Part 2

NORTHUMBERLAND. Jalojen töiden kuvittelu hänet Pois malttamuksen aitauksesta tempaa.

PERCY. Ois, maarin, helppo huipata ja riistää Kalvaalta kuulta kirkas kunnia, Tai mereen syvään sukeltaa, miss' ikiin Ei laskinluoti pohjannut, ja nostaa Uponnut kunnia ylös kiharoista, Jos pelastaja yksin kilpaajatta Sais kaiken hänen loistons' omaksensa. Mut hyi, hyi tuota naamapuolta seuraa!

WORCESTER. Hän näkee haaveiluja mailman täyden, Mut sitä kuvaa ei, jok' oisi tärkein. -- Vaan hetkinen mua kuule, lanko hyvä!

PERCY. Anteeksi suokaa!

WORCESTER. Jalot skottilaiset. Nuo vankisi, --

PERCY. Ne pidän kaikki itse. Hän, jumal'aut', ei skottilaista saa, Ei, vaikka skottilaisest' autuus riippuis; Ne pidän, sen ma vannon.

WORCESTER. Riehut, pauhaat, Ja tuumaani et kuule. Saathan pitää Nuo vankisi.

PERCY. Sen teenkin; siinä kaikki Lunastaa Mortimeria ei lupaa; Mua kieltää Mortimeria mainimasta; Mut minä yllän hänet kesken untaan Ja korvaan hälle huudan: "Mortimer!" Niin, hankin kottaraisen, joka kirkuu Yhäti "Mortimer"; sen hälle laitan, Näin yhä kiihdytellen kiukkuansa.

WORCESTER. Sananen kuule, lanko!

PERCY. Julki heitän Muut riennot pois, pait yhden: miten voisin Kiduttaa, lannistaa tuon Bolingbroken Ja tuonkin öyhkärin, tuon Walesin prinssin. Jos en ma tietäisi, ett' isä tälle On karmea ja hiiteen hänet soisi, Niin oluthaarikkansa myrkyttäisin.

WORCESTER. Hyvästi, lanko! Haastan kanssas toiste, Kun olet halukkaampi kuulemaan.

NORTHUMBERLAND. Haa, sinä paarman purtu, kärty narri, Kun sisuttelet niinkuin häijy akka Ja korvas kiinnät omaan kielees yksin!

PERCY. Mua raipat ruoskii, viholaiset pistää, Nokkoset polttaa, kun vaan mainitaankin Tuo Bolingbroke, tuo halpa marukieli. Richardin aikaan -- no, mik' on se paikka? -- Hiis olkoon! -- se on Glostershiressa,-- Miss' asui hupsu setänsä, tuo herttua, Setänsä York, -- miss' ensin polveani Tuon hymykuninkaan, tuon Bolingbroken Edessä notkistin, -- hyi, perhana! -- Ravenspurgist' yhdessä kun palasitte.

NORTHUMBERLAND. Se oli Berkley-Castlessa.

PERCY. Niin oikein. -- Hyi, mitkä määrät marumakeaista Tuo liehakoiva hurtta minuun syyti! "Kun tämä hento onnen taimi varttuu" -- Ja "rakas Henrik Percy", -- "lempi-lanko", -- Lankoudet lempoon! -- Jumal', anteeks anna! -- Nyt, setä, puhukaa; nyt olen valmis.

WORCESTER. Ei, jos on sulla halua, niin jatka; Ei mulla kiirettä.

PERCY. Nyt olen valmis.

WORCESTER. Siis vieläkin nuo skottilaiset vangit: Ne heti vapaiks anna lunnahitta, Ja laita Douglaan poika Skotlantiin Väkeä värväämään: ne helpostikin Ja syistä, jotka kirjeess' ilmoitan, Sinulle myönnetään. -- (Northumberlandille.) Ja te, mylord, Kun poikanne näin Skotlannissa toimii, Te salassa sill'aikaa hiiviskelkää Tuon jalon, rakastetun prelaatin, Tuon arkkipiispan suosiin.

PERCY. Yorkin, niinkö?

WORCESTER. Niin, oikein: piispa Scroopin, jonka mielest' Ei haihdu veljen kuolo Bristolissa. En tätä nyt vaan puhu arveluna, Jok' ehkä tapahtuu, vaan jonka varmaan Jo tiedän harkituks ja päätetyksi, Ja joka vartoo vaan, ett' ilmestyisi Se sattuma, jok' auttaa sitä vauhtiin.

PERCY. Jo siitä vainun saan! Se hyvin käy, Niin totta kuin ma elän!

NORTHUMBERLAND. Aina päästät Sa koiras irti, ennen kuin näet saaliin.

PERCY. Niin, mutta tämähän on oiva juoni! -- Ja Skotlannin ja Yorkin sotavoimat Yhtyvät Mortimeriin. Haa!

WORCESTER. Niin käypi.

PERCY. No, toden totta, oivallinen tuuma!

WORCESTER. Ja kiirett' ei vaan vaadi pikkusyyt; Pää pystyyn vaan, jos tahdot pitää pääsi! Jos kuinka siivoll' oisimme, niin aina Kuningas meitä luulee velkojikseen Ja luulee meitä nurkuluuloisiksi, Siks kunnes maksanut on meille täyden. Näethän itse, kuinka hän jo alkaa Meit' armokatseestansa vieroittaa.

PERCY. Niin, niinpä niin! Sen hälle kostaman.

WORCESTER. Hyvästi, lanko! Kauemmas äl' astu, Kuin mihin minä kirjeissäni määrään. Kun aika kypsyy, -- ja se kypsyy pian --, Niin Glendowerin luo ja Mortimerin Ma hiivin ja niin laitan, että sinä Siell' yhdyt väkemme ja Douglaan kanssa, Sepäämään vahvoin käsin onnetarta, Jok' ihan pois jo sylistämme luistaa.

NORTHUMBERLAND. Hyvästi, veikko! Toivon, että hyvin Kaikk' onnistuu.

PERCY. Hyvästi jääkää, setä! Oi, jos vaan pian alkais huvitukset, Sotahuudot, tappelut ja voivotukset!

(Lähtevät)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Rochester. Majatalon piha.

(Ajuri tulee, lyhty kädessä.)

AJURI. Hoi, hoi! Jos ei kello jo ole neljä päivällä, niin menen vaikka hirteen. Otava on uuden savupiipun päällä, ja vielä ei ole hevosemme kuormitettu. Tallimies, hoi!

TALLIMIES (ulkoa). Heti, heti.

AJURI. Tommi kulta, korjaahan hiukan ruunan satulaa ja pane vähän tappuroita puan alle! koni parka on lyöttynyt pahanpäiväiseksi.

(Toinen ajuri tulee.)

2 AJURI. Herneet ja pavut täällä ovat turkaisen komuisia; ja siitä, jos mistään, ne koni-raukat matoja saavat. Tässä talossa on kaikki ylösalaisin siitä, kuin tallimies Roope kuoli.

1 AJURI. Mies raukka! Hänellä ei ollut ilon päivää siitä asti, kuin kaurain hinta nousi; se oli hänen surmansa.

2 AJURI. Luulenpa, ettei koko Lontoon tiellä ole kirotumpaa kirpunpesää kuin tämä talo; minä olen kirjavaksi purtu kuin suutarikala.

1 AJURI. Kuin suutarikala? Pentele olkoon, ei ole kuningasta koko ristikunnassa paremmin purtua, kuin minä olen ensi kukonlaulusta.

2 AJURI. Niin; eivätkä anna meille edes pottua, vaan täytyy kaikki laskea uuniin, ja sellainen tupavuoto se siittää kirppuja kuin partiaisen mätiä.

1 AJURI. Tallimies, hoi! Tänne, sinä hirtehinen, kuuletko!

2 AJURI. Minulla on sianliikkiö ja kaksi pötkyä inkivääriä jätettävä Charing-crossiin.

1 AJURI. Herran Kiesus! Kalkkunakukot ovat vasussani ihan nälkään kuolleet. -- Tallimies, hoi! -- Piru sinut vieköön! Eikö sinulla ole silmiä päässä? Etkö kuule? Jos ei ole yhtä kunniallista halaista kallosi kuin ottaa kulaus, niin olen minä koira. -- Tule, sinä senkin hirtehinen! Eikö ole kunniata sinussa?

(Gadshill tulee.)

GADSHILL. Huomenta, ajurit! Mitä on kello?

1 AJURI. Luulenpa kaksi.

GADSHILL. Mies hyvä, lainaa mulle lyhtysi; katsoisin ruunaani tallissa.

1 AJURI. Älähän luule! Tunnenpa juonen siinä kuin toinenkin, usko pois.

GADSHILL. Mies hyvä, lainaa sinä lyhtysi!

2 AJURI. Jopa kai! Joko sait? -- "Lainaa minulle lyhtysi", hän sanoo. Enkä, hiisi olkoon; ensin tahdon nähdä sinut hirsipuussa.

GADSHILL. Kuules, ajuri, mihin aikaan aiot olla Lontoossa?

2 AJURI. Hyvissä ajoissa, ehtiäkseni maata valkean valolla, usko pois. -- Mennään, naapuri, herättämään herrat; he tahtovat tulla yhteen seuraan; heillä on arvokalua paljon.

(Ajurit menevät.)

GADSHILL. Viinuri, hoi!

VIINURI (ulkoa). Sivaan, sanoi taskuvaras.

GADSHILL. Se sopii yhtä hyvin kuin -- sivaan, sanoi viinuri; sillä sinä et eroa taskuvarkaasta enempää kuin yllyttäjä tekijästä; sinä valmistat tien.

(Viinuri tulee.)

VIINURI. Huomenta, herra Gadshill! Se pitää kutinsa, mitä eilen illalla teille kerroin: täällä on moisikki Kentin salomailta, jolla on mukana kolmesataa kultamarkkaa; sen kuulin hänen eilen illallisella sanovan eräälle seuralaiselleen, jollekin reviisorin tapaiselle, jolla myöskin on koko joukko kamssua, jumala tiesi, mitä. He ovat jo nousseet ja tilanneet munapaistikasta; lähtevät heti matkaan.

GADSHILL. Kuule, jos eivät tiellä tapaa pyhän Miikkulan veljeskuntaa,[2] niin saat ottaa pääni.

VIINURI. Kiitoksia paljon, siitä en huoli; säästä se pyövelille; sillä tiedän, että palvelet pyhää Miikkulaa niin rehellisesti, kuin saattaa veijari.

GADSHILL. Mitä sinä minulle pyövelistä pakiset? Jos minä hirteen joudun, niin lihotan minä kaksi hirsipuuta; sillä jos minä joudun hirteen, niin joutuu siihen myöskin vanha sir John, ja tiedäthän, ettei hän ole mikään nälkäsuoli. Hih, hei! Niitä on vielä muitakin troialaisia,[3] joita et voi uneksiakaan, miehiä, jotka huviksensa suvaitsevat tehdä ammatille kunniaa, ja jotka, jos asian hajulle tullaan, oman arvonsa vuoksi saattavat sen taas tolalleen. Minun seuraani ei ole jalkakulkurit, kolamiehet ja viiden pennin rosvot, eikä mokomat hupelot, viiksihuuliset ja kuparinaamaiset oluenjuomarit, vaan vapaasukuiset ja varasukuiset, pormestarit ja vallasväet, sellaiset, jotka voivat pitää puoliaan, jotka ennen lyövät, kuin puhuvat, ennen puhuvat, kuin juovat ja ennen juovat, kuin rukoilevat. Nytpä valehtelin; sillä he rukoilevat lakkaamatta pyhimystään, yhteiskuntaa; tai oikeammin eivät rukoile, vaan rukoavat puoleensa, nylkevät ja nilkovat hänestä nahan ja pysyvät hyvässä kengässä.

VIINURI. Mitä? Nylkevätkö yhteiskuntaa kengikseen? Tokko ne kengät pitävät vettä pahalla säällä?

GADSHILL. Pitävät kyllä: oikeus on ne voidellut. Me varastamme niinkuin linnassa, varustuksien suojassa. Meillä on häkylänsiementä varalla, me vaellamme näkymättöminä.

VIINURI. Totta vieköön, luulenpa, että saatte enemmän kiittää yötä kuin häkylänsiementä näkymättömyydestänne.

GADSHILL. Tuohon käteen! Sinä olet saapa osan voitostamme, niin totta kuin olen kunniallinen mies.

VIINURI. Sano ennemmin: niin totta kuin olet kunniaton varas.

GADSHILL. No niin: homo on yhteinen nimi kaikille ihmisille.[4] Käske tallimiestä tuomaan ruunani tallista. Hyvästi, sinä ruokoton ryökäle!

(Poistuvat.)

Toinen kohtaus.

Maantie Gadshillin kohdalla.

(Prinssi Henrik ja Poins tulevat. Peto ja Bardolph etäämpänä.)

POINS. Piiloon! Piiloon! Olen toimittanut pois Falstaffin hevosen, ja nyt hän sähisee ja sahisee kuin kumilla kangistettu sametti.

PRINSSI HENRIK. Lymyyn!

(Palataff tulee.)

FALSTAFF. Poins! Poins! Senkin hirtehinen! Poins!

PRINSSI HENRIK. Vaiti, sinä ihramahainen konna! Mitä siinä meluat?

FALSTAFF. Heikku, missä on Poins?

PRINSSI HENRIK. Hän lähti tuonne vuoren kukkulalle; menen häntä etsimään.

(On etsivinään Poinsia.)

FALSTAFF. Minä olen noiduttu rosvoamaan tuon varkaan seurassa. Se lurjus on laittanut pois minun hevoseni ja sitonut sen, tiesi mihin. Jos vaan neljäkin mittajalkaa vielä jalan astun, niin paukahtaa. No, no, toivon kuitenkin että, tästä huolimatta, saan kunniallisen kuoleman, jos en joudu hirteen siitä, että tapan sen konnan. Olen jo kaksikolmatta vuotta joka hetki vannonut, ett'en seurustelisi hänen kanssaan, ja kuitenkin olen noiduttu sen konnan seuraan. Jos se koira ei ole minua jollakin lemmenjuomalla itseensä kietonut, niin menen vaikka hirteen. Niin, toisin ei saata olla, olen noitajuomaa saanut. --Poins! -- Heikku! -- Piru teidät periköön, kumpaisenkin! -- Bardolph! -- Peto! -- Nälkään kuolen ennen, kuin enää askeltakaan rosvoan. Jos ei olisi yhtä kunniallista kuin juoda, jälleen ruveta kunnon mieheksi ja jättää nuo konnat, niin olen suurin riiviö, mikä ikänä on hampain pureksinut. Kahdeksan kyynärän jalkamatka mäkipäistä maata on minulle kuusikymmentä kertaa kymmenen peninkulmaa, ja sen nuo kovasydämiset lurjukset hyvin kyllä tietävät. Sepä nyt hittoa, ettei varkaatkaan voi olla rehelliset toisilleen. (Vihellystä ulkoa.) Vhjuuh! -- Piru periköön teidät kaikki tyynni! Antakaa tänne hevoseni, te lurjukset; hevoseni tänne, tai hirteen!

PRINSSI HENRIK. Vaiti, senkin ihramaha! Laskeu maahan, paina korvasi kiinni kamaraan ja kuuntele, kuuluuko matkamiesten askeleita.

FALSTAFF. Onko teillä vipuja nostaa minut jälleen pystyyn? Lempo soikoon! Minä en aio näitä lihojani jalkaisin kantaa yhtä pitkää matkaa, vaikka saisin kaikki rahat isäsi aarreaitasta. Piruko teissä on, kun näin minua hypitätte hevosen lailla?

PRINSSI HENRIK. Erehdyt: ei hevosen lailla, vaan hevosta vailla.

FALSTAFF. Rukoilen, rakas Heikku prinssi, toimita minulle hevoseni, rakas kuninkaan poika!

PRINSSI HENRIK. Häpeä, lurjus! Olenko minä sinun tallirenkisi?

FALSTAFF. Mene sitte ja hirtä itsesi omaan perintöruhtinaalliseen sukkanauhaasi! Jos minä joudun kiinni, niin haastan tästä teidät oikeuteen. Jos en teistä kaikista teetä remppulauluja hävyttömille nuoteille, niin olkoon kipollinen sektiä minulle myrkkyä. Kun pila menee näin pitkälle, -- ja jalkaisin lisäksi -- niin minä sitä vihaan.

(Gadshill tulee.)

GADSHILL. Seis!

FALSTAFF. Teenhän sen, vastoin tahtoanikin.

POINS. Oo! Tuossa on hurttamme, tunnen äänen.

(Bardolph tulee.)

BARDOLPH. Mitä uutta?

GADSHILL. Valepuku ylle! Naamarit kasvoille! Rahoja tulee kuninkaalle tuota mäkeä alas; ne ovat menossa kuninkaan aarreaittaan.

FALSTAFF. Valehtelet, konna: menossa ovat kuninkaan kapakkaan.

GADSHILL. Siinä on kyllin varaksi meille kaikille.

FALSTAFF. Niin, hirsipuun varaksi.

PRINSSI HENRIK. Nyt, miehet, teidän neljän tulee hyökätä heihin tuossa ahtaassa solassa; Poins ja minä menemme tänne alemma; jos he pääsevät teidän kouristanne, niin joutuvat meidän käsiimme.

PETO. Kuinka monta heitä lienee?

GADSHILL. Noin kahdeksan tai kymmenen.

FALSTAFF. Lempo soikoon! Etteivät he vaan rosvoa meitä!

PRINSSI HENRIK. Mitä? Pelkuriko sir John Ihramaha?

FALSTAFF. Tosin en ole mikään nälkäkurki, niinkuin isoisäsi John Gaunt, mutta en siltä pelkuri, Heikku.

PRINSSI HENRIK. Hyvä, sen saamme kohta nähdä.

POINS. Kuules, Hannu. Sinun hevosesi on pensasaidan takana; kun sitä tarvitset, niin löydät sen sieltä. Hyvästi, ja pidä puoliasi!

FALSTAFF. Nyt en voi häntä piestä, vaikka vietäisiin hirteen.

PRINSSI HENRIK (syrjään Poinsille). Eetu, missä on valepukumme?

POINS. Tässä, käsillä ihan; nyt piiloon.

(Prinssi Henrik ja Poins poistuvat.)

FALSTAFF. Nyt, miehet! Rohkea rokan syö, sanon minä; joka mies toimeensa!

(Matkustajia tulee.)

1 MATKUSTAJA. Tulkaa, naapuri. Poika saa taluttaa hevosiamme mäenrinnettä alas; me sill'aikaa voimme hiukan kävellä ja oikoa sääriämme.

ROSVOT. Seis!

MATKUSTAJAT. Kies' auttakoon!

FALSTAFF. Lyökää! Maahan hakatkaa! Kurkut poikki niiltä lurjuksilta! Haa, senkin huorikat ja nakurit! Senkin lihamakkarat! He vihaavat meitä nuoria. Hakatkaa maahan heidät! Kynikää heidät!

1 MATKUSTAJA. Oi, hukassa olemme me ja omaisemme ikipäiviksi!

FALSTAFF. Hirteen, te turpeamahaiset riiviöt! Vai olette hukassa! Vai niin, te ihraiset saiturit! Jospa teillä vaan olisi aarteenne mukananne! Hiiteen, te sianliikkiöt! Häh, hunsvotit? Nuortenkin pitää elää. Olette ison jurin jäseniä, niinkö? Kyllä me, lempo soikoon, teidät juritamme?

(Falstaff y.m. poistuvat, ajaen matkustajat edellään ulos.)

(Prinssi Henrik ja Poins palajavat.)

PRINSSI HENRIK. Ne rosvot ovat panneet nuo kunnon miehet köysiin. Jos nyt me, sinä ja minä, voisimme ne rosvot rosvota ja ilolla ja riemulla lähteä Lontooseen, niin olisi siinä puhetta viikoksi, naurua kuukaudeksi ja hauskaa pilaa ikipäiviksi.

POINS. Piiloon! Kuulen heidän tulevan.

(Rosvot palajavat.)

FALSTAFF. Nyt ystävät, tehkäämme jako, ja sitten ratsun selkään ennen päivän koittoa. Jos prinssi ja Poins eivät ole aika pelkureita, niin ei ole enää oikeutta maassa. Tuossa Poinsissa ei ole miehuutta enempää kuin villisorsassa.

PRINSSI HENRIK (Syöksee esiin). Rahat tänne!

POINS. Konnat!

(Heidän jakoa tehdessään, prinssi ja Poins karkaavat heidän päällensä. He juoksevat kaikki tiehensä, ja Falstaff, vaihdettuaan iskun tai pari, juoksee hänkin pois, jättäen jälkeensä kaiken saaliinsa.)

PRINSSI HENRIK. Hevillä saatu! Ratsaille nyt jouten! Hajan on rosvot ja niin säikyksissään, Ett' toinen toista kohdata ei tohdi, Varoen kumppaniaan urkkijaksi Tule, Eetu! Falstaff hikoo kuollakseen Ja höystää, missä liikkuu, laihaa maata, Jos voisin naurulta, niin säälisin.

POINS. Voi, kuinka se konna mölisi!

(Poistuvat.)

Kolmas kohtaus.

Workworth. Huone hovilinnassa.

(Percy tulee, lukien kirjettä.)[5]

PERCY. "Mutta itse puolestani, mylord, olisin sangen taipuvainen olemaan mukana, siihen rakkauteen nähden, joka minut kiinnittää teidän huoneeseenne." -- Olisi taipuvainen, -- miksei ole sitten? Siihen rakkauteen nähden, joka hänet kiinnittää huoneeseemme: -- sillä hän osoittaa, että rakastaa omaa latoansa enemmän kuin meidän huonettamme. Annahan kun jatkan. "Hanke, jota yritätte, on vaarallinen"; -- niin, se on totta, vaarallista on saada nuhaa, nukkua, juoda; mutta minä sanon teille, herra Hölmönen, että tuosta vaara-nokkosesta me poimimme turvakukkasen. "Hanke, jota yritätte, on vaarallinen; ystävät, joita luettelitte, epävarmat; itse aika sopimaton, ja koko tuumanne liian kevyt niin suuren vastarinnan vastapainoksi." -- Vai niin, vai niin te sanotte! Siihen sanon minä vastaan, että olette tyhmä moukka ja pelkuri, ja että valehtelette. Mikä tolvana! Jumal'avita, tuumamme on niin hyvä, ettei toista sen parempaa; ystävämme lujat ja luotettavat; hyvä tuuma, hyvät ystävät ja mitä parahimmat toiveet; mainio tuuma, varsin hyvät ystävät! Mikä kylmäjärkinen räivä! Itse kunnianarvoisa York kiittää tuumaamme ja koko hankkeen juonta. Tuhat tulimmaista! Jos nyt olisin sen konnan parissa, niin halkaisisin häneltä kallon hänen vaimonsa viuhkalla. Onhan mukana isäni, setäni ja minä itse, Lord Edmund Mortimer, Yorkin piispa, ja Owen Glendower! Ja vielä lisäksi Douglas! Olenhan kaikilta saanut kirjeitä, joissa lupaavat aseissa yhtyä minuun yhdeksäntenä ensi kuussa. Ja ovathan jo jotkut heistä liikkeelle lähteneetkin. Senkin uskoton konna! Senkin pakana! Haa! Saattepa nähdä, että hän ihka vilpittömästä pelosta ja sydammen tuskasta lähtee kuninkaan luo ja paljastaa tälle koko hankkeemme. Oo, tahtoisin jakaantua kahtia ja antaa itselleni korvatillikan siitä, että olen yrittänytkään taivuttaa tuollaista kuorittua maitokehloa näin kunniakkaaseen toimeen! Hirteen koko mies! Kielitelköön vaan kuninkaalle; me olemme varusteissa. Tänä iltana lähden matkaan.

(Lady Percy tulee.)

No, mitä, Katri? Kahden tunnin kuluttua sanon sinulle jäähyväiset.

LADY PERCY. Oi, puolisoni, miks noin yksin olet? Mist' olen syystä kaksi viikkokautta Evätty Henrikkini vuotehesta? Armaani, sano, mikä sulta riistää Hilpeyden, ruokahalun, unikullan? Miks katseesi niin usein maahan kiinnät Ja usein säpsähdät, kun yksin istut? Sun poskiltasi verevyys on poissa; Aarteeni sai ja oikeuteni sinuun Sumea sureilu ja valju synkkyys. Kun uinuit, luonas valvoin ja sun kuulin Sodista sopertavan rautaisista; Kehoitit virmaa ratsuas ja huusit: "Uljaasti! --- Taistoon!" Kielelläsi oli Hyökkäykset, paot, teltat, saartohaudat, Hakulit, rintasuojat, bastioonit, Kanuunat, kartessit ja tuliputket, Tapetut soturit ja vankein lunnaat Ja kaikki hurjan sotaleikin vehkeet. Niin kiintynyt sun henkes oli sotaan Ja niin sun mieles unessakin kuohui, Ett' otsahasi hikihelmet nousi Kuin kuplat mylleröidyn virran pintaan; Ja kasvoillasi liikkui outo värve, Kuin ihmisen, jolt', äkki kutsun kuullen, Pidättyy henki. Mitä tietää tämä? Mun miehen' askartelee vaaratyössä, Mun täytyy tietää se, jos hän mua lempii.

PERCY. Hoi, tänne! (Palvelija tulee.) Onko Ville vienyt käärön?

PALVELIJA. On, armollinen herra, tunti sitten.

PERCY. Ja Butler tuonut sheriffiltä ratsut?

PALVELIJA. Vaan yhden ratsun hän vastikään toi.

PERCY. Millaisen? Kimon typpykorvan? Niinkö?

PALVELIJA. Niin.

PERCY. Sillä kimolla ma voittoon kimmon. Käyn heti ratsaille. O, Esperance![6] Taluttakoon sen Butler tuonne puistoon.

(Palvelija menee.)

LADY PERCY. Mylord, mua kuule.

PERCY. Mitä sanot, lady?

LADY PERCY. Mik' on se, joka näin sun tempaa pois?

PERCY. Heponi, kultaseni, heponi.

LADY PERCY. Hyi, sinä huimapäinen apina! Niin monta eljettä ei kärpällä Kuin sulla oikkaa. Toden totta, Henrik, Asian tahdon tietää, kuule; tahdon. Varonpa, että veli Mortimer Penääpi oikeuttaan ja sulta vaatii Apua hankkeissaan. Mut, jos vaan lähdet --

PERCY. Niin kauas jalkaisin, niin väsyn, lemmyt.

LADY PERCY. No, sinä papukaija, vastaa mulle, Ja vastaa suoraan siihen, mitä kysyn. Sinulta pikkusormen taitan, Henrik, Jos suoraa totuutta et sano mulle.

PERCY. Pois! Pois, lörppä! -- Lemmyt! -- Minä en sua lemmi, Sinust' en huoli, Katri? Nytkö aikaa Ois suukkosotahan ja nukkeleikkiin? Ei, nenät veriin vaan ja kruunut säröön, Ja täysi kurssi! -- Hitto, hevoseni! -- Sanoitko mitä, Katri? Mitä tahdot?

LADY PERCY. Mua etkö lemmi? Etkö tosiaan? No, olkoon niin! Jos sinä et mua lemmi, En lemmi itsekään. Mua etkö lemmi? Oi, sano, pilaa puhutko vai totta?

PERCY. He, tahdotko mua nähdä ratsahilla? Kun pääsen satulaan, niin vannon, että Ei lemmelläni määrää. Kuule, Katri, Vast'edes älä kysy, mihin menen, Äläkä tiedustele, minkätähden. Mun täytyy, mihin täytyy; lyhyesti: Tän' iltana ma lähden, armas Katri. Älykäs olet, vaan et älykkäämpi Kuin Henrik Percyn vaimo; luja olet, Vaan nainen kuitenkin; ja vaitioloss' Ei ole vertaasi, siit' olen varma, Ett'et sa puhu siitä, mit' et tiedä; Ja siihen määrään sua uskon, Katri.

LADY PERCY. Kuin? Siihen määrään vaanko?

PERCY. En tuumaa enempää. Mut kuules, Katri, Miss' olen minä, siellä myöskin sinä; Huomenna sinä lähdet, tänään minä. No, joko tyydyt, Katri?

LADY PERCY. Täytyneehän.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Eastcheap. Huone Metsäsianpään ravintolassa.

(Prinssi Henrik ja Poins esiintyvät.)

PRINSSI HENRIK. Eetu, kuule, tule pois sieltä rasvaisesta huoneesta ja auta minua nauramaan hiukan.

POINS. Missä olet ollut, Heikku?

PRINSSI HENRIK. Kolmen, neljän härkäpään kanssa kolmen- neljänkymmenen härkätynnyrin ääressä. Olen soittanut alentuvaisuuden alhaisinta säveltä. Olen, tiedäppäs, veljestynyt kokonaiseen viinuri-laumaan, ja osaan heitä kaikkia puhutella ristimänimillään: -- Tommi, Reijo, Franssu. He vannovat jo autuutensa kautta, että, vaikka olenkin vaan Walesin prinssi, kuitenkin olen kuningas kohteliaisuudessa, ja sanovat peittelemättä, ett'en ole mikään kopea kollo niinkuin Falstaff, vaan oikea naisten naurattaja, iloinen vekkuli, kelpo poika, -- niin maarin, niin he minua nimittivät, -- ja kun minusta tulee Englannin kuningas, niin ovat kaikki Eastcheapin reippaat pojat minun käskettävinäni. Aimo ryyppääminen on heidän kielellään "purpuroimista", ja jos juotettaessa vedät henkeäsi, niin kirkaisevat he: "hei vaan! älä kursastele!" Sanalla sanoen, olen neljännestunnissa niin edistynyt, että voin elämänikäni kattilanpaikkuria saastaa hänen omalla kielellään. Kuules, Eetu, sinä olet jäänyt paljosta kunniasta osattomaksi, kun et ollut mukana tässä metelissä. Mutta, Eetuseni, metoseni, tehdäkseni tuon nimesi vielä metoisemmaksi, annan sinulle tämän pennin arvoisen sokuritötterön, jonka vast'ikään kouraani pisti muuan viinuri-poika, joka ei eläissään ole muuta englanniksi sanonut kuin: "kahdeksan killinkiä ja kuusi penniä" ja "tervetultuanne", kimakasti lisäten: "heti, herra, heti! Pullollinen muskattia Puolikuun[7] laskuun", tai jotakin sentapaista. -- Mutta kuulehan, Eetu, ajan kuluksi, odottaessamme täällä Falstaffia, menehän tuonne sivuhuoneeseen, minä tiedustelen pikku viinuriltani, miksi hän antoi minulle tuon sokurin; huuda vaan lakkaamatta: "Frans!", niin hän ei minulle vastaa muuta kuin: "heti". No, piiloon nyt, niin saat nähdä.

POINS. Frans!

PRINSSI HENRIK. Oivasti!

POINS. Frans!

(Poistuu.)

(Frans tulee.)

FRANS. Heti, herra, heti! Kurkistappa, Rappu, Granaattiomenaan, tarvitaanko siellä jotakin.

PRINSSI HENRIK. Tänne, Frans!

FRANS. Armollinen herra!

PRINSSI HENRIK. Pitkäkö sinulla on palvelusaika, Frans?

FRANS. Onpa, maarin, viisi vuotta ja niin paljo kuin --

POINS (ulkoa). Frans!

FRANS. Heti, herra, heti!

PRINSSI HENRIK. Vai viisi vuotta! Onpa, maarin, siinä pitkä aika kalistella tinatuoppeja. Kuules, Frans, olisiko sinulla rohkeutta leikkiä pelkuria kontrahtisi kanssa, ottaa sääret selkääsi ja pötkiä tiehesi?

FRANS. Hyvä Jumala, herra! Vannon kaikkien raamattujen kautta koko Englannissa, että voisihan se sydän --

POINS (ulkoa). Frans?

FRANS. Heti, herra, heti!

PRINSSI HENRIK. Kuinka vanha olet, Frans?

FRANS. Jahkahan mietin, -- ensi Mikonpäivän aikaan tulen --

POINS (ulkoa). Frans!

FRANS. Heti, herra! -- Pyydän, armollinen herra, odottakaa hetkinen.

PRINSSI HENRIK. Ei, kuulehan, Frans! Tuo sokuri, jonka minulle annoit, -- olihan se pennin arvoinen, eikö niin?

FRANS. Hyvä Jumala, herra! Olisin suonut, että olisi ollut kahden.