Part 5
MOWBRAY. Isäni kunniasta mitä puuttui, Jok' oli minuss' eloon uusittava? Kuningas häntä rakasti, mut hänet Maanpakoon valtasyiden pakost' ajoi. Kun sitten hän ja Henrik Bolingbroke, Satulass' uljahina istuen, Kannustaan korskuvia ratsujansa, Ojossa peitsi, rautatakki päässä Ja silmät säkenöiden ristikosta, Rämäkän torven taistoon kutsuessa, -- Niin silloin, silloin, kun ei mikään voinut Isääni Bolingbroken ryntäilt' estää, Kuningas sauvansa kun maahan heitti, Niin siinä sauvass' elämänsä riippui: Pois heitti oman henkensä ja niiden, Jotk' oikeuden tai miekkavallan kautta Bolingbroke sitten perikatoon saatti.
WESTMORELAND. Puhutte, mylord, ette tiedä, mitä. Herefordin kreivi silloin Englannissa Ylimys oli urhakkain; ken tietää, Kenelle onni hymyillyt ois silloin? Mut isänne jos oisi voittanutkin, Coventryst' ei hän pelastunut oisi; Maa hälle vihaa yhteen ääneen huusi; Hereford sai kaikkein rukoukset, lemmet; Hänt' ihaeltiin, häntä jumaloittiin, Siunailtiin enemmän kuin kuningasta, Mut tämä poikkeust' on aineestani. Ma prinssin, kenraalimme, luota tulen Ja kysyn kanteitanne, ilmoittain, Ett' itse kuulustaa hän aikoo teitä; Miss' oikeiks nähdään vaatimuksenne, Iloita saatte: kaikki poistetaan, Mik' antoi teille syytä vihamieleen.
MOWBRAY. Tän tarjon vaatimiseen hän meit' ajoi: Se valtajuonta on, eik' ystävyyttä.
WESTMORELAND. On röyhkeyttä, Mowbray, moinen luulo; Tää tarjo armon työt' on, eikä pelvon. Kas, tässä nähtäviss' on armeijamme; Se, kunniani kautt', on liian uljas Pelolle aatostakaan uhratakseen. Meiss' enemmän on mainetta kuin teissä, Aseisiin soturimme tottuneemmat, Varustus sama, asiamme paras, Siis, järjen mukaan, miehuus meiss' on oiva. Pakosta siis ei tämä tarjo tullut.
MOWBRAY. Mun neuvoni on keskustelu heittää.
WESTMORELAND. Se todistaa vaan huonoks asiaanne: Ei mätä kohta siedä koskemista.
HASTINGS. Juhani prinssill' onko täysi valtuus Isänsä luvalla ja oikeudella Kuunnella sekä määräävästi päättää Niist' ehdoista, joit' ehkä tässä tehdään?
WESTMORELAND. Jo nimi päällikön sit' edellyttää; Noin turhaa kysymystä kummeksin.
ARKKIPIISPA. Siis tässä, lord Westmoreland, tämä lista: Yleiset valituksemme on siinä. Jos joka eri kohta autetaan, Jos kaikki poiss' ja läsnäolevaiset, Jotk' yhteen kasvaneet on tähän tuumaan, Vapaiksi laillisesti julistetaan, Pikainen vaatimusten täytäntö Jos meille taataan sekä hankkeellemme, Niin alammaisen uomaan palajamme, Voimamme kahlehtien rauhan käsiin.
WESTMORELAND. Tään prinssille ma näytän. Sitten, loordit, Armeijan nähtävissä yhdytään Ja joko rauha tehdään -- suokoon Luoja! -- Tai riidan ratkojaksi kutsutaan Ja päättäjäksi miekka.
ARKKIPIISPA. Niin, mylord.
(Westmoreland menee.)
MOWBRAY. On povessani ääni, joka sanoo, Ett'ei voi tämä rauhan liitto kestää.
HASTINGS. Ei vaaraa; rakentaa jos voimme rauhan Niin laajaehtoisen ja täydellisen, Kuin minkä liittokirjass' esitämme, Niin rauha vahva on kuin kallio.
MOWBRAY. Niin, vaan kun kuningas meit' arvioi, Niin joka pieni, vääristelty aihe, Jokainen turha, tyhjä tekosyykin Hänestä maistuu tälle kapinalle. Vaikk' oltais puhtaat niinkuin marttyyrit, Niin meitä viskataan kuin viljaa tuuleen, Ett' yhtä kevyt jyvä on kuin vihne Ja hyvää ei voi pahast' erotella.
ARKKIPIISPA. Ei, mylord; kuningas jo väsynyt On noihin turhiin pikku valituksiin. Hän nähnyt on, ett' yhden huolen surma Kaks uutta eloon nostaa jälkeisissä. Ja siksi taulunsa hän puhtaaks huuhtoo Ja muistolleen ei pidä kielijöitä, Jotk' yhä hänen tappioitaan matkii Ja mieleen painaa. Hyvin hän sen tietää, Ett' ei niin tyynni perkata voi maataan, Kuin mitä aina vaatis epäluulo. Niin vihamies on kiinni ystävässä, Ett' irti juuriessaan vihamiestä Samassa irroittaa vois ystävänkin. Näin tämä maa on niinkuin häijy vaimo, Jok' otteluun hänt' ärryttää, mut juuri Kun lyömäss' on hän, väliin nostaa lapsen, Ja kuri näin jää aikeheksi käteen. Jok' oli tekohon jo nostettuna.
HASTINGS. Lisäksi edellisiin kapinoiviin Hän kaikki raipat kulutti, niin että Nyt hältä rangaistuksen keinot puuttuu; Väkensä kynsitön on jalopeura, Jok' uhkaa, mut ei iske.
ARKKIPIISPA. Totta aivan. Siis mua uskokaa, lord marsalkka, Jos sovinnon nyt hyvin aikaan saamme, Niin paranneen luurikon lailla rauha Rikosta vahvistuupi.
MOWBRAY. Olkoon sitten! Mut tuossa lord Westmoreland palajaa.
(Westmoreland palajaa.')
WESTMORELAND. Tuloss' on prinssi. Mielittekö häntä Armeijain välimaalla kohdata?
MOWBRAY. Niin menkää, Herran nimeen, mylord York.
ARKKIPIISPA. Edeltä viekää terveiset; me tullaan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen kohta samaa metsää.
(Toisaalta tulevat Mowbray, arkkipiispa, Hastings y.m., toisaalta prinssi Juhani, Lancasterin herttua, Westmoreland, sotaherroja ja seuralaisia.)
PRINSSI JUHANA. Olette tervetullut, Mowbray lanko! -- Terveeksi, rakas herra arkkipiispa! -- Lord Hastings, terve! -- terve, loordit kaikki! -- Somempaa oli nähdä, herra piispa, Kun kirkon kellon kutsust' ympäröitsi Laumanne teitä, hartahasti kuullen, Kun pyhää sanaa sille selvititte, Kuin nähdä rautamiesnä kiihtävänne Kapinajoukkioita rummullanne, Elämän vaihtain kuoloon, sanan miekkaan. Mies, joka valtiaansa povell' istuu Ja vallansuosin päiväsessä kypsyy -- Hän kuninkaan jos turvaa väärin käyttää, Oi, minkä turmion hän saakaan aikaan Sen vallan varjossa! Näin, herra piispa, On teidän laita. Ken ei oisi kuullut, Kuin syvät teill' on tiedot raamatuissa? -- Te, Herran oman äänen kajahdus, Te, puhemiesi hänen neuvostossaan, Te, välimies ja tosi tulkitsija Taivasten pyhän armon välillä Ja tylsän ihmismielen! Herra piispa, Virkanne arvon käytätte te väärin, Alentain taivaan kunnian ja armon, Kuin imartaja ruhtinaansa nimen, Häpeän töihin. Kansaa yllytitte, Jumalan harrastusta teeskennellen, Isääni, Hänen sijaistansa vastaan, Ja, hänen sekä taivaan rauhan sortain, Ne tänne vyörytitte.
ARKKIPIISPA. Jalo prinssi, Isänne rauhaa sortain täss' en toimi, Vaan, niinkuin sanoin lord Westmorelandille, Tää ajan sekasorto, luonnon tapaan, Puristaa meidät tähän rumaan muottiin Omaksi turvaksemme. Teille, prinssi, Osia myöten valitukset laitoin; -- Pois hovista ne ilkkumalla syöstiin, -- Siit' on tää sodan lohikäärme siinnyt, Jonk' uhkakatseen tenhota voi uneen, Jos oikeutetut pyyteet meille suodaan; Näin kuuliaisuus, hurmoksestaan päässyt, Maseena majesteetin eteen nöyrtyy.
MOWBRAY. Jos ei, niin onneamme viime mieheen Me koittelemme.
HASTINGS. Jos me kaadumme, Niin toisia on sijaan astumassa; Jos nekin kaatuu, astuu toiset sijaan; Ja näin se toinen turma toisen siittää, Ja polvest' yltyy polveen tämä riita, Niin kauan kuin on miestä Englannissa.
PRINSSI JUHANA. Te ette yllä, Hastings, ette yllä Vastaisten aikain pohjaa tutkimaan.
WESTMORELAND. Suvaitkaa, prinssi, suoraan vastata, Min verran valitukset hyväksytte.
PRINSSI JUHANA. Ne kaikki hyväksyn ja kaikkiin suostun Vereni, kunniani kautta vannon, Ett' isäni on aikeist' erehdytty Ja että liian alttiisti on jotkut Isäni sanaa käyttäneet ja valtaa. -- Mylord, nuo haitat heti autetaan, Niin, kautta sieluni! Jos tyydytte, Niin kotiin lähettäkää väkenne; Me samoin teemme. Armeijaimme nähden Syleillen ystävyyden maljan juomme, Jott' uudistetun sovun, lemmen merkin Jokaisen silmä täältä kotiin veisi.
ARKKIPIISPA. Sanaanne ruhtinaalliseen ma luotan.
PRINSSI JUHANA. Sanani minä annan ja sen pidän Ja juon nyt teidän ylhäisyyden maljan.
HASTINGS (muutamalle sotaherralle). Kapteeni, armeijalle rauhan sana Vie joutuin; palkan saakohot ja menkööt; Siit' iloitsevat, tiedän sen; no joutuin!
(Sotaherra menee.)
ARKKIPIISPA. Maljanne, jalo lord Westmoreland!
WESTMORELAND. Terveeksi, piispa! Jospa tietäisitte, Mit' on tää rauha mulle vaivaa tuonut, Niin jouten joisitte; ma pidän teistä, Sen aika näyttävä on ilmeisemmin.
ARKKIPIISPA. En sitä epäile.
WESTMORELAND. Iloista kuulla. -- Juon, lanko Mowbray, terveydeksenne.
MOWBRAY. Hyväänpä aikaan terveyttelette, Äkiltä olenkin ma pahoinvoipa.
ARKKIPIISPA. Vahingon edell' iloisia ollaan, Mut raskas mieli hyvää ennustaa.
WESTMORELAND. Siis, lanko, iloitkaa; nyt surra sietää, Kun huomispäiväksi se hyvää tietää.
ARKKIPIISPA. Niin kevyt mull' on mieli.
MOWBRAY. Paha kyllä, Jos oma ohjeenne on oikea.
(Ilohuutoja ulkoa.)
PRINSSI JUHANA. Iloa kuulkaa: julkaistu on rauha.
MOWBRAY. Tuo olis oivaa ollut voiton jälkeen.
ARKKIPIISPA. Tavallaan rauhakin on valloitusta: Molemmat puolet kunnialla nöyrtyy Ja kumpikaan ei häviä.
PRINSSI JUHANA. Mylord, Meidänkin väki kotiin laskekaa. -- (Westmoreland menee.) Väkien suokaa marssia, mylord, Täst' ohi, ette näemme, keitä vastaan Ois meidän tullut taistella.
ARKKIPIISPA. Lord Hastings, Täst', ennen eroaan, he ohi käykööt.
(Hastings menee.)
PRINSSI JUHANA. Yhdessä, loordit, ens' yö majaillaan. (Westmoreland palajaa.) No, lanko, miks on väki paikallansa?
WESTMORELAND. Päämiehet teilt' on saaneet käskyn seistä, He eivät liiku, te jos ette puhu.
PRINSSI JUHANA. He tehtävänsä tietävät.
(Hastings palajaa.)
HASTINGS. Mylord, Nyt armeijamme hajall' on. Kuin nuoret, Ikeestään päässeet harjat, kiitävät he Etelään, itään, pohjoiseen ja länteen, Tai niinkuin koulun päätyttyä pojat Kotiinsa syöksyvät ja leikkeihinsä.
WESTMORELAND. No, hyvä vaan, lord Hastings! Palkaksesi Maanpetoksesta kahletan sun, konna, -- Ja teidät, piispa, -- teidätkin, lord Mowbray, -- Pääpettureina teidät vangitsen.
MOWBRAY. Tää onko rehellistä kunnon työtä?
WESTMORELAND. Sit' onko kapinanne?
ARKKIPIISPA. Sananneko Näin syötte?
PRINSSI JUHANA. Sanaani en antanutkaan, Lupasin vaan ne valitukset auttaa, Joit' anoitte, ja, kunniani kautta, Tunnolla kristityn sen täyttää aion. Metelimiehet, nyt te maistaa saatte Kapinan ja sen moisten töiden palkan. Älytönt' oli teiltä hanke tää, Sen alku tyhmää, loppu typerää. Soi, rumpu! Pa'enneita vainotkaamme; Jumala sotinut on puolestamme. -- Pois petturit nyt mestauspölkyn luo! Sopiva vuode heidän kuolla tuo.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Toinen kohta saman metsää.
(Miekankalsketta. Hyökkäyksiä. Falstaff ja Coleville tulevat eri taholta.)
FALSTAFF. Mikä nimenne, herraseni? Mitä säätyä ja mistä, jos saan luvan kysyä?
COLEVILLE. Olen ritari, herraseni, ja nimeni on Coleville alholainen.
FALSTAFF. No siis, Coleville on nimenne, ritari arvonne ja asuntonne alho. Coleville on yhäkin nimenne oleva, petturi arvonne ja vankiluola asuntonne; kylläksi syvä on se asunto, ja näin tulette yhä olemaan Coleville alholainen.
COLEVILLE. Ettekö te ole sir John Falstaff?
FALSTAFF. Yhtä hyvä mies kuin hän, olen kuka olen. Antautteko, herra, vai pitääkö minun hikoilla tässä teidän tähtenne? Jos hikoilla minun täytyy, niin hikoilen ystäviesi kyyneleitä, jotka itkevät sinun kuolemaasi. Siis herätä sinussasi pelkoa ja ravistusta ja nöyrry minun armoni edessä.
COLEVILLE. Luulenpa, että olette sir John Falstaff, ja siinä luulossa antaun.
FALSTAFF. Minulla on mahassani täällä kokonainen konttikunta kieliä ja niistä kaikista ei yksikään kieli virka muuta sanaa kuin minun nimeäni. Jos olisi minulla vähän säällisempi vatsa, niin olisin suorastaan kaikkein liukkain mies koko Europassa. Vatsani, vatsani, vatsani se tekee minusta lopun. -- Tässähän tulee päällikkömme.
(Juhana, Lancasterin prinssi, Westmoreland y.m. tulevat.)
PRINSSI JUHANA. Ajosta luopukaa, jo kiihko hiltyy. -- Palauttakaa joukot, lord Westmoreland. -- (Westmoreland menee.) Miss' olitte te, Falstaff, kaiken aikaa? Te vasta tulette, kun kaikk' on ohi. Nuo laiskan kujeet, totta totisesti, Ne hirsipuulta vielä niskan taittaa.
FALSTAFF. Pahoillani olisin, armollinen herra, jos niin ei kävisi. Olen aina tietänyt, että toraa ja haukkumista urhoollisuus saa palkakseen. Luuletteko, että minä olen pääskynen, tai nuoli tai tykinluoti? Onko minun, vanhan ja vaivaisen, liikkeissäni ajatuksen nopeutta? Olen tänne rientänyt kaikkein viimeisellä mahdollisuuden tipalla: olen pilalle ajanut kymmenettä tusinaa postihevosia; ja tässä, niin väsynyt kuin olenkin matkastani, olen puhtaalla ja tahrattomalla urhoollisuudella vangiksi ottanut sir John Colevillen, alholaisen, sangen hurjapäisen ritarin ja urhoollisen vihollisen. Vaan mitäpä siitä? Hän näki minut ja antautui; niin että nyt voin täydellä syyllä sanoa niinkuin tuo könkkänenäinen Rooman poika: tulin, näin ja voitin.
PRINSSI JUHANA. Se tuli enemmän hänen kohteliaisuudestaan kuin teidän ansiostanne.
FALSTAFF. En tiedä: tässä hän on ja tässä hänet jätän teille, ja pyydän teidän ylhäisyyttänne panemaan sen kirjaan muiden tämän päivän urotöiden joukkoon; muuten siitä, jumal'avita, toimitan erityisen ballaadin, jossa otsakkeena on oma kuvani ja Coleville jalkojani suutelemassa. Tällaisiin toimenpiteisiin jos olen pakotettuna ja jos ette silloin kaikki ole minun rinnallani niinkuin kullatuita kuuden äyrin kuparilantteja ja minä maineen kirkkaalla taivaalla loistollani himmennä teitä yhtä paljon kuin täysikuu taivaan pikku kiiluvaisia, jotka sen rinnalla ovat kuin neulannuppeja, niin älkää uskoko aatelismiehen sanoja. Siis tehkää minulle oikeus ja antakaa ansion yletä.
PRINSSI JUHANA. Sinun on liian raskas yletäkseen.
FALSTAFF. Antakaa sen sitten loistaa.
PRINSSI JUHANA. Sinun on liian paksu loistaakseen.
FALSTAFF. Antakaa sen sitten, armollinen herra, tehdä vaikka mitä, kun se vaan minua hyödyttää, ja sanokaa sitä miksi tahdotte.
PRINSSI JUHANA. Nimenne Coleville?
COLEVILLE. Niin on, arvo herra.
PRINSSI JUHANA. Olet kuulu kapinoitsija, Coleville.
FALSTAFF. Ja kuulu uskollinen alamainen hänet nykisti.
COLEVILLE. Min' olen mitä pää- ja johtomiehet; Jos minä öisin heitä johtaa saanut, Kalliimmaks oisi teille voitto tullut.
FALSTAFF. En tiedä, mistä hinnasta he itsensä möivät; mutta sinä, niinkuin kiltti mies ainakin, annoit itsesi pois ilmaiseksi, ja minä kiitän sinua sinustasi.
(Westmoreland palajaa.)
PRINSSI JUHANA. No, oletteko ajon päättänyt?
WESTMORELAND. Paluu on tehty, toimi toimitettu.
PRINSSI JUHANA. Nyt Coleville kumppaneineen Yorkiin oitis Mestattavaksi! Viekää hänet sinne Ja tarkoin häntä vartioitkaa, Blunt. -- (Coleville viedään vartioittuna pois.) Nyt hoviin, loordit, joutuin! Kuulin, että Isäni, kuningas, on kovin sairas. Edeltä viesti viekää valtiaalle; Me kohtukiirein teitä seuraamme.
FALSTAFF. Pyydän, armollinen herra, suokaa minun mennä Glostershiren kautta. Ja kun hoviin tulette, olkaa suosiollinen ja lausukaa siellä minusta hyvä sana.
PRINSSI JUHANA. Hyvästi, Falstaff! Prinssinä ma teistä Parempaa puhun, kuin mit' ansaitsette.
(Menee.)
FALSTAFF. Hyvä, jos olisi teissä sen verran järkeä; se olisi parempaa kuin koko herttuakuntanne. -- Toden totta, tuo kylmäverinen poika-vesa ei pidä minusta, eikä saa häntä yksikään ihminen nauramaan; vaan se ei olekaan ihmettä: hän ei juo viiniä. Tuollaisista varovaisista poikanulikoista ei koskaan tule mitään kunnollista; vetelä juoma ja monet kalaruoat jäähdyttävät niin ylenmäärin heidän vertaan, että he saavat jonkinlaisen miespuolisen kälvetystaudin; ja kun sitten naivat, niin tekevät pelkkiä tyttölapsia. He ovat yltä yleensä narreja ja pelkureita, joita jotkut meistäkin olisivat, jos emme välistä vähän hehkaantuisi. Hyvällä sherryviinillä on kahdenlainen vaikutus. Se nousee aivoihin, kuivaa sieltä kaikki typerät, tuhmat, ruteat huurut, jotka niitä ympäröivät; tekee ne älykkäiksi, sukkeliksi, kekseläiksi, täyttäin ne näppärillä, tulisilla ja viehkeillä kuvilla, joista, kun ne joutuvat äänen, kielen, valtaan, joka on niiden syntymä, tulee oivallisimpia sutkapuheita. Tuon samaisen sherryn toinen ominaisuus on siinä, että se lämmittää veren, joka kylmänä ja paksuna tekee maksan kalpeaksi ja vaaleaksi, mikä on arkuuden ja pelkuruuden tunnusmerkki; mutta sherry sen lämmittää ja panee sen virtaamaan sisustasta ulko-osiin päin. Se tulittaa naaman, joka, vartiorovion lailla, kutsuu koko tuon pikku kuningaskunnan, tuon ihmisen, aseisiin; ja silloin kaikki elinkunnan alimukset, kaikki sisämaan pikkuhenget asettuvat päällikkönsä, sydämmen, eteen, joka, suurena ja pöhöttyneenä mokomasta seurueesta, tekee jos mitä urotöitä; ja tämä urhous se tulee sektistä; niin että kaikki asetaito ei ole mitään ilman sektiä, sillä tämä se antaa vauhtia; ja oppi se on vaan paholaisen vartioima kultaläjä, kunnes sekti sen leimaa taysikelpoiseksi ja panee sen liikkeeseen ja käytäntöön. Siitä tulee, että Henrik prinssi on urhoollinen, sillä sen kylmän veren, jonka hän luonnon tietä on isältään perinyt, sen hän on niinkuin laihan, ahteran ja kuivan maaperän höystänyt ja ruokonnut ja viljellyt, harvinaisella ahkeruudella juoden aika lailla ja aika määrät mantoista sherryä, jotta hänestä on tullut varsin tulinen ja urhea mies. Jos minulla olisi tuhannen poikaa, niin ensimmäinen inhimillinen periaate, minkä heille opettaisin, olisi se, että kieltäisivät pois kaikki laihat juomat ja pysyisivät sektissä.
(Bardolph tulee)
Mitä nyt, Bardolph?
BARDOLPH. Koko sotajoukko on kotiin päästetty ja hajalle mennyt.
FALSTAFF. Menköön vaan. Minä menen Glostershiren kautta ja käyn siellä tervehtimässä Robert Tyhjästä, esquirea; olen jo sormeni ja peukaloni välissä häntä pehmittänyt,[19] ja kohta painan sinetin kiinni. Tule mukaan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Westminster. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik, Clarence, prinssi Humphrey, Warwick y.m. tulevat.)
KUNINGAS HENRIK. Jos taivas hyvin antaa päättyä Tään riidan, joka riehuu ovillamme, Jalompaan taistoon viemme nuorisomme, Vain pyhitettyyn miekkaan tarttuen. On sotajoukot koolla, laivat valmiit, Sijaiset väliajaks asetettu Ja kaikki toivehemme mukaan säätty. Vaan ruumiin voimaa kaipaamme ja rauhaa, Siks että nämä kapinoivat joukot Valtamme ikeen alle alistamme.
WARWICK. Molempiin nähden kohta, majesteetti, Iloita saatte.
KUNINGAS HENRIK. Humphrey, poikani, Miss' on nyt prinssi, sinun veljesi?
PRINSSI HUMPHREY. Metsällä Windsorissa, luulisin.
KUNINGAS HENRIK. Ja kenen kanssa?
PRINSSI HUMPHREY. Sit' en tiedä, isä.
KUNINGAS HENRIK. Mukana eikö veli, Clarence, ole?
PRINSSI HUMPHREY. Ei, hyvä isä, hän on täällä läsnä.
CLARENCE. Mit' isäni ja kuninkaani tahtoo?
KUNINGAS HENRIK. En muuta kuin sun parastasi, Clarence. Miks et sa ole veljes, prinssin, kanssa? Sua lempii hän, ja sinä hänet jätät; On sydämmessään paras paikka sulla Kaikista veljistäsi; sitä vaali, Niin saatat kelpo palvelukset tehdä Ja, minun kuoltuani, sovitella Kuninkaan sekä veljiesi välin. Hänt' älä päästä, mieltään älä kylmää. Suosinsa etuisuutta älä hukkaa Haluttomuudella ja tylyydellä. Hän hellä on, jos hälle arvon annat; Säälistä itkee hän, ja käsi häll' on Kuin päivä aulis lempeyden töille. Mut ärsytettynä hän on kuin pii, Kuin talvi sävytön, ja väkinäinen Kuin jäinen tuuli päivän koittehessa. Miel'alastaan siis ota tarkka vaari: Vikojaan moiti, mutta kunnioittain, Verensä kun näet iloon taipuvaksi; Mut jos on äissään hän, niin päästä köyttä, Siks että, niinkuin rantauneen valaan, Väsähtäin kiihko talttuu. Tee se, Tuomas, Niin suojuksena olet ystävilles Ja kultavantehena veljes vyötät, Ett' astia, joss' yhtyy verenne, Vaikk' eripuran myrkkykin sen sekais, -- Jot' aika siihen varmaan vuodattaakin, Ei koskaan auristu, vaikk' oisi myrkky Vihaista kuin aconitum[20] tai ruuti.
CLARENCE. Osoitan hälle rakkautta ja huolta.
KUNINGAS HENRIK. Miks Windsoriss' et ole hänen kanssaan?
CLARENCE. Siell' ei hän ole; Lontooss' atrioipi.
KUNINGAS HENRIK. Ja kenen kanssa, tiedätkö?
CLARENCE. He, Poinsin Ja muiden helmaystäväinsä kanssa.
KUNINGAS HENRIK. Lihavin maa se enin lauhaa kasvaa; Ja hän, mun nuoruuteni jalo kuva, Sen vallass' aivan on. Sen vuoksi jatkuu Suruni kauas tuolle puolle haudan; Vert' itkee sydämmeni, mielehen Kun kuvastuu ne hillittömät ajat, Ne mätäpäivät, joita nähdä saatte, Kun minä makaan isieni luona. Kun pojan hurjuus turpavyöt' on vailla, Kun neuvoissaan vaan himo, irstaus istuu, Kun kurjain tapain kanssa keinot yhtyy, Oo, mitä kiihkaa silloin himo lentää Uhkaavan turmion ja vaaran suuhun!
WARWICK. Kuningas, aivan hänest' erehdytte. Toveriansa prinssi tutkii vaan Kuin kieltä vierasta; sit' oppiakseen On tarvis, että törkeimmätkin sanat Näkee ja tuntee; kerran opittuina, Sen tietänette, muut' ei niillä virkaa. Kuin että tunnet ne ja niitä vihaat. Kuin törkysanat, prinssi seuransakin Pois heittää ajallaan; ja niiden muisto Vaan kaavana on, mittapuuna, millä Mitata voi hän muiden elämää, Näin menneet pahat hyödyksensä kääntäin.
KUNINGAS HENRIK. Harvoinpa heittää mehiläinen haaskan, Miss' on se mesinyt. (Westmoreland tulee.) Westmoreland, mitä?
WESTMORELAND. Terveeksi valtiaani! Onni uusi Nyt tässä kertomaani liittyköön! Kättänne, majesteetti, suuteleepi Juhani prinssi, teidän poikanne; Hastings ja Mowbray, piispa Scroop ja kaikki Jätetty lain on kuritettaviksi. Kapinan miekka kätketty on tuppeen; Ylt' yli rauhan öljypuu vaan versoo. Mitenkä teko tää on suoritettu, Sen voitte, pienimpääkin seikkaa myöten, Lukea tästä, kun niin sopii aikaan.
KUNINGAS HENRIK. Westmoreland, oi! sin' olet suven lintu, Jok' aina talven kantapäillä laulat Tuloa päivän. (Harcourt tulee.) Tuossa lisää uutta!
HARCOURT. Vihollisilta taivas teitä kaitkoon! Ken valtiasta vastustaa, sen käyköön Kuin niiden, joiden turmion nyt kerron! Northumberlandin ja lord Bardolphin Englantilaisineen ja skotteinensa Yorkshiren sheriffi on voittanut. Mitenkä kaikki tapahtui ja sääntyi, Tää kirje ilmoittaa, jos suvaitsette.
KUNINGAS HENRIK. Miks ilotieto tää mun sairaaks saattaa? Molemmat kädet täynnä eikö koskaan Lähesty onni? Sanat kauniimmatko Esittää rumimmilla kirjaimilla? Se joko maitin antaa, mut ei ruokaa -- Niin tekee köyhän se -- tai herkut antaa, Mut maitin ottaa -- niin se tekee rikkaan, Joll' iloa ei ole kyllyydestään. Tuon sanoman mua pitäis ilahduttaa, Mut näkö pettää, päätäni mun pyörtää. -- Mua voi! Mua auttakaa! Voin kovin pahoin.
(Pyörtyy.)
PRINSSI HUMPHREY. Virotkaa, isä!
CLARENCE. Kuningas ja taatto!
WESTMORELAND. Havatkaa, majesteetti; tointukaa!
WARWICK. Tyvetkää, prinssit; Kuningasta kohtaa Nää puuskat tavan takaa. Syrjään menkää! Hän kaipaa ilmaa; kohta voi hän hyvin.
CLARENCE. Ei, ei, hän tät' ei tuskaa kauan kestä; Ainainen työ ja huoli sielun muurin Niin ohueks on syönyt, että henki Jo katsoo läpi sen ja pyrkii maalle.
PRINSSI HUMPHREY. Mua kansa säikyttää; se inhat luomat On nähnyt, isättömän perikunnan; Vuos'ajat tapaa muuttaa, niinkuin oisi Havainnut vuosi jonkun kuukauden Nukahtaneen ja hypännyt sen yli.
CLARENCE. Kolmast' on virta pakomatta noussut; Ja vanhukset, nuo höpsät ajantiedot, Sanovat samoin käyneen vähää ennen Kuin kantaisä Edward tautiin kuoli.
WARWICK. Puhukaa, prinssit, hiljemmin; hän tointuu.
PRINSSI HUMPHREY. Tää kohtaus hälle kuolemaks on varmaan.
KUNINGAS HENRIK. Mua nostakaa, ma pyydän; toiseen suojaan Pois minut viekää, mutta hiljaa, pyydän. (Kantavat kuninkaan peremmälle ja panevat hänet vuoteeseen.) Melua, ystäväni, tääll' en siedä, Pait hellän käden soiton hyminää Väsynyt henkeni nyt soisi kuulla.
WARWICK. Tilatkaa soittokunta toiseen suojaan.
PRINSSI HUMPHREY. Päänaluselle tähän pankaa kruunu.
CLARENCE. On katse ontto, muuttunut on kovin.
WARWICK. Vait, vait!
(Prinssi Henrik tulee.)
PRINSSI HENRIK. Ken Clarence veljeni on nähnyt?
CLARENCE. Täss' olen, veli, murheen painamana.
PRINSSI HENRIK. Sisällä sataa, mut ei ulkona! Kuin kuninkaan on laita?
PRINSSI HUMPHREY. Perin huono.
PRINSSI HENRIK. Hän uutist' eikö kuullut? Kertokaa se.
PRINSSI HUMPHREY. Hän kovin muuttui sitä kuullessaan.
PRINSSI HENRIK. Jos ilosta hän sairas on, Niin rohdoitta hän parantuu.
WARWICK. Vait, loordit! -- Hiljemmällä, prinssi hyvä! Isänne, kuningas nyt kaipaa unta.
CLARENCE. Vetäytykäämme toiseen huoneeseen.
WARWICK. Suvaitsetteko tulla, prinssi?