Part 2

"Sepä olisi hyvä, jos hän sen ostaisi!" iloitsi Hemppa. "Minä menen sitte koettamaan, jos saisin kirkonkylän kauppiaalta vaatteiden ja kenkäin ainekset lainaksi, niin että lehmän hinnan saisi ottaa kaikki häihin, ei sinne kehtaa kovin vähillä rahoilla mennä", toimitti Hermanni ja alkoi nakella vaatteita päällensä.

"Mutta mistä saamme hevosen?... Sinne on matkaa viisi peninkulmaa", huomautti Maija.

"Rantalasta se saadaan. Ei se kehtaa isäntä kieltää, kun olemme olleet siellä niin paljon työssä. Ja voin myöskin luvata hyvän palkan, kyllähän leikkuuaikana sopii maksaa. − Eikö se kahvi ole jo valmista?"

"On kyllä... vähän selkeää vaan", sanoi Maija ja nosti pannun takanpartaalle, sekä kaatoi kahvikupillisen kylmää vettä sen päälle.

"Sun pitää sitte mennä kysymään siltä Kreetalta, ostaako hän sen lehmän ja samalla voit myöskin pyytää sitä tiipettitanttua lainaksi. Minä menen sinne porvariin ja takaisin tullessani käyn katsomassa Haapalan räätäliä, jos hän joutaisi tekemään minulle vaatteet. Ja Rantalassa sopii myöskin käydä samalla matkalla, pyytämässä sitä hevosta", esitti Hemppa, Maijan asetellessa kahvikuppia pöydälle.

"Ja pyydä Rantalasta myöskin niitä uudempia linjaalirattaita, ne vanhemmat ovat jo niin rumat ja huonot", sanoi Maija.

"Sopii noita puhua, mutta taitaa olla niin ja näin, jos hän niitä antaa. Ajattelee vaan, että kyllä meille kelpaa huonommatkin. Mutta jos lupaan niistäkin muutamaksi päiväksi leikkuulle, niin eiköhän sitte saa".

Maija kaatoi kahvea kuppeihin ja alkoi Hempan kanssa juomaan. Kolme kuppia särpivät he kumpikin. Jussi ja Niiles saivat myöskin kupin. Toiset "kakarat", vielä makasivat eikä heille olisi pannusta enää tullutkaan.

"Kuinka paljon minä sitte siitä lehmästä vaadin", kysyi Maija valmistellen itseänsä lähtemään Jussin-Kreetan luo.

"No, vaadi nyt ensin vaikka seitsemänkymmentä narkkaa ja siitä sopii sitte alentaa vaikka neljäänkymmeneen markkaan", vastasi Hermanni.

"Mutta pitäisköhän ensin laittaa ruokaa ja syödä eine, ennenkuin mennään?" tiedusteli Maija.

"Kyllähän sitä ennättää sittenkin syödä, kun saadaan asiat reilaan ja tullaan takaisin. Jussi saa laittaa perunat takalle ja pitää hyvää valkeaa alla, että ovat pehmeitä siksi, kun tulemme", saneli Hemppa ja alkoi hänkin valmistautua matkalle.

* * * * *

Ihana päivä oli tullut ulkona. Kirkkaasti säteili aurinko sinervällä taivaalla, suloisella lämmöllään virkistäen äsken kastunutta ruohostoa.

Mutta Hemppa oli enemmän pahoillaan kuin hyvillään ihanasta päivästä. Hän arveli vähän vaikeammaksi käyvän hevosen saannin Rantalasta, kun oli tullut niin hyvä luokoilma eikä hän ollut mennyt sinne, vaikka oli luvannut. Hän mietiskeli jos jonkinlaisia asioita, joita voisi sanoa syyksi siihen, kun ei sopinut työhön tulla, mutta ei hän tahtonut löytää sopivaa. Sen hän viimein päätti sanoa syyksi, että aamulla oli ollut rintansa niin kipeä, ettei uskaltanut lähteä työhön, ja sopii sanoa vaikka niinkin, että se on vieläkin kipeä, mutta on kumminkin jo vähän helpottanut, että pääsee liikkumaan... paremmin vaan uskoo, kun niin sanoo...

Hemppa ohjasi ensin askeleensa kirkonkylään ja päätti vasta takaisin tullessaan käydä räätäliä ja hevosta pyytämässä. Olisi omassa kylässäkin ollut kauppapuoti, mutta hänen oli sinne jo ennestäänkin velkaa ja köyhyytensä oli siellä paremmin tunnettu, niin että arvasi, ettei sieltä enää mitään saisi velaksi, varsinkaan niin paljoa kuin hän tarvitsi. Sentähden meni hän kirkonkylään, jos onnistuisi siellä paremmin.

"Onko teillä verkaa?" kysyi hän mahtavasti, kun tuli puotiin.

Puukhollari silmäili pitkään kysyjää ja ajatteli kenties että; mikä "poku" tuo onkaan, joka noin kopeasti puhuu?

"On kyllä", vastasi hän sitte ja nosti ison verkapakan tiskille.

"Mitä tämä maksaa kyynärä?"

"Neljä markkaa."

"Se on liian kallista."

"Niin, mutta se on myöskin hyvää."

"Kyllä tämä hyvää on, mutta se on kallista sittenki. − Alentakaa vähän."

"Ei sovi."

"No, mitatkaa minulle viisi kyynärää."

Puukhollari mittasi viisi kyynärää ja antoi sen Hempalle, sanoen:

"Kaksikymmentä markkaa."

Hemppa heitti veran käsistään tiskille ja sanoi:

"Nahkaa minä vielä ostaisin."

Puukhollari nosti taas ison kasan nahkoja tiskille, josta he sitte yhdessä Hempan kanssa valitsivat semmoisia kappaleita, kuin hän tarvitsi.

Puukhollari punnitsi ne ja heitti Hempalle, sanoen:

"Viisi markkaa."

"Siis yhteensä viisikolmatta markkaa?" yhdisti Hemppa.

"Niin", vastasi puukhollari.

Hemppa alkoi molemmin käsin kopeloimaan taskujansa. Ensin koetteli hän housun taskut, sitte takin taskut ja viimeiseksi liivin, mutta mistään ei tullut mitään hänen käteensä.

"Missä... missä... katsos kummaa!... mihinkä... on... joutu... nut... mun kukkaroni?" paneskeli hän, tarkastellessaan toiskertaan lakkariansa. "Ihmeellistä, ja minä kun varmasti luulen muistavani, että otin sen lakkariini, kun lähdin kotoa."

Puukhollarin suu meni ivalliseen hymyyn, kun näki Hempan teeskentelyn.

"Eiköhän lie joku varastanut?" sanoi hän osanottavaisesti.

"Ei, ei kyllä se kotiin varmaankin on jäänyt, ei se olisi voinut pudotakaan matkalla", vastasi Hemppa päätään puristaen ja lisäsi vielä, puukhollariin arasti katsahtaen: "Kirjoittakaa nyt se kirjaan, kyllä minä huomenna tulen maksamaan, kun pitää täälläpäin muutenkin kulkea."

"No, sittehän voitte viedä nuo tavaratkin samalla, kun tulette maksamaan?" kiusasi puukhollari.

"Ei sovi, kun pitää jo tänäpäivänä alkaa tekemään vaatteita, että tulisivat valmiiksi siksi, kun häihin pitää lähteä", selitti Hemppa.

"Mikä teidän nimenne on?" kysyi puukhollari. "Hermanni Mäkitupa."

Puukhollari merkitsi nimen ynnä maksettavan summan kirjaan.

"Huomenna minä sen maksan... ei tarvitse epäillä... olisin maksanut kohtakin... mutta tuota... kun tuota... jäi se kukkaro..." toimitti Hemppa kootessaan ostoksiansa kainaloonsa. Puukhollari painoi kirjansa kiinni ja heitti sen hyllylle. Hemppa ei uskaltanut enää katsahtaakaan häneen vaan sanoi "hyvästi" ja lähti kiireesti ulos puodista. Pelkäsi hän vielä tullessaan maantiellekin, että tullaan peräänsä ja huudetaan kääntymään takaisin.

Mutta kaikeksi onneksi ei kuulunut ketään. Hempan sydän alkoi rauhoittua yhä enemmän, mitä kauemmaksi hän kulki puodista. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin tavantakaa vilkasi taaksensa... mutta ei siellä mitään näkynyt...

* * * * *

Matkalla poikkesi Hemppa Haapalaan pyytämään räätäliä tekemään hänelle vaatteita.

"Huomennako?" kysyi räätäli ihmetellen, kun Hemppa vaati häntä jo huomiseksi. "Mihin sinulla niin on kiire? Aijotko akan ottaa jo varalta, jos toinen kuolee, vai mitä verkavaatteilla teet? Vai oletko valittu virkamieheksi?"

"Eivätpä ole ymmärtäneet valita minua vielä miksikään eikä akkaa myöskään taida pappi antaa, ennenkuin toinen kuolee", vastasi Hemppa nauraen. "Mutta minua on haastettu häihin ja tarvitsen verkavaatteet, että pitäisivät paremmasta."

"Missä nyt häitä vietetään, eikä minua ole haastettu?" kysyi räätäli.

Hemppa mainitsi sen.

"Kovimpa ovat kaukana. Koska pitää lähteä?

"Ensi pyhä-aamuna."

"Nyt on torstai... No, ehkäpä minä saan ne vaatteet siksi valmiiksi. Mutta tänne sinun täytyy jättää ne ainekset... en minä kehtaa teille tulla yksien vaatteiden tekoa varten... näin kiireenä työaikana."

"No, ei silläkään ole väliä... panen Jussin tuomaan tänne napit ja vuorit... Saako sitte lauantai-illalla tulla hakemaan?

"Kyllä... eivät tiedä muuten häiksi joutua, jos eivät silloin ole valmiit."

Hemppa jätti veran penkille ja lähti, nahkapalaset kainalossa Rantalaa kohden. Hevosta vaan puuttui, kaikki muut asiat olivat reilassa hääretkeä varten ja sitä meni hän nyt kuulustamaan. Ja hän oli melkein varma sen saamisesta, sillä hän tiesi Rantalan isännän semmoiseksi "kitupiikiksi", joka ottaa penniä kukkaroonsa, mistä vaan saa, noin niinkuin rehellisellä tavalla. Hän oli tarkka hevosiltansa, mutta Hemppa ajatteli, että kun hän lupaa tulla muutamiksi päiviksi leikkuulle, niin huomaa isäntä sen kyllä, että siinä jää muutamia päiväpalkkoja omaan kukkaroon eikä hevonen tule sen huonommaksi.

Puolipäiväisellä oltiin juuri Rantalassa, kun Hemppa astui tupaan.

"Onko Hemppa ollut menneenä yönä 'likkaan' yrittämässä, koska on nahkoja saanut?" kysyi Rahka-Jussi, eräs päiväläinen.

"Olin minä ja sain oikein hyvää nahkaa, ettei sitä kohtaakaan kun aikatavasta", vastasi Hemppa.

Isäntä nousi pöydästä ja meni kamariin, jonne Hemppa heti seurasi häntä, vetäen oven kiinni jälkeensä.

* * * * *

"Mitä Mäkituvan 'Tuusanalla' nyt oli niin salaista asiaa, jota ei sopinut muiden kuullen ilmoittaa?" kysyi Rahka-Jussi isännältä, tämän tullessa kamarista. Hemppa oli jo vähän aikaa sitten mennyt tiehensä.

"Hevosta hän oli vailla... sanoi lähtevänsä pyhäaamuna häihin", selitti isäntä naurahtaen.

"Mihin?... Missä nyt on häät?" kysyttiin useasta suusta.

"Järvilahden Saimalla... sillä Hempan veljentyttärellä, joka oli Latvalassa piikana ja sieltä lähti muille maille", selitti isäntä.

"N−n seurakunnassa hän on ollut koko ajan, sitte kun lähti viisi vuotta takaperin täältä", ilmoitti Kerituvan Liisa.

"Ja sinnekö Hemppa nyt lähtee häihin! Täältä on sinne ainakin viisi peninkulmaa matkaa."

"No, lupasitteko hevosen?" kysyi Rahka-Jussi.

"Lupasinhan minä, kun hän lupasi tulla siitä kymmeneksi päiväksi leikkuulle."

"Kymmeneksi päiväksi!... voi miesrukkaa!... Mitä hän aikoo talvella syödä, kun kesän tekee työtä yhden hääretken tähden? Varmaankin hän nämät kolme päivää nyt valmistelee itseänsä hääretkelle, ettei työhön jouda. Sitte viipyy häissä vielä ainakin kolme päivää, ja ehkä siellä väsyykin tanssiessa sen verran, että tarvitsee päivän tai pari levätä, kun kotiin pääsee. Lähes kaksikymmentä päivää menee sillä tavalla hukkaan parhaana työaikana!"

"Erehdytpä Jussi laskuissasi", huomautti Antti, Rantalan renki.

"Ka, ei se paljon vaille kahdestakym..."

"Ei yhtään vaille, vaan hyvän joukon ylitse", keskeytti Antti. "Laskit vaan Hempan työpäivät etkä huomannutkaan, mitä Maija sillä ajalla ansaitsee."

"Kas perhana!... sitä en huomannutkaan."

"Mitä tuossa nyt räknäilette... käy varmaankin kateeksenne, kun ei teitä ole kutsuttu?" sanoi Kerituvan Liisa, "antaa heidän mennä silloin, kun pääsevät... ei heitä usein häihin vaadita."

"Niin on... menköön vaan... Silloin köyhä juo, kun hän saa, oli sitte pitkäperjantai taikka pääsiäinen. Mutta pelkään vaan, että tulevat sitte minun syötettäväkseni, kun hääateria lakkaa maistumasta", sanoi Rahka-Jussi nauraen.

"Mitä Hemppa sanoi syyksi, kun ei tänä aamuna työhön tullut?" kysyi Antti isännältä.

"Rintansa sanoi olleen kipeän ja mitä muuta hän valitteli... en muista kaikkia."

"Eiköhän laiskamato vaan kömpinyt maksalle, kuten usein ennenkin... tai tunsi jo aamulla, että pitää levätä... jaksaa sitte paremmin häissä tanssia", saneli Antti.

Tähän tapaan jatkoi väki puhettansa Mäkitupalaisista siksi, että ruokatunti oli lopussa, jonka jälkeen he menivät korjaamaan heiniä latoon.

* * * * *

Mutta keveällä mielellä riensi Hemppa kotiinsa. Asiansa oli onnistunut melkein paremmin, kuin hän oli osannut toivoakaan. Jos Maija vielä on saanut lehmän kaupaksi ja tiipettitantun lainaksi, niin olisi kaikki hyvin. Ei tarvitsisi muuta kuin Maijalle vaan laittaa kengät ja sitte oltaisiin valmiit matkaan.

Kahvi oli Maijalla keitettynä, kun Hemppa tuli kotiin. Hemppa silmäili heti ympäri huonetta etsien tiipettitanttua, josko Maija oli sitä saanut, ja − tuossa se lepäsikin tuolilla mustana ja kiiltävänä kuin silkkivaate.

"Ostiko Kreeta lehmän?" kysyi Hemppa.

"Osti... mutta ei hän seitsemääkymmentä antanut."

"Kuinka paljo vaan?"

"Viisikymmentä markkaa."

"No, oli sitä siinäkin... vaikka kyllähän lahtarilta olisi enemmän saanut, mutta mistäpä niitä nyt tähän hätään tuli..."

"Juo nyt... ei taida olla kuumaakaan... luulin sinun tulevan", puheli Maija kaataessaan kahvia kuppiin.

"Kuinkas kävi porvarissa... saitko velaksi?"

"Sain minä, mutta valhetella täytyi."

"Mitä varten?"

"ED uskaltanut pyytää suorastaan velaksi... ei kumminkaan olisi annettu. Minä kysyin vaan verkaa ja nahkaa niin mahtavasti, kuin olisi ollut satamarkkaa lakkarissa ja puukhollari antoi molempia. Mutta sitte kun olisi pitänyt maksaa, niin olin etsivinäni kukkaroa ja tietysti en löytänyt, koska sitä ei ollut olemassakaan. Sanoin sitte, että kukkaroni olin unhottanut kotiin ja pyysin hänen merkitsemään hinnan kirjaan, sekä lupasin huomenna tulla maksamaan."

Ja Hemppa nauroi, että kahvi läiskyi lattialle kädessään olevasta kahvivadista, niin oli mielestänsä sukkela tuo temppunsa porvarissa.

"Sinä olet aika..." ja Maijaakin nauratti, niin mahdottomasti ukkonsa sukkeluus.

Kahvia juotua ja syötyänsä eineen ja puolipäiväisen yhdessä, alkoi Hemppa etsiä lestiänsä ja suutarinkapineitansa, jotka olivat yksi yhdessä nurkassa toinen toisessa.

"Joko rupeat tekemään niitä kenkiä?" kysyi Maija.

"Jo, ota kenkä pois jalastasi, että saan mitan.”

"Mutta tee vaan pienet ja sievät", varoitti Maija.

Hemppa otti mitan hänen jalastansa, sekä alkoi valmistaa kenkiä porvarista tuomastaan nahasta. Maija oli etsinyt heidän parhaat liinavaatteensa esille ja rupesi niitä pesemään... hääretkellä, näet, tarvittiin niitäkin.

* * * * *

Pyhä-aamu oli tullut. Rantalan isäntä veti uudemmat linjaalirattaat liiteristä, kiskoi pyörät irti ja voiteli hyvästi akselin ihralla, että pyörät pyörisivät helpommin. Sitte otti hän viikatteen ja meni kartanon takaa pellonpyörtänöstä niittämään heiniä, joita sulloi rattaille niin paljon, kuin vaan sopii istuimien alle. Vielä haki hän tuvasta muutamia leipiä, jotka pani rattaille heinien alle, hevoselle evääksi.

Rahka-Jussi ja Antti istuivat tallin seinustalla päivänpaisteessa, pienet piippunysät suussa ja toimettomina katselivat rattaita sekä isännän häärinää niitten ympärillä.

"Liian komeat nuo rattaat Mäkitupalaisille", virkkoi Jussi Antille hiljaa.

"Ovat... olisi heille kelvannut huonommatkin. Kaksi päivätyötä saavat tehdä näistä... vanhemmat rattaat olisivat saaneet ilman", saneli Antti.

Isäntä haki "Pöntin" jokirannasta, jossa se oli ollut syömässä ja valjasti siiat sen selkään, oikein parhaat kirkkosilat.

"Kelpaahan nuo nyt huonommatkin", sanoi Antti.

"Kelpaisihan ne... mutta koska he tahtovat sinne komeasti mennä, niin menkööt... Hyvästi he maksavatkin", tuumasi isäntä.

"Lupa hyvä, mutta anti kinkamainen", virkkoi Jussi.

"Mihin pakosta pääsevät?... täytyy maksaa", vastasi isäntä.

Samassa ilmestyivät Mäkitupalaiset pihalle. Hemppa oli puettuna uusiin verkavaatteisiin ja Maijalla oli tiipettitanttu yllä, sekä silkkihuivi päässä.

"Katsos nyt!" suhahti Jussi hiljaa Antille. "Pitäisköhän ottaa lakki päästänsä, kun noin herroiksi vetelee?"

"Olkoon vaan päässä... eivätpä he taida meitä huomatakaan", vastasi Antti.

Isäntä talutti hevosen aisoihin.

"Älkää kovin lujaa ajako", varoitti isäntä.

"Ee−ei... mitäs me... kyllä me sinne huomenaamuun joudumme vähän vähemmälläkin..." vastasi Hemppa.

"Niin... ei suinkaan meillä niin kiirettä ole, ettei mennä ennätä. Ei tarvitse pelätä... emme me kovaa aja", toimitti Maijakin.

He nousivat rattaille, Hemppa takaistuimelle ja Maija etuistuimelle. Pöntti lähti juosta hölkkäämään pihalta, mutta Hemppa koki pidätellä sitä kävelemään, ainakin niin kauvaksi, kuin oltiin isännän näkyvissä.

"Mutta jos särkevät teidän uudet rattaat?" sanoi Rahka-Jussi isännälle.

"Mikäpä ne sileällä tiellä... ja maksakoot, jos särkevät", vastasi isäntä.

Mutta Hemppa ja Maija olivat jo mielestänsä niinkuin häissä, kun saivat ajaa hyvällä hevosella ja kiikkuvilla linjaalirattailla. Kyläin kohdalla ja milloin sattui tulemaan ihmisiä vastaan, ajoi Hemppa täyttä ravia, mutta silloin kun ei ollut ketään näkemässä, sai Pöntti vaan hiljaksensa juosta hölkätellä.

Yhden kerran syöttivät he toista tuntia hevosta matkalla. Senjälkeen ajoivat he yhtä mittaa matkansa perille, jossa heitä kohtasi ystävällinen vastaanotto. Hevonen riisuttiin sekä vietiin hakaan ja Maija sekä Hemppa vietiin kamariin, jossa heille osoitettiin kaikkea sitä kohteliaisuutta ja kunnioitusta, mikä niin likeiselle sukulaiselle kuin morsiamen sedälle ja hänen vaimollensa kuuluu.

* * * * *

Häistä ei ole monta sanaa puhuttavaa, sillä ne menivät tavallista menoansa. Mäkitupalaisille annettiin se kunnia, kuin tuleekin varakkaan torpan asukkaille, sillä siksi he ilmoittivat itsensä. Ja he koettivat käyttäytyä myöskin sen mukaan; helisevä hopeamarkka kilahti, joka kerralla pöydällä olevalle talrikille, kun heistä jompi kumpi oli tanssittamassa sulhasta ja morsianta.

Häitä kesti kaksi päivää.

Viinaa annettiin Hempalle hyvällä mitalla, mutta ensipäivänä hän koetti karttaa liiaksi juopumista. Vaan toisena päivänä hän jo erehtyi ja joi niin paljon kuin annettiin. Illalla oli hän niin juovuksissa, että tanssitti tyttöjä niin suuren piirin kuin huoneen lattialle mahtui ja sulhasen ja morsiamen myöskin joukkoon; pelimannit kihnuttivat parhaan kykynsä mukaan viulujansa ja piiri pyöri hurjassa vauhdissa ympäri. Hemppa löi saappaitansa lattiaan, että paukkui ja teki jos jonkimmoisia temppuja tanssiessaan, että katsojat olivat naurusta pakahtua.

Hetki tanssittua hajosi piiri ja kaikki tanssijat vietiin kamariin "ryypyille". Hemppa maksoi kaikkein puolesta eikä hän niin tarkkaan laskenut kuinka paljon antoi, sillä rahaa oli kyllä... lehmän hintaa, näet, oli enin osa jälellä. Senjälkeen vietiin hänkin kamariin ja kestittiin oivallisesti.

Maija katseli nurjalla mielellä tuota Hempan elämää ja koetti salaisesti häntä siitä nuhdella, mutta ei välittänyt hänen puheistansa Hemppa, jatkoi vaan iloansa. Kaappasi hän väliin Maijankin mukaansa tanssiin ja pyöritti häntä, että hiki otsasta tippui.

Mutta illalla myöhään tapahtui Hempalle vähän häpeällinen kohtaus; hän kokosi taas suuren piirin tyttöjä sekä akkoja − Maijakin oli muassa − ja tanssitti heitä oikein miehen tavalla. Mutta sitte kun tuli makson aika, veti hän kukkaronsa esille kuten ennenkin ja otti sieltä rahaa, vaan tulikin ainoastaan kymmenen penniä käteen. Sitä hän käänteli ja katseli kädessään kuin jotain kummitusta, sekä aina väliin katsahti kukkaroonkin, mutta ei siellä mitään ollut. Tanssimassa olleet vetääntyivät häpeissään ulos taikka nurkkiin toisten taakse. Maija oli haleta harmista ja häpeästä kiirehtiessään ulos. Hemppa katseli yhä vielä kädessään olevaa lanttia, kun sulhanen tarttui hänen käsivarteensa sekä talutti kamariin, josta ei häntä enää sinä iltana laskettu tanssihuoneeseen.

Seuraavana aamuna tuli Mäkitupalaisten lähteä kotimatkalle. Maija olikin jo halukas lähtemään, sillä kohtaus illalla oli tehnyt hänen mielensä araksi ja alakuloiseksi.

Mutta Hemppa ei muistanut mitään kohtausta, hänen päätänsä vaan kolotti kauheasti. Mielellä hyvällä otti hän vastaan viinaryypyn, jonka sulhanen tarjosi "päänparanteeksi". Sitte tuotiin vielä kahvia, johon miehet panivat viinaa sekaan, mutta vaimot joivat nisun kanssa.

Aamiaisen syötyä tarjottiin taas viinaa, jota Hemppa halukkaasti käytti hyväkseen, sillä häät olivat lopussa ja pian lähdettiin kotiin. Hän ryyppäsi niin kauvan kun sai, ei sitä aina ollut hänelle tarjona.

Lähellä puoltapäivää johdatettiin hän rattaille, jotka odottivat porrasten edessä. Maija otti ohjakset käteensä ja aikoi ajaa, mutta Hemppa riisti ne häneltä, läiskäytti Pönttiä lautasille, joka siitä pelästyi ja lähti täyttä laukkaa pihasta, niin että Maija töin tuskin kerkesi rattaille.

"Minä olen Saarijärveltä Parantalon Ella; Toinen musta tulla pitää, Vanki taikka sotaherra..."

... lauloi Hemppa täyttä kurkkua. Pöntti juoksi, minkä jaksoi ja Maija itki ja siunasi, mutta mikään ei auttanut. Tavan takaa löi Hemppa hevosta ja väliajat kiskoi sekä "kuranssasi" sitä ohjaksista, että se meni toiselta puolen tietä toiselle, aina ollen vaarassa kaatua ojaan.

Hädässään toivoi Maija, ettei hän olisi koskaan lähtenytkään tälle retkelle, vaan istuisi kaikessa rauhassa mökissänsä.

* * * * *

Samaan kestikievariin, jossa Mäkitupalaiset olivat häihin mennessään syöttäneet hevosta, ajoi Hemppa taaskin. Pöntti oli valkoisessa vaahdossa, sillä samaa kyytiä oli se saanut tulla koko matkan, kuin lähteissäkin.

Pihalle tultua hyppäsi Hemppa heti rattailta ja meni meluten ja hoiperrellen tupaan, jättäen Maijan siihen hevosen kanssa.

Maija kiinnitti Pöntin marhaminnalla tallinseinässä olevaan renkaaseen ja vei heinät, mitä vielä oli rattailla sen eteen. Tallista etsi hän ämpärin, jolla nouti vettä kaivosta ja antoi hevosen juoda vähän, vaan ei paljon sillä hän oli kuullut, ettei hevoselle saa antaa kylliksi juoda, sen ollessa niin lämpimänä, kuin Pöntti nyt oli. Sitte hän kokoili heiniä maasta, joilla pyyhki vaahdon pois Pöntin karvoista.

"Kun olisi jo kotona!" huokasi Maija suruisesti itsekseen, katsellessaan kuinka ahneesti Pöntti pureskeli heiniä. Mutta toinen puoli matkaa oli vielä kulettava ja sillä ajalla voi tapahtua jos jotain, kun Hemppa oli tuommoinen riivattu...

Raskaasti huoaten istui hän tallinseinustalla olevalle puunpölkylle. Elämä, joka hänestä oli häihin mennessä ollut täynnä iloa ja riemua, oli nyt muuttunut katkeraa katkerammaksi. Vähältä oli hän itkuun pillahtaa, ajatellessaan sitä häpeää ja vahinkoa, joka heille oli tullut osaksi tästä retkestä, josta hän oli luullut tulevan iloa ja kunniaa. Lehmä oli mennyt, porvariin oli viisikolmatta markkaa velkaa, hevosesta saa tehdä kymmenen päivätyötä... Ja mitä näistä kaikista menoista oli ollut hyötyä?... Tullut naurunalaiseksi häissä... saa tästälähin kärsiä köyhyyttä ja kurjuutta!... Kenties porvari vie saatavistaan heiltä mökin, eivät he kuitenkaan voi sitä muuten maksaa...

Tuvasta kuului Hempan laulu ja Maija hypähti peljästyneenä ylös sekä meni kiireesti tupaan. Hemppa istui pöydän luona penkillä erään vanhanpuoleisen miehen vieressä, joka näytti olevan yhtä pöhnässä kuin Hemppakin. Useita olutpulloja oli heiden edessään pöydällä.

"Ei sinun saa enää juoda... olet kyllä muutoinkin juovuksissa", kielsi Maija sekä tarttui hänen käsivarteensa, kehottaen: "tule pois".

Mutta Hemppa ei lähtenytkään, kehotti vaan Maijaa menemään ulos, jos ei sisällä huvittaisi olla. Maija koetti vetää häntä väkisin, mutta ei saanut paikalta liikahtamaan.

"Älä nyt akka... hulluhan sinä olet!... Anna miehesi juoda silloin kun saa, ei hän aina saa... Kyllä tässä on poika, joka maksaa. Korpelaisella on rahaa niinkuin muutakin ruhaa", kerskasi vieras, ja alkoi laulaa hoilottaa:

"Kyllä meillä pojilla raha piisaa..."

"Tule nyt Hemppa, lähdetään kotiin", rukoili Maija.

"Mene tiehesi, kuppari!" huusi Hemppa äreästi ja samalla survaisten Maijaa, että tämä oli kaatua lattialle.

"Söiskö kuppari silakkaa Vaikka se vähän janottaa? Kellariss' on olutta, Joka sen janon sammuttaa..."

... lauloi Korpelainen, polkien jalallaan tahtia sekä sormillaan pöytään naputtaen.

Maija meni patapenkille istumaan ja rupesi pakinoimaan emännän kanssa, pitäen kuitenkin yhä silmällä Hemppaa ja hänen uutta toveriansa.

"Olutta!" huusi Korpelainen emännälle, "tuokaa olutta. Ei täällä ole kuin tyhjät kuoret, eikä tyhjästä mitään nuolla... Kuusi pulloa!"

"Ette niin paljoa tarvitse. Kolme pulloa piisaa", vastasi emäntä ja meni noutamaan niitä kellarista.

Maijan teki mieli kieltää häntä enää antamasta, mutta ei ehtinyt kun emäntä jo kumartui kellariin.

Kolme pulloa toi emäntä pöydälle ja avasi korkit. Hemppa tarttui ahneesti pulloon sekä kaatoi lasit täyteen ja sitte ryypättiin.

Pian oli pullot taas tyhjänä ja Hemppa alkoi tahtoa uutta. Mutta Maija kuiskasi emännälle, ettei hänelle saa enää antaa.

Korpelainen nousi pöydästä ja sanoi käyvänsä ulkona sekä tulevansa kohta takaisin. Mutta tunti kului ja kaksikin eikä häntä kuulunut.