Part 16

Nyt hän ensi kertaa joutui suoranaisiin tekemisiin tämän uuden kansan kanssa. Hän huomasi, että kaikki se, mikä tätä ennen oli tapahtunut, lukuunottamatta huomioitaan suuressa teatterissa ja halleissa, oli ollut jotain erikoista, oli ollut rajoitettua toimintaa valtiollisessa kaupunginosassa ja siis suhteellisen supistettua, ja että kaikki hänen aikaisemmat vaikutelmansa olivat kohdistuneet hänen omaan asemaansa. Mutta nyt näki hän kaupungin yön toimeliaimpien tuntien aikana, näki kansan suurin joukoin palanneen omiin välittömiin puuhiinsa, näki todellisen elämän eikä virallista, näki tämän uuden ajan olot ja tavat.

Ensiksi tulivat he kadulle, jonka vastakkaisiin suuntiin liikkuvat katukäytävät olivat täynnä sinipukuista kansaa. Tämä joukkue oli osa kulkueesta, joka -- kummaa kyllä katsella -- kiersi kaupunkia _istuen_. Miehillä oli karkeasta punaisesta kankaasta tehtyjä lippuja, joihin oli maalattu kirjoituksia. "Ei luovuta aseista", seisoi lipuissa, useimmin olivat kirjaimet kömpelöitä ja sama asia lausuttiin eri sanoilla, kuten: "Miksi me luopuisimme aseista?" "Ei heitetä aseita". "Ei luovuta aseista". Lippu toisensa jälkeen kiisi ohitse yhtenä virtana ja lopulta kaikui vallankumouksen laulu omituisten räikeiden soittimien säestämänä. "Heidän pitäisi kaikkien olla työssä", sanoi Asano. "Heillä ei ole ollut ruokaa näinä kahtena päivänä, tai ovat he sen sitten varastaneet".

Äkkiä teki Asano kierroksen karttaakseen tungosta, joka oli syntynyt ruumiita kannettaessa sairashuoneesta hautuumaalle, noita ensimmäisen kapinan kuoleman viikatteen tähkiä.

Tänä yönä nukkuivat hyvin harvat, kaikki olivat liikkeellä. Suunnaton levottomuus, loppumattomien joukkojen ääretön määrä ympäröi taukoamatta Grahamia; taukoamaton hälinä, huudot ja alkavan sosiaalisen taistelun oudot välähdykset huumasivat hänet kokonaan. Kaikkialla liehui mustia nauhoja ja lippuja ja omituisia koristuksia, jotka selvästi osoittivat, kuinka suuressa kansan suosiossa hän oli. Kaikkialla kuuli hän palasia tuosta karkeasta ja lyhyestä murteesta, jota käytti kirjallisesti sivistymätön kansa, se on se luokka, joka ei voinut kustantaa itselleen fonograafillista opetusta. Kaikkialla puhuttiin aseiden luovuttamisesta niin kiihkeästi, että hän ei voinut sitä otaksuakaan tuulimoottoritoimistossa ollessaan. Hän käsitti täytyvänsä heti palattuaan keskustella tästä Ostrogin kanssa paljoa pontevammin kuin tähän asti, ja samalla myöskin kapinan seurauksista, jotka niin selvästi ilmenivät. Taukoamatta tänä yönä, heti matkan alussa kiinnitti tämä levottomuus ja kapinallisuus niin hänen huomionsa, että hän ei joutunut ottamaan varteen lukuisia yksityiskohtia, jotka muuten eivät olisi jääneet huomaamatta.

Näiden ajatusten vaikutuksesta sai hän vaan puolinaisen kuvan kaikesta. Vaikka hän näkikin näin paljon omituisia ja mieltäkiinnittäviä seikkoja, niin ei ainoakaan esine tai seikka, oli se sitten kuinka persoonallinen tai hämmästyttävä tahansa, voinut kokonaan kiinnittää hänen ajatuksiaan. Toisinaan muisto vallankumouksesta katosi kokonaan hänen mielestään, ikäänkuin verho olisi vedetty syrjään jonkun ihmeellisen näyn edestä. Helen oli hänessä herättänyt tuon kiihkeän tutkimishalun, mutta toisinaan katosi hänkin hänen ajatuksistaan. Kerran esimerkiksi huomasi hän kulkevansa uskonnollisen kaupunginosan läpi, sillä nopeiden liikeneuvojen tähden ei kirkkoja ja kappelia tarvinnut enää siroittaa sinne tänne kaupunkia -- ja hänen huomionsa kiintyi erään kristityn uskonlahkon rakennuksen päätyyn.

He kulkivat istuen ylemmällä liikkuvalla katukäytävällä. Eräässä kadun käänteessä välähti rakennus heidän näkyviinsä ja näytti lähestyvän täyttä vauhtia. Ylhäältä alas asti oli rakennuksen seinä täynnä valkoisia ja punaisia kirjoituksia, vapaana oli vaan se osa seinää, jossa avaralla läpikuultavalla pinnalla esitettiin hyvin realistisesti kohtausta uudesta testamentista, ja kirjoitusten edessä liehui suuri musta lippu osottaen, että uskontokin seurasi valtiollisia virtauksia. Graham oli jo tottunut lukemaan näitä foneettisia kirjoituksia ja nämät kirjoitukset näyttivät hänen mielestään solvaisevan uskontoa. Vähemmän loukkaavien joukossa oli seuraavia: "Pelastus ensi kerroksessa oikealla". "Sijoittakaa rahanne Vapahtajaanne", "Nopein kääntäminen Lontoossa, taitavat ohjaajat! Avatkaa silmänne!" "Mitä Kristus sanoisi Nukkujalle". "Turvatkaa uusimpiin pyhimyksiin!" "Tulkaa kristityiksi -- huolimatta nykyisestä toimialastanne". "Taitavimmat piispat tänä iltana ja palkinnot tavallisuuden mukaan". "Nopein ja käytännöllisin armo afääri-ihmisille".

"Tämähän on ilettävää!" sanoi Graham tämän jättiläisrakennuksen edessä, jossa uskontoa kaupattiin.

"Mikä on ilettävää?" kysyi hänen seuralaisensa koettaen turhaan etsiä jotain odottamatonta näiden huutavien kirjoitusten joukosta.

"_Tämä!_ Uskonnon perusajatus onhan kunnioitus".

"Oh! _tämäkö!_" Asano katsahti Grahamiin. "Sekö teitä loukkaa?" sanoi hän aivan kuin tehden odottamattoman löydön. "Totta kyllä, sen myönnän. Minä aivan unohdin. Nykyään on kilpailu huomion herättämisessä niin suuri, eikä ihmisillä ole nykyään niin paljoa aikaa pitää huolta sielustaan kuin ennen". Hän hymyili. "Teidän aikananne oli teillä sunnuntai, jolloin lähdettiin maalle. Vaikka minä muistan jostain lukeneeni, että sunnuntai-iltapäivällä --"

"Mutta, _tuo_", sanoi Graham vilkaisten taakseen kirjavaan rakennukseen. "Tuo ei liene ainoa --"

"Löytyy satamäärä eri tapoja. Mutta jollei uskonlahko turvaudu reklaamiin, niin ei se kannata. Uskonto on kehittynyt ajan mukana. Löytyy ylhäisöä varten eri uskonlahkoja, jotka käyttävät hienompia keinoja -- kalliita suitsutuksia, yksityisiä jumalanpalveluksia. Mutta nämät lahkokunnat ovat hyvin suosittuja ja menestyvät mainiosti. He maksavat monta tusinaa leijonaa näistä lokaaleistaan Neuvostolle -- teille, aijoin sanoa".

Rahayksikkö oli jo aikaisemmin tuntunut Grahamista oudolta ja tuo lause "tusinasta leijonaa" pakoitti hänet ottamaan selvää siitä. Tämä uusi ajatus poisti heti hänen mielestään kaikki kirkot ja niiden ilmoitukset. Hän kysyi ja sai tietää, että kulta ja hopea olivat kadonneet ja että myntätty raha, jota foinikialaiset kauppiaat ensin olivat alkaneet käyttää, oli kokonaan poistettu. Muutos oli tapahtunut vähitellen mutta nopeasti, sen oli saanut aikaan shekkijärjestelmä, joka jo hänen eläissään oli esiintynyt kaikissa suuremmissa kauppa-asioissa. Koko kaupungin asioissa ja koko maailman liikkeessä käytettiin Neuvoston pienille summille osoitettuja ruskeita, viheriäisiä ja punertavia shekkiä. Asanolla oli muutamia muassaan ja ensi tilaisuudessa täydensi hän kokoelmaansa. Ne eivät olleet painetut kestävälle paperille vaan läpikuultavalle silkkikudonnalle. Jokaisessa oli Grahamin nimikirjoitus, ja ensi kerran kahdensadan kolmen vuoden päästä näki hän nuo tutut kirjaimet ja käänteet.

Nämät tekemänsä huomiot eivät vaikuttaneet kyllin voimakkaasti häneen voidakseen estää ajatusta "aseiden riisumisesta" uudelleen pujahtamasta sieluunsa. Erään teosoofisen temppelin sekavat seinämaalaukset ja tuikkivista valoista muodostetut suunnattoman korkeat kirjaimet, jotka lupasivat _Ihmeitä_, eivät ehkä kokonaan haihtuneet hänen muistostaan. Northumberland kadun jättiläisruokasalit herättivät suurta mielenkiintoa hänessä. Asanon pontevan ja itsepäisen esiintymisen kautta pääsi hän katsomaan salia pieneltä parvekkeelta, jota palvelusväki käytti. Koko suuren salin täytti äärestä toiseen kaukainen kohina, se oli kuin vihellystä, tukahutettua huutoa, josta hän ei ensi aluksi ymmärtänyt mitään, mutta se muistutti sitä omituista, karkeata ääntä, jonka hän oli kuullut yöllisellä matkallaan silloin, kun valo yht'äkkiä jälleen syttyi.

Hän oli jo tottunut suuriin rakennusmuotoihin ja taajalukuisiin kansanjoukkoihin, mutta yhtä kaikki jäi hän pitkäksi aikaa katselemaan tätä. Katsellessaan aivan alapuolellaan olevan pöydän luona tapahtuvaa tarjoilua ja kysellessään ja saadessaan vastauksia tiedusteluihinsa alkoi hän saada täydellisen käsityksen tästä ateriasta, johon useampia tuhansia ihmisiä otti osaa.

Hän oli tavan takaa tullut huomaamaan, että ne muutokset, joiden olisi pitänyt herättää hänen erikoista huomiotaan, liukuivat hänen ohitseen, jos niihin ei vaan liittynyt jokin häiritsevä kohta, joka veti hänen huomionsa puoleensa. Siten ei ollut juolahtanutkaan hänen mieleensä, että tämä kaupungin rajoitettu alue, joka oli suojattu kaikkia ilmanmuutoksia vastaan, nämät suuret salit ja kadut, olivat hävittäneet entisajan asunnot; että tuo Victorian ajalle niin ominainen "koti", tuo pieni erikoinen rakennus, johon kuului kyökki ja tarjoiluhuone, asuinhuoneet ja makuuhuoneet, oli, lukuunottamatta maalla olevia raunioita, kadonnut aivan kokonaan. Mutta nyt hän huomasi sen, joka jo alussa oli esiintynyt niin selvänä, että Lontoo, katsottuna elävien olentojen asuinpaikaksi, ei enää ollutkaan koottu lukuisista eri rakennuksista, vaan oli yksi ainoa hotelli, hotelli, jossa oli tuhansia eri mukavuuksia, tuhansia ruokasaleja, kappeleita, teattereja, toreja ja kokoontumispaikkoja, erilaisimpien toimialojen yhdistys, ja hän, Graham, omisti tämän kaiken. Kansalla oli makuuhuoneensa, ja niiden yhteydessä ehkä asuinhuonekin, jotka olivat ainakin terveellisiä, oli ne sitten kuinka vähä mukavia tai eristettyjä tahansa; mitä muihin asukkaihin tulee, niin elivät he kuten useimmat olivat eläneet jo Victorian aikana uudenaikaisissa jättiläishotelleissa, syöden, lukien, ajatellen, huvitellen, puhellen, yhä vaan yleisillä paikoilla, lähtien sitten työhönsä joko kaupungin tehdasosastoon tai kauppaosastossa oleviin toimistoihinsa.

Hän käsitti, että tämän kaiken oli ehdottomasti täytynyt kehittyä Victorian aikuisesta kaupungista. Uudenaikuisen kaupungin toiminnan periajatuksena oli aina ollut yhteistoiminnan kautta saavutettu säästäväisyys. Pääsyynä siihen, että hänen aikanaan eivät vielä asukkaat olleet sulautuneet yhteen, oli kansan vaillinainen sivistys, raa'an ylpeyden synnyttämä vastustushalu, intohimot ja ennakkoluulot, kateus, ja väkivaltaisuus, joka vallitsi keski- ja alaluokissa; se oli pakoittanut eroittamaan asunnot täydellisesti toisistaan. Mutta kansan muodostaminen ja kehittäminen oli jo silloin kulkenut hyvää vauhtia eteenpäin. Kolmenkymmenen elinvuotensa kuluessa oli hän huomannut, miten ihmiset yhä enemmän ja enemmän tottuivat aterioimaan ulkopuolella kotiaan, yleiset ravintolahuoneet olivat laajenneet, naisklupeja oli perustettu, ja lukusalien ja kirjastojen nopea kasvaminen todisti, että sosiaaliselta kannalta katsottuna ihmiset alkoivat yhä enemmän luottaa toisiinsa. Tämä alku oli nyt kehittynyt täydellisyyteensä. Lukittua, eristettyä taloutta ei enää ollut olemassa.

Tämän ruokasalin vieraat kuuluivat, kuten hänelle sanottiin, ylempään aliluokkaan, ne olivat juuri sinipukuisten työmiesten yläpuolella, luokkaan, joka Victorian aikana oli siihen määrään tottunut nauttimaan ateriansa erillään, yksityisesti, että jos heidän pakosta täytyi aterioida yhdessä, niin he salasivat hämillä olonsa karkean leikinlaskun taakse tai käyttäytyivät jäykän juhlallisesti. Mutta nämät kirkkaan värisiin, kepeisiin ja yksinkertaisiin pukuihin puetut ihmiset, vaikka toimivatkin nopeasti, kiireesti, puhellen vähän toisilleen, olivat koko esiintymisessään luonnollisia ja viihtyivät varmaankin siinä suhteessa, missä he olivat toisiinsa.

Eräs seikka herätti Grahamin erikoista huomiota; pöytä, niin pitkälle kuin hän saattoi nähdä, oli miellyttävän puhdas, ei missään näkynyt epäsiisteyden merkkiäkään, ei leivänsiruja, ei lihan tai vihannesten jätteitä, ei pöydälle kaatuneita juomia tai sikin sokin heitettyjä ruoka-astioita, joka kaikki oli niin silmiinpistävää Victorian ajan kansan tavoissa. Koko ruokapöydän järjestelmä erosi hyvin paljon entisajan pöydistä. Pöydällä ei ollut mitään koristuksia tai kukkia, pöydällä ei ollut liinaa, se oli valmistettu jostain aineesta, joka värinsä ja kuvioittensa puolesta muistutti liinakudontaa. Hän huomasi myös, että pöydän kuviot muodostivat samalla siroja liikemiesten ilmoituksia.

Jokaisen aterioivan edessä oli eräänlaatuisessa syvennyksessä posliinista ja metallista tehty erikoinen koneisto. Jokaisella oli valkoinen posliinivati ja eri ruokalajien välillä huuhteli jokainen itse vatinsa kuumassa ja kylmässä vedessä, joita hän sai eri torvista; samoin huuhteli hän valkoisesta metallista tehdyt komeat veitsensä, kahvelinsa ja lusikkansa.

Soppa ja kemiallinen viini, jota tavallisesti juotiin, tuli samallaisista torvista, ja muut ruokalajit tulivat aistikkaasti järjestetyissä vadeissa automaattisesti hopearaiteita myöten, jotka kulkivat pitkin pöytää. Aterioiva seisautti ne ja otti itselleen sen, minkä halusi. Ne ilmestyivät pienestä ovesta salin toisesta päästä ja katosivat toiseen. Tässä kansassa ilmeni niin selvänä tuo pilaantuneen kansanvaltaisuuden piirre, tuo alhaisten sielujen ylpeys, joka estää heitä palvelemasta yhdenvertaisiaan. Grahamin huomio oli niin kiintynyt tähän kaikkeen, että vasta poistuessaan huomasi hän suuret dioramailmoitukset, jotka kulkivat juhlallisesti pitkin salin seinien yläpuolta ja ylistelivät eri kauppatavaroiden verrattomia ominaisuuksia.

Sieltä joutuivat he saliin, joka oli täpötäynnä väkeä, ja nyt hän myöskin tajusi, mistä se ääni lähti, joka oli herättänyt hänen huomiotaan. He maksoivat sisäänpääsymaksun käänneportin luona.

Grahamin huomio kiintyi heti kovaan, karjuvaan huutoon, jota seurasi voimakas, karkea ääni. "Mestari nukkuu rauhassa", huusi se. "Hänen terveytensä on mainio. Hän aikoo uhrata lopun elämästään ilmapurjehdukselle. Hän sanoo, että naiset ovat kauniimmat nyt kuin ennen. Klup-klup-vov! Meidän ihmeellinen sivistyksemme hämmästyttää häntä rajattomasti. Aivan rajattomasti. Klup-klup. Hän luottaa Ostrogiin, luottaa aivan täydellisesti. Ostrogista tulee hänen pääministerinsä; hän voi eroittaa ja asettaa kaikki yleiset virkailijat -- kaikki järjestys on hänen käsissään. Kaikki järjestys Ostrogin käsissä! Neuvoston jäsenet on viety takaisin omaan vankilaansa, jonka he rakensivat Neuvosto-palatsin päälle".

Graham seisahti ensi lauseen kuulleessaan, ja katsoessaan ylöspäin huomasi hän äänen tulevan naurettavasta torvesta, joka oli ihmisen kasvojen näköinen. Se oli Yleisten Uutisten kone. Se näytti hengähtävän hetkisen, kuului vaan säännöllistä napsutusta sen koneistosta. Sitten huusi se jälleen "Klup-klup", ja alkoi taas.

"Pariisi on nyt rauhoitettu. Kaikki vastustus on loppunut. Klup-klup! Mustat poliisit pitävät kaikki kaupungin tärkeimmät paikat hallussaan. He taistelivat urhoollisesti laulaen sotalauluja, joita heidän esi-isiensä kunniaksi kirjoitti muinoin runoilija Kipling. Pari kertaa pääsivät he karkaamaan johtajiensa valvonnan alta, ja kiduttivat ja rääkkäsivät haavottuneita ja vangituita kapinallisia, miehiä ja naisia. Moraali -- ei pidä ryhtyä kapinaan! Haha! Klup-klup! Ne ovat vilkkaita poikia. Rohkeita ja voimakkaita. Olkoon tämä varoituksena tämän kaupungin järjestymättömille rosvojoukoille. Niin! Rosvojoukoille! Maailman saastalle! Klup, klup!"

Ääni vaikeni. Joukosta kuului tyytymättömyyden mutinaa. "Kirotut neekerit". Eräs mies alkoi puhua hänen lähellään. "Onko Mestari niin käskenyt, veljet? Onko Mestari niin käskenyt?"

"Mustat poliisit!" sanoi Graham. "Mitä ne ovat? Enkö minä ole --"

Asano kosketti hänen käsivarteensa ja loi häneen varoittavan katseen. Samassa alkoi eräs toinen kone käydä pitäen hirveätä ääntä ja kimakka ääni alkoi huutaa. "Jahah, jaha, jap! Kuulkaa elävän sanomalehden puhetta! Elävän sanomalehden. Jaha! Kauheita murhia Pariisissa! Jahaha! Pariisilaiset ovat joutuneet mustien poliisien menettelyn kautta epätoivoon ja ovat tehneet monta murhaa. Kauhea kosto. Raa'at ajat palaavat jälleen. Verta! Verta! Jaha!" Lähempänä oleva puhekone alkoi äkkiä huutaa, "Klup, klup!" Lauseen loppu ei kuulunut, ja kone jatkoi alkaen äskeistä lempeämmällä äänellä selitellä kapinan kauhuja.

"Lakia ja järjestystä on ylläpidettävä", sanoi lähempi puhekone.

"Mutta", alkoi Graham.

"Elkää kyselkö täällä mitään", sanoi Asano, "jollette tahdo joutua keskusteluihin ihmisten kanssa".

"Menkäämme siis pois", sanoi Graham, "sillä minä tahdon saada näistä asioista lähempiä tietoja."

Kun hän seuralaisineen sai kyynärpäillään raivata itselleen tietä kansanjoukon läpi, joka tiheänä laumana kuunteli näitä koneita, päästäkseen ulko-ovelle, niin joutui Graham lähemmin tarkastamaan tämän salin laajuutta ja muotoa. Se oli pitkä ja kapea, ja siellä oli kai tuhannen tuollaista vinkuvaa, huutavaa, karjuvaa ja löpisevää konetta, ja jokaisen edessä oli kuulijaparvi, joista suurimmalla osalla oli sininen puku. Siellä oli kaikenlaisia koneita, pienistä löpisevistä koneistoista asti, jotka lausuivat purevia lauseitaan jossain syrjäisessä nurkassa, jättiläiskokoisiin viisikymmentä jalkaa korkeisiin asti, jommoisen huutavan äänen Graham ensiksi oli kuullut.

Sali oli tavallista täydempi, sillä kaikkien huomio oli nyt siirtynyt Pariisin tapahtumiin. Nähtävästi oli taistelu ollut paljoa verisempi kuin miksi Ostrog oli sen kuvannut. Kaikki koneet puhuivat vaan tästä samasta asiasta ja kansan kertoessa erikoisia lauseita syntyi tavaton melu, jonka keskeltä erotti sanoja, kuten "Poliiseja tapettu", "Naisia poltettu elävältä". "Mutta salliiko Mestari sellaista tapahtuvan?" kysyi eräs mies hänen lähellään. "_Tämäkö_ on alku Mestarin valtakunnalle?"

_Tämäkö_ on alku Mestarin valtakunnalle? Vielä kauvan aikaa sen jälkeen, kun hän jo oli salista poistunut, kaikui koneiden huuto, vihellys ja ulvonta hänen korvissaan: "klup, klup", "Jahaha, jaha, jap! jaha!" _Tämäkö_ on alku Mestarin valtakunnalle?

Heti kun olivat päässeet kadulle, alkoi hän kysellä Asanolta lähempiä tietoja Pariisin kapinasta. "Tuo aseiden riisuminen! Mitä vastustusta he tekivät? Mitä tämä kaikki tietää?" Asano näytti etupäässä haluavan vakuuttaa hänelle, että kaikki oli hyvin siten kuin oli. "Mutta nuo väkivaltaisuudet!"

"Ei munapaistikasta synny", sanoi Asano, "jollei särje munia. Se on vain roskaväkeä. Vain yhdessä kaupungin osassa. Kaikki muu on järjestynyt. Pariisilaiset työmiehet ovat hurjimpia koko maailmassa, lukuunottamatta meikäläisiä".

"Mitä! Lontoolaisiako?"

"Ei, jaapanilaisia. Heitä täytyy pitää järjestyksessä".

"Mutta elävältä poltettuja naisia!"

"Kommunismia!" sanoi Asano. "He tahtoivat ryöstää itselleen teidän omaisuuttanne. He tahtoivat hävittää kaiken omaisuuden ja antaa maailman roskaväen haltuun. Te olette Mestari, maailma kuuluu teille. Mutta täällä ei synny kommunismia. Täällä ei tarvita mustia poliisia."

"Koetettiin olla mitä hienotunteisimpia heitä kohtaan. Ne ovat heidän omia neekereitään -- ranskaa puhuvia neekereitä. Senegalin, Nigerin ja Timbuktun rykmentit".

"Rykmentit?" sanoi Graham, "minä luulin, että niitä oli vaan yksi --"

"Ei", sanoi Asano luoden katseen häneen. "Niitä on useampia kuin yksi".

Graham tunsi itsensä niin toivottoman voimattomaksi.

"Minä en voinut ajatellakaan", alkoi hän ja vaikeni äkkiä. Hän oli jatkavinaan lausettaan ja alkoi kysellä yhtä ja toista puhekoneiden johdosta. Suurimmaksi osaksi oli salissa koolla ollut joukko köyhästi, melkeinpä kurjasti puettua kansaa, mutta Graham sai kuulla että varakkaita varten löytyi jokaisessa vähänkin mukavammassa yksityisessä asunnossa kaupungissa puhekoneita, jotka alkoivat heti toimia kun vaan painoi erästä nappulaa. Asukas voi yhdistää koneensa jokaiseen Uuden Yhtiön johtoon, aivan mielensä mukaan. Kuullessaan tämän kysyi hän, miksei niitä ollut laisinkaan hänen huoneissaan. Asano tuijotti häneen. "Sitä en tullut ajatelleeksi", sanoi hän. "Ostrog on ne varmaankin poistanut".

Graham tuijotti häneen. "Kuinka minä siis saisin mitään tietääkään?" huudahti hän.

"Ehkä hän luuli sen häiritsevän teitä", sanoi Asano.

"Ne ovat pantavat paikoilleen heti kotia tultuani", sanoi Graham lyhyen äänettömyyden jälkeen.

Hänen oli vaikea ymmärtää, että tuo uutisten sali ja ruokasali eivät olleetkaan ainoita sellaisia paikkoja, vaan että niitä oli kaikkialla pitkin koko kaupunkia. Mutta tavan takaa, kulkiessaan yön aikaan pitkin kaupunkia, kuuli hän keskeltä liikkuvien katujen kohinaa Ostrogin oman äänenkannattajan "Klup, klup!" Tai kimakan "Jahaha, jaha, jap! -- Kuulkaa elävän sanomalehden puhetta!" joka oli sen vaarallisin kilpailija.

Kaikkialla oli myöskin sellaisia _seimiä_ kuin se, johon he nyt tulivat. Sinne tultiin hissin avulla ja pitkin lasisiltaa, joka kulki ruokahallin ylitse ja johti kadun poikki. Päästäkseen ensimmäiseen osastoon täytyi hänen Asanon kehoituksesta näyttää nimikirjoituksensa. Mies, jolla oli sinipunerva puku ja kultainen solki, käytännöllisen lääkärin tunnusmerkit, liittyi heti heitä seuraamaan. Hän huomasi tuon miehen käytöksestä, että hän tiesi, kuka hän oli, ja sen vuoksi uskalsi hän vapaasti kysellä kaikkea tässä omituisessa laitoksessa.

Kummallakin puolen käytävää, joka oli hiljainen ja kankaalla vuorattu, jotta kaikki kolina katoaisi, oli pieniä ovia, jotka muotonsa puolesta muistuttivat Victorian aikuisia vankityrmän ovia. Mutta kunkin oven yläosa oli tehty tuosta samasta vihertävästä, läpikuultavasta aineesta, joka oli häntäkin verhonnut hänen herätessään, ja jonka takana hämärästi näki jokaisessa osastossa makaavan pienen lapsen pienessä pumpulipesässä. Hyvin täydellinen kone näytti millaista ilma kussakin osastossa oli ja pani kellon soimaan hyvin kaukana keskustoimistossa, jos ilman lämpö tai kosteus hiukankaan muuttui. Tämä seimi järjestelmä oli melkein kokonaan astunut entisen epävarman imettämisen sijaan. Grahamin seurassa oleva lääkäri kiinnitti hänen huomiotaan imettäjiin, koneellisiin nukkeihin, joiden käsivarret, olkapäät ja rinta oli erehdyttävän hyvin muovailtuja, mutta jotka olivat vaan kolmijalalla seisovia rintakuvia ja kasvojen sijassa oli sileä levy, jossa oli äitien huomiota kiinnittäviä ilmoituksia.

Kaikesta siitä oudosta, minkä Graham tänä yönä oli nähnyt, ei mikään niin suuressa määrässä sotinut hänen tapojaan ja ajatuksiaan vastaan kuin juuri tämä. Hänestä tuntui vastenmieliseltä nähdä noita pieniä olentoja, joiden jäsenet tekivät ensimmäisiä epävarmoja liikkeitä, noin yksinään, vailla hyväilyjä ja hellyyttä. Lääkäri oli aivan toista mieltä. Hän todisti statistiikan avulla aivan epäämättömästi, että Victorian aikana oli vaarallisin osa elämää se, joka kului äidin sylissä, että sillä ijällä oli kuolemismäärä suurin. Sitä vastoin tämä kansainvälinen seimi-yhdistys ei kadottanut kuoleman kautta muuta kuin puoli prosenttia niistä miljoonista lapsista, jotka uskottiin sen hoidettavaksi. Mutta Grahamissa oleva ennakkoluulo ei voinut hävitä näiden numeroidenkaan vaikutuksesta.

Kulkiessaan pitkin erästä käytävää tapasivat he äkkiä sinisiin pukuihin verhotun nuoren parin, joka hermostuneesti nauraen katseli lasin läpi esikoisensa kaljua päätä. Grahamin kasvoissa näkyi varmaankin se lämmin tunne, jota hän tunsi heitä kohtaan, sillä he vaikenivat äkkiä ja olivat hämillään. Mutta tämä pieni tapaus todisti hänelle niin selvästi, mikä ammottava kuilu oli hänen ja tämän uuden ajan ajatusten välillä. Hämillään ja hajamielisenä tuli hän leikkihuoneeseen ja lastenpuistoon. Hän näki nämät laajat huoneet tyhjinä! Tämän uuden ajan lapset edes nukkuivat kuitenkin yönsä. Kulkiessaan näissä saleissa osoitti oppaansa hänelle leikkikaluja, jotka olivat kehittyneet etevän sentimentalistin Froebelin keksinnöistä. Löytyi kyllä lapsenhoitajia täällä, mutta ne olivat koneellisia ja käyntiin pantua lauloivat, tanssivat ja liekuttivat.

Monesta seikasta ei Graham vielä ollut selvillä. "Mutta näin paljon orpoja", sanoi hän kummastuneena, sillä hän teki taas väärän johtopäätöksen, ja hänelle täytyi selittää, että ne eivät lainkaan olleet orpoja.

Heti kun olivat seimen jättäneet alkoi hän puhua siitä kauhusta, jonka nuo lapset hautomakaapeissaan olivat hänelle tuottaneet. "Onko äidintunne kadonnut?" kysyi hän. "Oliko se vaan jotain oletettua? Se oli ehdottomasti vaisto. Tämä tuntuu luonnottomalta -- melkein hirvittävältä".