Part 41

[70] Yhdellä heistä, järjestyksessä seitsemännellä, ei syyttä ollut nimi »Ihramaha».

[71] Amerikkalaiset ovat esim. toimittaneet Kroisoksen vanhassa kuninkaanlinnassa kaivauksia.

[72] Jos kulkee teatterin, rivien välissä, huomaa penkeissä useita kirjoituksia, jotka ilmoittavat, että yksityiset tai ammattikunnat, kuten kultasepät, olivat ennakolta tilanneet määrätyt paikkansa. Oli olemassa myös keisarillinen aitio. Keskellä ensi riviä, jokseenkin lähellä keisarillista aitiota, on kirjoitus: »Juutalaisten, joita myös kutsutaan jumalaapelkääviksi, paikat.» Kirjoituksen arvo on siinä, että se osoittaa, ettei Miletoksen juutalaisilla ollut teatteria kohtaan sitä vastenmielisyyttä, mikä valliisi heidän ankarasti lainkuuliaisissa uskonveljissään. Siis esimerkki siitä, kuinka hellenistyminen oli tunkeutunut myös Israelin lasten keskuuteen!

Samaa vapautuneisuutta osoitti myös hienosti sivistynyt kreikkalais-juutalainen filosofi Philōn, joka eli Aleksandriassa aikana vähän ennen ja jälkeen Kristuksen syntymisen. Hän oli tosin oikeauskoinen juutalainen, mutta tulkitsi israelilaisten pyhiä kirjoja Platonin ja stoalaisen filosofian avulla ja vaikutti paljon kristittyihin kirkkoisiin. Teatteriin nähden hän tunnusti parhaille näytelmille kasvattavan merkityksen.

[73] Nämä patsaat vietiin 1800-luvun puolivälissä turvaan British Museumiin. Pariisin Louvre-museossa on eräs sali täynnä muita löytöjä tästä kuuluisasta temppelistä.

[74] Omituisen kohtalon salliman johdosta ryhdyttiin yhtäaikaa Miletoksen ja Apollonin temppelin kaivausten kanssa arkeologisesti tutkimaan Persian kuninkaan uljasta linnaa hänen pääkaupungissaan Susassa, jonne Dareios kerran oli kasannut Vähän-Aasian kreikkalaisista kaupungeista saamansa saaliin. Osa siitä löydettiinkin, muun muassa 90 kg. painava kuparimöhkäle, joka esitti punnusta kaksine kädensijoineen. Vanhoilla miletoslaisilla kirjaimilla kirjoitettu kirjoitus kertoo kahden miletoslaisen soturin sen kerran lahjoittaneen voittosaaliinsa kymmenyksenä Apollonille.

[75] Kiviin hakattujen temppelin rakennusta koskevien tiedonantojen ansiosta tunnemme tämän pyhäkön rakennushistorian paremmin kuin minkään muun antiikin rakennustaiteen luomuksen. Näkee, kuinka työtä on tehty hitaammassa tai nopeammassa tahdissa sen mukaan, onko Miletoksen valtiokassassa vallinnut luode vai vuoksi, ja kuinka se toisinaan on melkein kokonaan tauonnut, kun kassa oli tyhjä.

Kalleimpina yksityisien antamista lahjoista voisi mainita 34 yhteensä lähes 500 kg. painavaa norsunhammasta, jotka eräs Miletoksen lähettiläs Ptolemaioksen luona noin v. 50 e.Kr. lähetti Aleksandriasta suuren sisäänkäyntioven koristamiseksi norsunluuuportein. Runsaita temppelilahjoja tuli myös Egyptin ja Aasian kuninkailta. Sillä temppeli oli laajalti kuulu. Todella kuninkaalliset olivat Seleukos II:n v. 246 e.Kr. antamat lahjat. Temppelin kalustoluettelot mainitsevat mainioita kultasepäntaidon tuotteita. Niissä puhutaan taiteellisesti tehdyistä kultamaljoista, pikareista, viinituopeista ja juomasarvista rikkain kauriinpää- tai muun aiheisin koristeluin ja jalokiviupottein. Näiden lahjoin lisäksi tuli vielä runsaita suitsukelahjoja sekä uhrilahjana kaksitoista härkää ja tuhat lammasta.

Minne kaikki ne rikkaudet, jotka tänne oli koottu, ovat joutuneet? Opastusta kysymyksen ratkaisuun saamme siitä tosiasiasta, että temppelin kalustoluettelotiedot loppuvat 80-luvulla e.Kr. Siihen aikaan Välimeren kaikkia rannikkoja rasittivat sisilialaiset merirosvot. Varmastikin he ovat olleet täälläkin ja jättäneet jäljelle temppelin aarrekammiosta vain paljaat seinät.

[76] Tapahtuma synnytti tavattoman hämmennyksen. Plutarkhos kertoo, että »kaikki kaupungin merkkienselittäjät näkivät siinä vielä suuremman onnettomuuden enteen. He juoksentelivat ympäriinsä lyöden käsillään kasvoihinsa ja huutaen, että tämä päivä ennusti kauheata koettelemusta, joka tuottaisi hävitystä ja ryöstöjä yli Aasian.» Tämä luonnollisesti selitettiin Aleksanterin Persiansotaretken ennustukseksi.

[77] Hän tapasi myös jätteitä Herostratoksen hävittämästä temppelistä. Pilarit olivat lahja kuningas Kroisokselta, joka oli kaiverruttanut niihin nimensä. Ephesoksen kaivauksia ovat sitten englantilaiset ja itävaltalaiset arkeologit jatkaneet antautuen runsain tuloksin itse kaupungin esiinkaivamiseen.

[78] Pergamenttia saadaan valmistamalla erikoisella tavalla nahkaa, etupäässä lampaan ja vuohen nahkaa. Aikaa myöten pergamentista tuli käytetyin kirjain kirjoitustarveaine ja se säilyi sellaisena läpi koko keskiajan, kunnes keksittiin paperi. Pergamentin suuri kestävyys on pelastanut monia arvokkaita kirjoja ja tiedoituksia häviöltä.

[79] Itse kreikkalaiset arvelivat, että Apollon oli pelästyttänyt barbaarit pois.

[80] Kreikkalaiset näet sanoivat kelttejä galatalaisiksi. Me tunnemme nimen Paavalin kirjeistä.

[81] Aiginan oboli oli arvoltaan lähes 40 % Attikan obolia suurempi.

[82] Doura on kaupungin seemiläinen nimi. Se merkitsee »linnaa». Europos on kreikkalainen nimi.

[83] Selvä merkki itämaisesta vaikutuksesta helleeniseen väestöön on suuri määrä piirtokirjoituksia, jotka puhuvat veljen ja sisaren välisistä avioliitoista. Samaa vaikutusta on havaittavissa Egyptissä.

[84] Hänen kuuluisa huudahduksensa »Heurēka!» (Olen sen löytänyt) on tullut siivekkääksi sanaksi. Hänen sanotaan sen lausuneen, kun hän kerran eräässä Syrakusan kylpylaitoksessa astui täpötäyteen kylpyammeeseen ja kylpyvesi sen johdosta virtasi yli reunojen. Ihastuneena tekemästään keksinnöstä, niin kerrottiin, hän oli ilkoisen alastomana juossut kaupungin katuja kotiinsa ja ryhtynyt laskemaan ja punnitsemaan.

Keksintö oli lajiaan yhtä yksinkertainen, mutta myöskin yhtä merkitsevä kuin Newtonin lähes kaksi vuosituhatta myöhempi vetovoimalain keksiminen, johon hänet kertoman mukaan johti omenan putoaminen. Minkä merkillisen asian perille Arkhimedes siis tuolloin oli päässyt? Sen, että hänen ruumiinsa tunki tieltään oman tilavuutensa suuruisen vesimäärän. Tämä ajatus oli silloin välähtänyt kuin salama hänen aivoissaan. Ja mihinkä hän keksinnöllään lähinnä oli päässyt? Asia oli näin. Hänen sukulaisensa ja ystävänsä, viisas kuningas _Hierōn_, joka erinomaisella tavalla hallitsi Syrakusaa kolmannen vuosisadan jälkipuoliskolla e.Kr., oli hovi-jalokivisepältään tilannut kultaisen kruunun, mutta epäili, että mies oli pettänyt sekoittamalla joukkoon liian paljon hopeaa. Mutta miten voitaisiin petos todistaa? Kuningas kysyi neuvoa Arkhimedeeltä, joka lupasi perusteellisesti harkita asiaa.

Jos suuri matemaatikko olisi voinut vain laskea kruunun tilavuuden, niin sitten olisi ollut yksinkertainen asia katsoa, painoiko se niin paljon, kuin sen piti, jos se kerran oli puhdasta kultaa. Mutta kuningaskruunu kaikkine koristeilleen on perin mutkikas esine. Miten voida saada selville sen tilavuus? Tämä oli juuri suuri pulma — kunnes Arkhimedes astui siihen kylpyaltaaseen, josta äsken näimme hänen pois hypähtävän. Silloin selvisi hänelle muutamassa silmänräpäyksessä, että jos hän upotti Hieronin kruunun astiaan, joka oli piripinnallaan täynnä vettä, ja mittasi sitten poisvaluneen vesimäärän, niin hänellä oli kruunun tilavuus eittämättömän selvillä. Senvuoksi hän voikin syystä huudahtaa »Heureka!» ei vain siitä syystä, että kykeni nyt mittaamaan Hieronin kruunun tilavuuden, vaan siitä syystä, että hän oli saanut selville erään fysiikan peruslaeista.

Niin toteutuu alinomaa se tosiasia, että missä arki-ihminen vain _näkee_ harkitsematta, siinä nero keksii sellaisia, jolla voi olla mullistava merkitys kehitykselle.

[85] Täten otamme nyt jäähyväiset Arkhimedeeltä kohdataksemme hänet jälleen hänen elämänsä ehtoolla, jolloin hänen kotikaupungillensa oli kysymyksessä ollako vai eikö olla vapaana yhteiskuntana.

[86] Erinomainen on äskettäin jälleen kuntoon pantu Lundin tuomiokirkon konstikello.

[87] Muuan myöhäiskreikkalainen kirjailija noin 500 seutuvilla j.Kr. on kirjoittanut kiintoisan kuvauksen veden käyttämästä konstikellosta, joka oli hänen omassa kotikaupungissaan, suuressa kauppa- ja merenkulkukaupungissa Gazassa etelä-Palestiinassa. Kellotaulussa, jos sitä niin voi nimittää, oli päällekkäin kaksi riviä ovia, kaksitoista kummassakin rivissä. Alempi rivi oli _päivän_ kahtatoista tuntia varten, ylempi _yön_. Kellotaulun ulkopinnalla liikkui verkalleen auringonjumalan kuva ja pysähtyi aina täyden tunnin kohdalla järjestyksessä kunkin oven eteen. Samassa astui kunkin kahdentoista päivätunnin täyttyessä ovesta esiin Herakleen kuva, joka suoritti sankarin kahdestatoista tunnetusta urotyöstä yhden. Kun hän oli täyttänyt tehtävänsä, hänet seppelöi kotka, joka istui oven yläpuolella. Sitten Herakles kumarsi ja vetäytyi pois. Kellonlyömätkin ilmaistiin. Alempana kellotaulussa oli näet niin ikään Herakleen kuva, joka nuijallaan löi leijonantaljaansa niin monta kertaa, kuin oli tuntien määrä. Ylimpänä oli hirviön pää, joka kellon lyödessä pyöritti silmiänsä — katsojain kauhunsekaiseksi ihmetykseksi.

Myöskin ylemmän rivin ovet avautuivat täysillä kellonlyömillä. Mutta kun tällöin oli pimeätä, näytelmä rajoittui siihen, että oviaukosta näkyi valoa Herakleen lyödessä samalla lyöntinsä leijonantaljaansa.

Joukko muita kuvia lisäsi näytelmän eloa ja vaihtelua. Niinpä m.m. metsänjumala Pān heristi korviansa kellon kumahtaessa luullen kuulevansa rakkaan Ēkhōnsa äänen. Ja kun päivä oli päättynyt ja Herakles suorittanut urotyönsä, niin silloin kellon torvensoittaja puhalsi iltasoittonsa. Samassa astui esiin myöskin kaksi palvelijaa, jotka ojensivat sankarille pesuvadin, kannun vettä ja partaveitsihioimen ja kattoivat hänelle aterian.

[88] Terävä ja laajakatseinen Hermann Diels.

[89] _Hemisfääri_ (kreik. _hemi_ = puoli, ja _sphaira_ = pallo) pallonpuolisko. — Suomentajan selitys.

[90] Ks. Svenska folkets underbara öden I, 51 (2. painoksessa s. 57) — Pytheaan ensiksi mainitsema Thule oli jokin suuri saari Euroopan luoteiskulman edustalla; myöhemmät kirjailijat tarkoittavat sillä yleensä äärimmäisiä pohjoista seutua (_ultima Thule_). _Ultima Thule_ kuvaannollisesti: syrjäinen perukka. — Suomentajan selitys.

[91] _Vivisektio_ (lat. _vivus_ — elävä ja _sectio_ = leikkaus) elävältäleikkaus tutkimustarkoituksessa. — Suomentajan selitys.

[92] _Narkoottinen_, tunnottomuutta ja tiedottomuutta synnyttävä. Kr. _narkōsis_ tunnottomuuden ja tiedottomuuden tila. - Suomentajan selitys.

[93] Välimerenmaissa kasvava perunamainen kasvi, joka jo muinaisaikaan oli suuressa maineessa maagillisista vaikutuksistaan, sitä oli tapana sekoittaa lemmenjuomiin y.m.s.

[94] Villiytyneenä tavataan tätä kasvia erään pienen joen varsilla lähellä Syrakusaa ja Trasimenus-järven rannalla keski-Italiassa.

[95] Nämä jätekasat muodostavat suuria, 20—70 metrin korkuisia kumpuja, jotka ovat luonteenomaisia egyptiläiselle maisemalle. Niissä on saviastiain siruja, hiiltä, tuhkaa, olkia ja hyyskää, mikä on sinne kertynyt aikojen kuluessa. Sinne on myöskin heitetty joukoittain hylkypapereita virkamiesten arkistoista ja yksityishenkilöiden laskuja, kirjeitä ja välikirjoja. Egyptin kuivan ilman ja sadeköyhyyden ansiosta nämä paperit ovat säilyneet vuosituhansia sellaisissa seuduissa, missä eivät Niilin tulvat eikä pohjavesi ole voineet niitä saavuttaa.

Näiden valtavien jätekasojen kaivamista on ennen kaikkea kiirehtinyt lannoitusaineen tarve nykyisessä Egyptissä, sittenkuin siellä on alettu viljellä sokeriruokoa ja pumpulipensasta. Nämä kasvit imevät näet maan niin puhtaaksi, että sitä on lannoitettava joka vuosi, ja oivallista lannoitusainetta on noissa tunkioissa. Eikä ole suurta vaaraa, että fellah lantalöytöjä tehdessään tuhoaisi arvokkaita käsikirjoituksia, sillä hän tietää nykyisin niiden suuren rahallisen arvon.

[96] _Makulatuuri_ (lat. _maculare_ = tahrata), hylkypaperi. [Suoment. huomautus.]

[97] Petesoukhos oli ilmeisesti »ylhäisin» pyhistä krokotiileistä.

[98] Voimme lisäksi antaa sen tiedon, että hänen toinen vaimonsa toi myötäjäisinä 40 drakmaa puhdasta rahaa, kaksi korvarengasta, joiden arvo oli 120 drakmaa, ja vaatteita 12 drakman arvosta. Ja me voimme seurata avioliiton kehitystä parinkymmenen vuoden ajan.

[99] Sotilaiden täytyi itsensä kustantaa aseensa ja varusteensa.

[100] Hauska pikkupiirre: Poika aloittaa lähettämällä tervehdyksen »Theonille, hänen pojaltansa Theonilta». Mutta osoitteeseen hän kirjoittaa: »Theonille, hänen pojaltansa Theonaalta». Tässä hän käyttää siis lempinimeään: »Pikku Theon», ajatellen ilmeisesti, että se vaikuttaisi paremmalta.

Joukko kirjeen omituisia käänteitä kuuluu ilmeisesti sen ajan poikain kieleen. Oikeinkirjoituksen ja kieliopin salaisuuksiin luo neropatti ei ole juuri syvälti perehtynyt, mutta sitä paremmin hän osaa tehdä ivallisia huomautuksia.

[101] Kirje on kristityltä ajalta, toiselta vuosisadalta j.Kr.

[102] Ilmaus on tyypillinen egyptiläiselle. Vielä tänäkin päivänä hän kuolee siihen paikkaan, ellei saa toivomustaan täytetyksi.

[103] Tässä yhteydessä voi olla kiintoisaa saada tietää, että vanhin tunnettu kreikkalainen kirje on neljännellä vuosisadalta e.Kr. Kirjoituspaperi on hieman omituista: lyijylaatta. Kirjeen tulkinnut kielimies on suorittanut oikean urotyön lajiaan — niin epäselvä kirje oli. Sanat kuuluvat näin: »Mnesiergos lähettää kotona oleville tervehdyksensä ja parhaat toivotuksensa ja ilmoittaa, että hän puolestaan voi hyvin. Jos ehkä haluaisitte lähettää minulle peitteen tai lampaan tai vuohen taljoja, tavallisia, yksinkertaisia, ei nahkareunuksisia. ja vahvat kengänpohjat! Tilaisuuden tullen lähetän ne takaisin.»

Eihän tämä kirje ole sen merkillisempi. Mutta kuitenkin...

[104] _Kolossi_ (kreik. _kolossos_) jättiläiskuvapatsas. [Suomentajan selitys.]

[105] Käsikirjoitusta säilytetään nyt Kairon museossa.

[106] Komediaan »Linnut» kirjoittamassaan jälkisanassa; tässä näytelmässä hän itse on jäljitellyt Aristophanesta.

[107] Ks. Svenska folkets underbara öden VI: 273.

[108] Hän oli kenties syntynyt Kos-saarella, mutta vietti suurimman osan elämäänsä Sisiliassa.

[109] Paimenhuilu, jossa on monta, useimmiten seitsemän, eripitkää pilliä, vahalla vierekkäin kiinnitettyinä.

[110] Sananparsi.

[111] Rikkauden jumala, Demeterin poika. Koska hän antoi lahjojansa erotusta tekemättä, luultiin Zeuksen hänet sokaisseen.

[112] _Pieridit_, laulunjumalatarten, muusain lisänimi, joka johtui siitä, että heitä palveltiin Pierian maakunnassa Makedoniassa.

[113] Askeettinen ankaruus teki muutamista Pythagoraan oppilaista monen silmissä naurettavia olioita.

[114] Syrakusalaisina rouvat puhuivat leveää ja kovaa doorilaista murretta.

[115] Kreikan kuuluisimpia sankareita.

[116] Zeus oli Kronoksen poika.

[117] _Parodia_ (kreik. _parode_) ivamukailu. [Suoment. huomautus.]

[118] Sipulinvihreä.

[119] Murujen kähveltäjä.

[120] Kronoksen poika.

[121] Polybios eli noin 201—120 e.Kr.

[122] Maan nimi johtuu nimimuodosta _Tusci_ = _Etrusci_.

[123] Kenties luultavammin joltakin Vähän-Aasian rannikon edustalla olevalta saarelta. On oletettu heidän olevan Leninoksen esikreikkalaisten tyrseenien heimolaisia; sieltä on löydetty eräs kirjoitus kielellä, joka tuntuu olevan sukua etruskien kielelle. Etruskilaisissa kaupungeissa parhaillaan käynnissä olevat kaivaukset ovat antaneet voimakasta tukea sille teorialle, että etruskit ovat ensin tulleet nykyisen Toskanan länsirannikolle ja että heidän sivistyksensä on sieltä levinnyt pohjoiseen.

[124] Itämaiden muistoa ovat myös ne kovakuoriaiset, joita on löydetty suurin joukoin Etruriasta. Monet niistä on tehty Egyptissä, toiset ovat kotimaisia ja tehdyt erikoiseen, enemmän karkeatekoiseen tyyliin, joka viittaa kotimaiseen joukkotuotantoon. Näistä kovakuoriaisista on osa puhtaita mukailuja välistä paremmin välistä huonommin jäljiteltyine egyptiläisine hieroglyfeineen; mutta monissa on myöskin etruskinkielisiä piirtokirjoituksia.

[125] Mutta suullisen perimätiedon aikoina satuaihe vuosisatain kuluessa helposti muuntuu. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on Odysseus-taru, joka etruskien suussa on osittain sulautunut yhteen heidän omien kotoisten satujensa kanssa. On olemassa nimittäin Odysseusta, joka paikoitellen poikkeaa Homeroksen kertomasta. Tämän sadun mukaan sankari, kun hän tuli kotiin Ithakaan ja sai kuulla, kuinka olot ja elot olivat kotona, sydämistyi niin, että heti lähti pois ja purjehti Italiaan, jonne asettui asumaan erääseen keski-Etruriassa Trasimenus-järven rannalla olevaan kaupunkiin. Tämän kaupungin kreikkalaismuotoinen nimi oli _Gortyn_, latinalainen Cortona. Mutta tämä Cortonan Odysseus kuvataan kovin erilaiseksi kuin homeroslainen: hän oli kiukkuinen ja lavertelevainen mies, joka pääasiallisesti tahtoi vain nukkua. Hänen etruskilainen nimensä oli Nanos, joka merkinnee »harhaileva».

On päivänselvää, että Cortonan etruskeilla on ollut satu ympäriinsä harhailevasta Nanos-nimisestä sankarista, joka lopulla asettui asumaan Cortonaan. Ja koska hänen elämänsä muistutti suuresti Odysseuksen elämää, niin hän on ajan mittaan perimätiedossa sulautunut samaksi sankariksi. Näin ja samankaltaisin tavoin etruskit ovat työskennelleet edelleen muodostellen kreikkalaista satu- ja taruainehistoa. Roomalaiset saivatkin kenties useat jumalhahmonsa pikemminkin etruskeilta kuin suoraan kreikkalaisilta.

[126] Muinaisen etruskilaisen Caeren kaupungin haudat antavat meille selvän kuvan siitä, miltä etruskien asunnot sisältäpäin näyttivät. Näissä hautakammioissa on löysään, helposti käsiteltävään karstakiveen kuvattuna sisustuksen pienimmätkin yksityiskohdat. Työssä on huolehdittu kuolleitten viihtymisestä siinä määrin, että karstakiveen on kuvattu myöskin sänkyjä, tuoleja ja jalkajakkaroita. Ja seinille on koristukseksi ripustettu kilpiä ja muita aseita, aivan samalla tavoin kuin meille on tuttua antiikin kirjailijain kuvauksista.

[127] Vuoteen 1922 saakka oli kaupungin nimi Cornéto.

[128] Tosin on eräs loistava poikkeus, nimittäin muuan muumioside etruskilaisin tekstein, jonka sanotaan sisältävän noin 1500 sanaa. Se löydettiin Aleksandriassa, erään kuolleen etruskin ympäri kiedottuna. Sen arvo vähenee kuitenkin senvuoksi, että sanojen luku itse asiassa, johtuen lakkaamattomista toistamisista, supistuu kolmanteen osaan ja että myöskin tämän asiakirjan arvellaan suurimmaksi osaksi sisältävän nimiä — tässä tapauksessa jumalien nimiä. Teksti näyttää olevan samaa tyyliä kuin egyptiläisen kuolonkirjan.

[129] Kyme oli hyvin vanha kreikkalainen kolonia. Mielenkiintoiset hautalöydöt, joita on äskettäin tehty, viittaavat siihen, että se on perustettu noin v. 800 e.Kr.

[130] Kreik. _Aineias_.

[131] Myöskin rikollinen mies rangaistiin. Vuonna 216 esim. erästä alempiarvoista pappismiestä, joka oli vietellyt vestaalittaren, ylipappi ruoski julkisesti, kunnes hän heitti henkensä.

[132] Montelius määrittelee vanhimpien tunnettujen Tiberin kylien syntymäajan vuosien 1200 ja 1350 välille e.Kr. Vähintään syntymisajaksi vuosien 1200 ja 1350 välille e.Kr. Vähintään näin vanha pitäisi siis Rooman olla.

[133] Siinä tapauksessa on kaupunki saanut nimensä Tiberin vanhasta nimestä: _Rumo_, sama sana kuin _Strymon_, muinaispohjoismainen _straum_, ruots. _ström_. Samasta alkuperästä johtuu suomalainen kaupunginnimi _Rauma_ (ruotsiksi _Raumo_).

[134] Meidän päiviemme Roomassa tuskin huomaa kukkuloita. Selityksen siihen antaa se valtava hävitys, joka useita kertoja vanhalla- ja keskiajalla on kohdannut kaupunkia. Niin yleinen hävitys kuin gallialaissodan aikainen vuonna 387, on tietysti ainutlaatuinen, mutta esim. keisari Neron aikana tuhoutui suuri osa kaupunkia tulipalossa. Kaikkien tällaisten tapausten jälkeen rakennettiin uusia kaupunginosia vanhojen jäljellä olevien raunioitten päälle. Tällä tavoin kukkuloitten välillä maa on ainakin paikoittain kohonnut kymmenkunnan metriä.

[135] Tätä uhria nimitettiin _suovetaurilia_. Latinaksi on nimittäin sika _sus_, lammas _ovis_ ja sonni _taurus_.

[136] Sitä ei pidetä Servius Tulliuksen toimeenpanemana, vaan 6:nnella ja 5:nnellä vuosisadalla e.Kr., siis kuninkuuden poistamisen jälkeen, asteettain tapahtuneen kehityksen tuotteena. Servius Tulliuksen uudistus oli tämän käsityskannan mukaan yksinomaan rahataloudellinen ja sotilaallinen. Sen tarkoituksena oli hankkia kaupungille järjestetty verotuslaitos ja sotalaitos — armeija, jossa palvelisi koko kansa eikä ainoastaan vanhat suvut.

[137] Tämän mielipiteen esitti kuitenkin jo vuosisata sitten tanskalaissyntyinen, sittemmin saksalainen Rooman historian tutkija Niebuhr, joka on ensimmäinen todellisesti suuri tieteellinen kriitikko Rooman historian kirjoittajien parvessa. Niebuhrilla oli laaja oppineisuus ja lukeneisuus. Mutta ei siinä kyllin: hän oli myöskin nero tieteessään — historiallinen aisti oli hänellä myötäsyntyistä. Kritiikissään hän oli samalla kertaa terävä ja hienotunteinen. Sentähden hän ei pysähtynyt tutkimuksissaan kielteisiin tuloksiin; hän ei hellittänyt tehtävästään, ennenkuin hän oli onnistunut todennäköisyyden tietä ja vertailun avulla hahmoittelemaan historiallisen tapahtuman totuudenmukaisen kulun. Kun hän jonkun antiikin kirjailijan teoksessa sattui tapaamaan kertomuksen, joka oli aivan mahdoton, hän ei sanonut tähän tapaan: »Tämä on aivan tolkutonta ja täytyy siis hylätä.» Ei, hän sanoi: »Tämä on kyllä tolkutonta, mutta se voi aiheutua kertojamme väärinkäsityksestä, sillä myöhäisemmät kirjailijat ovat vanhempia lähteitä ajattelemattomasti kopioineet tai on perimätieto ne virheellisinä esittänyt.» Ja sitten ei Niebuhr väsynyt, ennenkuin hän oli osoittanut, mistä tietolähteen väärinkäsitys aiheutui, ja ennenkuin hän oli kuorinut esille totuuden tai ainakin todennäköisyyden ytimen näköjään aivan tolkuttomasta kertomuksesta. »Kuten yökulkija» — hänen omat sanansa — »hän hapuili tällä tavoin perille läpi Rooman aikakirjojen.»

[138] Niin kriitillinen ja nykyaikainen tutkija kuin Beloch ei kuitenkaan ole oikein taipuvainen uskomaan etruskien hallinneen Roomaa, ainakaan ei niin likeisessä ajassa kuin Tarquiniusten päivinä. Hän viittaa siihen tosiseikkaan, että ei ole löydetty yhtä ainoata etruskilaista hautaa Roomassa ja sen lähimmässä ympäristössä.

[139] Raippanippu: fascis, on meidän päivinämme jälleen tullut käytäntöön Italian fascistien tunnusmerkkinä.

[140] Mommsenin mielestä konsulin viran kollegiaalisuus on antanut aiheen satuun, että Rooman perustajia oli kaksi.

[141] Hän eli vuosien 59 e.Kr ja 17 j.Kr. välillä ja kirjoitti kiehtovassa muodossa, vaikkakin kertomaansa terävämmin kritikoimatta Rooman historian kaupungin perustamisesta aina vuoteen 9 e.Kr. asti. Hänen teoksensa käsitti jopa 142 kirjaa, joista meille ovat säilyneet kirjat 1—10, 21—45 sekä katkelma 91:nnestä kirjasta.

[142] Mutta jos meillä on kriitillisyyteen taipumusta, niin kysymme: Kuinka voi Brutuksella heti Tarquiniuksen karkoituksen jälkeen olla täysikasvuisia poikia, kun hän tyrannin kukistamisen aikana itse oli vielä nuorukainen? Tässä on yksi vanhojen kuningastarujen monista ajanlaskullisista epätodenmukaisuuksista, joita Niebuhrin nuorempi aikalainen ja Rooman historian lähteitten kriitillisen tutkimuksen jatkaja, nerokas Schwegler on esittänyt.

Tällaisten Schweglerin osoittamien mahdottomuuksien joukosta mainittakoon, että erään Rooman kuninkaan Ancus Marciuksen puolison olisi pitänyt elää niin kunnioitettavaan ikään kuin 115 vuoden vanhaksi, että Tarquinius Superbuksen olisi pitänyt olla täyttänyt 54 vuotta, kun hän syöksi vallasta Servius Tulliuksen, vieläpä Liviuksen esityksen perusteella 70 vuoden taakka harteillaan. Niihin aikoihin, jolloin Tarquinius itse karkoitettiin Roomasta, hän olisi jälkimmäisessä tapauksessa ollut sangen kypsynyt mies, yli 90 vuotta vanha, ja hän olisi ehtinyt 108 vuoden ikään, silloin kuin hän taisteli eräässä taistelussa roomalaisia vastaan.