Part 5

-- Ei se pahassa tarkoituksessa ollut, usko minua, mutta kun näin ikkunasta hyörinää ja arvasin siellä kisajoukkoa olevan koolla, alkoi niin riivatusti tehdä mieleni näyttää niille, kuinka kissa tulee kotiin, kun hiiret ovat pöydällä -- ja aatteleppa mitenkä muhkeata se olisi ollut, kun olisi päästy rilloilla keskelle tupaa -- istuttu siinä jaotettu ryyppy -- mutta tulimmainen, meniköhän vaan pullot siellä istuimen alla rikki --

Jopista katosi äskeinen pelästyksen raukeus ja hän läksi ulos, luvaten käydä paikalla katsomassa, kuinka pullokopan oli käynyt.

-- En minä viivy kau'an, sanoi hän ovessa mennessään -- pyhi vaan päätäsi siihen raitiin, niinkau'an kuin saadaan oikea side.

Rikkeimet rillat oli jo viety pois tallin katokseen ja vaahtoinen, värisevä Pekka talliin.

Joppi kompuroi pimeässä katokseen.

Siellä oli miehiä rilloja tarkastamassa lyhdyn valolla.

-- En olisi sentään niin hulluksi luullut sitä Joppia. On se näistä maksanut kolmesataa ainakin ja nyt ne ovat hajalla, sanoi yksi.

-- Noo, myö tukkia lisää vaan, niin saa uudet, ja vielähän näistäkin korjaamalla saa, arveli toinen.

Mutta kolmas nauroi, että huonoa on paikatuilla kaluilla naimaan mennä, sillä varmaan se ne naimarattaikseen on ostanut, tai vaihtanut -- kumminka puolin lienee tehnyt, koska vanhat turunkärryt ovat sinne jääneet.

Joppi yhtyi joukkoon.

Katumus oli vähällä saada vallan hänessä, nyt kun hän oikein huomasi mitenkä rillain oli käynyt, mutta kun hän koperoi istuimen alla olevaa laatikkoa ja huomasi pullojen siellä -- kuin ihmeen kautta -- säilyneen ehjinä, tuli hän ennalleen taas, ja sanoi pöyhkeästi:

-- Ei meillä yhdet rillat paljoa tunnu, se ajaa rikkikin, joka rohkenee ja kenen kannattaa. Eikä niillä vaunusepillä siellä säälistä kalua näy olevankaan, Helsingistä ne olisi pitänyt heti ostaa vahvemmat -- ja kaapaten kopan kainaloonsa, läksi hän takaisin kamariin.

Porstuaan tultuaan kuulosteli hän hetken tuvan oven takana.

Tuvassa oli sama väki jälellä vielä, mutta hiljakseen he siellä oleilivat. Soittaja rimputteli puoliääneen hanuriaan ja ainoastaan humalaiset puulaakin miehet pitivät kovempaa ääntä.

Joppi, taas hyvälle päälle tultuaan, huusi ovesta, että tanssikaa te siellä, kun kumminkin mielenne tekee, älkääkä suotta höriskö. Kyllä se on silloin sallittu, kun minä sen sanon. -- Mutta sinä Iita -- onko se siellä -- jahah -- keitä sinä kahvia ja tuo tänne kamariin, joutuun.

-- Täällä olisi valmiina meidän omaa kahviamme, jos saa isännälle tarjota.

-- Onhan toki kahvia talossakin.

-- Ei ole talossa papuakaan kotona; vai toiko isäntä kaupungista? kysyi piika.

-- Äs! kaikkia minun nyt pitäisi muistaa, kahvin ostoja, kun on parempiakin asioita. Sääliy paikalla puotiin, Nuurperille, jaota leiviskä -- ja sokeria toppa myös. Tuossa on rahaa!

Hän meni tupaan sisään, pani koppansa lattialle, jossa se joutui monen ahnaan katseen alaiseksi, ja heitti housunsa taskusta setelin piialle, katsomatta sen tarkemmin mikä se oli.

-- Mitä isäntä nyt ajattelee? Sehän on vallan mahdotonta, peninkulman matka pilkkosessa pimeässä, sanoi hämillään Iita, hypistellen seteliä kädessään.

-- Niin kyllä, kyllähän se niin sentään onkin -- mutta, sanoi hän hetkisen tuumittuaan -- missä Jussi on? Vieläkö se on talossa?

-- Täällä on, vastasi Jussi nurkasta.

-- Tee sinä sitten vielä yksi palvelus vanhalle isännällesi, mutta ota hevonen ja rill -- -- häkkirattaat, ja tuo Nuurperi tänne samassa. Sano hänelle, että Hinkkalan isännällä on hänelle aivan välttämätöntä asiaa -- ja kyllä hänet kyyditetään täältä takaisin taas. Annappa Iita se raha tänne, kyllä minä maksan itse kauppiaalle.

Jussi, saatuaan hyvän ryypyn, läksi mielellään tutulle taipaleelle, jota hän monta kertaa ennenkin oli sekä yöllä että päivällä Jopin asioilla ajanut, ja varmana siitä, että hän takaisin palattuaan saa lisää, hän melkein unohti katkeran mielensä Joppia kohtaan.

Muori oli juuri tukkoamassa Oskarin päätä, kun Joppi pulloineen astui kamariin. Hän säpsähti vähän, kun äiti sattui näkemään korin, sillä vaikka hän ei äidistään paljon väliä pitänyt, salasi hän sentään kernaasti yhtä ja toista häneltä kotona. Äidin äänetön surumielisyys kävi jonkun kerran hänen tunnollensa. Ja nytkin, kun hän äitinsä katseesta selvästi luki, että ei tässä nyt enään viinaa tarvittaisi, pani hän pullot kaappiin ja koetti lohdutella äitiään.

-- Kyllä tämä oli aika hassutusta; tuli äidillekin tuollainen vaiva, puhukseli hän kaappia sulkeissaan, -- mutta olkoot nyt pullot tuolla toisiin aikoihin.

-- Mitä minun vaivoistani, kunhan sinusta kerrankin tulisi ihminen. Vaan hullummaksi näyt yhä tulevan -- mikä lopuksi tulleekaan, huokaili äiti, ja poistui kamarista sillä hyvällään.

5.

Tuvasta alkoi jo kuulua säännöllinen tanssin jyske, niin lujasti, että se hyvin tuntui kamarissa istujain ruumiissa. Sillä vaikka olivatkin tuvan lattianaluset vanhaa tervashonkaa, niin notkahtelivat ne kumminkin, kun parikymmentä vankkaa puolipohjaa ja vielä jossain tahdin käänteessä joku raudoitettu korko hurjassa vauhdissa, yht'aikaa iskettiin lattiaan.

Joppi ja Oskari istuivat kauvan aikaa mietteissään, puhumatta mitään, mutta kun tanssi tuvan puolella hetkeksi lakkasi, alkaakseen taas heti toisessa tahdissa uudestaan, katkasi Joppi äänettömyyden ja sanoi vähän arastelevalla äänellä:

-- Äiti muori näytti olleen pahoillaan tästä reisusta.

-- Vieläpä hyvillään, että sanotkin! Hassuttele vähemmän! Olen kyllä nähnyt sinut hurjalla päällä ennenkin isommassa humalassa, mutta ethän mielestäni nyt ollut kuin tavallisessa hölkkäviinassa -- --

-- Paremmin se olisi käynytkin, jos olisi ollut enemmän kurssia, keskeytti Oskarin Joppi. -- Otetaanpa nyt ryyppy sen ropsun päälle, lisäsi hän, nousten seisaalleen.

-- Anna jäädä nyt tällä kerralla. Enkä minä tohdikaan ottaa mitään, ett'en saa vielä veren vihoja, kun on tämä haava päässäni.

-- Päh! ja vielä mitä vihoja. Usko sinä vanhoja paavia -- mutta jos suoraan ajattelet niin kiitä onneasi, että sattui se haava lakuaiseesi. Kun olisi sattunut poskeesi, niin vuotaisi viinan maahan. Muistatko Anttila vainaata, kun markkinoilla kolhaistiin hänen poskensa halki? Se ukko ei pelännyt veren vihoja, vaan löi pikilapun poskeensa, jatkoi ryyppäämistään ja sanoi, että "kyllä se pitää taas". Heh heh! Vankka ukko!

-- Elä vetele turhia, vastasi Oskari kärsimättömänä. -- Säästä vähän pilapuheitasi, sillä jos tässä huonosti käy ja pitemmältä potemaan rupean, niin saatpa maksaa kipurahoja ja palkata miehen sijaani metsään -- ja sitä et löydäkään ensimmäiseltä oksalta.

-- Minä maksan jos tarvitaan ja jaksan kanssa, äyhkäsi Joppi.

-- Enhän minä sitä senvuoksi sano, ett'et jaksaisi --

-- No mitä puhut sitte turhia. Otetaan ryyppy vaan, muuten tässä muuttuu alakuloiseksi koko elämä. Onhan meillä hyvää konjakkia, parasta sorttia --

-- Jos häntä sitten koetteeks' vähän ottaisi, koska tuntuu niin ihmeen tavalla hiukaisevankin, myönnytteli Oskari.

Ja he ottivat.

Sitten rupesivat he keskustelemaan matkan vaiheista, maistaen välillä, Joppi aina pohjaan saakka, kehuen joka ryypyllä hyvää tavaraansa, mutta Oskari vaan hiukan hälväisten pikaria vailla ja haukaten vettä ja sokeria päälle. He kulkivat keskustelussaan koko matkansa kaupungista lähtien kotiin saakka, aivan siihen kamariin, missä nyt istuivat vastakkain, kahdenpuolen pöytää. Joppi ei ihan tarkkaan muistanut joka kohtaa, mutta Oskari muisti paremmin ja selvitteli Jopin hämäriä paikkoja.

Rahaa oli Joppi saanut tuhat kuusisataa markkaa, jommoista tukkoa hän ei ikänään ollut yht'aikaa taskuunsa pistänyt -- ei lähestulkoonkaan. Sitä oli sitten kaupungissa jo koko lailla pehmitetty. Oli oltu "susiteetissa" ja Joppi huutanut pöytään pullon samppanjaakin, kun sattui siihen tulemaan kasööri, se sama puulaakin kasööri, joka rahat antoi. Se oli vasta ollut lysti mies! Oli ylistellyt Joppia ja kysellyt onko hänellä metsää enemmän -- ja sitä kun oli, ettei se ensi tikissä lopahtanut.

Sitten oli Joppi ostanut rillat, ja ryypättävää kotiin tuotavaksi. Vanhat, kotoiset turunkärryt oli myöty muutamalle maitokuskille, ja iltamyöhällä lähdetty kotiin päin, aikeessa ajaa läpi yön, sillä Oskari oli pitänyt kiirettä. Mutta kun ilta oli kauhean pimeä ja väsymyskin tungetteli lähelle, oli poikettu pieni matka valtamaantiestä pois ja ajettu Sillanpäähän yöksi.

-- Tuntuupa olevan tavallisen uljas ryyppymies se Sillanpään puuska, sanoi Oskari, kun oli matkamuistelmissa tultu siihen kohtaan, että yösijan hakijat jo oli viety vierasten kamariin ja tarjottu puuskalle kaupungin tulijaisia.

-- On se jotensakin väkevä, myönsi Joppi. -- Minä olen tuttu sen papan kanssa ennestään, ja sanoinhan sen sinulle jo sinne mennessämme. Vai muutenko meitä olisi yösydämmenä sisään laskettu ja vieraskamariin kuletettu, oho!

-- Mutta mitä pidit tytöstä? kysäsi hän silmää iskein.

-- No ei se ainakaan näyttänyt pelkuri olevan miesten joukossa, ei vähääkään vauhko, vastasi Oskari.

-- Vai ei se osaisi olla, joka on kaupungissa neulouskoulut ja muut käynyt -- ja sillä onkin rahoja omassa hallussa, joihin ei tule emännän eikä puuskan mitään, lisäsi Joppi ikäänkuin koulunkäynnin selvitykseksi.

-- Ilmanko se näytti vähän veitikalta, sanoi Oskari. -- Etkö muista, kun maata mentäissä uhkailit mennä hänen kamariinsa, kuinka makeasti hän nauroi, oli käyvinään tukkaasi kiinni ja sanoi, että "ei nyt sentään niin suutapahkaa passaa tulla".

-- Oh, peijakas! huudahti Joppi hyvillään. Sitä kohtaapa en oikein muistakaan, taisin olla vähän liikaa. Mutta kuule, hyvä veli, pannaanpa veden sekaan, kuuman veden.

-- Taitaisi se olla parempaa.

-- On se. Ja Joppi kävi toimessa vettä.

Sitten he taas jatkoivat matkakertomustansa.

Tuvassa jatkui tanssi kiihkenevällä vauhdilla. Ovi porstuaan oli selkimäselällään ja siihen oli kokoontunut joutilasta väkeä, tanssimatonta, pientä poikaista ja muuta. Ja toisinaan tunkeili siitä joukon lomitse, työntäen pikku poikia sivulle, joku tanssipari ulos vilvoittelemaan. Lyhempi ihminen siitä ei nähnyt tupaan mitään, tunsi ainoastaan kasvoissansa sieltä tulvaavan lämpimän, hielle haiskahtavan höyryn, mutta joku pitempi mies saattoi ovensuussa seisojain ylitse hyvästi nähdä sekamylläkässä pyöriviä, ylös ja alas hyppelehtäviä lakkia ja lakkien alta punakoita, märkiä naamoja.

Kamarissa olijat huomasivat, että joku kolkutti oveen.

-- Kuka siellä nyt, sanoi Joppi, ja meni katsomaan. -- Ahaa, Nuurperi!

Oskari joutui koko lailla hämilleen, sillä Joppi ei ollut lainkaan muistanut puhua hänelle, että oli pannut kauppiasta noutamaan, ja sen nyt piti nähdä hänet sellaisessa tilassa.

-- Tervetuloa, tervetuloa, arvoisa veli, puhui Joppi ovella. -- Tässä ollaankin paremman seuran puutteessa, vaikka niinkuin näet, on täällä muuta joukkoa kyllä. Annoin heille luvan tanssia näin kisaviikolla. Käydään sisään vaan. Tuo sinä Jussi tavarat tänne ja toimita meille kuumaa vettä lisää, ole nyt passarina vielä tämä ilta.

Joppi, hyvällä puhetuulella ja niin suuren kuulijakunnan läsnäollessa olisi tainnut puhutella vierastaan vielä pitemmältäkin siinä avoimessa ovessa, mutta tämä astui sisään ja veti oven kiinni.

-- Aa, täällähän on metsäherrojakin -- vaan kuinka on laita, ovatko herrat tapelleet, kun noin on pää siteissä, he, he, kysyi hän heti, riisuessaan turkkiaan ja kalossiaan ovipielessä. Saatuaan kalossit jalastansa kääntyi hän keskilattialle, hykersi käsiään yhteen, ikäänkuin niitä olisi palellut, otti rintataskustaan punakirjavan nenäliinan, jolla pyyhkeili kasvojaan ja hiuksiaan, nosteli ja näpäytteli sormillaan takkinsa rintapieliä, ja levitti Jopin kamariin sellaisen tympäisevän hajuveden tuoksun, joka useita naisia seuraa kaikkialla, vaan jota jotkut miehetkin pitävät yhtenä hienouden ja herramaisuuden tunnusmerkeistä.

-- Todellakin, mikä Alanderin päähän on sattunut? kysyi hän uudelleen, antaessaan Oskarille kättä.

Oskari oli hämillään hieman, rykäsi ja katsoi Joppiin.

-- Tuo isäntähän se ajoi kumoon, sanoi hän, kun Hämeenlinnasta palattiin.

-- Kerranko sitä hyvillä hevosilla kumoon ajetaan, kun herroiksi kuletaan, sanoi Joppi. -- Pian sellainen vamma paranee, joutava naarmu, mutta piti sentään tukota.

-- No niin, jahah! Tjaah! Sinä olit siis metsärahoja nostamassa?

-- Olin, ja hyvin sitä heltisi. Ei muuta kuin nimensä piirtää. Ja suotta vallan onkin mädättää rahoja metsissä, niillä on kyllä parempiakin läpiä, niinkuin ma sen jo sanoin, vastasi Joppi kerskaten.

-- Se on oikein, sanoi kauppias tyytyväisesti naurahtaen, eikä hän enempää sitä asiata jatkanut, sillä hänestä oli välttämättä oikein ja paikallaan se, että talonpojat metsiään möivät ja saivat rahaa. Eikä jatkaneet sitä asiata toisetkaan.

Kun Jussi oli tuonut lisää kuumaa vettä, tehtiin lasit.

Kauppias esteli ensin, kun sanoi katarrin yhä mahaa vaivaavan kesäisestä kylpymatkasta huolimatta, mutta melkein samassa tuokiossa hän sentään jo hypisteli sokeriastiata ja kaatoi vettä lasiin. -- Oli tohtori sentään siellä kylpykaupungissa sanonut, kun hän sitä vartavasten kysyi, että kyllä lasin saa tehdä iltasilla, jos on oikein hyvää ainetta, selitti hän toisille.

Joppi, huomattuaan että Jussi oli jäänyt kamarin ovipieleen, käski tämänkin tuomaan itsellensä jotain astiata, että saisi palkkiota vaivoistaan.

-- Minulla olisi muutakin asiaa, sanoi Jussi. Eiköhän tehtäisi nyt rätinkiä tässä samalla, kun kerran poismuutto tulee?

-- Ne on pian tehty sellaiset rätingit -- mutta onko sinulla itselläsi muistossasi, kuinka paljon olet vuosipalkkaasi saanut ja paljonko on saamatta? kysyi Joppi.

-- Parsielit on kaikki saatuna, vaan rahoja en oikein muista, kun isäntä lupasi itse ne tarkoin pistää muistiin.

-- Ja pennilleen ne ovatkin ylhäällä täällä, sanoi Joppi isäntämäisesti, aikoen käydä kaapissaan, mutta samalla hän kääntyikin takaisin Jussiin päin ja sanoi: "eikö sinulle kelpaakaan lasi, kun minä tarjoon".

Jussi nouti tuvasta tyhjän kahvikupin. Pujottelihe tanssivien välistä, pitäen kuppia kourassaan taskuun pistettynä.

-- Kas kun on Jussissa miestä taas, kun pääsi herrain passariksi, pisti joku ohi pyörähtäessään.

Ei huomannut Jussi kuka se oli, meni vaan mitään vastaamatta kamariin.

Joppi oli sytyttänyt kynttilän pätkään valkean kaapin päälle ja seisoi siinä selin toisiin, aivan tärkeän näköisenä katsellen jotain paperin palaa. Siinä piti olla muistiin kirjoitettuina kaikki Jussin rahaotit -- oli Joppi sanonut toisille -- vaikka ei siinä oikeastaan ollut paljoa parempia merkkiä kuin Markkulan ruokalaskussa, jossa pyöreät merkit olivat leipiä ja suorat viivat silakoita. Mutta joku selvä siitä sentään tuli, koska Joppi, rengin tultua takaisin, alkoi siitä lukea hänen tiliänsä. Ja se päättyi siten, että markan oli Jussi enään saatavaa ja toisen lupasi Joppi hänelle tämäniltaisista vaivoista. Sitten pisti hän paperin kaappinsa lootaan takaisin, otti Jussilta kupin ja sekoitti siihen vettä ja konjakkia -- tai melkein paljasta konjakkia. -- Ja tuosta saat vielä hyvän kupposen kaupan päälle, ota se nyt entisen isäntäsi muistoksi, lisäsi hän.

Jussi heitti yhdellä kulauksella kupillisen suuhunsa, purasi pöydältä sokeripalan päälle ja vetäytyi ovipieleen, johon jäi melkein toisten huomaamatta istumaan.

Moneen suuntaan pyörivät renkipahan ajatukset hänen istuissaan siinä hämärässä ovipielessä, ja katsellessa, kuinka toiset yhä äänekkäämpinä melusivat pöydän ääressä ja vetivät esiin kortit, alkaen "illan kuluksi" lyödä nakkia -- viiden pennin nakkia aluksi. Toiselta puolen, seinän takaa, kuului katkeamatta tanssin jyske. -- Hauska olisi ollut sielläkin, tuumaili hän, kun olisi olleet ajat niinkuin olivat ennen. Mutta siinä hän nyt vaan paikallaan istu.

Jonkunlainen hämärä odotus häntä siinä pidätti, vaikkei hän itsekään oikeastaan tiennyt mitä se oli, tai millä tavalla se päättyisi.

-- Kun olisi saanut enemmän konjakkia ja päässyt nousuviinaan, niin kyllä sitten tietäisi mitä tekisi. -- Se äskeinen kuppi kyllä alkoi panna verta liikkeelle, -- vaan ei tarpeeksi -- juuri sen verran, että tulikuuma siinä istuessa.

-- Kyllä on tullut ylpeäksi sentään Joppi ja paisuu yhä nyt -- jatkoi hän mietelmiään. -- Kesällä, syksymmälläkin vielä, oltiin yhdessä ja ystäviä, kun pelailtiin. -- Olisikohan se enään, jos kahden oltaisi, -- ehkä olisi, jos minulla olisi rahaa, tai olisin jäänyt eteenpäin ja yhä pelaillut. -- Mutta minäpä en sittenkään olisi ystävä sen kanssa, kun tunnen sen juonet. -- Ja se Iitakin, vaivainen henki!

-- Kaksi markkaa! Toinen palkasta jälellä, toinen juomarahoiksi! -- Oi saatana! mutisi hän melkein ääneensä hammasten välissä.

-- Mutta minäpä kiellän ne pelihäviöt, kiellän jumaliste ja sanon etten ole saanut mitään -- vielä tänä iltana tässä toisten kuullen. -- Menen vaikka oikeuteen --.

Ja hän jäi yhä istumaan ja odottamaan tuolille.

Puhe kulki konjakin kera kuin rasva. Joppi alkoi jo olla hyvässä humalassa uudestaan ja hänen leveästi kahahtava naurunsa säesti yhtenään toisten puhetta niinkuin rikkein läppä vanhassa positiivissa. Tukki-Oskari ja kauppias ryyppivät varovammin, mutta oli sentään Oskarikin jo kokonaan unohtanut haavan päässänsä ja kauppiaasta oli katari kadonnut ja hän pudotteli jo paperossin tuhkaa rinnoillensa, muistamatta pyyhkäistä sitä pois.

-- Hä hä hä hääh! hähätti Joppi, pistäen sokeria tyhjään lasiinsa, -- vai osti lukkari itselleen supinnahkaturkin. Kyllä vaan olisi tarjennut laulaa lammasnahkoissakin, he he heeh!

-- Niin, ja annas kun maksoi kaksisataa vanhasta rajasta, sanoi kauppias.

-- Vie nyt jo tikulla pihalle! hulluko se on? -- tuumi Oskari.

-- Tai ei se sitä sentään vielä maksanut, mutta antoi se velkakirjan Simolle, jatkoi kauppias. -- Ja aatelkaas, kun minä Pietarissa en tuosta maksanut kuin kaksi ja puoli sataa meidän rahassa, ja se on turkki.

-- Ka kun en ollenkaan huomannut katsoakaan, sanoi Joppi, vaikka kyllä näin, että veljellä oli uusi turkki päällään. -- Aai -- tämähän on parasta lajia. Vie tulimmainen kuinka hieno karva! Samaa tyyliä kuin kirkkoherrallakin --.

-- Tämä on hienompi vielä.

-- Ja kun ei vaan olisikin. Joppi tarkasteli turkkia. -- Mutta rohkenetko panna peliin? Sitä kannattaa nakata! -- Hevonen ja turkki, veli Nuurperi, kuule sinä hauska veli Nuurperi, ääh!

-- Minä en pelaa tavarata koskaan, vaikka kyllä pientä rahanakkia näin illan kuluksi, niinkuin tiedät. Periaatteesta --

-- Etkö pelaa?

-- En --

-- No myöthän sitten? tiuskasi Joppi.

-- Se on toinen asia. Kauppamieshän minä olenkin, ja myön ja ostan aina, kuinka sopii vaan kulloinkin. -- Morjesta, lasit jäähtyy!

-- "Kippis", sanoi Haaran pojat kun talojaan joivat! -- Myötkö omiin rahoihisi, niin ostan paikalla. Kannattaa se olla herrasturkki Jopillakin -- kättä päälle!

-- Kuinka minä hyvältä ystävältäni liikoja nylkisin, sanoi kauppias vakavasti, vaikka silmissä välähti mielihyvän ilme. -- Samasta hinnasta saat, mutta pitää sinun katsoa lähtiessäni ylleni jotain lammasnahka-pahaa, tai muuta palttoota lainaksi, ett'en vilustu.

-- Se on tietty, ja turkki on minun!

Ja paikalla veti Joppi turkin päällensä.

-- Niin istuu kuin valettu, sanoivat toiset. -- Herroiksi vallan! Kelpaa sillä naimaan lähteä!

Joppi, ottamatta turkkia päältään, kaivoi takkinsa povitaskusta lompakon, jonka löi kämmenestänsä toiseen, niin että maiskahti. Sitten tempasi hän sieltä, pitempään lukematta, viisi satamarkkasta ja heitti pöydälle, niin että yksi löyhkähti siitä lattialle.

-- No no, sanoi Oskari ja otti sen ylös.

-- Raha ei puutu, lue siitä veli Nuurperi! ärjäsi Joppi, silmät loistaen.

-- Kolme riittää, vastasi kauppias, pane loput korjuusi. -- Minä otan nämä kolme ja annan viisikymmentä takaisin. -- Jaa, se sokeri ja kahvi joka tuotiin --

-- Siitä sopii ottaa -- aina vaan kuinka veli tahtoo.

Joppi pisti takaisin saamansa pienet rahat housunsa lakkariin ja heitti lompakon kaapin päälle.

Jussi oli ovinurkastansa, jossa hän yhä istui, seurannut tarkkaan Jopin liikkeitä. Hänen silmänsä alkoivat kiilua, kun hän näki Jopilla niin paljo rahaa, ja korvissa alkoi humista. Katse pysähtyi Jopin lompakkoon kaapin päälle. -- Oli sillä rahaa, kehnolla, ja hänellä ei muuta kuin kaksi markkaa! Ja hän tuijotti lompakkoa silmiään räpäyttämättä, niinkuin kissa, joka tuntikausia voi maata hiiren lävellä, kääntämättä kertaakaan katsettaan siitä pois.

-- Heitä turkki päältäsi, lämminhän täällä on takkisellaankin; vai luuletko vieväni sen pois, sanoi kauppias Jopille.

-- Minulla on jo takkikin liikaa, menköön tuonne, tuumi Oskari, heittäen takkinsa vuoteelle.

-- Ei huolta minun tähteni, tämä poika kestää kylmät ja kuumat, jos tarvitaan! sanoi Joppi. -- Viime talvenakin, markkinareissulla, tanssin Miemalassa seitsemän valssia turkki päällä, ja se oli toista se. Mutta kylläpä kuiskailivatkin tytöt keskenään, että mistähän noin reima poika mahtaa olla!

Hän hypähti istuiltaan ylös niin että tuoli kaatui. -- Ja teen minä sen nytkin, jos tahdotte nähdä. -- Onhan täällä tyttöjä ja musiikkia --

Hän ryntäsi tupaan, paraasen tanssin pyörteesen, turkki leveänä, ja toiset perässä katsomaan.

Pari parilta vähitellen väistyi syrjään, karttaakseen Jopin tölmäyksiä, ja hetkisen päästä seisoi koko tanssiväki seinivierillä katselijoina ja Joppi yksin tanssasi.

Hiki valui virtana hänen hohtavan punaisella naamallaan ja keuhkot huohottivat kuin palkeet, kun hän leiskui nurkasta nurkkaan; ja kun yhden piian heitti, niin otti heti toisen.

Lopulta hän kompastui ja kaatui pesän eteen tyttöinensä niin että jyrähti.

Vimmastuneena karkasi hän ylös ja tahtoi paikalla tietoa, kuka oli rohjennut tehdä koiruutta hänelle, sillä ilman sitä hän ei olisi kaatunut. Hän tuskin sai puhetta. Ääni tuli aluksi niin ahtaasti, että se ainoastaan pihisi ja vinkui ja vaan toisinaan kovempaa kiljahti. Kun kaikki vakuuttivat, ett'ei kukaan ollut mitään koiranjuonta tehnyt, eikä olisi tahtonutkaan tehdä talon isännälle, joka oli ollut niin hyvä, että oli tullut heitä huvittamaan, julmistui Joppi kahta kauheammasti. Hän tempasi pesäha'an uunin nurkasta ja rupesi komentamaan joka sorkkaa tuvasta ulos.

-- Älä hyvä veli tyhjästä noin vimmastu, koetteli Oskari lepytellä häntä.

-- Tahdotko toisen läven päähäsi sinäkin, tukkijunkkari, kiljui Joppi heiluttaen pesähakaa.

Joukko katsoi parhaaksi poistua, vaikka tosin nurpeana.

Porilaiset tukkimiehet ainoastaan tekivät vastuksen, ollen enin humalassa ja tottuneempia tällaisiin yhteentörmäyksiin.

Jo heitti Joppi turkin päältään keskelle lattiata, ja julma tappelu olisi tainnut alkaa, mutta Oskari sai miehensä peräytymään pois, kuiskaten heille jotain korvaan.

Kauppias oli syljeskellen ja "fyskam'ia" popotellen (tuli aina ruotsia, kun hän jotain puhui tai laski itsekseen) lähtenyt tuvasta kamariin, hakien Jussia valjastamaan hevosta. Hän muisti Jussin olleen kamarissa, mutta se ei ollutkaan siellä. -- Varmaan hän muisti väärin. -- Yhdentekevä, ajatteli hän, tottapa täältä jonkun saa kyytiin, kun nyt ensin tarpeeksensa tappelevat.

Hän istui pöydän ääreen, ja kun siinä totiverstaat olivat paikoillaan, meni hänen kätensä aivan kuin itsestään lasiin ja hän pisti yksinään "palan päälle", hymyillen tyytyväisenä hyvästä turkkikaupastaan.

* * * * *

Siinä kiireisessä tanssiin lähdössä ei kukaan ollut laisinkaan huomannut, että Jussi jäi yksin kamariin, vaikka hän istui entisellä paikallaan ovinurkassa. Jäätyään yksin, kavahti hän seisaalleen ja kurkisti oven rakosesta eteiseen. Vaan havaittuaan, että jok'ikinen sieltä oli pakkautunut Jopin perässä tupaan, veti hän hiljaa oven kiinni. Koko hänen entinen huijauksensa Jopin kanssa liiti muutamassa silmänräpäyksessä läpi hänen ajunsa. -- Juuri Jopin tähden hänen palkkansa on mennyt ja yhdessä se on pelattu ja juotu. -- Nyt se pitää hyvänään kaikki, minkä hän on hävinnyt, eikä anna kuin yhden markan -- ja tekee vielä itse kupin valmiiksi hänelle, työntäen kouraan kuin koiralle. -- Päätös oli Jussilla paikalla kypsä. -- Kärsiköön Joppi vahingon, on sillä rahaa, eikä se niiden määrää muista, kun pitkin permantoa heittelee. --