Part 17

"Me tulemme kohta tanssipaikalle", sanoi Asano vastauksen sijasta. "Se on tietysti tungokseen asti täynnä. Huolimatta kaikista valtiollisista rauhattomuuksista on siellä tulvillaan väkeä. Naiset eivät yleensä ota osaa politiikkaan -- harvoja poikkeuksia lukuunottamatta siellä ja täällä. Te saatte nähdä äitejä -- suurin osa Lontoon nuorista naisista on äitejä. Tämä kansanluokka pitää kunnianasiana saada yhden lapsen -- se on elinvoimaisuuden merkki. Mutta harvoilla alemman luokan jäsenillä on useampaa kuin yksi lapsi. Työkomppanian laita on aivan toisin. Mikä äidintunne heissä! He ylpeilevät kovasti lapsistaan. He käyvät usein täällä katsomassa niitä".

"Tarkoitatteko siis, että maailman väkiluku --?"

"Pienenee? Tarkoitan. Paitsi Työkomppanian vallan alle kuuluvissa joukoissa. Ne ovat huolettomia --".

Äkkiä alkoi ilmassa kuulua tanssisoittoa, ja pitkin käytävää, jota he sivultapäin lähestyivät, ja jota koristi kimaltelevat, kuten näytti kirkkaasta ametistista tehdyt pilarit, tulvehti iloinen ihmisparvi ja huutoja ja naurua kaikui kaikkialla. Hän näki käherrettyjä hiuksia ja seppelöityjä otsia ja riemuitseva joukko kulki heidän ohitseen.

"Nyt saatte nähdä", sanoi Asano hymähtäen. "Maailma on muuttunut. Hetken kuluttua saatte nähdä uuden ajan äidit. Tulkaa tätä tietä. Kohta saamme nähdä tuommoisia nuoria pareja kuin seimessä näimme".

He nousivat jonkun matkaa nopeakulkuisella hissillä ja siirtyivät siitä hitaampaan. Noustessaan kuului soitto yhä selvemmin, kunnes se kaikui täyteläisenä ja kirkkaana, ja sen heleiden sävelien keskeltä eroittivat he tanssivien jalkojen kopinan. He maksoivat sisäänpääsymaksun ja nousivat parvekkeelle, joka kiersi tanssisalia ja josta täydellisesti voi nähdä ja kuulla kaiken.

"Tuossa näette", sanoi Asano, "noiden pienokaisten isät ja äidit".

Halli ei ollut yhtä rikkaasti koristettu kuin Atlaksen sali, mutta sitä lukuunottamatta oli se komein mitä Graham oli nähnyt. Kauniit valkomuotoiset kuvapatsaat, jotka kannattivat parveketta, muistuttivat hänelle jälleen kuvanveistotaiteen suuremmoista kehitystä; ne näyttivät ottavan lumoavia asentoja ja hymyilevän. Soitto tuli jostain näkymättömästä lähteestä ja loistava permanto oli täynnä tanssivia pareja. "Katsokaa heitä", sanoi hänen oppaansa, "katsokaa miten paljon he välittävät äidintunteesta".

Se parveke, jolla he seisoivat, oli rakennettu suuren holviaukon päälle, joka toiselta puolelta katkaisi tanssisalin ja eroitti sen ulkosalista, josta taas näkyi suurien aukkojen kautta kaupungin taukoamatta liikkeessä olevat kadut. Tässä ulkosalissa oli kansaa, joka oli yksinkertaisemmin puettua kuin se joka tanssi, suurimmalla osalla oli Työkomppanian sininen puku, joka Grahamille oli jo käynyt niin tutuksi. He olivat liian köyhiä maksaakseen sisäänpääsymaksun, mutta he eivät voineet olla katselematta tanssin pyörrettä ja salin loistoa. Muutamat olivat hankkineet itselleen hiukan tilaa ja tanssivat ryysyjään liehuttaen. Muutamat huusivat tanssiessaan ja singahuttelivat sanasutkauksia, joita Graham ei ymmärtänyt. Äkkiä alkoi eräs viheltää vallankumouksen laulua, ja Graham oli kuulevinaan miten äkkiä laulu saatiin vaikenemaan. Nurkka, jossa tämä tapahtui, oli niin pimeä, että Graham ei nähnyt, mitä oli tekeillä. Hän loi jälleen katseensa saliin päin. Parveketta kannattavien kuvapatsaiden yläpuolella oli niiden miesten kuvapatsaita, joita tämä uusi aika piti suurina moraalin uudistajina ja esitaistelijoina; useat nimet olivat Grahamille outoja, mutta tuttuja sellaiset kuin Grant Allen, Gallienus, Nietzsche, Shelley ja Goodwin. Suuret mustat liput ja kaunopuheliaat kirjoitukset täyttivät sen koristuksen, joka rumensi tanssisalin yläosaa ja ilmoitti, että "Heräämisjuhlaa" paraillaan jatkui.

"Myriaadit ovat jättäneet paikkansa tai ottaneet lomaa viettääkseen sitä, lukuunottamatta niitä työmiehiä, jotka ovat kieltäytyneet palaamasta työhön", sanoi Asano. "Ne ovat aina valmiita pitämään juhlapäivää".

Graham lähestyi kaidepuuta ja nojautui siihen katsellen tanssivia. Lukuunottamatta pari kolme paria jotka olivat erottautuneet muista saadakseen rauhassa kuiskailla, olivat hän ja oppaansa kahden parvekkeella. Lämmin hajuveden ja hien sekainen ilma nousi heitä kohden. Salissa olevat miehet ja naiset olivat kepeästi puetut, käsivarret ja kaula paljaina, sillä kaupungin yhäti lauhkeassa ilmassa kävi se laatuun. Miesten hiukset olivat useimmin naismaisesti käherretyt, leuka oli parraton ja posket useimmin rasvatut tai maalatut. Useat naiset olivat somia ja kaikki olivat keikailevan aistikkaasti puettuja. Kun tanssivat parit alhaalla kulkivat hänen ohitseen niin näki hän kasvoissa huumaantuneen ilmeen ja silmät olivat nautinnosta puoliksi ummessa.

"Mitä lajia kansaa nämät ovat?" kysyi hän äkkiä.

"Työväkeä -- varakasta työväkeä. Sitä, mitä teidän aikananne kutsuttiin keskiluokaksi. Vapaat kauppiaat ja niiden pienet erikoiset liikkeet ovat jo aikoja sitten kadonneet. Nyt löytyy makasiinien ja varastojen palvelijoita, johtajia ja insinööriä jos jonkinlaisia. Tänään on lepopäivä ja senvuoksi kaikki kaupungin tanssisalit ovat luonnollisesti ahdinkoon asti täynnä, samoin kaikki uskonnolliset paikat".

"Mutta -- naiset?"

"Ovat samallaisia. Nykyään löytyy tuhansia eri työaloja naisille. Mutta naisen työn kautta saavutettu riippumattomuus on saanut alkunsa teidän aikananne. Suurin osa naisista on nyt riippumattomia. Useimmat näistä naisista ovat enemmän tai vähemmän naimisissa -- löytyy niin monenmoisia avioliittosopimuksen muotoja -- ja sen kautta naiset kartuttavat tulojaan ja voivat enemmän huvitella".

"Minä ymmärrän", sanoi Graham katsellen kiihoittuneita kasvoja, liikkeiden hyörinää ja ajatellen kuin unennäköä noita avuttomia pienokaisia. "Ja nämät ovat -- äitejä".

"Suurin osa".

"Jota enemmän katselen tätä, sitä monimutkaisemmalta teidän probleeminne tuntuu. Vanhat totutut ajatukseni eivät tahdo haihtua -- ajatukset, jotka luullakseni perustuvat jo olleihin ja menneihin oloihin. Meidän aikanamme oli naisen velvollisuus ei ainoastaan synnyttää lapsia, vaan rakastaa niitä, uhrautua niille, kasvattaa niitä -- lapsi sai kiittää äitiään moraalisen ja henkisen kasvatuksensa perustuksesta. Useimmilla sitä kyllä ei ollut. Nykyään eivät lapset näytä tarvitsevan sitä, ne eivät ole sen enempää kuin perhoset. Minä ymmärrän sen! Mutta meillä oli olemassa ihanne -- se oli vakava, kärsivällinen nainen, kodin hiljainen ja vakaa johtaja, äiti ja ihmisen luoja -- hänen ihailemisensa oli tavallaan jumalanpalvelusta --"

Hän vaikeni ja sanoi uudelleen, "tavallaan jumalanpalvelusta".

"Ihanteet muuttuvat", sanoi tuo pieni mies, "sen mukaan kuin olot muuttuvat".

Graham näytti vaipuneen syviin unelmiin, ja Asanon täytyy toistaa sanansa. Grahamin ajatukset palasivat jälleen näihin asioihin.

"Minä näin kyllä kaiken järjellisen johdannaisuuden tässä. Esteet, vakavuus, kypsyneet ajatukset, epäitsekkäät teot kuuluvat välttämättöminä ehtoina raakalaisvaltioon, vaararikkaasen elämään. Rauhattomuus ja epäluottamus on ihmisen vero valloittamattomalle luonnolle. Mutta nyt on ihminen saanut luonnon valtaansa kaikissa käytännöllisissä kysymyksissä -- valtiolliset olot järjestää johtaja mustan poliisin avulla -- ja elämä on iloista".

Hän loi jälleen katseensa tanssijoihin. "Iloista", sanoi hän.

"Löytyy sitä väsymyksenkin hetkiä", sanoi pieni opas mietteisiinsä vaipuneena.

"He näyttävät kaikki nuorilta. Heidän joukossaan olisin minä kai vanhimman näköinen. Omana aikanani olisin ollut keski-ikäisen näköinen".

"He ovatkin nuoria. Tämän kansanluokan joukossa löytyy hyvin vähän vanhoja".

"Kuinka niin?"

"Vanhusten elämä ei ole nyt niin hauskaa kuin ennen, jolleivät he ole rikkaita ja voi palkata itselleen niitä, jotka heitä rakastavat ja auttavat. Ja meillä on laitos, jonka nimi on Euthanasia".

"Aha! Euthanasia!" sanoi Graham. "Helppo ja mieluinen kuolema?"

"Helppo kuolema. Se on viimeinen nautinto. Euthanasia-yhtiö on hyvin suosittu. Ihmiset maksavat maksun -- se on hyvin suuri -- jo aikoja ennen, menevät johonkin nautinnon kaupunkiin ja palaavat sieltä köyhtyneinä ja väsyneinä, hyvin väsyneinä".

"Paljon on vielä asioita, joita minä en ymmärrä", sanoi Graham hetkisen äänettömyyden jälkeen. "Nyt minä näen loogillisuuden tässä kaikessa. Meidän aikanamme löytyi surun hyve ja taistelun ilo ja ne olivat seurauksena vaaroista ja rauhattomasta elämästä. Stoalainen, puritaani, ne alkoivat jo minunkin aikanani kadota. Entisaikaan valmistautui ihminen taistelemaan tuskaa vastaan, nyt voi hän uhrata kaiken nautinnolle. Siinä on koko eroitus. Sivistys on karkoittanut tuskan ja vaaran kauvaksi rikkaista. Ja rikkaat ainoastaan merkitsevät nykyään jotain. Minä olen nukkunut kaksi sataa vuotta".

Hän nojasi hetkisen kaidepuuta vastaan seuraten tanssin vaihtelevia käänteitä. Tämä näky oli todella suuremmoinen.

"Suoraan sanoen", jatkoi Graham äkkiä, "niin olisin mieluimmin haavoitettu vartija, joka tuiskussa värisee kuin joku noista houkkioista!"

"Tuiskussa oleva", sanoi Asano, "ajattelee kai toisin".

"Minä olen sivistymätön", sanoi Graham välittämättä hänen lauseestaan. "Siitä kaikki syntyy. Minä olen alkuasukas -- muinaisaikuinen. _Heidän_ raivonsa, vihansa ja pelkonsa lähde on teiltä suljettu, elämänne tavat tekevät teidät iloisiksi, kepeämielisiksi, säteileviksi. Koettakaa käsittää, että minulla on yhdeksännentoista vuosisadan inho ja kyllästyminen tätä kaikkea kohtaan. Te sanoitte että nämät ovat taitavia työntekijöitä ja ammattilaisia. Ja heidän tanssiessaan taistelevat toiset -- toiset kuolevat Pariisissa, jotta maailma pysyisi samallaisena ja he saisivat tanssia".

Asano hymähti. "Samaa tarkoitusta varten kuolee ihmisiä Lontoossakin", sanoi hän.

Syntyi hetken äänettömyys.

"Missä he nukkuvat?" kysyi Graham.

"Ylhäällä ja alhaalla -- erikoisissa makuusaleissa"

"Ja missä he tekevät työtä? Tämähän on -- joutoelämää".

"Te näette tänä yönä hyvin vähän tehtävän työtä. Puolet työväestä on aseissa tai poissa työstä. Puolet näistä viettivät lomapäivää. Mutta me voimme mennä työpaikalle, jos niin tahdotte".

Hetkisen katseli Graham tanssivia, sitten hän äkkiä kääntyi. "Minä tahdon nähdä työmiehiä. Minä olen jo kylliksi katsellut näitä", sanoi hän.

Asano vei hänet parveketta myöten tanssisalin toiselle puolelle. Äkkiä tulivat he käytävään, josta puhalsi raittiimpi, viileämpi ilma.

Asano loi sinne katseen, pysähtyi, palasi varpaillaan ja kääntyi hymyillen Grahamin puoleen. "Täällä, sir", sanoi hän, "on jotain, jota olette tottunut näkemään -- ja kuitenkin. Mutta minä en sano mitään edeltäkäsin. Tulkaa!"

Hän vei Grahamia pitkin suljettua käytävää, jossa yht'äkkiä tuntui kylmältä. Jalan kaiku ilmaisi, että he kulkivat pitkin siltaa. Kuljettuaan pyöreää galleriaa myöten, jossa ruudut eroittivat heidät ulkoilmasta saapuivat he pyöreään huoneesen, joka Grahamista tuntui tutulta, vaikk'ei hän varmaan voinut muistaa, milloin hän siinä oli ollut. Tässä huoneessa oli tikapuut -- ensimmäiset, jotka Graham näki heräämisensä jälkeen -- joita myöten he kapusivat ja saapuivat korkeaan, pimeään, kylmään huoneesen, jossa oli toiset tikapuut. Grahamin hämmästykseksi he nousivat näitäkin ylös.

Mutta päästyään ylös tunsi hän ne rautakannattimet, joihin hän nojasi. Hän oli siinä häkissä, joka peitti Pyhän Paavalin katedraalin kupua. Tuomiokirkon kärki kohosi vain hiukkasen yläpuolelle muun kaupungin yön hämärässä ja katosi loistavana ja kuten etäisen valon verhoomana pimeyteen.

Kannattimien välitse suuntasi hän katseensa pilvettömälle pohjoiselle taivaalle ja näki tähtisikermät kirkkaina ja muuttumattomina kuten aina. Capella näkyi lännessä, Vega oli nousemassa ja Otavan seitsemän kiiltävää pistettä loisti hänen päänsä päällä suunnaten majesteetillista kaartaan pohjoista kohden.

Hän näki nämät tähdet pilvettömällä taivaalla. Etelässä ja idässä valittaen liikkuvat suuret tuulimoottorit peittivät Neuvoston palatsin kohdalla siivillään suuren osan taivasta. Lounaisessa kimalteli Orionin kalpea valo rautakannattimien välistä. Rämeä huuto keskeytti hiljaisuuden ja ilmoitti ilmalavalta maailmalle, että aeroplaani oli lentoon lähdössä. Grahamin katse kiintyi hetkiseksi tuohon valaistuun lähtöasemaan. Sitten käänsi hän jälleen silmänsä pohjoista taivasta kohden.

Pitkän aikaa oli hän vaiti. "Tämä" sanoi hän vihdoin hymyillen pimeässä, "näyttää kuitenkin merkillisimmältä kaikesta. Seisoa Pyhän Paavalin tuomiokirkossa ja katsella jälleen näitä tuttuja, hiljaisia tähtiä!"

Sitten Asano vei hänet mutkikkaita teitä myöten siihen suureen peli- ja afäärikaupunginosaan, jossa kaupungin suuret omaisuudet kadotettiin ja voitettiin. Hän näki melkein loppumattoman sarjan hyvin suuria hallia, joissa oli parveke toisensa päällä ja näillä tuhansia eri konttooreita, ja hallien läpi kulki suuri joukko siltoja, kävelyteitä, ilmamoottorikiskoja, johtoja ja rautaköysiä. Ja täällä, jos missään, ilmeni tuo tavaton elinvoimaisuus, suunnaton, kiihkeä toiminta. Kaikkialla oli räikeitä ilmoituksia, kunnes hänen silmiään huumasi tuo tavaton värien ja valon sekoitus. Ja erittäin kimakkaääniset puhekoneet, joita oli kaikkialla, täyttivät ilman loppumattomalla löpinällään ja järjettömillä lauseillaan. "Sulkekaa silmänne ja antakaa luistaa", "Hei vaan, Bonanze", "Lörpöttäjät, tulkaa ja kuulkaa!"

Suunnattoman laaja alue näytti hänestä olevan täynnä kiihkeitä ihmisiä tai niitä ilmestyi kaikkialta kuin salaperäisen loihdun voimasta. Mutta hän sai kuulla, että täällä nyt oli suhteellisesti tyhjää, että viimeisten päivien suuret valtiolliset mullistukset olivat kauppaliikenteen tehneet mahdollisimman pieneksi. Eräällä avaralla paikalla näkyi suunnaton rivi pelipöytiä, joiden jokaisen ympärillä tungeskeli kiihoittunut, alhainen ihmisjoukko; toisaalla oli laverteleva Babel, jossa kalpeakasvoiset naiset ja punakaulaiset, suurikeuhkoiset miehet myivät jonkun tekaistun yhtiön osakkeita, jotka joka viides minuutti maksoivat kymmenen prosenttia ja erään arpapyörän avulla arvottiin kelpaamattomiksi osa osakkeista.

Tämä afääritoiminta oli niin kiihkeätä, että se helposti muuttui väkivaltaiseksi, ja kun Graham läheni erästä tiheää joukkoa, näki hän keskellä kaksi kauppiasta kiivaasti väittelevän kynsin hampain jostain arkaluontoisesta kauppakysymyksestä. Jotain siis oli vielä maailmassa, jonka edestä kannatti tapella. Hänen huomiotaan herätti eräs kaikkialla esiintyvä ilmoitus, jossa foneettisilla loistavilla kirjaimilla, jotka olivat kaksi kertaa miestä korkeammat ilmoitettiin: "Me vakuutamme omistajan. Me vakuutamme omistajan".

"Minkä omistajan?" kysyi hän.

"Teidät".

"Mutta miksi he minut vakuuttavat?" kysyi hän. "Miksi he minut vakuuttavat?"

"Eikö teillä ollut vakuutuksia?"

Graham mietti. "Henkivakuutuksia?"

"Niin -- henkivakuutuksia. Niinhän sitä entisaikaan kutsuttiin. He vakuuttavat teidän henkenne. Dozandit ihmiset ovat ottaneet itselleen osuuksia, myriadia leijonia on maksettu teistä. Ja tuonnempana maksavat muut vuosikorkoja. Siten tehdään jokaiselle vähänkin huomatulle henkilölle! Katsokaa tuonne!"

Suuri kansanjoukko riehui ja mutisi, ja Graham näki mustalle pohjalle äkkiä ilmestyvän purppuraiset hohtavat kirjaimet. "Omistajan kuoletus -- x 5 pr. G." Kansa alkoi karjua lukiessaan sen, joukko hengästyneitä miehiä, silmät tuijottaen päässä ja kädet heiluen ilmassa juoksi eteenpäin. Erään pienen oven luona syntyi mieletön tungos.

Asano laski nopeasti. "Seitsemäntoista prosenttia vuodessa on heidän vuosikorkonsa. Eivät he maksaisi niin paljoa, jos tietäisivät teidän olevan täällä, sire. Mutta he eivät sitä tiedä. Tätä ennen oli teidän vuosikorkonne varma, mutta nyt se on vaihtelun alaista. Tämä viimeinen teko on kai vaan epätoivoinen toimenpide. Tuskimpa ihmiset enää sijoittavat siihen rahojaan".

Vuosikoron ottajien lukumäärä kasvoi äkkiä niin suureksi heidän ympärillään, että he eivät päässeet eteen eikä taaksepäin. Graham huomasi, mikä suuri määrä naisia oli keinottelijoiden joukossa, ja muisti miten ekonoomisesti riippumattomia heidän sukupuolensa nykyään oli. Ne näyttivät varsin hyvin tulevan tungoksessa toimeen käyttäen kyynärpäitään erinomaisen taitavasti, ainakin mitä ne häneen itseensä kohdistuivat. Eräs nuori, käherrettytukkainen mies, joka äkkiä joutui tähän tungokseen, katsoi pitkään häneen useamman kerran, aivan kuin hän olisi hänet tuntenut, sitten, lähestyen häntä tahallaan, kosketti hänen käteensä käsivarrellaan tavalla, jota ei voinut otaksua satunnaiseksi ja ilmaisi katseellaan, joka oli yhtä vanha kuin Chaldea, että Graham oli löytänyt suosion hänen silmissään. Mutta eräs laiha, harmaapartainen mies, hikoillen kovasti tuossa jalossa rikastumisen taistelussa, ollen sokea kaikelle muulle maalliselle, tunkeutui heidän väliinsä rynnätessään vimmalla tuota loistavaa "x 5 pr G" kohden.

"Minä tahdon päästä täältä pois", sanoi Graham Asanolle. "Tätä minä en tahdo nähdä. Näyttäkää minulle työmiehiä. Minä tahdon nähdä sinipukuisia. En näitä mielettömiä loisia --"

Hän huomasi joutuneensa keskelle raivoisaa parvea ja viimeinen toiverikas lauseensa jäi kesken.

XXI Luku.

Alhaalla.

Kauppaliikkeen kaupunginosasta tulivat he liikkuvia katuja myöten pian siihen kaupunginosaan, jossa tehdastavaraa summittain valmistetaan. Matkallaan kulki katu kahdesti Thames-virran yli, ja he tulivat leveää kohotietä myöten sille laajalle tielle, joka pohjoisesta saapui kaupunkiin. Molemmissa tapauksissa oli saamansa vaikutelma hyvin nopea, mutta syvä. Virta, leveä, kimalteleva, tummalla merivedellä täytetty uoma, kulki rakennuksien alitse ja katosi kummallekin puolen pimeään, josta välkkyi vaan valoja. Sarja mustia pursia, joita ohjasi sinipukuiset miehet, kulki merta kohden. Pohjoisesta tuleva tie oli hyvin pitkä, leveä ja korkea tunneli, jota pitkin koneelliset ajoneuvot kulkivat täyttä vauhtia mutta äänettöminä. Täälläkin näkyi pääasiassa Työkomppanian sinipukuista väkeä. Tuo kaksiraiteinen tie ja paksujen, ilmalla täytettyjen gummipyörien korkeus ja kepeys verrattuina ajoneuvoihin, herättivät Grahamin erikoista huomiota. Kapeat ja hyvin korkeat ajoneuvot, joissa oli pitkittäin rautatankoja ja joista riippui monta sataa teurastettua lammasta, olivat hänen erikoisen huomionsa esineenä. Mutta äkkiä tien käänne esti häntä näkemästä sen enempää.

Kohta lähtivät he kadulta ja laskeutuivat alas hissin avulla, kulkivat loivaa käytävää pitkin ja joutuivat jälleen alaspäin laskeutuvaan hissiin. Täällä kaikki alkoi muuttua toisellaiseksi. Kaikki, mikä oli rakennustaiteellisen koristeen näköistä, katosi, sähkövalot pienenivät voimansa ja lukumääränsä suhteen, rakennukset tulivat yhä kookkaimmiksi sen mukaan, jota lähemmäksi saavuttiin tehdaskaupunginosastoa. Ja kaikkialla, ruukunvalajain tomuisissa kaupunginosissa, joissa posliinia valmistettiin, kalkkimyllyissä, metallisorvarien osastoissa, keskellä eadhamitin valmistussammioita, kaikkialla näki vain sinisiä pukuja miehillä, naisilla ja lapsilla.

Monet näistä tomuisista Gallerioista olivat vain autioita konerivejä, loputtomia sammuneita sulatusuuneja, jotka kertoivat vallankumouksen aikaansaamista häiriöistä. Mutta siellä missä työtä tehtiin, tekivät sitä siniseen pukuun puetut miehet hitaasti. Ainoat, joilla ei ollut sinistä pukua, olivat työpaikan tarkastusmiehet ja työpoliisit keltaisissa univormuissaan. Ja nähtyään tanssipaikan säteilevät kasvot, kauppaosaston tahdonlujat ja toiverikkaat ilmeet, näki hän täällä väsyneitä kasvoja, heikkoja lihaksia ja työmiesten toivottoman väsyneitä katseita. Kaikki ne, jotka hän näki työssä olivat silminnähtävästi ruumiillisesti heikompia kuin iloisiin väreihin puetut tarkastusmiehensä tai tarkastusnaiset, jotka johtivat heidän töitään. Yhdeksännentoista vuosisadan voimakkaat työmiehet olivat kadonneet samaa tietä kuin vetohevoset ja kaikki muut elävän voiman tuottajat; heidän liian kalliiden lihaksiensa sijaan oli tullut taitavia ja täydennettyjä koneita. Työntekijän, sekä miehen että naisen tehtävänä oli hoitaa, syöttää konetta, hän oli palvelija ja apulainen, tai taiteilija, joka noudatti määräyksiä.

Naiset, verrattuina niihin, joita Graham muisti, olivat rumia ja laihoja. Kaksisataa vuotta ulkopuolella moraalin ja puritaanisen uskonnon, kaksisataa vuotta kaupunkielämää oli tehnyt tehtävänsä ja riistänyt kaiken naisellisen kauneuden ja joustavuuden noilta myriadeilta sinipukuisilta. Loistaa ruumiillisesti tai sielullisesti, olla jollain tavalla huomiota herättävä tai erikoinen, oli ollut ja oli vieläkin ainoa keino, jolla voi päästä orjuudesta vapaaksi, paeta Nautinnon kaupunkiin, loistoon ja komeuteen ja lopulta euthanasian kautta lepoon. Se kurja henkinen ruoka, jota näille raukoille tarjottiin ei voinut pitää heitä lujina tällaista kiusausta vastaan. Grahamin entisen elämän aikana oli nuorissa kaupungeissa juuri muodostunut työläiskansa ollut hyvin toisistaan eroavaa, mutta kaikilla oli samat persoonalliset ajatukset kunniasta ja korkeammasta moraalista; nyt se muodosti oman erikoisen luokkansa, jolla oli moraalisesti ja ruumiillisesti toisista eroava kanta -- ja jolla oli oma murteensakin.

He laskeutuivat yhä ja yhä alaspäin kohden vakituisia työsaleja. Matkallaan kulkivat he liikkuvan kadun alitse ja näkivät miten ne kiskojen päällä kiisivät eteenpäin ja miten poikittaisten liisteiden lomitse välkkyi valkoista valoa. Niissä tehtaissa, joissa työ oli tauonnut, oli vain heikko valaistus; ja niiden korkeat kaarrokset ja jättiläismäiset koneet näyttivät hukkuvan puolihämärään, ja niissäkin osastoissa, joissa työ oli käynnissä, oli valaistus köyhempi kuin kaduilla.

Kuljettuaan häikäisevien eadhamitisammioiden ohi saapuivat he kultaseppien osastoon, ja vasta kun hän oli näyttänyt nimikirjoituksensa, pääsi Graham näihin saleihin. Ne olivat korkeita ja hämäriä, melkein kylmiä. Ensimmäisessä työmiehet valmistelivat kultafiligraani-töitä, kukin työskenteli oman pienen työpöytänsä ääressä ja pienen verhotun lampun valossa. Pitkä rivi valoisia pilkkuja, nuo monet taitavat, voimakkaasti valaistut sormet, jotka käsittelivät kultaista, hohtavaa lankaa, ja haamumaiset, näivettyneet kasvot jokaisen valopilkun edessä, vaikuttivat omituisesti katsojaan.

Työtä tehtiin huolellisesti, mutta kuosista puuttui voima ja aisti, pääasiassa olivat ne monimutkaisia koukeroita tai muunnoskuosia geometrisen kuvion ympärillä. Näillä työmiehillä oli erityiset univormut, joissa ei ollut taskuja eikä hihoja. He pukivat tullessaan sen ylleen ja riisuivat lähtiessään, ja ennen lähtöään tarkastettiin heidät huolellisesti. Kaikista varokeinoista huolimatta, kertoi hiljaa eräs työpoliisi, varastetaan yhtiöltä hyvinkin usein. Etempänä oli pitkä galleria, jossa naiset valmistivat ja kiinnittivät juotoksiin keinotekoisia rubiinia, ja seuraavassa valmistivat miehet ja naiset kuparilankaa koruissa käytettävien ristikkojen tekemistä varten. Useiden näiden työmiesten huulet ja sieramet olivat lumivalkeita, se oli tunnusmerkkinä eräästä purppuranpunaisesta emaljista, joka siihen aikaan oli kovasti muodissa. Asano pyyteli anteeksi Grahamilta sitä, että oli tuonut hänet näkemään näin vastenmielisiä olentoja, ja ylisteli tämän retken muita hyviä puolia. "Tätähän minä tahdoin nähdä", sanoi Graham, "tätähän minä tahdoin nähdä", koettaen hillitä väristystä, joka hänessä syntyi, kun eräs erikoisen muodottomaksi mennyt nainen loi heihin tylsän katseensa.

"Olisi hän voinut tehdä muuta parempaa kuin tämän", sanoi Asano.

Graham ilmaisi inhonsa tämän nähdessään.

"Mutta, sire, mahdotontahan on pitää koristuksia ilman purppuraemaljia", sanoi Asano. "Teidän aikananne ihmiset kyllä suvaitsivat tällaista julmuutta, olivathan he kaksisataa vuotta lähempänä raakalaisuutta".