Part 15

"Tarkoitan. Miten voisin selittää sen teille? Tietysti on sininen puku pistänyt silmäänne? Kolmas osa kansaanne saa kantaa sitä -- ja uusia tulee joka päivä. Työkomppania on kasvanut taukoamatta".

"Mitä _on_ tuo Työkomppania?" kysyi Graham.

"Mitä te ennen teitte nälkää kärsiville?"

"He joutuivat köyhäinhuoneisiin, jotka olivat seurakuntien valvonnan alaisina".

"Köyhäinhuoneet! Niin -- minä tiedän. Niistä puhuttiin historiantunnilla. Nyt minä muistan. Työkomppania hävitti köyhäinhuoneet. Se muodostui -- osaksi -- erään yhdistyksen perustalle -- muistatte kai uskonnollisen järjestetyn yhdistyksen, jonka nimi oli Pelastusarmeija, -- ja siitä muodostui afäärikomppania. Alussa oli se yksinomaan hyväntekeväisyyslaitos. Se pelasti ihmiset köyhäinhuoneen kurjuudesta. Nyt minä muistan, että se oli teidän yhtiönne ensimmäisiä valtauksia. He ostivat Pelastusarmeijan ja muodostivat sen täksi. Perusajatus oli ollut antaa työtä kodittomille ihmisille".

"Niin".

"Nykyään ei löydy köyhäinhuoneita, ei hyväntekeväisyyslaitoksia, ei muuta kuin Työkomppania. Sen toimistoja on kaikkialla. Sen väri on sininen. Ja jokaisen miehen, naisen tai lapsen, joka on nälkäännääntymäisillään ja epätoivoissaan, koditon ja vailla ystäviä, täytyy lopulta kääntyä komppanian puoleen -- tai etsiä jotain tapaa kuollakseen. Euthanasia ei ole heidän vallassaan, heitä odottaa vaan tuskallinen kuolema. Ja joka aika vuorokaudesta saavat he ruokaa, suojaa ja kaikille samallaisen sinisen puvun -- se on komppanian ensimmäinen pääehto -- ja yhden päivän suojasta saavat he tehdä komppanialle yhden päivän työtä, joka antaa sitten työmiehelle pukunsa takaisin ja ajaa hänet pois".

"Todellako?"

"Ehkä se ei tunnukaan teistä niin kamalalta? Teidän aikananne kuolivat ihmiset kadulle nälkään. Se oli kyllä kamala kuolema, mutta he kuolivat ainakin ihmisinä. Jotavastoin nämät sinipukuiset --. On olemassa sananlasku: 'Sininen puku kerran, sininen puku ainiaaksi!' Komppania käyttää hyväkseen heidän työtään ja takaa heille ainaista työtä. Ihmiset tulevat sen käsiin puutetta kärsien ja avuttomina -- he saavat yhden päivän ruoan ja nukkuvat yhden yön ja lähtevät taas pois. Jos he ovat tehneet hyvin työtä, saavat he pennin tai pari -- jolloin he menevät teatteriin tai tanssipaikalle, kinematograafiin, syövät tai pelaavat. He harhailevat sinne tänne tuhlattuaan rahansa. Kerjääminen on ankarasti kielletty. Eikä kukaan antaisikaan mitään. He palaavat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä -- saman toivottomuuden ajamana kuin ensi kerrallakin. Lopulta heidän vaatteensa kuluvat, tai ryysynsä käyvät niin kurjiksi, että heitä hävettää. Silloin täytyy heidän tehdä monta kuukautta työtä ennenkuin voivat hankkia itselleen uusia. Jos he haluavat saada uusia. Suuri määrä lapsia syntyy komppanian valvonnan alaisena. Palkaksi saamastaan hoidosta täytyy äidin tehdä koko kuukauden työtä, sitten kasvatetaan ja kehitetään lapsia neljänteentoista ikävuoteensa asti, jonka jälkeen heidän täytyy tehdä kaksi vuotta työtä. Ymmärrättehän, että nämät lapset ovat syntyneet kantamaan sinistä pukua. Siten toimii komppania".

"Tässä kaupungissa ei löydy irtolaisia?"

"Ei. He joko kantavat sinistä pukua tai ovat vankilassa".

"Jolleivät tahdo tehdä työtä?"

"Useimmat suostuvat siihen tilaan jouduttuaan tekemään työtä, ja komppanialla on omat keinonsa. He käyttävät omaa rangaistustapaa -- he riistävät heiltä ruoan -- ja jos joku mies tai nainen kieltäytyy tekemästä työtä, niin hänen tuntomerkkinsä ja kuva hänen peukaloistaan lähetetään kaikille työkomppanioille yli koko maailman. Ja sitäpaitsi, millä tuollainen miesparka lähtee pois kaupungista? Matka Pariisiin maksaa kaksi leijonaa. Ja tottelemattomuuden seurauksena on vankila,-- pimeät, kamalat tyrmät -- tuolla alhaalla näkymättömissä. Ihminen voi monesta syystä joutua vankilaan".

"Ja kolmas osa kansasta saa kantaa sinistä pukua".

"Enemmän kuin kolmas osa. Nuo työjuhdat saavat elää vailla ylpeyttä, iloa tai toivoa. Tarinat Nautinnon kaupungeista kaikuu heidän korvissaan ilkkuen heidän surkeaa elämäänsä, puutettaan ja rasitustaan. He ovat liian köyhiä hankkiakseen edes euthanasian, tuon rikkaan miehen keinon päästä elämästä vapaaksi. Nuo mykät, sorretut miljoonat, lukemattomat miljoonat, yli koko maailman, jotka eivät tiedä muuta kuin että elämänsä on rajoitettu ja toiveensa täyttämättä. He syntyvät, kärsivät ja kuolevat. Siihen tilaan olemme me tulleet".

Graham istahti pää alas painuneena.

"Mutta sittenhän tuli vallankumous", sanoi hän. "Kaikki tämä muuttuu. Ostrog --"

"Sitä me toivoimmekin. Sitä toivoi koko maailma. Mutta Ostrog ei sitä tee. Hän on valtiomies. Hän tahtoo säilyttää olot sellaisinaan. Vähät hän kaikesta muusta. Hänestä on se niin luonnollista. Kaikki rikkaat, vaikutusvaltaiset, kaikki onnelliset pitävät lopulta kurjuutta luonnollisena. He käyttävät ihmisiä politiikkaansa varten ja elävät oman mielensä mukaan turmeltuneitten pyyteittensä orjina. Mutta te -- te tulette onnellisemmasta ajasta ja teihin katsoo kansa. Teihin".

Graham katsoi häneen. Helenen silmät uivat kyynelissä. Graham tunsi omituisen tunteen. Hän unohti hetkeksi koko kaupungin, hän unohti ihmisrodun ja epäselvät äänet tämän kauniin naisen suoranaisen ihmisyyden edessä.

"Mutta mitä minun tulee tehdä?" kysyi hän katsoen häntä suoraan silmiin.

"Hallitkaa", vastasi hän hiljaa kumartuen häntä kohden. "Hallitkaa maailmaa niinkuin sitä vielä ei koskaan ole hallittu, ihmisten onneksi ja hyväksi. Sillä teillä on valta -- te osaatte hallita. Kansa on rauhaton. Yli koko maailman on kansa rauhaton. Yksi sana, yksi sana teidän suustanne, ja ne liittyvät yhteen. Keskisäätykin on levoton -- onneton. Teille ei kerrota, mitä on tapahtunut. Kansa ei tahdo palata orjuuteen, se ei tahdo luopua aseista. Ostrog herätti enemmän kuin hän tahtoikaan -- hän herätti toivon".

Graham tunsi sydämensä vinhaan sykkivän. Hän koetti olla juhlallisen, punnitsevan näköinen.

"Heiltä puuttuu vaan johtaja", sanoi Helen.

"Ja sitten?"

"Te teette mitä tahdotte; -- maailma kuuluu teille".

Graham ei uskaltanut enää katsoa häneen. Äkkiä alkoi hän puhua. "Nuo vanhat unelmat, kaikki se mitä uneksin, vapaus, onni. Ovatko ne vaan unelmaa? Voisiko yksi mies -- _yksi mies_ --?" Äänensä hiljeni ja hän vaikeni.

"Ei yksi mies, vaan kaikki yhdessä -- antakaa heille vaan johtaja, joka antaa muodon heidän sydämensä toiveille".

Graham pudisti päätään ja vaikeni hetkisen.

Hän katsoi äkkiä ylös ja heidän katseensa yhtyivät. "Minä en usko niinkuin te", sanoi hän. "Minä en ole niin nuori. Minulla on täällä vaan otaksuttu valta. Ei -- antakaa minun puhua. Minä en voi perustaa oikeuden valtakuntaa -- siihen minulla ei ole voimaa -- mutta jotain, joka enemmän lähenee oikeutta kuin vääryyttä. Minä en voi luoda tuhatvuotista valtakuntaa, mutta minä olen päättänyt hallita. Puheenne on herättänyt minut. Te olette oikeassa. Ostrog saa tietää, missä hänen valtansa loppuu. Ja minä opetan hänelle. Yhden minä lupaan teille. Tämä työorjuus loppuu".

"Ja te tahdotte hallita?"

"Niin. Sillä ehdolla, että --. Yhdellä ehdolla".

"Millä?"

"Sillä, että te autatte minua".

"_Minä!_ -- nuori tyttö!"

"Niin. Ettekö te näe, että minä olen ypöyksin".

Helen vavahti ja silmissään näkyi säälin ilme. "Tarvitseeko teidän kysyä, tahdonko auttaa teitä?" sanoi hän.

Helen seisoi hänen edessään kauniina, lumoavana, ja hänen innostuksensa, heidän aikeittensa suuruus loi aivan kuin vahvan virran heidän välilleen. Koskea häneen, tarttua hänen käteensä oli se ilo mitä hän eniten toivoi. "Minä tahdon siis hallita", sanoi hän hitaasti. "Minä tahdon hallita --" Hän vaikeni. "Teidän kanssanne".

Syntyi syvä äänettömyys. Sitten kuului kellon lyönti. Helen ei vastannut mitään. Graham nousi.

"Juuri nyt", sanoi hän, "odottaa Ostrog minua". Hän epäröi katsoen häntä suoraan silmiin. "Kun minä olen kysynyt häneltä muutamia asioita --. On paljon, mitä minun täytyy saada tietää. Minä menen ehkä omin silmin katsomaan kaikkea tuota, josta te puhuitte. Ja kun sitten palaan --?"

"Minä saan kyllä tietää, milloin menette ja tulette. Minä tahdon odottaa teitä täällä".

Graham loi häneen syvän katseen.

"Minä saan sitten tietää", sanoi Helen ja vaikeni.

Graham odotti, mutta hän ei sanonut enää mitään. He katsoivat toisiinsa hetkisen suoraan, kysyvästi. Sitten lähti Graham tuulimoottorien toimistoa kohden.

XIX Luku.

Ostrogin katsantokanta.

Ostrog odotti Grahamia antaakseen hänelle muodollisen selonteon päivän hallinnosta. Tätä ennen oli Graham toimittanut tämän tehtävänsä niin nopeasti kuin mahdollista päästäkseen jatkamaan ilmapurjehduskokeilujaan, mutta nyt alkoi hän tehdä laajoja ja selviä kysymyksiä. Hän halusi heti tarttua vallan ohjaksiin. Ostrog antoi hänelle hyvin edullisia tietoja ulkomaanasioiden kehittymisestä. Pariisissa ja Berliinissä kuuli Graham olleen häiriöitä, ei mitään järjestettyä kapinaa, mutta tyytymättömyyden ilmauksia. "Monien vuosien päästä", vastasi Ostrog Grahamin kiihkeisiin kysymyksiin, "oli kommunismi taas nostanut päätään. Jos suoraan puhui, niin taistelun oikea luonne oli anarkistinen". Mutta järjestys oli palautettu näissä kaupungeissa. Mutta Graham alkoi aavistaa pahaa ja kyseli sen vuoksi tarkemmin, oliko ollut mitään taistelua. "Oli hiukan", vastasi Ostrog. "Mutta ainoastaan yhdessä kaupunginosassa. Mutta meidän afrikalainen maanviljelyspoliisimme senegalilainen osasto -- yhdistyneillä afrikalaisilla yhtiöillä oli mainiosti harjoitettu poliisilaitos -- oli valmiina, samoin aeroplaanit. Me odotimme pieniä kapinoita mannermaan kaupungeissa ja Amerikassa. Mutta Amerikassa on kaikki rauhallista. He ovat tyytyväisiä Neuvoston kukistamiseen. Ainakin joksikin aikaa".

"Minkä vuoksi te odotitte kapinaa?" kysyi Graham äkkiä.

"On olemassa paljon tyytymättömyyttä -- sosiaalista tyytymättömyyttä".

"Työkomppania?"

"Te olette ottanut asioista selvää", sanoi Ostrog hiukan hämmästyneenä. "Niin. Pääasiassa ollaan tyytymättömiä Työkomppaniaan. Se sai aikaan tarpeellisen kiihoituksen kukistaaksemme Neuvoston -- se sekä heräämisenne".

"Niinkö?"

Ostrog hymyili. Hän alkoi selvitellä. "Meidän täytyi yllyttää tyytymättömyyttä, herättää nuo entiset yleisen onnen unelmat -- tasa-arvoisuudesta -- yleisestä onnesta -- ylellisyyden estämisestä tulemasta muutamien harvojen osaksi -- nuo unelmat, jotka olivat olleet kaksisataa vuotta haudattuina. Kyllähän te ne tunnette? Meidän täytyi herättää nuo unelmat, niin mahdottomia kuin ne olivatkin -- voidaksemme kukistaa Neuvoston. Ja nyt --"

"No niin?"

"Vallankumous on tapahtunut, Neuvosto on kukistettu, ja tuo herättämämme kansa -- pysyy levottomana. Me emme taistelleet kyllin kauvaa. Teimmehän me lupauksia. Kummallista on nähdä, miten voimakkaasti ja nopeasti tuo epämääräinen, vanhentunut humanitarismi heräsi ja levisi. Se on hämmästyttänyt meitäkin, jotka sen panimme alkuun. Pariisissa, kuten jo sanoin -- saimme turvautua ulkoapäin tulevaan apuun".

"Ja täällä".

"Täällä on rauhatonta. Monet eivät halua palata töihinsä. Yleinen lakko on olemassa. Puolet tehtaista ovat tyhjinä ja kansa kuljeksii kaduilla. He puhelevat kommunismista. Silkki ja samettipukuisia miehiä solvaistaan kadulla. Sinipukuiset odottavat teiltä vaikka mitä. Mutta teillä ei ole mitään syytä olla levoton. Me panemme puhekoneet käymään, ne saavat olla vastapainona kaikille vahingollisille vaikutuksille ja vedota lakiin ja järjestykseen. Meidän täytyy tarttua lujasti kiinni; siinä kaikki".

Graham mietti. Hän huomasi millä keinoin hän voisi saada vallan käsiinsä. Mutta hän jatkoi hilliten itseään.

"Vaikka täytyisikin tuottaa neekeripoliisit", sanoi hän.

"Se on välttämätöntä", sanoi Ostrog. "Ne ovat mainion uskollisia olentoja, joilla ei ole mitään omia ajatuksia -- jotka turmelevat meidän rotumme. Jos Neuvostolla olisi ollut niitä katupoliiseina niin asiat olisivat kääntyneet toisin. Joka tapauksessa ei tarvitse pelätä muuta kuin pieniä häiriöitä ja väentungoksia. Te voitte lähteä lentoretkillenne ja voitte pujahtaa Capriin, jos täällä aletaan ampua tai polttaa. Meillä on kaikkien suurien yhtiöiden langat käsissämme; aeronauteilla on etuoikeuksia ja he ovat rikkaita miehiä, se on maailman suljetuin yhtiö, samoin on tuulimoottorien insinöörienkin laita. Meillä on ilma vallassamme, ja silloin me vallitsemme maankin. Ei löydä ainoatakaan elävää olentoa, joka voisi ohjata niitä meitä vastaan. Heillä ei ole johtajia -- lukuunottamatta niiden paikallisten salaisten seurojen johtomiehiä, jotka me järjestimme ennen teidän heräämistänne. He ovat vaan villitsijöitä ja kiihoittajia, jotka ovat hirveän kateellisia toisilleen. Kukaan heistä ei kelpaa ylimmäksi johtajaksi. Jos kapina syttyy, niin se ei ole järjestetty. Ollakseni suora -- niin minä toivon sitä. Mutta se ei tule häiritsemään teidän lentoretkiänne. Ne ajat, jolloin kansa pystyy tekemään vallankumouksen, ovat olleet ja menneet".

"Kyllä minä uskon", sanoi Graham. "Kyllä minä uskon". Hän vaipui mietteisiinsä. "Tämä teidän maailmanne on hämmästyttänyt minua monessa suhteessa. Minun aikanani uneksimme ihmeellisestä kansanvaltaisesta elämästä, jolloin jokainen olisi yhdenarvoinen ja onnellinen".

Ostrog katsoi häneen terävästi. "Kansanvaltaisuuden ajat ovat jo menneet", sanoi hän. "Menneet ainiaaksi. Ne alkoivat Crecyn jousimiesten taistelulla, ja päättyivät, kun hyökkäävä jalkaväki, mieslaumat lakkasivat saavuttamasta maailmanvoittoja, kun kalliit kanuunat, suuret sotalaivat ja sotilaalliset rautatiet tulivat vallan apukeinoiksi. Nyt on rahavallan aika. Rahalla on nyt suurempi valta kuin koskaan ennen -- se hallitsee maata, merta ja pilviä. Valta kuuluu sille, joka osaa rikkautta käyttää. Teidän täytyy alistua tosiasioiden alle, ja nämät ovat tosiasioita. Maailma kansalle! Kansa hallitsemaan! Teidänkin aikananne tuo oppi hyljättiin ja tuomittiin. Nykyään sillä ei ole muuta kuin yksi kannattaja -- tosin monipäinen, mutta typerä -- yksityinen kansaan kuuluva mies".

Graham ei heti vastannut. Hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiinsa.

"Ei", sanoi Ostrog. "Kansanmiehen aikakausi on ollut ja mennyt. Vapaudessaan on mies yhtä hyvä kuin toinenkin, tai melkein yhtä hyvä. Aikaisempi aatelisto perustui tuohon hiukan häilyvään perustaan, voimaan ja rohkeuteen. Heidän valtaansa rajoitettiin -- rajoitettiin. Syntyi kapinoita, kaksintaisteluja, sotia. Ensimmäinen, todellinen aatelisto syntyi linnojen ja peitsien turvassa, ja sortui kiväärien ja kaaripyssyjen edessä. Mutta nyt on olemassa toinen aatelisto. Se oikea. Tuo kanuunain ja kansanvallan aika oli vaan pyörre virrassa. Kansanmies kuuluu nyt avuttomasti yhteen suureen kokonaisuuteen. Nyt meillä on tuo suuri koneisto, jonka nimi on kaupunki, ja täydellinen järjestelmä, jota kansanmies ei voi hävittää".

"Mutta", sanoi Graham, "jotainhan vastustusta löytyy -- jotain, jota teidän täytyy tukahuttaa -- mutta joka ponnistelee ja vastustaa".

"Saattepa nähdä", sanoi Ostrog hymyillen pakollisesti ikäänkuin lykätäkseen nämät vaikeudet syrjään. "Minä en ole herättänyt tuota voimaa omaksi turmiokseni -- luottakaa siihen".

"Kukapa tietää", sanoi Graham. Ostrog katsoi hämmästyneenä häneen. "_Täytyykö_ maailman mennä tätä tietä eteenpäin?" sanoi Graham, joka ei enää voinut hillitä itseään. "Täytyykö sen kulkea tätä tietä eteenpäin? Onko meidän kaikki toiveemme olleet turhia?"

"Mitä tarkoitatte?" kysyi Ostrog. "Toiveemme?"

"Minä tulen kansanvaltaisesta ajasta. Ja minä löydän aateliston hirmuvallan!"

"Niin, -- mutta tehän olette tämän hirmuvallan päämies".

Graham katsahti ylös.

"No niin", sanoi Ostrog, "katsokaahan kaikkea yleisemmältä kannalta. Tätä tietä on muutos aina kulkenut. Toisella puolella aatelisto, etevämpien ylivalta -- toisella puolella kykenemättömien kärsimys ja sorrettu tila, siten kuljetaan edistystä kohden".

"Aatelisto! nuo ihmiset, jotka tapasin --"

"Oh! eivät _he_!" sanoi Ostrog. "Useimmat heistä kulkevat kohti kuolemaansa. Pahe ja nautinto! Heillä ei ole lapsia. Se ihmislaji kuolee sukupuuttoon, jos maailma kulkee tietään eikä käänny takaisin. Irstailun rauhallinen tie, jonka lopulla on nautinnon karreksi polttamille olennoille euthanasia, on keino, jonka avulla tuo rotu tuhotaan!"

"Hyvinkin hauska keino", sanoi Graham. "Kuitenkin --". Hän mietti hetkisen. "Mutta onhan olemassa muutakin -- tuo köyhien suuri lauma. Kuoleeko sekin? Se ei kuole. Se kärsii, ja sen kärsimys on voima, jota ette tekään --"

Ostrog teki kärsimättömän liikkeen ja hän alkoi puhua rauhattomammin kuin äsken.

"Elkää olko levoton näiden asioiden, suhteen", sanoi hän. "Kaikki tämä tasaantuu muutamassa päivässä. Kansa on suuri, typerä eläin. Mitä siitä, vaikka se ei kuolekaan? Ja vaikka se ei kuolekaan, niin sitä voidaan kesyttää ja ohjata. Minulla ei ole mitään hellyyttä orjia kohtaan. Te kuulitte tuon kansan huutavan ja laulavan kaksi yötä sitten. Heille oli opetettu tuo laulu. Jos te olisitte sattumalta valinnut jonkun ja kylmäverisesti kysynyt, miksi hän huusi, niin ei hän olisi voinut vastata siihen. He luulivat teidän ihastuvan heidän huudoistaan, he uskoivat siten osottavansa uskollisuuttaan ja alamaisuuttaan. Sillä hetkellä olivat he valmiita tuhoamaan Neuvoston. Tänään -- alkavat he jo suuttua niille, jotka kukistivat Neuvoston".

"Ei, ei", sanoi Graham. "He huusivat siksi, että heidän elämänsä oli kamala, iloton ja toivoton ja siksi että he toivoivat minun -- minun --".

"Ja mitä he toivoivat? Mitä he toivoivat? Mikä oikeus heillä oli toivoa? He tekivät huonosti työtä ja kadehtivat niitä, jotka tekevät hyvin. Ihmiskunnan toive -- mikä se on? Että jonain päivänä ilmestyy yli-ihminen, että jonain päivänä kaikki huono, heikko ja raaka vähenee ja katoo. Vähenee, jollei aivan katoa. Maailmassa ei ole tilaa huonoille, typerille ja hermostuneille. Heidän velvollisuutensa -- sillä onhan se velvollisuus -- on kuolla. Kuolema sovittaa heikkenemisen! Tätä tietä kulkien raaka peto saavuttaa korkeamman maalin".

Ostrog astui muutaman askeleen, näytti miettivän ja kääntyi Grahamin puoleen. "Minä voin kuvitella, miten oudolta tämä meidän aikamme näyttää Victorian aikuiselle englantilaiselle. Te kaipaatte kaikkia vanhoja eduslaitosmuotoja -- muutamissa ihmisissä kummittelee vielä ajatus äänestävästä neuvostosta, parlamentista ja muista yhdeksännentoista vuosisadan hullutuksista. Te olette valmis inhoamaan Nautinnon kaupunkeja. Olisihan minun pitänyt ajatella sitä, jollen olisi ollut niin toimiin kiintynyt. Mutta kyllä te vielä muutatte mielipiteitänne. Kansa on aivan mieletön kateudesta -- heillä on sama kanta kuin teilläkin. Kaduilla huudetaan paraillaan, että Nautinnon kaupungit olisi hävitettävät. Mutta Nautinnon kaupungit ovat valtion puhdistuskeinoja, sinne kokoontuu vuosittain kaikki, mikä on heikkoa ja turmeltunutta, mikä on irstasta ja laiskaa, kaikki maailman konnamaisuus, joka kulkee hienoa häviötään kohden. He menevät sinne, oleksivat siellä, kuolevat lapsettomina, ja ihmiskunta parantuu. Jos kansa punnitsisi järkevästi, niin eivät he kadehtisi rikkaiden kuolintapaa. Ja te tahtoisitte parantaa typerät ja tyhmät työmiehet, jotka me olemme tehneet orjiksi, ja koettaa tehdä heidän elämänsä rauhalliseksi ja hauskaksi. Juuri kun he ovat vaipuneet siihen, mihin he kelpaavat." Hän hymyili tavalla, joka ärsytti Grahamia. "Kyllä te muutatte mielipiteitä. Kyllä minä nuo ajatukset tunnen; nuoruudessani minä luin Shelleytä ja uneksin vapaudesta. Vapautta ei löydy viisauden ja itsensähillitsemisen ulkopuolella. Vapaus on meissä -- eikä ulkopuolellamme. Se on jokaisen oma asia. Otaksukaahan -- vaikka se on mahdotonta -- että tuo haukkuva, typerä, sinipukuinen joukkio saisi ylivallan, mitä sitten? He joutuisivat vaan toisten vallitsijoiden käsiin. Niin kauvan kuin lampaita on olemassa, niin luonto ehdottomasti tuottaa susia. Jos he saisivat voiton, niin merkitsisi se vaan monen sadan vuoden taantumista. Aateliston muodostuminen on kohtalon horjumaton tahto. Lopputuloksena on yli-ihminen -- huolimatta ihmiskunnan hulluista vastustuksista. Tehkööt kapinoita, voittakoot ja surmatkoot minut ja kaltaiseni. Uusia nousee -- uusia johtajia. Lopputulos on aina sama".

"Kukapa tietää", sanoi Graham itsepäisesti.

Hän seisoi hetken katse maahan painuneena.

"Mutta minun täytyy itse saada nähdä kaikki", sanoi hän äkkiä varmalla ja käskevällä äänellä. "Vasta silloin voin ymmärtää. Minun täytyy nähdä. Sen minä tahdoin sanoa teille, Ostrog. Minä en tahdo tulla Nautinnon kaupungin kuninkaaksi; se ei ole mieleeni. Minä olen kuluttanut kylliksi aikaa ilmapurjehduksiin -- ja moneen muuhun. Minun täytyy oppia näkemään, miten kansa nyt elää, miten kansan elämä on kehittynyt. Sillä minun täytyy päästä tästä kaikesta selville. Minun täytyy nähdä, miten elää -- varsinkin työkansa -- miten he tekevät työtä, menevät naimisiin, saavat lapsia, kuolevat --"

"Näettehän sen meidän realistisista kertomuksistamme", vakuutti Ostrog käyden äkkiä hätäiseksi.

"Minä tahdon nähdä todellisuuden", sanoi Graham.

"Se käy vaikeaksi", sanoi Ostrog vaipuen mietteisiinsä. "Kaikkialla ehkä --"

"Sitä en odottanut --"

"Minä vaan arvelin --. Mutta kuitenkin, ehkä --. Te sanoitte haluavanne kulkea pitkin kaupungin katuja katsomassa kansan elämää".

Äkkiä näytti hän tekevän päätöksen. "Teidän täytyy pukeutua valepukuun", sanoi hän. "Kaupunki on kiihkoissaan ja tieto teidän läsnäolostanne voisi saada vaarallisen mellakan aikaan. Mutta koska te haluatte lähteä katselemaan kaupunkia --. Niin, nyt se kyllä näyttää mahdolliselta --. Me löydämme kyllä keinon. Jos se todellakin huvittaa teitä! Olettehan te valtijas. Te voitte mennä, minne vaan haluatte. Asano hankkii teille valepuvun tätä matkaa varten. Hän lähtee kanssanne. Tuo ajatus ei ole sittenkään mikään huono ajatus".

"Ettekö te tahdo neuvotella mistään minun kanssani?" kysyi äkkiä Graham, jossa paha epäluulo oli herännyt.

"Oh, hyvä Jumala, en lainkaan! En! Minä luulen, että te voitte uskoa asioiden hoidon minun käsiini ainakin joksikin aikaa", sanoi Ostrog hymyillen. "Vaikka me olisimmekin eri mieltä --"

Graham loi häneen terävän katseen.

"Luuletteko, että verinen taistelu puhkee kohta?" kysyi hän äkkiä.

"En suinkaan".

"Minä ajattelen noita neekerejä. Minä en usko, että kansa ryhtyy mihinkään vihamielisyyksiin minua kohtaan, sillä olenhan minä kuitenkin mestari. Minä en tahdo, että noita neekerejä tuotetaan Lontoosen. Ehkä se on vanhanaikuinen ennakkoluulo, mutta minä tunnen jotain osanottoa europpalaisia ja heidän heimoisia rotujaan kohtaan. Ja mitä Pariisiinkin tulee, niin --"

Ostrog katsoi häneen rypistyneiden silmäkulmiensa alta. "Minä en tuota neekereitä Lontoosen", sanoi hän hitaasti. "Mutta jos --"

"Te ette saa tuoda aseellisia neekeriä Lontoosen, tapahtukoon mitä tahansa", sanoi Graham. "Tässä suhteessa on päätökseni järkähtymätön".

Ostrog, oltuaan hetken vaiti, päätti olla vastaamatta ja kumarsi kunnioittavasti.

XX Luku.

Kaupungin kaduilla.

Samana yönä lähti Graham kenenkään tuntematta tai aavistamatta, puettuna kuten tuulimoottoritoimiston alempi palvelija, joka oli saanut lomapäivän, seurassaan Työkomppanian siniseen pukuun puettu Asano, tarkastamaan kaupunkia, jonka läpi hän oli harhaillut pimeän vallitessa. Mutta nyt näki hän sen valaistuna, kansaa oli liikkeellä ja kaikkialla vallitsi elämän hyörinää. Välittämättä vallankumouksen kuohuvasta pauhusta, välittämättä tavattomasta tyytymättömyydestä, valmistuksista uuteen taisteluun, jolle edellinen kapina oli ollut vaan alkusäveleenä, kulkivat kaupan monenlaiset virtaukset laajoina ja voimakkaina. Hän oli jo päässyt selville uuden ajan yleispiirteistä ja yleissuhteista, mutta hän ei ollut valmistautunut niiden odottamattomien hämmästysten varalta, jotka monenlaiset värit ja vaikutelmat herättivät hänessä.