Part 5
FALSTAFF. Piikkoa, viheliäistä piikkoa! Olen ne antanut pois leipurien eukoille, jotka niistä ovat tehneet seulariepuja.
EMÄNTÄ. Hollannin palttinaa, kahdeksan killinkiä kyynärä, niin totta kuin olen kunniallinen nainen. Sitä paitse, sir John, olette velkaa ruoasta ja juomasta ja käteisistä rahalainoista neljäkolmatta puntaa.
FALSTAFF. Tuokin on siitä osansa saanut; maksakoon hän.
EMÄNTÄ. Hänkö? Jesta, köyhä mies, jolla ei ole -- ei mitään.
FALSTAFF. Mitä? Köyhäkö? Katsokaa hänen naamaansa! Ketä sanotte rikkaaksi? Lyöttäkää rahaksi hänen nenänsä, lyöttäkää rahaksi hänen poskensa! Minä en maksa äyriäkään. Aiotteko minua pidellä kuin nuorta nulikkaa? Enkö saa mukavuuttani hoitaa omassa majassani, ilman että taskuni pannaan puhtaaksi. Olen kadottanut isoisäni sinettisormuksen, se on neljänkymmenen markan arvoinen.
EMÄNTÄ. Herran kiesus! Olen kuullut prinssin sanovan monta monituista kertaa, että se sormus oli kuparia.
FALSTAFF. Mitä? Prinssi on peijooni, luikistelija; olisipa hän tässä, niin suomisin häntä kuin koiraa, jos hän sen sanoisi.
(Prinssi Henrik ja Poins tulevat marssien sisään; Falstaff menee prinssiä vastaan, joka soittaa komentosauvaansa ikäänkuin huilua.)
FALSTAFF. Mitä nyt, poikaseni? Onko tuuli sillä ilmalla? Pitääkö meidän kaikkien marssia?
BARDOLPH. Niin, parittain kuin Newgaten vangit.
EMÄNTÄ. Armollinen herra, kuulkaa minua.
PRINSSI HENRIK. Mitä sanot, rouva Vilkas? Kuinka miehesi voi? Minä pidän hänestä, hän on kunnon mies.
EMÄNTÄ. Armollinen herra, kuulkaa minua.
FALSTAFF. Ei, anna hänen mennä ja kuule minua.
PRINSSI HENRIK. Mitä tahdot, Hannu?
FALSTAFF. Tässä illalla nukahdin tuonne seinäverhon taakse, ja silloin pantiin taskuni puhtaiksi. Tästä talosta on tullut porttola; täällä pannaan puhtaiksi ihmisten taskut.
PRINSSI HENRIK. Mitä olet kadottanut, Hannu?
FALSTAFF. Uskotko, Heikku? Kolme tai neljä velkaseteliä, joista kukin oli neljänkymmenen punnan arvoinen, ja lisäksi isoisäni sinettisormuksen.
PRINSSI HENRIK. Joutava juttu; tuskin kahdeksan pennin asia.
EMÄNTÄ. Sitähän minäkin hänelle sanoin, armollinen herra, ja sanoin, että olin kuullut teidän armonne niin sanovan; ja kuulkaas, herra, hän puhuu sangen hävyttömiä teistä, rivosuinen kun on, ja sanoo, että hän tahtoo teitä suomia.
PRINSSI HENRIK. Mitä? Eihän toki.
EMÄNTÄ. Ei ole kuntoa, rehellisyyttä eikä vaimoutta minussa, jos se ei ole totta.
FALSTAFF. Sinussa ei ole kuntoa enemmän kuin haudotussa luumussa,[18] eikä rehellisyyttä enemmän kuin ajetussa ketussa, ja mitä vaimouteen tulee, niin on Mariana neiti[19] kunniallinen vaimo sinuun verraten. Sinä senkin kapines!
EMÄNTÄ. Häh? Mikä kapines? Mikä kapines?
FALSTAFF. Mikäkö kapines? He, kapines, josta voi sanoa: kostjumala.
EMÄNTÄ. Minä en ole mikään kapines, josta voi sanoa kostjumala, tiedä se; minä olen kunniallisen miehen vaimo; ja huolimatta ritaruudestasi, olet sinä konna, jos sitä sanot.
FALSTAFF. Ja huolimatta vaimoudestasi, olet sinä elukka, jos toista sanot.
EMÄNTÄ. Häh? Mikä elukka? Sano, konna.
FALSTAFF. Mikäkö elukka? He, saukko.
PRINSSI HENRIK. Saukko, sir John? Miksi saukko?
FALSTAFF. Miksikö? Siksi, että hän ei ole kalaa eikä lihaa; eihän sitä oikein tiedä, mistä hän käy.
EMÄNTÄ. Sinä kohtuuton ihminen, kun semmoisia puhut; sinä ja joka mies sen tietää, mistä minä käyn, sinä lurjus.
PRINSSI HENRIK. Oikeassa olet, emäntä; hän panettelee sinua sangen törkeästi.
EMÄNTÄ. Samaten teitäkin, armollinen herra; tässä taannoin sanoi, että olitte hänelle velkaa tuhat puntaa.
PRINSSI HENRIK. Mitä, mies? Olenko minä sinulle velkaa tuhat puntaa?
FALSTAFF. Tuhatko puntaa, Heikku? Miljoonan! Ystävyytesi on miljoonan arvoinen, ja sinä olet minulle velkaa ystävyytesi.
EMÄNTÄ. Niin, armollinen herra, hän sanoi teitä peijooniksi ja sanoi, että tahtoisi teitä suomia.
FALSTAFF. Sanoinko, Bardolph?
BARDOLPH. Kyllä maar te niin sanoitte, sir John.
FALSTAFF. Niin, jos hän sanoisi, että sormukseni on kuparia.
PRINSSI HENRIK. Minä sanon, että se on kuparia; tohditko nyt pysyä sanassasi?
FALSTAFF. Tiedäthän, rakas Heikku, että tohdin, jos sinä olet vaan mies; mutta ettäs olet prinssi, niin pelkään sinua, niin kuin pelkään leijonan pennun kiljunaa.
PRINSSI HENRIK. Miks et niinkuin leijonaa?
FALSTAFF. Kuningasta itseään tulee pelätä niinkuin leijonaa. Luuletko, että pelkään sinua niin kuin pelkään isääsi? Jos sitä teen, niin suokoon Jumala, että vyöni katkeisi.
PRINSSI HENRIK. Kylläpä silloin mahasi retkottaisi polviesi tasalla. Mutta, lempo soikoon, ei ole kunnon, kunnian eikä rehellisyyden sijaa tuossa sinun ruhossasi; se on aivan täyteen sullottu suolia ja ränttyjä. Syytät kunnon vaimoa taskuvarkaudesta! Haa, sinä rietas, hävytön, turpea lurjus! Jos sinun taskussasi oli mitään muuta kuin kapakkalaskuja, porttolain osoitteita ja joku surkea, pennin arvoinen sokeririppunen kaulatorven voiteeksi, jos takanasi oli muuta kuin nämä vehkeet, niin olen minä konna. Ja kuitenkin sinä vehkeilet, etkä tahdo syytöksiäsi pitää takanasi. Etkö häpeä?
FALSTAFF. Kuulehan, Heikku: tiedäthän sinä, että Aatami lankesi viattomuuden tilassa; mitä sitten Hannu Falstaff raukka näinä turmeluksen aikoina? Näethän, että minussa on enemmän lihaa kuin muissa ihmisissä, ja sen vuoksi enemmän heikkouksiakin. -- Tunnustat siis, että sinä taskuni tyhjensit?
PRINSSI HENRIK. Siltä näyttää kaikista puheista.
FALSTAFF. Emäntä, annan sinulle anteeksi. Mene ja laita suurus valmiiksi, rakasta miestäsi, katso palvelijoitasi, pidä huolta vieraistasi; olen vastakin myöntyväinen kohtuullisiin vaatimuksiin; näethän, että olen leppynyt. -- Häh, mitä? -- Kas niin, mene nyt vaan. (Ravintolan emäntä menee.) -- No, Heikku, mitä uutta hovista? Tuo rosvous, poikaseni, -- miten on se korjattu?
PRINSSI HENRIK. Ah, sinä herttainen härkäpaisti, olenhan minä aina sinun hyvä enkelisi. -- Rahat on maksettu takaisin.
FALSTAFF. Minä en pidä tuosta takaisin-maksamisesta; siitä on kaksinkertainen vaiva.
PRINSSI HENRIK. Olen nyt hyvässä ystävyydessä isäni kanssa, ja voin tehdä mitä tahdon.
FALSTAFF. No, ryöstä sitten ensi työksesi rahavarasto, ennenkuin peset kätesi.
BARDOLPH. Niin, tehkää se, armollinen herra.
PRINSSI HENRIK. Sinulle, Hannu, olen hankkinut paikan jalkaväessä.
FALSTAFF. Parempi olisi ollut hevosväessä. Mistä nyt tapaisin miehen, joka osaisi oikein varastaa? Oo, sievän varkaan, kahdenkolmatta vuotiaan tai niillä paikoin! Olen niin hemmetin vähissä varoissa. No, Jumalalle kiitos noista kapinoitsijoista! He eivät tee pahaa muille kuin kunnon ihmisille. Minä kiitän heitä ja ylistän heitä.
PRINSSI HENRIK. Bardolph!
BARDOLPH. Mit', armollinen herra?
PRINSSI HENRIK. Tämä kirje Vie veljelleni, lord Lancasterille, Tuo Westmorelandin kreiville. -- Poins, joutuun! Ratsaille! Peninkulmaa kolmekymment' On päivällisiin meidän kuljettava. -- Sa, Hannu, Temple-hallissa mua kohtaa Huomenna iltapuolla kello kaksi, Sa siellä toimes tietää saat, ja siellä Saat määräyksen ja rahaa varustuksiin. Tulessa maa on, Percy nousee, heidän Nyt kukistua täytyy taikka meidän.
(Prinssi, Poins ja Bardolph lähtevät.)
FALSTAFF. Kaunista! Oivaa! -- Suurust', eukko, hoi! Tää krouvi jos ois rumpunani, oi!
(Menee.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kapinallisten leiri lähellä Shrewsburyä.
(Percy, Worcester ja Douglas tulevat.)
PERCY. Niin, uljas skottilainen! Jos ei totuus Näin hienoon aikaan tuntuis imarteelta, Niin Douglas sais sen kehun, ettei ykskään Tään ajan leimaamista sotureista Niin ole täysin käypä kautta maiden. En taida, jumaliste, imarrella; Lipoista kieltä vihaan; sen vaan sanon: Sydämmessäni teill' on etusija. Sanani uskokaa; mua koetelkaa.
DOUGLAS. Niin, kunnian sa olet kuningas. Maan pääll' ei mahtimiestä, jot' en minä Nykisi parrasta.
PERCY. Niin, oikein! Hyvä! -- (Sanansaattaja tulee, tuoden kirjettä.) Mit' ompi sulla? -- Voin vaan kiittää teitä.
SANANSAATTAJA. Tää kirje isältänne.
PERCY. Kirje hältä! Miks ei hän tule itse?
SANANSAATTAJA. Ei voi tulla: On kovin sairas.
PERCY. Hitto! Kuinka malttaa Hän sairastaa näin meteliseen aikaan? Ken hänen väkeään nyt komentaa? Ja kenen johdolla se tänne marssii?
SANANSAATTAJA. Sen tämä kirje tietää, enkä minä.
WORCESTER. Vuoteenko omana hän makaa? Sano.
SANANSAATTAJA. Jo neljä päivää ennen lähtöäni Hän vuoteess' oli; ja kun matkaan lähdin, Pahinta pelkäsivät parantajat.
WORCESTER. Josp' ensin oisi parantunut aika, Ennenkuin häneen tauti kyntens' iski! Nyt terveyttään tarvittais jos koskaan.
PERCY. Nyt poteva! Nyt raukea! Tuo tauti Myrkyttää elinveret toimiltamme: Se tarttuu tänne, ihan leiriin saakka. Hän sanoo, että sisällinen tauti, -- Ett' edusmiehen kautt' ei ystäviään Niin pian voinut koota; että varoi Noin suurta, vaarallista tointa jättää Kenenkään toisen, sivullisen haltuun. Kuitenkin meille antaa uljaan neuvon Vähällä joukollamme päälle käydä Ja koittaa, onko onni puolellamme. Näin kirjoittaa hän: "nyt ei auta arkuus, Kaikista hankkeistamme kuninkaalla On varmat tiedot." Miltä tuntuu teistä?
WORCESTER. Isänne tauti rampaus on meille.
PERCY. Silvottu jäsen, kuolettava haava: Ei kuitenkaan! Tuo poissaolo näyttää Pahemmalta kuin onkaan. Oisko oikein Näin yhden heiton varaan panna kaikki Elot ja olot? Jättää moinen aarre Epäilyttävän hetken sattumoihin? Ei, se ei kelpaa; siinä alastuisi Toivomme ydin ja sen sisin pohja, Ja onnemme se oisi äärin määrä, Viimeinen loppu.
DOUGLAS. Niinpä tosiaankin, Kun meill' on vielä hyvää varrottavaa. Tulevaisuuden toivon varalta Nyt hurskaasti me voimme hurvitella; Siin' ompi meillä lohdutuksen turva.
PERCY. Yhdyntäkohta, koti, pakopaikka, Jos perkele ja paha onni alkaa Tekomme impeyttä karsastella.
WORCESTER. Isänne täällä-olo tarpeen oisi. Yrityksemme laatu ja sen karva Hajaannusta ei siedä. Moni miettii, -- Kun syyt' ei tiedä, miksi poiss' on kreivi, -- Ett' äly, alamaisuus taikka työmme Paheksiminen häntä pidättää. Aatelkaa, miten moinen luulo voipi Kapinan vauhkon virran ihan kääntää Ja tehdä epäiltäväks asiamme. Tiedätte, että meidän, hyökkäävien, Pitääpi välttää tarkkaa tutkimista, Tähystysreiät peittää, kaikki aukot, Joist' urkkia vois meitä järjen silmä. Isänne poissaolo nostaa peitteen Ja tietämättömälle hirmun näyttää, Jot' aavistaa ei voinut.
PERCY. Tuoss' on liikaa; Pikemmin hyödyks on tuo poissaolo. Se antaa loiston, korkeamman arvon, Ylemmän uskalluksen hankkeellemme, Kuin jos hän oisi täällä: onhan selvää, Jos hänen avuttansa valtiota Järkyttää voimme, että avullansa Sen nurin niskoin maahan kukistamme. -- Ei vielä hätää; terveet viel' on jänteet.
DOUGLAS. Sydämen toivon mukaan. Skotlannissa Ei tuota 'pelko' sanaa tunnetakaan.
(Sir Richard Vernon tulee.)
PERCY. He, Vernon lanko! Terve, jumaliste!
VERNON. Jumala suokoon, että sanomani Sen ansaitsisi: Lord Westmoreland On seitsentuhat-miehisenä tänne Tulossa juur', Juhana prinssi myötä.
PERCY. Ei haittaa: jatka!
VERNON. Lisäks olen kuullut. Ett' itse kuningaskin matkass' ompi Ja tänne joutuun johtaa kulkuaan Lujalla, valtavalla varustolla.
PERCY. On hänkin tervetullut. Miss' on poika; Tuo kevytjalka houkko, Walesin prinssi, Ja hänen kumppaninsa, jotka mailman Tönäävät syrjään aika kyytiä?
VERNON. Aseissa kaikki, varusteissa kaikki, Sulissa liehuvissa niinkuin haukat, Jotk' iskee tuulissäällä saaliiseensa, Tai kotkat, jotka kylpeneet on äsken; Kullassa välkkyvät kuin pyhäinkuvat; Eloa täynnä niinkuin toukokuu, Ja loistavat kuin keskikesän päivä; Kuin vohlat vilkkaat ja kuin harjat hurjat. Näin Henrik prinssin, rautalakki päässä, Säärissä varut, uljas asu yllä; Kuin siivekäs Mercurius hän maasta Niin sievään heipahutti hevon selkään, Kuin pilvist' oisi enkel' liihotellut Ja, hurjaa Pegasusta hypitellen, Lumonnut mailmaa ratsutaidollaan.
PERCY. Vait! Vait! Tuo kiitos tuimemman tuo kuumeen Kuin maaliskuinen aurinko. Vaan, tulkoot! Tulevat juhlapuvussaan kuin teuraat; Savuisen sodan tulisilmä impi Saa heistä verisen ja kuuman uhrin. Mars raudass' istuva on alttarillaan Verissä korviin asti. Tulistun, Kun kuulen, ett' on lähell' aimo saalis; Mut viel' ei meidän. -- Tänne ratsuni! Se niinkuin ukonnuoli minut vieköön Kohdastaan Walesin prinssin rintaa vastaan: Henrikkiin Henrik, hepo hepoon ryntää, Siks että toinen tuonen kenttää kyntää. Jos ois Glendower täällä!
VERNON. Lisää uutta: Ma Worcesterissa kuulin, ett'ei saa hän Väkeään kokoon neljääntoista päivään.
DOUGLAS. Se uutinen se kaikist' oli pahin.
WORCESTER. Niin, totta vieköön, jäinen siin' on kaiku.
PERCY. Kuninkaan voima onko kuinka suuri?
VERNON. Se kolmekymmentä on tuhatta.
PERCY. Olkoonpa vaikka neljäkymmentä. Kun isäni ja Glendower on poissa, On sodan onni meidän hartioissa. Katselmus joutuun! Tuomio tuloss' on Ilolla kaikki, kaikki kuolohon!
DOUGLAS. Kuolosta vaiti! Minust' urakkaa Ei vielä puoleen vuoteen surma saa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Valtamaantie Coventryn lähellä.
(Falstaff ja Bardolph tulevat)
FALSTAFF. Bardolph, mene edettäpäin Coventryyn ja hanki minulle pullollinen sektiä. Sotamiehemme marssivat sen kautta; meidän tulee olla Sutton-Colfleldissa yötä.
BARDOLPH. Antakaa rahaa, kapteeni.
FALSTAFF. Pane sinä etukäteen.
BARDOLPH. Pullollinen tekee enkelin.
FALSTAFF. No, jos niin on, niin pidä se vaivanpalkkana; ja jos tekisi vaikka kaksikymmentä, niin ota kaikki; minä vastaan leimasta. Käske, että Peto luutnanttini yhtyy minuun kaupungin laidassa.
BARDOLPH. Kyllä, kapteeni; hyvästi!
(Menee.)
FALSTAFF. Jos en näitä sotamiehiäni häpeä, niin olen likokala. Turkaisen väärin olen käyttänyt kuninkaan pestauskäskyä. Sadasta viidestäkymmenestä soturista olen kiepannut kolmesataa puntaa ja vähän päälle. En kiristä muita kuin varakasta väkeä, talollisten perillisiä; tiedustelen kihloissa olevia poikamiehiä, sellaisia, joita jo kahdesti on kuulutettu; tuollaisia uunin pankolla kököttäjiä, jotka yhtä mielellään kuuntelevat pirua kuin rumpua, ja jotka pelkäävät pyssyn pauketta pahemmin kuin satutettu peltopyy taikka haavoitettu villisorsa. Kiristin vaan tuollaisia lellipoikia, joilla ei ole sydän rinnassa suurempi kuin neulannuppi; nämä ovat ostaneet itsensä palveluksesta vapaiksi, ja nyt minun koko komentokuntani on pelkkiä vänrikkejä, korpraaleja, luutnantteja, jefreitterejä, raukkoja niin risaisia kuin Lazarus tapettimaalauksissa, joissa rikkaan miehen koirat nuolevat hänen haavojaan, miehiä, jotka eivät eläissään ole olleet sotureita, vaan pois ajettuja, vääriä palvelijoita, nuorempain veljien nuorempia poikia, karanneita viinureita ja leivättömiä tallirenkejä: levollisten aikain ja pitkällisen rauhan syöpäläisiä, kymmenen kertaa hävyttömämmin risaisia kuin vanha, paikattu sotalippu. Ja tuommoisilla nyt täytän niiden paikat, jotka ovat ostaneet itsensä vapaiksi, niin että luulisi minulla olevan sataviisikymmentä repaleista tuhlaajapoikaa, jotka hiljan ovat tulleet sikoja paimentamasta ja rapaa syömästä. Hullunkurinen veitikka tuli vastaani tiellä ja sanoi, että olin pannut puhtaaksi kaikki hirsipuut ja ottanut sotamiehiksi niiden kuolleet raadot. Pahempia variksenpelkoja ei ole kuolevaisen silmä nähnyt. Niitä en marssita Coventryn kautta, se on viljainen vissi; ne roistot marssivatkin niin hajasäärin, kuin olisi heillä puntit jaloissa, ja useimmathan heistä sainkin vankiloista. Koko minun komppaniassani on vaan puolitoista paitaa: puolikas on tehty kahdesta yhteen kurotusta salvetista, jotka heitetään harteille kuin hihaton sota-airuen kaapu; ja paita, totta puhuen, on varastettu isännältäni St. Albansista tai Daventryn punanenäiseltä krouvarilta. Mutta vähät siitä; paitoja saavat he riittävästi joka aidalta.
(Prinssi Henrik ja Westmoreland tulevat.)
PRINSSI HENRIK. No, mitä kuuluu, paksu Hannu? Mitä kuuluu, mallukka?
FALSTAFF. Kas, Heikkuko? Mitä sinulle kuuluu, sinä pilasäkki? Mitä hittoa sinä teet Warwickshiressä? -- Hyvä loordi Westmoreland, pyydän nöyrimmästi anteeksi; luulin että teidän arvoisuutenne jo oli Shrewsburyssä.
WESTMORELAND. Niin kyllä, sir John, olisihan jo aika minun olla siellä, ja teidän myöskin; mutta minun sotajoukkoni on jo siellä. Kuningas odottaa meitä kaikkia, sen voin teille sanoa; meidän täytyy marssia läpi yön.
FALSTAFF. Joutavia! Minusta ei pelkoa; minä kyllä varani pidän kuin kissa kermaa varkaissa.
PRINSSI HENRIK. Niin todellakin, kermaa varkaissa; siksi sinusta onkin tullut tuollainen voimöhkäle. Mutta sanohan, Hannu, kenen väkeä nuo on, jotka tuolla perässä tulevat.
FALSTAFF. Minun, Heikku, minun.
PRINSSI HENRIK. Noin viheliäisiä kuotuksia en ole ikänäni nähnyt.
FALSTAFF. No, no! Hyviä kyllä keihään nokkaan; ruudin ruokaa, ruudin ruokaa! Ne täyttävät haudan siinä kuin paremmatkin: kuolevaisia ihmisiä, näetkös, kuolevaisia ihmisiä!
WESTMORELAND. Niin, mutta, sir John, minusta ne kuitenkin ovat tavattoman kurjia ja nälistyneitä, liiaksi repaleisia.
FALSTAFF. Mitä kurjuuteen tulee, niin en, toden totta, tiedä, mistä he sen ovat saaneet; ja mitä taas nälistymiseen tulee, niin varmaankaan he eivät ole sitä minulta oppineet.
PRINSSI HENRIK. Ei, sen voin vannoa, jos et pidä kolmen sormen paksuista rasvakerrosta kylkiluilla nälistymisen merkkinä. Mutta tee joutua sinä; Percy on jo sodassa.
FALSTAFF. Mitä? Onko kuningas jo asettanut leirinsä?
WESTMORELAND. On, sir John; pelkään että viivymme liiaksi.
FALSTAFF. Hyvä! Pidoissa ensimmäinen, sodassa viimeinen On kehno sotamiesi ja norkko nälkäinen.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Kapinallisten leiri Shrewsburyn lähellä.
(Percy, Worcester, Douglas ja Vernon tulevat.)
PERCY. Tän' yönä tehdään hyökkäys.
WORCESTER. Ei käy laatuun.
PERCY. Etua hälle suotte näin.
WORCESTER. En lainkaan.
PERCY. Kuin? Häll' on tiedoss' apu.
WORCESTER. Samoin meillä.
PERCY. Mut hällä varma, meillä epävarma.
WORCESTER. Sua neuvon, lanko: tänään älä hyökkää.
VERNON. Niin, älkää, herra.
DOUGLAS. Hyvin ette neuvo; Pelosta puhutte ja penseydestä.
VERNON. Pois herja, Douglas! Kautta henkeni, -- Ja hengelläni vakuuttaa sen tohdin, -- Kun todellinen kunnia mua kutsuu, Niin kurjaan pelkoon yhtä vähän turvaan Kuin te tai kukaan muukaan skottilainen. Huomenna nähdään, kuka meistä taistoss' On pelkuri.
DOUGLAS. Ei, tänään.
VERNON. Olkoon niin!
PERCY. Niin, tänään, tänään!
VERNON. Ei, se ei käy laatuun. Kummeksin, että miehet, sodan johtoon Noin kyvykkäät, ei huomaa, mitkä esteet Vetävät taapäin hankettamme. Vielä On Vernon langon ratsuväki poissa, Ja Worcesterinkin saapui vasta tänään. Nyt heilt' on into hervonnut ja voima, Kovasta työsi' on mieli tylsä, veltto; Nyt ratsu puolta puolestaan ei vastaa.
PERCY. Useimmat vihollisenkin on ratsut Matkasta väsyneet ja voivuksissa; Levänneet ovat meidän valiomme.
WORCESTER. Kuninkaan voima suuremp' on kuin meidän. Jumalan tähden, lanko, varro vielä.
(Torvet toitottavat neuvotteluun.)
(Sir Walter Blunt tulee.)
BLUNT. Tuon armollisen tarjon kuninkaalta, Jos suvaitaan mua huomata ja kuulla.
PERCY. Terve, sir Walter Blunt! Ja suokoon luoja, Ett' yhtä mieltä oisitte kuin me! Teill' ystäviä meissä on, ja näiden Käy kateiks maineenne ja ansionne, Kun ette ole meidän puolellamme, Vaan vihamielisenä meitä vastaan.
BLUNT. Varjelkoon luoja toisin olemasta, Niin kauan kuin te, polkein oikeutta, Olette Herran voideltua vastaan! Mut asiaan! -- Kuningas tahtoo tietää, Mitk' ovat valituksenne ja miksi Manaatte yhteisrauhan povest' esiin Noin hurjaa vihaa, julmiin hirmutöihin Yllyttäin vakaan kansan. Jos on koskaan Kuningas unhottanut hyvät työnne, Jotk' ovat, sen hän myöntää, monen monet, Niin esiin valitukset vaan, ja oiti Te saatte vaatehenne kasvun kanssa Ja täyden anteeks'annon itsellenne Ja niille, joita tähän viettelitte.
PERCY. Kuningas hyvä on, ja tiettävästi Hän tietää, milloin lupaa, milloin jättää. Isäni, setäni ja minä hälle Hankimme kruunun, jota nyt hän kantaa. Kun arvost' oli paljas, köyhä, halpa, Hylitty henkipatto, ja kun kotiin Hän hiipi, kymmenkunta miestä myötä, Niin rannall' isäni hänt' otti vastaan. Jumalan nimeen kun hän vannoi, että Vaan Lancasterin herttuana tuli Perimään maitansa ja pyysi rauhaa Herevin kyynelin ja kiihkokielin, Niin hyvyydestä, säälist' isä hälle Apua vannoi tuovansa ja toikin. Kun näkivät nyt paroonit ja loordit Northumberlandin häntä suosivan, Päin paljain kumarrellen suuret, pienet Kylissä, kaupungeissa tuli vastaan, Solissa, silloill' odottelivat, Tarjoillen lahjojaan ja palvelustaan Ja paasheiks poikiaan; ja kintereissä Kultaisin parvin häntä seurailivat. Hän heti -- suuruus itsens' oiti tuntee -- Ylemmä pyrki sitä valaa, jonka Isälleni hän hyljättynä vannoi Kaljuilla Ravensburgin rantamilla. Ja nyt hän, Herra nähköön, parannella Lakia tahtoo, muuttaa jonkun säännön, Jok' yhteiskuntaa muka liiaks painaa, Vääryyttä huutaa, itkevänkin näyttää Maan sortoa; ja tuolla naamarilla, Tuoll' oikeuden varjolla hän voitti Sydämmet kaikkein, joita onkeen pyysi. Ei siinä kyllin; vielä suosikitkin Tapatti kaikki, jotka sijaisikseen Kuningas oli pannut, lähteissänsä Sotimaan Irlantiin.
BLUNT. En tänne tullut Ma tuota kuulemaan.
PERCY. Siis asiaan! Kuninkaan pian viralta hän pani Ja kohtapäätä hengiltäkin otti; Verotti samaan liittoon koko maan. Ja, mikä pahempaa, March-lankons' antoi -- Jok' oikea on kuningas, jos kukin Osansa saisi -- vangiks jäädä Walesiin Lunastamatta sinne nääntymään; Ivalla mulle kauniit voitot maksoi; Vakoillen koitti mua ansaan saada; Setäni neuvostostaan karkoitti; Isäni hovist' ajoi vihapäissään; Valoja rikkoi, väkivaltaa käytti; Pakotti vihdoin meitä, turvaksemme, Kapinaliittoon sekä tutkaisemaan Oikeuttaan kruunuun, joka meistä nähden On liian laiton, kestääksensä kauan.
BLUNT. Sen vastuunko siis kuninkaalle vien?
PERCY. Ei, ei, sir Walter! Ensin neuvotellaan. Kuninkaan tykö menkää, valmistamaan Lähettiläille täysi turvalupa; Setäni huomenaamun' ani varhain Tuo hälle päätöksemme. Hyvästi!
BLUNT. Ois suostuttava suosioon ja armoon.
PERCY. Se ehkä tehdään.
BLUNT. Jumala sen suokoon!
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
York. Huone arkkipiispan asunnossa.
(Yorkin arkkipiispa ja muuan ylimys tulevat.)
ARKKIPIISPA. Sir Michael, joutukaa ja lennoss' aivan Marskille toimittakaa tämä kirje, Scroop langolleni tää, ja kaikki muut Osoitteen mukaan. Jospa tietäisitte, Kuink' ovat tärkeitä, niin rientäisitte.
YLIMYS. Ma sisällyksen arvaan, herra piispa.
ARKKIPIISPA. Niin, ehkä kyllä. Huomispäivänä On kymmenien tuhansien onni, Sir Michael, koitoksella Shrewsburyssä Kuningas, nähkääs, -- varmat mull' on tiedot -- Suurella, kiirein ko'otulla voimall' On Henrik prinssin vastassa. Ma pelkään, -- Kun sairaana nyt on Northumberland, Jonk' apuun etupäässä luotettiin, Ja poissa Owen Glendowerkin, hänkin Lukuhun otettava vahva jänne, Jot' enteet pelottavat tulemasta, -- Ma pelkään Percyn voimaa liian heikoks Yrittämähän heti vastustusta.
YLIMYS. Ei vaaraa, herra piispa: Mortimer on Ja Douglas siellä.
ARKKIPIISPA. Ei, ei Mortimer.
YLIMYS. Mut siell' on Mordake, Vernon, Henrik Percy, Lord Worcester sekä koko sotajoukko Yleviä ja kelpo sotureita.
ARKKIPIISPA. Niin kyllä on; mut kuningas on koonnut Parahat voimat koko maasta; siellä Juhana Lancaster on, Walesin prinssi, Ylevä Westmoreland ja uljas Blunt Ja monta näidenlaista kelpo miestä Suur'arvoista ja miekkamitass' oivaa.
YLIMYS. Ei vaaraa, herra; heill' on kelpo vastus.
ARKKIPIISPA. Niin toivon myös; on pelko toki tarpeen; Pahinta estääksemme täytyy rientää: Jos voittoa ei Percy saa, niin aikoo Kuningas käydä täällä terveisillä, Ennenkuin voimansa hän hajoittaa; Vihiä on hän saanut liitostamme, Ja viisasta on olla varusteella. Siis, joutuun! Muille ystäville vielä Mun täytyy kirjoittaa. Hyvästi jääkää!
(Lähtevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kuninkaan leiri Shrewsburyn luona.