Chapter 18
LOUHI (kansalle). Kun hyväksi kääntyi seppo, Maan parahin työn-uroita, Niin minä kironi pyörrän Kautta kaikkien syvyysten, Mit' on maassa ja merissä: -- Lotman laajan, luoson luisun, Nihkeän, Taurun kalliokaukalon, Notkovirran, kuilun kurjan, Rotkon jylhän ja käärmeisen, Meren syöverin, kinahmin -- Kautta näiden ja kautta hornan Sulle Pohjan immen annan, Hänet vihkien sydämesi Valtiaaksi, Kaitsijaksi karjan -- kansan Tuossa! -- päivän kämmenelle kanna.
ILVO. Nyt sinut omistan, seppo. Sin' olet muita muhkeampi, Vallan kantaja vakava.
IMMO. Pohjan impi! Suomen seppo! Terve Suomen rannan rauha! Terve kunnia, kukoistus!
Joukko yhtyy huutoon.
LOUHI (erikseen). Mulle tyttöni on miekka Kaarikaula -- on enempi: On suloinen hurmajuoma, Joka jo sepon sulatti. Kansa, läikkyvä vetonen, -- Sekin kallistuu keralle. Tässä on sylini täysi, Kotionnen päivän koitto. Tämän tähteni kimallus Luopi Suomen loistopäivän. Tästä päivin mun pajani Pauke kaikuva on kauas, Kutsuen sukua suurta: Tule, kansa, Suomen työhön Mailta Pohjolan, etelän, Idän, lännen ilman alta! Keskitä veresi virta Kohti Suomesi sydäntä. Nyt on Pohjola Kalevan, Kalevala Pohjan niellyt, Yhtynyt jokea kaksi Virtavaksi valtavuoksi. Siit' on suurtuva molemmat, Jos sovimme sortamatta Toisiamme. -- Työpajasi, Rakkaus, rakenna maahan, Että ahkerain avuksi Rauha rientäisi ja taito, Seppo keskellä takoisi!
ILVO. Puhut kuin punainen taivas, Joka aamua syleili!
LOUHI. Tämä on ämmien loruja. Vanno vahvaksi sanasi!
ILMARI. Kautta taivahan siltakaaren Pidän liittomme lujana -- Antaa Ilvolle sormuksen. Tässä sulle sormukseni! -- Kautta korkean vuorihuipun, Joll' on ukkokin jyrissyt; Kautta nousevan linnun laulun, Kevätmetsissä soittavan, Kevätviserrystä kuuluu. Kautta taivaisten tulien, Jotka välkkyvät vesissä; Kautta korkeakypärän Ukon, ilmojen isännän, Jolla on jyrinän johto: Kaiken tarmoni, tuleni, Miehenkuntoni pyhitän Rakkaudelle, rakkaudelle, Taonnaksi suuren Suomen.
KANSA. Rakkaudelle! rakkaudelle!
JOTKUT (tarkastaen toisiaan kysyvästi). Taonnaksi suuren Suomen?
LOUHI. Ilvo, uskohan minua: Kalevala suur' on härkä, Itsepäinen, mutta sarveton, Suopea silittäjälle, Kesy teurastettavaksi.
ILVO (inholla). Sin' olet kamala eukko.
LOUHI. Suurta ammovan sen kuulet, Mutta pien' on se teoissa, Toimissa matala, mieto -- Sill' on rakkaus mahassa. Leivällä sitä talutan Hääpitoihin -- paistiksesi.
ILVO (Louhesta irtautuen). En voi seurata sinua, Verinen, vihasisuinen.
Kiintyy Ilmariin; asettuvat vieretysten korkealle kivelle perällä, jonne Louhikin siirtyy, Ilvo keskelle.
PELLERVO (parvineen laulaa). Suuret on keväimen ihmetyöt: Valkeoiksi muutti mustat yöt. Maan sulatti jääsydämen, Luontohon sytytti lemmen, Meille kihlajuhlan sääsi: Nuoret nuorten luokse pääsi. Linnastansa läksi aurinko: Maa on nyt sen kukkamorsio. Seppo työpajasta lähti, Loistelee kuin päivän koitto. Kevät suur' on kihlasoitto.
Immo Ailan kera ja Pellervo parvineen käyvät onnittelemaan seppoa ja Ilvoa; sitte asettuvat sivuille istumaan. Tapion väkeä haamottaa taustalta.
ILMARI. Kevät-ilmassa iloja Lentelee kuin leivosia, Peipposia, pääskysiä. Niitä nuorella iällä Poimikaa povenne täysi, Että kestäisi kevättä Syksyllä sydämissänne, Alla talvenkin lumien.
Kansa kihertyy mikä tanssiin, mikä muuhun leikkiin. -- Vienoa soittoa.
ENS. MIESPAIMEN. Mitä, jos leikimme kevättä!
JOUKKO. Kevättä, kevättä nuoret!
ENS MIESPAIMEN (ens. naispaimenelle). Minä perhona lepatan, Sinä ruusuksi rupea.
ENS. NAISPAIMEN. Piikkiä, okia täynnä?
POIKA (joukosta). Elä hiidessä okia! -- Minä päästän ampiaisen.
ENS. NAISPAIMEN. Päästä pörriäinen, poika -- Se sopii paremmin sulle.
ENS. MIESPAIMEN. Suostutko, minä rupean Mettiseksi, mettiseksi? -- Sinä olet soma apilas!
ENS. NAISPAIMEN. Suostunpa hyvinkin; sitten Laitamme mesikekoja.
ENS. MIESPAIMEN. Minä sinusta mettä kiskon. Yrittää hyväillä. Käyvät käsitysten.
TOINEN MIESPAIMEN (naispaimenelle). Minä kuin korento lennän, Sinä käyt vesivaloksi?
TOINEN NAISPAIMEN. Yön vai päivänkö korento Tai sudenkorento lienet?
TOINEN MIESPAIMEN. Arvata sinun sopisi.
TOINEN NAISPAIMEN. Kun lienet sudenkorento, Otan korvosta korennon, Sillä sutkin selkähäsi.
TOINEN MIESPAIMEN. En toki sudenkorento!
TOINEN NAISPAIMEN. Yönkorento lienet? Sitten Minä kuin lepakko lennän, Isken ilmasta sinua.
TOINEN MIESPAIMEN. Päivänpä korento kirkas, Etsivä vesivaloa!
TOINEN NAISPAIMEN. Sitte en väistele sinua, Enkä varsin vainoele: Rupean vesivaloksi, Tai sun kastehelmeksesi.
Käyvät käsitysten.
KOLMAS MIESPAIMEN. Minä paarmana pörisen. Sinä ota vasikan vauhti Tai jäniksen jalkakyyti -- Minä lentäisin jälissä.
KOLMAS NAISPAIMEN. En vasikan, en jäniksen; Minä paisun paksummaksi: Kellokaulaksi sukeun, Paarmat säikytän pahasti.
KOLMAS MIESPAIMEN. Minä muutunkin hukaksi!
KOLMAS NAISPAIMEN. Minäpä eksytän sun suohon -- Sielt' et selviä ikinä.
Häviävät eri suuntiin.
ERÄS ORJA (kalevalaiselle). Ole sinä, tyttö, päivänpaiste, Min' olen liukas sissilisko: Päivänpaistetta rakastan.
TYTTÖ. Näin sinut Louhen pyrstön alla. Sin' olet orja kiemuroiva, Onnellisten onkiliero, Jolla ne pyytävät lohia Herkuiksensa. -- Minä en matoja lemmi.
ORJA. Sin' olet jäätä, et valoa: Valo kaikkia rakasti.
Väistyvät eri suunnilleen.
LEMMINKÄINEN (ilmestyy äkkiä kera parin seuralaisen). Tässä on tulossa lukki, Kevättuulen kuljettama, Kevätverkkojen kutoja.
TYTTÖVÄKI (suhisten). Kuka se? kuka se urho?
POIKAVÄKI (hämillään). Lemminkäinen! Lemminkäinen!
Levottomuutta joukossa.
LEMMINKÄINEN (rehentelee tyttöjen edessä). Missä kärpästen kihermä? Missä, piiat, piipotatte? Missä impyet, itikat? Minä verkkoni levitän.
YKSI TYTÖISTÄ. Tässä on meitä kirjavia, Kuin kedolla perhosia.
LEMMINKÄINEN. En kysele, käärin teitä, Kiihkosia kärpäsiä, Imen innolla mehunne, Juon sinistä suonimettä. En anna vapauttani Kuin Kalevan muut urohot: Omast' onnestansa kansan, Maan etuja myöskelevät. Minä en kerjäten rukoile, Minä en osta, vaan omistan: Poveni tulen pakolla Teitä kiinnän kihloihini -- Tuoll' on seppo suurkivellä!
ILMARI (kavahtaen seisaalleen). Siellä Kauko Lemminpoika, Hurja, vallaton vekara!
LOUHI. Seppo, iske miekallasi Kilpaveljesi luhaksi!
LEMMINKÄINEN. Tule tänne Turjan sulho, Teeppä kansalle tiliä! Pohjolaan möit maasi sammon, Sillä onnesi lunastit.
ILVO (intohimoisesti). Hänkö vaatisi tilille Sinut, sammon suuren luojan!
LEMMINKÄINEN. Voitko onnesta iloita, Voitko juoda suun suloa, Kun on kansa neuvon köyhä, Ilman intoa, terästä? Sinä kun sampoa takelit Ylhäiselle Pohjolalle, Routa kansasi kovetti, -- Vei verestä tahdon, tarmon. Katso, annatko avaimet Louhen vallan vartijalle! Ennen ahjosi tulesta Puhalla punainen liekki Kansan kaikkihin verihin! Sitten onnesi kipuna Kerran singahtaa sinulle. -- On mitätön yhden onni, Kun on musta joukon mieli. Mit' ovat sankarit? -- Sanoja, Jollei kansa käy keralla.
ILMARI. Sinunko veresi herkkä Mulle neuvoja jakeli! Eikö kaiken kansan onni Minun mieltäni väristä? Poika, metkujen punoja, Ei tunne tekoja miesten!
LEMMINKÄINEN. Sepon on viisaus veressä, Hyytä, jäätä ahjon alla. Pois, pojat, tulenne täältä. Tääll' ei kansasta puhuta. Osanne, oma etunne Tempaiskaa tytöistä tuolta -- Siinä sankaritekonne!
Vilkasta liikettä nuorisossa.
LOUHI. Hän on riistävä sinulta Kotirauhan. -- Iske häntä!
ILMARI. En tuhoa veljen verta. -- Kansa, äänesi kohota, Tässä tuomitse välimme! -- Enkö sampoa takonut?
JOUKKO. Sinä olet takonut sammon.
Toisaalta nurinaa.
ILVO (Ilmarille syrjässä). Salli, seppo, mun lukille Verkko laskea. Hänestä Sulle teen takojaorjan.
ILMARI. Tai minusta orjan hälle. --
ILVO. On minulla taikataito!
ILMARI. En, sitä en salli! Kansa Seuratkoon povensa ääntä!
Epämääräistä murinaa joukossa.
PELLERVO (neuvotonna). Minne väistyi Väinämöinen, Tietäjämme joukostamme?
IMMO. Minun on miehiäni seppo.
Lähestyy seppoa; osa joukkoa seuraa keralla.
AILA. Minunpa ei. -- Hyvästi, Immo!
LEMMINKÄINEN. Valitkaa omanne, nuoret! Sitten seuratkaa minua! Ailalle. Tyttö, tässä mun sylini! Aila juoksee Lemminkäisen syliin. Sinä mun sammon luokse näytät. -- Hyvästi, hyväsukuiset! Se kera, ken keralle! Vapaus elämän mahla!
Lähtee kera tyttönsä. Osa nuoria paria seuraa Lemminkäistä.
LOUHI. Suur' on Pohjola, väkevä. Minä Pohjan valtiatar Häihin kutsun kaiken kansan: Riistarikkahat, upeat, Rujot, rammat ja sokeat, Keskikansan kaikenlaisen. Laulajan ylinnä kutsun; Vaan en kutsu Lemminkäistä, Riitaurhoa rivoa. Tule, kansa, ja iloitse!
PELLERVO. Pois jätätkö Lemminkäisen, Leikin ja kisojen urhon?
Murinaa joukossa.
ILMARI. Suur' on Kauko ja ylevä, Ei unohda maan etuja, Vaikk' on vallaton tavoissa, Raju, rohkea teoissa -- Matka taltuttaa rajunkin.
ILVO (kooten joukon ympärilleen). Kaikki liitymme lujiksi, Alistumme, antaumme Saman sammon ympärille, Hääilolle suuren Suomen, Kuin tasainen tähtitaivas Päivän suurelle sulolle.
Esirippu laskee.
TOINEN NÄYTÖS.
LÄKSIÄISET.
Pohjolan vanha, perältä onkalonmoinen savupirtti, jossa ovi oikealla, toinen vasemmalla; seinillä sota-aseita, metsästys- ja kalastuskojeita, sarvia, metsännahkoja ja kimaltelevia koristeita. Soihtuvalaistus.
Perältä välkehtii sampovalo, jonka luona kansa, VÄINÖN ja PAIMENTEN soittaessa, hitaasti ja arvokkaasti karkeloipi. MORSIAN KAASON kera sieltä lopulta luopuu; sitte ILMARIKIN. LOUHI ja TURJO, rinnakkain istuen, samoin muu POHJOLAN VÄKI, ovat tarkastelleet touhua loitompaa.
ILVO (kaasolle, joka on sidellyt hänen tukkaansa). Joko kassani sitelit?
KAASO. Jo sitelin kultakutrit.
ILVO. Hää-ilon ajalla, Kaaso, Valvo kutrin kauneutta, Vaali puhdasta pukua Jalon Ilmarin iloksi, Hääkansankin huomioksi.
KAASO. Kuin silmäteräsi tulta Itse valvot, pohjan tähti, Niin minä muotoasi hoidan.
Istuvat pöydän luo luontoperäisille jakkaroille.
ILMARI (Väinölle). Hoida, Väinö veljyeni, Häissä henkeä Kalevan. Laulun, kantelen sulolla Luonto karkea kesytä. Paimentorvet, sarvet, huilut, Kaikki kaikukoot iloa!
VÄINÖ. Joka päivä ei iloita Sepon suuren hääkemuja. Täällä soi sydämet Suomen. Sinä armastasi hoida, Minä henkeä Kalevan. -- Pellervo, viritä virret!
PELLERVO. Sydän on Suomella vireissä, Sieltä virsivirrat soivat.
ILMARI. Lintuni, olethan valmis!
Istuu Ilvon viereen.
ILVO. Tuskin huomasit minua.
ILMARI. Sinuthan, tähteni ihanin, Ensin huomasin, sinulle Muut kokoan seppeliksi. Näenpä sydänkesäistä Kirkkautta kasvoillasi!
ILVO. Se on samposi valoa.
IMMO (Pellervolle). Helmi kullassa helakka On sepon sivulla Ilvo, Onnellisia molemmat. Koko Suomi on sulana Kastemaana kimmeltävä Sampoauringon valossa.
PELLERVO. Varhain onnea ylistät, Vaikk' olet vanha ja petetty Kihlajuhlassa menetit Tytön vasta voittamasi --
IMMO. Sen menetin, toista toivon. Mies ei moisista masennu. Kulkeva raha on nainen, Jos sen hellität povelta, Niin jo toiselle livahti, Jos hänt' et kotihin kytke. Toisin on sepon sulotar, Kullan taivas on takoja.
PELLERVO. Aina vain parasta uskot Ihmisistä; aina toivot Olot oivimmin menevän -- Minä kaikkea epäilen. Mikä ei meistä itsestämme, Meidän hengestä, käsistä Ole päivän alle noussut -- Sillä on matalat juuret.
IMMO. Sampo meistä on: seposta.
PELLERVO. Sampo Pohjan on käsissä.
IMMO. Pohjan ja Kalevan kansa Yhtä on.
PELLERVO. Vesikö tulta? Kevyt-uskoinen! Petätkö Itseäsi vai minua?
IMMO. Uskot itsekin -- katasta Tuossa kahta onnellista.
PELLERVO. Onni on keväimen tuoksu, Jonka haihduttaa vihuri. -- Louhi kammottaa minua. Kotka nahkasiipon siivin, Yö-eläjä, ryöstölintu, Pilvi auringon edessä. -- Väistykäämme!
IMMO. Väistykäämme!
Siirtyvät syrjään.
ILMARI (istuen Ilvon viereen). Sano, Ilvoni, sinussa Milloin kevät heräsi? Milloinka sun sydämes silmä Päivän lemmelle teränsä Avasi? -- sanohan, armas!
ILVO. Sinä kun tasaisna, tyynnä Astuit rohkean arasti Mun eteeni neuvotonna, Kuin hämille tullut hirvi Metsän kulkijan polulle, Sinä kainosti kysäsit: "Tyttö, suostutko sepolle?" -- Silloin silmäni sokeni, Minä sun syliisi horjuin, Siinä näin suloista unta, Suloista, suloista unta Kultatertusta kukasta, Joka vainion sylistä Laihon korville kohosi, Yli elpyvän keväimen, Avaten avaran silmän Suuren auringon valolle -- Silmäni avasin sulle, Sulle suitsutin suloni, Sammon sankarin sinusta tein.
ILMARI. Rakkaus takoikin sammon. Rakkaus sisälti sammon, Sampo rakkauden. -- Nyt sinä, silmäni ihanne, Hohtelet poveni päällä, Kypsi kuin kytömäellä Mesimarja mairehuuli -- Virrat suontemme vapaina Onnen runsasta satoa Ennustavat.
ILVO. Vaan mäellä Mustikka pian on kypsi, Yöpimeät' ennustellen.
ILMARI. Yövalomme yöpaloksi Vaihetamme, Hetken mansikat makeat Puoloiksi punertaviksi.
ILVO. Kirpas, muikean makea -- Sekö kestävä ilomme?
ILMARI. Mikä on kestävä? -- kadotus: Hiillos ahjossa palava, Toista hiillosta paeten. Tulenruokia olemme Suursepon pajatulessa.
ILVO. Mutta voimakas iloja Juopi virtojen valosta, Taitava takoja onnen Keksi ahjonsa tulesta. Heikot katkeran, kipeän, Mustan ja samean saavat. -- Niin opetti mulle äiti.
ILMARI. Mitä äitisi opetti, Lie totuutta äidillesi. Kuka on heikko, ken väkevä? Voima on monen sukuista. Käsivarsiko väkevä Yksin voimasta kehuisi? Eikö kauneus, sulous, Äly, lempeys, jalous, Taito ja sanojen tenho, Rakkaus ylinnä kaiken -- Eikö ne voimia olisi?
ILVO. Ei ne säikytä, pelota. Käsivarsipa väkevä, -- Käsivarsia tuhatta Hurjamieltä -- niitä säikyt!
ILMARI. Pelkokeinot keksi heikko. Rakastettavin väkevin.
ILVO. Rakastettavin! sanotko Rakastettavin? Minäkö? Sinäkö? -- Kuka se oisi?
ILMARI. Hän, joka enin rakasti, Joka tahtoisi jokaisen Onnea omistavaksi.
ILVO. Minäkin enin rakastan -- Sinua: sinulle soisin Onnen Ilvosi avulla. Muut ovat minulle yhtä -- Toki huomion, ihailun Heiltäkin hyväksi tunnen. Näyttävätkö ne hyviltä, Onnellisia ovatko -- Sen parempi heille itse, Minä heistä en välitä.
ILMARI. Etkö uhrata halua Kansalle Kalevalassa Työtä, vaivoja, varoja?
ILVO. Tuota en tajua, seppo, Mutta tahtoasi tahdon, Kun se miellyttää sinua.
LOUHI. Mitä Ilvolle opetat? -- Onnen ilmaisen jälissä Kehnot linnut lenteleisi. Hyv' olet, seppo, vaan et viisas, Et ole valtikan takoja. Onnen jakaisit ilman, Arvottomaksi tekisit Onnen arvon. Onni on vaivojen hedelmä. Paljon kärsinyt, kokenut Voipi onnesta iloita. -- Sepolle. Mene, Väinöä kysele! -- Tyttäreni, ohjat riistä Tuolta tuhmalta sepolta! Kuka ei itseänsä auta, Sit' ei tarvitse elämä. Hän on kurja kerjäläinen, Suku saamaton; elämän Sotaratsujen jaloissa Tuomittu tuhottavaksi. Kansan onnelle aseta Vuoret, vaarat vastamaiksi, Itse vuorelle kapua, Sieltä käske ja kurita Joukkoja joka taholta. Kuka sortui, sen elämä Ei ansainnut jatkamista, Kuka kesti kunnialla, Kuka nostamatta nousi, Sen suvussa Suomen jatko, Sitä kannata, kohota, Ruoki reipasta eloilla. Heikot, kehnot ja typerät Portahiksesi alenna, Itse nouse niitä myöten, Käy kuin pilvissä jyrinä Ilmattaren astuessa, Anna singota salaman Voimasi valostajaksi. Anna itkujen ulista Kansan kyynelten kylystä! Sitte vasta vaivatuille Voipi lempeä hymysi Onnen silmänä säteillä. Köyhä nälkäkurki voipi Lahjoist', almuista iloita, Ei makean leivän lapsi.
ILVO (epätoivoisesti päätään käsillään pusertaen). Emo, raatelet minua, Riistät mun sepon sylistä! -- Oi seppo, selitä mulle Tämä ongelma-elämä! Tai minä päästäni pirotan Hääväelle helmivaulan -- Kuin kukan kesäsydännä, Ennen aikoja hedelmän, -- Sepponi, selitä mulle!
ILMARI. Selitä? -- Minäkö sulle? Sydämesi ei minua Seuraisi selittämättä! -- Joko kylmenet minulle? Himo vallanko sinussa Rakkautta on rajumpi -- Silloin ei selitys auta! Sinä orjia halajat. Orja on almujen alainen, Vaan vapaa kalevalainen Ansioillansa eläjä. Anna pyrkiä jokaisen Vapaudessa, valossa.
ILVO (kiihkeästi). Ilmari, taoitko puukon? -- Minä en heltiä sinusta. En sinusta, en sinusta.
LOUHI. Vapaus! Nimi on vapaus! Eikö orjia enimmät? Mitä käsket, sen tekevät, Se pahetta tai hyvettä Taikka jonkin joutavata. Leivän, palkkion himosta Tekevät mitä haluat.
ILMARI. Pohjan kansa -- ei Kalevan.
LOUHI (viitaten kädellään). Maahan, kansa, polvillesi! Pohjanväki polvistuu, mutta kalevalaiset murisevat. Nouse, notkea väkeni!
Väki nousee seisaalleen.
ILVO. Noin sun orjasi tekevät. Toisin on Kalevan kansa: Väinö kansan kun herätti, Sillä monta on halua, Monta pystypyrkimystä, Äimäpäitä, äksyjäkin, Kuin katajan neulasia. Kansa, lahkoihin jaettu, Kuka on väkeä Väinön, Kuka Ilmarin omia, Taikka Kaukon kalpaveikko, Kiistelevät keskenänsä, Veli veljeä vihaten.
LOUHI. Sitä helpompi sinulle, Vaali vaan oma etusi. Ota kuin osansa haukka Kaakotellessa kanojen.
ILVO. Eivät kuule käskyjäni, Vaativat muka etuja, Oikeutta.
LOUHI. Syötä heitä, Juota heitä! Täytä vatsa Vyötä myöten! -- niinkuin täällä Häissäsi hyvin opetan. -- Kansa on ylevä karja. Sitä kaitsen kuin haluan, Tai talutan teurahaksi Sodan kiljuvan kitahan, -- Kuinka miellyttää minua.
ILMARI. Täällä joukkoa tähystä! Harva on Kalevan urho Juomahaarikan sivulla. Tuolla Väinön ympärillä Kannelta he kuuntelevat, Laulun, tanhun tuttavina Hoitavat iloja nuorten. Hieman juovat laulun vuoksi, Eivät laula juoman vuoksi. -- Omiani en ylistä, Sanon vaan mikä on totta.
LOUHI. Olisi täällä Lemminpoika, Totta virtaisi olutta, Kumahtaisi kurkihirsi, Ehkä vuotaisi verikin.
TURJO. Kuka se Ahti Saarelaista Täällä kiittelee?
JOUKKO. Emäntä.
TURJO (humalaisesti). Ahti sankarille terve! Jotkut Turjon kera juovat. Poissa on Kauko, poiss' ilomme. Sitä sulhoa sureksin.
ILVO. Harvoin Kauko kallistavi, Silloin juopi kuin janossa, Mutta pystyn pään pitävi. Toisin Pohjolan pukarit: Juovat kuin luto petäjä, Kaatuvat lahoina puina. Oikein vertasit, emoni: Kansasi on karjalauma, Helppo hallita.
LOUHI. Ivaten Kohtelet emosi mieltä.
ILVO. Sulle puollan seppoani, Taas sua sepolle puollan. Pohjan kuin Kalevan hyöty Mulle on oma etuni.
LOUHI. Se sinun oma etusi, Kun voit käskeä jokaista, Hallita joka tekoa Niinkuin vaativat halusi, Sekä sun sukusi valta.
ILVO. Mun sukuni valta --
ILMARI. Väärä On halujen valta; väärä Sukuvaltikan uhalla Polkea pyrinnöt kansan. Mies kerran pahalla päällä Potki pohjan purrestansa -- Itsekin vetehen vieri. Taatto kun talon väkensä Hyvin vointia vihasi, Niin koko talon kumosi.
LOUHI. Nuoko puoltavat taloa, Nuo Kalevan leivokielet, Jotka ilmoja hosuvat? Nuoko maata vartioivat, Hennot, hempeät urohot, Hyvän päivän laululinnut, Vailla kynttä, hammastakin Lauluinko sotia käytte? Missä on Kalevan kotka, Missä miekkanne salama? Voitonlintu laajasiipi Untuvissa ei ylene -- Siivet sillä on terästä --
ILMARI. Siivet sen terästyi työssä, Eikä juoden ja remuten. Urho ei petona uhmi, Vaan petojen vainojana; Sankar' ei rutoksi suostu, Vaan ruton hävittäjäksi.
LOUHI. Missä noutajat? -- Olutta Kantakaa urosten juoda! Karhukin olutta juopi, Susi suon väkivesiä. Ryöstäjäin, petojen luona Käyvät sankarit opissa. Rutjolle erikseen. Poikani, masenna voima Humalalla hääväeltä -- Hammas-yrttiä sekoita Juomihin, väki väsytä! -- Voisi syttyä meteli, Voittaisivat -- juota heitä!
RUTJO. Teen parasta -- juovat hieman Pohjolan olut ei mettä, Kuin Kalevan juhlakalja -- Tämä on vaahtoa humalan.
LOUHI. Terhi, nuorin tyttäreni, Marjani kotimäellä! Käske korvolla olutta, Tarjoa joka tytölle, Juota poikaset poroksi, Itse kestä kengilläsi!
TERHI. Hyvin käsket, suur' emoni, Täytän tahtosi paremmin.
LOUHI. Turjo! -- tuossako isäntä? -- Kuin lumessa mäyrä, torkut! Muista Pohjolan parasta! Onneasi muista!
TURJO (viroten hätäisesti). Onni? -- Noutajat, enempi oltta! -- Onni on humalan kukka, Jonka Pohjola pusersi -- Häähumala haihtuvainen, -- Siinä onni!
VÄINÖ. Kuule, kansa, Onnentammesta isosta! Kertovasti. Onni on monen kokoinen, Metsän puut monen pituiset. Suur' on onni suuri tammi, Lemmenlehdistä kohonnut. Se kun pääsi päivän luokse, Siellä auringon pimitti, Kunnes pieni mies merestä nousi. -- Pienestä sukesi suuri Mies, joka taivasta tapasi, Se kopean tammen kaasi, Itsekylläisen kukisti, Niin vapaaksi päivän päästi, Päivän luokse kansan päästi, Kansalle jakeli onnentammen.
IMMO (sivulla). Se oli vaihe suuren tammen, Jonka pieni mies jakeli Kansan kaiken työn hyväksi -- Sammonkin ja'amme kerran.
PELLERVO. Missä nyt pieni mies merestä, Joka myrskyistä kohosi? Missä rohkearotuinen, Jonka innostus ylensi Kansan kaiken työjaloksi? Suuret töihinsä väsyivät, Pienet pieninä pysyvät.
IMMO. Ain' epäilet niinkuin syksy -- Sen on Ilmari tekevä!
Ulkoa kuuluu torven soittoa ja huutoja: "Ilmarinen! Ilmarinen!"
LOUHI (hätäisesti). Missä keittäjä? -- Paturi! Onko pöydillä pötyä? Kanna kansalle olutta!
PATURI. Pöytä on pötyä täynnä, Haarikat hyvillä mielin, Päät ja vatsat vartomassa.
Torvensoittoa.
SANANTUOJA. Lapin saatto! -- Turkiksia Toivat nuorelle parille, Poronsarvia lisäksi.
LOUHI. Käske tulla turkkimiesten!
LAPPALAINEN. Nahka, sarvet -- ne porojen, Ne koko Lapinkin turva, Jollei ahma niit' anasta Tai vihainen Pohjan valta -- -- Onni nuorelle parille!
LOUHI. Lahjoistasi kuin sanoista Sarvet pois pudota, Lappi!
ILVO. Ahma säästäköön poronne! Roihutkoon revontulenne, Päivä viihtyköön Lapissa!
TURJO (itselleen). Lapin sarvet on syvässä Mun poveni pinnan alla -- Lappalaisille: Juo, porojen paimen, oltta!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA. Kantanut on Kainun kansa Lintuja liki tuhatta, Satoja revonrahoja, Karhunpaistia parasta.
Saatto sisään.
KAINULAINEN. Toivon nuorelle parille Linnun mieltä liikkuvaista, Mutta kestävyyttä karhun!
LOUHI. Kainu, Pohjan portin vahti, Kasva karhun kuntoiseksi, Turvaksi kotitupasi, Mut elä torku talven alla!
Kansa kertaa viime säkeen, nauraen.
ILVO. Suojele kotisi tulta!
TURJO. Karhun kunniaksi juomme!
Juopi.
LOUHI. Juomme voiman kunniaksi!
POHJAN VÄKI. Taikavoiman!
KALEVALAISET. Laulunvoiman!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA. Karjala sata oritta, Kiiltojouhista, jaloa Tuonut on nuorelle parille.
Saatto sisään.
LOUHI. Terve, Karjala, ripeä! Terve häihin, laulukansa!
KARJALAINEN. Terve nuorelle parille! Vastamaita matkatessa Ottakaa orilta pohti, Tulisuulta tuima into, Tieltä kesken kääntymättä!
ILVO. Kiitos, Karjala ripeä! Suojele iloja Suomen, Murhepäiviä valista!
TURJO. Ilo on vallaton vasikka, Nuori, vilkas peuranpoika -- Haarikan ilolle juomme!
Juopi.
KALEVALAISET. Juomme innolle, ilolle!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA. Häme on tuonut härkiänsä, Sata -- ehkäpä enempi.
Saatto sisään.
HÄMÄLÄINEN. Sitkeyttä, kestävyyttä Tuomme nuorelle parille.
LOUHI. Mies hitaisin viimeiseksi. Viimeisnä väsynyt käypi.
HÄMÄLÄINEN. Hidas viimeksi väsyvi.
ILVO. Terve, härkien kuningas! Kestä kuormia kovia, Maasi kaatajat kukista, Mut elä omia puske.
TURJO. Härkähaarikan otamme!
HÄÄKANSA. Härkähaarikka, urohot!
JOKU JOUKOSTA. Mut elä omia puske!
HÄMÄLÄINEN. Säästä en muita, en omia, Jos ne tieni tukkeavat.
Siirtyy joukkoon.
ILMARI. Kiitos, kansa, lahjoistasi! Toinentoistamme tukien Rakennamme onnenmaata. Sampo, valvova valomme, Meille lempeä lähetä, Liiku onnenlintunamme! Pilven mustankin lomista Ruususulkia satele Suomen maille ja vesille. Ehkä laskeut levolle, Ethän vaipune iäksi, Vaan varahin nouse, nosta Kansa, vartija kotien, Suokirren sulattajaksi, Kyyketojen kyntäjäksi. Kansa, kasva ja etene! Keskitä kuin tähtiparvi Valon ympäri tekosi!
KANSA (päin sampovaloa). Valon ympäri tekomme!
ILVO (levottomana). Sinun samposi lumossa Ei näe morsianta kansa; Ei nykyistä tehtäväänsä Eikä vastaista uraansa.
LOUHI (vetäen Ilvon erikseen). Sit' elä valita; salli Kansan hetkehen upota, Unta nähdä nautinnoista Nykyisistä; niin sen älli Ei havaitse puuttehia Eik' ano uusia etuja -- Milloin tyydyttäisit joukon!
ILVO. Olisitko oikeassa -- Mutta milloin itse tyydyn, Etten uutta toivottaisi? -- Uupunut iäksi tyytyi.
ILMARI (läheten Ilvoa). Minäpä morsianta muistan. Minä sun korkealle nostan, Kannan kansan nähtäville, Että innostus isompi Suuren Suomen kannustaisi Suurten rientojen urille.
ILVO. Mies nyt haastelee sepossa. Sin' olet miehiä takova.