Part 2
FALSTAFF. Jos sen teen, niin saatte antaa minulle nokkapiuvin kolmen miehen juhmurilla. Ihminen voi yhtä vähän erottaa vanhuutta itaruudesta, kuin estää nuoria jäseniä irstaisuudesta. Mutta leini vaivaa toista ja kuppa ahdistaa toista, ja näin kumpikin ikäkausi ehdättää kiroukseni. -- Poika!
PAASHI. Herra?
FALSTAFF. Paljonko on rahaa kukkarossani?
PAASHI. Seitsemän ropoa ja kaksi äyriä.
FALSTAFF. Minä en keksi mitään parannuskeinoa tälle kukkaron hivutustaudille; lainaaminen sitä vaan pitkittää, mutta tauti on parantumaton. -- Mene ja vie tuo kirje Lancasterin prinssille, tuo lord Westmorelandille, ja tämä vanhalle rouva Ursulalle, jonka viikko viikolta olen vannonut naida aina siitä aikain, kuin huomasin ensimmäisen valkoisen karvan leuvassani. Joutuun! Tiedät, missä minut tapaat. (Paashi menee.) -- Kuppa tämän leinin periköön, tai leini tämän kupan, sillä toinen tai toinen niistä riihaa kuin riivattu isossa varpaassani! Vähätpä siitä, jos onnunkin; voin siitä syyttää sotaa, ja eläkkeeni näyttää vaan sitä kohtuullisemmalta. Älymies käyttää kaikki hyödykseen, ja minä käännän tauditkin voitoksi.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
York. Huone arkkipiispan hovilinnassa.
(Yorkin arkkipiispa, loordit Hastings, Mowbray ja Bardolph tulevat.)
ARKKIPIISPA. Nyt syymme tunnette ja apukeinot; Ja, hyvät ystävät, nyt kukin suoraan Sanokoon arvelunsa toiveistamme; Lord marsalkka, te ensin puhukaa.
MOWBRAY. Hyväksyn kyllä sodan perustuksen. Mut siitä soisin saada varmemmuuden, Mitenkä näillä keinoin käydä voimme Kylläksi tarmokkain ja rohkein mielin Kuninkaan valtavata voimaa vastaan.
HASTINGS. Jo viisikolmatta on tuhatta Valiomiestä luettelossamme, Ja vahvikkeesta antaa vahvan toivon Northumberlandin kreivi, jonka povi. On solvauksist' ilmi liekissä.
BARDOLPH. Lord Hastings, se siis vaan kysymys: Nää viisikolmattako tuhatta On ilman hänen apuansa kyllin.
HASTINGS. Sen kanssa varmaan.
BARDOLPH. Siinäpä on mutka: Jos ollaan ilman häntä liian heikot, On paras varovammin liikuskella, Siks kunnes ihan saatuvill' on apu. Näin verenkarvaisessa hankkehessa Nuo epävarman avun odotukset Ja luulot, toiveetkin on hyljättävät.
ARKKIPIISPA. Niin tosiaan, lord Bardolph; sepä juuri Se Hotspurinkin Shrewsburyssä kaasi.
BARDOLPH. Niin kyllä; toiveissa hän herkutellen Luvatun avun tyhjää ilmaa ahmi, Uneksuin lisävoimaa, joka sitten Vähempi oli vähint' aatostaankin; Näin, mielessänsä suuret haaveilut, Hän kuoloon johti joukkojaan kuin hullu, Ja umpisilmin syöksyi turmioonsa.
HASTINGS. Mut, anteeks, haitaksi ei ole koskaan Lukuhun ottaa luultavuus ja toiveet.
BARDOLPH. On kylläkin, täänlaiseen sotaan nähden; Näin rutto tuuma, hetkellinen hanke Se toivoss' elää, niinkuin aikaisen Keväimen umppu; toivo hedelmästä Ei niinkään taattava kuin pelko, että Sen halla viepi. Rakentaa kun aiot, Niin katsot paikan, teetät piirustuksen, Ja, nähtyäsi rakennuksen kaavan, Voit tekokustannukset arvioida; Ja jos nyt huomaat, että niit' et voita, Niin mitä? Teetät uuden piirustuksen Vähempihuoneisen, tai ehkä laisin Et rakennakaan. Paljon enemmän Suurtyössä tässä, -- missä valtakunta Hajoitetaan ja uusi sijaan pannaan, -- On tarvis paikkaa tarkastaa ja kaavaa, Varmasta perustasta yhtyä, Kysyä mestareita, varat tietää, Kuink' ovat moiseen työhön riittäviä Ja vastustajan vertaisia; muuten Varustus vaan on kaava paperilla, Ja miesten sijass' on vaan miesten nimet; Käy niinkuin sen, mi teettää talon kaavan, Vaan rakentaa ei jaksa; puolivalmiiks Sen jättää hän ja keskeneräiseksi, Alastomaksi taivaan kyyneleille Ja tylyn talven hirmuvallan kouriin.
HASTINGS. Vaikk' ois tää hyvää ennustava toivo Kuolleena syntynyt, ja miestäkään Ei meill' ois lisää odotettavissa, Niin voimamme on, luulen, nykyäänkin Kuninkaan vastapainoks kyllin vahva.
BARDOLPH. Viiskolmattako tuhatta vaan hällä?
HASTINGS. Ei meitä vastaan muuta, tuskin sitä. Näin riehkaan aikaan kolmia hän joukkons' On jakanut: on Ranskaa vastass' yksi, Yks Glendoweria vastassa, ja kolmas Sodittaa meitä. Heikko kuninkaamme Näin kolmijaoss' on, ja kirstut kumaa Komoa köyhyyttä ja tyhjyyttä.
ARKKIPIISPA. Ei siitä pelkoa, ett' eri joukot Hän yhteen kokoisi ja täysin voimin Meit' ahdistais.
HASTINGS. Jos tekee sen, niin selkä Jää paljaaksi ja kintereillä näykkii Walesin ja Ranskan miehet; -- siit' ei vaaraa.
BARDOLPH. Ken tullee johtajaksi meitä vastaan?
HASTINGS. Westmoreland ja Lancasterin prinssi; Hän itse sekä Henrik Walesiin marssii; Mut kuka lähtee ranskalaista vastaan, En varmaan tiedä.
ARKKIPIISPA. Liikkehelle siis! Sotamme syyt nyt kuulutamme julki. Sairaana valtio on valinnastaan, Sit' ällöttää jo liika lemmen naute. Se huone horjuva on, epävarma, Mi rakettu on joukon sydämmelle. Typerä joukko! Taivast' isoin äänin Sa pieksit Bolingbroken kiitoksilla, Siks että hänet sinne sait kuin tahdoit! Nyt laiteltu kun hän on mieliksesi, Niin kylläs hänest' olet, huima peto, Ett' itse pyydät antaa hänet ylön. Näin ahmo makosi, sa koiransiitto, Kakaisi kelpo Richard kuninkaankin, Ja omia nyt okseitasi ulvot Ja syödä mielit. Mihin nyt voi luottaa? Nyt hautaan Richardin ne rakastuvat, Jotk' eläissään ois suoneet surman hälle. Sa, joka likaa loit tuon hurskaan päähän, Kun jumaloidun Bolingbroken jälkeen Kautt' ylvään Lontoon huoaten hän kulki, Nyt huudat: "maa, se kuningas tuo jälleen, Ja ota tää!" Oi, kurjaa! Tulevat Ja menneet kelpaa, vaan ei olevat.
MOWBRAY. Nyt tarkastus, ja sitten matkaan vaan!
HASTINGS. Meit' aika käskee, alamaisiaan.
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Ravintolanemäntä, Kynsi ja hänen palvelijansa tulevat, Jäljessä Ansa.)
EMÄNTÄ. Herra Kynsi, onko manuu valmis?
KYNSI. On, on.
EMÄNTÄ. Missä on apurinne? Onko se tanakka, se apurinne? Onko siinä miehen vastusta?
KYNSI. Poika sinä, missä on Ansa?
EMÄNTÄ. Ai jee, se hyvä herra Ansa!
ANSA. Tässä ollaan.
KYNSI. Ansa, meidän tulee vangita sir John Falstaff.
EMÄNTÄ. Niin, hyvä herra Ansa; minä olen manannut hänet ja koko selsun.
ANSA. Tuo voi maksaa muutamille meistä hengen; hän pistää.
EMÄNTÄ. Voi, herrainen aika! Olkaa varuillanne; hän pisti minuakin omassa huoneessani ja oikein petomaisesti. Hän maarin ei katso, mitä tuhoa tekee, kun ase on maalla; pukkaa kuin itse piru, ei säästä miestä, ei vaimoa eikä lasta.
KYNSI. Kunhan vaan saan hänet kynsiini, niin en välitä hänen pukkauksistaan.
EMÄNTÄ. Enkä liioin minä; minä seison takavarana.
KYNSI. Kunhan vaan kerran saan häntä kouraista, kunhan vaan saan hänet pihtiini, --
EMÄNTÄ. Olen hukassa, jos hän pääsee menemään; uskokaa pois, hän se on oikein velo tekemään velkaa. Hyvä herra Kynsi, pitäkää hänestä kiinni! Hyvä herra Ansa, älkää päästäkö häntä! Hän tulee akuraatisti Ispinäkolkkaan -- luvalla sanoen -- ostamaan satulaa, ja tänään hän on piutattu päivälliselle Lomparttikadun Leopartinpäähän silkkikauppias Siljan tykö. Ja koska hän jo on manattu ja haaraliikkeeni näin on ilkialaston koko maailmalle, niin pyydän, että vedätte hänet siitä vastuuseen. Sadan markan hajaus on jo aika vajaus köyhän, naimattoman vaimon kukkarossa; ja minä olen kestänyt ja kestänyt, ja minua on peijattu ja peijattu päivästä päivään, että oikein hävettää sitä ajatellakin. Tämmöinen ei ole reilua kauppaa; nainenkaan ei ole sentään mikään aasi eikä juhta, jota kaikenlaiset miehen lotkot saavat rääkätä.
(Sir John Falstaff, paashi ja Bardolph tulevat.)
Tuossa hän tuleekin, ja se kirottu pahkanokka Bardolph hänen kanssaan. Tehkää virkanne, tehkää virkanne, herra Kynsi ja herra Ansa; tehkää, tehkää, tehkää virkanne, sanon minä!
FALSTAFF. Mitä nyt? Kenen märä on kuollut? Mikä hätänä?
KYNSI. Sir John, me vangitsemme teidät rouva Vilkkaan velasta.
FALSTAFF. Hiiteen, jorrit! -- Vedä miekkasi, Bardolph! Poikki tuon konnan kaula! Lutka viskaa katuojaan!
EMÄNTÄ. Minutko katuojaan? Minä sinut katuojaan viskaan, minä! Sitäkö tahdot? Sitäkö tahdot? Senkin äpärä herja! -- Murhaa! murhaa! Oo, senkin katala tappelmanni! Tapatko Jumalan ja kuninkaan virkamiehiä? Senkin viheliäinen tappuri! Tappuri sinä olet; miesten kaataja, ja naisten kaataja.
FALSTAFF. Torju heitä, Bardolph!
KYNSI. Apua, apua!
EMÄNTÄ. Hyvät ihmiset, tuokaa tänne apu tai kaksi. -- Vai et tahdo? Tee se, tee se, sinä konna, tee se, senkin kaakinruoka!
FALSTAFF. Hiiteen, senkin kyökkyri! senkin ryöttä! senkin homenokka! Kyllä minä takapääsi pehmitän.
(Ylituomari tulee seurueineen.)
YLITUOMARI. No, mitä täällä? Olkaa hiljaa siellä!
EMÄNTÄ. Armollinen herra, olkaa puolellani! Rukoilen, auttakaa minua!
YLITUOMARI. Sir Johnko? Mitä täällä riitelette? Kuink' arvo, aika, toimet moista sallii? Jo teidän pitäis matkall' olla Yorkiin. -- Mies, päästä hänet! Hellitä, ma sanon!
EMÄNTÄ. Kunnianarvoinen loordi, olen, teidän armonne luvalla, köyhä leski Eastcheapista, ja hän on vangittu minun velastani.
YLITUOMARI. Mistä erästä?
EMÄNTÄ. Ei mistään erästä, herra hyvä, vaan kaikesta, kaikesta, mitä minulla on. Hän on syönyt minut puti puhtaaksi, kotini ja kontuni; on koko olemukseni pistänyt tuohon paksuun mahaansa; mutta jotakin minä siitä aion kiskoa takaisin, muuten ajan sinua painajaisena joka yö.
FALSTAFF. Voisin kai sitä minäkin painajaisena ajaa, jos vaan olisi jotakin tilaisuutta päästä siihen tilaan.
YLITUOMARI. Mistä tämä, sir John? Hyi! Kuka kunnon mies saattaa kestää tuommoista haukkusanojen tulvaa? Ettekö häpeä pakottaa köyhää leskeä noin törkeihin keinoihin saadakseen omansa?
FALSTAFF. Kuinka suuria olen sitten velkaa sinulle?
EMÄNTÄ. Toden totta, jos olet rehellinen mies, itsesi ja rahaa sitä paitse. Vannoithan kullatun kolpakkoni kautta, kun istuit delfiinikamarissani pyöreän pöydän ääressä kivihiilivalkean loisteessa keskiviikkona helluntaiviikolla, silloin kuin prinssi löi läven päähäsi siitä, että vertasit hänen isäänsä Windsorin lukkariin: silloin kuin siinä pesin haavaasi, vannoit minulle naivasi minut ja tekeväsi minusta armollisen rouvan. Voitko sitä kieltää? Eikö siinä samassa muori Talinen, lahtarin vaimo, tullut sisään ja kummitellut minua? Mitä? Eikö tullut lainaamaan kupollista etikkaa ja sanonut, että hänellä oli aika pöytyrillinen rapuja, jolloin sinä sait halun syödä muutamia, johon minä sanoin, ettei ne tee tuoreen haavan hyvää? Ja etkö sinä, kun hän oli mennyt rappusia alas, pyytänyt, etten olisi niin tuttavallinen tuollaisten halpasäätyisten kanssa? Ja etkö sanonut, että minua ennen pitkää kutsuttaisiin rouvaksi? Ja etkö silloin suudellut minua ja pyytänyt minua hankkimaan sinulle kolmeakymmentä killinkiä? Pane kaksi sormea kirjan päälle, ja kiellä, jos voit.
FALSTAFF. Hyvä herra, se raukka ei ole oikein viisas; hän huutaa toisesta päästä kaupunkia toiseen, että vanhin poikansa on teidän näköisenne. Hän on ollut hyvissäkin varoissa, ja totta on, että köyhyys on pannut hänen päänsä vähän pyörälle. Mutta mitä noihin tyhmiin oikeudenpalvelijoihin tulee, niin pyydän teitä niin laittamaan, että saan heiltä hyvitystä.
YLITUOMARI. Sir John, sir John! Tunnen hyvin teidän tapanne vääntää suoran asian vääräksi. Ei viaton katsantonne eikä tuo sanojenkaan tulva, joka teistä virtaa mitä röyhkeimmällä julkeudella, voi estää minua asiaa puolueettomasti punnitsemasta. Te olette, siltä minusta näyttää, juonillanne kietonut tämän vaimon herkän mielen ja saanut käytettäväksenne sekä hänen rahansa että hänen ruhonsa.
EMÄNTÄ. Niin, se on totta, mylord.
YLITUOMARI. Pyydän, vaiti. -- Maksakaa mitä olette hänelle velkaa, ja palkitkaa mitä olette hänelle koiruutta tehnyt; toisen voitte tehdä puhtaalla rahalla ja toisen ilmeisellä katumuksella.
FALSTAFF. Mylord, noita nuhteita en aio pitää hyvänäni, mitään niihin vastaamatta. Te sanotte ylevää suoruutta röyhkeäksi julkeudeksi; joka vaan pokkuroi eikä sano niin mitään, se on muka hyviö. Ei, mylord, syvimmällä kunnioituksella puhuen, minä en aio olla nöyrin palvelijanne. Sen vaan sanon teille, että noista oikeudenpalvelijoista mielin päästä, koska olen kiireissä toimissa ja kuninkaan asioilla.
YLITUOMARI. Puhutte niinkuin teillä olisi valtuus tehdä vääryyttä; mutta osoittakaa nyt mainettanne tosi työssä ja hyvittäkää tämä vaimo parka.
FALSTAFF. Tulkaa tänne, emäntä.
(Vie hänet syrjään.)
(Gower tulee.)
YLITUOMARI. No, herra Gower, mitä uutta?
GOWER. Kuningas sekä Walesin prinssi Henrik Tääll' ovat kohta; lisää kertoo tämä.
(Antaa kirjeen.)
FALSTAFF. Niin totta kuin olen aatelismies, --
EMÄNTÄ. Niin, tuon olen ennenkin kuullut.
FALSTAFF. Niin totta kuin olen aatelismies; -- kas niin, ei siitä sen enempää.
EMÄNTÄ. Kautta tämän taivaallisen maan, jota tallaan, täytyy kuin täytyykin minun pantata sekä hopeani että ruokahuoneistani seinäverhot.
FALSTAFF. Lasit, lasit, ne ne ovat parhaita juoma-astioita; ja mitä seiniin tulee, niin pikku sievä pilajuttu, tai kertomus tuhlaajapojasta, tai joku saksalainen vesivärillä maalattu metsäsianajo vastaa tuhansia tuollaisia uutimia ja koin syömiä seinäverhoja. Laita tänne kymmenen puntaa, jos voit. Jos ei sulla olisi noita oikkujasi, niin olisit paras likka koko Englannissa. Mene ja pese silmäsi, ja peruuta haasto. Kas niin, noin et saa minun kanssani oikutella. Etkö tunne minua? Niin, niin, kyllä tiedän, että sinua on tähän houkuteltu.
EMÄNTÄ. Hyvä sir John, eikö kaksikymmentä nobelia riitä? Tottakin, vastenmielistä on minulle pantata hopeani, toden totta.
FALSTAFF. No, olkoon menneksi; täytyy keksiä toisia keinoja. Sinä olet kuin oletkin hupakko.
EMÄNTÄ. No, no, saatte kaikki, vaikka hameeni menisi pantiksi. Tulettehan illalliselle? Ja maksattehan minulle kaikki yht'aikaa?
FALSTAFF. Tahdonko elää? -- (Bardolphille.) Mene mukaan, mene mukaan! Älä hellitä! Älä hellitä!
EMÄNTÄ. Kutsunko Torkko Hurstisen ruokaseuraksi teille?
FALSTAFF. Ei sanaakaan enää! Tulkoon vaan.
(Ravintolanemäntä, Bardolph, oikeudenpalvelijat ja paashi menevät.)
YLITUOMARI. Olen parempiakin uutisia kuullut.
FALSTAFF. Mitä uutisia, mylord?
YLITUOMARI. Missä makasi kuningas viime yön?
GOWER. Basingstokessa, mylord.
FALSTAFF. Toivoakseni kaikki on hyvin, mylord. Mitä uutisia kuuluu, mylord?
YLITUOMARI. Palaako kotiin koko sotavoima?
GOWER. Ei suinkaan: viisisataa ratsua Ja viisitoistasataa jalkamiestä On Lancasterin prinssiin liittynyt Northumberlandia ja piispaa vastaan.
FALSTAFF. Arvokas loordi, palaako kuningas Walesista?
YLITUOMARI. Minulta viipymättä kirjeen saatte; Mua seuratkaa, ma pyydän, herra Gower.
FALSTAFF. Mylord!
YLITUOMARI. Mitä tahdotte?
FALSTAFF. Herra Gower, saanko kunnian pyytää teitä päivälliselle?
GOWER. Minun tulee noudattaa tämän armollisen herran käskyjä. Kiitoksia vaan, sir John.
YLITUOMARI. Sir John, te vitkastelette liiaksi; teidänhän tulee sotamiehiä nostaa niistä kreivikunnista, joiden kautta marssitte.
FALSTAFF. Suvaitsetteko illastaa kanssani, herra Gower?
YLITUOMARI. Mikä houkko oppi-isä on teille tuollaisia tapoja opettanut, sir John?
FALSTAFF. Herra Gower, jos ne eivät minulle sovellu, niin oli se houkko, joka niitä minulle opetti. -- Sehän se on, herraseni, se oikea miekkailijan tapa: pisto pistosta, ja sitten erotaan pois.
YLITUOMARI. No, Herra sinua valaiskoon! Sinä se olet houkkojen houkko.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toinen katu.
(Prinssi Henrik ja Poins tulevat.)
PRINSSI HENRIK. Usko pois, minä olen tavattomasti väsynyt.
POINS. Niiksikö on tullut? Minä kun uskoin, että väsymys ei uskaltaisi ryhtyä noin ylhäiseen vereen.
PRINSSI HENRIK. Mutta minuun se ryhtyy, vaikka kyllä ylhäisyyteni punastuu sitä tunnustaessaan. Eikö ole minunlaiselleni hieman halpamaista haluta kaljaa?
POINS. Niin, prinssi ei todellakaan saisi olla niin pintapuolinen tiedoiltaan, että ajattelisikaan noin heikkoa laitosta.
PRINSSI HENRIK. Minun ruokahaluni siis ei näytä olevan ruhtinaallista alkuperää, sillä, totta totisesti, nyt minä ajattelen tuota halpaa luontokappaletta, kaljaa. Mutta nämä nöyryyttävät ajatukset tekevät, totta puhuen, suuruuteni minulle vastenmieliseksi. Mikä häpeä onkaan minulle muistaa sinun nimesi? Tai tuntea huomenna sinun kasvosi? Tai hankkia tietooni, kuinka monta paria sinulla on silkkisukkia, nimittäin nuo tuossa ja ne entiset persikankarvaiset? Tai pitää lukua paidoistasi: nimittäin yksi liikanainen ja yksi käytännössä? Mutta tuon tietää pallohuoneen isäntä paremmin kuin minä, sillä sinun pyykissäsi on paha vesipako, kun et ole siellä pallosauvaa heiluttamassa; ja sitä et ole tehnyt moneen aikaan siitä syystä, että alankomaittesi jätteet ovat paittoutuneet nielemään hollantilaisen alusmaasi; ja Jumala tiesi, saavatko nuo, jotka parkuvat liinavarastosi raunioissa, periä hänen valtakuntaansa. Mutta kätilöt sanovat, että lapset eivät sille mitään voi; siitä vaan ihmiskunta lisääntyy ja sukulaisuudet vahvistuvat armottomasti.
POINS. Huonosti soveltuu niin raskaan työn perästä puhua tuommoista roskaa! Sanokaa, kuinka moni nuori prinssi sitä tekisi, jos hänen isänsä olisi niin sairas, kuin teidän tällä haavaa on?
PRINSSI HENRIK. Sanonko sinulle jotakin, Poins?
POINS. Sanokaa, mutta sanokaa jotakin oikein oivaa.
PRINSSI HENRIK. Kyllin oivaa sinun kaitaisellesi älyniekalle.
POINS. No, antaa tulla; minä olen jo varuillani sitä torjumaan.
PRINSSI HENRIK. No niin, sen sanon sinulle, että ei sovi minun olla murheellinen siitä, että isäni nyt on sairas; vaikka kyllä voisin sanoa sinulle -- mokomalle, jota suvaitsen, paremman puutteessa, kutsua ystäväkseni -- että voisin olla murheellinen, ja oikein toden perästä murheellinen.
POINS. Tuskinpa tällaisessa tilassa.
PRINSSI HENRIK. Kautta tämän käden! Luulet, että minä olen yhtä syvään piirretty paholaisen kirjaan paatumuksesta ja kovakorvaisuudesta kuin sinä ja Falstaff. Lopussa se nähdään. Sen vaan sinulle sanon, että sydämmeni sisällisesti vuotaa verta siitä, että isäni on niin sairas; ja sellainen huono seura kuin sinun, on syystä tehnyt kaiken ulkonaisen murheen osoituksen mahdottomaksi.
POINS. Mistä syystä?
PRINSSI HENRIK. Mitä ajattelisit minusta, jos itkisin?
POINS. Ajattelisin, että olette mitä ruhtinaallisin tekopyhä.
PRINSSI HENRIK. Sitä joka ihminen ajattelisi; ja sinä olet onnellinen mies, kun ajattelet mitä joka ihminen ajattelee. Ei ole toista maailmassa, jonka ajatukset pysyisivät niin yleisellä valtatiellä kuin sinun; todellakin, jok'ainoa ihminen luulisi minua tekopyhäksi. Ja mikä se panee sinun korkea-arvoista ajatustasi niin ajattelemaan?
POINS. Se, että olette ollut niin maailmallinen ja niin kovin takertunut Falstaffiin.
PRINSSI HENRIK. Ja sinuun.
POINS. Kautta päivän valon! Minusta ei muuta puhuta kuin hyvää; sen minä saatan kuulla omin korvin. Pahin, mitä voivat minusta sanoa, on se, että olen nuorin veli ja poika, jolla on sydän paikallaan; ja näitä kahta asiaa en voi auttaa, sen tunnustan. Tuhat tulimmaista, tuossa tulee Bardolph.
(Bardolph ja paashi tulevat.)
PRINSSI HENRIK. Ja poika, jonka annoin Falstaffille. Kun hänet annoin, oli poika kristitty; ja katsos, eikö se lihava lurjus ole siitä tehnyt apinaa!
BARDOLPH. Jumala varjelkoon teidän armoanne!
PRINSSI HENRIK. Samoin teitä, jalosukuinen Bardolph!
BARDOLPH (paashille). Vai niin, sinä siveä aasi, sinä häveliäs narri, oikeinko punastut? Miksi nyt punastut? Mikä neitseellinen asemies sinusta on tullut? Onko se nyt mikään hirveä asia viedä neitsyys oluthaarikalta?
PAASHI. Armollinen herra, vast'ikään hän minua huusi punaisen ristikko-ikkunan takaa,[6] ja minä en voinut hänen naamaansa vähääkään erottaa ikkunasta; vihdoin keksin hänen silmänsä, ja silloin luulin, että hän oli tehnyt kaksi läpeä krouvariakan uuteen alushameeseen ja tirkisteli niistä.
PRINSSI HENRIK. Eikö ole poika edistynyt?
BARDOLPH. Hiiteen, senkin kirottu kököttävä kaninpoika! Hiiteen!
PAASHI. Hiiteen, senkin riivattu Althean uni![7] Hiiteen!
PRINSSI HENRIK. Selitä, poika; mikä uni?
PAASHI. Niin, nähkääs, armollinen herra, Althea näki unta, että hän synnytti tulipalon, ja siksi sanon häntä Althean uneksi.
PRINSSI HENRIK. Hyvä selitys, kruunun arvoinen. -- Kas tuossa, poika!
(Antaa hänelle rahaa.)
POINS. Oo, että tämä kaunis kukkanen säilyisi madoilta! -- Kas, tuossa viisi penniä varokeinoksi!
BARDOLPH. Jos ette laita niin, että tämä joutuu hirteen teidän kanssanne, niin tapahtuu hirsipuulle vääryys.
PRINSSI HENRIK. Kuinka voi herrasi, Bardolph?
BARDOLPH. Hyvin, armollinen herra. Hän kuuli, että teidän armonne oli tulossa kaupunkiin; tässä on kirje teille.
POINS. Sisäänjätetty asianomaisessa järjestyksessä. -- Ja kuinka voi se Martinpäivä,[8] teidän herranne?
BARDOLPH. Ruumiillisesti hyvin, herraseni.
POINS. Tosiaankin, hänen kuolematon osansa tarvitsee lääkäriä; mutta se ei häntä liikuta. Vaikka se poteekin, niin ei se siltä kuole.
PRINSSI HENRIK. Minä sallin tuon risapaiseen olla kanssani samalla tuttavan kannalla kuin koirani, ja hän onkin siihen virkaan omansa; sillä nähkääs, kuinka hän kirjoittaa.
POINS (lukee). "John Falstaff, ritari", -- niin, sen saa jokainen kuulla joka kerta, kun hänellä vaan on tilaisuus nimeään mainita; samoin kuin ne, jotka ovat kuninkaan sukua, aina kun sormeensa pistävät, sanovat: "tässä vuotaa kuninkaallista verta." "Kuinka niin?" kysäisee joku, joka ei ole yskää ymmärtävinään; vastaus on käsillä, niinkuin lainanhakijan lakki: "minä olen, herraseni, kuninkaan köyhä sukulainen."
PRINSSI HENRIK. Niin, meidän sukuja he tahtovat olla, vaikka sukulaisuutensa johtaisivatkin Japhetista saakka. Mutta kirje!
POINS. "Sir John Falstaff, ritari, kuninkaan pojalle, isänsä lähimmäiselle, Henrikille, Walesin prinssille, tervehdys." -- Ha, ha, tämähän on atesti!
PRINSSI HENRIK. Vaiti!
POINS. "Jäljitellen kuuluisaa roomalaista tahdon olla lyhyt" -- tarkoittaa varmaankin: lyhyt- tai ahdashenkinen. -- "Jätän itseni sinun suosioosi, jätän hyvästi ja jätän sinut. Älä ole liiaksi tuttavallinen Poinsin kanssa, sillä hän väärin käyttää suosiotasi siihen määrään, että vannoo sinun naivasi hänen sisarensa Leenan. Tee katumusta joutohetkinä voimaisi mukaan, ja sillä hyvästi.
"Sinun, niin totta kuin jaa ja ei se on, aina sen mukaan, miten häntä kohtelet -- Hannu Falstaff hyvien ystävien kesken, John veljien ja sisarien kesken, ja sir John koko Europan kesken."
Prinssi hyvä, tämän kirjeen kastan sektiin ja pakotan häntä syömään sen.
PRINSSI HENRIK. Siten pakottaisit häntä syömään omat sanansa. Mutta niinkö minua pitelet, Eetu? Pitääkö minun naida sinun sisaresi?
POINS. Suokoon Jumala, ettei tyttö pahempiin joutuisi! Mutta tuota en ole koskaan sanonut.
PRINSSI HENRIK. Näin me teemme pilaa ajasta, ja viisaitten henget istuvat pilvissä ja ilkkuvat meitä. -- Onko herranne täällä Lontoossa?
BARDOLPH. On, armollinen herra.
PRINSSI HENRIK. Missä hän illastaa? Vieläkö se vanha karju vanhassa lätissään herkuttelee?
BARDOLPH. Vanhassa paikassa, armollinen herra, Eastcheapissa.
PRINSSI HENRIK. Ketä on hänellä seurana?
PAASHI. Ephesiläisiä,[9] armollinen herra, vanhan kirkon miehiä.
PRINSSI HENRIK. Onko naisia mukana pöydässä?
PAASHI. Ei, armollinen herra, muita kuin vanha rouva Vilkas ja mamseli Torkko Hurstinen.
PRINSSI HENRIK. Mikä pakana tuo lienee?
PAASHI. Siivo rouvasnainen ja herrani sukulainen.
PRINSSI HENRIK. Yhtä läheistä sukua kuin pappilan lehmät on herraskartanon sonnille. -- Eetu, yllätämmekö heidät kesken illallista?
POINS. Olen varjonne, prinssi, seuraan teitä.
PRINSSI HENRIK. Kuule, poika -- ja te, Bardolph! Ei hiiskausta herrallenne, että minä olen kaupungissa! -- Kas tuossa kielen pitimeksi!
BARDOLPH. Minulla ei ole kieltä, herra.
PAASHI. Ja mitä minun tulee kieleeni, niin sen kyllä hillitsen.
PRINSSI HENRIK. Hyvästi siis, ja menkää. --
(Bardolph ja paashi menevät.)
Tuo Torkko Hurstinen on varmaankin joku valtamaantie.
POINS. Yhtä yleinen, sen takaan, kuin Saint Albansin ja Lontoon välinen.
PRINSSI HENRIK. Miten saisimme nähdä Falstaffin tänä iltana oikeassa karvassaan ja itse olla näkymättöminä?
POINS. Puemme yllemme nahkatakit ja esiliinat ja palvelemme häntä passareina pöydässä.
PRINSSI HENRIK. Jumalasta härkä? Ankara alennus! Mutta niin teki Jupiter. Kuninkaanpojasta viinuri? Katala muutos! Mutta niin teen minä; sillä ei niin hyvää asiaa, ettei hieman hullutusta. Tule, Eetu.