Part 6
PRINSSI HENRIK. En; Kuninkaan luona valvoa ma tahdon. (Kaikki poistuvat paitsi prinssi Henrik.) Päänalusella tuossa miksi kruunu, Noin häiritsevä vieruskumppani? Kultainen murhe, kimmeltävä huoli, Jok' öitä valvotat ja unen portit Lyöt seljällensä! -- Senkö kera nukkuu! Mut ei niin makeaa, niin raitist' unta Kuin se, jok', otsallansa halpa riepu, Yökauden kuorsailee. Oi, majesteetti! Sa kantajaasi ahdistat, sa olet Kuin kesähelteess' uljas sotisopa, Mi suojatessaan paahtaa. Hengen ovell' On tuossa pieni liikkumaton höyhen; Jos hengittäisi hän, niin utu hento Pois lentäisi. -- Kuningas, isä armas! Tuo raitist' unta on; se uni monen Kuninkaan päästä on tuon kultavanteen Erottanut. Mun velkanani sulle On kyyneleet ja syvä lapsen murhe, Jonk', isä kallis, täysin sulle maksaa Veri ja rakkaus ja pojan hellyys; Sun velkas mulle on tää valtakruunu, Jonk' olen, arvoon, vereen nähden, lähin Perijä minä. Kas, se tässä istuu, (Panee kruunun päähänsä.) Turvissa taivaan! Mailman pane voima Nyt yhteen jättikäteen, mult' ei voita Se tätä syntykunniaa. Sen sulta Ma sain, ja omani sen saavat multa.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK. Warwick! Gloster! Clarence!
(Warwick ja toisetkin palajavat.)
CLARENCE. Kuningasko kutsuu?
WARWICK. Mit', armo, tahdotte? Kuin voitte, herra?
KUNINGAS HENRIK. Miks yksin jätitte mun tänne, loordit?
CLARENCE. Jätimme tänne prinssin, veljeni; Lupasi tykönänne valvoskella.
KUNINGAS HENRIK. Walesinko prinssin? Missä on hän? Missä? Hän tääll' ei ole.
WARWICK. Tuoss' on ovi auki; Hän sit' on tietä mennyt.
PRINSSI HUMPHREY. Hän ei käynyt Sen huoneen kautta, missä olimme.
KUNINGAS HENRIK. Mut miss' on kruunu? Ken sen patjalt' otti?
WARWICK. Kun täältä lähdimme, niin jäi se siihen.
KUNINGAS HENRIK. Sen prinssi vei; hänt' etsimähän menkää. Niin kiireissäänkö on hän, että luulee Uneni kuolemakseni? -- Lord Warwick, Hänt' etsikää ja tänne sättikää. -- (Warwick menee.) Tuo teko tautiin yhtyy surmaks mulle. -- Mit' oletten, te pojat, nähkää tästä! Näin rutost' alkaa luonto kapinoida Kun kulta mielen kiehtoo! Sen tähden hellän hellät isä-houkot Unensa rikkoneet on aatoksilla, Suruilla aivonsa ja luunsa työllä Sen tähden ko'onneet ja kasanneet Tuhoiset määrät inhottavaa kultaa; Sen tähden halukkaasti hankkineet Pojilleen opit sekä sotataidot: Kun sitten, valiten kuin mehiläinen Paraimman mehun joka kukkasesta, Suu täynnä hunajaa ja sääret vahaa, Palaamme kotiin, Niin silloin meidät, niinkuin mehiläinen, Tapetaan vaivastamme! Oi, noin karvaan Saa palkan työstään isä kuollessaan! -- (Warwick palajaa.) Miss' on nyt hän, jok' ei voi oottaa siksi. Ett' ystävänsä, tauti, minut surmaa!
WARWICK. Tapasin prinssin lähihuoneessa, Kyynelmät vienot suloposkillansa Ja kasvoissa niin syvä surun ilme, Ett' itse verenahnas tyrannikin, Tuon nähdessään, ois kuumin kyynelvesin Valellut veistään. Tuossa, kas, hän tulee.
KUNINGAS HENRIK. Mut miksi sitten kruununi hän vei?
(Prinssi Henrik palajaa.)
Hän tulee, kas. -- No, tule tänne, Henrik. -- Pois menkää, yksin meidät jättäkää.
(Clarence, prinssi Humphrey, loordit y.m. poistuvat.)
PRINSSI HENRIK. Tuot' äänt' en enää kuulevani luullut.
KUNINGAS HENRIK. Sen luulon isä toivos oli, Henrik. Sinusta liiaks aikailen, sa väsyt. Niin tyhjää istuintani isoatko, Ett' aiot, ennenkuin on aika tullut, Pukeutua arvooni? Oi, nuori houkko! Suuruutta etsit, joka sinut ruhjoo. Odota hetki; herruuteni pilven Vain heikko tuuli kaatumasta estää, Se pian maahan sataa; päivä mustuu. Sen ryöstit, joka jonkun hetken päästä Sun oisi syyttäkin; ja kuolemassa Sa odotukseni vaan vahvistat. Ett' et mua lemmi, sen näin elämästäs, Ja siinä varmuudessa suot mun kuolla. Mielessäs tuhat tikaria piilee Ja kivisydämmelläs niitä hiot Viedäkses elostani puolen tiimaa. Kuin? Etkö puolta tiimaa mua siedä? No, mene, itse kaiva hautani, Ja ilokellon anna korviis soittaa Sun kruunaustas, vaan ei mun kuolemaani. Pyhäksi pääsi voiteeks tulkoon kyynel, Jonk' oisi tullut ruumistani kastaa. Minut vaan syökse unhotuksen tomuun; Madoille anna henkes antaja; Lakini, palvelijani maahan polje; Nyt tapoja on aika ilkkuella. Eläköön Henrik viides! -- Turhuus, nouse! Kuninkaan arvo, laske! Matkaan kaikki Te viisaat neuvonantajat, pois matkaan! Englannin hovihin nyt koolle tulkaa Apinat ilvehtivät kaikkialta! Rupanne meihin luokaa, naapurit! Jos teill' on renttu, joka juo ja kiroo, Yöt mässää, murhaa, ryövää, tekee kaikki Vanhimmat synnit uusimmalla lailla, -- Iloitkaa, teit' ei kauemmin hän vaivaa! Ne kaunat kauneit' ovat Englannissa, Ne täällä viran tuovat, arvon, vallan. Suukopan suistetulta riettaudelta Pois Henrik viides vie, ja villi hurtta Nyt hampain kaiken puhtauden raiskaa. Maa raukka, eripuran haavaa podet! Irstauttas minä ohjata en voinut; Kuin käy sun nyt, kun irstaus sua ohjaa? Oi, erämaaksi sinä taasen joudut Ja hukkain, alkuasujaisi, valtaan!
PRINSSI HENRIK. Anteeksi, isä! Jos ei ääni multa Ois kyyneltulvaan suupunut, niin oisin Tuon kovan nuhteen ehkäissyt jo ennen, Kuin kaiholl' olitte sen lausunut Ja minäkin näin pitkään sitä kuullut. -- Tuoss' ompi kruunu; kauan sitä kaitkoon, Hän, joll' on ijankaikkisuuden kruunu! Jos sitä enemmän ma himoitsin Kuin teidän mainettanne, kunniaanne, Niin älkööt nousko polvet nämä tästä, Jonk' ulkokumarruksen nöyrän mulle Sisäinen velvoituksen ääni neuvoi! Jumala tietäköön, kun tulin tänne Ja teidät hengetönnä näin, niin oikein Sydäntä vihlaisi! Jos viekastelen, Niin tahdon tähän hurjuuteeni kuolla, Enk' ällistyvän mailman nähtäväksi Jaloa mielenmuutostani tuoda. Kun tulin, teidät näin ja kuolleeks luulin, Ja siitä luulost' itse melkein kuolin, Niin kruunua, kuin tunto sillä oisi, Näin soimasin: "Sun tuottamasi murhe Mun isäni on ruumiin voimat syönyt; Siks, hienoin kulta, halvint' olet kultaa. Kalliimpi toinen on, vaikk' ei niin hieno: Se lääkkehenä hengen pelastaa;[21] Mut sinä, hieno, kiitetty ja kuulu, Kulutit herrasi." Näin, valtiaani, Näin nuhdellen sen päähäni ma laskin, Sen kanssa päättäin, niinkuin vihamiehen, Jok' isän multa nähdessäni tappoi, Totisen perillisen taiston kestää. Mut vereni jos siitä iloon saastui Tai pöyhkeyteen aatokseni paisui, Kapinan henki turhamaisinkaan Jos suostumusta näyttämään mun saattoi Ja vähintäkään mieltymään sen valtaan, Niin taivas ainiaaks sen multa vieköön Ja kurjimmaks mun tehköön vasalliksi, Mi kammolla sen eteen polvistuu!
KUNINGAS HENRIK. Oi minun poikani! Jumala johdatti sun viemään sen, Ett' isäs rakkaus sinuun kasvais yhä, Näin viisaasti kun ajoit asiaasi. Käy tänne, Henrik, vuoteelleni istu Ja kuule, luullakseni, viime neuvo, Mink' ilmi hengin. Henrik, taivas tietää, Ett' olen vääriä ja sala-teitä Tään kruunun saanut; itse hyvin tiedän, Kuin raskahana päätäni se painoi. Sen sinä perit tyynemmällä säällä, Paremmall' arvolla ja oikeudella; Sen kaikki tahrat minä mukanani, Näet, hautaan vien. Mun päässäni se istui Kuin väell' anastettu arvonmerkki, Ja eloss' oli monta syyttämässä, Ett' olin heidän avullaan sen saanut, Jost' alituinen riita, verenvuoto Vioitti luullun rauhan. Hengen kaupan Nää uhkavaarat kestin, niinkuin näet. Tään sisältöinen kohtaus näytelmässä On hallintoni ollut; kuolemani Nyt seikan muuttaa; mitä minä hankin, Nyt sulle paljon ehompana lankee, Kun perittyä kannat kruunua. Mut vaikka varmemp oletkin kuin minä, Et ole kyllin lujassa; näet, viel' on Vihantaa viha; ystäviltäs -- niiltä, Joit' ystävikses sinun täytyy saada -- On vasta pistimet ja hampaat viety. Ma näiden väkivallan kautta nousin, Ja pelko pysyi, että sama voima Mun jälleen sortais; sitä välttääkseni, Pois heitä karsin, ja nyt aikeess' olin Pyhälle maalle loput heistä viedä, Niin ettei lepo, jouto heidän sallis Likemmin urkkia mun hankkeitani. Siis, Henrik, huimapäitä askaroita Ain' ulkosodissa, ett' olot vieraat Mielestä poistais entisaikain muistot. Jatkaisin, mutta lopuss' on niin keuhkot, Ett' ihan multa puheen voima puuttuu. Tuon kruunun saannin anteeks suokoon Luoja! Se sulla olkoon tosi rauhan tuoja!
PRINSSI HENRIK. Arvoisa kuningas, sen voititte, Piditte, varjelitte, mulle soitte, Siis omistukseni on suora, selvä. Jos kuinka suur' ois vaiva, sitä huollan Ja koko maailmata vastaan puollan.
(Juhani, Lancasterin prinssi, Warwick, loordeja ja muita tulee.)
KUNINGAS HENRIK. Kas, poikani, Juhani Lancaster!
PRINSSI JUHANA. Isälle terveytt', onnea ja rauhaa!
KUNINGAS HENRIK. Juhani, onnen mulle tuot ja rauhan, Mut terveys -- pois se nuorin siivin lensi Ja jätti vaan tään kaljun, perstan rungon. Kun sun näen, maisen toimeni on loppu. Mut miss' on mylord Warwick?
PRINSSI HENRIK. Mylord Warwick!
KUNINGAS HENRIK. Jotakin erikoista nimeä Sill' onko huoneella, miss' ensin pyörryin?
WARWICK. Jerusalemiks sitä sanotaan.
KUNINGAS HENRIK. Jumalan kiitos! Siellä tahdon kuolla. Jo aikaa sitten ennustettiin mulle Mun kuolevani Jerusalemissa; Sen luulin merkitsevän pyhää maata. Nyt saattakaa mua siihen kamariin. Niin Henrik kuolee Jerusalemiin.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Glostershire. Huone Tyhjäsen talossa.
(Tyhjänen, Falstaff, Bardolph ja paashi tulevat.)
TYHJÄNEN. Ei, saakeli soikoon, te ette saa lähteä tänä iltana. -- Hoi, Taavi, hoi!
FALSTAFF. Suokaa anteeksi, herra Tyhjänen.
TYHJÄNEN. Minä en suo anteeksi; te ette saa anteeksi; anteeksipyyntöä ei suvaita; anteeksipyyntö ei auta; te ette saa anteeksi. -- Taavi, hoi!
(Taavi tulee.)
TAAVI. Tässä, herra.
TYHJÄNEN. Taavi, Taavi, Taavi, -- annahan olla, Taavi, annahan olla; -- niin, oikein: Ville kokki, niin, käske hänen tulla tänne. -- Sir John, te ette saa anteeksi.
TAAVI. Tuota noin, asia on se, että tuota haastetta ei voi panna täytäntöön; ja sitten, tuota noin, -- onko tarhapeltoon kylvettävä vehnää?
TYHJÄNEN. Punaista vehnää, Taavi. -- Mutta mitä Ville kokkiin tulee, -- eikö siellä ole kyyhkysen poikia?
TAAVI. On, herra. -- Ja tässä on sitten sen sepän lasku hevosenkengistä ja vanteista.
TYHJÄNEN. Laske yhteen ja maksa pois. -- Sir John, te ette saa anteeksi.
TAAVI. Sitten, tuota noin, se kaivon ämpäri tarvitsee välttämättä uudet vitjat; -- ja sitten, tuota noin, aiotteko pidättää Villen palkasta sen säkin hinnan, jonka hän taannoin hukkasi Hinkleyn markkinoilla?
TYHJÄNEN. Sen hän saa maksaa. -- Muutamia kyyhkysiä, Taavi, pari lyhytkoipista kanaa, lampaanreisi ja yhtä ja toista pientä hyvää, -- sano se Ville kokille.
TAAVI. Jääkö soturi tänne koko illaksi?
TYHJÄNEN. Jää, Taavi. Häntä tahdon pitää hyvänä. Ystävä hovissa on parempi kuin penni kukkarossa. Pidä hyvänä hänen miehensä, Taavi, ne ovat aika kelmejä, ne purevat.
TAAVI. Eivät sen pahemmin, kuin mitä itse ovat purtuja: heillä on hirvittävän likaiset paidat.
TYHJÄNEN. Hyvin osattu, Taavi. Nyt toimiisi, Taavi!
TAAVI. Pyydän, että William Visor Wincotilainen saisi teiltä puoltoa tuota vuorelaista Clemens Perkesiä vastaan.
TYHJÄNEN. Siitä Visorista on paljon valituksia, Taavi; se Visor on suuri lurjus, mikäli tiedän.
TAAVI. Myönnän, teidän arvoisuutenne, myönnän että hän on lurjus, mutta, varjelkoon Jumala, eikö lurjuksen puolta saisi pitää hyvän ystävän pyynnöstä. Kunniallinen mies voi itse puhua puolestaan, vaan sitä ei voi lurjus. Olen palvellut teidän arvoisuuttanne uskollisesti kahdeksan vuotta, vaan jos en kerran tai pari vuosineljänneksessä voi pitää lurjuksen puolta rehellistä miestä vastaan, niin ei ole arvoni suuri teidän silmissänne. Se lurjus on minun kunniallinen ystäväni, siis pyydän teidän arvoisuuttanne, pitäkää hänen puoltaan.
TYHJÄNEN. No, no; hänelle ei ole tapahtuva mitään pahaa. Toimiisi nyt, Taavi! (Taavi menee.) -- Missä olette, sir John? Kas niin, saappaat pois! -- Kätenne, herra Bardolph!
BARDOLPH. Iloista nähdä teidän arvoisuuttanne.
TYHJÄNEN. Kiitän kaikesta sydämmestäni, rakas herra Bardolph. -- (Paashille) Terve tuloa, sinä poika heitukka! -- Tulkaa, sir John.
FALSTAFF. Tulen kohta, hyvä herra Robert Tyhjänen. (Tyhjänen menee.) -- Bardolph, katso hevosia. (Bardolph ja paashi menevät.) Jos minut paloiksi sahattaisiin, niin tulisi minusta neljä tusinaa tuommoisia partaisia erakon sauvoja, kuin tuo herra Tyhjänen on. Kummallista on nähdä, missä keskinäisessä yhteydessä hänen ja hänen palvelijainsa henki on; he, kun häntä noudattavat, käyttäytyvät kuin tyhmät rauhatuomarit; hän, kun heidän kanssaan seurustelee, muuttuu rauhatuomarin tapaiseksi palvelijaksi. Heidän henkensä ovat alituisesta kanssakäymisestä niin yhteen parittuneet, että aina pitävät yhtä niinkuin parvi metsähanhia. Jos olisi minulla jokin anomus herra Tyhjäselle, niin koettaisin saada hänen palvelijansa hyvälle tuulelle huomauttamalla heille heidän läheistä yhteyttään herransa kanssa; jos oisi anomus hänen palvelijoilleen, niin kutkuttelisin herra Tyhjästä sillä, ettei kukaan häntä paremmin voi hallita palvelijoitaan. Sekä viisas käytös että tyhmät toimet tarttuvat, se on varma, niinkuin taudit tarttuvat toisesta toiseen; katsokoon siis kukin, kenen kanssa seurustelee. Minä tuosta Tyhjäsestä lypsän ainetta niin, että sillä voin pitää Heikku prinssin alituisessa naurussa kuuden kuosin kestämän ajan, s.o. sen ajan, minkä kestää neljät käräjät ja kahdet velkavetoomukset, ja hän tulee nauramaan pitämättä väliaikoja. Oo, paljon se vale, pikku valan höystämänä, tai pila, totisuudessa lausuttuna, tepsii mieheen, joka ei koskaan ole tuntenut pakotusta hartioissaan. Saattepa nähdä hänen nauravan niin, että naama on kuin kokoon rytistetty märkä mekko.
TYHJÄNEN (ulkoa). Sir John!
FALSTAFF. Tulen, herra Tyhjänen; tulen, tulen.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Westminster. Huone kuninkaan linnassa.
(Warwick ja ylituomari tulevat.)
WARWICK. No, herra ylituomar', minne matka?
YLITUOMARI. Mitenkä kuninkaan on?
WARWICK. Vallan hyvin: Nyt kaikista hän huolistaan on päässyt.
YLITUOMARI. Ei toki kuollut?
WARWICK. Mailleen hän on mennyt, Eik' elä enää tälle maailmalle.
YLITUOMARI. Oi, ett' ois kuningas mun myötään vienyt! Työt hartaat, jotka eläissään tein hälle, Nyt saattavat mun sorron alaiseksi.
WARWICK. Niin, nuori kuningas ei teitä lemmi.
YLITUOMARI. Ma tiedän sen ja siksi varustaunkin Tät' uutta ajan tilaa kohtaamaan; Se minuun katsett' yrmympää ei luone, Kuin mit' on mieleni jo kuvitellut.
(Prinssi Juhani, prinssi Humphrey, Clarence, Westmoreland ja muita tulee.)
WARWICK. Suruinen suku kuolleen Henrikin! Josp' elävänkään Henrikin ei mieli Pahempi ois kuin pahimman on noista! Mon! yleväinen, jota halvat henget Nyt polkevat, sais pitää paikkans' silloin.
YLITUOMARI. Voi, pelkään, että kaikki maahan raukee.
PRINSSI JUHANA. Huomenta, Warwick lanko, huomenta!
PRINSSI HUMPHREY & CLARENCE. Huomenta, lanko!
PRINSSI JUHANA. On niinkuin puhe meilt' ois unhoon jäänyt.
WARWICK. Ei sentään; liian suruist' on vaan aine, Pitempää puhelua sietääkseen.
PRINSSI JUHANA. Hänelle rauha, jost' on surun alku!
YLITUOMARI. Ja meille rauha, ettei karttuis suru!
PRINSSI HUMPHREY. Niin, loordi, ystävän te kadotitte; Tuo surun ilme teiss' ei lainaa ole, Ei, tottakaan; se omaanne on varmaan.
PRINSSI JUHANA. Vaikk' armosta ei kenkään ole varma, Niin teitä kylmin vartoo vastaanotto; Se mieltä särkee. Oi, ett' oisi toisin!
CLARENCE. Nyt saatte Falstaffia kumarrella, Jok' aivan luonteenne on virtaa vastaan.
YLITUOMARI. Mink', arvo prinssit, tein, tein kunnialla Ja puolueettomassa mieless' aivan; Mun ette koskaan näe raukan lailla Kerjäävän kurjaa anteeks'antamusta. Jos syyttömyys ja suoruus tääll' ei auta, Niin kuolleen kuninkaani luo ma lähden Ja kerron, kuka lähetti mun sinne.
WARWICK. Kas, tuossa prinssi!
(Kuningas Henrik viides tulee seuralaisineen.)
YLITUOMARI. Hyvää huomenta! Jumala kaitkoon majesteettia!
KUNINGAS. Tää uusi loistopuku, majesteetti, Niin vaivaton, kuin luulette, ei ole. -- Suruunne, veljet, pelkoakin liittyy. Tää Englannin on hovi, eikä Turkin, Amurath Amurathia ei seuraa,[22] Vaan Henrikkiä Henrik. Surkaa, veikot, Se totta tosiaankin teille sopii; Niin kuninkaallista on suru teissä, Ett' itsekin sen pukua ma tahdon Myös sydämmessä kantaa. Surkaa, veikot, Mut surust' älkää liikaa osaa viekö, Se meidän kaikkein yhteinen on taakka. Jumalaan vannon, että isä teille Ja veli olla tahdon! Lempenne Te antakaa, min' otan huolenne. Nyt itkekäämme, ett' on Henrik kuollut. Mut Henrik elää, ja nuo kyyneleet Vastaaviks ilon hetkiksi hän muuttaa.
PRINSSI JUHANA Y.M. Me majesteetill' emme muuta toivo.
KUNINGAS. Niin oudoksuin mua katsotte, -- (Ylituomarille) te varsin; Luulette varmaan, ett'en teitä lemmi.
YLITUOMARI. Jos tuomitaan mua oikein, luulen että Ei majesteetill' ole vihaan syytä.
KUNINGAS. Vai ei! Mun arvoinenko prinssi unhottaisi Sen suuren herjan, jonka teiltä kärsin? Häväistä, solvata ja tyrmään panna Englannin valtaprinssi! Sekö tyhjää? Sen voiko Lethess' unhotukseen pestä?
YLITUOMARI. Isäänne silloin minä edustin, Minussa hänen valtans' asui aate; Ja yhteishyvän eteen näin kun toimin, Lakia käyttäen, niin, korkeutenne, Unohtaa suvaitsitte asemani, Lain majesteetin, oikeuden vallan, Kuninkaan aatteen, jota edustin, Ja löitte mua, lakia kun istuin; Siit', arvoani rohkeasti käyttäin, Isänne solvaajana silloin teidät Ma vangitsin. Jos paha oli työni, Niin, nyt kun teill' on kruunu, halatkaa Nyt poikaa te, jok' ilkkuu sääntöjänne, Pyhältä sijalt' oikeuden syöksee, Lain kumoon lyö ja miekan typistää, Joss' ompi rauhanne ja turvanne; Niin, ylvän kuvannekin maahan polkee Ja käskyläisissänne pilkkaa teitä! Kyselkää kuninkaallist' älyänne, Tapaus olettakaa, kuvailkaa. Ett' isä olette ja poika teillä; Näin arvoanne häväistävän kuulkaa, Lain pyhää valtaa julki pilkattavan Ja orran pojan teitä ilkkuvan; Sitt' aatelkaa, ett' teitä minä puollan Ja nimessänne poikaa hiljaa tyynnän. Harkitkaa tää, ja tuomitkaa mua sitten; Niin totta kuningas kuin oletten, Sanokaa, mitä tein, jok' arvoani Ja virkaani ja kuninkuutta loukkas?
KUNINGAS. Niin oikein, tuomar', oikein harkittu! Edelleen vaakaa hoitakaa ja miekkaa, Ja arvoss' yhä nouskaa, kunnes saatte Minusta nähdä pojan, joka teitä Niin loukkaa ja niin tottelee kuin minä. Isäni sanat silloin minä toistan: "Mik' onni, ett' on mulla mies noin uljas, Jok' oikeutt' omaan poikaanikin käyttää! Mik' onni vielä, ett' on moinen poika Jok' oikeuden käsiin korkeutensa Näin luovuttaa!" -- Mun säilyyn laitoitte, Ja siitä teidän säilyynne ma annan Tuon käyttämänne tahrattoman miekan Ja kehoitan: sit' aina käyttäkää Yht' oikein, rohkeesti ja puoltamatta Kuin mua kohtaan. Tuossa käteni, Isänä olkaa nuoruudelleni; Min korvaan kuiskaatte, sen suin ma lausun, Ja nöyräst' oman tahtoni ma heitän Viisaaseen, kokeneeseen johtohonne. -- Ma pyydän, uskokaa mua, prinssit kaikki: Isäni hurjana on hautaan mennyt, Sill' intohimoni hän myötään vei; Mut minuss' elää vakaa henkensä, Joll' eksytän ma luulot maailman, Teen turhaks ennustukset, tyhjäks saatan Nuo lahot arvelut, jotk' ovat mua Näöltä tuominneet. Vereni tulva Näin kauas hurjaa huimuuttaan on noussut, Nyt kääntyy se ja mereen jälleen laskee Ja, yhtyin suureen valta-ulappaan, Vakaana virtaa ylevyydessänsä. Kokohon kutsumme nyt parlamentin, Valiten neuvostoomme moiset miehet, Ett' arvoss' on tää suuri valtaruumis Paraiten hallittujen vertainen. Sota tulkoon, rauha, taikka molemmat, Ne tervetulleit' ovat tuttavia! (Ylituomarille.) Teill', isä, neuvostoss' on etusija. -- Kruunauksen jälkeen, niinkuin sanottu, Kutsumme kokoon koko valtakunnan, Ja hyvät aikeemme jos taivas siunaa, Ei prinsseillä ja pääreill' ole syytä Henrikin ikää lyhetyksi pyytää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Glostershire. Tyhjäsen talon puutarha.
(Falstaff, Tyhjänen, Mykkänen, Bardolph, paashi ja Taavi tulevat.)
TYHJÄNEN. Eihän toki, teidän pitää nähdä puutarhani; siellä me lehtimajassa mausuelemme menneenvuotisia hedelmiä, joita itse olen ympännyt, ja lautasellisen puluryyniä ynnä muuta semmoista. -- Tulehan, serkku Mykkänen; -- ja sitten mennään levolle.
FALSTAFF. Toden totta, te elätte hyvin täällä, oikeinpa ololta.
TYHJÄNEN. Kurjasti, kurjasti! Kerjäläisiä kaikki, kerjäläisiä kaikki! -- No niin, onhan se ilma hyvää. -- Kata pöytä, Taavi, kata pöytä! Oikein, Taavi!
FALSTAFF. Tuo Taavi se kelpaa jos mihin; hän tekee sekä palvelijan että isännän virkaa.
TYHJÄNEN. Kelpo nulikka, kelpo nulikka, sangen kelpo nulikka, sir John. -- Myrkky olkoon, tulinpa juoneeksi vähän liiemmäksi sektiä tuolla ruokapöydässä; -- kelpo nulikka. No, istukaahan, istukaahan! -- Tulehan serkku.
MYKKÄNEN. Niin kyllä, piru soikoon! -- Nythän:
(Laulaa.)
"Ei muuta kuin syödä ja ahmustaa Ja kiittää annista jumalaa Kun liha on huojis ja tyyris on likka, Ja poika se hyörii ja pyörii kuin tikka. Hei, lystiä vaan, Ja hauskaa aina ja lystiä vaan."
FALSTAFF. Siinäpä vasta iloinen sydän! -- Hyvä herra Mykkänen, tuosta juon maljanne ja heti paikalla.
TYHJÄNEN. Viiniä herra Bardolphille, Taavi!
TAAVI. Istukaa, kulta herra! (Asettaa Bardolphin ja paashin toiseen pöytään.) Tulen takaisin heti. Istukaa, kulta herraseni. -- Herra paashi, rakas herra paashi, istukaa; saas tästä! Mitä ruoasta puuttuu, se juomana korvataan. Pitäkää hyvänänne; sydämmestä suotua.
(Menee.)
TYHJÄNEN. Pitäkää hauskaa, herra Bardolph; -- ja te, pikku solttu siellä, pitäkää hauskaa.
MYKKÄNEN (laulaa).
"Hei, hauskaa, hei, vaikk' eukot on tuikat; On noitia ne vaimot, niin riskit kuin ruikat; Mut miehet kun voi, niin silloin humu soi. Oi, hauskaa laskiaisaikaa, oi! Hei, hauskaa, hei!"
FALSTAFF. Enpä olisi luullut tuota herra Mykkästä noin intoisaksi mieheksi.
MYKKÄNEN. Ketä? Minuako? Olenpahan pitänyt hauskaa minäkin kerran jos toisenkin.
(Taavi palajaa.)
TAAVI. Tuossa on teille lautasellinen nahkaomenia.
(Asettaa ne Bardolphin eteen.)
TYHJÄNEN. Taavi!
TAAVI. Teidän ylhäisyytenne! -- (Bardolphille.) Tulen heti takaisin. -- Lasi viiniäkö, herra?
MYKKÄNEN (laulaa).
"Lasi viiniä hienoa, karvasta, Niin saastaa saan sulo armasta; Ilopoika se elää kauan."
FALSTAFF. Hyvin sanottu, herra Mykkänen.
TYHJÄNEN. Nyt olemme ilopoikia; nyt tulee hauskin osa yöstä.
FALSTAFF. Terveyttä, herra Mykkänen, ja pitkää ikää!
MYKKÄNEN (laulaa).
"Lasi täytä, sen tyhjäks juon, Vaikk' ois penikulma sen pohjaan."
TYHJÄNEN. Kunnon Bardolph, terve tuloa! Jos jotakin kaipaat, etkä pyydä, niin syytä itseäsi. -- (Paashille.) Terve tultua, sinä sievakka pikku veitikka, niin, totta tosiaankin, varsin tervetultua! -- Herra Bardolphin ja kaikkein Lontoon kavalierien[23] malja!
TAAVI. Minä toivon kerran vielä Lontoon näkeväni, ennenkuin kuolen.
BARDOLPH. Jospa minä siellä teidät näkisin, Taavi. --
TYHJÄNEN. Niin, tuhat tulimmaista! Silloin varmaan halstoopin pullolta niskat taittaisitte. Häh? Eikö totta, herra Bardolph?
BARDOLPH. Totta. Vieläpä kaksin kerroin.
TYHJÄNEN. Tuli ja leimaus! Kiitos vaan! -- Se veitikka kyllä sinuun takistuu, usko pois. Hän ei sinua päästä, hän on oikea takkiainen.
BARDOLPH. Ja minä takistun häneen.
TYHJÄNEN. Oikein, haastathan niinkuin kuningas. -- Älkää surkeilko; pitäkää hauskaa! -- (Kolkutusta kuuluu.) Katso, kuka siellä ovella on. Hoi, kuka siellä kolkuttaa?
(Taavi menee.)
FALSTAFF (Mykkäselle, joka tyhjentää kukkurallisen pikarin.) Kas noin, nyt olette vastannut maljaani.
MYKKÄNEN (laulaa).
"Niin maljaan vastaa Ja ritariksi kasta: Samingo."
Eikö niin?
FALSTAFF. Niin on.
MYKKÄNEN. Niinkö on? No, sanokaa sitten, ett' vanhakin se jotakin voi.
(Taavi palajaa.)
TAAVI. Teidän ylhäisyytenne luvalla, tuolla ulkona on eräs Pistooli, joka tuo uutisia hovista.
FALSTAFF. Hovistako? Tuo hänet sisään. -- (Pistooli tulee.) Mitä nyt, Pistooli?
PISTOOLI. Jumala varjelkoon teitä, sir John!
FALSTAFF. Mikä paha sinut tänne on tuonut?
PISTOOLI. Ei niin pahaa, ettei hyvää mukana. Ritari armas, sinä olet nyt yksi valtakunnan suurimpia miehiä.
MYKKÄNEN. Niin, totta maarin, onkin, jos ei oteta lukuun Isko-setää Barsonissa.