Part 4

SHERIFFI. Armollinen herra, Yks niist' on hyvin tuttu miehen julku, Rasvainen koljo.

AJURI. Rasvainen kuin voi.

PRINSSI HENRIK. Se mies, sen vakuutan, ei ole täällä: Lähetin juuri hänet asioille. Mut lupaan miehen sanall', että hänet Huomenna laitan puolipäivissä Vastaamaan sinulle ja jokaiselle Kaikesta, mikä syyksi hälle pannaan. Ja nyt, mä pyydän, talo jättäkää.

SHERIFFI. Kyll', armollinen prinssi. Kaksi herraa Ryöstössä hukkas kolmesataa markkaa.

PRINSSI HENRIK. Lieneepä niin. Jos hän ne heiltä ryösti, Niin työstään vastatkoon. Nyt hyvästi!

SHERIFFI. Niin, hyvää yötä, armollinen herra!

PRINSSI HENRIK. Jo eikö liene hyvä huomen, eikö?

SHERIFFI. Niin tosiaan, jo lienee kello kaksi.

(Sheriffi ja ajuri menevät.)

PRINSSI HENRIK. Tuo rasvainen raato on yhtä tunnettu kuin Paavalin kirkko. Kutsu hänet esiin.

POINS. Falstaff! -- Sikeässä unessa seinäverhon takana, ja kuorsaa kuin hevonen.

PRINSSI HENRIK. Kuules vaan, kuinka raskaasti hän hengittää. Tutkisteleppa hänen taskujaan. (Poins tutkistelee.) Mitä löysit?

POINS. Pelkkää paperia, armollinen herra.

PRINSSI HENRIK. Katsotaanpa, mitä niissä on; lueppa!

POINS (lukee). Item salvokukko 2 killinkiä S penniä. Item kastinta 4 penniä. Item kaksi tuopillista sektiä 5 killinkiä 8 penniä. Item anjovista ja sektiä illallisen jälkeen 2 killinkiä 6 penniä. Item leipää 1/2 penniä.

PRINSSI HENRIK. Hirveätä! Vain puolen pennin arvosta leipää noin kohtuuttomaan määrään sektiä! -- Mitä muuta löydät, pane talteen; sen luemme, kun saamme parempaa aikaa. Maatkoon hän siellä päivän valkeamaan. Minä menen aamulla hoviin; meidän tulee kaikkien lähteä sotaan, ja sinä olet siellä saapa arvoisan tehtävän. Tuolle lihavalle rentulle toimitan paikan jalkaväessä, ja tiedän, että parin sadan jalan marssi on hänelle kuolemaksi. Rahat ovat maksettavat takaisin korkojen kanssa. Tule luokseni aamulla hyvissä ajoin; ja nyt, hyvää huomenta, Poins.

POINS. Hyvää huomenta, prinssi hyvä.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Bangor. Huone ylidiakonin asunnossa.

(Percy, Worcester, Mortimer Ja Glendower tulevat.)

MORTIMER. Lupaukset hyvät, puolueemme taattu, Työn alku onnekas ja toivorikas.

PERCY. Lord Mortimer ja lanko Glendower, Suvaitsetteko istua? Ja setä Worcester: -- tuhat tulimmaista! Unohdin kartan.

GLENDOWER. Ei, ei, tässä on se. Istuhan, Percy lanko, istu Hotspur; Nimellä tuolla kun sua Lancaster Vaan mainitsee, niin kalpenee hän aina Ja huoahtaa ja taivaaseen sun toivoo.

PERCY. Ja teidät helvettiin, kun mainittavan Vaan kuulee Owen Glendowerin nimen.

GLENDOWER. Hän oikeess' on; kun minä tulin ilmaan, Niin taivaan otsan täytti tulihaamut Ja soihtuvalkeat; kun minä synnyin, Maan laaja piiri peruksissaan järkkyi Kuin pelkuri.

PERCY. Niin käynyt ois, vaikk' oisi Emonne natukissa poikinut Ja itse ette koskaan syntynytkään.

GLENDOWER. Maa järkkyi, sanon ma, kun synnyin minä.

PERCY. Maa, sanon ma, mun mieltäni ei ollut, Jos luulette sen teitä järkkyneen.

GLENDOWER. Maa vapisi ja taivas leimueli.

PERCY. Maa järkkyi kai, kun näki taivaan liekit. Ei syntymänne pelost' ensinkään. Poteva luonto ankarista purkeist' Useinkin helpon saapi; usein vaivaa Kohtuista maata jonkinlainen ähky, Kun henki riihaton on vangittuna Sen sisuksiin; ja tää kun pyrkii maalle, Niin eukko-rukka vapisee, ja tornit Se kukistaa ja sammaltuneet linnat. Kipua moista teidän syntyissänne Maa-emo varmaan tunsi.

GLENDOWER. Noin ei rohkeis Mua moni vastustella. Vielä kerran Sen sanon: maailmaan kun tulin minä, Niin taivaan otsan peitti tulihaamut, Vuorilta vuohet syöksyivät, ja karja Porullaan täytti kedot säikkyneet. Nää enteet minun suuruuttani tiesi, Ja koko elämäni osoittaakin, Ett' arki-ihmisiin en kuulu minä. Ken, sylimä sen meren, joka huuhtoo Englannin, Skotlannin ja Walesin rantaa, Mua tahtoo neuvoa kuin koulupoikaa? Ken vaimon-syntyinen, mun rinnallani Voi salataidon jyrkännettä nousta Tai tieteen syvyyksiin mua seurata?

PERCY. Paremmin walesiläist' ei kukaan haasta. Ma tahdon murkinoida.

MORTIMER. Vait, Percy lanko! Vimmaan hänet saatat.

GLENDOWER. Voin hornast' aaveita ma kutsua.

PERCY. No, sen voin minäkin, ja sen voi kaikki, Mut toinen asia on, tulevatko.

GLENDOWER. Voin sulle näyttää, miten pirun valtaat.

PERCY. Ja minä, lanko, sulle näyttää voin, Mitenkä pirun häädät totuudella: Totuutta puhu vaan, niin piru häätyy. -- Jos voit, niin tänne loihdi se, mut mulla On, jumal'auta, voimaa sitä häätää. Ikäsi kaikki puhu totuutta, Niin piru häätyy.

MORTIMER. Kas niin, ystävät, Tuo kina hyödytön jo päättäkää.

GLENDOWER. Kolmasti Bolingbroke mua voittaa koitti; Kolmasti Severn-virran särkiltä Ja Wyen rannoilta ma hänet ajoin Paljaana, säiden pieksämänä, kotiin.

PERCY. Paljaanako? Ja vielä kurjaan säähän? No, piru olkoon, eikö horkkaa saanut?

GLENDOWER. Kas, täss' on kanta. Kolmiako jaamme Nyt oikeutemme, sopimuksen mukaan?

MORTIMER. Päädiakoni jo sen jakanut On kolmeen, aivan yhtä suureen osaan. Mun osuuteni Englannist' on tämä: Severnist' itään, Trentist' etelään; Severnin länsipuolen, koko Walesin Ja kaikki tämän piirin vehmaat maat Saa Owen Glendower; -- ja te, rakas lanko, Tuon ylijäämään Trentin pohjoispuolia. On välikirja tehty kolminainen: Kun sinetillämme sen vahvistamme, -- Ja sen jo tänä yönä tehdä voimme, -- Niin huomenna te, Percy, ynnä minä Ja Worcester setänne, me kiirehdimme Tapaamaan Shrewsburyssä, niinkuin määrä, Isäänne sekä skottilaisten voimaa. Isäni Glendower ei vielä jouda; Mut neljääntoista päivään emme vielä Tarvinne hänen apuaan. -- (Glendowerille.) Sill'aikaa Ko'ota ehtinette ystävämme, Vasallit, naapurit ja ylimykset.

GLENDOWER. Vähemmäss' ajassa ma teihin yhdyn. Ja silloin mull' on teidän vaimot myötä. Nyt teidän täytyy heidät salaa jättää; Sill' uppoisihan mailma kyyneltulvaan, Jos hyvästelisitte vaimojanne.

PERCY. Mun osuuteni pohjaan Burtoniita Niin suur' ei ole minusta kuin teidän. Tuo virta, nähkääs, tuossa mutkittelee Ja puolikuuhkon kulman, aika palan Pois leikkaa parhaimmista maistani. Sen juovaan laitan tuohon kohtaan padon Ja uutta uomaa kauniina ja tyynnä Hopeakirkas Trent saa sitten juosta. Noin syvään polvia ei saa se tuossa Ja multa riistää moista oivaa maata.

GLENDOWER. Ei polvia? Sen täytyy; näet, se polvii!

MORTIMER. Niin, nähkääs, kuinka suuntansa se ottaa Ja tekee tänne yhtä suuren polven, Pois vastaisesta maasta leikellen Juur' yhtä paljon kuin se viepi teiltä.

WORCESTER. Vähällä työllä tähän kaivos tehdään, Niin pohjoisosa saa tuon niemen lisää, Ja virta juoksee suorana ja tyynnä.

PERCY. Niin tahdonkin, ja se ei paljon maksa.

GLENDOWER. Mut minä sit' en tahdo.

PERCY. Kuinka? Ette?

GLENDOWER. En; älkää sitä tehkö.

PERCY. Ken mua kieltää?

GLENDOWER. He, minä.

PERCY. Tehkää niin se, etten teitä Ma ymmärrä: puhukaa walesiläistä.

GLENDOWER. Ma puhun englantia niinkuin tekin; Englannin hoviss' olen kasvatettu, Englantilaista lauluakin monta Somasti nuorra lauloin harpunsäistöön Ja sievistelin soitollani kieltä; Kykyä moist' ei ole teissä nähty.

PERCY. Iloitsen sydämmestä, toden totta. Kasina ennen naukua ma tahdon Kuin moinen riiminrenkuttaja olla. Vaskisen jurppa-oran kirskettä Tai kuivan pyörän kitkaa ennen kuulen; Se niin ei vihloisi mun hampaitani, Kuin mokomakin lörppö runous; Se on kuin jäykän konin jolkutusta.

GLENDOWER. No, tehkää Trentille siis uusi juopa.

PERCY. En huoli. Kolmasti sen verran maata Hyvälle ystävälle luovuttaisin. Mut tietkää, kauppa-asioiss' en myötää Hiuskarvast' yhdeksättä osaakaan. Ovatko kirjat valmiit? Joko mennään?

GLENDOWER. On kaunis kuudan; tänä yönä menkää; Ma kirjuria joudutan ja samass' Erolle valmistelen vaimojanne. Varonpa tyttäreni hullautuvan, Niin Mortimeriins' on hän kiintynyt.

(Menee.)

MORTIMER. Hyi, Percy, isää noin kun ärsytätte!

PERCY. En muuta voi; hän suututtaa mua usein: Kielellään ain' on myyrät, muurahaiset,[14] Ja noita Merlin ennustuksinensa, Ja lohikäärmeet, evättömät kalat, Kynivät korpit, siipirikot aarnit, Makaavat leijonat ja juoksukissat, Ja muuta tyhmää hölyn pölyä, Jost' ihan pakanantuu. Eilis-yönä Mua viivytteli yhdeksättä tiimaa, Nimeltä nimitellen kaikki pirut, Jotk' oli palkannut. Oo, hän mua kiusaa Kuin rampa hevonen tai kärty akka Tai savuava pirtti. Sipulilla Ja juustoll' elän tuulimyllyss' ennen Kuin, herkut suussa, häntä kuuntelen Paraassa kristikunnan huvilassa.

MORTIMER. Mut kunnon mies hän vaan on, toden totta, Ja ihmeen lukenut ja salatietoon Perehtynyt, kuin jalopeura uljas, Ja ihmeen ystävällinen, ja aulis Kuin Indian aarreaitat. Tietkääs, lanko, Hän panee luonteeseenne suuren arvon, Ja hillitseepä luonnon kiukkuaankin, Kun häntä ärsytätte, toden totta. Mua uskokaa: maan pääll' ei ole toista, Ken, nuhdetta ja vaaraa kokematta, Niin häntä oisi härnännyt kuin te. Mut pyydän: älkää usein sitä tehkö.

WORCESTER. Niin kyllä, liiaks olit moittivainen, Ja tänne tultuasi kaikki teit Häneltä hämmentääkses ihan mielen. Tuo vika täytyy sinun heittää, lanko; Siit' usein ylvä miehen mieli kuultaa, -- Ja muuta kiitosta et siitä saa, -- Mut usein osoittaa se raakaa vimmaa, Maltittomuutta, tapain puutetta, Kopeutta, röykkyytt', itsekylläisyyttä. Vähinkin näistä kansan lemmen riistää Jalolta mieheltä, ja muutkin hyveet, Jos kuinka kauniit, tahraa se, ja niiltä Vie kehun ansaitun.

PERCY. Sätitte hyvin; Jumala hienot tavat siunatkoon! -- Tuoss' eukkomme; jäähyväiset nyt teemme.

(Glendower palajaa lady Percyn ja lady Mortimerin kanssa.)

MORTIMER. Elävä kiusa! Englantia vaimon' Ei osaa lain, ja Walesin kielt' en minä.

GLENDOWER. Hän itkee, sinust' erota ei tahdo: Soturiks tulla tahtoo, sotaan mennä.

MORTIMER. Sanokaa, että Percy-tädin kanssa Jälestä heti pääsee seurassanne.

(Glendower puhuttelee tytärtään Walesin kielellä, tämä vastaa samalla kielellä.)

GLENDOWER. Hän vimmoissaan on; hupsu, puupää luiska, Hän suostutuksille on aivan kuuro.

(Lady Mortimer puhuttelee Mortimeria Walesin kielellä.)

MORTIMER. Käsitän katsees; tuota walesiläistä, Mi noista paisuvista silmist' uhkuu, Ma hyvin tunnen; jos ei hävettäisi, Samalla kielellä ma vastaisin. (Lady Mortimer puhuu taaskin.) Ma ymmärrän sun muiskus, sinä minun, Ja se on tajukasta haastelua. Näin, armas, kouluasi käyn ma, kunnes Sun kieles olen oppinut; sun suussas Tuo Walesin kieli soi kuin ylvä laulu, Min kaunis kuningatar puistikossa Livertää hurmaavasti luutun säistöön.

GLENDOWER. Jos noin sä hellyt, hullaantuu hän aivan.

(Lady Mortimer puhuu taas.)

MORTIMER. Oh, tuost' en ymmärrä sen taivaallista!

GLENDOWER. Kaislalle tuohon maata sinut käskee Ja pääsi painaa hänen helmahansa, Niin lempilaulusi hän sulle laulaa Ja unettaret luomillesi loihtii; Hurmaavaan hortoon veresi hän tenhoo Ja unen saa ja valveen moiseen riitaan Kuin yön ja päivän riita vähää ennen, Kuin uljas taivaallinen valjakko Idässä kultaist' alkaa kulkuansa.

MORTIMER. Ah, mielelläni lauluaan ma kuulen; Sill'aikaa varmaan valmistuvat kirjat.

GLENDOWER. Tee niin. Se soittokunta, joka teille soittaa, Ilmassa leijuu, tuhat virstaa täältä, Mut tääll' on kohta. Istu vaan ja kuule.

PERCY. Tule, Katri, sinä sen makaamisen osaat; no joutuun, joutuun, että saan painaa pääni sinun helmaasi.

LADY PERCY. Sinä, rääkkäsorsa!

(Glendower lausuu muutamia sanoja Walesin kielellä. Soitto alkaa.)

PERCY. Nyt näen, ett' osaa piru Walesin kieltä, Enk' oikkujaan nyt lainkaan ihmettele. Hän, jumal'aut, on hyvä soittoniekka!

LADY PERCY. Sinun siis pitäisi olla hyvinkin soitannollinen, sinä kun olet kokonaan oikkujesi vallassa. Hiljaa, veitikka, ja kuuntele, kun lady Mortimer laulaa Walesin kielellä.

PERCY. Ennemmin kuulen, kun Lady narttuni ulvoo Irlannin kielellä.

LADY PERCY. Tahdotko, että lyön pääsi puhki?

PERCY. En.

LADY PERCY. Ole sitten hiljaa.

PERCY. Enkä ole; se on naisten vikoja.

LADY PERCY. Siis Jumala sinua auttakoon!

PERCY. Tuon Walesin rouvan viereen.

LADY PERCY. Mitä sanot?

PERCY. Vaiti! Hän laulaa.

(Lady Mortimer laulaa walesiläisen laulun.)

Kuules, Katri, sinunkin pitää laulaa laulu.

LADY PERCY. En, totta totisesti, sitä tee.

PERCY. Et, totta totisesti, sitä tee! Sydänkäpyseni, vannothan kuin sokurileipojatar ikään. "En totta totisesti sitä tee" ja "niin totta kuin elän" ja "niin totta kuin Jumala minua auttakoon" ja "niin totta kuin päivä" --

Tuollaiset veltot saksanvalat näyttää, Kuin et ois koskaan käynyt tullin taakse. He, vanno, Katri, oikein paksu vala,[15] Niinkuin sun kaltaisesi rouvan sopii, Ja heitä nuo sun "totta totisesti" Ja moiset piparkakku-vakuutukset Sametti-puuhkille ja teikareille. No laula nyt!

LADY PERCY. En tahdo laulaa.

PERCY. Siten tulet suorinta tietä räätäliksi[16] tai punatulkkujen kesyttäjäksi. Kun vaan välikirjat valmistuvat, niin lähden matkaan parin tunnin kuluttua; tule jäljestä, jos tahdot.

(Menee.)

GLENDOWER. Tule, Mortimer; sin' olet yhtä hidas Kuin Percy kiihkeä ja tulinen. Kun kirjat saadaan, sinetti vaan alle Ja heti ratsun selkään!

MORTIMER. Mielist' aivan.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Lontoo. Huone hovilinnassa.

(Kuningas Henrik, Walesin prinssi ja loordeja tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Suvaitkaa, loordit! Walesin prinssin kanssa Tahdomme kahden haastaa; lähell' olkaa, Me hetikohta teitä tarvitsemme. -- (Loordit poistuvat.) En tiedä, niinkö Jumalan on tahto Rangaista pahat työni sillä, että Viisaassa neuvossansa mulle laittaa Omasta verestäni kostonvitsan. Niin, elosi ja elämäsi minut Saa uskomaan, ett' olet taivahalta Minulle tuliseksi kostoks pantu Ja piiskaks synneistäni. Kuinka muuten Noin alhaiset ja hurjat mieliteot, Noin köyhät, tyhjät, riettaat harrastukset, Noin ontot huvit ja noin raaka seura, Kuin mihin sinä olet juuttunut, Ne kuinka soveltuvat jalon veren Ja ruhtinaisen mielen kanssa yhteen?

PRINSSI HENRIK. Ylevä isä! Soisin, että voisin Vioista kaikista niin puhdistaida, Kuin itseni ma syyttömäks voin näyttää Moneenkin, joka syykseni on pantu. Sen verran toki kohtuutt' anon, että, Kumottuani monet juoruvalheet, Joit' usein valtain korvaan kuiskivat Imartajat ja kehnot kielikellot, Ne tosi erheet, joihin nuoruuteni On hurjan hillitönnä heittäynyt, Te anteeks annatte, kun nöyräst' anon.

KUNINGAS HENRIK. Jumala sulle anteeks antakoon! Mut mua ihmetyttää, että, Henrik, Sun mielitekojesi lennon suunta Niin toinen on kuin esi-isiesi. Menetit raakuudellas neuvostossa Sen paikan, jonka nuoremp' otti veljes; Oletpa pian vieras koko hovin Ja oman veriheimos sydämelle. Mit' aika odotti ja toivoi sulta, Se mennytt' on, ja joka sielu sulle Pikaista hukkaa ennustaa. Jos minä Noin arvoani oisin tuhlannut, Noin kaikkein silmäin ruoaks altistunut Ja julki antaunut halpaan seuraan, Niin sama kansan mieli, joka kruunun Minulle soi, sen silloist' omistajaa Edelleen suositellut ois ja minut Maanpakoon maineettomaan jättänyt Mitättömäksi, huomaamattomaksi. Näyttäydyin harvoin, vaan kun ulos läksin, Mua pyrstötähden lailla kummasteltiin; "Tuoss' on hän", sanoi toiset lapsilleen, Ja toiset: "missä? ken on Bolingbroke?" Näin riistin kaiken sulon taivahalta Ja nöyryyteen niin pukeuduin, että Ma kansan sydämmestä suosin voitin Ja kansan suusta riemun tervehuudot, Kuninkaan kruunupäisen nähden aivan. Näin uutena ja tuoreena ma pysyin; Mua niinkuin messupapin kasukkaa Suu auki katseltiin; niin loistossani Esiinnyin harvoin, mutta komeasti, Ja outous antoi sille juhlan arvon. Kuningas häiläkkä hän hyöri, pyöri, Mukana narrit löyhät, pää kuin taula, Jok' ottaa pian tulen, pian sammuu; Vedelti arvoaan ja kuninkuuteen Sekoitti narrein ilveet, alttiiks antain Nimensä suuren näiden ilkkunalle, Ja alensihe, haitaks arvollensa, Nulikkain ivaa irjumaan, niin tullen Pilaksi joka parrattoman houkon; Kaduilla, kujilla vaan seurusteli, Ruveten kansansuosin kerjääjäksi. Noin silmin aina ahmittuna, vihdoin Hunaja kyllytti, kuvottaa alkoi Sen maire maku, josta vähäinenkin Vähäiseen lisää jo on liian liikaa. Kun joskus sitten esiintyy, niin on hän Kuin käki kesäkuulla, jota kuullaan, Mut suotta vaan, ja katsellaan, mut silmin, Jotk', arkinäkemistään tylstyneinä, Niin ihailevaa katsett' ei voi luoda Kuin vaatis majesteetin aurinko, Jok' ällistyvää silmää harvoin kohtaa. Torkuttiin, silmät harmaallaan, ja maattiin Juur' nenän edessä, ja irmasteltiin Kuin raivostunut miesi vihollistaan; Niin näköns' inhoitti ja tympeytti. Samassa tilass' olet sinä, Henrik; Sa ruhtinaisen etuutesi olet Hukannut huonoon seuraan; kaikkein silmät Jo kylläyneet on tuohon halpaan näkyyn, Pait mun, jok' ei voi kyllikseen sua nähdä Ja joka tekee, mit' en sois sen tehdä: Sokeutuu hupsumaista hellyyttään.

PRINSSI HENRIK. Kuningas armollisin, vasta tahdon Varani pitää.

KUNINGAS HENRIK. Aivan samanlainen Kuin sinä tällöin, oli Richard silloin, Kun Ranskasta ma Ravensburgiin saavuin; Ja mikä minä silloin, nyt on Percy, Niin, kautta sieluni ja valtikkani, Enemmän hän on oikeutettu valtaan Kuin sinä, pelkkä perimyksen varjo. Hän ilman oikeuden tapaistakaan Aseilla täyttää valtakunnan kentät; Ei pelkää leijonankaan hirmukitaa; Ja vaikk' ei vanhemp' iältään kuin sinä, Hän ikäloordit vie ja arvopiispat Veriseen taisteluun ja miekanryskään. Mink' ikimaineen saikaan hän, kun voitti Kuuluisan Douglaan, jonka ylväät teot, Tuliset hyökkäykset ja suuri maine Vei ylevimmän sotakunnian Ja etuarvon kaikilt' urohilta Kaikissa kristikunnan valtioissa! Kolmasti Hotspur, tämä sankartaimi, Mars kapalossa, voitti suuren Douglaan, Vangitsi hänet kerran, päästi vapaaks Ja teki ystäväkseen, täyttääksensä Vihaisen sodan suun ja järkyttääkseen Valtaistuimemme turvallista rauhaa. Ja mitä sanot tähän? Percy, Northumberland, Mortimer, Douglas, Yorkin arkkipiispa Kapinaa miettivät ja aseiss' ovat. Vaan miksi sulle, Henrik, näitä kerron? Miks puhun vihamiehistäni sulle? Jok' olet lähin vihamies ja pahin, Jot' orjan pelko, halpa taipumus Ja oikun puuska valtaa niin, ett' ehkä Mua vastaan sodit Percyn palkkalaisna, Ja hänen kannoillaan kuin koira ryömit, Näin näyttäin, kuinka turmeltunut olet.

PRINSSI HENRIK. Tuot' älkää uskoko; niin ei käy koskaan. Jumala niille kostakoon, jotk' ovat Näin multa majesteetin lemmen vieneet. Tuon kaiken vielä Percyn pää saa maksaa, Ja kerran mainepäivän laskiessa Ylpeillen sanon: "teidän olen poika", Kun tulen, yllä puku ihka verta Ja kasvot peitettyinä hurmeverhoon, Mi huuhdottuna pois vie häpeänkin. Ja sinä päivänä, -- jos vaan se koittaisi -- Tuo sama kunnian ja maineen lapsi, Tuo ritar' ylväs, tuo maan-kuulu Hotspur Ja hylky Henrikkinne ottelevat. Jos joka säde hänen kypärissään Ois määrätön ja minun kiireelläni Häpeä kaksinkertainen! Se tulee Se aika, jolloin tämä pohjan piltti Saa vaihtaa maineensa mun häpeääni. Isäntärenkini on Percy vainen, Hän mainetta mun hyväkseni korjaa; Mut tilinpä niin ankaran ma vaadin, Ett' antaa saa hän kaiken kunniansa, Vihonpa viimeisenkin maineen tilkan, Ma sydämmestään muuten velan riistän. Jumalan nimessä sen lupaan tässä: Jos Hän mun sallii päätökseen sen saattaa, Parantaa sillä tahdon, majesteetti, Nuo hurjuuteni lyömät vanhat haavat; Jos ei, niin kuolo kaiken velan pyyhkii; Ja ennen kuolen satatuhat kertaa, Kuin rikon valastani pienint' osaa.

KUNINGAS HENRIK. Tuo satatuhat kapinoivaa surmaa; Sa siihen vallan saat ja valtakirjan. -- (Blunt tulee.) No, Blunt? Sun katsees kiirettä on täynnä.

BLUNT. Niin asiakin, jota tässä ajan. Mortimer Skotlannista[17] laittaa tiedon, Ett' yhdentenätoista tässä kuussa Englannin kapinoitsijat ja Douglas On Shrewsburyssä yhtyneet; niin suuri Ja peloittava heill' on sotavoima, -- Jos pysyvät vaan kaikki sanassaan, -- Kuin koskaan tuhonnut on valtakuntaa.

KUNINGAS HENRIK. Tänäpä lähtee Westmorelandin kreivi Ja poikani Lancaster hänen kanssaan; Tuo tieto, näet, on viiden päivän vanha. Ens keskiviikkona sa, Henrik, lähdet, Ja torstaina me itse matkustamme. Bridgnorthiss' yhdytään; sun tiesi, Henrik, Käy Glostershiren kautta; joukkomme Pitäisi kahdentoista päivän päästä Bridgnorthiss' olla, laskujeni mukaan. Täys meill' on työ, nyt viipyä ei auta, Menestys herpoo vitkastuksen kautta.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Eastcheap. Huone Metsäsianpään ravintolassa.

(Falstaff ja Bardolph tulevat.)

FALSTAFF. Bardolph, enkö ole häijysti laihtunut tuon viime kahakan jälkeen? Enkö ole riutunut? Enkö kutistunut? Oo! nahkakin ruumiillani roikkaa ja remppaa kuin vanhan rouvan yöviitta; olen niin kitistynyt kuin vanha omena. Niin, kääntyä tahdon ja heti paikalla, kun vielä olen jotakuinkin lihassa; pian lannun kokonaan, ja silloin ei enää ole voimaa kääntymiseen. Jos en ole unhottanut, mistä kirkon sisusta on tehty, niin olen minä pippuripapu, oluenpanijan hevonen. Kirkon sisusta -- niin! Seura, huono seura, se on minut haaskannut.

BARDOLPH. Sir John, te olette niin kärtyisä; te ette voi kauan elää.

FALSTAFF. Niin, siinä se on. -- Kuule, laula nyt minulle joku rivo laulu, että ilostun. Olin niin siveä taipumuksiltani kuin ylimyksen on tarvis; siveä tarpeeksi asti: kiroilin hiukkasen, noppasilla en ollut kuin seitsemästi viikossa, tyttölöissä en käynyt kuin kerran neljänneksessä -- tuntia, maksoin velkani, jonka olin ottanut --kolmasti tai neljästi, elin siivosti ja pysyin määrätyissä rajoissa; ja nyt elän siivottomasti, niin ett'ei määrää eikä rajaa.

BARDOLPH. Niin, te olettekin niin lihava, sir John, että teidän on mahdoton pysyä rajoissa, kohtuullisissa rajoissa, sir John.

FALSTAFF. Paranna sinä ensin naamasi, niin minä parannan elämäni. Sinä olet meidän amiraalilaivamme, sinulla on lyhty perässä, -- ei, nokassa, aioin sanoa: sinä olet sen palavan lampun ritari.

BARDOLPH. No niin, sir John, eihän tee naamani teille haittaa.

FALSTAFF. Ei, jumal'auta! Se tekee minulle samaa hyötyä kuin monelle muulle ruumiinkallo tai joku _memento mori_. En voi milloinkaan katsella naamaasi, ajattelematta helvetin tulta ja rikasta miestä, joka eli purppurassa; sillä siinä hän makaa pukimissaan ja palaa palamistaan. Jos olisit vähänkin siveyteen taipuva, niin vannoisin tuon sinun naamasi kautta ja valani kuuluisi näin: "kautta tuon tulen, joka on Jumalan enkeli". Mutta sinä olet kokonaan pilalla; ja totta tosiaan, jos ei tuota tulta olisi naamassasi, niin olisit perimmäisen pimeyden lapsi. Kun taannoin yöllä juoksit Gadshillia ylös hevoseni perässä, jos en silloin luullut sinua virvatuleksi tai aarniovalkeaksi, niin ei rahalla ole mitään virkaa. Oo! sinä olet yhtenäinen soihtukulku, ijankaikkinen ilotulitus. Minulta on säästynyt hyvinkin tuhat markkaa soihduissa ja vahakynttilöissä, kun olen sinun kanssasi öisin kulkenut kapakkain väliä; mutta sen sektin hinnalla, jonka sinuun olen juottanut, olisin voinut hyvin ostaa kynttilöitä Europan kalliimmalta kynttiläkauppiaalta. Olen tuota sinun salamanderiasi pitänyt tulessa kokonaista kaksineljättä vuotta; Jumala sen minulle palkitkoon!

BARDOLPH. Tuli ja leimaus! Soisinpa, että naamani istuisi sinun vatsassasi.

FALSTAFF. Varjelkoon Jumala! Silloin varmaan saisin sydämen polton. --

(Ravintolan emäntä tulee.)

No, rouva Kuopsujalka, oletteko saanut selvän, kuka on minun taskuni tyhjentänyt?

EMÄNTÄ. Mitä, sir John? Mitä aattelette, sir John? Luuletteko minun hyysäävän varkaita? Olen etsinyt, olen kysellyt, mieheni samaten, miehestä mieheen, pojasta poikaan, palvelijasta palvelijaan. Ei kymmenettäkään hiuskarvan osaa ole koskaan talossani kadonnut.

FALSTAFF. Valehtelette, emäntä! Bardolph on täällä tullut kynityksi ja kadottanut monta hiuskarvaa, ja minä voin vannoa sen, että taskuni on täällä puhtaaksi pantu. Te olette nainen, te!

EMÄNTÄ. Kuka? Minäkö? Enpä. Että julkeattekin! Tuli ja leimaus! Siksi ei vielä kukaan ole minua kutsunut omassa talossani.

FALSTAFF. No, no, minä tunnen teidät vallan hyvin.

EMÄNTÄ. Ettepä, sir John; te ette tunne minua, sir John; minä tunnen teidät, sir John; olette minulle rahaa velkaa, sir John, ja nyt haette riitaa, että saisitte peijatuksi ne minulta. Ostin teille tusinan paitoja ruhonne verhoksi.