Part 11

-- Odotin teitä hetkisen, sillä minulla on kiireitä ja säästäisin itseltäni mielelläni matkan tai kirjoittamisen vaivan, aloitti tulija hiljaa, kun Rose puristi hänen kättään kunnioittavasti. -- Tiedättehän, että suuri laatikkotehdas paloi pari päivää sitten ja toistasataa tyttöä joutui työttömäksi. Muutamat loukkaantuivat ja joutuivat sairaalaan, useilla ei ole kotia mihin mennä, ja melkein kaikki tarvitsevat tilapäisavustusta. Meiltä on pyydetty niin paljon apua tänä talvena, etten enää tiedä kenen puoleen kääntyisin, sillä puute on kova, ja olen verottanut jo niin monia kukkaroita, että tuskin kehtaan enää pyytää. Vähäinenkin avustus -- oh, paljon kiitoksia, tiesinhän ettette kieltäytyisi. Ja rouva Gardener puristi lämpimästi kättä, joka oli nopeasti pujahtanut kukkaroon.

-- Senkin tuhlari, kuinka sinä saatoit antaa niin paljon? kuiskasi Kitty nähtyään uteliain silmin kolme numeroa setelissä, joka niin äkkiä vaihtoi omistajaa.

-- Antaisin vaikka pääni, jos rouva Gardener vain pyytäisi, vastasi Rose kevyesti ja lisäsi kääntyen silkkikankaisiin päin: -- Mitä sinä olet valinnut, keltaista, valkoista vai sinistä, kohokuvioista vai raidallista?

-- En ole vielä päättänyt mitään, paitsi että sinä otat ruusunpunaista ja panet sen yllesi minun -- hm -- tanssiaisiini, sanoi Kitty, joka oli kyllä tehnyt valintansa, mutta ei voinut sopia asiasta neuvottelematta ensin äitinsä kanssa.

-- En voi nyt vielä hankkia sitä. En koskaan ylitä määrärahojani, ja nyt minun pitäisi jos ostaisin lisää hienouksia. Tule jo, ei tuhlata enää aikaa täällä, jos sinulla kerran on kaikki näytetilkut. Ja Rose lähti nopeasti vilkuilematta enää näytepöydille.

* * * * *

-- Nuori mies, mikä sinut sai ulos tällaisessa myrskyssä? kysyi Rose, kun Jamie illalla tuli sisään jalkojaan tömistellen.

-- Äiti lähetti sinulle uuden kirjan, vähät minä myrskystä! vastasi poika kiemurrellen esiin päällystakistaan posket pyöreinä ja hehkuvanpunaisina kuin hyvinkiillotettu omena.

-- Kiitoksia, minä kaipasinkin jotain ajanvietettä, sanoi Rose, kun Jamie ryhtyi viivytystaisteluun kumisaappaitten kanssa.

-- Tuossa se on, heh -- mutta ei -- kyllä -- voi sentään, olen varmasti sittenkin unohtanut sen, huudahti Jamie koetellen kämmenillään taskua toisensa jälkeen ja kauhistuen yhä enemmän.

-- Älä välitä, minä koetan metsästää jotain muuta. Annahan kun autan, sinun kätesi ovat ihan kontassa. Rose kiskoi hyväntahtoisesti saappaita Jamien tarrauduttua kaidepuuhun.

-- Minä menen kyllä takaisin, jos tahdot. Anna anteeksi! Minä unohdin sen, kun piti panna nämä kamalat kapineet jalkaan. Äiti pakotti, vaikka minä tiesin, että ne tarttuvat kiinni -- ihan kuin siirappinekut, hän lisäsi muistaen masentavia, synkeitä hetkiä, jolloin mainittu herkku oli sulanut hänen taskuunsa.

-- No mitäs me nyt teemme? kysyi Rose, kun poika lopulta oli päässyt kiusankappaleistaan. -- Koska en saanut sitä kirjaa, voin yhtä hyvin leikkiä.

-- Minä opetan sinua heittämään palloa. Sinä otat koppia aika hyvin tytöksi, mutta et osaa heittää pennin edestä, vastasi Jamie tallustellen tohveleissa pitkin eteishallia ja veti esiin pallon jostakin säilytyspaikasta.

Tietenkin Rose suostui ja leikki innokkaasti, kunnes hänen nuori kumppaninsa huomautti kohteliaasti, ettei ollut ollenkaan hauska heittää, kun piti koko ajan varoa ikkunoita ja maljakoita, ja että oikeastaan hän lukisi mieluummin sitä kirjaa kapteeni Nemosta ja "Nautiluksesta".

Saatuaan toiveensa täytetyksi Jamie oikaisi pitkäkseen sohvalle ja syöksyi sanaakaan sanomatta "Sukelluslaivalla maapallon ympäri", missä hän viipyi kaksi pitkää tuntia sukulaistensa suureksi mielihyväksi.

Kun Rose näin oli jäänyt vaille sekä leikkitoveriaan että kirjaansa, hän meni olohuoneeseen ja löysi sieltä ranskalaisen romaanin, jonka Kitty oli unohtanut vaunuihin pakettien joukkoon. Asettuen mukavasti mieluisimpaan nojatuoliin Rose luki yhtä hartaasti kuin Jamie tuulen vinkuessa ja lumen tuiskuttaessa ulkona.

Kokonaiseen tuntiin kukaan ei häirinnyt talon kodikasta rauhaa, Plenty-täti oli päivällisunilla yläkerrassa ja Alec-tohtori kammiossaan uurastamassa, niin ainakin Rose luuli, kunnes sedän askelet saivat hänet pudottamaan kirjan ihan saman näköisenä kuin lapsena pahanteosta tavattaessa.

-- Pelästytinkö sinut? Vedä toki varjostin eteen, sinähän poltat kasvosi moisessa kuumuudessa. Ja tohtori veti varjostimen takan eteen.

-- Kiitos, setä, en huomannutkaan kuumuutta. Puna näytti vain tummenevan varjostimesta huolimatta, ja silmät katselivat levottomina sylissä olevaa kirjaa.

-- Onko sinulla "Kirjallinen aikakauslehti"? Tahtoisin vilkaista erästä kirjoitusta, jos lainaisit sitä hetkeksi, sanoi setä kumartuen hänen puoleensa tutkivasti.

-- Ei, setä, tämä on... Ja sanomatta kirjan nimeä Rose antoi sen hänen käteensä. Heti kirjan nimen nähdessään setä ymmärsi Rosen ilmeen ja älysi missä 'pahanteossa' tämä oli ollut. Hän rypisti otsaansa, mutta ei voinut olla sitten hymyilemättä; Rose oli niin syyllisen näköinen.

-- Mitä pidät siitä? Onko se mielenkiintoinen?

-- On kovasti! Olin kuin toisissa maailmoissa ja unohdin kaiken muun.

-- No, kovin hyvä ei se maailma taida olla, kun noin pelästyt ja häpeät, kun sinut löydetään sieltä. Mistä tämä on kotoisin? kysyi tohtori silmäillen kirjaa paheksuvasti.

Rose kertoi ja lisäsi sitten hitaasti:

-- En lue sitä sitten loppuun. Mutta minä en kyllä ymmärrä miksen saisi, lisäsi Rose miettivästi, sillä hän oli päässyt juuri juoneen käsiksi.

-- Ehkä et ymmärrä, mutta tunnet varmasti, sanoi tohtori vakaasti.

Rose istui käsi hehkuvalla poskella ja mietti hetken, sitten hän katsahti setäänsä ja sanoi vilpittömästi:

-- Niin tunnenkin, mutta en osaa selittää, tiedän vain, että jotain väärää siinä täytyy olla, koska punastuin ja hätkähdin kun sinä tulit huoneeseen.

-- Juuri niin, tohtori nyökkäsi vakavasti, ikään kuin oireet olisivat olleet hänelle mieleen.

Mutta Rosen teki tosiaan mieli lukea kirja loppuun. Siksi hän jatkoi:

-- Olen ennenkin lukenut ranskalaisia romaaneja, sinä niitä minulle vielä annoitkin. Luulisin tietäväni mikä on hyvää, enkä välittäisi tästä, jos se on vahingoksi.

Vastaukseksi setä avasi kirjan ja selaili sitä hetken, sitten hän pani kirjan Rosen käteen sanoen rauhallisesti:

-- Lue ääneen pari sivua ja käännä samalla. Ennen sinä pidit sellaisesta, koetahan taas.

Rose totteli ja luki sivun verran kääntäen sujuvasti ajatuksen puhtaalle englannin kielelle. Äkkiä hän alkoi hidastella, jätti väliin lauseen sieltä toisen täältä ja pysähtyi lopulta kokonaan, kasvot taas kuin tulen paahtamina.

-- No, mikä nyt? kysyi setä, joka oli tarkkaavasti seurannut häntä.

-- Muutamia lauseita on mahdoton kääntää, ne turmeltuvat kokonaan, jos yrittää. Ranskaksi niissä ei ole mitään sopimatonta, mutta kankeassa englanninkielisessä asussa ne kuulostavat karkeilta ja tökeröiltä, hän sanoi hiukan närkästyneenä, kun ei kyennyt todistamaan asiaansa oikeaksi.

-- Niin, ystäväiseni, jos nuo hienot lauseet eivät sovellu käännettäviksi rehelliselle englannin kielelle, eivät niiden ajatukset liioin sovellu istutettaviksi sinun mieleesi. Tuo luku on tavallaan koko kirjan avain, ja jos sinut olisi taidokkaasti ja taiteellisesti johdettu niin pitkälle -- niin alas, tahtoisin sanoa -- olisit voinut lukea kirjan huomaamatta sen rumuutta.

Hän pysähtyi ja lisäsi sitten vilkaisten levottomana Roseen, joka yhä oli kumartuneena kirjan yli:

-- Lue vain se loppuun jos haluat, mutta muista, tyttöseni, että koskaan emme voi kyllin huolellisesti valikoida millä ravitsemme mielikuvitustamme, tuota kallisarvoista, mutta arkaa aarretta.

Hän otti aikakauslehden ja meni tutkistelemaan tieteellistä kirjoitelmaa, vaikka se kiinnostikin hänen mieltään paljon vähemmän kuin nuoren sielun askartelu viereisessä huoneessa.

Seurasi taas pitkä hiljaisuus, vain silloin tällöin Jamien ihastuneet huudahdukset keskeyttivät sen, kun seuranhaluinen mustekala katseli sisään ikkunoista tai "Nautilus" upotti matkallaan laivan tai kaksi. Ovikello soi, ja tohtori pisti päänsä esiin nähdäkseen, tarvittiinko häntä. Mutta ovella oli vain sanantuoja Plenty-tädille, ja tohtori aikoi juuri vetäytyä takaisin, kun huomasikin neliskulmaisen paketin pöydällä.

-- Mikä tämä on? hän kysyi ottaen sen käteensä.

-- Rose pyysi minua viemään sen kotimatkalla Kitty Vanille. Unohdin tuoda äidin kirjan ja käynkin heti hakemassa sen, kun pääsen loppuun, vastasi Jamie pesästään.

Koska pojan käsissä oleva kirja oli aika paksu eikä siitä ollut vielä luettuna kolmatta osaakaan, tuntuivat Rosen toiveet tohtorin mielestä varsin vähäisiltä, hän pistikin paketin taskuunsa ja lähti itse ulos sanoen tyytyväisen näköisenä:

-- Hyve ei aina saa palkkaansa, mutta tällä kertaa kylläkin, mikäli minusta riippuu.

12

KITTYN TANSSIAISET

Rosella ei ollut uutta pukua tähän juhlalliseen tilaisuuteen, ja hän huokasi hiukan kaihoisasti pukeutuessaan vaaleansiniseensä, jota oli piristetty utuisilla harsoilla. Mutta hän hymyili säteillen ja suloisesti kiinnittäessään rintaansa lemmikkikimppua, jonka Charlie oli taikonut vanhan saksalaisen kukkakauppiaan välityksellä. Toisen puolen suunnitelmistaan Rose oli näet toteuttanut; Prinssi oli suureksi ilokseen saanut kutsun hänet saattajakseen.

Clara-täti ei voinut lähteä, sillä uudet kauneusvoiteet olivat saaneet aikaan ilkeän ihottuman. Tätiraukalla ei ollut synkeässä surussaan muuta lohdutusta kuin upea samettileninkinsä, joka alakuloisena loikoi vuoteella.

Niinpä Jessie-täti oli Rosen suureksi iloksi 'esiliinana', ja hän olikin 'raikas kuin neilikka', kuten Archie totesi. Archie oli ylpeä äidistään ja huomaavainen kuin sulhasmies, 'pysyäkseen kunnossa Feben tuloa varten,' nauroi äiti, kun poika toi hänelle kimpun punaisia ruusuja helmenharmaan puvun piristykseksi.

Jessie-rouva istui kälynsä Janen rinnalla ja katseli kolmea isoa poikaansa miltei ihmetellen. Archie oli kaunis nuorukainen, vakava ja hiukan arvokkaan näköinen, mutta hänen esiintymisensä oli luontevaa, kunnioittavan kohteliasta. 'Kadetit', niin kuin Will ja Geordie itseään nimittivät, olivat myös läsnä kaikessa komeudessaan; yksikään kynä ei kykene kuvailemaan sitä piinaa, jota he kärsivät ahtaitten kenkiensä ja kankeitten kaulustensa tähden. Mutta he uskoivat kärsimyksensä vain toisilleen, kun joskus levähtäessään saattoivat seistä yhdellä jalalla ja vetää mukavasti päänsä raatelevien kaulusten sisään. Mutta nuo hetket olivat lyhyitä, ja pojat jatkoivat tanssimista hymyillen urhokkaasti kuin spartalaiset ilmaisematta tuskia, jotka vaanivat heitä 'sekä keulassa että perässä', kuten Will asiaa kuvasi.

Jane-rouvan pojat olivat kummallisesti toistensa vastakohdat, itse ankara kasvattajakaan ei voinut olla hymyilemättä heitä katsellessaan. Steve oli moitteeton, hän olisi siinä paikassa voinut mennä vaikka vihille, niin hieno oli hänen verkapukunsa, niin täydellinen hänen hansikkaitensa kuosi. Hän pyörähteli yhtä mittaa lattialla Kittyn kanssa, sillä tanssi oli hänen varaventtiilinsä tänä onnellisena iltana. Kitty puolestaan pursui iloa; hänen tukkansa oli käherretty lyhyille kiehkuroille, hänen tummaa kauneuttaan korosti huomiotaherättävä, tulipunaisesta ja kellervänvalkoisesta ommeltu puku. Nuoruus oli hänen vahvin puolensa, ja hän nautti tavattomasti siitä tosiasiasta, että oli ennen yhdeksättätoista syntymäpäiväänsä ollut jo kolmesti kihloissa.

Mac katseli lasit nenällä veljensä 'kevytkenkäisyyttä' muistuttaen hyväntahtoista newfoundlandinkoiraa. Hän seisoskeli mietteissään peukalot liivintaskuissa, silmäili iloista parvea ja hymyili usein itsekseen kummallisille mielijohteilleen, rypisti otsaansa, milloin ilkeä juoru kantautui hänen korviinsa, ja ihaili peittelemättä, kun hänen silmiinsä osuivat kauniit kasvot tai sulava vartalo.

-- Toivottavasti tuo tyttö ymmärtää, millaisen aarteen on saanut. Mutta mahtaako hän osata antaa sille tarpeeksi arvoa, sanoi Jane-rouva suunnaten lornjettinsa Kittyyn, joka ilmavine hameineen hulmahti ohi kuin tuulenpyörre.

-- Kyllä hän varmaan ainakin oppii antamaan; Steve on saanut niin hyvän kasvatuksen, että Kitty pakostakin näkee ja tuntee ja antaa arvoa sille, ja noin nuorena hän voi vielä paljon oppiakin, vastasi Jessie-rouva lempeästi ajatellen niitä aikoja, jolloin hän vastakihlautuneena tanssi Jeminsä kanssa.

-- Olen täyttänyt velvollisuuteni molempiin poikiin nähden ja tehnytkin sen perusteellisesti, muuten heidän isänsä olisi pilannut heidät, sillä hän ei ymmärrä kurinpidosta enempää kuin lapsi. Jane-täti läpsäytti viuhkallaan kämmentään ja korosti eritoten sanaa 'perusteellisesti'.

-- Olen usein toivonut, että olisin yhtä luja kuin sinä Jane, mutta taidan sittenkin pitää enemmän omasta kasvatustavastani. Paljon rakkautta ja paljon kärsivällisyyttä, se näkyy vaikuttaneen hyvin. Jessie-täti kohotti kukkavihon helmastaan.

-- Kieltämättä sinä olet onnistunut hyvin, Jessie, mutta sinä oletkin saanut toimia omin päin, eikä kukaan ole estellyt sinua tai sekaantunut asioihin. Jos Mac olisi lähtenyt merille kuten sinun Jemisi, en olisi ollut lähestulkoonkaan yhtä ankara kuin nyt. Miehet ovat niin vastahakoisia ja lyhytnäköisiä, he eivät piittaa tulevaisuudesta, kunhan vain asiat nyt ovat hyvin ja mukavasti, jatkoi Jane-rouva unohtaen kokonaan, että suvun lyhytnäköisin jäsen oli hän itse, ainakin mitä silmiin tulee.

-- No niin! Me äidit suunnittelemme ja ennustelemme lastemme elämänjuoksua jo ennen heidän syntymäänsä ja olemme melkein pettyneitä ellei se luonnukaan meidän ajatustemme mukaisesti. Kaikki mitä me voimme tehdä, on antaa pojillemme hyvät periaatteet ja jättää heidät sitten itse jatkamaan omaa työtämme. Jessie-rouvan silmät seurasivat Archieta, kun tämä tanssi Rosen kanssa vähääkään aavistamatta, mikä kaunis pilvilinna luhistui, kun hän rakastui Febeen.

-- Niin, niin, siinä suhteessa olemme täysin yhtä mieltä. Yhdeksän kertaa olen antanut Stevelle vitsaa valehtelemisesta, ja kerran toisensa jälkeen Mac sai olla ilman päivällistä, kun ei pessyt käsiään. Mutta vitsalla ja nälällä sain heidät molemmat tottelemaan, ja nyt olen saanut palkkani, lopetti ankara äiti leyhytellen ylpeästi viuhkaansa, joka oli niin iso ja kova ja taipumaton kuin patukka konsanaan.

Jessie-rouva myönteli hiljaa, mutta ei voinut olla hymyillen ajattelematta, että pojat olivat synneissään päätyneet ristiriitaisiin tuloksiin, sillä valehteleva Steve oli nyt siisteyden perikuva ja huolimaton Mac todenpuhuja. Mutta tuollaisia pikku oikkujahan sattuu parhaissakin perheissä.

-- Kunhan eivät tanssittaisi tyttöpoloista kuoliaaksi. Jokainen näyttää vaativan vuoronsa, yksinpä vakava Mackin, sanoi Jessie-rouva hetkistä myöhemmin nähdessään Archien luovuttavan Rosen serkulleen, joka voitonriemuisena vei hänet monien muiden tavoittelijoiden nenän edestä.

-- Rose on hyvä Macille, ja hänen vaikutuksensa on erinomainen, sillä tuossa iässä nuoren naisen mielipide tehoaa paremmin kuin vanhan. Mutta hän on niitä miehiä, jotka menevät naimisiin myöhään jos lainkaan, ja hän pitää kirjoista ja rauhallisesta elämästä, vastasi Jane-rouva muistaen kuinka usein poika oli lausunut mielipiteenään, että filosofin ei pitäisi mennä naimisiin ja vedonnut Platoniin sen selkeän viisauden edustajana, jonka vain yksinäinen mies voi saavuttaa; isä taas piti Sokrateen puolta, jota kohtaan hän salaa tunsi syvää myötätuntoa.

-- No, eipä tiedä! Olen valmis kuulemaan mitä tahansa tuon Archien jutun jälkeen, ja parasta sinunkin on valmistautua yllätyksiin. Enpä kummastelisi, jos Mac siinä mielessä tekisi jotain erikoista, vaikka hänessä ei vielä nyt näy mitään oireita, vastasi Jessie-rouva nauraen.

-- Ei ainakaan tuohon suuntaan, sillä tytön kohtalo on jo määrätty. Voivoi sentään, on surullista nähdä erinomaisen tytön heittäytyvän hänen laillaan korealle huimapäälle. En mainitse nimiä, mutta kyllä sinä ymmärrät. Jane-rouva ravisti päätään kuin hyvin tietäen eräänkin erinomaisen tytön, joka oli heittäytynyt arvottomalle ja nyt älysi mielettömyytensä.

-- Olen siitä hyvin huolissani ja samoin Alec, mutta kuka tietää, vaikka onni olisi molemminpuolinen, sillä jotkut naiset antavat ilolla enemmän kuin saavat, sanoi Jessie-rouva ihmetellen mielessään ainakin tuhannetta kertaa, miksi Mac-veli olikaan nainut oppineen neiti Humphiesin.

-- Saatpa nähdä, ettei siitä hyvää seuraa. Rosella on kyllä kädet täynnä työtä, jos hän koettaa korjata kaikki Claran erehdykset, vastasi Jane-täti äreästi ja alkoi sitten pontevasti leyhyttää viuhkaansa, sillä heidän emäntänsä lähestyi saadakseen hetkisen rupatella 'noista rakkaista lapsista'.

Rose oli hilpeällä tuulella tuona iltana ja onneksi Mac oli valmis yhtymään iloon kuullessaan Rosen uutisen.

-- Annabel on juuri uskonut minulle salaisuuden: hän on kihloissa Fun Seen kanssa! Ajatteles, että hän joskus pitää taloutta Kantonissa ja määrää päivälliseksi pääskysenpesälientä, kuiskasi Rose.

-- Kautta Konfutsen! Onpa se ihana tulevaisuus! puhkesi Mac nauramaan. -- Tämähän on ihan hälyttävää. Tauti näyttää tarttuvan ja on varmaan jotain uudenlaista tulirokkoa, ainakin Annabelin poskista ja Kittyn puvusta päätellen, hän lisäsi katsellen kyseisiä nuoria naisia veitikka silmäkulmassa.

-- Älä ole epäkohtelias, vaan mene sinäkin kihloihin, sillä se on nyt muotia. Kuulin rouva Vanin sanovan vanhalle rouva Joylle, että tästä tulee oikea avioliittovuosi. Kyllä se tauti sinuunkin varmasti tarttuu, vastasi Rose siirtäen laahustaan, sillä Macin oli yhä vaikeata estää pitkiä koipiaan sotkeutumasta tuohon satimeen.

-- Tauti ei näytä tuskalliselta, mutta minun täytyy olla varovainen, sillä minulla ei ole nyt aikaa sairastella. Mitkä ovat oireet? kysyi Mac.

-- Jos vielä pääset tanssiin mukaan, niin kerron, nauroi Rose, kun hänen parinsa tanssi väärään nurkkaan, törmäsi toiseen herrasmieheen ja palasi tyynenä kuin olisi juuri suorittanut oikean vuoron.

-- No, kerrohan nyt miten ei pidä menetellä, sanoi Mac, kun Rose vuorollaan oli liidellyt edestakaisin.

-- Sinä näet nuoren tytön, ja hän on mielestäsi erityisen hurmaava -- samantekevää onko hän todellisuudessa sellainen vai ei. Sinä rupeat kovasti ajattelemaan häntä, tahdot nähdä häntä usein ja tulet ylimalkaan tunteelliseksi ja hupsuksi, aloitti Rose.

-- Minusta tuo ei kuulosta houkuttelevalta. Eikö tautiin ole mitään rokotetta, sillä jos sitä on tänä vuonna liikkeellä, tietysti se tarttuu minuunkin, ja siinä voi käydä hullusti, sanoi Mac pirteästi. Hän halusi huvittaa Rosea, sillä hän oli Alec-sedän viittauksista päätellyt, että tytöllä oli ollut vähän huolia.

-- Toivottavasti se tarttuu, sillä sinä mahdat olla kerrassaan huvittava potilas.

-- Hoidatko sinä sitten minua niin kuin ennenkin?

-- Voinhan minä koettaa. Sairastu vain lievästi ensimmäiselle kerralla, niin et tarvitse paljon hoitoa.

-- Hyvä on. Miten minä aloitan?

-- Liiku toisten seurassa ja katsele ihmisiä, koeta olla miellyttävä äläkä istu nurkassa arvostelemassa muita ihmisiä kuin he olisivat nukkeja, jotka tanssivat sinun huviksesi.

-- Pahus vieköön. Parannuskeino on pahempi kuin tauti itse. Minähän voin olla vaarassa tässä siunaamassa silmänräpäyksessä enkä pääse luikkimaan pakoon vaikka henki menisi, sanoi Mac tarttuen lempeästi Rosea vyötäisiltä viedäkseen hänet valssiin.

-- Älä nyt hätäile, vaan harkitse askeleitasi, sillä Charlie katselee meitä, ja sinun on kunnostauduttava. Juuri noin, pyöräytä nyt; minä rakastan valssia ja pääsen harvoin kunnolla pyörähtelemään paitsi teidän poikien kanssa, sanoi Rose hymyillen hyväksyvästi Macille, kun tämän jalat pysyivät erehtymättä tahdissa.

-- Tämä on sentään suuri edistys tuolikarkeloihini verrattuna, minähän antauduin niihin sellaisella tarmolla, että katkaisin selän kahdelta tanssitettavaltani, ja vanhan keinutuolin käsivarsikin meni sijoiltaan. Pyörähtelin joskus sen kanssa siltä varalta, että sattuisin saamaan lihavia naisia tanssitettavikseni. Ja Mac nyökkäsi iloisesti Annabellille, jota herra Tokio pyöräytteli keltaiset kasvot loistaen.

Rose ei voinut olla nauramatta kuvitellessaan Macia ja vanhaa keinutuolia, mutta kesken ilakointinsa hän sanoi moittivasti:

-- Fun saattaa sinut häpeään, sillä hän ei kysellyt tyhmiä, vaan kosi kuin järkevä mies, ja minä uskon, että Annabel tulee hyvin onnelliseksi.

-- Valitse sinä minulle sopiva jumalatar, niin koetan ruveta palvomaan häntä, vastasi Mac saattaen parinsa onnellisesti paikalleen ja alkoi leyhyttää viuhkaa saamiensa ohjeitten mukaan.

-- Miten Emma sopisi? kysyi Rose kiusoitellen.

-- Ei ikinä! Nytkin minua vihloo, kun näen hänet. Tuo puku on tietysti viimeistä muotia, mutta totta totisesti hän muistuttaa kirjavaa karamellia.

-- Sinä kai aiot pukea vaimosi kuin spartalaiset naiset Lykurgoksen aikana, sanoi Rose huvittuneena.

-- Kunhan nyt ensin löydän hänet. Mutta yhdestä seikasta olen varma -- hän ei saa pukeutua kuin kreikkalainen tanssijatar Perikleen aikoina, vastasi Mac katsellen paheksuvasti muuatta ohikulkevaa nuorta naista.

-- Sitten ei kannata ehdottaa tuota klassillista kaunotarta, ja koska sinä hylkäät heti ensimmäisen yritykseni, en välitä jatkaa. Mutta vakavasti puhuen, sinulle tekisi hyvää huvitella vähän enemmän ja opiskella vähän vähemmän. Sinä vanhenet ennen aikojasi, jos eristäydyt kaikesta ja istut vain nenä kiinni kirjassa.

-- Koko huoneessa on tuskin miestä, joka tuntisi itsensä nuoremmaksi tai hyväntuulisemmaksi kuin minä, vaikken käyttäydykään kuin tanssiva dervissi. Mutta saatat tosiaan olla oikeassa, kohtuuttomuutta on monenlaista, ja kirjasto on minulle yhtä vastustamaton kuin kapakka ryyppymiehelle. Minun täytyy kai tehdä raittiuslupaus.

-- Noudata ohjeitani ja lähde liikkeelle kuin Diogenes, ei etsimään rehellistä miestä vaan täydellistä naista. Toivon että onnistut.

-- En odota löytäväni täydellisyyttä. Mutta jos sinä taas etsit rehellistä miestä, toivotan minä puolestani sinulle menestystä. Mac luovutti Roselle viuhkan katsoen häneen niin myötätuntoisesti, että tytön kasvoille lehahti puna hänen vastatessaan:

-- Jos rehellisyys olisi ainoa vaatimukseni, olisin tosiaan löytänyt sen sinussa.

Sitten hän lähti Charlien kanssa, joka odotteli vuoroaan, ja Mac vaelteli sinne tänne mietiskellen mahtoiko hänen tuleva vaimonsa olla tuossa joukossa -- hän katseli kasvoja toisensa jälkeen, mutta niiden vaihteleva viehätys ei tehonnut häneen lainkaan.

Ennen illallista nuoret naiset kerääntyivät pukuhuoneeseen siistiytymään ja joukossa kävi vilkas puheensorina näppäräsormisen Phyllisin oikoessa kiharoita, ommellessa repeytyneitä nahkareunustoja tai pistellessä nuppineuloja tungoksesta vaurioituneisiin vaatekappaleihin.

-- Sivumennen sanoen, nuori Randal ihan palaa halusta tutustua sinuun. Saanko esitellä hänet illallisen jälkeen? kuiskasi Kitty Roselle, kun tämä koetti auttaa häntä selvittelemään tanssin tuivertamia kiharoitaan.

-- Kiitoksia vain, et, vastasi Rose päättävästi.

-- Miksi ihmeessä? penäsi Kitty nyrpeän näköisenä.

-- Kyllä sinä sen tiedät, muuten olisit esitellyt hänet heti kun hän pyysi. Sinä et usein pysähdy ajattelemaan sopivaisuutta. Miksi nyt sitten?

-- En tahtonut tehdä sitä ennen kuin olin... sinä olet niin tarkka... arvasin että kieltäisit, mutta enhän voinut sanoa sitä hänelle, sopersi Kitty ja hänestä tuntui, että olisi ollut paras pitää koko asia omana tietonaan.

-- En tahtoisi olla epäkohtelias, mutta minun täytyy todella kieltäytyä, sillä en tahdo lukea tuttavapiiriini sellaisia henkilöitä, vaikka tapaankin heidät täällä, sanoi Rose paaduttaen sydämensä tuota miestä kohtaan, jonka hän serkkujen puheiden perusteella tiesi olleen Charlien pahanahenkenä.

-- Minä en voinut mitään sille, että hänet kutsuttiin. Vanha herra Randal ja isä ovat hyviä ystäviä, eikä veljeni Alf liioin tahtonut jättää poikaa kutsumatta, vaikka ehdotin sitä, selitti Kitty innokkaasti.

-- Kuitenkin Alf kielsi sinua ajelemasta tai luistelemasta hänen kanssaan, sillä hän tietää paremmin kuin me, kuinka huonosti Randal sopii meidän seuraamme.

-- En välittäisi tuntea koko miestä, ellei olisi pakko, mutta minun täytyy olla kohtelias omassa kodissani. Hän tuli äitinsä kanssa eikä hän täällä uskalla käyttäytyä niin kuin miesseurassa.