Part 26

»Oh, olkaa huoleti siitä. Kyllä minä ymmärrän», nauroi kapteeni Blood. Hän oli ihmeteltävästi muuttumassa jälleen omaksi itsekseen väittelyn kiihottavassa tuoksinassa. Ainoa asia, joka hänen iloaan hämmensi, oli tietoisuus siitä, ettei hän ollut ajanut partaansa. »Vakuutan teille, herra kenraali, etten unohda mitään. Minä en esimerkiksi unohda sitä, minkä te näytte kokonaan unohtavan, että sopimus, joka on allekirjoitettu, on koko meidän palvelukseen astumisemme perusedellytys. Ja sopimus edellyttää, että me saamme viidennen osan saaliista. Jos te kiellätte sen, niin peruutatte sopimuksen, ja jos te peruutatte sopimuksen — niin me peräydymme palveluksesta. Siitä hetkestä alkaen meillä ei enää ole arvoasteita Ranskan kuninkaan laivastossa.»

Hänen kolmen kapteeninsa suusta kuului enemmänkin kuin hyväksymisen mutinaa.

Rivarol tuijotti heihin voimattomana.

»Todellakin...», aloitti M. de Cussy arasti.

»Niin, todellakin tämä on teidän aikaansaannostanne», säväytti paroni hänelle, hyvillään siitä, että sai edes johonkin iskeä harminsa terävät hampaat. »Teidät pitäisi nylkeä siitä. Te saatatte kuninkaan palveluksen häpeään ja pakotatte minut, hänen majesteettinsa edustajan, aivan mahdottomaan asemaan.»

»Onko mahdotonta antaa meille viides osa?» kysyi kapteeni Blood liukkaasti. »Siinä tapauksessa ei ole tarpeellista tulistua ja tehdä vääryyttä. M. de Cussy tietää, ettemme olisi tulleet vähemmästä. Me lähdemme taas, koska vakuutatte, ettette voi tarjota meille enempää. Ja asiat ovat taas samalla kannalla kuin ne olisivat olleet, jos M. de Cussy olisi jyrkästi pysynyt saamissaan valtuuksissa. Toivottavasti olen tyydyttävästi osoittanut teille, herra paroni, että jos te hylkäätte sopimuksemme, niin ette voi vaatia meitä palvelukseen, ette myöskään estää meitä lähtemästä — ette ainakaan kunnian miehenä.

»Kunnian miehenä, sir? Menkää helvettiin hävyttömyyksinenne. Tarkoitatteko, että minä saattaisin tehdä jotakin, mikä ei olisi kunniallista?»

»En tarkoita sitä, koska se ei kävisi päinsä», sanoi kapteeni Blood. »Me pitäisimme kyllä huolen siitä. Teidän on nyt sanottava, herra paroni, hyväksyttekö sopimuksen vai ettekö.»

Paroni istuutui. »Mietin asiaa», sanoi hän synkästi, »saatte sitten kuulla päätökseni.»

Kapteeni Blood nousi ja hänen upseerinsa tekivät samoin. Kapteeni Blood kumarsi.

»Herra paroni!» sanoi hän.

Sitten hän merirosvoineen poistui kuninkaan amerikkalaisten maa- ja merivoimien kenraalin ylhäisestä ja vihaisesta seurasta.

Käsittänette, että nyt koitti M. de Cussylle äärimmäisen vaikea tunnin neljännes. De Cussy kaipaa toden teolla meidän osanottoamme. Ylpeä M. de Rivarol puhalsi hänestä itsetunnon kuin syystuuli ohdakkeet. Kuninkaan maa- ja merivoimien kenraali haukkui hänet — Hispaniolan kuvernöörin — pataluhaksi kuin lakeijan.

M. de Cussy puolusteli itseään painostamalla samaa asiaa, jota kapteeni Bloodkin oli painostanut hänen puolestaan, nimittäin, että ellei hänen merirosvojen kanssa tekemäänsä sopimusta hyväksytty, niin ei siitä ollut aiheutunut mitään vahinkoa. M. de Rivarol nolasi ja pakotti hänet äänettömäksi ylimielisyydellään.

Haukuttuaan itsensä väsyksiin alkoi paroni syytää loukkauksia. Koska hän katsoi, että M. de Cussy ei ollut kyllin arvokas pitämään sitä virkaa, jossa hän oli, otti M. de Rivarol edesvastuun siitä itselleen niin pitkäksi aikaa kuin hän mahdollisesti viipyisi Hispaniolassa, ja antaakseen toimenpiteelleen enemmän voimaa hän tuotti laivoiltaan omia miehiään ja asetti ne vahdeiksi M. de Cussyn palatsiin.

Tästä aiheutui heti harmia.

Tullessaan seuraavana aamuna maihin maalauksellisessa asussaan joutui Wolverstone erään vasta maihin tulleen ranskalaisen upseerin pilkan esineeksi. Tottumattomana siihen, että häntä ivattiin, Wolverstone antoi sanan sanasta ja innolla. Upseeri käytti loukkaavaa puhetapaa, ja Wolverstone antoi hänelle läimäyksen, joka kellisti upseerin puoleksi tajuttomana siihen paikkaan. Tunnin kuluessa sai M. de Rivarol tietää tapahtumasta. Ennen puoltapäivää oli Wolverstone M. de Rivarolin käskystä arestissa linnoituksessa.

Paroni oli juuri istuutunut päivällispöytään M. de Cussyn seurassa, kun neekeripalvelija ilmoitti, että kapteeni Blood halusi puhutella häntä. Ärtyneenä käski M. de Rivarol saattaa hänet luokseen, ja sisään astui keikarimaisesti ja muodin mukaisesti mustaan ja hopeaan pukeutunut herrasmies, tummat, teräväpiirteiset kasvot huolellisesti ajeltuina ja musta pitkä tukka käherrettynä levällään hienon pitsikauluksen yllä. Oikeassa kädessään piti herrasmies leveälieristä, mustaa hattua, jossa oli punainen kamelikurjen sulka, ja vasemmassa kädessään hänellä oli eebenpuinen keppi. Hänen sukkansa olivat silkkiä ja niitä kannatti tukku koreita nauhoja, ja mustat ruusukkeet hänen kengissään olivat hienosti hopealla reunustetut.

M. de Rivarol ei heti tuntenut häntä, sillä Blood näytti kymmentä vuotta nuoremmalta kuin edellisenä päivänä. Mutta tummien kulmakarvojen alla välähteleviä sinisiä silmiä oli vaikea unohtaa, ja ne ilmaisivat, että niiden omistaja oli sama mies, jonka neekeripalvelija oli ilmoittanut. Hänen uudelleen herännyt ylpeytensä vaati, että hän esiintyi yhtä arvokkaana kuin paronikin ja että se näkyi myös ulkoasussa.

»Tulen sopimattomaan aikaan», sanoi hän kohteliaasti. »Pyydän anteeksi, mutta asiani ei siedä viivyttelyä. Se koskee, M. de Cussy, _Lachesiksen_ päällikköä kapteeni Wolverstonea, jonka olette pannut arestiin.»

»Minä hänet arestiin panin», sanoi M. de Rivarol.

»Todellakin! Mutta minä luulin, että M. de Cussy oli Hispaniolan kuvernööri.»

»Niin kauan kuin olen täällä, sir, olen minä korkein viranomainen Hispaniolassa. Olisi hyvä, jos osaisitte käsittää sen.»

»Erinomaista. Mutta eihän liene mahdollista, että ette tunne sitä erehdystä, joka on tapahtunut.»

»Erehdys, niinkö sanoitte?»

»Sanoin erehdys. Ja yleensä olen sangen kohtelias nimittäessäni sitä erehdykseksi. Se on sitä paitsi sopiva nimitys. Se säästää turhan sananvaihdon meiltä. Teidän väkenne on vanginnut väärän henkilön, M. de Rivarol. Sen sijaan, että he olisivat vanginneet ranskalaisen upseerin, joka korskealla käytöksellään aiheutti koko jutun, ovat he vanginneet kapteeni Wolverstonen. Se on asia, jonka pyydän heti oikaisemaan.»

M. de Rivarolin kotkankasvot leimahtivat tulipunaisiksi.

»Sir, te... te olette hävytön. Ja kerrassaan sietämättömän hävytön!» Tavallisissa oloissa hän oli äärimmilleen hillitty, mutta nyt hän oli niin järkyttynyt, että hän todella sammalsi.

»Herra paroni, te haaskaatte turhaan sanoja. Me olemme nyt uudessa maailmassa. Ja se ei ole ainoastaan uusi, vaan myös outo sellaisille, jotka ovat kasvaneet vanhan maailman ennakkoluuloisessa ilmapiirissä. Tätä outoutta teillä ei ilmeisestikään ole vielä ollut aikaa huomata. Sen vuoksi annan teille anteeksi loukkaavan sanontanne. Mutta oikeus on oikeus niin uudessa kuin vanhassakin maailmassa, ja vääryys on täällä yhtä sietämätöntä kuin sielläkin. Tässä tapauksessa vaatii oikeus, että minun upseerini heti lasketaan vapaaksi ja että teidän upseerinne vangitaan ja rangaistaan. Kehotan nöyrimmästi teitä toimittamaan tämän oikeuden järjestelyn.»

»Nöyrimmästi!» toisti paroni raivoisan pilkallisesti.

»Mitä nöyrimmin, monsieur. Mutta samalla tahdon huomauttaa teille, herra paroni, että minun merirosvojani on seitsemänsataa kappaletta. Teidän joukkojanne on viisisataa, ja M. de Cussy voi ilmoittaa teille sen mielenkiintoisen tosiasian, että jokainen merirosvo vastaa toiminnassa kolmea rivimiestä. Olen täysin suora teitä kohtaan, monsieur, säästääkseni kovia sanoja ja aikaa. Joko vapautetaan kapteeni Wolverstone heti, tai täytyy meidän itse ryhtyä vapauttamaan häntä. Seuraukset saattavat olla hieman hämmästyttävät. Mutta niinkuin suvaitsette, herra paroni. Teillähän on korkein käskyvalta täällä. Teidän sanastanne riippuu kaikki.»

M. de Rivarol oli kalpea huuliaan myöten. Koko elämässään ei häntä ollut sillä tavalla nolattu eikä vastustettu. Mutta hän hillitsi itsensä.

»Suvaitkaa käydä hetkeksi eteiseen, herra kapteeni. Haluaisin keskustella pari sanaa M. de Cussyn kanssa. Saatte heti kuulla päätökseni.»

Kun ovi sulkeutui, purki paroni raivonsa M. de Cussyyn.

»Vai tällaisia miehiä te olette ottanut kuninkaan palvelukseen, miehiä, joiden pitäisi palvella minun alaisinani, miehiä, jotka eivät palvele, vaan määräilevät ja vielä lisäksi aikana, jolloin retken, jota varten olen tullut tänne, juuri pitäisi alkaa! Miten selitätte sen asian, M. de Cussy? Varoitan teitä, sillä en ole tyytyväinen teihin. Olen, kuten ehkä huomaatte, todellakin vihainen teille.» Kuvernöörin lyhyt vartalo näytti pitenevän. Hän oikaisi itsensä jäykäksi.

»Teidän arvoasteenne ei oikeuta teitä moittimaan minua, monsieur. Eivät myöskään asiat. Olen ottanut palvelukseen ne miehet, jotka halusitte. Ei ole minun vikani, ettette osaa käsitellä heitä oikealla tavalla. Kuten kapteeni Blood sanoi, on tämä uutta maailmaa.»

»Vai niin!» M. de Rivarol hymyili häijysti. »Te ette ainoastaan jätä antamatta mitään selityksiä, vaan vielä rohkenette väittää, että minä olisin väärässä. Minä ihailen teidän rohkeuttanne. Kas niin!» Hän jätti asian silleen. Hän oli ylhäisen ivallinen. »Sanoitte, että tämä on uusi maailma — uusi maailma, uudet tavat, tarkoittanette. Aika on näyttävä, muodostanko minä ajatustapani uuden maailman mukaan, vai muutanko minä uuden maailman itseni mukaan.» Hän oli uhkaavan näköinen. »Toistaiseksi täytyy minun tyytyä siihen, mitä voin saada aikaan. Teidän velvollisuudeksenne, monsieur, joka tunnette tämän villin maankolkan, jää nyt neuvoa minut ulos pälkähästä.»

»Herra paroni, oli puhtainta hulluutta vangita merirosvokapteeni. Vielä suurempaa hulluutta olisi nyt olla taipumaton. Meillä ei ole voimia vastustaa väkivaltaa.»

»Siinä tapauksessa suvainnette sanoa minulle, mitä meidän on tehtävä tulevaisuuteen nähden. Onko minun alistuttava joka käänteessä tuon Bloodin määräyksiin? Onko se retki, joka meillä on edessämme, tehtävä hänen päätöstensä mukaan? Olenko minä, lyhyesti sanottuna, minä joka olen kuninkaan edustaja Amerikassa, kokonaan tämän roiston armoilla?»

»Oh, ette millään muotoa. Värvään täällä Hispaniolassa vapaaehtoisia ja muodostan yhden sotilasosaston neekereistä. Arvelen, että kun se on tehty, niin meillä on tuhatkunta miestä käsittävä voima, lukuun ottamatta merirosvoja.»

»Mutta miksi emme lähetä heitä siinä tapauksessa menemään?»

»Sen vuoksi, että he tulevat aina olemaan paras taistelujoukko, olipa sitten kysymys mistä aselajista hyvänsä. Siinä lajissa sodankäyntiä, mikä meillä nyt on edessämme, he ovat niin taitavia, että siinä mitä kapteeni Blood äsken heistä sanoi, ei ole vähääkään liioittelua. Merirosvo vastaa aina kolmea rivimiestä. Mutta samalla on meillä tarpeeksi suuri voima käytettävänä heidän kurissapitämisekseen.

Sitä paitsi, monsieur, on heillä myös jommoinenkin kunniantunto. He pitävät kiinni sopimuksestaan, ja jos me kohtelemme heitä oikeudenmukaisesti, niin he tekevät samoin meihin nähden eivätkä aiheuta mitään rettelöitä. Minulla on hieman kokemusta heihin nähden ja annan kunniasanani siitä, että niin on asianlaita.»

M. de Rivarol suvaitsi lauhtua. Oli välttämätöntä, että hän ainakin näennäisesti pelastui voittajana tilanteesta, ja siihen tarjosi hänelle M. de Cussy jossakin määrin keinon, samoin kuin hänen värväämänsä joukot antoivat hänelle jonkinlaisen takuun tulevaisuuteen nähden.

»Hyvä on», sanoi hän. »Olkaa hyvä ja kutsukaa kapteeni Blood sisään.»

Kapteeni tuli sisään varmana ja arvokkaana. M. de Rivarolista hän oli inhottava, mutta nyt hän salasi vaikutelmansa.

»Herra kapteeni, olen neuvotellut herra kuvernöörin kanssa. Mikäli häneltä kuulin, on mahdollista, että on tapahtunut erehdys. Olkaa huoleti siitä, että oikeus tulee tapahtumaan. Jotta niin kävisi, otan itse ollakseni puheenjohtajana neuvoskunnassa, johon tulee kaksi vanhinta upseeria minun joukoistani ja te itse sekä yksi upseeri teidän miehistöstänne. Tämän neuvoskunnan toimeksi tulee tutkia puolueettomasti asia, ja sitä, joka osoittautuu syylliseksi loukkauksen aiheuttajaksi, rangaistaan.»

Kapteeni Blood kumarsi. Hänen aikomuksensa ei ollut viedä asiaa äärimmäisyyksiin.

»Erinomaista», herra paroni. Ja nyt, sir, on teillä ollut koko yö aikaa miettiä sopimusjuttuamme. Miten on minun käsitettävä se, hyväksytyksi vaiko hylätyksi?»

M. de Rivarolin silmät kapenivat. Hänen päänsä oli täynnä M. de Cussyn esittämiä ajatuksia — että merirosvot muodostaisivat parhaan taistelujoukon missä aselajissa hyvänsä. Hän ei voinut laskea heitä menemään. Hän huomasi, että hän oli erehtynyt koettaessaan vähentää heidän saalisosuuttaan. Antautuminen sellaisessa asiassa tiesi varmaan arvonannon vähenemistä. Mutta sitten oli hänellä kuitenkin M. de Cussyn värväämät vapaaehtoiset, jotka tarjoaisivat voimakkaan otteen kuninkaan kenraalin kädessä. Heidän olemassaolonsa tekisi ehkä mahdolliseksi, että kysymys uudelleen otettaisiin esille. Mutta nyt täytyi hänen kuitenkin perääntyä niin hyvässä järjestyksessä kuin mahdollista.

»Olen miettinyt sitäkin», ilmoitti hän. »Ja vaikka olenkin samaa mieltä kuin aikaisemmin, niin minun täytyy tunnustaa, että koska kerran M. de Cussy on sopinut puolestamme asian, niin on meidän siihen suostuttava. Sopimus on vahvistettu, sir.»

Kapteeni Blood kumarsi taas. Turhaan etsi M. de Rivarol merirosvon lujilta huulilta voitonilon hymyä. Kapteeni Bloodin kasvot olivat ankaran vakavat.

Wolverstone pääsi vapaaksi samana iltana ja hänen loukkaajansa sai kaksi kuukautta vankeutta. Täten oli sopu taas palautettu. Mutta alku oli ollut huonoenteinen ja pian seurasi yhtä vaikeita erimielisyyksiä.

Viikkoa myöhemmin kutsuttiin Blood ja hänen upseerinsa neuvotteluun, jossa pohdittiin Espanjaa vastaan aloitettavia sotaliikkeitä. M. de Rivarol esitti heille suunnitelman ryöstöretken tekemisestä Kartagenaan, rikkaaseen espanjalaiseen kaupunkiin. Kapteeni Blood näytti hämmästynyttä naamaa. Kun M. de Rivarol kehoitti häntä ilmoittamaan syyn siihen, teki hän sen erinomaisen suorasukaisesti.

»Jos minä olisin kuninkaan Amerikassa olevien sotavoimien kenraali», sanoi hän, »niin en hetkeäkään olisi epätietoinen siitä, miten parhaiten palvelisin kuninkaallista herraani ja Ranskan kansaa. Minusta, samoin kuin M. de Cussysta, näyttää selvältä, että me heti hyökkäämme espanjalaiseen Hispaniolaan ja teemme tästä hedelmällisestä ja ihanasta saaresta Ranskan kuninkaan alusmaan.»

»Se tulee perästäpäin», sanoi M. de Rivarol »Minun tahtoni on, että alamme Kartagenalla.»

»Tarkoitatte siis, sir, että purjehdimme uhkarohkealle seikkailulle Karibian meren toiselle puolen ja laiminlyömme sen, mikä on aivan lähimmässä naapuruudessa. Meidän poissa ollessamme voi tapahtua, että espanjalaiset hyökkäävät ranskalaiseen Hispaniolaan. Jos me alamme nujertamalla espanjalaiset täällä, niin tuo mahdollisuus välttyy. Me olemme samalla liittäneet Ranskan kruunun omaksi halutuimman maan koko Länsi-Intiassa. Yritykseen ei liity sanottavia vaikeuksia, se voitaisiin panna toimeen nopeasti, ja kun se olisi tehty, olisi kyllä aikaa miettiä, mihin sitten ryhtyisimme. Tämä on minusta luonnollinen järjestys, jota tässä sodassa tulisi noudattaa.»

Hän lopetti, ja kaikki vaikenivat. M. de Rivarol istuutui uudelleen hanhensulkakynä hampaiden välissä.

Sitten hän yskäisi kurkkunsa selväksi ja teki kysymyksen.

»Onko täällä ketään muuta, joka on samaa mieltä kuin kapteeni Blood?»

Ei kukaan vastannut. Hänen omat upseerinsa pelkäsivät häntä ja Bloodin seuralaiset taas tietenkin pitivät Kartagenasta aloittamista parempana sen vuoksi, että sieltä oli odotettavissa suurempi sotasaalis. Uskollisuus kapteeniaan kohtaan esti heitä puhumasta.

»Te näytte olevan yksin mielipiteinenne», sanoi paroni happamesti hymyillen. Kapteeni Blood nauroi ääneen. Hän oli äkkiä päässyt selvyyteen paronin ajatuksenjuoksusta. Hänen hienot ja sirot tapansa ja hänen ylpeytensä olivat siinä määrin vaikuttaneet Bloodiin, että hän nyt vasta näki niiden läpi, paronin kaupustelijasieluun saakka. Sen vuoksi hän nauroi, muutakaan hän ei voinut. Mutta hänen naurussaan oli enemmän vihan kuin halveksunnan sävy. Hän oli pettynyt luullessaan jättäneensä merirosvouden. Usko, että Ranskan palveluksessa oleminen ei tietäisi viittaustakaan siihen, oli ainoa syy, jonka vuoksi hän oli siihen astunut. Ja tässä oli nyt tämä ylpeä ja ylimielinen herrasmies, joka kutsui itseään Ranskan sotavoimien kenraaliksi, ehdottamassa ryöstö- ja varasretkeä, joka, kun siltä riisuttiin laillisen sodankäynnin peittämä naamio, oli merirosvoutta mitä loistavimmassa muodossa.

M. de Rivarol, jota Bloodin iloisuus ei vähääkään miellyttänyt, katsoi häneen vihamielisesti.

»Miksi te nauratte, monsieur?»

»Sen vuoksi, että näen tässä ironiaa, joka on todella huvittavaa. Te, herra paroni, Ranskan Amerikassa olevien meri- ja maavoimien kenraali, ehdotatte tehtäväksi retkeä, joka laadultaan on puhtainta merirosvoutta, ja minä — merirosvo — kehoitan retkeen, joka lähinnä tähtää Ranskan kunnian ylläpitämiseen. Huomaattehan, miten lystikästä se on!»

M. de Rivarol ei huomannut mitään sellaista. M. de Rivarol oli todella äärimmäisen vihastunut. Hän hypähti pystyyn ja samoin tekivät kaikki muutkin läsnäolijat — paitsi M. de Cussy, joka istui synkkä hymy huulillaan. Hänellekin selvisivät nyt paronin tuumat ja hän halveksi häntä.

»Herra merirosvo», huusi Rivarol käheällä äänellä, »näyttää siltä kuin minun uudelleen täytyisi huomauttaa teille, että olen teidän korkein päällikkönne.»

»Korkein päällikköni! Te! Taivaan Herra! Tehän olette aivan tavallinen merirosvo. Mutta minäpä sanon teille kerta kaikkiaan totuuden ja vieläpä tässä näiden kaikkien herrojen läsnäollessa, joilla on kunnia palvella Ranskan kuningasta. Minun, tavallisen merisissin, tehtäväksi näkyy jäävän sanella teille, mikä on Ranskan kunnian ja kruunun etujen mukaista, koska te, Ranskan kuninkaan määräämä kenraali, laiminlyöden ne kokonaan aiotte tuhlata kuninkaan voimia kaukana ja kaikkea merkitystä vailla olevan siirtokunnan anastamiseen, vuodattaen ranskalaista verta sellaisen paikan valtaamisessa, jota ette voi pitää hallussanne, ja kaikki vain siitä syystä, että teille on ilmoitettu, että Kartagenassa on paljon kultaa ja että sen ryöstäminen saattaa rikastuttaa teitä. Se sopii kaupustelijasielulle, joka koetti tinkiä meidän osuuttamme sotasaaliiseen ja joka koetti kieroilla itsensä irti sopimuksesta, joka oli jo hyväksytty. Kysykää M. de Cussylta, olenko väärässä. Ja jos olen väärässä, niin todistakaa se ja minä pyydän anteeksi sanojani. Mutta sillä välin poistun minä neuvottelusta, monsieur. En halua olla missään tekemisissä neuvottelujenne kanssa. Astuin Ranskan kuninkaan palvelukseen tuottaakseni hänelle kunniaa. En voi tuottaa hänelle kunniaa myöntymällä hengen ja varojen tuhlaukseen merkitystä vailla olevan siirtokunnan anastamisessa — ainoana tarkoituksena ryöstäminen. Vastuu sellaisesta päätöksestä jää teille, yksinomaan teille. Pyydän, että M. de Cussy ilmoittaa Ranskan ministerille, mitä olen sanonut. Teille, monsieur, jää vain antaa minulle määräykset. Odotan niitä laivallani — sekä mahdollisesti muuta, henkilökohtaista laatua olevaa, jota ehkä tunnette tarpeelliseksi vaatia minulta niiden sanojen johdosta, joita minun on ollut pakko käyttää tässä neuvottelutilaisuudessa. Herra paroni, minulla on kunnia sanoa teille hyvästi.»

Hän astui ulos, ja hänen kolme kapteeniaan — vaikka pitivätkin häntä hulluna, seurasivat hänen perässään uskollisina ja ääneti.

M. de Rivarol haukkoi ilmaa kuin vedestä nostettu kala. Väkevä totuus oli vienyt häneltä puhekyvyn. Toinnuttuaan hän kiitti taivasta siitä, että kapteeni Blood oli omalla teollaan vapauttanut neuvoston hänen enemmästä osanotostaan asiain käsittelyyn. Mutta sisimmässään hän oli sekä raivoissaan että häpeissään. Naamio oli riisuttu ja hän oli joutunut pilkan esineeksi — hän, kuninkaan amerikkalaisten maa- ja merivoimien kenraali.

Kaikesta huolimatta he purjehtivat maaliskuun keskivaiheilla Kartagenaan. Vapaaehtoisia ja neekereitä oli saatu kokoon noin tuhat kaksisataa miestä ja he olivat M. de Rivarolin suoranaisen komennon alla. Niiden avulla hän arveli voivansa pitää merirosvot kuuliaisuudessa ja kurissa.

Heidän laivastonsa oli mahtava. Sitä johti M. de Rivarolin voimakas lippulaiva _Victorieuse_, joka käsitti noin kahdeksankymmentä tykkiä. Kukin muista ranskalaisista laivoista oli ainakin yhtä vahva kuin Bloodin Arabella, jossa oli neljäkymmentä tykkiä. Sitten seurasivat pienemmät merirosvojen laivat _Elisabeth, Lachesis_ ja _Atropos_ sekä tusinan verran muona- ja ammusvaroilla lastattuja fregatteja ja pikkupursia sekä niiden vetämiä kanootteja.

He olivat aivan vähällä tavata eversti Bishopin komentaman Jamaikan laivaston, joka purjehti Tortugaan kahta päivää myöhemmin kuin Rivarol oli lähtenyt etelään.

Seitsemäskolmatta, luku

KARTAGENA

Purjehdittuaan Karibian meren poikki vastatuuleen saapui ranskalainen laivasto Kartagenan näkyviin vasta huhtikuun alkupäivinä, ja M. de Rivarol kutsui upseerinsa lippulaivalleen päättämään hyökkäystavasta.

»On hyvin tärkeää, hyvät herrat», puhui hän heille, »että otamme kaupungin yllättämällä, ei ainoastaan sen vuoksi, että se siten ei ennätä ryhtyä puolustautumaan, vaan ennen kaikkea sen vuoksi, että sen asukkaat siten estyvät kuljettamasta aarteitaan sisämaahan. Ehdotan että viemme maihin jo tänä iltana pimeän turvin siihen tarkoitukseen kyllin vahvan osaston.» Ja hän selitti yksityiskohtaisemmin aivoissaan kypsyttämänsä suunnitelman.

Hänen omat upseerinsa kuuntelivat häntä kunnioittavasti ja hyväksyen, kapteeni Blood teki sen pilkan hymy huulillaan ja hänen merirosvokapteeninsa välinpitämättöminä. Meidän tulee ymmärtää, että Bloodin kieltäytyminen neuvotteluista tarkoitti ainoastaan sitä äsken selitettyä tilaisuutta, joka koski yritystä millä sotatoimet piti aloittaa.

Kapteeni Blood oli ainoa koko upseeri joukosta, joka täsmälleen tiesi mitä heillä oli edessään. Kaksi vuotta sitten hän oli suunnitellut ryöstöretkeä samaan paikkaan, oli todella tehnyt vakoiluretken sinne olosuhteissa, jotka hän kohta aikoi selittää.

Paronin ehdotus oli juuri sellainen, mitä saattoi odottaa komentajalta, joka tunsi paikan olosuhteet ainoastaan karttojen mukaan.

Maantieteellisesti ja strategisesti katsoen tämä on varsin omituinen paikka. Se on neliömäinen, idän ja pohjoisen puolelta vuorten suojaama, ja sen eteläpuolella oli toinen kahdesta satamasta, joiden kautta sinne on tultava. Reitti ulompaan satamaan, joka oikeastaan on vain kolme mailia leveä sisäjärvi, käy kapean salmen kautta, jota sanotaan Boca Chicaksi eli Pieneksi suuksi, ja sen turvana on linnoitus. Pitkä kaistale tiheämetsäistä maata on sen edessä länteenpäin luonnollisena aallonmurtajana, ja tultaessa sisempään satamaan pistää toinen niemeke suorassa kulmassa itään manteretta kohti. Se päättyy jyrkkänä syvään ja kapeaan, kujannetta muistuttavaan kanavaan, joka vie suojattuun ja turvalliseen sisäsatamaan. Itään ja pohjoiseen Kartagenasta on mantere, jonka voimme jättää huomioon ottamatta. Mutta lännessä ja luoteessa on tämä kaupunki, joka muilta ilmansuunnilta on niin hyvin turvattu, suoraan mereltä päin suojaton. Se on noin puolen mailin päässä rannasta ja näyttää siltä kuin ei sillä siltä puolelta olisi muuta turvaa kuin tukeva muuri. Mutta näkö pettää tässä ja se oli pettänyt M. de Rivarolin perin pohjin, kun hän laati suunnitelmansa.

Kapteeni Bloodin asiaksi jäi selittää vaikeudet, kun M. de Rivarol ilmoitti hänelle, että merirosvoille oli annettu kunniakas terävä aloittaa hyökkäystoimet sillä tavalla kuin hän oli suunnitellut. Kapteeni Blood hymyili myrkyllisen kiitollisena hänen miehilleen osoitetusta kunniasta. Sitä hän juuri oli odottanutkin. Merirosvoille vaarat, M. de Rivarolille kunnia, maine ja tulokset yrityksestä.

»Minun täytyy kieltäytyä siitä kunniasta», sanoi hän kylmän tyynesti.