Chapter 17
VÄINÖ (edelleen). Terve, Ilmatar ihana, Kun kevättä nuorta kannat, Saattelet suven suloja, Häätelet haluja hallan, Mailta murhannet matoja, Ryömijöitä, ryöstäjöitä -- Raitis ilma, riistavuosi anna! Terve kaikki ilman immet, Tuulettaret, toimettaret, Siiven antajat ajalle, Terve luonnon voimattaret, Nostajat nopean riennon -- Kansa, toimen karkeloihin nouse!
KANSA (eri tahoilla). Karkeloihin! Karkeloihin!
VÄINÖ. Auta armias jumala Ajan tuulien tukoista, Mielivallasta väkevän!
Kansa uudistaa ensi ja viime säkeen. -- Tuuli tyyntyy.
ILMARI. Ilmatart' ylistä, kansa! Tuopi tyynen, tuopi myrskyn: Poudan pitkässä levossa Ravistuisi rannan venhe, Mieskin laiskana lahoisi, Jollei purje pullistuisi; Rutto tyynessä tulisi, Mätänisi maan elämä, Jollei puskisi puhuri. Tuulten raivoten rajusti, Purjemiehet ponnestuvat, Neuvostuu peränpitäjä.
VÄINÖ. Pois vihurit vinkumasta! Ukko, ilmoja aseta, Sylihisi tuulet sulje, Vie ne valloiksi vesille, Luonto luonnolle avuksi, Jäitä koskihin kukista! -- Kevätvallat tee vapaiksi maassa!
Ilmatar impineen kiitää vinkuen vesille, vieden taustalle siirtyneet hallattaret ja usvattaret kerallaan. Ilma seestyy.
VÄINÖ (kansalle). Pojat nuoret, kansa kaunis! Kun tekee pahasti luonto, Sitä vastahan sodimme; Kun luonto hyvällä tiellä, Sille riennämme avuksi. Nyt kevättä auttakaamme, Tuulen tuoksinnalla työhön! Tuolta, tuon suvannon suusta, Joukko jäitä purkamahan Kevätkosken nieltäviksi. Ettei tulvia tulisi.
IMMO. Vereksemme viisas neuvo! Nuoret, seuratkaa minua!
Johtaa osan nuorisoa suvannolle.
VÄINÖ. Aallotar, unesta nouse, Ota usvat, hallat helmahasi, Niitä liekuta kuin lapsiasi: Toimeviksi ja hyviksi! Aallon väkeä näkyy. Aallon kansa aina nuori, Terve noustua vapaaksi!
PELLERVO (parvineen laulaa). Maa uneksi talven alla, Kontio pesässä nukkui, Saartajat mökin sopessa. Aallonkansa, vaikka valvoi, Kahleita kovia kärsi, Ei hymyillyt sille päivä, Ei rakastanut se rantojansa. Väinö vanha maan herätti: Kukkia unesta kutsui, Ajoi kontion pesästä, Saartajan salolle johti, Aallon kansan jään kiroista Päästi päivyen hyväillä, Aartehia maalle antamahan. --
VÄINÖ. Aallotar, pidä povesi Sulana, vapaana aina, Rikastuta rantojamme!
IMMO (palaten nuorison kera). Nuoriso, pidä povesi Sulana, vapaana aina!
JOUKKO. Kansakin, pidä povesi Sulana, vapaana aina!
VÄINÖ. Näettekö päivän pilkotusta? Kansa liikehtii tähystellen ihastuneena ympärilleen. Puut punehtuvat salolla. Päivätär, jumalten juhla-impi, On likellä liikkumassa -- Kohta täälläkin -- tulena tuolta Se kevein kengin sipsuttavi, Sen sivuilla helmetärten parvi Kuin tähdet sivuilla päivän.
RUNOTTARET puitten välistä häämöttävät.
KANSA (yhä tähystellen etäällä leijuvia haltiattaria). Ensim. Valoa, Kevät valoa! Toinen. Päivän, silmien paloa! Kolmas. Kastehelmien kimallus! Neljäs. Tähtiä vesivalossa, Hurman-impien iloa!
PÄIVÄTÄR päässä valokypärä, kullanhohtavassa puvussa; KANTELETAR hajahapsi, siniverho, kultavöineen; KASTEHELMETÄR niitynkirjavassa kukkaverhossa, jossa helmet kimmeltävät; SADEHELMETAR kimaltelevassa pilvipuvussa. MERIHELMETÄR vesivalolta välkkyvässä helmikimalteessa ja KYYNELHELMETÄR valkeassa, ruusuin kukitetussa helmiverhossa. Kaikilla päässä tammiseppeleet.
KAIKKI HELMETTÄRET. Me valoa maahan viehätämme, Siksi Päivätär on ystävämme.
KASTEHELMETÄR. Kastehelmenä kiiltäen Minä maaemon pienosten Mieltä virvotan, kirkastan, Sitte haihtuen.
SADEHELMETÄR. Sadehelmenä kastelen Minä maaemon sydämen, Maata virvotan, nuorennan, Sitte väistyen.
MERIHELMETÄR. Aaltohelmenä loistaen Minä maailman matkaajoille Taivasmuistoja suojelen, Sitte haihtuen.
KYYNELHELMETÄR. Kyynelhelmenä, sydämen Minä huojennan murheisen, Valon sieluhun päästän, Sitte haihtuen.
KAIKKI HELMETTÄRET. Päivätärtä me tarvitsemme Avuksemme.
PÄIVÄTÄR. Kastehelmi jos lohdutusta Ei maasta anna; Sadehelmi jos virvotusta Ei maahan kanna; Meren ja sydämen kyyneleen Tunnette ehkä jäähtyneen; Silloin Päivätär tarjota Voipi lämmintä valoa Ja kutsua maailman virrat.
KANTELETAR. Minä helmet ja päivän silmän Kutsun kielille kanteleen, Siitä helkytän sydämeen, Siellä kasvatan kukkasiksi Hurmaaviksi.
VÄINÖ. Ukon tyttö, Ilmattaren tyttö, Päivätär, ihanne laulajan! Sinä helmastasi heität Kevätsiementä saloille; Tasan toivoja jakelet, Tasan kylvät kultiasi: Päivätär, syte sydämen! Paljon on muretta maassa, Paljon toivojen petosta -- Pidä mielessäsi meidän maata. Helmettäret, aallon lapset, Runottaret säihkyväiset: Sadehelmi, Kastehelmi, Merenhelmi, Kyynelhelmi! Teidän pienissä povissa Maa ja taivas tuikkelevi; Teille Aallotar opetti Polennoivan tanssin tahdin, Levottoman lentomielen antoi. Teissä aurinko herätti Sielun seitsenkaaren kauneuisen, Korkeutta kaihovan. Päivätär, valaise kyyneleitä, Meissä Helmetär herätä, Keväthetkin, aamuhetkin, Kaiken kansan juhlahetkin Valon kaihoa kohota! Kanteletar, soita kaihojamme.
Kanteletar seppelöi Väinämöisen. Kansa kohottaa laulajalle käsiään. Paimensoittoa raikuu.
AILA (Immolle). Kuulehan, Kalevan urho! En ole moista ennen kuullut. Tämä on suuri Suomen juhla Eikä heimojen pitoja: -- Sinun maasi on minunkin, Siskot, veljethän olemme!
IMMO (Ailan kättä pusertaen). Siksi leivänkin ja'amme, Onnen kaiken --
KAVE (joukosta erillään, aavistellen). Kuunnelkaamme! -- Hyvät haltiat heräävät, Salaperäisesti. Irti pääsevät pahatkin. Metsät kiehuvat mesiä, Salaperäisesti. Kyytkin keittävät kähyjä. Ilmassa, vesissä soipi, Kieli on joka kukalla, Povi maan, sydämet kansan Auringolle aukenevat -- Suuri voima on tulossa.
Kansa levottomasti kuulostaa ja tarkastaa ympärilleen.
VÄINÖ (seppelöitynä, kansalle). Mitä on laulu, taito, taika, Mitä lahjasi runotar? -- Vainko riemuja rikasten, Herkku kylläisten kotien? Hetkenkö helykaluja, Kuplia katoavia, Joita joutilas puhalsi Joutolasten leikitellä? Vasta on valoa taito Auringon tulipovesta, Kun se intonsa janolla Kaunista totuutta tuopi Maan ja taivahan meristä; Kun se kirkastaa elämän Kuin valon kevätviserrys; Kun se kärsivät sydämet Nostattaa masenemasta Toimen pirteän poluille, Siiville sinisen ilman, Kansan onnea avuten, Maan parasta paimennellen. -- Sieltä seppomme tulossa! Onnen ankara takoja, Taidon urhoista ylevin. -- Torvihin puhaltakaatte! Raikukaatte ilman rannat!
Paimensoitot raikuvat. Eloa ja liikettä. SEPPO seuroineen laskeutuu taustalta esille.
Terve, taitava takoja, Kihlajuhlan kilpasulho!
Väinö ja Ilmari kättelevät toisiansa; keskustelevat.
KANSA (Ilmarille, nostaen oikean kätensä). Yhteis-onnemme takoja!
ILMARI (kohottaen oikean kätensä). Terve teille, nuorsydämet, Onnen seppiä jokainen, Yhteis-onnen ja omansa: Hyvän tahdon, tarkan taidon.
KANSA. Työkäsissä kansan onni. Ensim. Ei ole kiitosten kipeä. Toinen. Eikä arvonkerjäläinen. Kolmas. Työ tekijän kiitoslaulu.
LOUHI ja ILVO syrjässä, aluksi tuntemattomina, puolipeitetyin kasvoin.
LOUHI (Ilvolle). Nyt olet koskessa luettu, Hurmattareksi vihitty. Paras miehistä valitse!
ILVO. Paras kullakin omansa. Ilmari minun paraani.
LOUHI. Tääll' on jo kevät käsissä, Puskeva, kirkuva, soittava -- Suven surmata haluisin.
ILVO. Minä kevättä toivon: Kaipaukseni, haluni, Toivoni toteuttaja, Kiihkoni keveä lintu, Kevät, lentele ja laula!
LOUHI. En siedä sitä iloa, Sitä onnen siemausta, Jota en armostani anna.
ILVO. En odota armoasi. Elämän ilo on tässä Sydämessä sykkivässä, Virrassa vereni nuoren.
LOUHI. Sen sulle emosi antoi.
ILVO. Oman onnesi janossa Elämän minulle annoit.
LOUHI. Poistukaamme täältä. Tuolla Ilmari sinun näkisi.
ILVO. Sitä soisin.
LOUHI. Louhen lapsi! Jäänä soisin polttavasi Enkä virtana valuvan. Tyttö, tunne arvoasi!
ILVO. Ilmari minut sulatti.
LOUHI. Multa ottakoon. -- Sivulle, tyttö!
Väistyvät syrjemmäksi.
AILA (Immolle syrjässä). Jollei syttyisi sotia Kilpaveljesten välillä.
IMMO. Seppo ei sodan takoja. Sampokin satahyväinen Hyvän on viljan hyrskyttäjä, Rakkaudesta rakettu.
AILA. Rauhan viljoista isille Syttyi ennenkin sotia: -- Rakkaus monesti miekan Hurmetöihinkin terästi.
Väistyvät.
VÄINÖ. Päärunotar, päivän-impi! Kanna Sammon sankarille Seppel helmistä hyvistä!
KANSA (ojentaen kätensä). Seppel sammon sankarille! Päivätär seppelöi Ilmarin. Elä, seppo! terve, seppo! Yhteis-onnemme takoja.
Paimensoittoa kuuluu.
ILVO (Louhelle syrjässä). Nyt on Ilmari kuningas! Juoksenpa sylihin urhon!
LOUHI. Louhen lapsi, malta mieles! Kun hillitset itseäsi, Niin voit hallita väkeä.
Väistyvät.
ILMARI (runottarille). Päivätär, valokypärä, Vaali sampomme vapaana, Routihin rutistumasta, Pakkasihin painumasta! Kanteletar, kaino impi, Helmettäret, helmirinnat, Suomen onnelle avuksi! Että säilyisi sulana Jalo riento jauhamassa Kansan kasvavan veressä! --
Runottaret loittonevat, kunnes ilmenevät taustalla häämöttävässä valossa. Ilmari kansalle:
Tuolla Pohjolan perillä, Vaaran vaskisen povessa, Siellä käy kumisten sampo, Aina työssä ja tulessa. Siinä vahva on varasto Koko kansan kuontaloksi, Jos on Suomessa sopua Siitä kehrätä keriä, Jollei heimojen kateus Viritä vihoja maassa. -- Pojat, pohjan ja etelän, Karjalan ja jäämin joukot! Kahmaiskaamme kaikki tarmo Ehjän onnemme teoksi!
NUORI MAAMIES. Kaikki kunto ja elämä Suomen onnen suurteoiksi!
JOUKKO (kättä nostaen). Kaikki tarmo ja elämä!
ERÄS LOUHELAINEN. Mutta meille on taottu Sampo, Pohjolan hyväksi, Eikä kaiken Suomen kansan. Oravasta ei jakaen.
NUORI METSÄMIES (näyttää louhelaiselle nyrkkiään). Mies, jos tahdot tappelua, Niin tästä sopua näytän!
IMMO. Onni suurentuu jakaen: Kun rakastat kymmeniä, Kymmen-onni on osasi. Minkä suojelet satoja Tai tuhatta turvaelet, Oman onnesi jakaen, Sen ylennät onneasi, Suurennat oman osasi.
ERÄS LOUHELAINEN. Petkutat peto minua!
Poistuvat.
LOUHI (Ilvolle). Kuulit saalihin jaosta, Tahtovat jaella sammon.
ILVO. Äiti, annatko osani? Seppo sen takoikin mulle.
LOUHI. Seppo lie sinun osasi. Sampo mulle on taottu Lunnahiksi. Sen minä kytken kalliohon, Taakse lukkojen lujien, Uskollisteni iloksi. Heille, kun hyvin anovat, Hyvin käyvät käskyjäni, Jakelen jalomuruja, Kuinka tunnen ja haluan. -- Valta kutkuttaa minua.
ILVO. Loisto, mahtipa minua: -- Näätkö, kuin komea seppo!
LOUHI (vetäen Ilvon syrjään). Tyttö, ääneti! Salassa Hautele halutekoja!
Menevät.
VÄINÖ. Teit hyvin, takoja suuri, Tulit oivalla ajalla. Tuonen alhaisen ikeestä Min' olen päästänyt vapaiksi Luonnonvoimia lujia. Keveästi ne valuvat Vanhoille totuntateille, Halpamaisille haluille, Jollet, seppo suurtekijä, Heitä hyödylle, hyvälle, Kaunihille, korkealle Opettele ja opasta.
ILMARI. Tullut en tänne työpajalle Enkä liioin leikkijäksi, Tulin kihlan kiintäjäksi, Rauhanpuukon pistäjäksi Tuppehen tulisen immen. -- Rakkautehen teit' opastan Kevätjuhlassa jalossa! Sydän sulkekaa syliinne, Perheitä perustakaatte, Lapsia, sukua suurta Kansaksi kohottakaatte, Sille kehrätkää keränne, Sille peltonne, pesänne, Rauhansahranne, sananne, Taitonne ja taikatyönne Kunnialla kantakaatte: Kevät on lemmen iskuaika. Ukkokin salaman iski Kohti maaemon povea.
IMMO (Pellervolle). Sepon ahjo on tulessa, Sieltä säihkyvät säkenet!
PELLERVO (lauluparvelleen). Kalevalan laulukansa! Kuulitte sepon sanoja. Käyttäen sydämen kieltä Nyt omanne etsikäätte. Mies, kun vaimoa valitset, Pyydä tyttö työsuvusta, Kodin kunnossa pitäjä: Ei tule kylän kävijä. -- Tyttö, kun valitset miestä, Ota rohkearotuinen, Joka ei väisty vastuksissa Ei jätä turvatta kotia.
ERÄS JOUKOSTA. Hyvin neuvoa osasit -- Meillä on sydämen silmät.
Joukko kertaa viime säkeen. Lauluparvi yhtyy muihin.
VÄINÖ (Ilmarille). Sinä olet varma voitostasi, Kun olet samposi takonut, Sen lisäksi vielä nuori. Mut' on mullakin sydäntä Syttyvää, sytyttäväistä. -- Sallisitko, toimen seppo, Sananvuoron laulajalle, Niin kosisin kerran vielä Kuulun Pohjolan tytärtä? -- Ilmari ääneti tarkastelee Väinöä. Sulla on ikä edessä, Joka sormelle sulotar, Et ole Pohjolan varassa -- Sallisitko, toimen seppo, Että impeä kysyisin, Laulaisin sorean laulun? -- Miksi kömmästyit noloksi?
ILMARI. Outo on mielesi minulle. En sinun luontoas tajua.
VÄINÖ. Soisin laulajan sukua Jälkeheni jättäväni.
ILMARI. Arvo on seponkin suvulla. Kerran petkutit minua: Minut taikataidollasi Vasten mieltäni lähetit Pohjan pitkille pihoille: Siellä kun takoisin sammon, Suomen ehjäksi tekisin, Täyttäisin mit' olit luvannut Oman pääsi päästimeksi -- Siitä saisin Pohjan immen. Nyt olen takonut sammon Suuritöisen. Viel' olen pyytänyt petoja: Hiiden hauit, Kalman karhut, Kyntänytpä kyy-ahoja, Immen ansainnut jalosti. Vaan sinä, vakava Väinö, Nyt mun voittoni valitset Sylisi sulostajaksi -- Siitä kömmästyn kovasti.
VÄINÖ. Et ole veikko veljellesi. -- Kun sun sammontyölle laitoin, Laitoin sankarin teoille, Että taitosi tapaisi Mainetyön eduksi maasi. Vaan sinä, lapsen lailla arka, Pohjan valtoja vapisit. Siksi laulelin leluilla Sinut Pohjan pulmatöihin. Siellä vaivojen vesillä, Monen surman suun ovella Vasta lahjasi laveni, Mies kehittyi, mieli kasvoi, Sukesi pojasta sulho -- Siitä tuomitset minua!
ILMARI. Mutta jos murtunut olisin Suuren työni taakan alla?
VÄINÖ. Mies jalossa työnteossa Eli tai kuoli kunnialla.
ILMARI. Mutta jos sortunut olisin Hurjissa häpeätöissä?
VÄINÖ. Ukon et poika ollut oisi, Vaan matala mieron hylky -- Ansainnut olisit sorron.
ILMARI. Taisit oikeaan osata. Mutta luopua tytöstä, Verin, vaivoin ostetusta, Joka on vallannut vereni -- Multa liikoja puserrat!
VÄINÖ. Mutta impi jos vapaasti --?
ILMARI (tuumien). Hänpä ei vapaasti sulle. --
VÄINÖ. Mutta impi jos vapaasti?
ILMARI. Impi jos vapaasti -- silloin Hänet riuhtaise syliisi!
Louhi ja Ilvo näyttäytyvät avoimesti juhlapuvuissaan.
KANSA (huutaa). Tullut on tuhannen kaunis! Tuhatkauno Pohjan impi! Pohjan impi! Pohjan impi!
Kansa kertyy immen ympärille. Alkaa hitainen kansantanssi, jota keskustana Pohjan impi johtaa.
ILMARI (Väinölle). Siellä armas!
VÄINÖ (levottomasti). Niin likellä!
ILMARI. Astu, voita!
VÄINÖ. Vaikeata.
ILMARI. Kättä anna, täytä tuppi!
VÄINÖ. Mahdotonta, kun vapisen. Hän on tähdistä punottu!
ILMARI. Mies olet, kestänyt sotia, Itse surman suussa käynyt, Noussut kalman kartanoista -- Nytkö neitoa vapiset, Jot' ihailet, ihmettelet!
VÄINÖ. Juuri siksipä vapisen. Maailman ovelin mahti, -- Sen hyväksi, tuon pahaksi, -- On ihana, sulokas nainen: Suloa minä himoitsen, Vapauttani vapisen.
ILMARI. Ota, hallitse sulotar!
VÄINÖ. Milloin on meri vetänyt Tähtitaivahan syliinsä? Hallitakko sen osaisi? Kuvan otti, senkin särki, Siit' on kaipaus jälellä -- Kaipaus minulle kaikki.
ILMARI. Noin minä naimist' en kuvaile: Tarvitsen emännän, vaimon. Kun tapasin mieleiseni, Kysyin: "Suostutko?" -- Hän: "Suostun!" Sen otan, keikutan kotiini. --
VÄINÖ. Käsi on karkea sepolla.
ILMARI. Minä sun talutan luokse.
VÄINÖ. En, en! Astu itse sinne. Sin' olet liiaksi ylevä. Luovun immestä sinulle.
ILMARI. Luovutko -- sitä parempi, Mulle luovutat omani. Sinä mieti maan parasta, Etsi kansasi etuja.
VÄINÖ. Olin heikoksi heretä. Turkosen tulikipuna! Nyt tuntuu keveämmältä. Ei elä mies nojassa naisen, Vaan varassa miestekojen. Laulajan vapaa sydänkö Yhden joutaisi omaksi: Kadottaisi kaiken kansan, Silmänliekkiä satoja, Tuhannen tulisydäntä. Yhtä vartenko eläisin, Koska kaikkia rakastan? Niinkuin aurinko verevä Elän kaiken kansan vuoksi!
ILMARI. Toisin sulla, toisin muilla. Kansa on laulajan perettä, Koko Suomi sun kotisi, Kuin käellä kaikki metsä; Laulussa sinun sulosi, Toisin arkityön uroilla: Seppo ei pajassa viihdy, Mieli kun kyliä käypi, Ei talossa työ menesty Vailla vaimoa suloista, Joka kaitsisi kotia, Kuin kekoa mettis-äiti. -- Kiitos sulle, laulun sulho, Kun sovinnon kättä annat.
VÄINÖ (ojentaa Ilmarille kätensä). Sovinto, Suvannon onni, Viihdy veljesten välillä! -- Maahan oikeus aseta! --
ILMARI. Oikeuttakin enemmän. Nyt käyn impehen käsiksi. Toivo huojentaa tekoni, Kuin sininen taivas lennon.
Menee taustalle, tanssi taukoo. Ilmari tervehtii Louhea ja Ilvoa, jonka tuppeen painaa puukon. Keskustelevat. Kansan huomio kiertää heitä.
VÄINÖ (itsekseen taistellen). Järjen kylmällä kylyllä Usein mieltämme valamme, Kun potee se kuumettansa. Sama mulla on sisässä Kaipaus, halujen helle Kuin sepolla, kuin on muilla. Leivo aina ei liverrä Valossa sinisen ilman.
Syrjemmälle.
ILMARI. Pohjantähteni ihana, Nyt sinut lopulta löysin! Sinä kuin pilvistä putosit. -- Missä piilottelit täällä?
ILVO. Minä kansasta kohosin Kuin merestä aallon impi, Päivän silmän kun älysi.
PELLERVO (Väinöä läheten). Suurta on tekeillä, Väinö. Ilmari tupen jo täytti. Mitä tästä on tuleva?
VÄINÖ. Ajan merkkejä lueksi: Pilvet yhtyvät sateiksi, Virrat suuriksi vesiksi, Linnut parvissa palaavat, Pienet pieniä tukevat, Suuret käyvät syölähiksi, Kaikilla elämänkiihko, Kaikki voimia kokoovat.
ILMARI. Nää minä kasvatin pajassa. -- Kevätkukkia sinulle.
Antaa koruja Ilvolle.
ILVO (koristaen itseään helyillä). Kaiken vuotta kasvatatkin Kukiksi käsialasi.
ILMARI. Hedelmää minä odotan.
ILVO. Sampo on suurin hedelmä.
PELLERVO. Jää tulessa, yö valossa Viihtyvätkö?
VÄINÖ. Luontoansa Muuttavat molemmat, luulen.
PELLERVO. Ilves ihmisten parissa Viihtyneekö?
VÄINÖ. Luontoansa Ilves seurata jos saapi.
PELLERVO. Joustava kuin jousen jänne, Kylmä, kaareva, kavala, Väkivaltainen kuin jousi, Jok' ei sääli saalistansa -- Se on luonto Pohjan immen -- Minä kammon Hallatarta -- Viha on vievä viljan maasta.
VÄINÖ. Vaaran vaimossa näetkö? Talven kanssa taisteltuna Tääll' on jo tuhannen vuotta: Vielä kansa on ko'ossa -- Sinä vaimoa vapiset!
ILVO. Tääll' on silmiä pahoja, Katsetta kateista tunnen.
ILMARI. Kateinen matalan mieli, Mut' ylemmä pääsi nosta.
ILVO. Minä päin sinua silmäelen. -- Minut loitsikin emoni Vasten silmiä kateita!
ILMARI. Rakkaus väkevin loitsu, Pilven reunalla pitäjä -- Sinne ei karsas katse ylty.
IMMO (Väinöä lähentynyt). Mitä on tekeillä, Väinö? Ilmarin poven pajasta Eikö synny ehjä Suomi, Joka ei veljeä veristä? Pohjolan terästytöistä Karaistu Kalevan kansa, Jonka ei mieli mieto maito, Vaan teräsnä tahdon jousi Jännittyy jalotekoihin?
VÄINÖ. Joko nyt meidän miesväestä Teräs tyyten on kulunut? Suonten malmiko lopussa? Pohjan immetkö apumme? Anna, armias jumala, Naisten äidiksi kyetä Rautaisillekin uroille. Elä tee tytöistä miestä Eläkä naista miesväestä!
LOUHI (Ilmarille). Sinä et luota loitsuihini. Riistätpä tytönkin uskon.
ILMARI. Omat on loitsuni paremmat. Toisen taika toist' ei auta.
ILVO. Mutta meill' on yhteisloitsu. Tänne, seppo, sun kätesi!
PELLERVO. Louhen suosiossa seppo! Huomannethan, Väinö -- tuolla! Tämäkö Suomessa sopua: -- Hyväillä hävittäjäänsä!
VÄINÖ. Sinä itsekin hyväilet Suota, hallojen kotia; Sitä viljelet, ojitat, Sen syleilet lämpimäksi. Hallattarenkin sulatat Helmiksi hymyileviksi, Teet villin vihollisesi Ystäväksesi kesyksi.
PELLERVO. En hyvällä: kirves, kuokka Tai lapio kädessä isken Suon sydäntä säälimättä. Juurten ja hakojen alle Työnnän tuuran ja hävitän Pesät hallatarten.
VÄINÖ. Eikö Ilmari enempi, Sammon luoja? -- Kuule häntä! Hän nyt hallitsee sydäntä.
IMMO. Kaikki tääll' ovat kihussa, Ilmari ylinnä muita.
VÄINÖ. Väistykäämme! -- Kahden kauppa.
Kolmin siirtyvät syrjään.
ILMARI (pitäen Ilvon kädestä, Louhi jälissä. Kalevalaiset ja pohjolaiset eri tahoilla seuraavat jännityksin Ilmarin ja Louhen kiistaa). Niinkuin palkehet pajassa Lietsovat takojan tulta, Niin sinä sepon kotona Onnen liestä lietsoelet, Työ-ilon tulia hoidat, Nostat Ilmarin asunnon Kansan kunniataloksi, Taivasta tapailevaksi, Maan valoa valvovaksi. Maalle kukkia kokoat, Joita ei kadota kylmä; Kutsut lintuja likelle, Kultasuita kukkujoita, Itse toimit ja iloitset, Punot purppuraketoja Rihmoista elämän riemun Lapsille Kalevan kansan.
LOUHI. Vaadit liikoja tytöltä "Lapsille Kalevan kansan". Mitä itse hälle annat?
ILMARI. Niin tytöltä kaikki vaadin Kuin meri sukeltajalta. Annan kaikkeni tytölle Kuin meri sukeltajalle.
ILVO. Vasaroin puhelit mulle Ennen, onnea luvaten -- Nyt sinä runoja laulat.
ILMARI. Kevät hurmehtii minussa.
LOUHI. Seppo, suopea kosija, Riistätkö tytön emolta? -- Te Suvannon kautokengät, Ylpeät, isoiset sulhot, Aina tyynessä asujat, Hyvänpäivän paistattajat, Itsemieluiset, itarat, Aina muita moittivaiset -- Missä voimanne, väkenne? Missä aimot ansionne? Missä kuntonne, kykynne? Missä uljahat uroonne, Joit' on koiteltu kovalla? Kiihkeästi. Missä? Missä? Missä?
ILMARI. Tuki suusi, Turjan eukko! Enkö koitellut kovia, Enkö sampoa -- --
LOUHI. Pakosta, Kun et päässyt pälkähästä, Teit mulle urostekoja, Et omasta innostasi.
ILMARI. Halvennat hyvänkin työni, Kyy kateinen! Mitä vaatisit minulta?
LOUHI. Et kysy: tuletko, tyttö? Et kysy: annatko, äiti? Vaan latelet laulujasi Kuin olis tyttö jo omasi!
ILMARI. Tyttö onkin mun omani. Kädestä sydämen tunnen. Sitä kuin pihdillä pitelen Enkä herkeä hevillä; Minkä ansaitsin, omistan.
LOUHI (kiskaisee Ilvon puoleensa). Sinä kun pihdillä pitelet, Minäkin raastan rautakynsin -- Multa impeä anotko?
ILMARI (pitäen tyttöä kädestä). En anele armoasi, Ansioitani anelen. Enkä ansiot' anele, Vaan sydämen oikeutta vaadin.
ILVO. Kun sinulle kallis lienen, Niin ojenna immen vuoksi Ystävän käsi emolle.
ILMARI. Hän on häijyksi ruvennut. Väärin on vääriä madella.
ILVO. Jollet armona anele Rakkautta, et rakasta.
ILMARI. Voin rukoilla armastani, Sulta rakkautt' anoa.
ILVO (erikseen). Luonne kuin käsikin hällä On luja, luhistumaton. -- Tämä mairittaa minua.
LOUHI. Multa et armoa anele, Niin otakin hiiden hirmu. Minä myrkkyampiaisin Kotirauhasi ryöstän, Pesän päältäsi yösydännä raastan, Kiroan ilokisasi, Riistän vaimosi sikiön Kuin pojat kanalta haukka. Vainoan joka vakoa Minkä aatralla ajelet! Kyyn kähyillä katkerilla Turmelen pajavetesi -- Onko onnea sepolla?
ILMARI (tyynesti). Paljastat pahan sisusi. Taitomiest' ei taika koske.
ILVO (joka Louhen manatessa on paennut Ilmarin turviin). Minä pelvosta vapisen Emoni kirotulia. Sinä naurat noitujalle, Käännät jäistä kylkeäsi Kuin kivi kiroilijalle, -- Sin' et mua rakasta, luulen. Jos rakastat, se todista: Emoni hyväksi laula, Ettei painaisi kironsa Sun omaasi, impeäsi. Emo on osa minusta, Juureni. Paranna juuri, Etten sielt' ime kipuja Sinun ja minun tuhoksi. Et ole kiihkohullu härkä, Mies olet ajatteleva. Miksi vastahan sotisit Onnea, jota rakennat? Ei ole kunnia kumota Sampoa satahyväistä, Jonka rakkaus rakensi.
ILMARI. Sin' olet satahyväni, Sinä lämmintä puhallat, Kevättuulen palkehilla, Sinä paisutat poveni, Laajennat mun lempeäni Suureksi, sulattavaksi, Kaikkia kokoavaksi Suomen suurehen sylihin. Joukolle: Kerran kaikkien sydämet Täällä tykkivät toisillensa, Liiton luovat, Hyvän kaiken kuin itselleenkin Muille suovat. Sinä loistava, sinä kaunis Herätit lavean liekin. -- Emo Pohjolan, suuri Louhi! Sulle tarjoan sopua. Unhota kipeä kiista, Pyörrytä pyhät sanasi, Kiroa omat kirosi Maasta nousemattomiksi. Anna tyttösi sepolle Polvuiseksi puolisoksi, Niin sepon sydämen voitat: Yhden annat, voitat kaksi, Ehkä kohta kolmannenkin.
ILVO. Äiti! Pyydän -- suostu -- myönny!
LOUHI (vetäen Ilvoa kädestä). Pyörtäisin pyhät sanani? -- Kiroaisinko kironi? -- Ilmariin väijyvästi tirkistäen. Jollet viekaskin olisi. Ilvolle. Tyttö, sin' olet sokea.
ILVO (irtautuen Louhesta). En voi seurata sinua.
Siirtyy Ilmarin luo.
LOUHI (itsekseen). Meit' oli kansa kuulemassa: -- Kaksi yhdestä lupasi! Minun on valta voitossani: Mulla on sisu syvempi, Katkerampi, Hammas kahta karkeampi, Kynnet koukkuiset pitemmät. Nuoret lemmestä puhuvat! Keväthouretta! Kesällä Varisee kukoistus, tuoksu. Hyöty on syksyistä eloa! Oma hyöty, mun etuni, Mun makea nautintoni. Tuossa joukossa rakastan Halujani, hyötyäni, Mun sukuni suurhimoja -- Se minussa rakkautta. Sitä ne ajavat muutkin: Nautintoa, nautintoa, Mikä millaista himoten. Minun on valtani jaella Heille armoherkkujani -- Valta on väkevän herkku, Isoraajaisen ihanne.
ILMARI (Louhelle). Mikset myönny? etkö oivalla, Ett' on tässä kolme voittava?