Part 2

Ah, toinen on synkempi yötä, On julma, on armoton. Häll' ansoja, kahleit' on myötä, Hän murhaaja sieluin on. Sen, ken kävi hällen työhön, Hän vie ikikuolon yöhön.

Vaan toinenpa on ihanaisin, On suloisin armossaan. Hänen vertaist' ollut ei laisin Maan pääll' ole milloinkaan. Hän vapauden, rauhan luopi. Hän ijäisen onnen suopi.

Oi, lausu, oi, virkkaos, kelle Sa intos ja lempes suot? Ne suotko sa Jeesukselle? Ne uhriksko hällen tuot, Mi sullen sun kaikkes antoi, Ja syntisi kerran kantoi?

Vai synkänkö syvyyden herran Viel' orjaksi kurjaks jäät, Kun murhaajamielensä kerran Sa tiedät ja sen yhä näät? Hält' onnea saavasko luulet, Min vihaavan sua kuulet?

Voi, ystävä, Jeesukselle Sun intos, sun lempes suo! Hän polulle turvalliselle Sun vie, tosionnesi luo. Hän parhaita iloja antaa, Hän suojaavi, siunaa, kantaa.

Ja kas, ikiruusujen tuoksu Sun kevääsi sulostaa, Ja kaunis on elosi juoksu, Kun Herra sit’ ohjoaa. Ja kaunis on iltas kerran, Kun siunaama oot sa Herran!

Siis Jeesus se sun kuninkaasi, Sun Herrasi olkohon, Hän, pimeyden vallan mi kaasi Ja tähtesi kuollut on! Suo sydämes hällen varhain! Hän on kuninkaista parhain!

Valvo’os, valvo!

(Mark. 13:35-37.)

Valvo'os, valvo! Konsa et tiedä, Lyö tulonhetki Huonehen Herran! Ehtoolla ehkä, Taikka puol'yössä, Taikkapa varhain Aamulla kerran!

Valvo'os, valvo! Vait', ylen hiljaa Enkeli kuolon Kiitävi, kulkee! Kolkuttamatta Aukovi ukset, Terveenkin tempaa, Syliinsä sulkee!

Valvo'os, valvo, Ett' elon Herra Ei sua kohtais Nukkumass' aivan! Valvo'os, valvo! Jos nukut, kerran Kolkutat turhaan Porteille taivaan!

Valvo'os! Maksaa Valvoa vaivan Puolesta kruunun, Ijäisen voiton! Valvo'os! Silmiis Säihkyvi säteet Koht' ikikevään Ihanan koiton!

Sun etees kurjuudessain —

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 23.)

Sun etees kurjuudessaan, Oi, Jeesus, lankean, Ja, syvyydestä huutain, Sun armoos vetoan.

Mun yli pauhaavaiset Nyt pyörteet pauhoaa, Ja aallot suuret, mustat Mun uhkaa upottaa.

Ma hukun, jollet, Herra, Sa riennä apuhun. En jaksa, — synnin kuilu Vie syvyyteensä mun.

En jaksa, — omin voimin Ma voittoa en saa, Kun kuohut kiusa'usten Mun, heikon, saavuttaa.

Ah, Herra, armon Herra, Sa tunnet heikkouteni, Sa turvakseni joudu, Sa riennä avuksein!

Sa syväin aaltoin alta Mua auta armossas, Ja pyörteet pauhaavaiset Pysäytä voimallas!

Ja synnin voittajaksi, Sa, Jeesus, minut tee! Ja suo, ett' autuudestas Taas henken' iloitsee!

Ja voimaa mullen anna Ja tue henkeäin, Ett' ilman kotkan lailla Voin kiitää ylöspäin!

Voin kiitää, nousta, rientää, Enk' enää näänny, en, Voin vaeltaa, enk' uuvu, — Tät' anon, rukoilen!

Oi, katsahda, Jeesus, mun puolehein!

Oi, katsahda, Jeesus, mun puolehein! On sairas mun sieluni, sydämein. Ei minuss'oo tervettä kohtaa lain: — Oon täynnä ma haavoja, vammoja vain.

Enk' itse voi auttaa ma itseäin, En terveeksi tehdä mun sydäntäin. Mut sinä, oi, rakkahin Herrani, Mun tahdot, mun voit tehdä terveeksi.

On öljyä sulla, mi parantaa, Mi terveiksi syvätkin haavat saa. Jos kuinkakin vaikea sairaus on, Sa auttaja, lääkär' oot verraton.

Tievieressä synnin Jeerikon Jos ken alastonna ja haavoiss' on, Et käy, rakas Jeesus, sa ohi sen, Vaan riennät luo, hellien, vaalien.

Luo riennät ja haavamme sidot sä Ja vuodatat armosi öljyä, Ja katso, jo terveeksi sairas saa, Ja rintansa taas voi riemahtaa.

Ma uskon: — sa et ohi käy myös mun, Mun, runnellun, alasti riisutun, Vaan rintani haavoille hoitoa suot, Puol'kuolleesen armollas elämän luot.

Niin uskon, — ah, verelläs kalliilla Lumivalkoiseks mua puhdista! Kaikk' anteeksi syntini suuret suo! Ja uus sydän, uus mieli minuun luo!

Ja katso, taas riemuiten lyö sydän tää, Ja armoas suurta se ylistää! Ja kerran se paremmin, raikkaammin Sua kiittävi saleissa Saalemin!

Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa, Niin suuri vaikka veikan' on. Vaikk' ansaitsin vain tuomion, Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa, Ja siks hän kuoli ristillä. Vaikk' olen kurjan-kurja mä, Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa, Ja syntin' anteeksi hän suo. Kun katuen käyn hänen luo, Hän kaiken velkan' unhoittaa.

Mua Jeesukseni rakastaa, Ja rakkautens' on sama ain. Jos harhaankin käyn kulkeissain, Mua Jeesus säälii, rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa Niin seisoissain kuin horjuissain. Kuink' onni vaihtukoonkin vain, Mua Jeesukseni rakastaa!

Mua Jeesukseni rakastaa, Ja hänehen ma turvaudun. Hän pauhinassa taistelun Mua tukee, kotiin kuljettaa.

Mua Jeesukseni rakastaa. Oi, jospa häntä minäkin Rakastaa voisin syvemmin Ja häneen enemp' uskaltaa!

Mua Jeesukseni rakastaa, Jos ajat mitkä tulkohon! Ja kerran myös, se toivon' on, Ma syvemmin voin rakastaa!

Kun Jeesus merta käyden kerran —

(Matt. 14: 28-31.)

Kun Jeesus merta käyden kerran Sai luokse oppilastensa, Niin silloin käskyst' armaan Herran Sai käydä Pietar' aalloilla, Sai käydä aaltoin, vetten päällä, Kuin vuorta oisi allahan, Vaikk' aallot hyrskyi tuulisäällä, Soi pauhu tuulen tuimimman.

Niin kauvan kuin hän yksinänsä Loi Herrahan vain katsellen, Ei vajonnut hän käydessänsä, Vaan kulki yli kuohujen. Tuo katse Herraan kyvyn antoi Noin käydä meren aaltoja. Kun Pietar' uskoi, kuohut kantoi, Kuin ollehet ois tannerta.

Mut kohtapa kun Pietar' parka Sai katsehensa jakamaan Välille tuulen, Herran, — arka Hän on ja alkaa vaipumaan. Kun tuulen tuimuus, aaltoin pauhu Pois katseen Jeesuksesta vie, Niin kulkijan jo valtaa kauhu, Ja syvyyteen on hällä tie. —

Viel' usko pitkin lainehia Voi käyskennellä tänäänkin, Kun Golgatan vain sankaria Se katsoo kiintein katsehin. Vaikk' olkoon myrsky, — silloin emme Me aaltoloihin vajoa, Kun herkeemättä katsellemme Vain tähtää Herraa Jeesusta!

Mut jos me katsehemme jaamme Välille aaltoin, Kristuksen, Jos hetkeks' armon-ruhtinaamme Pois häipyy eestä katsehen, Niin vajoominen työksi saapi, Ja yli kuohut kohta lyö, Ja myrskyn pauhu kauhistaapi, On sieluss' epäilysten yö!

Oi, Jeesus, usko meillen anna, Mi aaltoloita käydä vois! Suo turvamme ain sinuun panna, Jos kuinka tuulet, aallot sois! Suo sinuun yksin katsehemme, Kun myrsky pauhaa, kiinnittää, Yl' aaltoin silloin käyskelemme, Kuin kalliota kiinteää!

Yl' aaltojen me käyskelemme, Ja kerran koittaa määränpää, Tuo, johon kaihoo sydämemme Ja toivon silmä tähtäjää. Meit' ethän, Jeesus kallis, heitä, Kun hoitoos antaudumme vaan, Yl' aaltojenkin kannat meitä Sa kotirantaan rauhaisaan!

Kun mietin autuutt' ääretöntä

Kun mietin autuutt' ääretöntä taivaan, Miss' ikisoitoin harput kaikuvat, Ja voiton virttä laulaa hurskahat. Niin kaiho syvä valtaa rintan' aivan.

Kun nostan katseen kohden kotirantaa, Mist' ijäks poiss' on synti, sumut, yö, Miss' alleen kiusaaja ei enää lyö, — Se katse mullen kehoitusta antaa.

Kun suuntaan silmän' ylös tuonne, jossa Kaikk' itkut maiset kerran kuivataan, Ja ohi kaikk' on tuskat, murheet maan, Se lohduttaa mua täällä taistelossa.

Kun mietin vielä, että Vapahtajaa Siell' ijäisesti katsella ma saan, Enk' enää rakkaist’ eroo milloinkaan, En kantaa tahtois enää tomumajaa!

Oi, Jeesus, kautta korven johda, kanna Mua ikikodin onneen, valohon! Ja korpitaival kun tää lopuss' on, Oi, silloin mullen kruunu armost' anna!

Oi, kiitos, Herra, maan ja taivaan Luoja!

(Sävel: virsi 359.)

Oi, kiitos, Herra, maan ja taivaan Luoja, Sa lastes turva, suojatonten suoja, Kun apus armaan tähän asti soit, Meit' öin ja päivin vaalit, vartioit!

Vaikk' ansiottomat ja kurjat aivan Me olemme, sa lahjat runsaat taivaan Ain' annoit meillen, Luoja laupeas, Ja armonaikaa jatkoit armossas.

Sun armoshan suur' yltää taivaisihin, Hyvyytes saakka pilviin korkeimpihin. Et synteimme sa mukaan meillen tee, Et kosta, niinkuin työmme ansaitsee.

Sa lisääntyä armos runsaast' annat Sun pelkäävilles, heist’ ain huolta kannat. Niin kauvas, kuin on itä lännestä, Tekomme pahat siirsit meistä sä.

Kuin isä armahtaapi lapsiansa, Niin armahdat sa, Herra, ainiansa Sun pelkääviäs, sillä tiedät sen, Kuink' on vain heikko tomu ihminen.

Oi, Herra, armahda meit' eelleen vielä! Meilt' apuas ja suojaas älä kiellä! Sa kädestä meit' ohjaele, vie, Ett' oikea ois kulkemamme tie!

Suo meillen voimaa kiusa'ukset voittaa! Äl' anna meitä minkään vahingoittaa! Oi, Herra, sielumme ja ruumiimme Sa pahan pauloist' estä, varjele!

Ja suo sa, sanas johtotähden alla Me pysymme, sit' aina seuraamalla! Se sieluhumme aina loistakoon! Sielt' epäuskon usvat poistakoon!

Ann' usko meillen, maailman mi voittaa, Ja, heelmää kantain, sua kunnioittaa Ja korkealta päältä kattojen Tuo julki neuvot armos ijäisen!

Kuin apostolit mielin rohkein kerran Nimestä todistivat ristin-Herran, Niin meidänkin suo, Herra, todistaa, Niin koskaan pelkäämättä maailmaa!

Niin, auta, tue meitä, Jumalamme, Ja korjaa meitä iloos kuollessamme! Ja valtakuntas pyhän, voittoisan Suo voittaa pian yli maailman!

Aamulaulu.

Taas viettää saimme rauhass' yömme, Sun kiitos olkoon, Jumala! Sun nimees alamme nyt työmme, Taas meillen suo uutt' armoa!

Oi, Kaikkivoipa, siunaa meitä Ja apus, suojas meillen suo! Meilt’ ällös kasvojas sa peitä, Vaan vielä katsees meihin luo!

Kautt’ armos, sanas sätehitten Meit’ oikeaan sa ohjoa! Valoisa elomme on sitten Ja iltamme on ihana.

Oi, Jeesus, Jeesus, synnin teiltä Meit’ estä, auta, varjele! Sa nosta katse ylös meiltä, Maan tomuun ett’ei vaipuis se!

Myös vaikuta se, sullen että Kaikk' ovet, portit aukeais, Ja sielumme vain tyydykettä Ja rauhaa sinust' ammentais!

Sa, elonlähde raikas, syvä, Luo meihin ikielämää! Ja suo, oi, Jeesus armas, hyvä, Meilt' että kaivot kurjat jää!

Ja mieltä meihin rakastavaa Ja anteeks' antavaista luo! Ja käsi köyhillen meilt' avaa, Maan kurjuutt' auttaa meidän suo!

Niin, Herra, nimees aloitamme Tään uuden elonpäivän me. Sa suojaa meitä, kotejamme Ja kirkkoas ja kansaamme!

Sa suojaa meitä! — Olla silloin Hyvässä voimme turvassa. Jos pauhatkoonkin myrsky milloin, Ei peloita sen pauhina!

Iltalaulu.

Päättyi päivä. Levon hetki lyö. Vuoret, laaksot Verhoaapi yö.

Kiitos, Herra, Kun taas apus soit, Kun taas turvaks Käsivartes toit!

Kiitos, Herra! Työmme siunasit, Meitä hoidit, Vaalit, varjelit!

Anteeks kaikki Syntimme nyt suo! Rintahamme Sulorauhas luo!

Rauhass' anna Myöskin viettää yö, Uusin voimin Aamull' alkaa työ!

Uusin voimin Tietäs va'eltaa Kotirantaa Kohden ihanaa!

Suloist’ olla Oi, sun suojass' on. Sa suot meillen Enkel’vartion.

Ja kun valvoo Se ja vartioi, Eipä kenkään Vahingoittaa voi.

Turviis, Herra, Siis me nukumme. Armos anna Mulle, kaikille!

Ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Sun polkus käykö yli kukkien Ja kautta kumpuin, joille päivyt hohtaa, Tai yli kenttäin ohdakkeisien Ja kautta laaksoin, joissa varjot kohtaa, Niin ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Jos elos hetkiä suo sunnuntain Ja viihtymystä, myötätuulta, rauhaa, Tai huolta, vaivaa, taisteloita vain Ja myrskyä, mi mylvii, ärjyy, pauhaa, Niin ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Tuolt' ylähältä onnenhetkinäs Saat nöyryyttä, ett' onni ei sua kaada. Tuolt’ ylähältä murheenpäivinäs Voit lohtua ja hoivaa, voimaa saada. Siis ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Rukous Limingan kansanopiston päättäjäisissä.

2.5.1908.

Työkausi kun tällöin päättyvi tää, Niin mielemme tahdomme ylentää Sun puolehes, laupeas Luoja! Sa siunasit meitä ja työtämme. Sa tällekin ahjolle armaalle Taas olit sen parahin suoja.

Sa voimia annoit, sa apusi soit, Pois luotamme vauriot, vaarat loit. Sa soinnutit mieliä yhteen. Ja jos isänmaallemme lyhtehen Me saatoimme kantaa ees pienoisen, Sa, Herra, soit kasvaa sen lyhteen!

Sua kiittää siis tahdomme kaikesta Sa, Herra, suur' armossa, voimassa, Ikilähde voimain ja valon! Sa, mi lausuit: "Tulkohon valkeus!" Sun valost' on vieno vain heijastus Joka ilmaus hyvän ja jalon!

Sua, jonk' ikivalta ja voima on, Jonk' armo se yltävi taivohon Ja totuus pilvihin asti; Sua, jonka myös suuruutta, kunniaa Maat, meret ja taivahat heijastaa Niin kauniisti, valtavasti; —

Sua, min suloarmoa myös se on, Ett' ulkona tuolla taas verraton Soi kevähän luomissana; Sua, jollen myös kiuruset kiitostaan Taas laulavi laaksoissa Pohjanmaan, Sua kiitän työn siunaajana!

Mut siunaust’ anon ja anomme Myös eellehen meillen kaikille, Kun käymme me koht' eri teille! Oi, Herra, sa puoleemme silmäs luo! Ain' apuas, suojaasi, hoivaas suo Elon iltahan asti meille!

Ota suojaas, oi, Herra, sa nuoret nää, Nyt joilt’ ikipäiviksi kenties jää Tää ahjo armas ja kallis! Ylöspäin valon teitä heit' ohjoa, Ain armollas auttain, — oi, ethän sa Toki heidän sortua sallis!

Ota suojaasi, Herra, nyt nuoret nää, Elo joille niin kauniisti hymyää! Heit' auttele koht' elonrantaa! Ja suo, kotiseudun ja synnyinmaan Hyväks' astuu he vakaasti toimimaan, Valon lippua korkeella kantaa!

Ota suojaasi, Herra, myös ahjo tää! Valon temppelin kallista tehtävää Tään eelleen suo nimessäs täyttää! Kautt' aikojen antaos ahjon tän Valotornina olla, mi myrskyyvän Meren vaaroja nuorille näyttää!

Tosivaloa olla suo valon sen, Mi kautta vieriväin vuosien Täält' ympäristöhön loistaa! Valovirran puhtahan, kirkkahan Suo vyöryä täält' yli pohjolan, Yön usvia mielistä poistaa!

Niin, Herra, sa siunaa tät' ahjoa! Sa siunaa pohjolan lapsia Ja pohjolan kansaa ja maata! Sa siunaa armosi antimin Tuhatjärvien maa tää armahin, — Elä anna meilt’ armosi laata!

Sun kansakses kansamme, Herra, tee, Se valke'udessas ett' iloitsee, Sua palvelee, sua kiittää! Ja armahda meitäkin, että me Sun pelvossas täällä kylvämme Ja luonasi saamme niittää!

Suloinen taas sunnuntai

(Sävel: virsi 347.)

Suloinen taas sunnuntai Jälkeen arkitöitten sai, Virvoitusta tarjoten Ruumiillen ja sielullen.

Taasen Herran templihin Kokoontua saatihin Ruko'ukseen, veisuusen Ja luo sanan aartehen.

Kaikukohon Herralle Kiitos sydämestämme, Sanansa kun lahjoitti Meillen johtotähdeksi!

Soikoon kiitos siitäkin, Että pyhän, kallihin Sanansa suo puhdasna Kansallemme kaikua!

Mutta tämä Herralle Olkohon myös huutomme, Kautta Henkens' että hän Tekis meissä työtähän!

Anokaamme: avaja Sydämemme, Jumala! Kätke, Herra, mieleemme Sanas kylvö syvälle!

Kautta seurakuntien Suo myös Henkes tuulien Voimakkaasti puhaltaa, Että heräis kaikki maa!

Poista hengellinen yö! Siunaa saarnaajitten työ! Pue, Herra, voimallas Heidät korke'udestas!

Nöyrästi näin Herralta Anokaamme armoa! Turha ei oo huutomme, Kun on vilpitön vain se!

Hän, ken korvan meillen loi, Kuulematt' ei olla voi. Hän voi, tahtoo siunata Meitä, seurakuntaansa!

Taas kallis joulujuhla on −

Taas kallis joulujuhla on, Ja sana kaikuu verraton: Käy Betlehemin seimellen! Näät siellä Herran Kristuksen.

Hän siell' on, ken sun vapahtaa, Lain ikeen alta irroittaa. Hän, pyhä poika Daavidin, Hän, apu armas Siionin!

Hän, ennustettu Messias, Ja rakas rauhanruhtinas. Hän, ihastus suur' enkelten, Ja autuus ainut syntisten.

Hän, katso, lasna pienenä Nyt lepää tuolla seimessä! Sun tähtes halpaan muotohon Hän, taivaan Herra, tullut on!

Näin kaikuu sana, — seimellen Siis riennän luokse Jeesuksen, Luo Kristukseni, Herrani, Jok' itsens' eestäin uhrasi.

Oi, Jeesus Kristus, tähteni Sa synnyit ihmislapseksi! Mun korottaakses alennuit Ja orjanmuotoon pukeuduit.

Kun kadotuksen syvyyksiin Ma vajonnut, ah, öisin, niin Maan päälle tulit kirotun Sa vapahtaakses raukan mun!

Sua ylistää täst' armostas Ma tahdon, Jeesus armias. Oi, auta, että oikein voin Sua kiittää, apun', aurinkoin!

Mua auta myös, ett' ainiaan Sua palvelen, sua seuraan vaan, Ja kerran kera enkelten Saan kiittää sua ijäten!

Rauhan juhlana.

Oi, matkamies, mi kuljet eksyksissä Ja tietä etsit, olet rauhaton, Äl' enää epäillen sa kysy, missä Tie elämän ja lähde rauhan on! Käy Betlehemin ihme-lapsen luo! Hän on tie elon, hän myös rauhan suo.

Oi, katsomaan käy Luojan lemmen työtä: Laps' Israelin puhtaan neitsehen, Maan, taivaan Herra, joll' on autuus myötä, Tuoll' uinuu päällä seimen olkien! Laps' Ylimmäisen pyhä, verraton, Kautt' aikain uneksittu, tullut on!

Hän tullut on — oi, rakka'utta Herran! — Mi auttaa synnin, kuolon yöstä voi. Hän tullut on, mi käärmeheltä kerran Pään polki, ikilemmen ilmitoi. Hän tullut on, — oi, tervetultuas Sa, rauhansankar', armonruhtinas!

Oi, terve, terve, sulo Vapahtaja, Sa kurjain lohtu, ilo itkeväin! Sinutta köyhä rikkainkin on maja, Sa rikkaiks' teet myös majat köyhimpäin! Tee meidät kaikki rikkaiks' sinussa, Tee rikkaiks' armos ikiaarteista!

Kun sytytämme joulukynttilämme, Ja huonehemme valoisiksi käy, Myös valaise, oi, Jeesus, sydäntämme, Sen huone ett’ei synkeäksi näy! Ja rintoihimme juhlatunne tuo, Sydänten maahan sulorauhas luo!

Ne vierivät vuoteni virran lailla −

Ne vierivät vuoteni virran lailla, Ja aika, kuin autere, häipyy pois. Suo, Jumalan', ett’en sun rauhaas vailla, Sun armoas ilman ma koskaan ois!

Suo aina sun armosi siipein alla Mun olla, mun nauttia suojaa sun! Suo, johtoosi, tahtoosi taipumalla, Ain' armolles kokonaan antaudun!

Ma tiedän: Sa vain sitä tahdot antaa, Min kulloinkin parhaaksi mullen näät. Ma tiedän: Yl' ahdinkoin voit sinä kantaa, Voit viihdyttää aallot ja myrskysäät.

Siis luottaen hoitoosi antautua Ma tahdon, kun koittavi nyt vuos' uus. Sa siunaa, sa auta ja varjele mua! Tosionnelliseksi tee vastaisuus!

Ja koska, kuin virta käy kohden merta, Ma tääll' yhä koht' ijäisyyttä käyn, Suo, Herra, kun eloni sammuvi kerta, Ma muuttohon valmiiksi silloin näyn!

Pääsiäislaulu.

Nyt, Herran kansa, laula Sa kiitost' iloiten! Jo murtui kuolon paula Nyt kautta Kristuksen. Hän, joka Golgatalla Sun kuoli synteis alla, Hän noussut haudast' on!

Kun idäss' aamun valo Tuoll' alkoi ruskottaa, Hän nousi, sankar' jalo, — Oi, riemusanomaa! Hän nousi, kuolon voitti, Näin kuolonlaaksoon koitti Uus' elon aurinko!

Hän nousi, — kaikuu sana

Näin huulilt' enkelin. Hän nousi, voittoisana Löi vallat helvetin. Kuin ennustus ties' ennen, Hän kuoloon, hautaan mennen, Nyt noussut kuolleist' on!

Ja kuolon voittajalta Nyt voimaa nousemaan Me saamme synnin alta, Sit' anomme jos vaan. Uus voimain lähde meille, Pois Herrast' eksyneille, Nyt Jeesus Kristus on!

Hän nous', — oi, riemun sana, Soi kautta maailman! Soi, kai'u raikkahana Nyt kiitos Karitsan! Nyt kuolossakin kerran Se, ken on oma Herran, Voi olla pelvoton!

Niin, kiitos, kiitos sulle Sa, voitonsankari, Mi kautta kuolos mulle, Kautt' ylösnoususi Toit, hankit pelastuksen, Niin varman vapahduksen, Kun sinuun uskon vain!

Mut auta myös sa mua, Oi, Jeesus rakkahin, Ett' aina etsein sua Ma voittoos turvaisin, Sun sanaas noudattaisin Tääll' uskoin, kerran saisin Sun nousta riemuhus!

Patmosluoto.

Patmosluotohon karkoitettiin Pyhä Johannes muinahin. Patmosluodossa armoitettiin Ilmestyksin hän ihanin. Kärsimykset ja ilmestykset Näin ne kulkevi rinnakkain. Kärsimyksien Patmoksessa Ruusut kauneimmat kukkii vain.

Patmosluodolle Herra vielä Lapsens' ohjaavi rakkahat. Kärsimykset ne kohtaa siellä, Mutta ilotkin ihanat: — Suuret, kaunihit ilmestykset Patmosluodossa suodaan vaan. Kärsimyksien Patmoksessa Ruusut kauneimmat poimitaan.

Siispä, Patmoksen kautta sulla Konsa kulkevi täällä tie, Kons' oot mielellä vaivatulla, Kärsimyksiin kun polkus vie, Muista: ihanat ilmestykset Patmosluodossa nähdään vaan, Kärsimyksien Patmoksessa Ruusut kauneimmat poimitaan!

Jo soikoon kiitos Herralle!

(Ps. 68:20,21)

Jo soikoon kiitos Herralle! Hän laskee kuorman päällemme, Vaan hän myös auttaa meitä. Meill' armoinen on Jumala. Mi ain' on meitä auttava, Meit' ahdinkoon ei heitä!

Ain' soikoon kiitos Herralle! Jos iloitsemme, suremme, Hän ain' on turvanamme. Hän kuolostakin vapahtaa, Hän meitä tukee, suojoaa Myös viime sodassamme.

Jok' aika hällen soikohon Siis kiitos! Sama hän ain' on, Jos kuinka meitä johtaa. Kaikk', kaikk' on hänen armoaan, Kaikk' ilo, taisto, murhe maan, Mi meitä täällä kohtaa.

Jos onnea hän antanee, Tai jälkeen toivomme ei tee, Kaikk' on se rakkauttansa. Jos vitsaakin suo, myrskyä, Ain' onneamme ijäistä Hän valvoo teoillansa.

Siis lailla pyhän laulajan Myös alla kuorman raskahan Näin, veljet, veisatkaamme: Ain' olkoon kiitos Herralle! Hän laskee kuorman päällemme, Vaan myös hält' avun saamme!

Rukous lukuvuotta aljettaessa

(Luettu Limingan kansanopiston avajaisissa 2.11.1908.)

Sun puolees, Herra, käännymme, Kun työn nyt aloitamme. Sa armossas meit' auttele Ja siunaa toimissamme! Jos et sa siuna'ustas sois, Etk' oisi työssä myötä, Kaikk' kallis kylvötyömme ois Vain silloin turhaa työtä.

Kuin tähkäpäitä viljamaa Ei silti vielä kanna, Eik' kylvö kaunis suotuisaa Satoa vielä anna, Jos perkattiin maa pelloksi Ja siemen kylvettihin, Niin laita on sen kylvönki, Mi tehdään sydämihin!

On maallen tarpeen, Herra, sä Ett' aurinkos suot koittaa, Ja sadehelmein pilvestä Suot maata viljavoittaa. On tarpeen, että torjut sa Pois vilun viljamaista Ja suojaat rajuilmoilta Maan heelmää kukkivaista.

Näin hengen kylvötyössäkin On tarpeen siuna'ukses, On tarpehen, oi, Korkehin, Sun apus, varjelukses. Siis siuna'ukses virtojen Suo vuotaa ylitsemme! Suo vuotaa taivaan-kastehen Sa valonkylvöllemme!

Ja poista pohjatuuloset, Joit' orahat ei kestä, Ja rajuilmat, rakehet Ain' armossasi estä! Ja kylvämäämme kylvöä Sa siunaa, että antaa Se voisi kultatähkiä, Vois sadon parhaan kantaa!

Oi, siunaa hengen tarha tää! Oi, siunaa kylvömaamme! Oi, siunaa, Herra, siunaa nää Kaikk', kaikki oppilaamme! Suo tosihyödyks, parhaaksi Tääll' yhteistyömme tulla! Suo, parhain henk' ain' olisi Tääll' opill' annetulla!

Suo, isänmaamme iloa Ees hiukan meistä saisi! Suo, että virvatulia Me emme seuroaisi! Sa oikeahan meitä vie, Pois harhateiltä saata! Ja suuntaa aina meidän tie Koht' ijäist' isänmaata!

Niin, — Herra kaikkivaltias, Sa siunaa, suojaa meitä! All' armosiipeis armossas Sa meitä kätke, peitä! Niin silloin voimme alkaa me Työn miellä rohkealla. Ei mitkään vaarat uhkaile Meit' armosiipeis alla.

Ja siunaa, Herra, kirkkosi Ja siunaa Suomen kansa! Ja kansallemme sanasi Suo soida voimassansa! Ja Henkes tuulahduksien Suo tuulla yli maamme! Niin silloin uuden keväimen Me vielä nähdä saamme!

Viel' yöhyt niin synkkä, musta −

Viel' yöhyt niin synkkä, musta On osana miljoonain. He rauhaa ja sovitusta Ain' etsii, mut turhaan vain.

Ei jumalat mykät luoda Voi rauhoa rintahan, Ei lohtua eloon tuoda, Ei tuskihin kuoleman.

Eik' aavista kurjat, Luoja Ett' armo on pohjaton, Ja Jeesus ett' elon tuoja Ja syntisten autuus on.

On rauhaton raukkain rinta, Ei lohtua mistään saa. Kuin myrskyllä merten pinta, Se rauhatta aaltoaa.

Ah, rauhaa he vailla vaipuu Myös kuolohon, multiin maan. Ei polttava rinnan kaipuu Voi viihtyä milloinkaan!

Yö, kurjuus on joka puolla> Yö, kurjuus kertomaton. Voi, kristitty, valkeus tuolla Ja apu se tarpeen on!

"Oi, tule ja auta meitä!" Sielt' ääni tää korviis saa. Maa kristitty, kuule heitä! Heit' aik' on jo armahtaa.

Sa Kristuksen armon anna Sua vaatia, velvoittaa! Jo esiin sa uhris kanna — Sitä vartovi varjoin maa!

Ja valtakunnalle Herran Min uhraat sa iloiten, Siit' armosta palkan kerran Sa saat satakertaisen.

Oi, itsekkyys, Jeesus, poista! Luo rakkautta sydämiin! Ja kerran sa taisteloista Vie meit' ylös taivaisiin!

Ylkä tulee!

(Sävel: virsi 528.)

Lähestymäss' ah, on Herran Päivä suuri, valtava. "Ylkä tulee!" huuto kerran Puoliyöss' on kaikuva. Niinkuin suurten vetten pauhu Kaikuva tuo huuto on. Tyhmät neitseet silloin kauhu Valtaa suuri, rajaton.

"Ylkä tulee!" Nukkuessa Neitseiden näin kajahtaa. Öisen unen vallitessa Ylkä äkist’ esiin saa. Kautta maan kun unen rauhaa Luopi hengellinen yö, Silloin pasuunat ne pauhaa, Herran tulon hetki lyö!

Ylkä tulee! Seurakunta Lamppusi jo valmista! Ällös hengellistä unta Nuku! Nouse, havahda! Ylkä tulee! Eikä sitten Lamppuuns' öljyä se saa, Ken sen tyhmäin neitsehitten Lailla ennen unhoittaa.

Ylkä tulee! Uskovainen, Valvo! Hanki öljyä! Hengen, armon öljy vainen Lamppuhus luo liekkiä. Armonvälineit' oi, käytä, Rukoele ahkeraan! Lamppusi näin öljyin täytä, Ett’ei tules sammuis vaan!

Ylkä tulee! Valvovaksi Minutkin, ah, Herra, tee! Neitseeksi tee viisahaksi, Tuloas mi vartoilee! Ah, äl' anna lampustani Öljyn, Herra, puuttua! Häitten juhlaan ehtoonani Ovi armost' avaja!

Sammuu päivä, jos ois pitkäkin.

Sammuu päivä, jos ois pitkäkin. Päättyy taival, vaikk' ois tukalin. Tuskienkin tunnit häipyy pois, Niinkuin niit' ei koskaan ollut ois.