Part 13

-- Yritän tosissani, ja kiitoksia kun et tee minusta pilaa. Minä tiedän olevani aikamoinen hanhi, mutta viime aikoina olen alkanut tuntea, että minusta voi tulla jotain, jos saan oikeata apua. Menen huomenna tervehtimään Jessie-tätiä, häntä en pelkää hiukkaakaan. Älä viitsi kertoa kenellekään; ihmiset pitäisivät tällaista kummallisena, enkä voi sietää, että minulle nauretaan.

Rose lupasi, ja molemmat jatkoivat hetken ääneti työtään; sitten Kitty kysyi arasti:

-- Koetatteko sinä ja Charlie myös tätä tapaa? Sen jälkeen kun sinä lakkasit käymästä kutsuissa, hänkin on pysytellyt poissa, emmekä ymmärrä mitä se merkitsee.

-- Hänellä on ollut viime aikoina omien sanojensa mukaan 'innoitus', hän on pannut pystyyn ateljeen ja tekee värikynäluonnoksia meistä kaikista. Jos hän vain viimeistelisi työnsä, ne olisivat oikein hyviä, mutta hän tahtoo kokeilla monenlaista yhtä haavaa. Vien sinut joskus sinne, hän piirtää ehkä muotokuvan sinusta Stevelle. Hän tapaa ihmeellisen hyvin näköisyyden.

-- Ihmiset sanovat, että te olette kihloissa, mutta minä olen väittänyt vastaan. Kai minä sen tietäisin jos te olisitte.

-- Emme me ole.

-- Olen iloinen siitä, sillä pelkään tosiaan, ettei Charliella ole lujat periaatteet, vaikka hän on hurmaava poika eikä häntä voi torua. Ethän pahastu, vaikka puhunkin näin, lisäsi Kitty, kun Rose ei heti vastannut.

-- En tietenkään, sinähän olet nyt yksi meistä, ja voin puhua sinulle suoraan. Eräässä suhteessa voit varmaan olla Stevelle suureksi avuksi. Olit aivan oikeassa siinä, mitä sanoit Charliesta, hänen periaatteistaan ja viehätyksestään. Steve ihailee häntä tavattomasti ja on pikkupojasta asti aina mielellään matkinut hänen käytöstään. Tuo jäljittely ei ole aivan vaaratonta. Näytä sinä Stevelle luottavasi siihen, että hän pysyy kunnollisena, ja auta häntä.

-- Tietenkin. Ja kun hänestä on tullut täydellinen, Charlie matkii ehkä häntä. Minulla tuntuukin olevan paljon tehtävää.

-- Meillä kaikilla on paljon tehtävää. Sinä ehkä luulet, ettei Febe nyt tee mitään Archien hyväksi. Mutta kyllä hän tekee, hän kirjoittaa kerrassaan loistavia kirjeitä, ne kannustavat Archieta ja saavat meidät kaikki rakastamaan ja ihailemaan Febeä entistä enemmän.

-- Miten hän menestyy? kysyi Kitty, sillä vaikka nimittikin itseään hanheksi, hän oli kyllin hienotunteinen huomatakseen, ettei Rose välittänyt puhua Charliesta.

-- Mainiosti. Muistathan että hän lauloi täällä kirkkokuorossa, ja se oli hänelle hyvä suositus. Hän sai erinomaisen paikan L:n uudessa kirkossa ja saa sieltä hyvän palkan; hänellä on jo säästöjäkin. Ei pelkoakaan, ettei Febe menestyisi, hän on niin taitava ja tarmokas. Toisinaan toivon, että voisin karata hänen luokseen ja ryhtyä työhön minäkin.

-- Niin, Rose. Meillä rikkailla tytöillä on omat vaikeutemme niin kuin köyhilläkin, meitä ei vain kukaan sääli, huokasi Kitty. -- Kukaan ei tiedä, kuinka paljon joskus kärsin asioista, joita en voi muille kertoa. Eikä kukaan välitä osoittaa myötätuntoa tytölle, jolla on hyvät vaatteet ja paljon kosijoita. Annabel sanoi aina ennen, että hän kadehti minua enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa, mutta ei hän enää kadehdi, kun ihastui pieneen kiinalaiseensa. Voitko sinä käsittää, kuinka hän saattoi rakastua Funiin.

Ja tytöt alkoivat lörpötellä. Vakava keskustelu jäi sillä kertaa siihen, mutta kun Kitty viimein lähti, hänellä oli pieni hyödyllinen kirja muhvissaan, päättäväinen ilme kasvoillaan ja niin mainioita itsekasvatussuunnitelmia pikku päässään, että näytti siltä kuin hänestä ja Stevestä tulisi aikakautensa ihannepariskunta.

14

CLARA-TÄDIN SUUNNITELMA

Pyrkiessään uuteen suuntaan Charlie oli monen muun intoilijan tavoin mennyt äärimmäisyydestä toiseen: koettaessaan väistää kiusausta hän kielsi itseltään monta viatontakin huvia. Taiteen harrastus oli hyvä puolustus yksinololle, jota hän luuli parhaaksi katumusharjoitukseksi. Niinpä hän istui tunnista toiseen pyöritellen haluttomasti kynää tai pensseliä ja keskeytti työnsä vain tehdäkseen kerran päivässä hurjan ratsastusretken Brutuksellaan.

Ihmiset olivat tottuneet hänen oikkuihinsa ja laskivat leikkiä tästä uudesta päähänpistosta. Mutta kun sitä kesti viikosta toiseen ja kaikki houkuttelut olivat turhia, entiset toverit lakkasivat ahdistamasta häntä ja sukulaiset alkoivat uskoa, että poika oli vihdoin vakiintumassa.

Onneksi Clara-rouva jätti Charlien rauhaan, sillä Alec-tohtori oli pitänyt hänelle puhuttelun, ja suututtuaan ensin hirveästi nuhdeltava oli käynyt levottomaksi ja lopulta ihan nöyräksi; sillä Rosea koskevasta suunnitelmasta oli tullut hänelle päähänpinttymä, ja hän olisi pukenut Charlien vaikka säkkiin ja tuhkaan, jos päämäärä olisi ollut siten saavutettavissa. Hän väheksyi Rosen mielipahan syytä ja piti tyttöä ahdasmielisenä; niinpä hän kohteli Charlieta kuin syyttömästi kärsivää, mikä ei suinkaan ollut omiaan innostamaan eikä tukemaan poikaa.

Rose halusi olla ystävällinen ja koetti monin tavoin auttaa serkkuaan varmana siitä, että onnistuisi -- kuten niin monet toiveikkaat naiset, jotka eivät aavistakaan, kuinka paljon voimakkaampi on hillitsemätön tahto kuin uskollisinkaan rakkaus. Mutta vaikeata se oli, sillä jos antoi hiukankin tunnustusta tai kiitosta, Charlie näytti niin toiveikkaalta, että Rose pelkäsi luvanneensa liikoja. Siksi elämä ei ollut kummallekaan kovin mukavaa. Sillä aikaa kun Charlie 'rääkkäsi sieluaan ja ruumistaan' Rosea miellyttääkseen, tämä puolestaan koetti oppia, kuinka voisi eniten hyödyttää Charlieta.

Tällä kannalla olivat asiat, kun Rose eräänä päivänä sai kirjeen Clara-rouvalta:

"_Rakas tyttöseni!_ Sääli toki Charlie-parkaa ja pistäydy täällä hänen ilokseen. Hän on niin surullinen, että sydäntä vihloo. Hänellä on suuri suunnitelma ja minusta se on vallan loistava, kunhan sinä vain suostut siihen. Lähde hänen kanssaan iltapäiväajelulle, niin saatte keskustella asiasta. Hän olisi siitä kovin iloinen, samoin tätisi

Clara."

Rose luki kirjeen kahteen kertaan ja harkitsi hetkisen asiaa tuijottaen hajamielisesti pienelle lahdenpoukamalle, joka näkyi hänen ikkunastaan. Nähdessään tummien hahmojen liikkuvan reippaasti sinne tänne lahden jäällä hän keksi, kuinka voisi välttää ajeluretken, sillä hän pelkäsi sitä monestakin syystä. -- Tuo on turvallisempaa ja hauskempaa, hän ajatteli ja meni pöytänsä ääreen kirjoittamaan vastauksen:

"_Täti kulta!_ Minä pelkään Brutusta, mutta olisi hauskaa jos Charlie lähtisi luistelemaan kanssani; se tekisi varmaan hyvää meille molemmille. Voin kaikessa rauhassa kuunnella siellä hänen suunnitelmiaan; ole hyvä ja kerro terveisiä, että odotan häntä kolmelta. Sydämellisin terveisin

Rose."

Täsmälleen kolmelta Charlie ilmestyi luistimiaan riiputtaen ja tyytyväisen näköisenä. Hän ihastui ikihyväksi, kun Rose tuli yläkerrasta päällään hylkeennahkaturkki ja tulipunainen hame, joka muistutti niin elävästi entisiä aikoja, että Charlie tahtomattaan huudahti ottaessaan Rosen luistimet:

-- Sinä olet niin pikku Rosen näköinen, etten ollut tuntea, ja tämä on ihan kuin ennen vanhaan; olen kuin kuusitoistavuotias.

-- Niin pitääkin tällaisena päivänä. Lähdetään heti, niin ehditään hiukan pyörähtää, ennen kuin tulee muita. Nyt siellä on vain vähän lapsia, mutta tänään on lauantai, ja pian kaikki lähtevät ulos, vastasi Rose vetäen kintaita käteensä.

Niin he lähtivät ja olivat pian yhtä iloisia ja kuumissaan kuin lapset heidän ympärillään, sillä jää oli hyvässä kunnossa, helmikuun aurinko paistoi kirkkaasti ja pureva tuuli nosti terveen hehkun heidän poskilleen.

-- Kerrohan nyt siitä suunnitelmasta, josta äitisi puhui, aloitti Rose heidän kiitäessään pitkin aukeaa jääkenttää, sillä Charlie näytti unohtaneen kaiken muun siinä riemussa, että sai Rosen hetkeksi haltuunsa.

-- Suunnitelmasta? Niin, ei muuta kuin että aion lähteä isän luo ensi kuussa.

-- Ihanko totta? Rose oli hämmästyneen näköinen.

-- Ihan totta. Äiti aikoo lähteä mukaan. Isältä tuli kirje, ja hän sanoo, että ellei äiti voi erota isosta pojastaan, lähteköön mukaan, niin olemme kaikki yhdessä. Mitä sinä arvelet? hän kysyi tarkkaillen Rosea; he olivat silmäkkäin, sillä Rose luisteli takaperin, ja Charlie piteli häntä käsistä ohjaten ja tukien.

-- Minusta se on oikein hauskaa. Tuntuu vain yllättävältä, että täti lähtee mukaan. Hänhän ei ole tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä aikaisemmin.

-- Ei hän nytkään tästä oikein pidä ja suostuukin lähtemään vain yhdellä ehdolla.

-- Millä sitten? kysyi Rose koettaen irrottaa kätensä, sillä Charlien kasvoista hän aavisti mitä oli tulossa.

-- Että sinä lähdet meidän mukaamme. Ja pidellen Rosea lujemmin käsistä Charlie lisäsi nopeasti: -- Anna minun puhua loppuun saakka. En tarkoita, että mikään muuttuisi ennen kuin sinä haluat, mutta jos tulet, olen valmis jättämään kaiken ja elämään missä tahansa niin kauan kuin tahdot. Tulisit meille vuodeksi tai pariksi. Isä olisi iloinen, äiti tyytyväinen ja minä maailman onnellisin mies.

-- Kuka tämän tuuman keksi? kysyi Rose toinnuttuaan hiukan ällistyksestään.

-- Äiti sitä ehdotti. Minä olin jo päättänyt lähteä yksin, ja kun kerroin siitä, hän joutui ihan epätoivon valtaan, kunnes tämä mainio ajatus juolahti hänen mieleensä. Sen jälkeen minun on tietenkin varsin helppo pysyä päätöksessäni.

-- Miksi sinä päätit lähteä? Rose kysyi katsoen Charlieta silmiin.

Charlie vilkaisi muualle, sitten taas rehellisesti häntä silmiin, mutta niin nöyrästi, että Rose puolestaan loi katseensa maahan, kun Charlie vastasi hiljaa:

-- En uskalla jäädä tänne.

-- Onko se niin vaikeata? kysyi Rose säälien.

-- Totisesti vaikeata. En jaksa kestää ivailua, ja tuntuu raukkamaiselta pysytellä piilossa vain siksi, että pelkää rikkovansa päätöksensä. Minä tahdon pitää sen tällä kertaa, vaikka minun olisi lähdettävä maailman ääriin.

-- Ei ole yhtään raukkamaista paeta kiusausta, eikä kukaan, jonka mielipiteelle kannattaa antaa arvoa, ivaile ihmistä, kun tämä rohkeasti koettaa voittaa itsensä. Älä välitä sellaisesta, vaan pysy lujana. Olen varma että onnistut.

-- Sinä et tiedä millaista se on, enkä minä pysty kertomaan. En aavistanutkaan kuinka lujasti se on iskenyt kyntensä minuun. Luulin sitä vain tavaksi, jonka karistaisin milloin haluaisin, mutta se on minua voimakkaampi, ja toisinaan tuntuu, että minussa on paholainen, joka voittaa minut vaikka kuinka koettaisin vastustaa.

Charlie päästi äkkiä Rosen kädet kuin peläten puhuneensa liikaa ja kiiti hetkeksi täyttä vauhtia pois. Näytti siltä, että hän todella menisi 'maailman ääriin' paetakseen itsessään asuvaa vihollista.

Rose seisoi paikoillaan tyrmistyneenä tajutessaan, että onnettomuus oli paljon vakavampi kuin hän oli aavistanutkaan. Mitä hänen piti tehdä? Lähteäkö serkkunsa kanssa? Silloin hän sitoutuisi Charlien kumppaniksi myös pitemmälle matkalle. Sekä sydän että omatunto vastustivat ajatusta niin voimakkaasti, että hän jätti sen mielestään. Mutta miten hän saattaisi olla rehellinen sekä itseään että Charlieta kohtaan?

Ennen kuin Rose ehti selvittää ajatuksensa Charlie luisteli takaisin ja näytti unohtaneen kaikki huolensa. Mutta nähdessään tytön seisovan yksin paikoillaan, kasvot maahan luotuina, Charlie puhkesi itsesyytöksiin. Hän meni Rosen luo ja veti tämän toisen käden kainaloonsa.

-- Sinun täytyy liikkua. Unohda minun ongelmani ja vastaa kysymykseeni. Lähdetkö meidän kanssamme?

-- En voi. Sinä pyydät liikaa, enkä minä lupaa mitään, sillä en voi tehdä sitä rehellisesti, Rose vastasi niin päättäväisenä, että Charlie huomasi suostuttelun turhaksi.

-- Pitääkö minun sitten lähteä yksin ja jättää kaikki mitä rakastan?

-- Ei, lähde äitisi kanssa ja koeta parhaasi mukaan saada vanhempasi sovintoon. Parempaan tehtävään et voisi ryhtyä.

-- Ei hän lähde ilman sinua.

-- Eiköhän hän lähde, jos sinä vain pysyt päätöksessäsi. Toivottavasti et luovu siitä.

-- En luovu. Jonnekin minun täytyy lähteä, sillä tänne en voi jäädä, sanoi Charlie jurosti.

-- Isäsi ilahtuu tulostasi enemmän kuin luuletkaan. Kerro hänelle koko totuus, niin näet kuinka mielellään hän auttaa sinua ja pitää arvossa päätöstäsi.

-- Jos sinä hyväksyt minut, en paljon piittaa muiden mielipiteistä, penäsi Charlie.

-- Minä hyväksyn, jos lähdet rohkeasti täyttämään velvollisuuttasi.

-- Ja kun olen täyttänyt sen, voinko palata saamaan palkkaani? Charlie kysyi tarttuen kainalossaan olevaan käteen kuin se olisi jo luvattu hänelle.

-- Kunpa voisin vastata niin kuin sinä tahdot. Mutta en voi luvata, kun en ole varma. En rakasta sinua niin kuin minun pitäisi, enkä ehkä koskaan tule rakastamaankaan. Ole jalomielinen äläkä pyydä minua sitoutumaan, rukoili Rose.

-- Minä luulin että sinä rakastat minua. Kuukausi sitten näytti ihan siltä, ellei se ollut keimailua, mutta sitäkään en uskoisi, Charlie sanoi katkerasti.

-- Olinkin jo rakastumassa, mutta sitten sinä säikäytit minut, änkytti Rose pahoillaan.

-- Kirottua. Mitä mies voi sanoa, kun emäntä pyytää häntä juomaan kanssaan lasin viiniä?

-- Hän voi sanoa 'ei'.

-- Minä en voi.

-- Siinä koko pulma onkin! Sinä et ole ikinä oppinut sanomaan sitä itsellesikään, ja nyt tahdot minut avuksesi.

-- Etkä sinä tahdo auttaa.

-- Tahdonpas, minä näytän että voin sinun tähtesi sanoa 'ei' itselleni.

Tällä hetkellä Steve ja Kitty ilmestyivät heidän eteensä, ja huolet olivat äkkiä tipotiessään. Rose ja Charliekin liittyivät ilonpitoon, joka pian muutti yksinäisen lahdelman tanssisaliksi, ja nauttivat talvisesta auringonlaskusta unohtaen eronhetken ja Kalkuttan.

15

ONNETON CHARLIE

Ankarasta sisäisestä kapinasta huolimatta Charlie pysyi päätöksessään, ja havaittuaan kaikki taivuttelut turhiksi Clara-tätikin myöntyi ja valmistautui lähtemään mukaan, vaikka purkikin yhtä mittaa ilmoille suuttumustaan koko maailmaan ja eritoten Roseen. Tyttöparan olo oli sangen vaikeata, ja ilman setää se olisi ollut vielä surkeampaa. Setä oli kuin kilpi, joka kokosi itseensä kaikki Clara-rouvan ruikuttelut, soimaukset ja raivostuneet katseet, niin etteivät ne päässeet haavoittamaan sitä sydäntä, jota kohti ne oli tähdätty.

Päivät kuluivat nyt nopeasti, sillä kaikki toivoivat, että eronhetki olisi pian ohitse, ja kiireitä riitti. Valmisteltiin suuren talon sulkemista ainakin vuodeksi ja tehtiin jäähyväisvierailuja. Charliekaan ei voinut enää jatkaa erakon elämäänsä, ja hän kävi niin rauhattomaksi, että Rose odotti jo hartaasti laivan lähtöä. Hän tiesi, että lähtiäisjuhlat olivat Charlielle vaarallisia.

-- Puoli kuukautta on kulunut onnellisesti. Kunhan selvitään vielä parista viikosta, raskas taakka vierähtää hartioiltani, ajatteli Rose, kun hän eräänä tuulisena ja sateisena helmikuun aamuna laskeutui alakertaan.

Hän avasi kirjaston oven sanoakseen hyvää huomenta sedälle, mutta huudahtikin: -- Sinäkö, Archie! Ja hän pysähtyi säikähtyneenä kynnykselle, sillä serkun kalpeilta kasvoilta näki selvästi, että oli tapahtunut jokin vakava onnettomuus.

-- Ssh, älä pelästy! Tule tänne, niin kerron, Archie kuiskasi pannen pois pullon, jonka oli juuri ottanut tohtorin lääkekaapista.

Rose ymmärsi ja totteli, sillä Plenty-tätiä vaivasi reumatismi ja hänen piti saada rauhassa torkkua aamu-unensa.

-- Mitä on tapahtunut? Rose kysyi väristen ja katseli pitkin huonetta kuin odottaisi uudenvuodenyön toistuvan. Mutta Archie vastasi koettaen pysyä tyynenä ja levollisena:

-- Charlie on loukkaantunut! Setä tarvitsee lisää eetteriä ja leveitä siteitä jostain laatikosta. Hän neuvoi kyllä, mutta en muista mistä. Sinähän tiedät, etsi ne minulle.

Mutta Rose oli jo laatikon luona ja käänteli siteitä vapisevin käsin.

-- Kaikki kapeita! Minä laitan muutamia. Voitko odottaa? Hän otti palan puhdasta kulunutta kangasta, repi sen leveiksi kaistoiksi ja alkoi kiertää niitä rullalle jatkaen nopeasti: -- Kerro nyt.

-- En aikonut antaa kenenkään tietää, kaikkein vähimmin sinun, aloitti Archie oikoen pöydällä olevia kangaskaistoja ja selvästikin ihaillen tytön maltillisuutta ja neuvokkuutta.

-- Kyllä minä kestän, anna tulla! Onko hän pahasti loukkaantunut?

-- Pelkään että on. Setä on kovin totinen, ja Charliella on niin hirveät tuskat, etten voinut jäädä sinne, vastasi Archie, ja hänen huulensa kävivät ihan valkoisiksi. -- Hän näet lähti eilisiltana kaupunkiin tapaamaan sitä miestä, jonka on määrä ostaa Brutus...

-- Ja Brutus sen teki? Tiesin sen! huudahti Rose, ja työ putosi hänen kädestään.

-- Niin, ja jollei sitä olisi jo ammuttu, minä ampuisin sen itse, sillä se on tosiaan tehnyt kaikkensa tappaakseen Charlien, mutisi Archie hammasta purren. Sitten hän huokasi syvään ja kääntyi poispäin lisäten:

-- Lapsellista syyttää hevosta, eihän se sen syy ollut, se tarvitsee vain lujia ohjia, ja... hän vaikeni, mutta Rose sanoi nopeasti:

-- Jatka! Minun täytyy saada tietää.

-- Charlie tapasi ihan sattumalta joitakin vanhoja tovereitaan. Jossain oli päivälliskutsut, ja he taivuttivat hänetkin lähtemään, jäähyväisille tietenkin. Hän tahtoi välttämättä lähteä myrskyssä yksin kotiin, vaikka he koettivat pidättää häntä, kun hän ei ollut siinä kunnossa. Hän tuli sillan luo, tiedäthän sen korkean penkereen, tuuli oli sammuttanut lyhdyn, hän ei muistanut tai Brutus pelästyi jotakin, ja he suistuivat alas kaikkineen.

Archie puhui nopeasti ja katkonaisesti, mutta Rose ymmärsi, ja viimeiset sanat kuullessaan hän kätki kasvonsa hiljaa voihkaisten ihan kuin olisi nähnyt koko tapauksen.

-- Juo tämä äläkä välitä lopusta, sanoi Archie pujahtaen viereiseen huoneeseen ja palasi vesilasi kädessään.

Rose joi, mutta piteli lujasti serkkuaan käsivarresta kun tämä aikoi lähteä ja sanoi niin käskevästi, ettei Archien auttanut kuin totella:

-- Älä salaa mitään, kerro pahin heti.

-- Me emme tienneet mitään, Archie jatkoi kuuliaisesti. Clara-täti luuli hänen olevan minun luonani, eikä häntä löydetty ennen kuin aamulla. Eräs työmies tunsi hänet, ja hänet tuotiin kotiin, kuolleena, kuten luultiin. Minä tulin tunti sitten hakemaan setää. Charlie on nyt tajuissaan, mutta hirveästi ruhjoutunut, ja minä pelkään että... Voi, ajattele! Ruhjoutuneena ja avuttomana, yksin sateessa koko yön, enkä minä tiennyt!

Ja Archie-parka murtui kokonaan, hän heittäytyi tuolille, painoi päänsä pöytään ja nyyhkytti.

-- Febe on poissa, ja jos Charlie nyt otetaan pois, en käsitä kuinka voin kestää sitä!

-- Febe tulee takaisin, ja toivottavasti Charliekin läpäisee tämän. Piristäydy nyt ja toivotaan parasta, sanoi Rose yrittäen hakea lohdutuksen sanoja.

Vähitellen Archie kohentautui. Hän pyyhki pois kyynelensä, nousi, ravisti hiukan itseään, veti syvään henkeä kuin olisi noussut veden alta ja sanoi:

-- Kiitoksia vain, olen taas kunnossa. En voinut sille mitään, oli aikamoinen järkytys herätä kesken unien näkemään hyvä ystävänsä niin kurjassa tilassa. Minun täytyy mennä, joko siteet ovat valmiit?

-- Silmänräpäyksessä. Käske sedän lähettää hakemaan minua, jos voin olla avuksi. Voi Clara-täti raukkaa! Kuinka hän kestää tämän?

-- Hän on melkein suunniltaan. Toin äidin hänen luokseen, ja hän tekee mitä ihminen voi. Jumala yksin tietää, mitä täti tekee jos...

-- Ja Jumala yksin voi auttaa häntä, lisäsi Rose niiden sanojen tilalle, joita Archie ei saanut lausutuksi. -- Ota nyt siteet ja lähetä minulle tietoja.

-- Teen kyllä parhaani. Ja Archie lähti sateeseen.

Seurasi pitkä, synkkä päivä, jonka surullisen odotuksen keskeyttivät vain sairaan luota tulevat viestit. Rose ilmoitti varovasti asian Plenty-tädille ja otti tehtäväkseen pitää yllä tämän rohkeutta, sillä kun täti ei päässyt itse auttamaan, hän luuli kaiken käyvän hullusti. Hämärän tullen hän nukahti, ja Rose meni alakertaan pyytämään, että olohuoneessa pantaisiin tuli uuniin ja että teetä pidettäisiin valmiina, hän oli näet varma, että joku pojista tulisi käymään.

Mac tulikin aivan pian ja sanoi heti huoneeseen astuessaan:

-- Parempaan päin, serkku!

-- Jumalan kiitos! huudahti Rose. Nähdessään miten uupunut, märkä ja rasittunut Mac oli, hän lisäsi niin sydämellisesti, että pelkkä äänikin jo virkisti: -- Poika parka, kyllä sinä olet väsyksissä! Tule istumaan.

-- Aioin mennä kotiin virkistäytymään, sillä minun täytyy palata tunnin päästä. Äiti jäi minun paikalleni, niin että pääsin lähtemään ja tulin heti, kun setä ei tahtonut liikahtaakaan.

-- Älä mene kotiin, kun tätikään ei ole siellä. Käy sedän huoneessa peseytymässä, sitten saat teetä. Anna minun tarjota! En voi auttaa millään muulla tavoin, ja minun täytyy saada tehdä jotain. Tämä odottaminen on hirveätä.

Mac suostui hyvillään. Kun hän palasi virkistyneenä yläkerrasta, takan edessä seisoi teepöytä, ja Rose meni häntä vastaan ja suihkutti heikosti hymyillen hänen päälleen kölninvettä.

-- En voi sietää eetterinhajua. Siitä tulee hirveitä ajatuksia.

-- Te naiset olette merkillisiä! Archie kertoi sinun ottaneen aamulla tiedon vastaan kuin sankari, ja nyt sinä kalpenet, kun saat hiukan pahaa hajua nenääsi. En voi käsittää tällaista, tuumi Mac alistuen nöyrästi tuoksuvaan suihkuun.

-- En minäkään voi, mutta olen kuvitellut kauheita asioita koko päivän. Ei puhuta siitä. Tule nyt juomaan teetä.

-- Siinä toinen merkillisyys! Tee on teidän yleislääkkeenne kaikkiin koettelemuksiin ja vaivoihin, vaikkei siinä ole hitustakaan ravintoa. Ottaisin paljon mieluummin lasin maitoa, sanoi Mac istuutuen nojatuoliin ja oikaisten jalkansa tulta kohti.

Rose toi maitoa ja sai hänet syömään vähän, ja kun Mac sulki väsyneenä silmänsä, Rose meni pianon luo. Hän ei voinut laulaa, mutta hän soitti hiljaa, kunnes Mac näytti nukkuvan. Kellon lyödessä kuutta Mac kavahti pystyyn ja oli taas valmis lähtemään.

-- Charlie antoi minulle tämän, ota se mukaasi ja pirskota hänen tukkaansa; hän pitää siitä, sanoi Rose pistäen kölninvesipullon Macin taskuun niin haikeana, ettei Macin juolahtanut mieleenkään nauraa tälle naiselliselle pyynnölle.

-- Voinko tehdä vielä muuta sinun puolestasi? hän kysyi.

-- Voit. Jos sattuu äkillinen muutos, lupaa lähettää hakemaan minua, olipa kello mitä tahansa. Minun täytyy sanoa hänelle jäähyväiset.

-- Tulen itse hakemaan sinua. Mutta olen varma, että voit tämän yön nukkua rauhassa. Toivottavasti saat aamulla hyviä uutisia.

-- Kiitos. Tulekin varhain ja päästäkää minut pian katsomaan häntä. Olen oikein hiljaa, eikä se varmaan vahingoita häntä.

-- Siitä ei ole pelkoa. Hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Ilmoittakaa varovasti Roselle", ja kun lähdin sieltä, hän arvasi minne olin tulossa ja koetti heittää lentosuukon kuten aina ennenkin, muistathan.

Mac luuli Rosen ilahtuvan kuullessaan Charlien muistaneen häntä, mutta se ajatus, ettei hän ehkä enää koskaan saisi nähdä tuota tuttua pikku liikettä, sai Rosen sydämen vuotamaan yli äyräitten, ja Mac näki aamullisen 'sankarin' lysähtävän eteensä lohduttomasti itkien. Mac vei hänet sohvalle ja koetti rauhoittaa häntä, mutta heti kun katkera nyyhkytys hiljeni, Rose katsoi häneen ja sanoi:

-- Anna minun itkeä, se helpottaa vähitellen. Mene nyt Charlien luo ja sano, että toivotan hänelle sydämestäni hyvää yötä.

-- Kyllä sanon! Ja Mac tallusteli pois kummastellen vuorostaan naisten ihmeellistä heikkouden ja voiman sekoitusta.

Rose ei ikinä ollut viettänyt niin pitkää yötä, mutta varhain aamulla tuli ilahduttava tieto: Charlie voi paremmin. Rose saisi tulla hänen luokseen jonkin ajan perästä.

Plenty-täti unohti lonkkasärkynsä ja nousi; Myra-täti, joka oli tullut voivottelemaan tätä surkeutta, otti päästään mustan myssyn kuin se olisi ollut sillä hetkellä tarpeeton, ja Rose valmistautui lausumaan: "Tervetuloa takaisin."

Odotus tuntui kovin pitkältä, sillä ketään ei kuulunut ennen kuin iltapäivällä. Silloin setä tuli, ja heti nähtyään hänen kasvonsa Rose alkoi vapista.

-- Tulin itse hakemaan sinua, meidän täytyy palata heti, setä sanoi, kun Rose kiiruhti hattu kädessä häntä vastaan.

-- Minä olen valmis. Mutta Rosen kädet vapisivat, kun hän koetti sitoa hattunsa nauhoja, ja hän katsoi hellittämättä setää, jonka kasvot olivat säälivät ja hellät.

Setä vei hänet nopeasti vaunuihin, ja he ajoivat pois. Sitten setä puhui tyynesti ja suoraan, ja se lievitti jännitystä paremmin kuin myötätunnon osoitukset.