Kootut teokset 3: Näytelmät

Chapter 12

Chapter 123,019 wordsPublic domain

ILVO. Väinö, viisas ja ylevä! Lentohon minua neuvot, Vaikk' et siivillä varusta. Käsket: laula leivosena! Vaikk' et laulun ääntä anna. Toivoa, suloa soitat, Kirkkautta, korkeutta -- Mut todellisuus, elämä, Hyöty -- unhottuvat aivan. Leivon laulust' ei eletä, Ei kaunis ajatus ruoki, Työtä tarvitsen väeltä! Mut orjan masennan ensin, Sitten armoa ojennan Hänelle, hivutetulle, Kurjana kujertavalle. Tuo orja kovin on korska. Jos rikos ja julki ryöstö Armon voittaisi äkisti, Vaivoitta, parantumatta, Niin peritty järjestyskin, Esimerkin löyhän vuoksi, Särkyisi sepon talossa, Eikä orjan raaka mieli Onnesta iloita voisi, Ansiotta voitetusta. Siis kuri hänelle ensin, Ankara kivistelevä, Kuin tauti jumalten tuoma.

ILMARI (nuhtelevasti). Vaimoni!

UNTAMO (Ilvolle). Osattu isku. Orjan ymmärsit hyvästi.

VÄINÖ. Nuor' olet, ihana Ilvo, Tarkoin harkitse tekosi! Ei luonnossa kahta kasva Samanluontoista, näköistä; Kuinka kaikille sopisi Samat ohjat, yksi vitsa? Luonnetta vähittäin tutki, Sen johdolla keksi keinot, Joilla tuon pojan parannat. Muista, ett' ylevä armo Herättävi rakkauden, Rakkaus paremman tahdon.

UNTAMO. Liiaks' orjan vuoksi vaadit. Harva meistä on vapaista Niin hyvästi hoivaeltu.

ILVO. Ei ole aika vaaliella Orjan oikkuja monia. Työtä vaadin orjaltani, Käskyntyötä kuuliaista. Tässä miehest' on kysymys, Ei pojasta lapsekkaasta. Kullervolle. Huomenna salolle suorit, Menet karjan kaitsijaksi. Itse tutkin elkiäsi, Jälkiäsi kuulostelen.

KULLERVO. Tuon tylynkö vaimon valta Vääntäisi minut kuin vitsan Sarvikarjan kytkyeksi. Raataja rahanalainen Raavastenko vertaiseksi!

ILMARI. Samalle salolle Tuiro Tuopi miehiä palolle, Kuokkijoiksi, kannon vääntäjöiksi. Itse jään takomatöille. Sinullekin, sisko kulta, Soman solkesi rakennan Ehommaksi entistänsä.

ANJA (syrjässä). Ain' olet hyvä minulle, Veljyeni! -- Suojelethan Tuota Kullervo poloista, Hän on sairas, luulen.

ILMARI. Tyttö! Sinut Kullervo häväistä Tahtoi -- häntä puolustatko? Muista, ett' olet luvattu Kauko urholle omaksi!

VÄINÖ. Jää hyvästi, seppo! -- Ilvo! -- Anjakin! -- Me kylvelemme Sen lemmessä, tuon vihassa, Mut aika hedelmän tuopi, Sen suloisen, tuon vihavan. Urhot, aina muistakaatte, Ettei yltyisi himonne Yhteisonnen sortajaksi.

KULLERVO (erikseen). Mikä on minun osani Yhteisonnesta? --

UNTAMO (Ilvolle, jättäen hyvästi). Kurita Tuo rietas Kalervon poika, Ettei sen käsi kohoa Kalevalan kaatajaksi.

KAUKO (jättäen hyvästi). Anja, suojelen sinua Miekallani, hengelläni!

Kaikki poistuvat. Anjakin, silmäten alakuloisesti Kullervoa, seuraa veljeään.

KULLERVO (yksin, katkerasti). Tämäkö minun osani? Vieläkö alemma luisun? -- Silloin nuo vihaiset vallat, Vaikka pilven päälaelta, Maahan raappasen rajusti.

TOINEN NÄYTÖS.

Poltetun kasken rinne, jonka takaa siintää vettä. TYÖVÄKI kuokkii, kaivaa kantoja ja niitä rovioipi. Karjankelloja kilahtelee ja kalkahtelee etäältä. KULLERVO, erillään muista, selässään jousi ja viini, kädessä paimentorvi.

KULLERVO. Jo minä johonkin jouduin, Suden surkeille jälille, Härän hännän paimeneksi. Eikö loppune ikinä Minun kurjat kohtaloni. Nuo ne kuokkivat paloa, Kääntelevät kannistoa, Mulle ei sitänä suotu. Eikö voimia minulla Kivet, kannot käänniskellä, Vaikka syltäkin syvältä? Kelpaisi minun kotona, Heimoni ihastuksena Perata isoni pelto, Kohottaa kotitaloni Suvun suureksi pesäksi, -- Toisin luotu jos olisin. Enkö nyt minäkin voisi, Niinkuin Ilmari, iloita Työväkeni vääntämästä? Enkö nähdä nuoren viljan Kiittävän käteni töitä Isäni Kalervon mailla? Nähdäpä oman emännän Pyttyinensä, raintoinensa Pyörivän kotipihalla, Mun kalasta tullessani, Venhe täynnä venkaleita, Taikka metsältä palaten Olalla otusten paino! Nähdäpä kotisuloni! Nähdä lapset laittamani Vierteisin, verevin poskin, Ympärilläni kihisten! -- Mut mitä uneksit, orja? Sukusi sodassa sortui, Kotisi tuli tuhosi, Itse orjaksi ylenit Sydämettömän sylissä, Kaikeksi iäksi kasvoit Kiroksi inehmon lasten Rautana rajuamaan. Anja mulle ei hymyile, Ilvon silmä ei säteile Mulle suosion valoa: -- Se vihoja viskelevi, Kuin sepon pajassa ahjo Säihkyttää säkeniänsä. Sai Heluna helleyttä, Mansikki mesisanoja -- Minä kyisen katsauksen, Sanat jäiset ja joleat, Anjalta apean mielen.

TUIRO (jättää kuokkansa ja menee Kullervo luo). Paimen, miks' yhä sureksit, Tuskittelet joutavia? Ei elämä siitä muutu.

KULLERVO. Eikö muuttuisi elämä, Jos jokainen muuttuisimme?

TUIRO. Kullervo, kohota pääsi, Ota maailma hyväksi Kirjavine karvoinensa! Kuin vihurit, virrat, myrskyt, Joit' ei ihmisvoima johda, Vaan ne meitä viskelevät Oikkujensa olkapäillä, Halujensa hartioilla, Hyvälle, pahalle puolen, Huvitellen, huikennellen, Ilman tuntoa, sydäntä -- Niin ota elämän huolet. Ole mies ja kärsi kaikki.

KULLERVO. En ole tuulten tuiskittava, En venonen virran suussa. Ennen itse luon vihurit, Hurjat myrskyt maailmalle, Muserran muraläjäksi Koko kurjan orjavallan, Jossa on ylpeys ylinnä, Pelko, ahdistus alinna, Keskellä viha ja vaino. Etkö itseäsi tunne, Kuinka vauhkona vapiset Käskijän käpälän alla, Toisen työtä teet pakolla, Viekastellen, vilpistellen. -- Siit' onko iloa sulle?

TUIRO. Alhaiselle on parempi Nöyristellä, köyristellä Kuin matala viitametsä Polkijan jalan edessä, Niin ei selkä sen muserru.

KULLERVO. Sua nähdäkin häpeän, Olet orjaksikin kurja.

TUIRO. Ylös liiaksi yrität: Aivan arvolle isännän, Sepon suuren vertaiseksi! -- Anjan rukkaset sinua Taisi koskea kovasti, Kun noin katkeraksi käännyit.

KULLERVO. Siit' elä enempi haasta, Tai sun puukollani puhkon!

TUIRO. Olet orja, kuin minäkin.

KULLERVO. Muuks' et rohkene ruveta, Siks' olet ikuinen orja.

KAIKKI TYÖVÄKI. Muuksi?

TUIRO. Selvitä sanasi!

KULLERVO. Eikö tuura, työaseesi Ole halvempi sinua?

TUIRO. On. -- Mitä selität sillä?

KULLERVO. Toki Ilmari sinua Tuuranansa, kuokkanansa Käyttelee.

TUIRO. Minua! -- Hänkö? --

KULLERVO. Sin' olet sepon sanoille Nöyrempi kuin sulle tuura.

TUIRO. Tiedänpä hänet sepoksi, Jolla on ylempi taito.

KULLERVO. Hän asetta voi takoa, Mut sinulla taito, tarmo Sitä käytellä olisi Voitoksesi, onneksesi, Jos etusi oivaltaisit. Missä tahtosi? Vapaaksi Tee se, käskijäksi! Uljas Toivojesi miekka nosta Isäntävallan murtajaksi. Oman pöytäs' alle kerran Omat jalkasi ojenna.

TYÖVÄKI. Murtajaks' isäntävallan!

KOTRO (ikäänkuin itsekseen). Paimen ei pahasti haasta: "Oman pöytäs' alle kerran Omat jalkasi ojenna." -- Oma pöytä kun olisi!

TUIRO. Rehti ja vakava valta Sepon on käsissä ollut, Siksi tottelemme. Pakko Ankaraakin on totella Heikomman, vähäosaisen: Muuten voi osa hivua Kurjintakin kurjemmaksi.

KOTRO (kuin itsekseen). Tuota tuumia sopisi, Eikö lie isännän leipä Näillä koprilla ko'ottu.

KULLERVO. Mut emäntä, ahnas Ilvo -- Vehnästäkö teille viilsi, Syöttikö sianlihoja?

KOTRO. Kielen katkeran se velho Antoi aamuleivän kanssa -- Viskeli vihasanoja.

Muutkin murisevat.

TUIRO. Mutta seppo on sävyisä, Lempeä, hyväsisuinen -- Hänt' et moiti.

KOTRO. En pahasti. Joutaisi enempi itse Vallita -- on vaimon valta.

KULLERVO. Lahjoita minulle onni, Rikkaus, hyvä elämä -- Sulle lempeytt' osoitan, Olen teille armollinen. Mut minulta kaikki riistä: Onni, rikkaus, sukuni -- Sulle koirana ärisen, Jolt' on suusta luu nopattu, Puren, rosvoan sinua.

TUIRO. Isäntäväen käsissä On osamme, kohtalomme, Heillä valta on jaella, Luu suoda lihan sijasta. Meillä ei valintavalta -- Se on sääntöjä jumalten.

KULLERVO. Kurja armona osansa Maurutkoon! Minäpä viillän Elämäst' omin käsini Kohtaloni. Luupalanko Tai lihanresuja voitan; Vilu, nälkä tai verinen Surma voi osani olla, Mut omista töistäni se Tähkä olkoon!

TYÖVÄKI (hämmästyneenä). Kullervo Kalervon poika!

KOTRO. Sin' olet rohkearotuinen.

TUIRO. Poljekin oma urasi. Suo meidän jonossa juosta Polkuja jo poljettuja.

KULLERVO. Orjan leima on syvälle Teihin poltettu, poloiset. Niin, jalassa lieko, kurjat Raatakaakin uskollisna, Ilman onnen tuntematta Kodista, vapaudesta, Oman pellon antimista; Kunnes riutuen ramuiksi, Toivottoman työn perästä, Tylsinä, typertyneinä Suohon sorrutte lopuksi -- Koira ei haudallanne ulvo.

Poistuu päräyttäen torveaan

KOTRO. Miksi miehen aikuhisen Panivatkin paimeneksi.

MUTRU. Vieläpä väkevän miehen -- Mutta ryöpeäsisuisen.

KITKA. Sill' on miehellä sisua Yhdeksänkin urhon verran. Mut emännän ylpeyskö Miestä orjassa näkisi!

TUIRO. Syytä kyllin Kullervossa: Raju on rauhan työnteossa. Sitten uskalti anoa Itse Ilmarin sisarta, Anja neittä vaimoksensa. Eikö riittäisi vähempi? Ken sen meistä uskaltaisi?

MUUT. Hurja poika.

TUIRO. Mieletönkin. Suuret pienten ei suvaitse Pyrkiä ja pöyristellä Heidän arvonsa tasalle. Tuskin ylhäiset jumalat Näkevät iloisin mielin Sankaria seurassansa. Mitä sitten maan oloissa -- Sankarin sisarta orja!

KOTRO. Jumalista jutteletko? Heitä vertaus mokoma! Niistä jos jotakin tiedän, Niin jumalat juuri maahan Saapuvatkin sankareiksi -- Etsivät siis seurojamme.

TUIRO. Sinä liikoja latelet. Mut jos Kullervon sanoja Ilmarin emännän kuullen Kertoisin -- pahoin kävisi: Kiikki paimenen perisi.

Muut levottomina.

KOTRO (uhkaavasti). Kertoisit, salaman ruoka! Kumppalin petätkö kurja, Niin sun mustan kannon kanssa Kaskipuuna polttaisimme.

Muutkin julmina murisevat.

TUIRO. Ajattelin -- en luvannut, Yhteistä etua mietin: Jos salassa säilytämme Kullervon kamalat tuumat, Niin jokaista meitä voipi Sama iskeä salama.

MUUT. Samako salama, lausut?

TUIRO. Kullervon tekojen tähden, Kun ne nostavat jyrinän.

KOTRO. Kullervo hyvinkin hurja Olla voi, mut ei älytön. Mullakin ihana aatos Omasta kodista kauan Siintänyt on mielessäni, Mut hänellä yksin mieltä, Rohkeutt' oli sanoa Se toivo toteutuvaksi. Siitä mun sydänalani Värähti, heräsi toivo.

MUTRU. Kotronpa sydänalassa Kauan Illi on asunut -- Se siellä kotia itki.

TUIRO. Meille kehnosti kävisi Liikoja tavoitellessa: Kurki kun yritti talven Hautoa kesäksi -- kuoli.

KOTRO. Joutavia jaarittelet! Sinä vaivainen vapiset Pelkurina -- pieksettävä!

TUIRO. Mi -- minäkö vapisen! -- miksi?

KOTRO. Nyt satusi säästä! Tässä Tosi jäykkä on tekeillä. Tiedätkö mitä enempi?

TUIRO (kiusoitellen). Tiedänpä minä jotakin: Että Illi on omani. Tänä aamuna salassa Pisti piirakan minulle. Sitten kuiskaten viserti Kuulumiset Kullervosta.

KOTRO (painaen Tuiron niskasta maahan). Tuon valehtelitkin, konna. Puserran sinusta hengen.

TUIRO. Säästä, säästä!

KITKA. Puolustaite!

KOTRO. Minkä tuuli voi kivelle?

Päästää Tuiron.

MUTRU. Pois meistä kateinen kiista! Tuolta Illi tuo evästä. Hän voi suoria välinne.

ILLI (tulee oikealta ja laskee kivelle kontin). Tässä ruoka raatajille. Nälkä leivän särpimeksi!

KOTRO. Illi, nyt sanokin itse! -- Tuiro kerskasi sinua Ystäväksensä. Oletko? Sanoi syövänne salassa Piirakoita -- kuiskivanne. Tottako puheli?

ILLI. Tuoko -- Valeverkkojen kutoja!

KOTRO. Arvasinkin. Kiitos Illi!

ILLI. Joko taaskin tappelitte, Suokukot kanervikossa?

MUTRU. Naura silmille susia!

TUIRO. Kotro, tuo kiron penikka, Hiistä puhuttaessa, Muille ei sanoja soisi, Kuin omille huulillensa. Sinua ylistin tässä, Niin kuristi kurkustani.

KOTRO. Taas vasenta kättä päästät. Ylistitkö?

TUIRO. Kiitin, kiitin.

ILLI. Kiitit -- siitäkö välitän!

TUIRO. Pohjolan ihana noita! Valitsehan meistä toinen, Kenen ottaisit omaksi.

ILLI. Vapaill' on valintavalta. Mutta orjan on osinko' Armo antajan kädestä. Enkä, jos vapaa olisin, Riitamiehelle menisi. Keveä sovussa kuorma, Kun on kaksi kantajata. Raskas riidassa elämä Keveänkin kuorman alla.

KOTRO. Siin' oletkin oikeassa. Raatajat, rakentakaamme Tästä päivästä sovinto. -- Kullervo puhella taisi Meille tarkkoja tosia. -- Vapaiksi siteistä näistä, Pojat, nouskaamme vapaiksi! Niin kukin valita voipi Oman kultansa, kotinsa. Illiä vyötäisistä kaapaten. Mut minä omistan Illin.

ILLI (itsensä irti reutaisten). Ensin katko kahlehesi.

TUIRO. Haha ha -- se sulle jouti.

MUTRU. Siinäpä tytössä poika!

KOTRO. Mihin Kullervo pakeni!

ILLI. Teitä kaikkia varoitan Leikistä luvattomasta, Ettei niinkuin Kullervolle Kova kohtalo tulisi.

MUTRU. Ilvonko, emännän kanssa Liitossa, tytön turilas! Hän on Pohjolan perua.

KITKA. Suohon se viholaiskukka, Hirttonuorien punoja, Hänet suohon laahatkaamme!

KOTRO (Illin turvaksi asettuen). Illi, täst' otakin kuokka! Minä kirvestä kohotan. Uhkaavasti. Koskekaahan, koiran pennut, Tyttöä, jos tohtinette! Tällä teistä teen tuhoa. Listinpä kuin liinanpäitä, Kuin napoja naurihista.

TUIRO. Miehet, teimmehän sovinnon?

ILLI. Kun hyvin jutella aijoin, Niin pahaksi ymmärsitte. Laske kirves, Kotro!

Kotro rauhoittuu ja laskee kirveen.

MUTRU. Lausu, Mitä tarkoitti sanasi!

KAIKKI. Mistä vaaroista varoitat?

ILLI. Niin, varoitan? -- kuunnelkaahan! Teille tuttu on hyvinkin Ilvo, kasvinkumppalini Pohjan kuulusta kodista. Hän emännän, minä piian, Molemmat isännän lapset. Hän kopea käskijäni, Minä käskyjen alainen, Vaikken aina nöyrä, nopsa Sydämmettömän sanoille. Jo kotona Pohjolassa Silmissä hänellä siinti Korkeat kosiomiehet. Hengenmiestä ei älynnyt, Siksi Väinöä väheksi, Vaan tajusi taitomiehen, Joll' on kultia kosolta, Siksi Ilmarin omisti. Suvustansa suurellinen, Ystävä ylemmillensä, Ankara alemmillensa; Entistäkin ankarampi Sitten kuin Kalervon poika Anjan rosvota yritti. -- Sukuhunko halvan verta! Untamon äkä ja kiukku -- Hänet täällä kun tapasi -- Ilvon yllytti uhemmin.

TUIRO. Tuota heille jo kuvasin.

MUUT. Jatka, Illi!

ILLI. Korvat auki! Kun isoiset käy talossa, Silloin on emäntä nöyrä, Mairesuu, makeakieli -- Näitte, täällä kun kävivät Väinö, Untamo ja Kauko! -- Silloin pöydälle parasta: "Sultsinatako suvaitset? Tahtoisitko talkkunata? Eikö piirasta pitäisi? Tässä olttakin olisi!" -- Se on sen liverrys silloin.

KOTRO. Se on sen hyvän tapoja.

ILLI. Mut ei suosion sanoja, Ei makupaloja siltä Työväen osaksi riitä. Kun evästä paimenelle Aamusella Ilvo laittoi, Niin vihasta varsin ryski, Työväkeä uhkaeli Olkileivällä ravita, Kun muka rajuiksi käyvät, Ylpenevät yltiöiksi. Minä puoltanne pitelin: Hän ulos minutkin työnsi -- Se minun sisar-osani!

KOTRO. Ulosko sinutkin työnsi? --

MUUT (kiristellen hampaitaan). Olkileivällä ravita!

ILLI. Mut en maininnut pahinta: -- Konttihin kun Kullervolle Ilvo painalti evästä, Niin -- pahasti nauroi.

MUUT. Näitkö? Nauroiko pahasti?

ILLI. Kyllä. Ilkeästi virnisteli, Vaikk' onkin komea vaimo. Sitten viskasi vihassa Kontin paimenelle -- läksi. Mutta paimenkin kiroili.

MUUT. Tietysti kiroili. -- Sitten!

ILLI. Emäntä rytäkän nosti Nyt sepolle.

MUUT. Kerro! Mistä?

ILLI. Siit' ettei sepon veressä Pala kosto Kullervolle. Vaan kun vaimonsa vihoja Seppo kuuli, niin varoitti: "Olet, vaimoni, ylempi, Ei sovi sun arvollesi Halpaa halvasti pidellä. Malta mielesi! Pahasti Paimentasi jos pitelet, Käypi karjankin pahasti." Emäntä pelästyi siitä, Mut oli teko jo tehty: Kiro paimenen eväissä.

MUUT. Kalervon pojan eväissä?

ILLI. Niin.

TUIRO. Enkö sanonut teille?

KITKA. Vaimon valta: lemmon valta.

KOTRO. Kun vihassa Ilvo riehui, Mit' oli mieltä Anja neiti? Kytikö hänessä kosto?

ILLI. Kuin sateinen päivä, surrut Hän on Kullervoa.

MUUT. Surrut!

ILLI. Lausui, että ennen soisi Solkensakin ruostuvaksi, Kuin Kullervon kohtaloa Entistänsä kurjemmaksi. Anja paimenta ylisti Väkevimmäksi uroista. Jos vapaa olisi, lausui, Suurin sankari olisi.

TUIRO. Ei tyttö vihoja kanna Kullervolle.

ILLI. Ei pahasti. Erikseen. Kunpa hän vihaisi! -- siitä Mulle toivoa itäisi.

KOTRO. On sukunsa luonto hällä, Lauhkea --

ILLI. Sen syy on oikku

MUUT. Oikkuko?

ILLI. Sen teille kerron. Kauko Lemminpoika täältä Viime kerran kun erosi, Niin hänelle Anja neiti Rukkaset jälessä laittoi: -- Sanoi nuoreksi ikänsä.

MUUT. Rukkasetko laittoi?

ILLI. Vaiti!

KOTRO. Ihastuiko siitä Ilvo?

ILLI. Ihastuiko? -- Hän vihastui: Silmä säihkyi ja välähti, Ruskolle sävähti posket. Natonsa hyväsukuisen Parjasi pataluhaksi. Tukankin repinyt oisi Tuulen tuiskuteltavaksi, Mut avuksi ehti seppo.

MUTRU. Niin oli kiitetty kotona Kuin ylevä pohjantähti; Nyt on myrsky miehelässä, Itse Syöjätär sukua.

ILLI. Ei elä anoppi vanha, Joka neuvoja jakaisi. Kovin seppo on sulava.

KITKA. Sen tapamme Louhen lapsen, Jollei kyntensä katoa.

MUTRU. Kaadamme kuin kaskikoivun.

KOTRO. Ruojan poltamme poroksi.

ILLI. Maltti! -- Ei sanoja julki! Varokaa vakoilijata! Kaikki hämmästyvät, tarkaten ympärilleen. Ilvo laumansa jälillä On piankin täällä. Itse Torjua lupasi turman Karjastansa; itse uhrit Tuoda ja lukea loitsut Niin väkevät, ettei pysty Karjahan Kalervon poika.

TUIRO. Sillä on pimeän Pohjan Loitsut julmat ja kamalat.

KOTRO. Kullervo enempi tiesi.

KITKA. Hän enempi tiesi: missä Sana kyllin ei sakea, Siinä hän käsiksi käypi. Meitä Ilvo ei peloita.

MUUT. Ei peloita.

TUIRO. Entä seppo. Tulleeko salolle itse Työn tähystäjäksi?

ILLI. Itse, Kera Anjan. Kaksi miestä Teille työn avuksi tuopi. Koko perhe on levoton Ilvon ilkityön takia. Toisiansa syyttelevät, Pelkäävät tuhon tulevan.

TUIRO. Minne Kullervo katosi?

MUUT MIEHET. Hänet etsikäämme!

ILLI. Ensin Ruualle! -- Kas tässä kontti! -- Että eukon tänne tullen Valmis on jokainen työhön.

MUUT. Kostotyöhön!

ILLI. Nyt vihanne Hillitköön sovinnon toivo! Tääll' evästä.

Kaivaa kontista eväitä esille.

KOTRO (vakavasti, joll'aikaa muut kuuntelevat hartaina). Terve, ruoka, Elämän parahin palkka, Köyhän onni ja elämä! Tyhjän vatsan kurniessa Et voi toivoa, iloita, Mustaksi ajatus käypi. Mieli marras ja matala Ratkeaa rivosanoiksi, Työase sota-aseeksi Vaihettuvi. Terve, ruoka, Suoja rauhan ja sovinnon!

ILLI (näyttäen eväitä). Tässä naurispiirakoita, Vanhoja, homehtuneita -- Luita tyhjiä lisäksi, Mustan koiran kalvamia. Tässä! -- syöttekö veliset?

Miehet ottavat evästä Illin kädestä ja haistelevat, viskaten konttiin takaisin. Tuiro maistaakin piirasta, mutta Kotro kaappaa sen häneltä ja työntää konttiin.

KAIKKI MIEHET. Kosto, kosto sortajille!

KOTRO. Ovat liitossa isoiset Köyhiä kuristamassa. Vastaliitto laittakaamme, Pato vahva, sulku suuri Avuksi osattomille. Missä paimen?

KAIKKI. Etsikäämme!

KOTRO. Pouru, nuorin joukostamme, Eväskontti tuo keralla, Että Kullervo näkisi Työtä ilkeän emännän: Niin iloinen kostonroihu Voipi syttyä hänessä. Maan puna, salojen rusko, Ilman kannen kaunistaja. Kaikki Kullervon jälille!

MUUT MIEHET. Kaikki!

Lähtevät.

TUIRO. Laahustan keralla, Vaikk' epäilen.

Seuraa muita.

ILLI. Yksin jäinkö! -- Kun nyt Kullervo sepolta Pakenisi: -- Anjan toivo Tukehtuisi kyyneliinsä, Minun toivoni eläisi. -- Ainianko mun pitäisi Juosta Ilvon silmän alla? Hänkö säätäisi minulle Mieheksi matelijansa -- Tuonko Tuiron? -- Ei ikinä! Vapaus, valintavalta Ovat leivosen rukous, Ne minunkin toivojani. -- Tunnen vetryvän vereni, Kuin keväinen hieho, vasta Laskettuna laitumelle; Vetrykin vereni, kiehu! Maailma on laaja laidun. Missä Kullervo? -- Hänt' etsin.

Lähtee vasemmalle.

ILVO (kotvasen kuluttua tulee oikealta, lähestyy muurahaiskekoa perällä, ripotellen siihen uhrijauhoja). Kellojen kalinan kuulen. Kiitos, metsä mieluiseni, Viel' on karjani elossa, Paimenen kiroista päässyt. Suojele, suloinen metsä, Vastakin vahingon alta Minun kaunis karja kulta. Sitä kaitse, kasvattele, Ruoki rasvamaitoiseksi, Että Ilmarin emäntä Sulostuisi voisulasta, Kalevalan kukkaseksi, Sepon itsensä iloksi. Kasvata, mehuinen metsä, Sepon karja kaksin kerroin, Karjan anti kolmin kerroin, Niin kansa Kalevalassa Siitä kiittäisi minua, Tottelisi toivojani, Käskyni hyvin kävisi, Riista, rikkaus sakoisi, Valtanikin vahvistuisi. -- Missä työväki palolta? Luulin ääntä kuulleheni. Ovat poissa! Loitompana Päivällistä kai purevat. On kovassa kalvamista. Heille pohjan pontta näytän. -- Mutta paimen? Hänkin söisi, Leikkaisi! -- Oi, taatto auta! Millä pyörtäisin tekoni! -- Paimenkontin kun tapaisin, Sieltä kaivaisin salassa Leivästä kivisydämmen, Kiven viskaisin palolle -- Kiven rinnastani. -- Mut salassa, ettei orja Katumustani näkisi. Kenties kontin hän ripusti Puun oksalle -- löytäisinkö!

Menee vasemmalle.

KULLERVO (yksin oikealta, kotvasen jälkeen Ilvon). Aurinko ylinnä käypi, Minä astelen alinna -- Laske, kiekko, lännemmäksi Että iltakin tulisi, Lyhenisi orjan päivä. Ei iloa auringosta Sydämmelle sorretulle. Työni, halpana pidetty, Ei ylennä toivoani. Ruoka ainoa iloni, Ruunan ja minunkin palkka. Oksalla viserrät, lintu: Syö evästä, syö evästä! Istunkin, evästä kaivan. Istuu mättäälle. Mätäs ei kohtele kovasti, On hellä, hyvänsävyinen. Vetää kakun kontista. Tässä painava palanen, Somakin, sileä päältä, Kuin sepon emäntä itse, Jollei silkkoa sisässä. Tule, veitseni, tupesta, Isäni pyhä perintö, Ainoa sukuni muisto. Tarkastellen puukon terää: Miks yksin minulle jäitkin Sinä rauta rakkahinta? Jäitkö koston käskijäksi? Untamonko pään varalle? Voisit säiläksi venyä. -- Taas viserrät, pieni lintu: Syö evästä! käsket. -- Viillän! Eikö pysty? -- Viillän, viillän! Kivikö karahti sieltä!? Puukkoni terän musersi! Katkerasti itkien: Yks oli veitsi veikkoutta Isäni kotoa mulla, Senkin pirstoiksi piteli Pahan vaimon paistinkakku. -- Untamo kotini poltti, Koko heimoni hävitti, Hän kapalossani multa Äitini sydämmen raastoi, Karkoitti kentiesi suohon. Täällä taas heräsi toivo, Kuin matonen kirren alta -- Sen tyly isäntä tappoi. Lempeä tulista tunsin -- Nainen kylmä sen kukisti. Työnteosta leivän toivoin -- Kivenpä emäntä antoi. Niin elämä multa riisti Onnensa, vapautensa, Toivonsa, sulonsa, kaikki. -- Minä turmelen elämän! Tuo kivi, johon kilahti Isäni perintöpuukko, Sydämmenikin kivetti! Tyrry tyrske, kuivu kyynel! -- Oi vares, varasten lintu, Korppi, haaskojen kuningas, Millä maksan naisen naurun? Vares vaakkuu ja korppi koikkuu. Karjanko susiksi laulan, Ärtyisiksi, kärtyisiksi, Jotta puskevat, purevat Emäntää epattomaista?

Karjankellojen kalinaa kuuluu.

ILVO (huutelee). Hoi kotihin kellokaula, Kirjot, Karjot, kumppaliksi! Mairikki, Mansikki, Haluna, Omena oiva. Täällä korpi kolkko on Suo sulamatonna, Susi, karhu, paimenkin Tääll' on armotonna. Kotona makea juoma, Lehmisauhu tupruavi, Ei suo purra sääskenkään. Hoi kotihin kellokaula, Haluna, Omena oiva.

Näkee Kullervon ja seisahtuu jäykistyneenä.

KULLERVO. Hänkö sieltä on tulossa? Kuin osattu surman suuhun! -- Vartalo vapisten käypi, Huulet loitsuja lukevat; Silmät suurina pelosta Hongikkohon hairehtivat. Jo pysähtyi. Seiso seiväs! Ammunko akan pahaista Sydämmyksihin syvälle? Rikonko rehevät rinnat, Ruiskutan rusopisarat Kaskimaalle kasteheksi? Siitäpä sapesta voisi Myrkkyputkia yletä. Ilvo yrittää liikkua. Jos liikut, livautan nuolen! Jos et liiku, voit rukoilla, Loitsut viimeiset lukea.

ILVO. Kullervo Kalervon poika, Mies jalo, väkevä, uljas! Sopikaamme suin sulavin, Nuolet vaiheta sanoiksi! Sulle, urho, ei sopisi Vaimon heikomman varalle Jousta jännittää vihaista.

KULLERVO. Mut sinulle, vaimo heikko, Sopi sotkea kivonen Paimenen eväspalaksi. Sepon ylpeän emännän Sopi särkeä parahin, Ainoa isäni muisto. Etkö ampunut kivellä Sydäntäni sorrettua? Siks on sun veresi vuoro Mahalana maalle juosta.

ILVO. Sääli, säästä armas paimen! Sulle teen parahan paidan, Kaatiot ja kautokengät, Syötän voilla, vehnäsillä, Rieskamaidolla lihotan, Mesileivin miellyttelen --

KULLERVO. En usko epattonaista, Ampuu. Tuosta nuoleni lähetän! Ilvo parahtaen horjuu ja kaatuu. Kuin salama sattui isku. Kuole, korskea emäntä!

ILVO (kuolintuskissa, hätääntyneenä, lopulta katkerana). Taivas armosi lähetä, Mettä pilvistä pirota Voitehiksi vammoilleni. Sepon itsensä iloksi, Orjan kiusaksi katalan! Ammu taatto taivahasta Suurimmalla jousellasi, Nuolella tuliterällä Tuo kurja Kalervon poika Halki hartiolihojen! Työnnä Tuonelan ahoille. Manan karjan kaitsijaksi, Niin hänelle siellä laitan Leivän limsiökivestä Puuttumatta purtavaksi.