Part 3

PRINSSI HENRIK. Siitä annan sinulle tuhannen puntaa; velo, milloin tahdot, niin saat.

POINS (ulkoa). Frans!

FRANS. Heti, heti!

PRINSSI HENRIK. Hetikö, Frans? Ei, Frans; mutta huomenna, Frans; tai torstaina, Frans; tai toden totta, Frans, milloin vaan tahdot. Mutta, Frans. --

FRANS. Armollinen herra!

PRINSSI HENRIK. Etköhän tahtoisi ryöstää tuota nahkatakkista ja kristallinappista miestä, jolla on kerotukka, agaattisormus, kirpunkarvaiset sukat, kerratut sukkanauhat, liukas kieli, espanjalainen tupakkimassi --[8]

FRANS. Hyvä Jumala, herra! Ketä tarkoitatte?

PRINSSI HENRIK. Onpa vaankin tuo ruskea muskatti teidän ainoa juomanne; sillä, näetkös, Frans, sinun valkea liinajakkusi alkaa käydä likaiseksi. Barbariassa, ystäväni, ei saata käydä pahemmin.

FRANS. Mitä, herra?

POINS (ulkoa). Frans!

PRINSSI HENRIK. Joutuun, kuhjus! Etkö kuule, sinua huudetaan.

(Molemmat huutavat häntä, hän seisoo hämmentyneenä, tietämättä mihin mennä.)

(Viinuri tulee.)

VIINURI. Mitä! Seisotko vaan tässä, vaikka kuulet tämmöistä huutoa? Pidä huolta vieraista tuolla sisällä. -- (Frans menee) Armollinen herra, vanha sir John ja puoli tusinaa muita hänen kanssaan, seisovat oven takana; saanko päästää heidät sisään?

PRINSSI HENRIK. Anna heidän odottaa hetkinen, ja avaa sitten ovi. --(Viinuri menee.) -- Poins!

(Poins palajaa.)

POINS. Heti, herra, heti!

PRINSSI HENRIK. Kuulehan! Falstaff ja ne muut rosvot ovat oven takana. Pidetäänkö hauskaa?

POINS. Hauskaa kuin heinäsirkat, poikaseni. Mutta kuulehan, mitä sukkelaa peliä sinä täällä piditkään tuon passaripojan kanssa? Mitä nyt aiot?

PRINSSI HENRIK. Nyt olen taipuisa kaikkiin kujeisiin, mitä ikänä kujetta on ollut vanhan vakaan Aatamin ajoista alkain aina nykyisen sydänyön kahdentoista-lyönnin nulikkaikään asti.

(Frans tuo viiniä?) â- ¦

Mitä on kello, Frans?

FRANS. Heti, herra, heti!

(Menee.)

PRINSSI HENRIK. Tuollakos vintiöllä niitä sanoja aina on vähemmän kuin papukaijalla, ja kuitenkin hän on naisesta syntynyt! Hänen toimensa on juosta portaita ylös ja portaita alas; hänen puhetaitonsa on laskun pätkä. En kuitenkaan vielä ole silla päällä kuin Percy, tuo pohjolan tulikannus,[9] joka tappaa kuusi tai seitsemän tusinaa skottilaista suurukseksi, pesee kätensä ja sanoo vaimolleen: "Hyi tätä hiljaista elämää! Minä kaipaan työtä." -- "Oi, rakas Heikkuseni", sanoo vaimo, "kuinka monta olet tänään tappanut?" -- "Juottakaa kimoni", sanoo hän, ja vastaa tunnin päästä: "noin neljätoista kappaletta; turha juttu!" --Kuule, käske sisään Falstaff: minä osoittelen Percyä ja tuo saakelin ihrarunto saa osoitella hänen vaimoansa, rouva Mortimeria. Saas tästä! sanoi juoppolalli. Sisään, se kylkiluun venkale, sisään, se talimöhkä!

(Falstaff, Gadshill, Bardolph ja Peto tulevat.)

POINS. Terve, Hannu! Missä olet ollut?

FALSTAFF. Surma syököön kaikki pelkurit, sanon minä, hiiteen kaikki tyynni! Niin ja aamen! -- Lasillinen sektiä, poika! -- Ennenkuin tämmöistä elämää kauan jatkan, tahdon vaikka kutoa sukkia, vieläpä niitä parsia, ja anturoidakin lisäksi. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Lasillinen sektiä, lurjus! -- Eikö enää ole kuntoa maailmassa?

PRINSSI HENRIK. Oletko koskaan nähnyt Titaanin, sen helläsydämisen Titaanin, suutelevan voikimpaletta, ja tämän aivan sulavan sen suloisesta haastelosta? Jos olet, niin katso tuota möhkää.

FALSTAFF. Koira sinä, tässä viinissä on kalkkia;[10] ei ole muuta kuin koiruutta viheliäisessä ihmisessä. Mutta pelkuri on kuitenkin pahempi kuin kalkilla sekoitettu sekti; viheliäinen pelkuri. -- Mene menojasi, vanha Hannu! Kuole, milloin tahdot! Jos ei miehuus, tosi miehuus ole maan kasvoista kadonnut, niin olen minä mähnätön silli. Ei ole kolmea kelpomiestä hirttämätöntä koko Englannissa, ja yksi niistä on lihava ja alkaa vanheta. Jumala auttakoon meitä! Paha on maailma, sanon minä. Tahtoisin olla kankuri; voisin laulaa virsiä[11] tai jos jonkinlaista. Surma syököön kaikki pelkurit, sanon vieläkin!

PRINSSI HENRIK. Häh, sinä villasäkki? Mitä mutiset?

FALSTAFF. Kuninkaanpoika! Jos en minä sinua pieksä kuningaskunnastasi sälesäilällä ja aja kaikkia alamaisiasi edelläsi kuin hanhiparvea, niin en enää ikänä tahdo kantaa karvan kortta kasvoissani. Sinäkö Walesin prinssi?

PRINSSI HENRIK. No, sinä äpärä mallukka, mikä asiana?

FALSTAFF. Etkö ole sinä pelkuri? Vastaa siihen! Ja tuo Poins sitte?

POINS. Lempo sinut periköön, sinä ihramaha! Jos sanot minua pelkuriksi, niin pistän sinut kuoliaaksi.

FALSTAFF. Minäkö sanoisin sinua pelkuriksi! Ennen näkisin sinut kadotettuna, kuin sanoisin sinua pelkuriksi. Mutta antaisinpa tuhannen puntaa, jos voisin juosta niin hyvin kuin sinä. Olet jotensakin suoralapainen; et välitä kuka selkälautasi näkee. Näinkö sinä ystävääsi selkää turvaat? Hiiteen semmoiset selkänojat! Minä tahdon ihmisille näyttää naamani. -- Lasillinen sektiä tänne! Olen lurjus, jos olen tänään tilkkaakaan maistanut.

PRINSSI HENRIK. Oo, sinä korpinruoka! Tuskin ovat huulesi kuivuneet siitä kuin viimeksi joit.

FALSTAFF. Se on yhtä kaikki! (Juo.) Surma syököön kaikki pelkurit, sanon vieläkin!

PRINSSI HENRIK. Mikä asiana?

FALSTAFF. Mikäkö asiana? Neljä miestä täällä on siepannut tuhannen puntaa tänään aamutyökseen.

PRINSSI HENRIK. Missä ne ovat, Hannu, missä?

FALSTAFF. Missäkö ovat? Pois ovat siepatut meiltä. Niitä oli sata miestä neljää raukkaa vastaan.

PRINSSI HENRIK. Mitä sanot, mies? Satako?

FALSTAFF. Olen heittiö, jos en ollut kahdentoista kanssa heistä käsikähmässä kokonaista kaksi tuntia. Ihme kumma, että sieltä hengissä pääsin. Kahdeksan pistoa sain takkiini, neljä housuihini; kilpeni on vallan murskaksi ruhjottu, miekkani lovilla kuin käsisaha: ecce signum. En ole koskaan tanakammin otellut siitä kuin mieheksi tulin; vaan ei auttanut mikään. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Kysy näiltä; jos sanovat päälle tai vaille sen, mikä on totta, niin ovat konnia ja pimeyden lapsia.

PRINSSI HENRIK. Sanokaa, miehet, miten se kävi?

GADSHILL. Me neljä hyökkäsimme noin kahdentoista kimppuun --

FALSTAFF. Kuudentoista vähintäin, prinssi hyvä.

GADSHILL. Ja sidoimme ne köysiin.

PETO. Eipäshän, köysiin ne eivät joutuneet.

FALSTAFF. Konna sinä, köysiin ne joutuivat, joka sorkka; taikka olen minä juutalainen, oikein heprealainen juutalainen.

GADSHILL. Kun olimme saaliin jaolla, karkasi päällemme kuusi tai seitsemän pirteää miestä --

FALSTAFF. Ja päästivät toiset köysistä; ja sitten tuli koko liuta.

PRINSSI HENRIK. Mitä? Tappelitteko niiden kaikkien kanssa?

FALSTAFF. Kaikkienko? En tiedä, mitä sinä tarkoitat "kaikilla"; mutta jos minä en tapellut viidenkymmenen kanssa, niin olen minä nauriin naatti. Jos ei niitä ollut kaksi tai kolme päälle viidenkymmenen vanhan Hannu raukan kimpussa, niin en ole minä kaksijalkainen eläin.

PRINSSI HENRIK. Jumala varjelkoon! Ethän vaan ole ketään lyönyt kuoliaaksi?

FALSTAFF. Vast' aika nyt Jumalaa rukoilla! Kahdelta heistä olen selän pehmittänyt, ja kaksi ihan varmaan on palkkansa saanut, kaksi kanvastimekkoista kelmiä. Kuules, Heikku, sanon jotakin, -- jos valehtelen, niin sylje minua vasten naamaa, ja hauku hevoseksi. Tunnethan minun vanhan väistöni: -- tämä oli asentoni, ja näin minä työkkäsin edes. Silloin syöksyi kimppuuni neljä kanvastimekkoista kanaljaa --

PRINSSI HENRIK. Mitä? Neljäkö? Kaksihan sanoit vast'ikään.

FALSTAFF. Neljä, Heikku, neljä minä sanoin.

POINS. Niin kyllä, neljä hän sanoi.

FALSTAFF. Nämä neljä tulivat kaikki vasten rintaa ja hyökkäsivät yhtenä päälleni. Minä en kursastellut, vaan otin kilvelläni vastaan kaikki seitsemän miekanpistoa, -- näin ikään.

PRINSSI HENRIK. Seitsemänkö? Äskenhän niitä oli vaan neljä.

FALSTAFF. Kanvastimekkoako?

POINS. Niin, neljä kanvastimekkoa.

FALSTAFF. Seitsemän, kautta tämän miekankahvan, taikka olen minä konna.

PRINSSI HENRIK. Poins hyvä, älä huoli; kohta niitä karttuu vielä lisää.

FALSTAFF. Kuuletko minua, Heikku?

PRINSSI HENRIK. Kyllä, Hannu, vieläpä kuuntelenkin.

FALSTAFF. Oikein; se kannattaakin kuuntelemista. Nuo yhdeksän kanvastimekkoa, joista puhuin --

PRINSSI HENRIK. Kas niin, kaksi lisää jo!

FALSTAFF. Kun olin heiltä kantimet katkaissut, --

PRINSSI HENRIK. Niin putosivat housut.

FALSTAFF. Niin alkoivat he väistyä; mutta minä seurasin perävilkkaa käsin ja jaloin, ja vilahduksessa peittosin seitsemän niistä yhdestätoista.

PRINSSI HENRIK. Hirmuista! Yksitoista kanvastimekkoa kasvanut kahdesta!

FALSTAFF. Vaan, niinkuin olisi piru riivannut, niin kolme turkaisen kelmiä, kolme viheriätakkia tuli takaapäin ja hyökkäsi päälleni; --oli, näet, niin pimeä, Heikku, ett'et olisi voinut nähdä omaa kättäsi.

PRINSSI HENRIK. Nuo valheet ovat kutojansa, isänsä, kaltaisia: paksuja kuin vuoret, törkeitä ja kouraan tuntuvia. Haa! sinä paksupäinen kuukupu, sinä römökalloinen hupakko, äpärä, ruokoton, rasvainen talikäärö, --

FALSTAFF. Mitä! Oletko hullu? Oletko hullu? Eikö totuus ole totuus?

PRINSSI HENRIK. Kuinka sinä voit erottaa nuo vihreätakit, jos oli niin pimeä, ett'et voinut nähdä omaa kättäsi? Anna kuulla syysi; mitä vastaat tähän?

POINS. Niin syysi, Hannu, syysi!

FALSTAFF. Mitä? Pakostako? Eipäs; vaikka olisin vipuhirressä tai kaikki maanpiirin kidutukset kärsisin, niin pakosta en sano teille mitään. Vai pakosta teille sanoisin syyni! Vaikka olisi syitä niin taajassa kuin sinivatukoita, niin pakosta en sano syitäni yhdellekään sorkalle, enpäs vaan.

PRINSSI HENRIK. En tahdo kauemmin olla syypää tähän syntiin. Tuo veripunainen pelkuri, tuo patjanpainaja, tuo tammanselän-taittaja, tuo suunnaton lihavuori, --

FALSTAFF. Suusi, senkin nälkäkurki, ankeriaan nahka, kuivattu naudankieli, sonninsuoro, kapakala, -- huh, jos hengeltäni voisin sanoa kaikki, mihin sinua vertaan! -- sinä kyynäräpuu, veitsentuppi, jousenkotelo, viheliäinen paistinvarras, --

PRINSSI HENRIK. Hyvä, hengitä välillä ja jatka sitten; ja kun olet halpaan vertailemiseesi uupunut, niin kuulehan minunkin suustani sananen.

POINS. Kuuntele, Hannu!

PRINSSI HENRIK. Me kaksi näimme teidän neljän hyökkäävän toisten neljän päälle; te köytitte ne ja anastitte niiden tavarat. -- Huomaa nyt, kuinka suora totuus teidät solmii. -- Silloin me kaksi hyökkäsimme teidän neljän päälle ja, sanalla sanoen, kiristimme teiltä saaliinne; se on nyt meidän hallussamme; voittepa sen vaikka nähdäkin tässä talossa. -- Ja sinä, Falstaff, sinä sieltä kieritit kuukupusi niin sievästi ja taitavan sukkelasti, ja möläsit armoa, ja aina vaan juoksit ja möläsit paremmin kuin koskaan olen kuullut sonnivasikan möläjävän. Mikä vaivainen sinä olet, kun noin hakkaat pilalle miekkasi ja sitten sanot, että se tuli tappelussa! Mitä juonia, mitä verukkeita, mitä lymyreikiä nyt keksinet, pelastuaksesi tästä julkeasta, sepo selvästä, häpeästä?

POINS. No, annappa kuulla, Hannu, minkä juonen tähän keksit?

FALSTAFF. Jumaliste, tunsinhan minä teidät yhtä hyvin kuin oma tekijänne. Kuulkaahan nyt, hyvät herrat! Kävikö minun laatuun tappaa kruununperillinen? Sopiko minun tehdä vastusta varsinaiselle kuninkaanpojalle? Niin, tiedäthän sinä, että olen uljas kuin Herkules, mutta muista vaistoa: jalopeurakaan ei koske varsinaiseen kuninkaanpoikaan. Vaisto on suuri asia; minä olin pelkuri vaistosta. Rupean kaiken ikääni luulemaan parempaa itsestäni ja sinusta: itsestäni uljaana jalopeurana ja sinusta varsinaisena kuninkaanpoikana. Mutta, jumal'avita, pojat, iloissani olen, että teillä on rahat. -- Emäntä, ovet kiinni! Tänään valvotaan, huomenna rukoillaan. -- Velikullat, reimapojat, sydänkäpyset -- kaikki hyvän kumppanuuden nimet teille annan! Hei, pidetäänkö lystiä nyt? Panemmeko toimeen näytelmän suoraa päätä?

PRINSSI HENRIK. Siihen suostun, -- ja sen aineena tulee olemaan sinun pakoretkesi.

FALSTAFF. Ah, ei siitä sen enempää, Heikku, jos minua rakastat.

(Ravintolan emäntä tulee.)

EMÄNTÄ. Herran kiesus! Kaikkein armollisin prinssi, --

PRINSSI HENRIK. Mitä nyt, kaikkein armollisin emäntä? Mitä asiaa?

EMÄNTÄ. Jesta, prinssi, tuolla on ulkona äyriäs herra hovista, joka tahtoo puhutella teitä; sanoo tulevansa isänne luota.

PRINSSI HENRIK. Anna hänelle sitten niin, että hänestä tulee koko kruunun mies, ja lähetä hänet takaisin äitini luo.

FALSTAFF. Minkä lajinen mies se on?

EMÄNTÄ. Vanha mies.

FALSTAFF. Mikä arvoisuuden ajaa vuoteesta keskellä yötä? -- Saanko minä häntä vastata?

PRINSSI HENRIK. Tee se, Hannu.

FALSTAFF. Kyllä maarin minä hänet täällä suorin.

(Menee.)

PRINSSI HENRIK. No, herraseni! Hyvin, määrinkin, tappelitte, -- te, Peto, ja te, Bardolph; te olette jalopeuroja, tekin, juoksitte vaistosta pakoon; ette tahtoneet koskea varsinaiseen kuninkaanpoikaan, ette. -- Hyi!

BARDOLPH. Todellakin, minä juoksin, kun näin toistenkin juoksevan.

PRINSSI HENRIK. Todellakin, sano nyt minulle vakaasti: mitenkä sai Falstaff miekkansa noin rikkilouhituksi?

PETO. Niin, hän louhi sitä tikarillaan ja lupasi vaikka vannoa sielunsa paholaiselle, jos vaan saisi teidät uskomaan, että se oli tullut tappelussa, ja kehoitti meitä tekemään samoin.

BARDOLPH. Niin, ja kiheltämään nenäämme saraheinillä, että ne vuotaisivat verta, ja sillä sitten tahrimaan vaatteemme ja vannomaan, että se oli kunnon ihmisten verta. Minulle tapahtui, mitä ei ole tapahtunut seitsemään vuoteen: minä punastuin, kuullessani hänen luonnottomia mielijohteitaan.

PRINSSI HENRIK. Konna! Sinä varastit sarkallisen sektiä kahdeksantoista vuotta sitten, josta jouduit kohdastaan kiinni, ja siitä saakka olet aina punastunut ex tempore. Sinulla oli tuli ja miekka sivullasi, ja kuitenkin sinä pötkit pakoon. Mikä vaisto sinua siihen käski?

BARDOLPH. Prinssi hyvä, näettekö nämä tuliraanat? Näettekö nämä hehkuvat huurut?

PRINSSI HENRIK. Kyllä näen.

BARDOLPH. Mitä luulette niiden merkitsevän?

PRINSSI HENRIK. Kuumaa maksaa ja kylmää kukkaroa.

BARDOLPH. Marua, prinssi, oikeutta myöten.

PRINSSI HENRIK. Ei; oikeutta myöten narua.

(Falstaff palajaa.)

Tuossahan se on laiha Hannu, tuossahan se on luurankale. No, sinä kaikkein rakkain vanukäärö? Paljoko aikaa on siitä, Hannu, kuin näit oman polvesi?

FALSTAFF. Omanko polveni? Kun minä olin sinun ijässäsi, Heikku, olin ruumiiltani tuskin niin paksu kuin kotkankynsi; olisin vaikka voinut pujahdella konttiporvarin peukalosormuksen läpi. Lempoon kaikki huolet ja huokaukset! Ne, ne miehen puhalluttavat kuin vesirakon. Nyt on piru merrassa: täällä oli sir John Bracy isäsi asialla; sinun täytyy huomenaamulla mennä linnaan. Tuo tunnettu hullupää pohjolasta, Percy, ja tuo toinen Walesista, joka antoi Amaimonille selkäsaunan ja teki Luciferista aisankannattajan ja pani paholaisen vannomaan vasallivalan walesilaisen piilukeihään vekaralla, -- no, mikä perhana onkaan hänen nimensä?

POINS. No, Glendower.

FALSTAFF. Owen, Owen, sama mies; -- ja hänen vävynsä Mortimer, ja vanha Northumberland, ja tuo reipas skottilaispukari, Douglas, joka selkähevosessa karkaa ylös pystysuoraa vuorenseinää.

PRINSSI HENRIK. Hän, joka, täyttä laukkaa ratsastaen, pistoolillaan ampuu varpusta lennosta.

FALSTAFF. Oikein osattu!

PRINSSI HENRIK. Mutta hänpä ei osannutkaan varpusia.

FALSTAFF. No niin, mutta sillä lurjuksella on sydän paikallaan; hän ei pötki pakoon.

PRINSSI HENRIK. No, mutta mikä lurjus sinä olet, kun vastikään ylistelit hänen karkaamistaan.

FALSTAFF. Selkähevosessa, sinä irvihammas: mutta jalan hän ei väisty jalansijaa.

PRINSSI HENRIK. Kyllä, Hannu, vaistosta.

FALSTAFF. Kyllä, kyllä, vaistosta. -- No niin, hän on siellä, hänkin, ja eräs Mordake, ja tuhatmäärä sinilakkeja sitä paitsi. Worcester on yönaikaan pujahtanut pois; isäsi parta on käynyt valkoiseksi näistä uutisista. Nyt saa ostaa maata yhtä huokealla kuin mätää makrillia.

PRINSSI HENRIK. Kyllä, kyllä, jos tulee kuuma kesäkuu ja tätä kotitoraa kestää, niin näyttää siltä kuin saisimme ostaa neitsyyksiä niin kuin hevosen nauloja ostetaan, sataluvuittain.

FALSTAFF. Totta puhut, poikaseni, peijakas olkoon! Näyttääpä siltä kuin tulisi liike siinä kohden hyvä. -- Mutta, sanoppa, Heikku, etkö sinä ole kauheasti peloissasi? Sinä, ilmeinen kruununperillinen, luuletko, että koko maailma voisi sinulle löytää toista kolmea semmoista vastustajaa kuin tuo paholainen Douglas, tuo peikko Percy ja tuo perkele Glendower? Etkö ole hirveästi peloissasi? Eikö veri suonissasi värähtele?

PRINSSI HENRIK. Ei, toden totta, vähääkään; minulla ei ole sinun vaistoasi.

FALSTAFF. Mutta kyllä saat hirveän läksytyksen huomenna, kun tulet isäsi eteen. Opettele vastausta, jos minua rakastat.

PRINSSI HENRIK. No, ole sinä olevinasi isäni, ja kuulustele minulta elämääni.

FALSTAFF. Tottako? Kyllä. -- Tämä tuoli olkoon valtaistuimeni, tämä tikari valtikkani, ja tämä tyyny kruununi.

PRINSSI HENRIK. Sinun valtaistuimesi on vaan jakkara, kultainen valtikkasi vaan lyijyinen tikari, ja kallis, komea kruunusi vaan katala, karvaton klani.

FALSTAFF. Hyvä; jos ei armon liekki ole sinussa kokonaan sammunut, niin tuletpa nyt liikutetuksi. -- Tuokaa tänne lasillinen sektiä, että saisin silmäni näyttämään punaisilta, niinkuin olisin itkenyt; sillä minun tulee puhua intohimoisesti, ja aionkin sen tehdä kuningas Cambyseen tapaan.[12]

PRINSSI HENRIK. Kas niin, minä lankeen kontilleni.

FALSTAFF. Ja minä alotan puheeni. -- Väistykää, te ylimykset!

EMÄNTÄ. Herran Kiesus! Verratonta pilaa, totta totisesti!

FALSTAFF. Äl' itke, armas kuningatar; turhaa on tässä herutella kyyneleitä.

EMÄNTÄ. Oi, taivaan taatto, kuinka hän osaa olla arvokas!

FALSTAFF. Pois, loordit, synkkä kuningatar viekää; Jo silmäin sulut tukkii kyynelvirta.

EMÄNTÄ. Herran Kiesus! Hän matkii noita lutkakomeljantteja niin, ettei paremmasta apua.

FALSTAFF. Vaiti, rouva olutkappa! Vaiti, rouva naukkunen! -- Henrik, minä en ainoastaan sitä ihmettele, missä aikaasi kulutat, vaan myöskin sitä seuraa, missä liikut; sillä vaikka sauniot kasvavat nopeammin, jota enemmän niitä tallataan, niin kuitenkin nuoruus enemmän kuluu, jota enemmän sitä runnellaan. Että sinä olet poikani, siitä on minulle takeena osaksi äitisi sana, osaksi oma luuloni; mutta eritenkin tuo ilkamoinen silmäisi vilkunta ja tuo alahuulesi typerä lerppaaminen minua siitä vakuuttaa. Jos sinä siis olet poikani, joka tässä oli osoitettava, -- miksi, jos sinä olet poikani, sinulle noin osoitetaan sormea? Sopiiko taivaan siunatun auringon laiskana loirotella pensaissa ja syödä sinivatukoita? Kysymys, jota ei sovi panna kysymykseen. Sopiiko Englannin pojan ruveta varkaaksi ja näpistellä kukkaroita? Kysymys, jota sopii panna kysymykseen. On olemassa, Henrik, yksi aine, josta usein olet kuullut puhuttavan ja jota useat meidän maan ihmiset tuntevat pi'en nimellä; tämä piki, kuten vanhat kirjailijat selittävät, jättää tahraa, ja samoin se seurakin, jossa sinä liikut; sillä, Henrik, nyt en puhu sinulle viinan hallussa, vaan kyynelten vallassa, en syyttä, suotta, vaan täyttä totta; en lipeällä kielellä, vaan kipeällä mielellä. -- On kuitenkin yksi siveä mies, jonka usein olen nähnyt seurassasi, mutta en tiedä hänen nimeään.

PRINSSI HENRIK. Minkä sorttinen mies, teidän majesteettinne, jos saan luvan kysyä?

FALSTAFF. Kaunis, komea mies, totta vieköön, ja ruumiikas; elävä katse, miellyttävät silmät ja sangen ylevä käytös, ja noin viidenkymmenen paikkeilla, luulisin, tai ehkäpä, totta maarin, lähempänä kuuttakymmentä; ja nyt se johtuu mieleeni: hänen nimensä on Falstaff. Jos tässä miehessä on haureuteen taipumusta, niin olen pettynyt hänen suhteensa, sillä, Henrik, siveyttä huomaan hänen katseessaan. Jos nyt puun voi tuntea hedelmästä, niinkuin hedelmänkin puusta, niin -- sen sanon jyrkästi -- siinä on siveyttä tuossa Falstaffissa. Pysy hänen seurassaan ja aja pois ne muut. Ja sano nyt, sinä pahankurinen jolppi, missä olet ollut koko tämän kuukauden?

PRINSSI HENRIK. Puhutko sinä niinkuin kuningas? -- Toimita sinä minun osaani, minä olen kuninkaana.

FALSTAFF. Panetko minut viralta? Jos sinä teet sen puoleksikaan niin arvokkaasti ja majesteetillisesti sekä sanoissa että töissä, niin ripusta minut koivista kattoon, kuin kaninpoika tai jänö kanakauppiaan puodissa.

PRINSSI HENRIK. Kas niin, tässä istun minä.

FALSTAFF. Ja tässä seison minä. -- Tuomitkaa, hyvät herrat!

PRINSSI HENRIK. No, Henrik, mistä sinä tulet?

FALSTAFF. Eastcheapista, teidän armonne.

PRINSSI HENRIK. Vaikeita valituksia kuuluu sinusta.

FALSTAFF. Jumaliste, teidän armonne, ne ovat vääriä! Eipä sitä nuorta prinssiä sentään niin kiikkiin panna, eipä, piru olkoon!

PRINSSI HENRIK. Vannotko sinä, jumalaton kakara? Älä enää koskaan tule silmäini eteen! Sinä olet kauheasti eksynyt pois armontilasta; perkele kiusaa sinua vanhan, lihavan miehen hahmossa; tynnyri mieheksi on sinun seuranasi. Eikö sinulla ole parempaa kumppania kuin tuo ruokoton lorulaukku, tuo törkypurtilo, tuo pullistunut vesipöhö-lönttäre, tuo suuri summaton sektiaami, tuo ränttyjä täyteen tupattu matkasäkki, tuo paistettu markkinahärkä taikinat mahassa, tuo kunnianarvoisa synti, tuo harmaapää riettaus, tuo isä mässäri, tuo ikäkulu turhuus? Mihin hän kelpaa muuhun kuin sektiä maistamaan ja juomaan? Milloin hän on siisti ja puhdas muulloin kuin salvokukkoa leikellessään ja syödessään? Missä taitava muussa kuin viekkaudessa? Missä viekas muussa kuin konnantyössä? Missä konnamainen muussa kuin kaikessa? Missä rehellinen muussa kuin ei niin missään?

FALSTAFF. Suvaitkaa, teidän armonne, lausua ajatuksenne selvemmin; ketä tarkoitatte, teidän armonne?

PRINSSI HENRIK. Tuota konnankurista, iljettävää nuorison viettelijää, Falstaffia, tuota vanhaa, valkopartaista saatanaa.

FALSTAFF. Armollinen herra, sen miehen minä tunnen.

PRINSSI HENRIK. Tiedän sen, että hänet tunnet.

FALSTAFF. Mutta jos sanon, että tiedän enemmän pahaa hänestä kuin itsestäni, niin sanon enemmän kuin tiedän. Että hän on vanha, Jumala nähköön, sitä todistaa hänen valkoinen päänsä; mutta että hän on, luvalla sanoen, huoripukki, sen minä kivenkovaan kiellän. Jos sekti ja sokeri on syntiä, niin Jumala armahtakoon kaikkia kelvottomia! Jos vanhuus ja hilpeys on rikosta, niin on moni vanha ravintoloitsija, jonka tunnen, kadotukseen tuomittu. Jos on vihattava siitä syystä, että on lihava, niin ovat Pharaon laihat lehmät rakastettavat. Ei, armollisin herra, karkoittakaa Peto, karkoittakaa Bardolph, karkoittakaa Poins; mutta tuo herttainen Hannu Falstaff, lempeä Hannu Falstaff, kunnon Hannu Falstaff, uljas Hannu Falstaff, ja sitä enemmän uljas, kun hän on vanha Hannu Falstaff, -- häntä älä karkoita Henrikkisi seurasta, häntä älä karkoita Henrikkisi seurasta; jos paksun Hannun karkoitat, niin karkoitat koko maailman.

PRINSSI HENRIK. Sen teen, sen tahdon.

(Kolkutusta kuuluu. Ravintolan emäntä, Frans ja Bardolph poistuvat. Bardolph palajaa juoksujalkaa.)

BARDOLPH. Prinssi, prinssi! Sheriffi on oven takana, suuri, summaton vartiojoukko mukanaan.

FALSTAFF. Tiehesi, konna! Kappale näytellään loppuun. Minulla on paljon sanottavaa tuon Falstaffin hyväksi.

(Ravintolan emäntä palajaa.)

EMÄNTÄ. Kies' auttakoon! Prinssi! Prinssi! --

PRINSSI HENRIK. Hih hei, heleijaa! Piru ajaa viulunjousella! Mikä hätänä?

EMÄNTÄ. Sheriffi ja koko vartiojoukko on oven takana, tahtovat tarkastaa taloa. Päästänkö heidät sisään?

FALSTAFF. Kuuleppas, Heikku, älä koskaan sano oikeata kultarahaa väärennetyksi: sinä olet toden teolla hullu, vaikka et siltä näytä.

PRINSSI HENRIK. Ja sinä olet luonnosta pelkuri, vaikka vaistoa vailla.

FALSTAFF. Minä ajan takaisin esilauseesi; jos sinä ajat takaisin tuon esivartijan, niin teet hyvin; jos et, niin päästä hänet sisään. Jos en minä pyövelin rattailla näytä yhtä muhkealta kuin joku toinenkin, niin hornaan koko kasvatukseni! Voineehan minut narulla kuristaa yhtä vikkelästi kuin jonkun toisenkin.

PRINSSI HENRIK. Pois, piiloon seinäverhon taa;[13] -- te toiset menkää tuonne ylös. Nyt, hyvät herrat, vilpitön katsanto ja hyvä omatunto!

FALSTAFF. Niitä molempia on minullakin ollut; mutta nyt ne ovat mennyttä ja siitä syystä piilen.

(Kaikki poistuvat, paitsi prinssi ja Poins.)

PRINSSI HENRIK. Kutsukaa sheriffi sisään. (Sheriffi tulee ajurin kanssa.) No, herra sheriffi, mit' anotte?

SHERIFFI. Anteeksi ensin. Luikkina ja huuto Eräitä ajanut on tähän taloon.

PRINSSI HENRIK. Eräitä? Keitä?