Part 30

Egyptiläisten viisausoppien vastineita on myöskin löytynyt Assyriasta ja Babyloniasta. Tuollainen »siveysopin katekismus», kuten sitä voisi nimittää, löytyy kahtena kappaleena Assurbanipalin kirjastossa ja yksi kappale sitä on uusbabylonialaiselta ajalta. Siinä sanotaan muun muassa:

»Älä panettele, vaan puhu hyvää toisista! Älä puhu pahaa, vaan selitä kaikki parhain päin! Joka panettelee ja puhuu pahoja sanoja, hänelle Shamash[153] on kostava. Älä puhu suusi täydeltä, vaan pidä vaari huulistasi! Jos olet kiihdyksissä, niin älä puhu heti! Jos puhut ajattelemattomia, saat sen sitten hyvittää. Rauhoita siis mielesi ja pidä hampaasi kielesi edessä!

Aamuisin heittäydy maahan kasvoillesi ja huuda jumalaasi. Silloin sinun voimasi paisuvat. Jumalan pelko hankkii armon, uhri antaa menestystä elämässä ja rukoukset vapahtavat sinut synnin kahleista.»

Edelleen teroitetaan mieleen velvollisuutta pysyä sanassaan, osoittaa auttavaisuutta alaisiansa kohtaan sekä antaa nälkäisille syömistä ja janoisille viiniä juotavaksi», sillä »se on otollista Shamashille, ja hän on hyvän hyvällä palkitseva.»

Assurbanipalin kirjastossa on muitakin kiintoisia viisaudensanoja, ikävä kyllä katkonaisina paloina. Muun muassa kehoitetaan: »Palkitse hyvällä vastustajasi, joka sinua vahingoittaa! Jätä kosto jumalan käteen!»

»Älä ota vaimoksesi koskaan porttoa, temppeliprostituoitua, joka on vihitty jollekin jumalalle, taikka ilotyttöä. Sillä surun ja tuskan hetkellä ei hänestä ole lohduttajaksi, ja kun sinua ahdistetaan, hän asettuu ahdistajaisi puolelle sinua vastaan. Missä hyvänsä tuollainen nainen astuu kotiisi, se siitä turmeltuu.»

»Kavahda itseäsi petoksesta ja muista salaisista rikoksista, sillä ennemmin tai myöhemmin ne tulevat ilmi, ja silloin sinut vedetään niistä tilille.»

»Älä panettele, vaan puhu kaunista lähimmäisestäsi! Älä ota suutasi täyteen, vaan varo huuliasi, äläkä puhu heti kaikkea, mitä mielessäsi liikkuu! Jos puhut harkitsematta, saat sitä myöhemmin katua.»

* * * * *

Kokoelman assyrialais-babylonialaisia sananlaskuja Assurbanipalin kirjasto on myöskin meille pelastanut. Niissä tavataan seuraavan laatuista elämänviisautta: »Joka sanoo: 'Voi jospa voisin hänelle kostaa ja kostaa monenkertaisesti!' hän ammentaa kaivosta, jossa ei ole vettä, ja hieroo ihoa käyttämättä voidetta.» — »Vieraassa kaupungissa tulee työmiehestä herra.» »Ken on nälkään kuolemaisillaan, häntä ei ruoki hopeata täynnä oleva arkku eikä lipas, joka on täynnänsä kultaa.» — »Huono siemen ei idä.» — »Juopunut on yhtä voimakas kuin mato.» — »Sinä menit ja anastit vihamiehesi pellon; nyt hän tulee ja ottaa sinun peltosi», joka vastaa suunnilleen: »Vuoroin vieraissa käydään.» — »Ei savua ilman tulta», sanomme me. Babylonialainen kysyy: »Kuka tulee raskaaksi ilman siitosta?» tai »Kuka voi lihoa syömättä?»

Lopuksi muutamia ytimekkäitä lauseita assyrialais-babylonialaisesta kirjallisuudesta:

»Pelkää jumalaa, kunnioita kuningasta!»

tai:

»Oikea ystävä muistaa senkin, joka hänet unohtaa»,

ja lopuksi:

»Palkitse hyvällä se, joka sinulle pahaa tekee!»

Kirjallisuutta:

Martin Jäger, Assyrische Räthsel und Sprüchwörter (Delitzsch — Haupt, Beiträge zur Assyrologie II).

VAINAJAT.

Suuri ero vallitsee toiselta puolen elämäniloisten egyptiläisten ja toiselta puolen luonteeltaan vakavampien, arkipäiväisten babylonialaisten ja assyrialaisten välillä heidän käsityksissään kuolemantakaisesta elämästä. Egyptiläisille se oli ylipäänsä onnellisen maallisen elämän jatkoa, ja tästä uskosta johtuen säilytettiin kuolleita huolellisesti komeissa hautakammioissa. Eufratin ja Tigriksen rannoilla sitävastoin kuviteltiin kuolemanvaltakunta synkäksi haamujen maailmaksi, »missä manalle menneiden varjot lintuina istuvat pimeässä ja elävät tomusta ja mullasta.»

Sekä vainajan että jälkeenjäävien vuoksi oli kuitenkin myöskin Assyriassa ja Babyloniassa velvollisuus huolehtia vainajalle säädylliset hautajaiset. Sillä »ken ei tule maahan haudatuksi ja kenellä ei ole ketään, joka hänen hautaansa hoitaisi, hänen henkensä harhailee levottomasti ympäriinsä maan päällä ja aiheuttaa onnettomuuksia» tekemällä ihmiset ja eläimet sairaiksi ja hulluiksi. Mutta tuollaisella harhailevalla hengellä itselläänkään ei ole olo kadehtittavaa maan päällä. »Hän saa elättää itseänsä ruoan jätteillä, mitä on jäänyt ruoka-astioihin ja heitetty teille.»

Jonkinlaista vainajain säilöönpanoa esiintyi babylonialaisillakin. Tähän käytettiin hunajaa, öljyä, voita, suolaa ja hyvänhajuisia mausteita.

Vainajan hautajaisissa toimitettiin kuolinuhri ja häntä saatettiin äänekkäin itkuin ja valituksin, missä kuolleen omaisia avustivat palkatut itkijät ja itkijättäret surumusiikkia soittavien soittoniekkojen säestäminä. Surevat »repivät vaatteensa» ja pukeutuivat surunsa merkiksi säkkiin; he raastoivat tukkaansa ja partaansa ja viileskelivät itsensä verille veitsillä vuorotellen laskeutuen istualleen kädet ylös kohotettuina vuorotellen heittäytyen suullensa maahan. Ja kaiken aikaa kaikui tällöin valituskirkuna ja soi surumusiikki.

Kuollut mullattiin joko suoraan maahan tai pantiin jonkinlaiseen saviseen arkkuun tai laskettiin muurattuun hautaan. Jokaisella kaupungilla oli kyllä hautausmaansa, mutta sitä ei ollut pakko käyttää, vaan monet vainajat kätkettiin maahan teiden varsille ja asumattomiin paikkoihin. Kuninkaat ja muut ylhäiset miehet saivat viimeisen leposijansa palatsiinsa tai johonkin temppeliin. Assyriassa oli tapana haudata kuolleet siihen taloon, jossa he olivat asuneet.

Ruumiinpolttoa näyttää kaikkina aikoina esiintyneen maahan hautaamisen ohella. Luullaanpa erään babylonialaisen kaupungin raunioista löytyneen krematorion jätteet. Kuitenkin näyttää siltä, että ylipäänsä — paitsi hätätilansa — poltettiin vain köyhiä ja halveksittuja.

Vainaja sai mukaansa hautaan ruokaa ja juomaa, ja myöskin hänelle erityisen rakkaat esineet saivat seurata mukana. Muuan ruhtinas, joka hautasi isänsä, »pani isänsä ja kasvattajansa mukana hautaan kultaisia ja hopeaisia talouskaluja ja kaikenmoisia koristuksia, joita tämä oli rakastanut.»

Hautajaiset lopetettiin juhla-aterialla, jossa syötiin kuolinuhrin jätteet. Sitten täytyi määräaikoina asettaa haudalle ruokaa ja juomaa vainajalle, sillä muutoin hänen henkensä voi tulla tyytymättömäksi ja kieltäytyä pysymästä manalassa. Näistä toistuvista kuolinuhreista huolehtivat papit, jotka tällöin varmuuden vuoksi lukivat erityisiä manauksia, jotka sitoivat vainajan manalaan. Nämä menot-olivat täällä, kuten Egyptissäkin, papistolle tehokas keino saavuttaakseen vaikutusvaltaa kansaan.

Kirjallisuutta:

Alfred Jeremias, Hölle und Paradies bei den Babyloniern.

BABYLONIALAISIA TARINOITA MAAILMAN LUOMISESTA, VEDENPAISUMUKSESTA JA PARATIISISTA.

Mikään tutkimuksen haara ei ole niin suuresti hyötynyt muinaisessa Assyriassa ja Babyloniassa tehdyistä löydöistä kuin Vanhaa Testamenttia käsittelevä uskontotieteen haara. Babylonialais-assyrialaiset löydöt ovat aivan, ihmeteltävän pätevällä tavalla vahvistaneet useita tämän uskonnon peruskirjan todistuksista, toisia ne taas ovat selvittäneet ja täydentäneet. Se osoittaa, miten läheinen sivistyssukulaisuus vallitsi Eufrat-Tigrismaan ja Palestiinan asukkaitten välillä. Assyrialais-babylonialainen sivistys onkin suurimmaksi osaksi seemiläistä. Molemmat kansat ovat miettineet kysymystä kaikkeuden synnystä ja miten paha on tullut maailmaan ja koettaneet antaa vastauksen siihen.

LUOMISTARUJA.

Luomisesta on useita erilaisia babylonialaisia taruja. Toinen kahdesta pääkertomuksesta on löydetty Assurbanipalin kirjastosta. Se peräytyy aina alkutilaan asti, ennenkuin vielä oli jumalia, ja kertoo näiden synnystä. Toinen pääkertomus on kirjoitettu muistiin uusbabylonialaisena aikana ja on oikeastaan ylistyslaulu Mardukille, babylonialaisten suojelusjumalalle, jota siinä kunnioitetaan luomisen jumalana:

»Marduk pingoitti vetten ylle kaislaisen katoksen, valmisti maata, levitti sitä katokselle. Jotta jumalat saisivat asua mieluisissa majoissa, hän loi ihmisiä. Aruru[154] loi ihmisen siemenen yhdessä hänen kanssaan. Kedon eläimet ja maan elävät olennot hän loi. Hän teki Eufratin ja Tigris-virran ja johdatti ne paikoilleen; hän mainitsi armollisesti niiden nimet. Viljan, ruohon, kaislikon ja viidakon hän loi; vainioitten vihreyden hän loi ja pellot, niityt ja rämemaat. Villilehmän ja vasikan, sen pojan, uuhen ja vuonan, lauman karitsan, hakamaat ja metsät, vuohipukin ja gasellin hän on luonut.»

Ihmisen synnystä babylonialaiset uskoivat, että jumalat olivat luoneet hänet siinä itsekkäässä tarkoituksessa, että »hän palvelisi jumalia ja he itse saisivat levätä.» Itse luomistoimitus tapahtui siten, että jumalat ottivat savikimpaleen, sekoittivat sen tappamansa jumalan vereen ja loivat siitä uuden olennon saviruukun muotoiseksi. Ihminen on siis maallisen ja jumalallisen sekoitus ja »jumalten kuva.»

Tämän käsityksen vahvistaa aivan hiljattain löydetty nuolenpääkirjoituskatkelma, jonka mukaan Marduk itse sanoo:

»Tahdon ottaa verta — tahdon tehdä ihmisen. Tahdon luoda ihmisen, jotta jumalien palvonta palautettaisiin kunniaansa ja heille rakenneltaisiin temppeleitä.»

KERTOMUKSIA SUURESTA VEDENPAISUMUKSESTA.

Julkaistessaan Englannissa tieteellisiä jäljennöksiä nuolenpääkirjoitusteksteistä Rawlinsonilla oli apulainen nimeltä George Smith, joka oli tunnettu suorastaan uskomattomasta kyvystään melkein ensi silmäyksellä erottaa toisistaan monilukuiset ja useinkin harhaanjohtavan samannäköiset nuolenpääkirjoitusmerkit. Tämän onnellisen lahjansa avulla hän pian oppi erinomaisen taitavasti sovittamaan kokoon yhteenkuuluvia savikirjoituslevyjen palasia ja keksimään rikkinäisestä tekstilevystä puuttuvat palaset. Kun purettiin arkkuja, jotka sisälsivät löytöjä Assurbanipalin kirjastosta, oli hänellä tapana valppain silmin tarkastaa nuo kallisarvoiset saviesineet pala palalta; ja heti kuin hän keksi osan jotakin erikoisen kiintoisaa tekstiä, hän pani sen syrjään ja koetti löytää muita saman tekstin katkelmia.

Eräänä päivänä syksyllä 1872 hän saa käsiinsä nuolenpääkirjoituslevyn, joka on mielenkiintoisempi kuin mikään hänen ennen näkemänsä. Sanattoman hämmästyksen vallassa hän lukee tuhoisasta vedentulvasta, ja laivasta, joka jäi riippumaan Nisir vuorelle, kyyhkysestä, joka päästettiin ulos katsomaan, oliko vesi laskeutunut, pääskysestä ja korpista, jotka lähetetään lentoon samassa tarkoituksessa. Hän oli löytänyt vanhan babylonialaisen kertomuksen vedenpaisumuksesta.

Hehkuvalla innolla hän nyt etsi puuttuvia palasia ja katso: etsittyään loppumattomiin hän löysi muutamia pieniä täydentäviä katkelmia sekä lisäksi osia kahdesta muusta saman kertomuksen käsikirjoituksesta.

Ne jotka muistavat vuoden 1872, muistavat myöskin selvästi miten suunnatonta hämmästystä kertomus tästä löydöstä sai aikaan koko sivistyneessä maailmassa.

Mutta vedenpaisumustarun löytöhistorian ihmeet eivät päättyneet tähän. Asian laita oli niin, että nuolenpääkirjoitustekstissä oli vielä suuri aukko, jota ei voitu täyttää englantilaisten hallussa olevilla katkelmilla.

Tämän nuolenpääkirjoituslevyn kappaleen täytyi siis olla Assurbanipalin kirjastossa.

Mitä tekee Smith silloin? Hän tietenkin lähtee Niniveen, alkaa kaivaa paikalla, missä Assurbanipalin kirjasto oli ollut, ja saa esiin koko joukon nuolenpääkirjoituskatkelmia, niiden joukossa — kuule ja hämmästy! — juuri sen palasen, joka puuttui hänen British Museumista löytämästään savilevystä. Tämä oli se osa, joka kertoi, miten suopeamielinen jumala kehoitti vedenpaisumustarinan sankaria rakentamaan laivan ja ottamaan sinne mukanaan omaisensa sekä kaikenlaisia eläimiä.

Kahdella kaivausretkellään Eufrat-Tigrismaihin Smith muuten täytti monia aukkoja British Museumin kokoelmissa; myöskin teki hän Assurbanipalin kirjastosta monta uutta arvokasta löytöä. Vielä kolmannen kerran hän matkusti sinne jatkamaan työtään. Mutta nyt näillä epäterveellisillä seuduilla raivosi kolera ja rutto niin hirvittävästi, että kaikki järjestyksen siteet olivat höltyneet ja hänen täytyi palata tyhjin toimin. Hän itse oli kokonaan murtunut ilmaston rasituksista, nälästä ja janosta sekä vaivalloisesta työstä ja kotimatkalla hän heitti henkensä.

* * * * *

Mutta siirtykäämme nyt hänen suureen löytöönsä, joka on verrattomasti mielenkiintoisin koko assyrialais-babylonialaisessa kirjallisuudessa: babylonialaiseen tuhotulvakertomukseen! Se on osa suuresta sankarieepoksesta, joka käsittää kaksitoista nuolenpääkirjoituslevyä ja josta hiljattain on löydetty paljon vanhempiakin merkintöjä, nimittäin noin vuodelta 2000 e.Kr., nämä kuitenkin katkelmia.

Assyrialais-babylonialaisen tuhotulvakertomuksen päähenkilö, joka vastaa Nooaa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, on Ksisuthros[155], viimeinen babylonialaisista alkukuninkaista.

»Vedenpaisumus», kuten sitä nimitämme heprealaisten sanontatavan mukaan, oli ainutlaatuisen valtava Eufratin tulva, johon yhtyi meriveden suunnaton nousu rajujen myrskyjen johdosta. Tapahtumapaikkana nimittäin oli, kuten babylonialaisista kertomuksista huomaamme, Shuruppakin kaupunki Eufratin varrella lähellä kohtaa, missä se laskee Persian lahteen.[156] Suuri tulva tapahtui saman kertomuksen mukaan kaupungin jumalien toimesta rangaistukseksi ihmisten synneistä.

Ksisuthroksella on kuitenkin — niin kertoo babylonialainen perimätieto — suojelijanaan ihmisystävällinen Ea, meren syvyyden ja viisauden jumala, ja hän saa sentähden tältä tiedon jumalien päätöksestä tuhota ihmiskunta. Pelastaakseen suojattinsa Ea kehoittaa häntä rakentamaan itselleen määrätyn suuruisen laivan, astumaan siihen sukunsa kera ja ottamaan mukaansa parin kaikkia eläviä olentoja sekä sitten lähtemään aavalle merelle. Kaikkiin Shuruppakin kansan tunkeileviin kysymyksiin hänen on vastattava, että koska Ellil, maan herra, vihaa häntä, ei hän enää halua jäädä hänen maahansa, vaan lähtee pois jumalansa Ean valtakuntaan.

Ksisuthros noudattaa suojelijansa neuvoa. Kun laiva on valmis, lastaa hän sen:

»Kaiken, mitä minulla oli, kaiken hopeani, kaiken kultani, kaikki erilaiset elämänsiemenet lastasin siihen. Vein laivaan koko perheeni ja sukuni, vainioiden karjaa, kedon villejä eläimiä; kaikenlaisia käsityöläisiä vein sinne.»

Merkin saatuaan hän itse astuu laivaan ja sulkee oven sekä jättää peräsimen kokeneen perämiehen käsiin. Nyt kaikki ilman voimat pääsevät valloilleen. Myrskyt raivoavat, meri ja joet tulvivat, mustat ukkospilvet pimentävät koko maailman. Vieläpä jumalienkin mielestä se on kaameata. »He nousevat Anun taivaaseen. Siellä he istuvat liikkumattomina, kokoonkyyristyneinä kuin koirat, ja itkevät pelosta.»

Kuusi päivää ja kuusi yötä pyörremyrskyt ja rankkasateet raivoavat. »Koko maailma on muuttunut mereksi», ja kaikki elävät tuhoutuvat. Mutta seitsemäntenä päivänä myrsky vaimenee, meri tyyntyy, ja laiva tarttuu Nisir vuorelle. Vielä kuusi päivää Ksisuthros odottaa, mutta seitsemännen päivän sarastaessa hän ryhtyy toimimaan:

»Silloin vein ulos kyyhkysen ja päästin sen irti. Kyyhkynen lensi sinne tänne, mutta kun ei ollut lepopaikkaa, se palasi takaisin.

Silloin vein ulos pääskysen ja päästin sen irti. Pääskynen lensi sinne tänne, mutta kun ei ollut lepopaikkaa, se palasi takaisin.

Silloin vein ulos korpin; päästin sen irti. Korppi lensi, näki, että vesi väheni, söi, kahlasi liejussa ja raakui, mutta ei tullut takaisin.»

Siitä Ksisuthros ymmärsi, että maa oli jälleen kuiva. Hän lähti laivasta ja toimitti uhrin vuoren kukkulalla. Kuten Nooan uhri oli suloinen tuoksu Jahvelle, niin myös babylonialaiset jumalat kokoontuivat nauttimaan uhrisavusta.

»Jumalat hengittivät tuoksua; jumalat nauttivat makeasta lemusta. He kokoontuivat kuin kärpäset uhraajan ympärille.»

Ja kun Ishtar tuli alas jumalien luo, niin hän vannoi kaulakoristeensa kautta, ettei hän milloinkaan unohtaisi tätä päivää. Tätä kaulakoristetta, jota jumalatar kohottaa valaa vannoessaan, on pidetty juutalaisen kertomuksen sateenkaaren vastineena.

Sitten seurasi ankara riita Ean ja muiden jumalien välillä, syystä että hän oli tehnyt tyhjäksi heidän suunnitelmansa hävittää kaikki elävät maan päältä. Ea selittää kuitenkin Ellilille, että on parempi, jos tästä lähtien yksityinen syntinen saa rangaistuksensa, kuin että koko ihmiskunta hukkuisi veden tulvassa. Silloin Ellil antaa vihansa lauhtua. Hän menee Ksisuthroksen luo ja ottaa häntä ja hänen vaimoaan kädestä, siunaa heitä ja tekee heidät jumalien kaltaisiksi.

* * * * *

Ratkaisevan todistuksen siitä, että juutalainen vedenpaisumuskertomus on nuorempi kuin babylonialainen, ovat satukirjallisuuden vaelluksiin perehtyneet tutkijat huomanneet siinä osassa tarua, joka käsittelee lintujen irtipäästämistä laivasta. Babylonialaisen kertomuksen vanha kolminaisuus toistuu heprealaisessa sikäli, että siellä päästetään kyyhkynen irti kolme kertaa. Mutta samalla kertaa myöskin korpin muisto on säilynyt heprealaisessa kertomuksessa, vaikka sen irtipäästämisen tarkoitus on unohtunut, niin että tällä linnulla siinä on aivan merkityksetön osa. Korppi saa tässä esityksessä ilman aikojaan tehdä, mitä sen nuolenpääkirjoitustarinan mukaan täytyi tehdä, ollen noista kolmesta linnusta se, joka viimeksi lähetettiin.

Muita todistuksia babylonialaisen vedenpaisumuskertomuksen vanhuudesta heprealaiseen verrattuna, ovat nuolenpääkirjoitukset, joita on löytynyt Babyloniasta Assurbanipalin kirjastossa tehdyn suuren löydön jälkeen. Nykyjään tunnetaan ainakin kuusi babylonialaista vedenpaisumuskertomusta tai katkelmia niistä. Vanhimmasta tunnetusta babylonialaisesta toisinnosta on olemassa katkelma, joka on löytynyt Nippurista, missä aikanaan oli Babylonian huomattavin temppeli. Tämä nuolenpääkirjoitustaulu näyttää olevan noin 4 000 vuotta vanha.

* * * * *

Tarina suuresta tulvasta, joka peittää maan ja tuhoaa kaiken elollisen paitsi yhtä ainoata miestä perheineen, on muuten levinnyt kautta koko maapallon. Muisto Hoanghon tulvista on esim. antanut aiheen kiinalaiseen jokisatuun. Toinen vedenpaisumustaru, joka on aivan riippumaton heprealaisesta ja babylonialaisesta, on säilynyt Gaua-saarella Australian saaristossa. Siinä kerrotaan, että muuan mies niineltä Kat rakensi itselleen veneen kaukana metsän keskellä, antamatta veljiensä pilkan häiritä itseään. Kun nämä kysyivät häneltä, miten hän luuli saavansa niin suuren aluksen meren rantaan, hän aina vastasi: »Sen saatte pian nähdä.»

Kun vene oli valmis, hän kutsui sinne vaimonsa ja veljensä, kokosi saarelta kaikenlaisia eläimiä, vieläpä niinkin pieniä kuin muurahaiset, ja sulkeutui heidän kanssaan veneeseen. Sen jälkeen puhkesi valtava rankkasade. Suuri metsää kasvava notkelma täyttyi vedellä, ja Katin laiva ajelehti itsestään merelle. Siitä asti gaualaiset ovat alati odottaneet häntä takaisin palaavaksi, ja kun meidän päivinämme joukko lähetyssaarnaajia astui maihin saarelle, niin alkuasukkaat luulivat Katin veljineen tulevan kotiin.

Täällä pohjolassa on — vaikkakin epävarmoilla perusteilla — pidetty vedenpaisumus taruna kertomusta Ymer jättiläisen verestä, johon koko jättiläissuku hukkui lukuunottamatta yhtä ainoata pariskuntaa.

BABYLONIALAISIA TIETOJA PARATIISISTA JA SYNTIINLANKEEMUKSESTA.

Hiljattain tehdyt löydöt viittaavat siihen, että babylonialaiset ovat perineet vedenpaisumustarunsa, kuten niin paljon muutakin sumerilaisilta. Nykyjään on nimittäin löytynyt sumerilainen hymni, joka kertoo sekä vedenpaisumuksesta että syntiinlankeemuksesta. »Alussa» — sanotaan — »ihmiset elivät ihanassa maassa, Dilmunissa, vailla syntiä, sairautta ja vanhuudenheikkoutta. Siihen aikaan pedot eivät vahingoittaneet heidän laumojaan, eivätkä myrskyt raivonneet. Mutta viisauden ja veden jumala, Enki[157], suuttui ihmisiin ja päätti tuhota heidät suurella vedentulvalla. Nintus[157] jumalattaren avulla kuningas ja muutamat harvat hurskaat kuitenkin pelastuivat astumalla veneeseen.

Tulvan sitten laskeuduttua eräs hurskaista miehistä, nimeltä Tagtug, loi Nintuksen ohjeitten mukaan ihmeen ihanan puutarhan, ja Enki, — joka nyt oli leppynyt —, opetti häntä kylvämään ja istuttamaan sekä osoitti hänelle, mitä yrttejä ja hedelmiä hän sai syödä. Kassiakasvia hän ei saanut maistaa. Mutta kun Tagtug oli tottelematon ja söi sitä, oli hänen ja hänen jälkeläistensä terveys ja pitkä ikä mennyttä. Jumalat antoivat kuitenkin ihmisille lääketaidon, parantavia yrttejä ja monenlaisia tietoja, jotta he eivät sortuisi olemassaolon taistelussa.

Dilmunin maa on Persian lahden rannalla, vanhimman sumerilaisen kaupungin Eridun ympärillä. Eufratilla ja Tigris-virralla oli siihen aikaan täällä neljä suuhaaraansa, nuo neljä kuuluisaa joenhaaraa, jotka mainitaan juutalaisten paratiisitaruissa ensimmäisen Mooseksen kirjan toisessa luvussa. Siinä vedenpaisumus kuitenkin, kuten tunnettua, tapahtuu paratiisin ajan _jälkeen_.

* * * * *

Sekä El Amarnan arkistosta Egyptissä että Assurbanipalin kirjastosta on löytynyt katkelmia babylonialaisesta kertomuksesta, joka käsittelee _Adapaa_, »ihmissuvun siementä», s.o. ensimmäistä ihmistä, joka erehdyksestä menetti kuolemattomuuden. Se että tarinan jälkiä on löytynyt Egyptistä, johtuu siitä, että puolitoista vuosituhatta e.Kr. sitä käytettiin siellä babylonian kieltä opiskelevien lukukirjana. On helppoa yhdistää Adapa Raamatun Aadamiin.

Adapa oli Ean poika. Hän oli isältään saanut viisautta, mutta ei iäistä elämää. Hänellä oli laivurin ja kalastajan toimi Ean temppelissä Eridussa ja hän hankki isälleen ja herralleen leipää ja juomaa, kaloja ja metsänriistaa.

Mutta eräänä päivänä hänen ollessaan meren ulapalla kalastamassa etelätuuli äkkiä heittäytyy hänen veneensä yli, niin että se kaatuu. Raivoissaan Adapa silloin tarttuu tuulenhaltian siipiin ja katkaisee ne, niin ettei tämä enää voi lentää.

Kun Anu saa tietää, mitä Adapa on tehnyt, niin vihastunut taivaanjumala kutsuu hänet luokseen. Mutta Adapan suojelija Ea tietää, mikä vaara uhkaa hänen poikaansa, ja neuvoo, ettei hän söisi sitä leipää ja joisi sitä viiniä, jota taivaan jumala hänelle tarjoaa, sillä se tuottaa kuoleman.

Kuitenkaan ei käy niinkuin Ea on arvellut. Kun Adapa tulee taivaaseen, niin Anu vähitellen muuttaa mieltänsä, ja hänen vihansa lauhtuu. Hän ei ainoastaan armahda Adapaa, vaan haluaa myös aivan erikoisella hyvällä työllä voittaa itse Eankin. Hän antaa palvelijainsa tarjota vieraalle elämänleipää ja elämänvettä. Mutta Adapa muistaa Ean neuvoa ja kieltäytyy kestityksestä. Silloin Anu käskee palvelushenkiään: »Ottakaa hänet ja viekää hänet takaisin maahan.» Ja niin Adapa erehdyksensä tähden menettää iäisen elämän.

Kirjallisuutta:

P. Jensen, Assyrisch-babylonische Mythen und Epen.

P. Jensen, Die Kosmologie der Babylonier.

Hermann Usener, Die Sinthflutsagen.

S. Langdon, Le poème sumerien du paradis, du déluge et de la chute de l'homme.

TÄHTITIETEEN SYNTYMÄSEUTU.

Nykyjään tiedämme, että Babyloniassa neljä vuosituhatta sitten sangen älykkäästi väiteltiin lakitieteellisistä kysymyksistä, että pappiskouluissa jo varhain harjoitettiin kieliopillisia ja sanastollisia opintoja, huomioitiin tarkkaavaisesti luonnonilmiöitä sekä yritettiin ratkaista maailmankaikkeuden ja ihmiskohtaloiden arvoituksia. Sama profeetallinen harrastus, joka sai babylonialaiset tutkimaan tähtitaivasta, herätti myöskin heidän harrastuksensa historiaan: he syventyivät muinaisuuteen toivoen voivansa ennustaa tulevaisuutta.

Tätä henkistä vireyttä inhimillisen tiedon eri aloilla babylonialaiset ensi sijassa saavat kiittää vaikutuksestaan toisiin kansoihin. Mikään ei kuitenkaan niin selvästi todista babylonialaisten henkistä ylemmyyttä naapurikansojen suhteen kuin se, mitä he ovat saaneet aikaan tutkiessaan taivaankannen ilmiöitä. Babylonialaiset ovat sekä astronomisen että meteorologisen tieteen luojia.