Part 3
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Workworth. Linnan edusta.
(Northumberland, lady Northumberland ja lady Percy tulevat.)
NORTHUMBERLAND. Voi, rakas vaimo, kallis tytär, älkää Mun hurjaa hankettani estelkö; Pois heittäkää tuo ajan nuiva muoto, Vaivaksi muuten käytte niinkuin sekin.
LADY NORTHUMBERLAND. Ma luovun siis ja enempää en puhu; Tee tahtos, älysi sua johtakoon.
NORTHUMBERLAND. Armaani, panttina on kunniani, Ja lähtöni sen yksin lunastaa.
LADY PERCY. Pois tästä sodast' olkaa, Herran tähden! Sananne, isä, kerran ennen söitte, Kun enemmän se velvoitti kuin nyt: Kun Percynne, kun kallis Henrikkini Loi monet katseet Pohjaan, nähdäksensä Isänsä apujoukot, mutta turhaan. Ken silloin vaati teitä kotiin jäämään? Siin' ehtyi kahden maine, isän, pojan. Isänpä maineen kirkastakoon taivas! Poikanne maine, se niin säkenöitsi, Kuin sinitaivaalt' aurinko; sen loiste Englannin koko ritariston johti Urosten töihin; kuvastin hän oli, Miss' aateliset nuoret peilailivat. Ken niin kuin hän ei käynyt, oli rampa; Ja sorahdus, jok' oli virhe hällä, Se tuli sankarien ihanteeksi; Ne, joilla puhe oli vieno, tyyni, Tät' aimo lahjaa väärin käyttivät, Vaan häntä matkiakseen. Kieleen, käyntiin, Elämän tapaan, mielihuvituksiin, Sotataitohon ja veren-oikkaan nähden Hän oli ohje, peili, kirja, malli, Jot' apinoittiin. Ja tuon miesten ihmeen, Tuon jumaloidun, tuon te jätitte, Väistyitte tuosta väistymättömästä, Jok' epäedukseen sai sodan julmaa Jumalaa katsella ja pitää puoltaan, Kun mikään muu kuin Hotspur-nimen kaiku Ei kestänyt; -- näin hänet jätitte, Oi, älkää henkeään nyt solvatko Sill', että muille paremmin kuin hälle Sananne pidätte! Ne jättäkää! On vahva marsalkin ja piispan voima: Jos puolet siit' ois armaallani ollut, Nyt Hotspuria kaulaisin ja Monmouth Makaisi haudassansa.
NORTHUMBERLAND. Kirousta! Miehuuden multa riistät, tytär kaunis, Kun uudelleen sa revit vanhaa haavaa. Nyt vaara etsiä mun täytyy, muuten Se etsii minut toiste, kun en ole Näin varustettu.
LADY NORTHUMBERLAND. Pakoon Skotlantiin, Siks että aateli ja nostoväki On hiukan saanut voimiansa koittaa!
LADY PERCY. Jos etua he saavat, silloin heihin Te liittykää kuin teräksinen vanne Lujuutta lujittain; mut, Herran tähden, Ensinnä antakaatte heidän koittaa. Niin teki poikanne, se sallittiin; Niin tulin minä leskeks, eikä kyllin Nyt elämäni riitä kastelemaan Silmäini kyynelillä muistokukkaa, Ett' itäis se ja pilviin kohoaisi Tuon jalon puolisoni muisteloksi.
NORTHUMBERLAND. Pois sisään tulkaa. Nyt on mieli mulla Kuin luode korkeimmilleen paisuneena; Se seisoo, valumatta puoleen, toiseen. Tavata arkkipiispaa tahtoisin, Mut tuhansia syit' on estämässä. Pois menen Skotlantiin ja sinne jään, Siks kunnes aika käskee kääntymään.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo, Huone Metsäsianpään ravintolassa Eastcheapissa.
(Kaksi viinuria tulee.)
1 VIINURI. Mitä hittoja sinä tuossa tuot? Ritari-ispinöitäkö? Tiedäthän, ettei Hannu ritari pidä ritari-ispinöistä.
2 VIINURI. Totta puhut, piru olkoon. Prinssi kerran pani hänen eteensä kupollisen ritari-ispinöitä ja sanoi, että siinä niitä oli viisi kappaletta lisää Hannu ritaria; sitten hän otti hatun päästänsä ja lisäsi: "sulkeudun näiden kuuden vanhan, kuivan, kutistuneen ritari-mallukan suosioon." Tuo karvasteli hänen sydäntänsä; mutta sen hän nyt jo on unhottanut.
1 VIINURI. No, kata nyt vaan pöytä ja pane ne esille; ja kuulehan, koeta saada käsiisi Luikun soittokunta; mamseli Hurstinen tahtoisi kuulla hiukan soittoa. Mutta joutuin! -- Huone, missä illastavat, on liian kuuma; he tulevat heti.
2 VIINURI. Kuules, prinssi ja herra Poins ovat täällä tuossa tuokiossa; tahtovat saada meiltä pari takkia ja esiliinaa, joihin pukeutua; mutta sir John ei saa siitä mitään vihiä saada; Bardolph on tuonut sanan.
1 VIINURI. Saakeli soikoon, nyt saamme oikein hauskaa; tästä syntyy verraton kuje.
2 VIINURI. Lähden katsomaan, enkö tapaisi Luikkua.
(Menee.)
(Ravintolanemäntä ja Torkko Hurstinen tulevat.)
EMÄNTÄ. Oikein totta, sydänkäpyseni, minusta sinä nyt olet oikein erikoisen hyvässä templatuurissa: punssisi lyö niin tavattomasti, ettei sen parempaa voi sydän toivoa, ja ihokarvasi on, usko pois, niin punainen kuin mikäkin ruusu. Mutta liian paljon olet, totta puhuen, juonut kanaljansektiä; se viini se raukaisee ihmeellisesti ja huumaa veren niin, että humahtaa. -- No, kuinka sinun nyt on?
TORKKO. Paremmin kuin äsken. Uh!
EMÄNTÄ. Sepä hyvä sana; hyvä sydän on kullan väärtti. Kas, tuossa tulee sir John.
(Falstaff tulee laulaen.)
FALSTAFF. "Ol' Arthur hovissaan" -- Tyhjennä pottu! -- "Kuningas arvossaan." (Viinuri menee.) No, kuinka voitte, mamseli Torkko?
EMÄNTÄ. Hänellä on se pyörtymyksen setki; on oikein.
FALSTAFF. Niin on kaikkien naiseläjäin; kun saavat setken, niin pyörtyvät.
TORKKO. Senkin likainen turvakko! Senkö lohdutuksen teiltä saan?
FALSTAFF. Te niitä turpeita turvakoita teette, neiti Torkko.
TORKKO. Minäkö niitä teen? Syömäryys ja taudit niitä tekevät, enkä minä.
FALSTAFF. Jos kokin kautta tulee syömäryys, niin tulee teidän kauttanne taudit, Torkko. Teiltä me ne saamme, Torkko, teiltä me ne saamme; eikö totta, puhto pulmoseni, eikö totta?
TORKKO. Totta kyllä: vitjamme ja hohtokivemme.
FALSTAFF. Niin, "korut, päärlyt ja punahelmet", -- sillä joka uljaasti ottelee, tulee ontuen leikistä, tiedäthän sen; tulee rikosta, peitsi uljaasti sojossa, ja sitten uljaasti haavurin luo; ryntää uljaasti tykinsuuta vastaan; --
TORKKO. Hirteen, senkin siivoton likakinttu, hirteen!
EMÄNTÄ. Niin, niin, aina vaan sitä vanhaa nuottia! Aina kun te kaksi yhdytte, niin joudutte jupakkaan. Toden totta, te molemmat olette niin vastakarvaisia kuin kaksi kuivaksi paahdettua leivänviipaletta; toinen ei voi kantaa toisen heikkouksia. Hyväinen aika! Toisen pitää kantaa, ja sitä tulee (Torkolle) sinun tehdä; sinä olet se heikompi astia, niinkuin sanotaan, se tyhjempi astia.
TORKKO. Mikä heikko, tyhjä astia voi kantaa tuollaista suunnatonta ja täysinäistä härkätynnyriä? Hänessä sitä on koko laivalastillinen Bordeauxin värkkiä; ette ole koskaan nähnyt laivanruumaa niin täyteen sullottua. -- No niin, Hannu, olkaamme ystäviä taas; sinä menet sotaan, ja saanko sinua enää koskaan nähdä vai en, sitä ei kukaan ihminen kysy.
(Viinuri palajaa.)
VIINURI. Herra, vänrikki Pistooli on tuolla alhaalla ja tahtoo teitä puhutella.
TORKKO. Hirteen se riivatun öyhkäri! Älkää päästäkö häntä tänne; niin rivosuista ilkiötä ei ole toista koko Englannissa.
EMÄNTÄ. Jos hän öyhkäilee, niin ei hän saa tulla sisään; ei totta totisesti saakaan! Minun pitää naapurieni kanssa elää; en kärsi mitään öyhkäreitä. Minulla on hyvä nimi ja maine siinä kuin toisellakin. Ovi kiinni! Tänne ei pääse mitään öyhkäreitä. En ole näin pitkälle elänyt, että nyt sallisin öyhkäreitä. Ovi kiinni, sanon minä.
FALSTAFF. Kuuletko, emäntä?
EMÄNTÄ. Malttakaa mielenne, sir John; tänne ei pääse mitään öyhkäreitä.
FALSTAFF. Etkö kuule, hän on minun vänrikkini.
EMÄNTÄ. Hui hai, sir John, turhaa puhetta! Teidän öyhkäri vänrikkinne ei tule sisään tämän muijan ovesta. Tässä taannoin olin käsketty herra Hivusen, komisarjuksen, eteen, ja hän kun sanoi minulle -- se oli viime keskiviikkona, ei siitä sen kauempaa ole -- "naapurin muori Vilkas", sanoi hän, -- herra Mykkänen, pastorimme, oli hänkin siinä saapuvilla, -- "naapurin muori Vilkas", sanoi hän, "päästäkää tykönne vaan siivoa väkeä, sillä", sanoi hän, "teillä on huono maine"; ja miksi hän sen sanoi, sen kyllä tiedän; "sillä", sanoi hän, "te olette kunniallinen vaimo ja teistä luullaan hyvää; katsokaa siis, mitä väkeä päästätte tykönne; älkää mitään öyhkäriseuraa päästäkö", sanoi hän. -- Ei, tänne ei öyhkäriä päästetä. -- Siunaillut olisitte, jos olisitte kuullut, mitä hän sanoi. -- En, minä en kärsi öyhkäreitä.
FALSTAFF. Hän ei ole mikään öyhkäri, kuuletkos, vaan mitä hiljaisin kruununmies, usko pois; hän antaa sinun silitellä itseään yhtä siivosti kuin susikoiran penikka; hän ei öyhkäise kalkkunakanallekaan, jos se vähänkin pöyhistää höyheniään vastarintaan. -- Viinuri, kutsu tänne hänet.
EMÄNTÄ. Kruununmies, niinkö sanotte? Minä en huoneestani kiellä ketään rehellistä miestä enkä ketään kruununmiestä liioin. Mutta minä en pidä öyhkäreistä. Totisesti, minä voin pahoin, jos joku sanoo: öyhkäri. Tunnustelkaas, herrat, kuinka vapisen; nähkääs, enkö puhu totta?
TORKKO. Todellakin vapisette, rouva.
EMÄNTÄ. Niin, enkö? Niin, toden totta, vapisen, ja lisäksi kuin haavan lehti; en voi kestää noita öyhkäreitä.
(Pistooli, Bardolph ja paashi tulevat.)
PISTOOLI. Jumala teitä varjelkoon, sir John!
FALSTAFF. Terve, vänrikki Pistooli! Kas tässä, Pistooli, tässä panen sinuun sektipanoksen: laukaise nyt emäntääni.
PISTOOLI. Laukaisen häneen oikein kaksi luotia, sir John.
FALSTAFF. Hän on luodin pystymätön; häntä sinun on työläs loukata.
EMÄNTÄ. Minua ei liikuta luotinne eikä pistoolinne; minä en juo kenellekään mieliksi enempää kuin siedän, enpäs vaan.
PISTOOLI. Sitten teihin, mamseli Torkko; laukaisen teihin.
TORKKO. Laukaisetko minuun? Huuti, senkin rupipää! Tuommoinen halpa, kurja, hävytön veijari, jolla ei ole paitaakaan ruumiillaan! Pois, senkin homenokka, pois! Minä olen herrasi herkkua.
PISTOOLI. Tunnen teidät, mamseli Torkko.
TORKKO. Hiiteen, senkin lakkarivaras! senkin likainen pitkäkynsi, pois! Pois minusta riettaat hyppysesi, muuten tämän viinin kautta, isken veitseni homeiseen kitaasi! Hiiteen, senkin olutpönttö, senkin kampura, miekkakulu töhrys! -- Onko siitä jo paljonkin aikaa, herraseni? Hei vaan, kaksi nauhaa olalla! Onpas sitä siinä!
PISTOOLI. Tuosta pistän kaularöyhelönne puhki.
FALSTAFF. Hilly, Pistooli: täällä et saa purkaa panostasi. Painalla pois meidän seurastamme.
EMÄNTÄ. Älkää, hyvä kapteeni Pistooli, älkää täällä, kapteeni kulta!
TORKKO. Kapteeni! Senkin iljettävä, kirottu veijari, etkös häpeä vähän antaa kutsua itseäsi kapteeniksi? Jos kapteeneilla olisi minun sisuni, niin pieksisivät sinut täältä ulos, kun anastat heidän nimensä, ennenkuin olet sen ansainnut. Sinäkö kapteeni, mokomakin katala! Ja miksi? Siksikö, että porttolassa revit rikki tyttöraukan röyhelön? -- Hänkö kapteeni! Hirteen koko elävä! Elää homehtuneilla hautaluumuilla[10] ja vanhoilla henkisillä. Kapteeni! Tuollaiset konnat mielivät tehdä 'kapteeni' sanan yhtä vihattavaksi kuin 'liike' sanan, joka oli erikoisen hieno sana, ennenkuin se joutui huonoon seuraan; tuosta pitäisi siis kapteenien ottaa vaaria.
BARDOLPH. Menehän nyt täältä, hyvä vänrikki.
FALSTAFF. Pst! Sananen, mamseli Torkko.
PISTOOLI. Minä en mene. Sanon sinulle jotakin, korpraali Bardolph; tahtoisin repiä rikki tuon naikon, -- vaadin kostoa.
PAASHI. Mene täältä, ole hyvä.
PISTOOLI. Ensin olkoon hän kirottu,[11] -- Pluton kirottuun järveen, hornan kuiluun Erebuksen seuraan ja muun häijyn piinan lisäksi. -- Kestä, vekara ja naru, sanon minä! -- Hornaan, senkin koirat, hornaan! Hornaan senkin osattaret! Eikö Ireene ole täällä?
EMÄNTÄ. Rauhoittukaa, hyvä kapteeni Pisi! Tottakin, nyt on jo kovin myöhä. Pyydän, keventäkää kiukkuanne.
PISTOOLI. Sisua oivaa! Kuormahevosetko Ja Aasian laihat konit, jotka päiväss' Ei sataa virstaa ehdi, Caesareihin Ja Kannibaleihin on verrattavat Ja Troian kreikkalaisiin? Ennen menkööt Kuningas Kerberuksen kanssa hornaan! Rymytköön taivas! Turhastako riitaa?
EMÄNTÄ. Sangen katkeria sanoja, kapteeni, toden totta!
BARDOLPH. Mene nyt, hyvä vänrikki, täällä syntyy muuten kahakka.
PISTOOLI. Kuin koirat kuolkoot ihmiset! Kuin neulat kruunut hajotkoot! Ireene eikö täällä?
EMÄNTÄ. Ei, toden totta, kapteeni, täällä ei ole ketään sen nimistä. Hyväinen aika! Luuletteko, että häntä teiltä kieltäisin? Rauhoittukaa, Herran tähden!
PISTOOLI. Siis syö ja liho, kaunis Calipolis! Hoi, tänne sektiä! _Si fortuna me tormenta, sperato me contenta_. Me laukaust' emme säiky: anna tulta! Hoi, sektiä! Sa makaa tuossa, helttu.
(Laskee pois miekkansa.)
Joko tuli piste? Eikö enää mitään "ynnä muuta"?
FALSTAFF. Pistooli, minä tahtoisin olla rauhassa.
PISTOOLI. Armas ritari, suutelen nyrkkiäsi. Hei, pojat! Me olemme nähneet seulaiset.
TORKKO. Herran tähden, paiskatkaa hänet ulos! Minä en voi kärsiä tuollaista riitapukaria.
PISTOOLI. Paiskatkaa ulos, niinkö? On niitä tuollaisia juoksutammoja ennenkin nähty!
FALSTAFF. Nakkaa ulos hänet, Bardolph, niinkuin noppakivi. Jos hän on niin turha mies, että puhuu vaan turhaa, niin on turhaa, että hän on täällä.
BARDOLPH. Kas niin, alas portaista, mies!
PISTOOLI. Lihaako tehdään siis ja veritahraa?
(Tarttuu miekkaansa.)
Nukuta siis mua, tuoni! Tuskanpäivät päätä! Avoimet, syvät, julmat haavat päästäkööt Nuo kolmoissiskot irti! Riennä, Atropos!
EMÄNTÄ. Tästä tulee kaunis historia.
FALSTAFF. Poika, anna tänne miekkani.
TORKKO. Älä, Hannu hyvä, älä paljasta, minä pyydän.
FALSTAFF. Alas portaista, sanon minä.
(Paljastaa miekkansa.)
EMÄNTÄ. Tämäpä kaunista meteliä! Ennen heitän koko liikkeen, kuin elän näin pelossa ja sätkässä. Kyllä täällä vielä murhia tulee, uskokaa pois. -- Jesta, jesta, pankaa pois nuo paljaat aseet, pois nuo paljaat aseet!
(Bardolph ja Pistooli menevät.)
TORKKO. Rauhoitu, Hannuseni, rauhoitu; se konna on jo poissa. Voi, sinä riivatun urhakka pikku vesa, sinä!
EMÄNTÄ. Saitteko haavan sapsoonne? Minusta hän teki hirveän pukkauksen mahaanne kohti.
(Bardolph palajaa.)
FALSTAFF. Viskasitko hänet ulos?
BARDOLPH. Kyllä, herra. Se lurjus on päissään. Te haavoititte häntä olkaan, herra.
FALSTAFF. Lurjus! Vastustaa minua!
TORKKO. Ah, sinä suloinen pikku hirtehinen! Voi, sinä apina parka, kuinka olet hiessä! Tulehan, kun pyyhin kasvosi, -- tulehan, pikku simaturpa! -- Voi, sinä riiviö, kuinka sinusta pidän! Olet urhoollinen kuin Troian Hektori, viiden Agamemnonin veroinen ja kymmenen kertaa parempi kuin ne yhdeksän sankaria.[12] Voi, sinä senkin vintiö!
FALSTAFF. Senkin pannahinen ruoja! Minä sen roiston kimmahutan ilmaan sängyn peitteessä.
TORKKO. Tee se, jos sydämmeltäsi hennot. Jos sen teet, niin minä sinua lakanain välissä valppaan.
(Soittajia tulee.)
PAASHI. Soittokunta on täällä, herra.
FALSTAFF. Siis pillit soimaan! -- Soittakaa, hyvät miehet! -- Istu tuohon polvelleni, Torkko! -- Se viheliäinen öyhkäri! Se riiviö luisti käsistäni kuin elohopea.
TORKKO. Niin kyllä, ja sinä häntä kinnersit kuin kirkko. Sinä riivattu pikku sievä jouluporsas, milloin sinä heität nuo tappelemiset päivin ja riuhtomiset öisin ja alat somistaa vanhaa ruhoasi taivasta varten?
(Perälle ilmestyvät prinssi Henrik ja Poins, viinureiksi puettuina.)
FALSTAFF. Vaiti, rakas Torkkoseni! Älä haastele niinkuin ruumiinkallo: älä muistuta minulle loppuani.
TORKKO. Kuulehan, minkälaatuinen mies tuo prinssi on?
FALSTAFF. Hyvä, typerä, nuori mies; hänestä olisi tullut hyvä pöydän kattaja, hän leikkelisi leipiä hyvin.
TORKKO. Poins kuuluu olevan hyväpäinen.
FALSTAFF. Hänkö hyväpäinen! Hirteen koko kuvatus! Hänen päänsä on niin paksu kuin Tewksburyn sinappi; hänessä ei ole enempää älyä kuin pölkyssä.
TORKKO. Mutta miksi prinssi häntä niin suosii?
FALSTAFF. Siksi että heillä kummallakin on yhtä laihat sääret, ja että hän heittää hyvin noppaa, ja syö meriankeriaista ja saksankuminaa,[13] ja hörppää kynttilänpätkiä palavasta viinakeitoksesta, ja leikkii selkähevosta kapakkapoikien kanssa, ja hyppää jakkaran yli, ja vannoskelee sievästi, ja käy saappaissa yhtä sileissä kuin suutarin kilpisaapas, eikä synnytä riitaa puhumalla järkiasioista; lisäksi hän osaa tuollaisia vanhoja ilmakeikarin temppuja, jotka todistavat heikkoa älyä ja notkeata ruumista, ja senvuoksi prinssi hänen seuraansa sietää, sillä prinssi on itse samanlainen: hiuskarvakin jo kallistaisi vaa'an toiselle puolelle.
PRINSSI HENRIK. Eiköhän pitäisi korvat leikata tuolta pyöränrummulta?
POINS. Pieskäämme häntä hutsunsa nähden.
PRINSSI HENRIK. Katsohan kuinka tuo lakastunut vanhus antaa takaraivoansa kynsiä kuin papukaija.
POINS. Eikö kummallista, että halut elävät niin monta vuotta kauemmin kuin kyky?
FALSTAFF. Suutele minua, Torkko.
PRINSSI HENRIK. Saturnus ja Venus tänä vuonna yhdysasennossa! Mitä almanakka siihen sanoo?
POINS. Ja katsokaas, kuinka tuo tulinen kolmio,[14] hänen palvelijansa, suostuttelee herransa vanhaa paperia, hänen rekisteriänsä, hänen muistikirjaansa?
FALSTAFF. Maireita pusuja sinä annat.
TORKKO. Tottakin, sinua suutelen perin uskollisesta sydämmestä.
FALSTAFF. Vanha olen, vanha olen.
TORKKO. Enemmän pidän sinusta kuin kaikista nuorista keltanokista yhteensä.
FALSTAFF. Millaista kangasta tahdot kaapuksesi? Minä saan rahoja torstaina; huomenna tuon sinulle hatun. -- Nyt hauska laulu! Tulee myöhä, aika on mennä levolle. Kun olen poissa, niin et kai muistakaan minua.
TORKKO. Rupeamme totisesti itkua vääntämään, jos tuollaisia puhut. Saatpa nähdä, etten kertaakaan somaksi pukeudu, ennenkuin sinä palaat. Nyt kuunnelkaamme loppuun.
FALSTAFF. Sektiä, Frans!
PRINSSI HENRIK ja POINS. Heti, herra, heti.
(Astuvat esiin.)
FALSTAFF. Haa! kuninkaan äpäräpoika! -- Ja etkö sinä ole Poinsin veli?
PRINSSI HENRIK. Sinä maapallo, syntiä täynnä mannermäärät, millaista elät elämää?
FALSTAFF. Parempaa kuin sinä: minä olen aatelismies, sinä olet tapinpitelijä.
PRINSSI HENRIK. Aivan oikein, herraseni; ja nyt tulen vähän selkääsi pitelemään.
EMÄNTÄ. Oo, Jumala varjelkoon teidän hyvää armoanne! Totta totisesti, tervetultua Lontooseen! -- No, Herra siunatkoon sinun kauniit kasvosi! Jesta sentään, oletteko Walesista palannut?
FALSTAFF. Sinä kirotun hassu majesteetin moska, -- tämän hauraan lihan ja pilaantuneen veren kautta, ole tervetullut!
(Laskee kätensä Torkon päälle.)
TORKKO. Häh, sinä syötetty narri? Tiedä huutia!
POINS. Armollinen herra, hän tahtoo teitä vieroittaa kostostanne ja kääntää kaikki leikiksi, jos ette tao, kun rauta on kuuma.
PRINSSI HENRIK. Senkin kirottu talikaivos! Kuinka halpamaisesti minusta puhelit vast'ikään, tämän kunniallisen, siveän ja hienon fröökinän kuullen!
EMÄNTÄ. Herra siunatkoon hyvän sydämmenne! Se hän onkin, toden totta.
FALSTAFF. Kuulitteko, mitä puhuin?
PRINSSI HENRIK. Kuulin hyvinkin; ja sinä tunsit minut nyt niinkuin silloinkin, kuin Gadshillissä pötkit käpälämäkeen; tiesit, että minä olin takanasi, ja puhuit niin ehdollasi, siten koetellaksesi kärsivällisyyttäni.
FALSTAFF. Ei, ei, ei, eipäs niinkään; en luullut, että sinä olit kuulemassa.
PRINSSI HENRIK. Siis pakotan sinua tunnustamaan ehdollisen herjauksesi; ja sitten kyllä tiedän, miten menettelen kanssasi.
FALSTAFF. Ei herjausta, Heikku, kunniani kautta, ei herjausta!
PRINSSI HENRIK. Eikös vaikka pilkkasit minua ja sanoit pöydänkattajaksi ja leivänleikkaajaksi ja tiesi miksi?
FALSTAFF. Ei herjausta, Heikku!
POINS. Eikö herjausta?
FALSTAFF. Ei herjausta, Eetu, ei toden totta, kunnon Eetu, ei vähintäkään. Pilkkasin häntä vaan jumalattomain kuullen, etteivät jumalattomat häneen ihastuisi: ja siinä tein mitä huolellisen ystävän ja uskollisen alamaisen tulee; ja isäsi on minulle siitä kiitoksen velassa. Ei herjausta, Heikku! -- ei vähääkään, Eetu, ei vähääkään! -- toden totta, pojat, ei vähääkään!
PRINSSI HENRIK. Näetkös nyt, että sulasta pelosta ja puhtaasta pelkuruudesta loukkaat tätä siveätä fröökinää, lepyttääksesi sillä meitä. Onko hän niitä jumalattomia? Onko tämä emäntäsi niitä jumalattomia? Tai onko poika tuossa niitä jumalattomia? Tai kunnon Bardolph, jonka into palaa hänen nokassaan, onko hän niitä jumalattomia?
POINS. Vastaa, laho kynneppää, vastaa!
FALSTAFF. Bardolph on auttamattomasti paholaisen kirjoissa; hänen naamansa on Luciferuksen eriskyökki, jossa tämä yksinomaan juomareita paistaa. Mitä poikaan tulee, niin on hänellä hyvä enkeli puolellaan, mutta piru hänessäkin tuppaa voitolle.
PRINSSI HENRIK. Entä mitä tulee naisiin?
FALSTAFF. Mitä toiseen tulee, niin on hän jo helvetissä sielu-parkoja paistamassa. Ja mitä toiseen tulee, niin olen hänelle rahavelassa, mutta onko hän siitä syystä kadotettu, sitä en tiedä.
EMÄNTÄ. Ei, totta vieköön, olekaan.
FALSTAFF. Niin, en luule sitä minäkään; arvelen, että siitä olet kuitti. Mutta sinua syytetään toisestakin: sallit lihaa syötävän talossasi vastoin lakia; ja siitä, luulemma, joudut vielä kerran parkumaan.
EMÄNTÄ. Niin tekevät kaikki ruokarouvat. Ja mitä on lampaanreisi tai pari koko paastonajaksi?
PRINSSI HENRIK. Te, fröökinä, --
TORKKO. Mitä sanotte, teidän armonne?
FALSTAFF. Hänen armonsa sanoo jotakin, jota vastaan hänen lihansa nousee.
(Kolkutusta kuuluu.)
EMÄNTÄ. Kuka se niin kovasti oveen kolkuttaa? Katsohan, Frans!
(Peto tulee.)
PRINSSI HENRIK. No, Peto, mitä nyt?
PETO. Westminsterissä Isänne kuningas on; parikymment' On raihnast', uupunutta sanantuojaa Pohjasta tullut; matkallani tänne Sivuutin kymmenkunnan päällysmiestä Hikistä, avopäistä; kapakoista Rymyllä kyselivät Falstaffia.
PRINSSI HENRIK. Poins, jumal'auta, tuntoani soimaa Näin viettäissäni turhaan kallist' aikaa, Kun myrsky kapinan, kuin lounatuuli, Utua mustaa luoden, sulaa alkaa Ja meidän aseettomain päähän tippuu. Miekkani, viittani! -- Hyv' yötä, Falstaff!
(Prinssi Henrik, Poins, Peto Ja Bardolph poistuvat.)
FALSTAFF. Nyt tulee yön paras pala, ja meidän täytyy mennä ja jättää se nauttimatta. (Kolkutusta kuuluu.) Taaskin kolkutusta!
(Bardolph palajaa.)
No mitä? Mitä asiaa?
BARDOLPH. Sir John, teill' oiti hovihin on matka: Ovella vartoo kymmenkunta herraa.
FALSTAFF (paashille). Maksa soittajat, poika! -- Hyvästi, emäntä! -- Hyvästi, Torkko! -- Nähkääs, hyvät naikkoset, kuinka arvomiehiä kysellään; epatot saavat nukkua, kun kyvykkäät käsketään aisoihin. Hyvästi, hyvät naikkoset! Jos ei minua lentokyydillä pois laiteta, niin näen teidät vielä ennen lähtöäni.
TORKKO. En saa sanaa suustani, -- sydämmeni on tuohon paikkaan pakahtua, -- niin, rakkahin Hannu, ole arka hengestäsi...
FALSTAFF. Hyvästi, hyvästi!
(Falstaff ja Bardolph menevät.)
EMÄNTÄ. Hyvästi vaan, hyvästi! Olen tuntenut sinua kokonaista yhdeksänkolmatta vuotta, kun taas papu palkoutuu: mutta sen rehellisempää, sen uskollisempaa miestä, -- hyvästi vaan, hyvästi!
BARDOLPH (ulkoa). Mamseli Hurstinen!
EMÄNTÄ. Mitä? Mitä?
BARDOLPH (ulkoa). Käskekää mamseli Hurstinen herrani luo.
EMÄNTÄ. Juokse, Torkko, juokse! Juokse, juokse, Torkkoseni!
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone kuninkaan linnassa.
(Kuningas Henrik tulee, yöpuku yllä, hovipojan seuraamana.)
KUNINGAS HENRIK. Hae tänne Warwickin ja Surreyn kreivit. Mut ensin lukekoot he nämä kirjeet Ja tarkoin niitä miettikööt. Käy joutuin! (Hovipoika menee.) Par'aikaa uness' uinaa monta tuhatt' Alamaisraukkaa! -- Uni, armas uni! Miks, luonnon imettäjä, mua kammot, Kosk' enää silmiän' et umpeen paina Ja aistejani unhotukseen kasta? Miks ennen venyt savupirtissä, Ja, loikuin kurjall' olkivuotehella, Yökärpäsien surinahan uinut, Kuin tuoksuvissa vallaskammioissa Upean, uljaan koruteltan alla Nukuttamana vienon sävelsoiton? Sa, horron jumala, miks loisten luona Liassa virut, karttain vallassijaa Kuin häikkatorvea tai vahtimajaa? Huojaavan maston päässä laivapojan Lukitko silmät; aivot uneen heijaat Vihaisten maininkien kätkyessä Ja päälle rynnätessä tuulispään, Jok' aallokkota hurjaa niskaan iskee, Kähertää hirmun päätä ja sen paiskaa Huumaavin huudoin, niljaan taivaslakeen, Niin että kuolokin sen meluun herää? Sa puoltavaisenako vaaran hetkell' Unehen tuudit märjän laivapojan, Ja tyvenimmässäkö rauhan yössä, Kun kaikin viettehin sua houkutellaan, Leposi sinä kuninkaalta kiellät? Te, halvat miekkoiset, te levätkää! Levoton kruunun painama on pää.
(Warwick ja Surrey tulevat.)
WARWICK. Iloista huoment', armollinen herra!
KUNINGAS HENRIK. Joko on huomen?
WARWICK. Yks on kello lyönyt.
KUNINGAS HENRIK. No hyvää huomenta siis, hyvät loordit! Lähettämäni kirjeet luittenko?
WARWICK. Luimme, majesteetti.
KUNINGAS HENRIK. Siis näette, kuinka valtakunnan ruumis On saastutettu, mikä vaarallinen Ja inha tauti nyt sen sydänt' uhkaa.
WARWICK. Tuo vaan on ruumiillinen epävointi, Ja entiseen voi kuntoon taas sen auttaa Vähäinen lääkitys ja hyvä neuvo. Northumberland saa kohta jäähdytystä.