Chapter 19
VÄINÖ. On valonjanossa kansa. Valo on sydänten lämmin lähde, Vuolas vuotaja keväitten. Onni on elämän ouru Kukkaranta, Jonka aurinko avasi; Nuorison kevät-ihanne, Jota leivonen ylisti Alla taivahan sinisen virran. -- Laulakaa, Kalevan nuoret, Voitoista keväimen nuoren!
LAULUPARVI. Laulakaamme! Laulakaamme!
PELLERVO (laulaa, Väinö kannelta soittaa). Neito nousi Pohjolasta, Luonnon puhtoisen povelta, Kultakangasten kutoja, Loisti muita loitommaksi Hyvän vanhemman varassa. Sen suloa leivo lauloi, Kannel soi sen kauneutta, Maine sen kajahti kaukomaille. Parvi uusii viime säkeen. Maan somimmat sankarsulhot Nöyristyivät neidon luona, Kaunista kumarsi kaikki. Impi toivoi työn-urosta, Seppoa, joka takoisi Maahan taivahan taloa. Suomen seppo, Suomen sulho, Taivahan takoja immen voitti.
Parvi uusii viime säkeen.
ILMARI (Ilvolle). Eikö muista morsianta kansa?
ILVO. Muisti laulunsa sulolla.
IMMO. Kasvoitte kukat omanne Poskipäistä ja povista, Vielä toiste nuortukaatte Lastenne kevätkukista!
Ulkoa kuuluu: "Morsian! Esille morsian! Sammon seppo ja morsian!" Immo jatkaa:
Jo kajahti joukon ääni, Pari astukoon esille! Kansa kuin sakea pilvi Onnituksia satavi.
Yhä huutoa: "Morsian" ja "Sammon seppo".
HÄÄKANSA (sisässä). Esille, pari, esille!
Pari näyttäytyy.
KANSA (ulkona). Kasva, sulho, suuremmaksi, Morsian monihyväksi!
Sama huuto sisässä.
LOUHI. Hyvä on onni annettuna, Parempi hyvin kannettuna. -- Osmotar, leveä eukko, Aseta pihalle pöytä, Jossa joukkoa ravitse! Kanna korvolla olutta Kansan kaiken juotavaksi.
OSMOTAR. Hyvin käskit, teen paremmin -- Jollei ulkona pihalla Kansa kolkoksi kävisi Ala-arvoisen osalla.
LOUHI. Jo sanoinkin: juota kansa! Paturi, väki kokoa Pöytihin! Nälän on vuoro. Ei iloja kauan kestä, Jos on vatsassa valitus.
PATURI (toimeten vieraita ruoalle). Pöytihin, hyvänimiset, Kansa Pohjan ja Kalevan! Kansa nuori, kansa vanha, Rujot, rammat ja sokeat! Ilo leivän lentimeksi, Hyvä mieli särpimeksi!
Esikävijät samoin toimeavat väkeä pöytiin; ruokailu alkaa.
Sekakansaa.
Kalevalaisia. Pohjan väkeä
Varsinaista hääkansaa: Sulho, morsian, omaiset, kaasot, juohtomiehet, laulajat.
VÄINÖ. Syötäköön talossa tässä Aina leipä suuruksinen! Viljankauna, mielenkauna Väistykööt väeltä Suomen;
Kaikki pöytävieraat uusivat kaksi viime säettä. Väinö edelleen:
Aina on talossa tässä, Tämän pirtin orren alla, Syötetty sulosanoja, Tarjottu hyvä tavara, Jalo juoma juotettuna. Kasva, kultainen hedelmä, Nuorenkin suvun saralle!
LOUHI. Syökätte, hyväsukuiset, Syöden ei talo häviä, Vaikka jouten jaaritellen.
TURJO. Mihin Pohjola pakeni? Tääll' on liiaksi valoa. Kansa, katsele olutta, Ettei huikene näkösi -- Siellä on makea yömme.
IMMO. Aikanaan ilonpitoa, Hetkellänsä työntekoa. Viereiselleen Pellervolle: Päästä päivä pilven alta, Anna leimuta ilosi!
PELLERVO. Kestävä ilo tasaista.
ILMARI. Väinö, laulaja ikuisen laulun! Suori tuntosi sanoiksi, Kansa juovuta runoilla, Jotta mielemme palaisi Hääilon ikuista tulta!
VÄINÖ. Poika, tänne kannel kanna! -- Lapseni, Kalevan kansa, Kirkasta sydämes kieli Kunniaksi Pohjan kauneuden!
LAULUPARVI. Kunniaksi kauneuden!
PELLERVO. Leikin-aika työn lomassa, Laulun-aika juhliessa -- Laulan teille!
PARVI. Laula! laula!
PELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää). Suurvaltaa susi ylisti, Ahma peurojen tuhoa, Kettu, ilves ilkitöitä -- Minä kiitän kontiota, Jok' ei pieniä pureksi, Ei ota ylevän päätä, Urhoista jalointa miest' ylistän. Parvi uusii viime säkeen. On komea korven hirvi, Jonka pään vapaus nosti, Kuin salolla hongan latvan; Vaan pohjan palojen roihun, Hankien kimaltokiillon, Kevät-yön valonkin voitti Kauneus ihanan Pohjan immen.
Parvi uusii viime säkeen
IMMO. Mutta seppo kauneuden voitti.
PELLERVO. Kauneus sepon anasti.
VÄINÖ. Rakkaudessa molemmat Voittivat, anastivatkin.
TURJO. Mihin Pohjola hävisi? Tääll' on liiaksi valoa.
ILVO. Häävaloa! Sammonvaloa! -- Onnenvaloa! -- Anna loimota, isäni!
TURJO. Näen liiaksi omani, Itseni, -- sitä pakenen. -- Osmotar, olutta kanna, Sitä mustan yön näköistä, Jossa on Pohjolan makua -- Anna kansan kallistella!
OSMOTAR (pyöreä, lihava). Tynnyrit tyhjiksi kannan, Tuojat täysiksi tapitan. Kantajat! Esikävijät!
Haarikat kulkevat kädestä käteen pöydissä.
LOUHI (Turjolle). Sinä huomasit hyvästi -- Tääll' on liiaksi valoa: Sammon ja sananvaloa. --
TERHI. Laulakaamme, siskot nuoret, Morsiamen poismenosta! Itkekäämme, vaikk' ilosta!
IMPIPARVI (laulaen Väinön säestäessä). Morsian, suruja soita, Murmata muretta, sisko, Kun luovut kevätkukista, Jätät marjamättähäsi, Kisakenttäsi keveät -- Muun jätät, otahan muisto, Kevät istuta sydämehesi!
Paimensoitto uusii viime säkeen.
ILVO. Kiitos siskojen sulosta! Otan muistoja mukana, Toki toivoja enempi: Kirkastan Kalevan yötkin Toivontähtien tulilla.
POIKIEN PARVI (laulaen Väinön säestäessä). Sinä kuin silkkiperho pyörit Muinen meidän kämmenillä Kautta karkelon iloisen. Nyt menetkö, nyt jätätkö? Mitä jättänet jäänehille, Sydämille Pohjan poikaparven?
Paimensoitto uusii lopun.
ILVO. Jätin muiston kaunihista, Perhosista, kukkasista, Itse etsikää omanne. Teidän kämmenitse karkeloin -- Kohti sulhoni sydäntä; Nyt pesää uneksin uutta -- Eikö totta, mun omani?
ILMARI. Sen sulle rakensi seppo Kuusen kukkalatvan alle Yöpesäksi, työpesäksi, Toivon kukkien kodiksi, Laululintujen taloksi, Suomen linnaksi lujaksi, Jossa kuulut kukkuavat Takatalvenkin uhalla.
VANHAIN PARVI (laulaa Väinön säestäessä). Mikä on outoa, etäistä, Sinne nuorison ikävä, Sieltä siintävän näkevät Kultalinnan lintuinensa, Kunne saapuvat, tavaavat Kaarnalinnan, kaarnelinnun Katumusten, kaihon kartanolla.
Paimensoitto uusii lopun.
ILMARI. Etehen elävän mieli. Nuorten katse korkealle.
ILVO (intomielin). Sinä, kuin väkevä lintu, Mun kohotat korkealle Reunalle punaisen pilven. Aamutyynessä valossa Sinä mulle maata näytät, Sen vesiä, sen saloja, Joissa miljonat pesivät Toivossa tulevan onnen -- Minä yksin onnellisin!
LOUHI. Voi mun tyttöni typerä! Menetit olevan onnen, Luotit kulkijan kuvihin -- Tyyni toi, hävitti tuuli. -- Vaihdat valmihin osasi Kaivattuhun kannikkahan: Pirtin vanhan ja valitun, Kurkihirren kuuluisimman, Jossa kukkusit kevättä, Jossa söit sulinta mettä, Vaihdat outohon tupahan, Jonka on orret oppimatta, Niskahirret notkumatta. Toisin siellä seinät soivat, Toisin ukset ulvahtavat, Toisin kaikuvat katotkin. Etkä siellä tuulta tunne, Mikä on mistäkin puhuva, Kaatava koko tupasi. -- Tänne jäi kevät-ilosi. Siellä -- saannetko suvea.
ILVO. Ihaellen entisyyttä, Kulkien takanasilmin, Aina vanhat vaikeroivat Ajan uuden ankaruutta, Nuorten toimia, tekoja. -- Nuorten silmät on edessä: Sieltä toivoja tähystän, Sieltä etsin onneani Luottamuksella lujalla. Uskon lempeä -- omistan Tulta tässäkin povessa. Uskon kultaista kotia Muuallakin maailmassa Kuin isoni orren alla: Suur' on Suomi ja tilava. -- Hyvä oli lapsella kotona, Taaton vanhassa tuvassa, Emo kun hyvin opetti, Taatto turvasi taloa. Mutta kun poveni paisui, Niin käsikin kättä etsi, Sydän kaipasi sydäntä, Niin tapasin uuden onnen. Kodin korkean, komean. Äiti, anna mun iloita Onnesta oman kotini.
LOUHI. Itse onnesi valitsit, Kiitä, moiti itseäsi!
KAASO. Hyvä oli immellä kotona Emon askarten apuna: Söi nälässä, joi janossa, Itse otti minkä mieli, Teki työtä kuin huviksi; Kun menestyi, taatto kiitti, Emo otsalle silitti. Kun tuli tukala hetki, Kylä kiiruhti avuksi, Nuoret, vanhatkin vakavat Sulle kukkia kokosi. Kun väsytti, kun nukutti, Unta onnesta uneksit. Kun heräsit, näit helyjä, Ystävien antamia, Linnut luoksesi tulivat Suomen suurilta saloilta. Päivän tuulien humussa Kuulit lännestä, idästä, Pohjan ja etelän mailta Ajan suuria sanoja. Kaikki kaunista lupasi Sulle, suurkesää suloista. Mutta illan kuuvalossa Sinä tähtiä tähystit, Sieltä silmiä tapasit, Tulta kauas tuikkavia -- Kaipasit jotakin silloin. Astuit pirttihin pihalta, Kotivalkean tapasit, Joka lämmintä lähetti Ympärillä istuville -- Taas sinä ikävän tunsit: Omaa kaihosit kotia. Siksi hylkäsit emosi Kehtolaulujen katoksen, Putosit, omena, puusta Syöjän suurimman käsihin.
ILMARI. Kylliksi sanakylyä! Parahassa viejän mieli, Kun on viejäkin parahin!
ILVO. Kiitän taattoni, emoni, Ylistän kotiväkeni. Koti kasvatti hyvästi: Tässä tummassa tuvassa, Näillä Pohjan pientarilla Ei ole lasta hemmoteltu: Kehtoani keikutellen Myrsky virsiä veteli. Omin neuvoin kun yritin Kätkyeltäni kävellä, Lankesinpa lautsan luona. "Autahan, emoni!" huusin. Emo lausahti hymyten: "Itse langeta osasit, Myös itse osannet nousta." Minä koitin ja kohosin. -- Kun kävin katajamäillä, Huusin: "Piikit pistelevät!" Emo lausui ja ivasi: "Sinä pistele takaisin!" -- Kun jokinoroa juoksin, Kosken porrasta kapusin, Pyysin: "Äitini, taluta!" Siihen äiti: "Kun et kestä Porraspuulla, niin putoa!" -- Minä en kiusoinkaan pudonnut. Nähdäkseni naapuria Minä kiipesin mäelle, Juoksin jalkani verille. Itkin käärettä kotona. Äiti vastata sukaisi: "Kipu ei kiljuen parane, Peitä haava peukalolla, Kääri kämmenin kipusi!" -- Naapurihin juoksin -- sieltä Vastahan vihainen rakki! Se puraisi polveani. Äiti mulle ärhenteli: "Miksi et takaisin purrut?" -- Niin suku minulle yrmi, Minä ponnistin uhalla.
PELLERVO (syrjässä). Morsianta kuulit, Immo?
IMMO. Tyhjä ei tytöllä kieli.
PELLERVO. Äkäpussi äidillensä, Karvas marja miehellensä.
KAASO. Eikö yhtä ystävätä?
ILVO. Oksat päätäni silitti, Kukat kutsui siskoksensa, Marjat mulle suuta suikki, Lintu lauloi: "Lemmin, lemmin." "Käy syliini!" kuiski laine. Mut minä elämän tunsin Suonissani soutelevan. Kasvoin kaikkien uhalla, Nostin siipeni levälle, Nousin kuin norosta sorsa, Lensin kauas, korkealle Pilven kukkapientarelle, Jonne suurten silmät säihkyi Aamuauringon valossa. Kun mun näitte nousevani, Tulevan tytöstä immen, Jota tähdet tirkisteli, Kuu ja päiväkin kyseli, Etsivät isosukuiset, Silloin kuulin kaikkialta: "Kultaseni, lintuseni, Silmäni, sydänkeräni! Mitä vaadit, valvattini? Kukkiako, kultiako?" -- Mua kannoitte käsillä, Valjastitte vaunujanne, Veitte venhematkoillenne. Emo armasna syleili, Kylä kutsui kunniaksi, Maineheksi maaväkemme. -- Toiset pyysi pyykillensä Taikka leivän leipojaksi. -- Minä seurasin sydäntä: Langoista elämän laajan Kultakangasta kutelin, Kunne seppo suurtekijä Mun sytytti, syttyi itse, Minut kietaisi mukaansa, Mun koristi kunnialla, Nosti näihin hääpitoihin, Suosituksi kaiken Suomen.
LOUHI (uhkaavasti). Kasvoit korvani tasalle, Nytkö halveksit minua? Minä sun maailmalle kannoin, Voin sun maasta pois manata!
ILVO. Itseäsi jos teloitat.
TURJO. Kuin minä musersin muinen Lapin laajassa sodassa Heimot tunturin tyveltä. -- Mutta tyttö on omasi.
LOUHI. Joka ei tahdo mun tahtoani, Ei ole minun omani.
ILMARI. Tässä on minulla valta, Oikeuden ja sydämen -- Valvokaa, Kalevan miehet!
ILVO. Tässä on tahto myös minulla.
PELLERVO. Tässä on oikeus sepolla. Muut kalevalaiset samoin.
LOUHI (rajummin). Kansa! Kahleihin sitele Tyttö sulhonsa sivulta, Vuorehen vihaiset kynnet kytke!
Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta kalevalaiset karkoittavat ne.
TERHI (polvistuen Louhen eteen). Emo, armahda sisarta! Minä palvelen sinua, Lohdutan, rypyt silitän --!
RUTJO (samoin polvistuen). Säästä -- näätkö, kuinka kaunis!
LOUHI. Mutta sen rumempi mieli. -- Vartijat! Vapisematta Kiinni tyttöni epatto!
Vartijat yrittävät uudelleen, mutta horjahtavat humalaisina, asettuen jälleen seinille.
ILVO. Näetkö, emo? -- väkesi Oma on kahle kantapäissä.
LOUHI (raivossa). Teurastanko teidät kaikki, Raavaskarjan! Luon susista Suuren, voimakkaamman vallan! -- Joivat ne isätkin ennen, Tuhlanneet ei tarmoansa.
VÄINÖ. Kuka nostaisi kätensä, Kahlehtisi kauneutta, Sortaisi suloa naisen, Hänet laulaisin lahoksi puuksi, Rutimon ruman väeksi.
KALEVALAISET. Rutimon ruman väeksi!
LOUHI (Ilvolle). Syytätkö synnyttäjääsi, Kun en lastani pilannut, Hemmotellut, heikontanut?
ILVO. Syytä en -- totuutta lausun; Sun kuvasi kuin omani Näytän. Kiitos on tekosi Kypsynyt hedelmä tässä.
LOUHI. Missä on väkevä virta, Vainioita vallitseva, Jok' ei louhien lomitse, Läpi kallion kolojen Kerran kierinyt olisi?
ILVO. Kun lienen väkevä virta, Niin itse urani etsin.
VÄINÖ. Kuka on niin valinnut tiensä, Ettei hänt' elämä temmo Vasemmalle, oikealle? Lähdet korskuen kotoa, Valtajuovan kun valitsit itse, ¦ Sittemmin sata jokea, Sata vuorta vaativaista Sua mutkissa monissa Notkistavat, nöyrryttävät. Kulkisitpa kunnialla, Jollet rikkoisi venettä, Jos sydämensilmissäsi Aina säilyisi pyhänä Kansan onni kuin omasi.
KANSA. Kansan onni kuin omasi!
VÄINÖ. Kiitos, kunnia talolle, Jok' on kylmässä kylässä Kasvatellut kauneutta, Valvonut valitun immen Luonnon suuresta sylistä, Yösumuista, myrskysäistä Kevätpäivän hääpovelle, Sulhonsa syleiltäväksi. -- Kiitos, impi, kun kohosit Kuun sivulle, päivän maille, Kukkapilven penkerelle, Josta loistit loitommalle, Josta innostit uroita Suurtekoihin maan hyväksi, Hurmasit unisen kansan! -- Suurin kiitos suuren sulhon, Joka ahjonsa tulessa, Rakkaudella rajulla Suomen yhtehen sulatti: Samponsa satahyväisen Taikatenholla pyhällä Pohjan ja Kalevan liitti Kanteleeksi kaikuvaksi, Joka nyt valossa soipi Ehjänä elämän kieltä.
KAVE (hätäisenä ja aaveisesti, kansan pelokkaasti kuunnellessa). Pakene, Kalevan kansa! -- Korvesta kuminan kuulen: -- Ratsun lentävän selässä Näen suuren miekkamiehen, Silmät kuin sysi tulinen, Koston kintahat käsissä -- Noidannuolia satoja Miehen miekasta välähti. -- On likellä! on likellä! -- Sampo suistui! -- maa pimeni! -- Mihin, oi, hävisit, sampo? -- Miekka välkkyi -- pää putosi -- Hääsalissa verta hyrski. -- Itke, Pohjolan emäntä! -- Suru on suuri, musta kissa, Joka raatelee sydäntä.
LOUHI (Paturille). Pois taluta houru eukko!
Paturi viepi eukon ulos.
TURJO (itsekseen koristen). Koston kintahat käsissä.
ILMARI (kiirehtien). Kiitos, laulaja ikuinen, Laulustasi, soitostasi! -- Hyvästi, anoppi, appi! Kiitos Pohjolan pidoista. -- Jätä, kultani, hyvästi! Jo on varsa valjahissa, Vartovat sepon kotona.
Morsian itkien ja syleillen jättelee vanhempiaan, siskoaan ja veljeään y.m. kansaa hyvästi. Koko hääväki nousee pöydästä lähtöön. Äkkiä torvien soittoa ja kansan huutoa ulkona.
KAVE (palaten). Kuin vihuri tunturilta Tai mereltä raivomyrsky, Kauko on tulossa sieltä Jousijoukkonsa keralla.
LOUHI. Hourupää! Näetkö pilven Lennon vai soturit maassa?
KAVE. Jousijoukon näin, edellä urho, Salski kuin salolla pitkä piiro.
VÄINÖ. Sinä loukkasit urosta, Louhi, Jätit häihin kutsumatta. Kauko ei sitä unohda.
LOUHI (hätäisesti). Vartijat oville! -- Roistot, Horjutteko? -- Tee, Paturi, Taikajuoma tainnuttava, Jolla juotat Lemminkäisen! -- Paturi valmistaa juomaa. Ilmari, otahan johto!
ILMARI. Täällä? Vasten veljeäni?
LOUHI. Ei veli -- vihollisesi!
Oven takana vasemmalla jatkuvaa huutoa ja kolketta.
ILMARI. Väinö johtomies on meillä.
VÄINÖ. Johtakaa, runottareni, Laulajaa Kalevalahan! Sinne riennän. Muut jälissä! Kauko vastatkoon tekonsa; Mies on veljemme. -- Hyvästi!
LOUHI (asettuen Väinöä vastaan). Talon rosvolle jätätkö? Minä en morsianta päästä -- Pohjolan väki avuksi!
Horjuvaa pohjanväkeä asettuu nuorta paria vastaan.
VÄINÖ. Täss' on voimaton väkesi. Sepon on sylissä saalis.
Pohjanväen ja kalevalaisten välillä taistelua. Oven takaa jyryä ja huutoja: "Kuokkavieraita sisälle!"
ILVO. Seppo, Pohjola pelasta!
ILMARI. Minä Pohjolan pelastan, Kun pelastan Pohjan helmen.
ILVO. Mutta sampo?
ILMARI. On omamme, Kun olet sinä omani. Sitä Kauko ei tuhoa.
ILVO. Mun kevääni, mun kotini!
ILMARI. Sun kevääsi on povesi, Sun kotisi mun kotini. -- Petovaltias, hyvästi!
Tempaa Ilvon kainaloonsa.
ILVO (lähtiessään). Hyvästi, ihana aika!
Kalevalaiset hyökkäävät, nuorta paria seuraten, ulos oikealle. Turjo neuvotonna.
LOUHI. Seppokin jänisti! -- raukka! -- Turjo! torkut neuvotonna! Raukeaa talo jalokin, Kun on kunnoton isäntä. -- Turjo pöydän ääressä körähtelee. Rutjo, mun sukuni turva, Väki vartijoiks' aseta! -- Minä samponi pelastan Ennen rosvon ryntäystä.
RUTJO. Teen kuin käsket. -- Tänne miehet!
Asettuvat aseissa oville.
LOUHI (loitsii). Tule sampo, kun sun kutsun, Käskiessäni katoa! Sampo näkyy. Paisukaatte, vuoren posket, Aukene, avara linna, Ota aittahasi aarre, Pohjan vallan vankka turva, Jottei ehtisi Kaleva -- Vuori, niele samposoihtu!
Sampo suistuu vuoreen; pimeätä. Samalla LEMMINKÄINEN kumppalineen ryntää pirttiin, kaataen vartijoita, jotka pakenevat. Louhi jatkaa:
Sortukoon seponkin onni Orjan onnen arvoiseksi! Tytär Pohjan ei ikinä Synnytä sepon suvulle, Jatka ei Kalevan juurta. Taito, kuole ja katoa, Louhen sampo aina kestä!
LEMMINKÄINEN. Kiroan sinun kirosi, Louhi! -- Missä Suomen sampo? Tänne laita!
LOUHI. Siellä! -- näitkö? Ei se kättäsi hivele. Luja on lukko kalliossa. -- Meille, yksin meille sampo!
ÄÄNET (pimeässä). Meille, yksin meille sampo.
LEMMINKÄINEN (karjaisee). Sampo Suomelle, katalat!
Lemminkäisen kumppalit samoin.
LOUHI (nauraa kamalasti). Hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah! -- Kysy sampoa sepolta, Kiistelkää, kalevalaiset, Minä korjasin osani.
PATURI (hiipii arasti esille tarjoten Lemminkäiselle olutta). Juothan hääolutta, Kauko?
LEMMINKÄINEN. Pois, katala, kaljoinesi! Ota en orjalta olutta.
Paturi pakenee.
KAVE (haaveisesti). Minä tieltä taas palasin. Näin salolla sammon pyrstön: Kuin revontulien roihu Taikka airut aamuruskon -- Sitten sen pimitti pilvivuori.
TURJO (joka Lemminkäisen tultua on piiloutunut, nousee äkkiä miekka tanassa näkyville). Kiitos, yö, pimeästäsi! Pelko rohkaisee minua!
LEMMINKÄINEN (tovereineen pohjanväen kanssa taistellen). Siinäkö isäntä uljas! Taistele, pimeän urho! -- Sorru! Turjo kaatuu. Pohjola hyvästi! Veikot! sampoa ajamme!
Hyökkäävät ulos, pohjanväen paetessa edellä.
LOUHI. Kauko kaatakaa, jumalat! -- Kaikki ihmiset ajavat Sampoa, sampoa, sampoa -- Yksin on minulla sampo!
Esirippu laskee.
KOLMAS NÄYTÖS.
HÄÄT.
Ilmarin uusi, valoisa pirtti; ovi perällä ja molemmilla sivuilla. Seinät katetut monenlaisilla kankailla ja sepän takeilla. Siellä täällä riippuu petoeläinten nahkoja ja työaseita. Hääpöydät valmiina. Perällä tanssitaan "Kalevalan tanssia". Etualalla keskustelua.
LOKKA. Eikö jo kellojen helinä Kaikunut kylien kautta? Eikö kuulunut kumina Soiton ja iloisen laulun?
ESIRATSASTAJA. Minä hääväen edellä Ratsastin -- pikemmin lensin. -- Näin kylissä loimuavan Tiepuolissa tervasroihut. Hääparille kansa huusi: "Onnea sepon suvulle!" Väinö joikui, kangas kaikui, Parvi Pellervon säesti. Milloin laulajat väsähti, Silloin torvet, sarvet soivat, Helskyivät hevosten kellot, Metsänlaulajat liversi.
LOKKA. Kiitos, mies hyväsanainen! Tytöt, ruokkikaa urosta! -- Nyt nuoret iloita voivat. Lasten onni on emonkin.
ANJA (levitellen kirjovaippaa). Tämänkö, emo, asetan Nuorikkojen noustavaksi Korjasta kotipihalle?
LOKKA. Niin aseta, Anjaseni. Sehän on vaippa sun tekosi. Käsin lämpimin taluta Yli kynnyksen kälysi.
ANJA. Riennän jo pihalle -- siellä Seinävieret, aitovieret, Kaikk' on täynnä vartojoita -- Joutuisivat! joutuisivat!
LOKKA. Jopa saapuivat kapiot, Morsiamen myötäjäiset.
ANJA. Tuli kuorma, saapui toinen. Minä katsoin kummakseni: Kallista, kaunista, Paitoja ja palttinoita, Viidet, kuudet villavaipat, Seitsemät sinihamoset, Liinaviitat, sarkaviitat, Turkit, vyöt, sukat, sitehet, Kintahat ja kirjokengät, Metsänriistoja monia, Sitten suuri karjalauma -- Kuka ne lukisi kaikki!
LOKKA. Mutt' ei sampoa näkynyt?
ANJA. Ei -- sitä ei näkynyt siellä. Oi, emo, mitä on sampo? Eikö vain satua onnen, Joka syttyi sammuvaksi, Iltaruskoihin hajoten?
LOKKA. Satua koko elämä. Ensin syttä syttynyttä, Sitten säihkyvä säkene, Kunnes sen tukehti tuhka.
ANJA. Jos sen seppo on takonut, Miks'ei tuo sitä kotia? Pohjan impi on enempi: Hänet seppo tuo kotia.
LOKKA. Myöskin sammon.
ANJA. Mahdollista. Perästä paras: härätkin Joukon jatkona tulivat. Kellojen helinää ja sekasoittoa kuuluu. Jo tulevat! jo tulevat!
Menee ulos.
LOKKA. Piikaseni! Poikaseni! Kertykää talon pihalle. Juhlajoukon saapuessa Riisukaa väen hevoset, Päällysviitat vierahilta; Sintsihin sijoittukaatte. Nuorisoa menee. Jo tulevat! Jo tulevat!
Ensimäisinä astuvat sisään runottaret: PÄIVÄTÄR ja hajahapsi KANTELETAR, sitte KASTEHELMETÄR, SADEHELMETÄR, MERENHELMETÄR ja KYYNELHELMETÄR.
LOKKA. Terve, Suomen laulun immet! Täällä hallitkaa taloa. Teillä on tila ylinnä Asunnossa, aatoksissa. Valitkaa valoisin paikka.
Viepi runottaret kunniapaikalle päivänpaisteen alle.
PÄIVÄTÄR. Sepon kättä, Väinön kieltä Valvomme ja vartijoimme, Suomme soitolle suloa, Maassa laulunmahdin luomme.
LOKKA. Kiitos, korkea runotar! -- VÄINÖ laulu- ja soittoparven kera saapuu. Terve, Väinö, terve laulu! Terve tenho Suomen soiton! Täällä täyttäkää sydämet!
Viittaa heidät runotarten suojaan.
VÄINÖ. Kalevatar, kaunis vaimo, Terve sulle, Suomen äiti, Luoja lastemme sydänten!
ILVO KAASON ja ANJAN välissä, ILMARI IMMON ja PELLERVON välissä ynnä hääväki saapuu leviten soiton kaikuessa pirttiin.
ILVO (silmäten kattoon). Katto, kaiuta iloja, Koskettaen kädellään takkaa. Liesi, lämmintä jakele Orren alle astujalle!
LOKKA (syleillen Ilvoa, sitte Ilmaria). Terve lapseni, omani, Terve kauan kaivattuni! Terve kuu ja terve tähdet, Terve nuori naimakansa! Talo teille, te talolle.
VÄINÖ (Kantelettaren soittaessa). Terve, suur' Kalevalamme! Kaiu täällä, Suomen kannel, Sepon taitavan talossa, Honkapuisessa tuvassa, Päivän suuren silmän alla! Järkytä sydämet Suomen, Valtavihin voimatöihin nosta! Hääväki uusii viime säkeen. Kaiu tuulta, myrskysäitä, Soi kevättä, Pohjan häitä, Soita virttä voitollista Sään pahankin parkuessa, Kestä kierot ja kavalat Vapaudessa, rakkaudessa, Elä orjaksi alennu, kannel. Hääväki uusii viime säkeen. Jos pimeä peikkolintu Käypi kansahan käsiksi, Kannel, soi vihurivirttä Liekkimerten leimutessa Taivahan tuvista maahan, Valo vainosta pelasta, Kansa Kalman suun ovelta suista!
Hääväki uusii viime säkeen.
ANJA (päin Ilvoon). Tässä kaivattu Kalevan, Kuin sinisen päivän silmä, Kansan pään yli palava, Miero vuotti uutta kuuta, Kevätmetsä kukkapuuta; Minä vuotin veikkoani, Vuotin veikon morsianta. -- Olen ylpeä sinusta: Minäpä sepon opastin Sun sulosi löytäjäksi.
ILVO. Sisko kultani -- natoni! Tunnenpa hyvän nimesi.
Syleilee Anjaa. -- Pari viedään Väinön viereen kunniapaikalle.
ENSIMÄINEN EUKKO. Voi sun herja kuin on sorja, Kuin mansikka auringossa! Ei ne suotta Suomen sulhot Sit' ole kilvaten kosinna.
TOINEN EUKKO. Mitä lie mielessä sepolla, Varsin on vakava, vaalas Kuin lumella palttina -- Aavistaisiko sotia.
ENSIMÄINEN EUKKO. Katehiksi kaunis vaimo, Tuo suruja, tuo sotia.
KALEVALAN LAULUPARVI. Morsian, keväisen aamun koitto, Kastehelmessä rävähti maahan Pulskan puolison povelle -- Kotikuusen päivänä paista! Naiset uusivat viime säkeen. Sulhanen, salon komea kuusi, Joka suojelet kotia Suomen, Maja myrskyssä pelasta, Valon valtakäskyjä täytä!
Toisaalta kuuluu: "Maja myrskyssä pelasta!" toisaalta: "Valon valtakäskyjä täytä!"
LOKKA. Terve, kaksi kaunistani, Kuin silmäteriä kaksi, Yhtä kallihit molemmat! -- Minjäni, sinut kohotan Oman korvani tasalle. Kaunista tätä kotia Kuin suvi ketoa! Täällä Hoitele elämän taimet Hellin, lämpösin kätösin. Voita suuria sulolla Pienempien puoltajoiksi. Kehen kosket, koitukohon, Kehen katsot, kasvakohon. Se, jolle sydämes suostui, Siihen kansa suostukohon. Kodin valtikka valitse!
Viepi Ilvon pöytään.
ILVO. Lempeä kesäinen päivä, Viel' anoppi lempeämpi. -- Mitä on minulla täällä? Näm' on vierasta väkeä. -- Ilmarille. Kaunisko? -- Olenko kaunis? Tääll' on kaunista kosolta. Mutta Pohjolan terästä, Sit'ei -- min olen terästä, Kauniskiiltoista terästä. -- Ilmari, sin' olet seppo -- Minä sun terästän vielä.
ILMARI. Työssä tarvitsen terästä.