkaa.
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Kuningas Henrikin teltan edustalla.
(Gower ja Williams tulevat.)
WILLIAMS. Uskokaa pois, se on sen tähden, että hän aikoo lyödä teidät ritariksi, kapteeni.
(Fluellen tulee.)
FLUELLEN. Jumalan armo teijän kansan, herr kapteen! Mnää pyydä ny teit, tulkka sivaa kuninkan tyijö; siell on kukaties runssamppa hyvytt teil, kun mist te olett ymmärtän untaka nähd.