Part 12

-- Tiedän ettei se kuulu minuun, mutta ihmisten ei tosiaankaan pitäisi olla niin epäjohdonmukaisia, että antavat poikiensa mennä hunningolle, mutta odottavat kuitenkin, että me tytöt kohtelisimme heitä kuin kunnon ihmisiä, Rose puhui kuiskaten, mutta niin kovaa, että Annabel kuuli ja kääntyi puuteri tupsu kädessään heihin päin huudahtaen:

-- Taivaan tähden, Rose! Mitä sinä puhut?

-- Hän vain esittää periaatteitaan, enkä minä voi tällä kertaa oikeastaan moittia häntä. Mutta se saattaa minut hirveään pulaan, sanoi Kitty.

-- Minä vetoan teihin, kun kerran kuulitte puheeni. Onko nuori Randal teidän mielestänne sopiva tuttava? Rose kääntyi huolestuneena Annabeliin ja Emmaan päin, sillä hänen ei ollut helppo pysyä periaatteissaan, jos hän loukkasi niillä ystäviään.

-- Ei tosiaan, hänhän on ihan kamala! Isä sanoo, että Randal ja Gorham pilaavat koko toverijoukkonsa. Olen oikein iloinen, ettei minulla ole veljiä, vastasi Annabel puuteroiden punertavia käsivarsiaan piittaamatta vähääkään niistä valkoisista viiruista, joita oli jättänyt moniin takinhihoihin.

-- Minusta tuollainen turhantarkkuus on tahditonta, jos suot anteeksi, Rose. Eihän meidän oleteta tietävän mitään hurjasteluista, niin ettemme voi sen vuoksi ruveta syrjimään toisia. Se olisi pikkumaista ja tekopyhää. Emma järjesteli kirjavia liehukkeitaan maailmannaisen elein.

-- Niin, mutta kuitenkin me tiedämme. Ei tytön minunkaan mielestäni välttämättä tarvitse torua eikä saarnata, mutta hän voi kieltäytyä kehnon miehen tuttavuudesta. Alec-setä varoitti minua Randalista, ja aion pysyä hänestä kaukana. Rose puhui epätavallisen innokkaasti unohtaen, ettei voinut mainita todellista syytä vastenmielisyyteensä.

-- Olkoon miten tahansa, minä tunnen hänet ja minusta hän on oikein hauska. Hän tanssii ihan yhtä hyvin kuin sinun serkkusi Charlie, ja monen mielestä hän on yhtä viehättäväkin, lennätti Emma nakaten ylpeästi päätään.

Kesken kiistan Rose muisti Macin äskeisen vertauksen eikä voinut olla hymyilemättä, sillä suuttumus oli saanut Emman kasvot hehkumaan, niin että karamellissa oli nyt suklaanruskean, sinipunervan ja räikeänvihreän lisäksi mansikanpunaistakin väriä.

-- Jokaisen on päätettävä itse. Minä seuraan Jessie-tädin neuvoa ja koetan pitää hengittämäni ilman niin raikkaana kuin suinkin. Enkä luule olevani pikkumainen tai tekopyhä, sillä en ikinä kieltäytyisi tutustumasta kehenkään kunnialliseen mieheen, jonka joku haluaa esittää, olipa hän kuinka köyhä, ruma tai vähäpätöinen tahansa.

Tähän Rose lopetti keskustelun, ja kaikki neljä tyttöä laskeutuivat alakertaan kuin liikkuva sateenkaari. Mutta Kitty jäi miettimään hänen sanojaan, Annabel ylpeili siitä, että oli asettunut Rosen puolelle, ja Emma tunnusti mielessään, ettei ollut koettanutkaan pitää raikkaana hengittämäänsä ilmaa.

Koko illallisen ajan Charlie pysytteli Rosen lähellä ja esiintyi varsin moitteettomasti. Mielihyväkseen Rose näki hänen vain ravistavan päätään, kun nuori Van viittasi häntä etuhuoneeseen, josta koko illan oli kuulunut yhä tihenevää korkkien poksahtelua.

Poikaressu, hän koettaa tosissaan, ajatteli Rose ja olisi mielellään ilmaissut Charlielle kuinka hyvillään oli tämän käytöksestä, mutta kun tädit lähtivät aikaisin kotiin ja Rose heidän matkassaan, hän sai vain sanotuksi:

-- Ellen olisi luvannut sedälle tulla kotiin heti puolenyön jälkeen, olisin jäänyt tanssimaan valssia kanssasi.

-- Tuhannet kiitokset, mutta aion lähteä yhtä matkaa, vastasi Charlie ymmärtäen katseen ja sanat.

-- Tosiaanko? sanoi Rose ilahtuneena.

-- Lähden. Olen eteisessä kun te tulette.

Mutta kun Rose pukeuduttuaan palasi alakertaan, ei Charlieta näkynytkään eteisessä, ja pienen odottelun jälkeen Mac tarjoutui etsimään hänet käsiinsä, sillä Jane-täti haeskeli vielä yläkerrasta kadonnutta kalossiaan.

-- Sano että minä olen valmiina, mutta että hänen ei tarvitse tulla ellei hän tahdo, pyysi Rose, jottei olisi liian ankara katumuksentekijälle.

-- Jos hän on mennyt tuohon kapakkahuoneeseen, tuon hänet ulos, vaikka siellä olisi keitä! mutisi Mac itsekseen puikkelehtiessaan siihen takahuoneeseen, jossa miesväki kävi nauttimassa virvokkeita.

Ovi oli raollaan, ja Charlie oli ilmeisesti juuri astunut sisään, sillä Mac kuuli tutun äänen huutavan:

-- Terve, Prinssi! Tulit juuri sopivaan aikaan juomaan kanssamme Steven maljan.

-- Tulin vain sanomaan hyvästi, Van, ja kiitos hauskasta illasta. Minua odotetaan, niin että lähden heti.

-- Ei mitään verukkeita! Ota nyt edes pieni tilkka ja tule takaisin sitten kun olet selviytynyt naisista, vastasi nuori isäntä kaivaen jäistä esiin uutta pulloa.

-- Charlie yrittää ruveta munkiksi, eikä se osa erityisesti pue häntä, naureskeli nuori mies, joka lepuutti jalkojaan tuolilla.

-- Esiliinan nauhat taitavat olla tulossa muotiin, mitä sinisemmät, sitä parempi, vai mitä? lisäsi toinen yrittäen olla sukkela.

-- Sinunkin olisi viisainta lähteä ajoissa kotiin, Barrow, tai ainakin pitää suusi pienempänä, vastasi Charlie, mutta jäi napittamaan hermostuneesti käsineitään siksi aikaa kun laseja täytettiin.

-- No, lankomies, käy kiinni. Tuossa on sinulle, Prinssi! Ja Steve ojensi serkulleen lasin pöydän yli. Onnellinen sulhanen oli tänä iltana niin poissa laidoiltaan, että tuskin huomasi mitä oli tekemässä; tavallisesti hän -- niin kuin muutkin serkut -- yritti suojella Charlieta tämän heikkoudelta.

Mutta ennen kuin Charlie ehti tarttua lasiin, Mac astui nopeasti sisään ja toi viestinsä lyhyessä ja varsin käskevässä muodossa:

-- Rose odottaa sinua. Joudu!

-- Selvä on, hyvää yötä, pojat! Ja Charlie oli poissa, aivan kuin pelkän nimen mahti olisi pysäyttänyt hänet juuri kun hän oli rikkomaisillaan päätöksensä.

-- Hei, Solon, tule ottamaan pisara ja lausu meille jokin hääruno koreimmalla kreikan kielelläsi. Terve! Steve kohotti lasiaan, mutta Mac sieppasi sen hänen kädestään silmät niin vihaisina, että veli jäi katsomaan häntä suu auki. Hänen typertynyt ilmeensä näytti ärsyttävän Macia yhä enemmän, ja kääntyen isäntäänsä päin hän sanoi hillityllä äänellä:

-- Anteeksi vain, Van, että häiritsen, mutta en voi katsella syrjästä, kun oma veljeni on houkuttelemassa toista suoraan laidan yli ja käyttäytyy itse älyttömästi. Minun on pakko puhua suuni puhtaaksi, sillä yksikään teistä ei kai tahallaan tahtoisi vahingoittaa Charlieta, mutta poika on pahassa liemessä, ellette te jätä häntä rauhaan.

-- Miksi sinä hyökkäät minun kimppuuni? En minä mitään ole tehnyt. Täytyyhän miehen olla kohtelias omassa kodissaan, vai kuinka? kysyi Van kääntyen ympäri korkkiruuvi kädessään.

-- Täytyy, mutta ei ole kohteliasta saattaa piloillaankaan vieras tekemään sellaista, josta hänelle koituu pelkkää pahaa. Teille tuo on vain viinilasi, mutta Charlielle se merkitsee onnettomuutta, ja jos Steve olisi tiennyt mitä oli tekemässä, hän olisi mieluummin hakannut kätensä kuin tarjonnut tuota lasia.

-- Tarkoitatko että minä olen juovuksissa? kysyi Steve röyhistäytyen kuin tappelukukko.

-- Kiihtymyksestä, et samppanjasta, ainakin toivon niin, vastasi Mac. -- Kuulkaahan, pojat, hän jatkoi tyynemmin, minun ei tietenkään pitäisi pauhata näin, mutta menetin totta totisesti malttini, kun kuulin mitä te sanoitte ja näin mitä Steve teki. Kun kerran aloitin, voin puhua loppuun asti ja sanoa teille suoraan, että Prinssi ei kestä tällaista menoa. Hän koettaa välttää alkoholia, ja on suorastaan roistomaista houkutella hänet sen ääreen, sillä itsekunnioituksen menettäminen on kyllin paha juttu, vaikka ei muuta menettäisikään. Älkää kertoko hänelle mitä olen sanonut, mutta auttakaa häntä mikäli voitte.

Oli onneksi Macin ensiesiintymiselle, että hänen kuulijansa olivat herrasmiehiä ja selviä; niinpä hänen saarnansa ei hukkunut naurunremakkaan ja kompasanoihin, vaan kuulijoiden kasvot olivat vakavat ja pahoittelevat. Kun Mac lopetti, Van löi korkin pullon suulle ja ojensi sydämellisesti Macille kätensä.

-- Sinä olet kunnon kaveri! Minä ainakin koetan pönkittää Charlieta, sillä hän on hieno poika, enkä toivoisi hänelle Randal-paran kohtaloa.

Toiset mutisivat hyväksyvästi. Kiitollisena Mac ravisti Vanin kättä ja peräytyi ovelle.

-- Luota minuun, jos joskus tarvitset vastapalvelusta, Van. Anteeksi, että olen tällainen seuranhäiritsijä, mutta tehän voitte korvata vahingon nauramalla minulle takanapäin. Minä olen pelannut pelini, ja Steve voi jatkaa.

Ja Mac lähti yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Hän tiesi aiheuttaneensa häiriötä, mutta lohduttautui sillä, että oli ehkä hankkinut apua Charlielle omalla kustannuksellaan, ja palatessaan hullunkurisesti hymyillen äitinsä luo hän ajatteli:

-- Minun romanssini alkaa sillä, että paimennan tyttöjen mielitiettyjä. Mutta tätä en voi sanoa Roselle, muuten hän nauraa minulle.

13

MOLEMMIN PUOLIN

Steven kihlaus herätti suvun kesken paljon hälinää, tällä kertaa mieluista, sillä kukaan ei asettunut vastustamaan liittoa. Nuoren parin taival näytti alkavan hyvissä merkeissä, ja he lupasivat poistaa ainoan esteen avioliittonsa tieltä vanhenemalla ja viisastumalla niin pian kuin suinkin.

Ellei Steve olisi ollut niin vilpittömän onnellinen, hänen käytöksensä olisi ollut sietämätöntä, sillä hän kohteli valtavalla ylemmyydellä koko ihmiskuntaa ja eritoten veljiään ja vanhempia serkkujaan.

-- Katsos, näin sitä pitää menetellä, hän selitti seisten kädet selän takana takkavalkean edessä Clara-tädin biljardihuoneessa pari päivää tanssiaisten jälkeen. -- Ei tyhmyyksiä, ei viivyttelyjä, ei perhekohtauksia eikä traagista eroa. Teet valintasi osoittaen hyvää makua ja arvostelukykyä, olet sitten miellyttävä hintaan mihin hyvänsä, ja kun käy päivänselväksi, että rakastettu suutelisi vaikka maata jalkaisi alla, silloin esität kysymyksesi kuin mies, ja -- asia on selvä.

-- Varsin helppoa tehdä noin, kun tyttö on Kittyn kaltainen, ei kaikennäköisiä riivattuja mielipiteitä eikä jalkakamppia heti paikalla, jos kaikki ei suju ihan nuottien mukaan, mutisi Charlie napsautellen palloja sinne tänne mielensä kevennykseksi. Hän oli tänä iltana oikein pahalla tuulella, sillä aika tuntui kuluvan matelemalla nykyään, kun hän oli luopunut entisestä seurastaan.

-- Sinun pitäisi mukautua noihin mielipiteisiin, sillä niitä on kaikilla naisilla, ja siinä tarvitaan luovimistaitoa. Kittylläkin on, mutta minä kohtelen hänen oikkujaan kunnioittavasti, pidän oman pääni milloin voin, ja kun en voi, myönnän mukisematta, ja me sovimme kuin kaksi...

--... aasia, pisti Charlie myrkyllisesti, mutta Steve täydensi lauseensa tyynen arvokkaasti "järkevää olentoa" ja voitti pelin.

-- Sinä, Steve, olet aina ollut onnenpoika. En minä kadehdi hiukkaakaan sinun onneasi, mutta kohtalo ei ole aina oikein tasapuolinen, sanoi Archie tukahduttaen kateellisen huokauksen; vaikka hän harvoin valitti, hänen oli vaikeaa tyynin mielin verrata toisiinsa omia ja serkkunsa tulevaisuudenkuvia.

"Sen miehen mieli kirkas on, mi aina vain luottaa, toivoo; raukka masentuu",

lainaili Mac Euripidesta loikoessaan sohvalla ankaran päivätyön jälkeen.

-- Taisi olla antiikinaikaisia suosikkejasi? Hän oli viisas miekkonen, mutta yhtä hyviä neuvoja voisi saada likempääkin, huomautti Steve, joka sillä hetkellä olisi voinut vaikka taputtaa Platonia olalle, niin häntä pöyhistytti se, että oli mennyt kihloihin ensimmäisenä koko joukosta.

-- Älähän nuolaise, ennen kuin tipahtaa, Keikari. Kitty on jo pettänyt kaksi miestä ja voi kai hyvin pettää kolmannenkin, heitti Charlie kyynisesti.

-- Älä pelkää, Steve, hoida vain oma osasi kunnolla. Kittyssä on ainesta hyväksi pikku naiseksi ja hän on todistanut sen valitsemalla sinut eikä niitä muita. Et sinä mikään Salomo ole, mutta et vielä turmeltunutkaan, ja Kitty oli kyllin järkevä oivaltamaan sen, sanoi Mac rohkaisevasti nurkastaan, sillä hän oli veljensä kanssa Van Tasselin kohtauksen jälkeen paremmissa väleissä kuin koskaan.

-- Aivan niin, yhtyi Steve ja oli kuin ilmetty kukonpoika seisoessaan takkamatolla kädet takinliepeitten alla keinutellen itseään päkiöiden varassa.

-- No, nyt sinä olet jo taputtanut kumpaakin päälaelle, etkö tuhlaa vähän myötätuntoa minullekin. Minä tarvitsen rohkaisua, sillä jos ikinä on miesparka syntynyt onnettomien tähtien alla, niin ainakin minä, mutisi Charlie nojaten tyytymättömän näköisenä leukaansa biljardikeppiin.

-- Tosiaan! Kyllä minä voin tehdä mieliksesi, ja kuin Charlien sanojen johdattamana Mac esitti yhä selällään maaten mielikohtiaan Beaumontin ja Fletcherin runoudesta.

"On kukin seppä omansa; ja voi mies, jota kunto kruunaa, aateloi uhmata ain valtaa kohtalon, ja hälle kaikki onnistuva on. Meitä työmme enkeleinä seuraavat kuin varjot, tummat tahi valkeat."

-- Riivatun pahoja enkeleitä ovatkin, jupisi Charlie synkästi. Hänen serkkunsa eivät tienneet mitä uudenvuodenyönä oli tapahtunut, mutta he epäilivät, että jotain oli hullusti, sillä Charlie murjotti eikä Rose ihmetellyt hänen pitkää poissaoloaan, vaikka oli muuten yhtä herttainen kuin ennenkin. Nyt Steve, joka oli utelias kuin harakka, päätti käyttää otollista tilaisuutta hyväkseen ja kysyi Charlielta:

-- Mikä sinua oikein vaivaa, Prinssi? Sinä olet niin harvoin pahalla tuulella, että se on meistä vallan outoa. Pientä kinaa Rosen kanssa, vai?

-- Älä kysele turhia, poikaseni, mutta paina mieleesi: mitä parempia naiset ovat, sitä vähemmän heillä on järkeä päässään. Heidän mielestään meidän pitäisi olla, jollei vallan samanlaisia pyhimyksiä kuin he itse, niin ainakin miehiä, joita 'kunto kruunaa ja aateloi', ja se on kohtuuton vaatimus tässä syntisessä maailmassa, sanoi Charlie hyvillään myötätunnosta.

-- Ei se ole kohtuuton, sanoi Mac varmasti.

-- Mitä sinä siitä tietäisit? aloitti Charlie vastaväitteestä närkästyneenä.

-- No hiukan sentään, lisäsi Mac nousten istualleen tukka julmasti harillaan. -- Mehän tässä järjettömiä olemme, jos vaadimme naisia elämään pyhimysten tavoin ja pitämään sitten suurena kunniana, kun tarjoamme heille törkyisen sydämemme. Jollei rakkaus sokaisisi heitä, he huomaisivat ilman muuta, miten kierolla tavalla me käytämme heitä hyväksemme, eivätkä ollenkaan suostuisi mokomiin kauppoihin.

-- Voi himskatti, filosofiahan käy vallan pontevaksi. Pian hän rupeaa saarnaamaan meille naisten oikeuksista, saattepa nähdä, huudahti Steve ihan ällistyneenä.

-- Olen jo ruvennut kuten näet, ja hyvää se teille tekee! sanoi Mac tyynesti heittäytyen jälleen pitkäkseen.

-- Mutta katsohan, ukkoseni, sinä väittelet väärällä puolella, keskeytti Archie, joka oli samaa mieltä, mutta tunsi että oli seistävä sanojensa takana hinnalla millä hyvänsä.

-- Puolella ei ole väliä, mutta koeta pysyä oikealla milloin vain voit. Älä tuijota, Steve, minähän sanoin että aion tutkia tätä asiaa, ja minä olen jo tutkinut. Te luulette, että olen hautautunut kirjoihin, mutta minä katselen mitä ympärilläni tapahtuu tarkemmin kuin arvaattekaan, ja voin sanoa edistyneeni tällä alalla aivan niin nopeasti kuin on tarpeenkin.

-- Täydellisyyden tielläkö? kysyi Charlie sekä huvittuneena että kiinnostuneena, sillä hän kunnioitti Macia enemmän kuin tahtoi itselleenkään tunnustaa.

-- Niin juuri.

-- Mistä aiot aloittaa?

-- Koetan tehdä kaikessa parhaani, oleskella hyvässä seurassa, pitäytyä kaikkeen hyvään ja kehittää itseäni niin viisaasti kuin osaan.

Macin viimeisten, tyynen tarmokkaiden sanojen jälkeen syntyi hetken hiljaisuus. Charlie tutkisteli miettiväisenä mattoa; Archie oli hajamielisenä kohennellut tulta, ja nyt hän vilkaisi Maciin kuin kiittäen, ja Steve alkoi tuumia, voisiko hänkin hiukan kehittää itseään Kittyn tähden. Mutta hiljaisuutta kesti vain minuutin verran, sitten Charlie kysyi kuin ohimennen, biljardikeppiään pyöritellen.

-- Aiotko ihan täydellisyyden huipulle, ennen kuin puhuttelet ihanaa pyhimystä vai pyydätkö häntä ojentamaan kätensä, vaikka huipulle vielä olisikin matkaa?

-- Koska suunnitelmani toteuttaminen vaatii koko ihmisiän, joudun luultavasti pyytämään kädenojennusta jo ennen huipulle pääsyäni. Mutta en odota pyhimystä, sillä sellaiseksi ei minusta itsestänikään ole, vaan ihmistä, joka on valmis auttamaan minua niin kuin minäkin häntä, niin että me voimme yhdessä edistyä ja saavuttaa päämäärämme tulevassa elämässä ellemme ehdi sitä täällä.

Pari päivää tämän biljardihuoneessa sattuneen keskustelun jälkeen Kitty tuli käymään Rosen luona.

-- Tahtoisin puhella vakavasti kanssasi eräästä asiasta, johon ensi kertaa elämässäni kiinnitän huomiota, Kitty aloitti juhlallisesti ja riisui hansikkaansa kuin tarttuakseen asiaan lujin käsin.

-- Puhu pois, äläkä pane pahaksesi, vaikka jätkänkin työtäni, tahtoisin saada tämän puuhan tänään selväksi, vastasi Rose pitkä pensseli kädessään ja isot sakset vieressään.

-- Sinä se olet aina ahkera! Mitä tästä tulee? Anna minun auttaa, puhunkin vikkelämmin kun teen jotakin. Se kyllä tuntui mahdottomalta, sillä Kittyn kieli papatti aina kuin papupata.

-- Kuvakirjoja pikkulapsille sairaalaan. Mukavaa työtä, eikö sinustakin? Leikkaa sinä kuvat, minä liimaan ne näihin iloisenvärisiin kangaspalasiin. Sidotaan sitten muutamia lehtiä nauhalla yhteen, ja kirja on valmis.

-- Sehän on hienoa! Kuinka ihmeessä saat ajan riittämään kaikkeen? kysyi Kitty ja leikkasi touhuissaan isosta arkista liikuttavaa kuvaa, jossa punapäinen sinipyrstöinen lintuemo tarjosi matoa poikaselleen.

-- Minulla on nykyään runsaasti aikaa, kun en käy enää niin paljon vieraisilla. Kutsuihinhan menee aina kaksi päivää, toinen valmisteluihin ja toinen lepäämiseen!

-- Ihmisistä on kummallista, kun sinä niin yhtäkkiä luovuit seuraelämästä. Sanovat että sinä olet tullut jumaliseksi ja että se johtuu omituisesta kasvatuksestasi. Minä pidän aina sinun puoliasi ja sanon, että on vahinko, kun muut eivät saa yhtä järkevää kasvatusta, sillä minä en tunne ketään, joka olisi yhtä mallikelpoinen kuin sinä.

-- Kiitoksia! Voit samalla sanoa ihmisille, että jätin huvittelun, koska terveys on minusta arvokkaampi. Mutta en ole luopunut kaikesta, Kit. Käyn konserteissa ja iltapäivätilaisuuksissa ja pidän hauskaa kotona, kuten tiedät. Katsos, täytyy kehittyä ja valmistua ottamaan vastaan elämän vakavakin puoli, koskaan ei tiedä milloin se tulee, sanoi Rose miettivästi ja liimasi oravan ylösalaisin punaiseen kangaspalaan.

-- Ajattele, juuri samaa Stevekin sanoo. Sinä vai Mac, kumpi sen on saanut aikaan? kysyi Kitty liikutellen ahkerasti saksiaan.

-- En ainakaan minä, sillä olen viime aikoina lakannut läksyttämästä poikia. He ovat jo niin isoja etteivät pidä siitä. Minä taisinkin olla aika väsyttävä.

-- No, sitten Stevekin on 'tullut jumaliseksi'. Ja merkillisintä on, että minä pidän siitä. Et saa nauraa, se on ihan totta, ja minäkin tahtoisin valmistautua elämän vakavaan puoleen, kuten sinä sanot. Kuvittele, Steve sanoo, ettei hän ole läheskään kyllin hyvä minulle.

Kitty oli niin hämmästyneen ja tyytyväisen ja ylpeän näköinen, ettei Rosen suinkaan tehnyt mieli nauraa hänen äkilliselle vakavuudenpuuskalleen, vaan hän sanoi lämpimästi:

-- Sitä on hauska kuulla; se osoittaa, että hän rakastaa sinua oikealla tavalla.

-- Onko sinun mielestäsi muitakin kuin yksi tapa?

-- On varmaan, koska jotkut ihmiset tulevat rakastuttuaan paljon paremmiksi, toiset taas eivät. Etkö ole huomannut sitä?

-- Ei, en ole koskaan huomannut. Tietysti tiedän, että toisten avioliitto on onnellinen ja toisten ei, mutta en ole ajatellut sitä sen enempää.

-- Minäpä olen. Olen viime aikoina ollut oikein kiinnostunut tästä asiasta, ja olen jutellut siitä Jessie-tädin ja sedän kanssa.

-- Varjelkoon! Puhutko sinä heidän kanssaan semmoisista?

-- Totta kai, miksi en? Heiltä saan aina kunnollisen vastauksen.

-- Se on varmaan mukavaa, mutta minulla ei ole keneltä kysyisin. Isällä on aina kiire, ja äiti sanoo vain: "Älä vaivaa päätäsi sellaisilla." Kuinka avioliitto sitten onnistuu? Se on minusta mielenkiintoista, sillä tahtoisin, että omastani tulisi kaikin puolin täydellinen.

-- Olen pohtinut kovasti asiaa ja tullut siihen tulokseen, että setä on oikeassa. Ei ole aina hyvä mennä naimisiin vain siksi, että rakastaa toista, aloitti Rose koettaen valaista asiaa Kittylle paljastamatta omaa salaisuuttaan.

-- Ei tietenkään, jos toinen on ihan varaton tai sitten kehno ihminen. Mutta toisaalta en käsitä mitä muuta siinä tarvitaan, kysyi Kitty kummissaan.

-- Täytyy pysähtyä harkitsemaan, onko rakkaus viisasta, onko se hyödyksi molemmille ja onko se kestävää, sillä tiedäthän, että sen pitäisi jatkua halki elämän, ja on tosiaan surullista, jos se loppuukin kesken.

-- Voi, minua ihan karmii ajatella sellaisia, sillä suunnitelmani eivät juuri ulotu hääpäivää pitemmälle. Mutta kun menin ensimmäisen kerran kihloihin -- sinä et tunne häntä, se tapahtui heti lähtösi jälkeen ja minä olin vasta kuudentoista -- joku sanoi ilkeästi, että minulla oli 'kiire naimisiin ja paljon aikaa katua'. Silloin koetin kuvitella, millaista olisi elää vuodesta toiseen Gustavin kanssa, hänellä oli sivumennen sanoen hirveän kiivas luonne, ja lopulta purin kihlauksen. Perästäpäin olen kiittänyt onneani.

-- Se oli viisasta. Toivon että teet niin uudestaankin, jos ajan mittaan huomaat, että Steve ja sinä ette luota toisiinne ja kunnioita toisianne.

-- Älä rupea juhlalliseksi, Rose. Minua pyörryttää, kun ajattelen elinikää ja kunnioittamista ja kaikkea tuollaista. Se on niin outoa, en osaa ajatella semmoista.

-- Mutta sinun täytyy. Älä ota ratkaisevaa askelta selvittämättä itsellesi, oletko valmis siihen.

-- Mietitkö sinä kaikkea tuollaista? kysyi Kitty ravistaen hartioitaan aivan kuin velvollisuus ei oikein sopisi niille.

-- Toisinaan täytyy, näetkös. Onko sinulla muita huolia? kysyi Rose haluten kääntää keskustelun pois itsestään.

-- On. Minä haluaisin ruveta kehittämään itseäni niin kuin Stevekin. Miten pääsisin alkuun? Eikö minun pitäisi lukea jotain arvokasta? Ja Kitty katseli täysinäistä kirjahyllyä kuin arvioiden, olisiko siellä mitään kyllin laveata ja kuivaa ollakseen 'arvokasta'.

-- Sehän on mainio tuuma, etsitään sinulle luettavaa. Mitä sinä tunnet eniten tarvitsevasi?

-- Kai vähän joka lajia, sillä minun päässäni ei todella tunnu olevan kuin pätkiä sieltä täältä. Valitse sinä minulle muutamia kirjoja. Minun pitäisi saada 'vakavia katsantotapoja' ja 'lujia periaatteita'. Niistä Steve puhui.

Rosen oli vaikea olla nauramatta. Kitty oli niin hauskasti tosissaan ja kuitenkin niin tuiki tietämätön siitä, mistä aloittaisi kipeästi kaipaamansa itsekasvatuksen.

-- Jessie-täti voi auttaa niissä asioissa sinua paremmin kuin minä. Tai Jane-täti, hänellä on lujia mielipiteitä, usko pois, sanoi Rose koettaen hillitä naurunhaluaan.

-- Taivaan vallat! En ikinä uskaltaisi hiiskua sanaakaan semmoisesta Mac-sedän rouvalle. Minä pelkään häntä hirveästi. En käsitä kuinka tulen toimeen sitten kun hänestä tulee anoppini! huudahti Kitty kauhistuneena.

-- Ei hän ole läheskään niin ankara kuin miltä näyttää, ja jos menet rohkeasti hänen luokseen, saat nähdä, kuinka järkevä ja avulias hän on.

-- Hän on varmasti suorasukaisin nainen jonka koskaan olen nähnyt, ja täsmällisin. En ikinä unohda, kuinka hytisin, kun Steve vei minut ensimmäisen kerran hänen luokseen. Minä pukeuduin yksinkertaisimpiin vaatteisiini, kiersin tukkani nöyrään nuppuun ja koetin esiintyä vakavana ja hillittynä. Mutta Steve nauroi minulle ja sanoi, että olin kuin sievä nunna, ja siksi en osannut pysyä niin vakavana kuin toivoin. Steven äiti oli tietysti hyvin ystävällinen, mutta hänellä on niin terävät silmät, että hän tuntui katsovan lävitseni ja näkevän, että hattunauhani oli nuppineulalla kiinni, että kengästäni oli nappi poissa ja etten harjaa tukkaani kymmentä minuuttia joka ilta, sanoi Kitty pelokkaan kunnioituksen vallassa.

-- Mutta hän pitää sinusta, ja setä myös. Älä sinä huoli Jane-tädin silmistä, katso suoraan häneen, niin näet miten kilteiksi ne voivat tulla.