Part 9
»Älä, Nick, älä Herran tähden lyö! En tarkoittanut pahaa! Päästä minut tällä kertaa, tee se, Nick.»
»Tule tänne! Saat totisesti maistaa ruoskaa ja tiedät ansainneesi sen. Tule tänne, sanon minä!»
Mies parka otti pari askelta isäntäänsä kohden, jonka raaka voima pakotti hänet tottelemaan, sitten hän pysähtyi ja kääntyi puolittain kuin paetakseen. Mutta uhkaava ääni pysähdytti hänet.
»Tule tänne!»
Vaikeroiden ja rukoillen isäntäänsä katkonaisin, epäselvin sanoin kääntyi Joe jälleen häneen päin.
Mutta ratkaisevalla hetkellä keskeytti rauhallinen, hillitty ääni vastenmielisen kohtauksen.
»Pyydän anteeksi, herra Cambert!»
Kiroten hämmästyksestä Nick pyörähti Patchesiin päin, joka rauhallisesti astui häntä kohden.
»Mitä teillä on tekemistä täällä?» kysyi Nick, hänen uhrinsa livahtaessa hevosensa luo ja tuijottaessa tulijaan sanomattoman ällistyksen vallassa.
»Tulin juomaan», vastasi Patches tyynesti. »Mainiota vettä, eikö olekin? Ja päivä on helteinen — raikas juoma tekee totisesti hyvää.»
»Te kuulitte meidän lähestyvän ja päätitte esittää nuuskijaa, vai mitä?» tulistui Tailholt Mountainin isäntä.
Patches hymyili. »Pelkäänpä, etten lainkaan päättänyt sitä», hän vastasi hyväntahtoisesti. »Olen siinä suhteessa hiukan omituinen», hän lisäsi kohteliaasti. »Teen usein, mitä minulle kulloinkin pistää päähän, käsitättehän — joskus vallan yllättäviä tekoja.»
Nick katsahti tähän kohteliaaseen mieheen puolittain huvittuneena, puolittain raivoissaan. »Kuulin, että Risti-Kolmiossa vetelehtii eräs nahjus», hän virkkoi viimein. »Te näytättekin olevan aika junkkari. No, nyt olette juonut. Laittautukaa äkkiä tiellenne täällä!»
»Anteeksi!» sanoi Patches kysyvästi ja katsoi häneen vilpittömän näköisenä.
»Saamari! Korjatkaa luunne! Menkää työhönne!»
»Luulin tosiaan tätä avoimeksi laitumeksi, herra Cambert.» Patches katsahti ympärilleen kuin vakuuttuakseen siitä, ettei ollut erehtynyt paikasta.
Nickin silmät vetäytyivät uhkaavina kokoon. »Mutta teille se on suljettu, kuuletteko!» Kun Patches ei liikahtanutkaan paikaltaan, hän tulistui: »No, lähdettekö siitä vai pitääkö minun antaa teille kyytiä?» Hän otti uhkaavana askelen rauhanhäiritsijää kohden.
»Ei», vastasi Patches rauhallisesti, »en aio lähteä — juuri nyt — ja», hän lisäsi miettiväisenä, »teidän sijassanne en yrittäisi antaa kyytiä kenellekään.»
Rauhallisen muukalaisen harvinainen itsehillintä sai kookkaan miehen empimään. »Vai ette, häh?» vastasi hän. »Aiotte siis sekaantua minun asioihini?»
»Jos te asioillanne tarkoitatte sellaisen miehen ruoskimista, joka ei kykene puolustautumaan, niin varmasti aion.»
Tuokion verran Nick tuijotti mieheen sanattomana aivan kuin ei olisi uskonut korviaan. Sitten hänet valtasi silmitön raivo. Karkeasti kiroten hän tarttui jälleen piiskaansa ja syöksyi muukalaista kohden.
Mutta samassa silmänräpäyksessä kuin piiska viuhui ilmassa, sattui hänen leukaansa luja nyrkinisku. Tärähdyksen voima Nickin hyökätessä puolitiehen iskua vasten oli kerrassaan kauhea. Hänen päänsä retkahti taaksepäin ja hän kaatui tajuttomana maahan.
Patches kumartui kylmäverisesti maassa makaavan miehen yli ja otti hänen pistoolinsa. Sitten hän vetäytyi muutaman askelen taaksepäin ja jäi rauhallisena odottamaan.
Yavapai Joe, joka suu auki ja silmät selällään oli seurannut tätä asian varsin odottamatonta käännettä, heilahdutti itsensä satulaan ja nykäisi suitsista ikäänkuin ratsastaakseen tiehensä henkensä edestä.
»Odottakaa, Joe!» käski Patches jyrkästi. »Nick palaa tajuihinsa tuossa tuokiossa. Pysykää siinä, missä olette.»
Vielä hänen puhuessaan avasi maassa makaava mies silmänsä. Hän katsahti ympärilleen yrittäen selvittää itselleen tilanteen. Sitten hän hypähti raivoissaan jalkeille ja tarttui pistooliinsa, mutta kun hänen kätensä sattui tyhjään koteloon, välähti hänen kasvoillaan pelko, ja hän jäi tuijottamaan Patchesiin kunnioittavin ja nöyryytetyin katsein.
»Niin, minulla on teidän pistoolinne», sanoi Patches rauhallisesti. »Katsokaa, pidin parempana pelastaa teidät kiusauksesta käyttää sitä. Ettehän te kuitenkaan itse asiassa tahtoisi ampua minua. Te vain luulette tahtovanne. Kun rauhassa ajattelette asiaa, niin kiitätte minua. Huomatkaa, kuolleena tuottaisin teille monta vertaa enemmän harmia kuin elävänä. En luule, että herra Baldwin olisi lainkaan mielissään nähdessään minut kuoliaaksi ammuttuna, etenkin jos ampuja kuuluisi Tailholt Mountainin miehiin. Ja lisäksi olen varma, että Villihevos-Phililläkin olisi silloin jotakin sanomista.»
»No, mitä tahdotte?» murahti Nick. »Olette antanut minulle selkään. Mikä teidän tarkoituksenne oikeastaan on?»
Patches silmäili miestä ivallisesti hymyillen, mikä sai Nickin kuohahtamaan kiukusta.
»Jollei teillä olisi pistooliani, niin minä —» alkoi hän, mutta vaikeni äkkiä, sillä Patches oli samassa silmänräpäyksessä varovasti asettanut hänen pistoolinsa kalliolle ja otti nyt tyhjin käsin askelen Nickiä kohti.
»Niin tekisitte mitä?»
Kuullessaan rivakan kysymyksen, joka muodosti täydellisen vastakohdan Patchesin tähänastiselle sävylle, Nick epäröi ja otti askelen taaksepäin.
Patches astui viipymättä vieläkin askelen lähemmäksi, ja nyt sanat tulvivat hänen huuliltaan tiukkoina ja tarmokkaina. »Mitä tekisitte, suuri sika? Teissä on miestä löylyttämään toista, joka on teitä puolta pienempi, teissä on miestä lyömään avutonta raukkaa kuin koiraa, teissä on miestä uhkailemaan ja pahoinpitelemään nahjusta, joka pelkää teitä, teissä on miestä hyökkäämään ase sojossa miehen kimppuun, jonka luulette olevan kykenemätön puolustautumaan, mutta näyttäkääpä mihin te nyt pystytte!»
Tailholt Mountainin isäntä vetäytyi yhä enemmän taaksepäin ja hypähti äkkiä hevosensa selkään.
»Tule, Joe!» kutsui hän toveriaan.
»Ei, te ette mene mihinkään», virkahti Patches päättävästi. »Joe, pysykää siinä, missä olette!»
Nick ällistyi. »Mitä tarkoitatte?» hän murahti.
»Tarkoitan sitä», vastasi Patches, »että Joe saa itse valita, tahtooko lähteä mukaanne vai ei. Joe», pitkitti hän kääntyen vapisevaan miesraukkaan päin, »teidän ei tarvitse lähteä hänen mukaansa. Jos tahdotte, saatte tulla minun kanssani. Minä pidän huolta teistä ja annan teille tilaisuuden tulla mieheksi, jos vain tahdotte.»
Nick nauroi karkeasti. »Vai niin, se oli siis teidän tarkoituksenne. Mutta se keino ei tepsi. Nyt ymmärrän, miksi Bill Baldwin pitää teitä palveluksessaan ja sanoo teitä viattomaksi nahkapojaksi, senkin kirottu urkkija! Tule, Joe!» Hän kääntyi lähteäkseen, ja Joe vetäisi suitsista seuratakseen häntä.
Jälleen Patches puhutteli häntä: »Odottakaa, Joe!» Hänen äänensä oli miltei rukoileva. »Ettekö siis ymmärrä, Joe? Tulkaa minun kanssani. Älkää jääkö tuon miehen koiraksi. Olkaa mies, Joe — Jumalan tähden, olkaa mies! Seuratkaa minua!»
»No», kirahti Nick seuralaiselleen Patchesin vaiettua, »aiotko tulla vai pitääkö minun antaa sinulle vauhtia?»
Pelokkaasti katsahtaen Patchesiin Joe mumisi jotakin ja ratsasti isäntänsä jälkeen.
Heidän hävitessään metsikköön huusi Nick kääntyen satulassaan: »Odottakaahan, senkin nuuskija, kyllä minä vielä teille näytän!»
»Sitä en usko», vastasi Patches hilpeästi. »Se ei olisi teille eduksi. Pistoolinne voitte noutaa uittamon vanhalta veräjältä. Vien sen sinne. Hyvästi, Joe!»
Hetkisen muukalainen seisoi liikkumattomana kuunnellen kavioiden häipyvää kapsetta, ja hänen huulilleen levisi tuttu itsehalveksunnan hymy.
»Mies raukka!» hän mutisi kääntyessään mennäkseen hevosensa luo. »Joe raukka! Tiedän miltä hänestä nyt tuntuu.»
»Pelkäänpä tuottaneeni teille harmia», sanoi Patches katuvaisena Rovastille kerrottuaan hänelle ja Philille päivän tapahtumasta. »Antakaa minulle anteeksi: en tosiaan ajatellut nenääni pitemmälle.»
»Harmia!» vastasi Rovasti vilkuttaen silmää Philin nauraessa tyytyväisenä. »Mehän olemme oikein toivoneet saavamme riidanaihetta noiden kirottujen tailholtilaislen kanssa. Mutta mitä ihmettä olisitte tehnyt tuolla Joe-raukalla, jos hän tosiaan olisi lähtenyt mukaanne?»
»Totta puhuen, sitä en tiedä», vastasi Patches vilpittömästi. »Ajattelin vain, kuinka mielenkiintoinen koe se olisi. Hän säälitti minua niin, että —», hän vaikeni hämillään ja yhtyi toisten nauruun.
Mutta myöhemmin oli Rovastilla ja Philillä kahdenkeskinen keskustelu, jonka tuloksena oli, että Patchesin oppiaineisiin lisättiin pistoolinkäyttö.
Kuusipiippuisen lataaminen ja laukaiseminen nopeasti ja varmasti on tärkeä osa oikean paimenen koulutuksessa, selitti Phil. »Jos esimerkiksi joutuisitte otteluun hurjan härän kanssa tai jos hevosenne kaatuisi tai muuta samanlaista.»
X LUKU.
Karjankierros.
Kesän viimeiset viikot Patches vietti enimmäkseen ratsain Philin seurassa edistyen tämän kokeneen opettajan johdolla päivä päivältä siinä työssä, josta hän oli päättänyt suoriutua. Hänen palava harrastuksensa, nopea älynsä ja loistavat ruumiilliset edellytyksensä auttoivat häntä varsin lyhyessä ajassa hallitsemaan paimenen ammatin kaikkia eri puolia.
Silloin tällöin he ratsastusretkillään tapasivat Tailholt Mounlainin miehet, toisinaan nähden heidät vain etäältä, toisinaan kohdaten karjanjuottopaikalla. Kun Nick Cambert täten joutui Risti-Kolmio-Kartanon miesten välittömään läheisyyteen, tervehti hän Philiä maan tapaan, mutta kohteli sen sijaan hänen toveriaan aivan kuin tämä olisi ollut ilmaa. Hän oli nähtävästi kuitenkin Patchesin ennustuksen mukaan tullut huomaamaan, että hänelle itselleen oli edullisinta olla täyttämättä uhkaustaan miestä kohtaan, joka niin perusteellisesti oli hänet nöyryyttänyt.
Mutta Patchesin mielenkiinto Joe-parkaa kohtaan ei heikentynyt. Tavatessaan tämän oli hänellä aina jokin ystävällinen sana varalla. Phil ihmetteli tämän huomatessaan, mutta ei virkkanut mitään.
Tapahtui usein, että Kitty Reid tuli milloin yksin, milloin omaistensa seurassa, suuren laitumen poikki viettämään iltahetkeä naapurikartanoon. Toisinaan pysähtyivät Phil ja Patches Pata-Koukku-S-Kartanoon juottamaan hevosiaan ja hetkiseksi rupattelemaan Kittyn kanssa. Sattuipa niinkin, että tyttö kohtasi kumppanukset heidän ratsastaessaan tarkastamassa karjaa ja yhtyi heidän seuraansa tunniksi, pariksi.
Patchesin ja Kittyn tuttavuus syveni ystävyydeksi, sillä Kittyä viehätti puheleminen tämän miehen kanssa asioista, jotka niin suuresti kiinnittivät hänen mieltään. Tuntien Philin vilpittömän kiintymyksen Patchesiin hän tiesi, ettei tämä käsittäisi häntä väärin, ja niin Patches oppi vähitellen ymmärtämään Philin rakkauden Kittyyn ja tämän suhtautumisen ihailijaansa — entiseen koulutoveriinsa ja nuoruutensa rakastettuun.
Myöskin Risti-Kolmio-Kartanon kotoisessa elämässä valtasi Patches vähitellen itselleen oman paikan. Hänen avuliaisuutensa ja sydämellinen, vilpitön kohteliaisuutensa, mutta myöskin salainen alakuloisuus, joka joskus karkotti hilpeyden hänen kasvoiltaan ja synkensi hänen katseensa, voittivat rouva Baldwinin sydämen. Istuessaan kesäiltoina pähkinäpuiden alla Stella, Phil, Curly, pikku Billy ja Patches ympärillään Rovasti oppi vähitellen huomaamaan, että hänen uusi apulaisensa jo oli kokenut Getsemanensa, joka meidän kaikkien — Rovastin sanojen mukaan — ennemmin tai myöhemmin on kestettävä. Ja paimenet, jotka tunsivat hänen hyväsydämisyytensä, rohkeutensa ja vaatimattomuutensa, hyväksyivät hänet toverikseen. Pikku Billy noudatti ihanteensa Villihevos-Philin esimerkkiä ja varasi »nahkapojalle» suuren sijan sydämessään.
Kun karjankierroksen aika oli käsillä, sai Patches kuten muutkin miehet huostaansa useita hevosia ja astui toisten ratsastajien joukkoon. Nyt ei ollut kysymystä muutamien eläinten tilapäisestä merkitsemisestä, vaan kaikkien kartanoiden omistamien karjalaumojen järjestelmällisestä lajittelemisesta ja tarkastamisesta.
Siihen aikaan kävi karjankierros näillä main yhteistyön merkeissä. Eri kartanot, joiden karja laillisesti merkittynä omistajan polttomerkillä kävi vain luonnollisten rajojen rajoittamalla yleisellä laitumella, olivat karjankierroksessa edustettuina omistamainsa eläinten lukumäärän mukaan. Ratsastajajoukko, jonka jokaisella jäsenellä oli kolme tai viisi hevosta, tarkasti yhden kierrokseen kuuluvista laitumista kerrallaan. Joukkue kerääntyi keskelle laidunta hajaantuen sitten eri suuntiin niin etäälle kuin laidunta riitti, eritellen ja merkiten jokaisen yksityisen eläimen isännältään saamiensa ohjeiden mukaan. Sitten kierros siirtyi toiselle laitumelle, kunnes työ oli suoritettu. Jokaisen kartanon isäntä tai päällysmies johti kierrosta sen liikkuessa hänen kartanonsa mailla, siirtyen sitten ratsastajien riviin ja luovuttaen johdon seuraavalle. Taitamattomia, haluttomia tai epärehellisiä miehiä ei kierroksessa voitu käyttää, ja siksi jokainen karjakartanon isäntä lähettikin parhaat miehensä tehtävään. Tehdäkseen kunnolla työnsä karjankierroksessa täytyi miehen sanan parhaimmassa merkityksessä olla mies.
Onnettomuustapaukset eivät olleet harvinaisia karjankierroksen aikana. Milloin sai hevonen surmansa, milloin kannettiin mies taittunein jäsenin tai murskaantunein päin kotikartanoon saamaan hoitoa, milloin saatettiin uljas ratsastaja, joka aamulla hilpeänä oli lähtenyt päivän työhön, illan hämärässä hiljaiseen lepopaikkaan odottamaan viimeisen kierroksen aamua, joka kokoaa meidät kaikki suurimman isännän luo.
Päivän toisensa jälkeen ratsasti Patches näiden voimakkaiden miesten mukana, valloittaen vähitellen itselleen paikan heidän joukossaan. Phil huomasi, että nämä ensiksi pakottivat hänet näyttämään, mihin kelpasi, ja että he yhtä pian kuin Curly aikoinaan saivat oppia, että oli raja, jonka yli heidän ei ollut hyvä mennä.
Nick Cambert, joka samaten kuin hänen ainoa miehensä Yavapai Joekin otti osaa kierrokseen, vältti huolellisesti Patchesia. Mutta Patchesin osoittama ystävällisyys Yavapai Joeta kohtaan ei suinkaan ollut omiaan vähentämään häntä koskevia keskusteluja ja arveluja. Kierros oli parhaiksi ehtinyt Pata-Koukku-S:n maille, kun sattui tapahtuma, joka yhä lisäsi sitä mielenkiintoa, jota uusi ratsastaja tovereissaan herätti.
Karjaa kierrettiin laitumelle lähellä Risti-Kolmio-Kartanon aitaa. Phil ja Curly olivat juuri tarkastamassa joitakin Risti-Kolmion härkiä, kun laumaa vartioivat ratsastajat äkkiä näkivät heidän erottavan karjasta yhdeksänkuukautisen vasikan ja ajavan sen aitaukseen merkitsemättömien eläinten joukkoon.
Nyt tiesi jokainen, mitä tulisi tapahtumaan.
Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ennen kuin merkitsemättömät vasikat oli ajettu aitaukseen. Phil jutteli hetkisen Jim Reidin kanssa ja ratsasti sitten Nick Cambertin luo, joka istui satulassaan hiukan etäämpänä. Risti-Kolmion päällysmiehen sävy oli varsin naseva. »Saanko vaivata teitä kumoamaan polttomerkkinne tuossa Risti-Kolmion vasikassa, Nick.»
Tailholt Mountainin isäntä ei hetkeäkään teeskennellyt ymmärtämättömyyttä. »Sitä minä, piru soikoon, en tee», hän vastasi karkeasti. »Minä en kasvata vasikoita Bill Baldwinille, ja tiedän, mitä puhun. Tuo on Neljä-Viiva-M:n vasikka, ja minä itse merkitsin sen Hevosuittamolla, ennen kuin se oli jättänyt lehmän. Muutamien teidän miestenne kädessä polttorauta onkin liian löyhässä, herra Villihevos-Phil.»
Silmänräpäyksen Phil katsoi mieheen Jim Reidin ratsastaessa lähemmäksi ja muiden pidättäessä henkeään jännityksestä. Irroittamatta katsettaan Nickistä virkahti Phil jäntevästi:
»Tulkaa tänne, Patches.»
»Onko se vasikka aitauksessa, josta kerroitte minulle, Patches?» kysyi Phil kutsutun ehdittyä hänen luokseen.
»Kyllä, se on tuolla tuon täplikkään lehmän vieressä.» Patches osoitti kyseessä olevaa eläintä.
»Ja te merkitsitte sen?» kysyi Phil yhä tarkastellen Nickiä.
»Sen tein», vastasi Patches rauhallisesti.
»Kertokaa tapahtumasta», käski Phil.
Ja Patches totteli lyhyesti ja virallisesti. »Se oli sinä päivänä, jona te lähetitte minut korjaamaan aitaa ison laitumen lounaiskulmassa. Näin karjaa hiukan alempana ja ratsastin katsomaan sitä. Tuo vasikka seurasi Risti-Kolmion lehmää.»
»Oletteko varma siitä?»
»Olen. Katselin niitä puolen tunnin ajan.»
»Mitä muita eläimiä siinä laumassa oli?»
»Neljä härkää, Pata-Koukku-S:n sonni, viisi lehmää ja tämä vasikka. Vasikka pysytteli koko ajan Risti-Kolmion lehmän kintereillä. Ja sitä paitsi se on merkitty aivan kuten emokin. Näin sen taas tänään iltapäivällä tarkastaessamme karjaa.»
Phil nyökkäsi. »Tiedän sen.»
Jim Reid piti tarkasti silmällä Patchesia katsahtaen silloin tällöin Nickiin.
Ratsastajat mutisivat keskenään.
»Hitonmoisen hienoa nahkapojan tekemäksi.»
»Nahkapoika, hyvä!»
»Tällä kertaa Nick joutui kiinni!»
Phil kääntyi jälleen Nickin puoleen. »No, oletteko tyytyväinen ja suostutteko kumoamaan merkkinne?»
Nickin kasvot vääntyivät kiukusta. »Minä en peruuta mitään!» hän raivosi, »tuon kirotun nuuskijan käskystä. Minä —»
Hän pysähtyi kesken lausetta Patchesin äkkiä kannustaessa hevosensa Philin rinnalle.
Kaikki vaikenivat ja hiljaisuudessa kaikui uuden miehen ääni tyynenä ja kirkkaana. »Olen varma siitä, että erehdyksessä poltitte oman merkkinne tuohon vasikkaan, herra Cambert. Ja», hän lisäsi verkkaan ja mitä ystävällisimmällä äänellä, »olen yhtä varma siitä, että tyydytte minun sanaani ilman sen enempiä todisteita.»
Nick katsahti Patchesiin silmänräpäyksen verran kykenemättä sanomaan sanaakaan. Sitten hän kaikkien hämmästykseksi irroitti lasson satulasta ottaakseen kiinni vasikan ja peruuttaakseen merkkinsä.
Jim Reid pudisti päätään ällistyneenä.
»Se näytti kaikki kylläkin yksinkertaiselta», selitti hän myöhemmin illalla Rovastille, »mutta en pääse irti tunteesta, että teidän miehenne ja tuon kirotun Tailholt Mountainin varkaan välillä oli jotakin salaista ymmärtämystä. Se näytti liian rauhalliselta, aivan kuin koko juttu olisi etukäteen suunniteltu.»
Rovasti selitti nauraen naapurilleen, että hän todellakin oli oikeassa, että Patchesin ja Nickin välillä tosiaan oli salainen ymmärtämys. Hänen oli nyt pakko kertoa, kuinka Patches oli lähteellä tavannut Tailholt Mountainin miehet ja miten hän siellä oli nöyryyttänyt Nickiä.
Kun Rovasti oli päättänyt kertomuksensa, oli Jimillä joukko vastaväitteitä ja kysymyksiä. Mistä Rovasti tiesi, ettei juttu ollut vain viekkaasti keksitty valhe epäluulojen poistamiseksi? Jos Patches kerran oli niin luotettava mies, miksi hän silloin niin tarkoin säläsi entisyytensä? Oliko kenenkään miehen välttämätöntä salata, kuka oli ja mistä tuli? Mitä Rovasti itse asiassa tiesi hänestä? Rovastin oli muistettava, että Nickiä jo kauan oli epäilty karjan liian nopean enenemisen takia ja että hän ei ollut typerä mies. Kenties hän arveli olevan syytä vetäytyä itse syrjään pelistä ja antaa jonkun toisen, jota kukaan ei osannut epäillä, hoitaa merkitsemistyön.
Tähän kaikkeen oli Rovastin varsin vaikea vastata.
»Mutta kuulehan, Jim», hän muistutti naapuriaan, »älä vain anna Patchesin huomata näitä epäluuloja. Mitä ikinä hänestä ajatteletkin, niin muista, ettet tiedä sen enempää kuin mekään. Me luulemme yhtä ja sinä luulet toista. Myönnän, että se, mitä sanot, kuuluu varsin järkevältä, mutta yhtäkaikki pidän Patchesista. Ja mitä hänen nimeensä tulee — sinähän tiedät, että tässä maassa ei katsota nimeen, vaan mieheen. Pojalla on kenties syynsä vaieta entisyydestään. Anna hänen olla rauhassa, älä pane takiaisia hänen satulansa alle eikä taulaa hänen hevosensa korviin — muuta en pyydä.»
Jim ei voinut olla nauramatta. Tämä puhe oli niin luonteenomaista Rovastille, ja Jimin samoin kuin kaikkien muidenkin, jotka tulivat tekemisiin hänen kanssaan, täytyi rakastaa vanhaa naapuriaan hänen vilpittömyytensä vuoksi.
»Ole rauhassa, Bill», hän vastasi. »En minä aio tehdä mitään. Jos sattuisin olemaan oikeassa, on hän täällä parhaiten ulottuvillamme. Mutta aion pitää häntä silmällä. Ja luulisinpa, että Philin olisi parasta tehdä samoin.»
XI LUKU.
Karjankierroksen jälkeen.
Karjankierroksen kulkiessa yli seudun kuluivat kesän viimeiset päivät ja lähestyvän talven ensimmäiset merkit näyttäytyivät. Päivänkukkien kulta varisi ruskeana ja kuihtuneena, ja laidunten vehmas ruoho kävi kuivaksi ja auringon polttamaksi. Ensimmäisen pakkasyön jälkeen muuttuivat maisemat päivä päivältä harmaammiksi ja alakuloisemmiksi, ja syksyinen tuuli varisti lehdet Rovastin pähkinäpuista.
Sitten oli karjankierros ja pestauspäivä ohitse — ja talvi peitti maan.
Taivaanrannasta toiseen oli koko maailma valkoinen, paitsi tummat petäjät vuorien rinteillä, vaaleammat setrit ja tammipensaikko, joka kaiken muun peittyessä lumeen antoi karjalle talvisen ravinnon.
Kesän ja syksyn väistyessä talven tieltä tunsi Kitty enemmän kuin ennen kaipaavansa vilkkaaseen kaupunkilaiselämään, joka oli vieroittanut hänet kodista ja syntymämaasta. Hänen ystävyytensä Patchesiin — jota Baldwinien ilmeinen kiintymys heidän uusimpaan »poikaansa» oli omiaan ylläpitämään — veresti muistoja niiltä ajoilta, jotka hän oli viettänyt tässä maailmassa, ja nämä muistot eivät suinkaan tehneet häntä tyytyväisemmäksi Williamson Valleyn oloihin.
Philiä kohtaan Kitty oli entisellään. Toisinaan hänen sydämensä tunsi niin syvää kiintymystä mieheen, että hän toivoi, ettei milloinkaan olisi oppinut tuntemaan muuta maailmaa kuin sen, missä he molemmat olivat syntyneet. Jos hän ei olisi viettänyt noita vuosia poissa kotoa, olisi kaikki ollut toisin. Hän olisi saattanut olla onnellinen Philin kanssa, hyvin onnellinen, jos hän vain olisi jäänyt hänen maailmaansa. Mutta nyt — nyt hän pelkäsi sekä Philiä että itseään. Hänen ystävyytensä Patchesiin oli monella tavoin uudelleen tuonut mieleen kaiken sen, mikä oli hänen ja sen miehen välillä, jonka hän ilman kouluvuosiaan iloiten olisi hyväksynyt elämäntoverikseen.
Usein, kun he kolmisin ratsastivat ja Kitty oli johtanut keskustelun kauas siitä elämästä, joka Philille oli tuttu ja kotoinen, teki hän tahtomattaankin vertailuja miesten välillä. Kitty ei ymmärtänyt, että Philin, joka oli tottumaton lausumaan ajatuksensa muusta kuin siitä, mikä kuului hänen ammattiinsa, kävi vaikeaksi paljastaa ajatusmaailmansa rikkautta. Kitty oli valmis olettamaan, ettei Phil tiennyt mitään siitä, mikä ei koskenut karjanhoitoa ja hevosia. Mutta Patches, jolle Phil oli tottunut puhumaan vapaammin, ymmärsi hänet. Ja tietäen, että tyttö omien olettamuksiensa varaan rakensi muurin itsensä ja rakastettunsa välille, hän teki parhaansa opettaakseen Kittyä paremmin tuntemaan miehen, jonka tämä jo luuli tunteneensa lapsuudesta saakka.
Sitten tuli kevät.
Lumi suli, tuli sadeaika ja rinteet ja selänteet ja niityt heräsivät uuteen vihreyteen, ja uusi elämä puhkesi puissa ja viidakoissa, ja aidoilta ja pensaikosta ja vastapuhjenneista puista ilmoitti lintujen laulu niiden palanneen.
Ja nuori kevät sai nähdä uuden vieraan saapuvan Risti-Kolmio-Kartanoon.
Patches oli ollut tarkastamassa juoksuaitaa, ja palatessaan kotiin keväisenä iltana hän näytti toiselta mieheltä kuin se Patches, jonka Kitty kuukausia sitten samoilla main oli pelastanut pahasta nöyryytyksestä.
Jo se tosiseikka, että hän ratsasti Muukalaisella, suurella tummalla oriilla, ilmaisi parhaiten muutoksen, mikä hänessä oli tapahtunut. Ei ainoakaan paimen olisi enää voinut tuntea häntä samaksi kalpeaksi, hyvinpukeutuneeksi herrasmieheksi, jonka Phil oli tavannut Metsärajalla. Kuukausia kestänyt ulkoilmaelämä oli antanut hänen vartalolleen voiman ja liikkeilleen jäntevyyttä, ja aurinko ja tuuli olivat painaneet hänen ihoonsa tummanruskean värin, joka on niiden miesten tuntomerkki, jotka aina saavat olla valmiina kestämään luonnonvoimien pahimpaakin riehuntaa.