Part 19

Vanhat egyptiläiset olivat kohtuullista kansaa. Mutta siitä huolimatta voivat heillekin olla tarpeen juoppoudesta varoittavat sanat. Kuten viisaudenopeista olemme nähneet, ei säästetä kauhistuttavia esimerkkejä juopuneen elämästä: miten hän puoleksi tolkuttomana, kaulassa vihreä seppele, istuu juomaveikkojensa ja häntä syleilevien naikkosten seurassa ja tyytyväisenä rummuttelee vatsaansa, mutta kun hänen pitäisi nousta ylös, hän kellahtaakin kumoon ja tahraa itsensä liejuun kuin krokodiili. Voi ymmärtää, että tällaisia varoituksia tarvittiin vastapainoksi 17:nnen hallitsijasuvun aikaisien piirtokirjoitusten kehoituksiin »juomaan, kunnes juopuu ja valmistamaan itsellensä juhlapäivä.» Eräässä uuden valtakunnan alkuajoilta olevassa hautakammiossa saamme naisen kuvan päältä lukea seuraavat sanat: »Anna minulle kahdeksantoista tuoppia viiniä! Katso, haluan juoda, kunnes juovun. Minun sisustani on kuiva kuin olki.» — Ja tämä haudassa!

Vielä enemmän hämmästyy, kun vainajien asunnoissa näkee sellaisia kuvia vieraspidoista, kuin viereisetkin uuden valtakunnan aikaiset kuvat. Kun haudan seinään on ikuistettu kuva naisesta, joka vapauttaa itsensä liiaksi nauttimastansa, niin se osoittaa, ettei tässä menossa nähty mitään sopimatonta. Toiset hautakuvat esittävät miehiä, jotka juomingeissa ovat niin päihtyneet, että heidät on kannettava kotiin.

Kirjallisuutta:

Adolf Erman, Die Literatur der Aegypter.

Henrik Schück, Världslitteraturens historia: 1 osa.

H.O. Lange, En ny visdomsbog fra det gamle Aegypten (Nordisk tidskrift 1924).

Adolf Erman, Eine ägyptische Quelle der »Sprüche Salomons» (E. Sellin’in ilmoitus Deutsche Literaturzeitungissa 1924).

Ernst Sellin, Die neugefundene »Lehre des Amen-em-ope» (Deutsche Literaturzeitung 1924).

Pehr Lugn, Ordspråksboken och Amen-em-opes vishetslära (Svensk tidskrift 1924).

Hugo Grossmann. Die neugefundene Lehre des Amen-em-ope (Zeitschrift für die alttestamentliche Wissenschaft 1924).

H.O. Lange, Egyptiska myter och sagor.

Gaston Maspero, Contes populaires de l'Égypte ancienne.

Friedrich Vogelsang, Kommentar zu den Klagen des Bauern.

W. Max Müller, Die Liebespoesie der alten Ägypter.

E.A. Wallis Budge, The literalure of the ancient egyptians (kirjallisuusluetteloineen).

Alfred Wiedemann, Die Unterhaltungslitteratur der alten Ägypter (»Der alle Orient» 1903).

Jules Baillet, Le régime pharaonique dans ses rapports avec l'evolution de la morale en Égypte.

EGYPTILÄISTEN TIETEELLINEN KYKY.

Käytännöllisen elämän erilaiset tarpeet ovat olleet tieteiden syntymisen ensi aiheena. Ilman yhteistyötä ei aineellinen kulttuuri ollut mahdollista sellaisessa maassa kuin Egypti, missä elämääantava joki teki kaikki ihmiset toisistansa riippuvaisiksi. Mutta heidän keskenäinen yhteistyönsä ei ollut yksinomaan kanavien kaivamista ja muita ruumiillisen työn suorituksia; täällä tarvittiin kaikkea johtamaan myöskin miehiä, joilla oli tietopuolista kykyä. Voidakseen rakentaa kanavia, joiden kaltevuus oli oikea ja jotka sopivasti jakoivat veden, vaadittiin tietoja maanmittauksessa ja insinööritieteessä, ja nämä tiedot perustuvat vuorostaan _matematiikkaan_. Oikeudenmukaisesti suoritettua verotusta ei myöskään voitu panna toimeen ilman hyvin laajoja matemaattisia laskelmia, ja kaikissa suurissa työyrityksissä, laskettaessa tarvittavaa elintarvevarastoa ja sitä jaettaessa samoin kuin lukemattomissa muissa tapauksissa tarvittiin matematiikkaa. Myöskin tarvittiin Niilinmaassa järjestettyä ajanlaskua varsinkin, jotta voitiin laskea joen nousuveden ja tulvan ajat. Mutta järjestettyä ajanlaskua ei voida aikaansaada ilman _astronomisia_ tietoja. — Erilaiset sairaudet ajoivat myöskin vanhoja egyptiläisiä parannusta etsimään, ja niin syntyi _lääketiede_. Siinä oli apua niistä aikaisikseen melko suurista _anatomisista_ tiedoista, joita egyptiläiset olivat hankkineet balsamoidessaan vainajiansa.

EGYPTILÄISTEN MATEMAATTISET TIEDOT.

Oli aika, jolloin luulot vanhain egyptiläisten matemaattisista tiedoista olivat hyvinkin suuria. Herodotos on ollut tämän yliarvioinnin aiheuttajana — sillä yliarviointia se on. Ne laskutoimitusnäytteet, joita on säilynyt muistomerkeissä ja papyruskääröissä, osoittavat, että egyptiläisten tiedot ja taidot tällä alalla olivat hyvin kohtuullisia. Vasta hellenistisellä ajalla, Aleksanterin vallattua Egyptin, matemaattiset tieteet saivat vauhtia.

Aritmetiikassa vanhat egyptiläiset eivät oikeastaan koskaan päässeet alkuperäistä sormilasku-astetta pitemmälle, ei siis pitemmälle kuin yhteen- ja vähennyslaskuun, kuten voimme nähdä eräästä suuresta hyksosajan papyruksesta, joka on sisällöltään aritmetiikan ja geometrian käsikirja. Laskelmat, jotka me mukavasti voimme suorittaa kerto- ja jakolaskulla, olivat egyptiläisellä hyvin mutkikkaita. Kun egyptiläinen tahtoi laskea, kuinka paljon on 9 7, hän kirjoitti suunnilleen näin:

1 7 = 7

2 7 = 14

4 7 = 2 14 = 28

8 7 = 2 28 = 56

Sitten hän laski yhteen ensiksi ne luvut ensimmäisessä pystysuorassa rivissä, jotka hän tarvitsi saadakseen summaksi 9, siis 1 ja 8. Tämän jälkeen hän laski yhteen vastaavat luvut viimeisessä pystysuorassa rivissä, siis 7 ja 56.

7:llä tapahtuvaa jakolaskua varten hän käytti samaa taulukkoa. Jos hän esimerkiksi halusi tietää, kuinka monta kertaa 77 on jaollinen 7:llä, hän etsi oikeanpuolisimmasta pystysuorasta rivistä ne kolme lukua, joiden yhteissumma on 77, nimittäin 7, 14 ja 56. Vastaavat luvut vasemmanpuolisimmassa pystysuorassa rivissä ovat 1, 2 ja 8. Niiden summa on etsitty luku.

Egyptiläisten laskemistavan laveus saa selityksensä lähinnä siitä, että he eivät koskaan kyenneet oikein operoimaan abstraktisilla luvuilla, käsitteillä, vaan heillä oli aina laskiessaan ajatuksissa jokin konkreettinen esine. Itse asiassa heidän matemaattiset suorituksensa tapahtuivat oleellisesti samalla tavalla, kuin jos matematiikkaan täysin perehtymättömän pitäisi jakaa päivän leipäosuus joukolle työmiehiä. Hän asetti heidät riviin ja antoi aluksi jokaiselle leipänsä, sitten taas yhden leivän ja niin edelleen, kunnes varasto oli lopussa. Jos viimeisellä kerralla leipää ei riittänyt koko riville, niin jakajalla ei ollut muuta keinoa kuin vaatia takaisin viimeksi jaetut leivät ja jakaa ne paloiksi, kunnes kaikki työmiehet olivat saaneet yhtä paljon.

Oppinut kirjuri sitä vastoin, joka osasi matematiikkaa, laski etukäteen paperilla, kuinka paljon kunkin piti saada. Se vei kuitenkin aikansa sekin, sillä hän ei liikkunut kuten me puhtaissa lukukäsitteissä, vaan hänellä oli alati itse _leipä_ ajatuksissaan. Mutta että kirjuri voi etukäteen laskea, kuinka paljon leipää kunkin työmiehen tuli saada tarvitsematta käsitellä itse leipää jopa tarvitsematta edes jättää kirjoitushuonettaan, se vaikutti valtavasti oppimattomiin. Hänestä tuli heidän silmissään mies, joka voi edeltäpäin sanoa, kuinka monta leipää tulee niin ja niin paljosta jauhosta, kuinka paljon rehua niin ja niin monta härkää tarvitsee joka ateriaan j.n.e. Hän on hyvin merkillinen mies, jota ympäröi taikuruuden sädekehä, mies, joka tietää ja voi laskea asiat tarvitsematta niitä edes nähdä. Onpa hänen taitonsa noussut hänelle jonkin verran päähänkin, tietäähän sen, kun hän kerskuu, että taitavan laskumestarin ei tarvitse vartioida jyväaittaansa. Siinä määrin hän on itsetietoisuutta täynnä, ettei hän vain tiedä kykenevänsä valvomaan jokaista vähennystä varastossaan, vaan unohtaapa senkin, ettei tuo kyky toki riitä saamaan varasta selville ja palauttamaan varastettua.

Huolimatta laskumenetelmiensä laveudesta egyptiläiset pääsivät kuitenkin hyvin pitkälle aritmetiikassa. He laskivat myöskin murtoluvuilla, ja tuo edellä mainittu matematiikan käsikirja esittää seuraavankin laatuisia laskuesimerkkejä: »100 leipää on jaettava 5 henkilön kesken siten, että 1/4 kolmen ensimmäisen henkilön yhteenlasketuista osuuksista tulee yhtä suureksi, kuin mitä kummatkin viimeiset saivat henkilökohtaisesti osakseen.»

_Geometriassa_ egyptiläiset eivät päässeet pitemmälle kuin suorakulmaisten nelikulmioiden ja kolmioiden laskemiseen, mutta kun tuli kysymys teräväkulmaisista nelikulmioista ja kolmioista, niin tarkkuus horjahti, sillä kuvioiden korkeuden asemesta otettiin yksi sivuista.[109] Tämä ei estänyt kumminkaan, että vanhat egyptiläiset käytännössä jo varhain saivat aikaan niin suurenmoisen täsmällisiä tuloksia kuin Kairon lähistön pyramidit. Täysin arvostaakseen sitä tarkkuutta, jolla nämä jättiläismäiset rakennustyöt on suoritettu, täytyy olla insinööri tai arkkitehti. Ainoastaan tuollaisen erikoissivistyksen saanut henkilö tietää, _miten_ vaikea tehtävä on aikaansaada noin valtava rakennus, jonka täsmälleen yhtä suuret sivut päättyvät yhteiseen huippuun.

EGYPTILÄISTEN TÄHTITIETEELLISET TIEDOT

ilmenevät parhaiten siinä tosiasiassa, että he ovat keksineet sen kalenterin, joka vähäisin pienin muutoksin juliaanisen kalenterin[110] nimellä oli käytännössä suuressa osassa Eurooppaa aina meidän aikoihimme, jolloin sen sijalle tuli nyt käytännössä oleva n.s. gregoriaaninen kalenteri. Tähtitieteellistä tietä on laskettu, että egyptiläinen kalenteri otettiin käytäntöön jo v. 4241 e.Kr. Jos tämä laskelma pitää paikkansa — joka ei kuitenkaan ole aivan riidatonta[111] —, niin täten on saatu vanhin tunnettu varma aikamääräys ihmiskunnan historiaan. Sen perästä ei varmoja vuosilukuja ole ennen kuin vuoden 1600 e.Kr., uuden valtakunnan alun seuduilta.

Ajan mittaamista varten egyptiläiset käyttivät osittain aurinkokelloja, joista aika voitiin nähdä varjon pituudesta erityisen asteikon avulla, osittain vesikelloja, suuria kivimaljakoita, joiden sisustaan oli piirretty tuntiasteikko ja joiden lasku oli tarkoin mitattu. Yön tuntien laskemista varten rakennettiin myöhemmin tähtikelloja, joiden taulukkoihin oli merkitty määrättyjen tähtien asema itsekunakin yön tuntina.

Jos egyptiläiset ovat laskeneet perustan meidän kalenterillemme, on heillä runsas osuutensa myöskin sen taikauskon syntymiseen, joka on ollut kalenterin seuralaisena, että nimittäin on onnellisia ja onnettomia päiviä. Paljon oli toimellisen miehen huomattava onnettomuudenpäivinä. Toisina täytyi karttaa soittoa ja laulua, toisina ei saanut peseytyä; toisen kerran ei saanut syödä kalaa, toisen kerran ei liikahtaa ulos talostaan, ja välistä ei saanut tehdä kerrassaan mitään. Oikeastaan Niilin rantojen kansan olisi siis pitänyt elää alinomaisessa pelossa, mitä pahat päivät toisivat mukanaan. Eikä ollut iloa lapsesta, joka syntyi onnettomana päivänä. Muutamat tällaiset syntymäpäivät aiheuttivat, että äskensyntyneen täytyi pian kuolla, toiset taasen, että häntä odotti kuuroksi tai sokeaksi tulemisen kohtalo, ja toisista taasen oli seurauksena, että krokodiili oli hänet raateleva.

Mutta toiselta puolen usko onnettomuudenpäiviin oli lepopäivien tuoja, sillä seurauksena tästä taikauskosta oli, että ainakin viides osa vuodesta egyptiläisten piti olla toimettomina.

EGYPTIN LÄÄKETIEDE.

Alkujaan egyptiläiset, kuten kaikki alkeellisella kannalla olevat kansat, uskoivat sairauden aiheutuvan siitä, että paha henki oli ottanut asuntonsa ruumiiseen. Tämän mukaisesti lääkkeellinen käsittely voi ainoastaan lieventää tai hävittää taudin _oireen_ — todella parantua sairas voi vain siten, että haltia karkoitettiin hänen ruumiistaan. Tämä tapahtui manauksilla: pappi tai muu loitsutaitoinen henkilö laski kätensä sairaan päälle ja kehoitti pahaa henkeä poistumaan sairaan ulostuksissa tai eritteissä.[112] Vähitellen kuitenkin lääketiede kehittyi siihen, että manauksiin turvauduttiin vain taudeissa, jotka osoittautuivat muutoin parantumattomiksi.

Egyptiläisten käsitystä sairauden syisiä kohottivat ajan oloon korkeammalle tasolle ne anatomiset tiedot, joita he hankkivat alituisesti puuhaillessaan ruumiinavauksissa. Välistä nämä tiedot tosin hämmästyttävät meitä eriskummallisuudellaan, mutta toisissa tapauksissa ne ovat omiaan todellakin herättämään kunnioitusta.

Niinpä on esimerkiksi vallan suurenmoista, että jo puoli vuosituhatta sitten päästiin selville verenkierrosta ja siitä, että sydän oli sen toimeenpaneva voima. »Ebersin papyruksessa», etevimmässä egyptiläisessä lääketieteen oppikirjassa sanotaan: »Kun lääkäri laskee sormensa jollekin ruumiinosalle, hän kohtaa kaikkialla sydämen, koska se suomensa kautta puhuu kaikissa jäsenissä.» Tämä käsitys suonista näyttelee suurinta osaa vanhain egyptiläisten lääketieteessä. Useimmat taudit aiheutuvat heidän käsityksensä mukaan verisuonista: »Ne veltostuvat kierrossaan, ne tulehtuvat» j.n.e. — Egyptiläiset olivat huomanneet senkin, että kuume vaikuttaa valtimonlyönnin nopeuteen.

Mutta, kuten sanottu, muinaisilla egyptiläisillä tavataan hyvin eriskummallisiakin anatomisia käsityksiä kuten se, että sydän oli ajatuskyvyn elin ja että se keräsi itseensä ruumiin ravinnon.

Suurin piirtein kuitenkin lääketiede oli se tiede, jossa vanhat egyptiläiset pääsivät pisimmälle. Lääketaidolla onkin hyvin vanhat ja hienot esi-isänsä Niilinmaassa. Vanhin egyptiläinen historiankirjoittaja, ylipappi Manetho, kertoo, että jo ensimmäisen hallitsijasuvun toisen kuninkaan poika oli ollut lääkäri ja lääketieteellinen kirjailija; ja myöhemmän ajan papyruskääröissä väitetään osan reseptejä olevan peräisin ensimmäisen ja toisen hallitsijasuvun ajoilta ja suurten pyramidinrakentajain päiviltä. Mahdotonta ei ole, että niin voi ollakin, mutta huomioon on otettava sekin, että egyptiläiset papit kernaasti antoivat lääkemääräyksilleen vanhuuden kunnianarvoisan leiman.

Myöskin Herodotoksen vakuutus, että Egyptissä vilisi lääkäreitä, osoittaa, että lääketaito oli erityisen mielenkiinnon esineenä faaraoiden maassa. Ja ken lähemmin tutkii kreikkalaisten lääketieteellistä kirjallisuutta, huomaa siellä hämmästyttävän paljon yhtäläisyyttä egyptiläisen kanssa, joka todistaa sitä, että kreikkalaisten lääketieteelliset tiedot — myöskin »lääkintätaidon isän», Hippokrateen — oleelliselta osaltaan olivat peräisin Egyptistä. Tiedämme myöskin, että Persian kuningas Kyyros kutsutti sairaan äitinsä vuoksi silmälääkärin Egyptistä, vaikka Persian hovissa muutoin käytettiin kreikkalaisia lääkäreitä.

Kuuluisa Ebersin papyrus antaa myöskin hyvän todistuksen egyptiläisten lääkärien perusteellisuudesta. Huolellisesti he tutkivat potilasta ja seurasivat sairauden kulkua varovaisesti käyttäen sitä lääkettä, jota pidettiin sopivimpana. Tosin kysymyksessä olevaan lääkärikirjaan sisältyy monia rukouksia ja manauksia, mutta nämä eivät ole vielä muuttuneet siksi käsittämättömäksi sekasotkuksi, mikä keskiajalla tuhosi lääketieteen.

Useimmat egyptiläisten lääkkeet olivat peräisin kasvimaailmasta ja osoittavat, että egyptiläisillä oli hyvät kasviopilliset tiedot. Mutta heidän lääkkeissään on myöskin koko joukko eläinmaailmasta saatuja iljettäviä aineksia.

Ollakseen oikein hyvää piti lääkkeessä olla mahdollisimman paljon erilaisia aineita, kuta merkillisempiä, sitä parempi — ja kuta iljettävämpiä, sitä parempi, voisi myöskin sanoa. Siinä oli muserrettuja sian hampaita, oli mädäntynyttä lihaa ja rasvaa, oli eritettä sian korvista ja muuta samantapaista. Mutta ennen kaikkea luultiin erinomaisen parannusvoiman olevan sellaisilla lääkkeillä, joita sisältyy 1600-luvun »terveyttäantavaan kura-apteekkiin», s.o. niin hyvin ihmisten kuin kaikenlaisten eläinten ulostuksilla.

Kun lääkäri oli suorittanut taudin määrittelyn, hänellä oli valittavana koko joukko reseptejä. Muutamat lääkkeet vaikuttivat nopeasti, toiset hitaammin, mutta sitä varmemmin. Eräät vaikuttivat vain määrättyinä vuodenaikoina. Niinpä muuatta silmälääkettä voitiin käyttää vain ensimmäisenä ja toisena talvikuukautena, kun toinen taas sopi talven kolmantena ja neljäntenä kuuna. Lääkkeiden ulkomaisia nimiä näyttää ympäröineen erityinen sädekehä Egyptissäkin — aivan kuten meillä! Silmävoide, jonka keksijäksi ilmoitettiin »Bybloksen seemiläinen», näyttää päässeen yhtä hyvään huutoon kuin meillä »amerikkalaiset patenttilääkkeet.»

On erittäin kiintoisaa vertailla, kuinka suuri lukumäärä reseptejä oli valittavana eri tauteihin, sillä siitä voi tehdä summittaisia johtopäätöksiä, mitkä sairaudet olivat tavallisimpia muinaisessa Egyptissä. Huomaa, että silmätaudit silloin, kuten meidän päivinämmekin, olivat siellä todellisena maanvaivana, riippuen alemman väestön siivottomuudesta ja sen suvaitsevaisuudesta kärpäsiä kohtaan. Silloin kuten nytkin äidit sallivat siipiäisten asettua ryhmissä pikku lasten silmiin, joita luonnollisesti ei milloinkaan pesty.

Ihotauteja ja syöpää vastaan tavataan samoin Ebersin papyruksessa monta lajia lääkkeitä. Naistentauteja käsiteltiin monin erilaisin keinoin, ja myöskin sikiön lähdettämistä värien annetaan siinä neuvoja.

Tuossa vanhassa papyruskäärössä on myöskin lääkkeitä hiusten, jopa silmäripsienkin harmaantumista vastaan, keinoja hiusten lähdön ja kaljupäisyyden torjumiseksi ja neuvotaanpa siinä myöskin ryppyjen poistamista kasvoista, ihonvärin muuttamista ja ruumiin kaunistamista. Hammassärkyä ja muita hammastauteja hoidettiin myös vanhassa Egyptissä.[113]

Hammastaudin aiheutti vanhain itämaalaisten luulon mukaan »mato», joka kalvoi hammasta, kunnes se lopulta putosi.

Muumiot ovat itsekin myöhäisen ajan uteliaille lapsille paljastaneet osan niitä sairauksia ja ruumiin raihnauksia, jotka ahdistivat vanhoja egyptiläisiä. Muuan Englannin etevimpiä anatomeja on äskettäin monien vuosien kokeilujen jälkeen päässyt, siihen, että hän eräänlaisella suolaliuoksella, johon on lisätty jokin määrä alkoholia, voi pehmittää muumioiden kivikovat kudokset ja saada ne palautumaan alkuperäiseen muotoonsa. Sitten kuin kuolleita ruumiita on täten käsitelty, ne on luikittu leikkausveitsellä ja mikroskoopilla. Silloin on selvinnyt, että egyptiläiset jo neljä vuosituhatta sitten kärsivät suunnilleen samoista sairauksista kuin mekin. Sydänvika oli tavallinen vamma heillä ja ainakin yksi faaraoista on kuollut siihen. Merenptahilla, sillä faaraolla, joka paadutti sydämensä, niin että Mooses rasitti hänen maatansa seitsemällä maanvaivalla, on ollut isorokko. Hänen rokonarpiset kasvonsa todistavat selvästi sitä. Verisuonten kalkkiutuminen oli tavallinen ilmiö tuohonkin aikaan. Suuri soturikuningas ja valtiomies Ramses II esim. kärsi siitä. Ohimosuonet ovat nimittäin hänellä hyvin paisuneet ja niiden seinämät kalkkiaineiden kovettamat. Munuaistaudit näyttävät myös olleen hyvin tavallisia Egyptissä. Pari keuhkotulehdustapausta on myöskin todettu kuolemansyyksi.

Kööpenhaminan glyptoteekin arvokkaissa egyptiläisissä kokoelmissa on egyptiläinen kuva, 3000 vuotta vanha, joka tarjoaa nähtäväksemme maailman ensimmäisen tunnetun lapsihalvaustapauksen. Eräs meidän päiviemme etevä anatomi on todennut, että juuri tämä tauti on säännönmukaisella tavalla kutistanut sairaan oikean säären.[114] Keuhkotauti, reumatismi ja luuvalo olivat myöskin niitä tauteja, jotka vaivasivat ihmiskuntaa jo tuolloin.

Myöskin järjettömät luontokappaleet saivat osansa kurjuudesta. Apinanmuumioista on todettu eläimissä esiintyneen riisitautia, keuhkotautia, reumatismia ja kasvannaisia, luultavasti seurauksena siitä, että ne olivat joutuneet elämään kylmemmässä ilmastossa, kuin missä olivat syntyneet. Sitäkin epäterveellisemmäksi kävi »pyhien» eläinparkojen elämä, kun niitä pidettiin suljettuina temppelipihoihin, jonne tuskin päivänsäde pääsi tunkeutumaan ja missä öisin voi olla kauhistavan kylmä.

Että egyptiläiset lääkärit jo varhain olivat hankkineet melkoiset kirurgiset tiedot, sitä todistavat muumioiden hienosti hoidetut luunmurtumat. Muuan vanhan Egyptin merkillisimmistä lääkärikirjoista selittelee juuri kirurgisia tapauksia, haavoja ja luunmurtumia eri osissa ruumista, ja käsittelee niitä kaikkia selvästi ja asiallisesti ja loppuu ilmoitukseen, onko toiveita käsitellä tapausta menestyksellisesti, vai onko se toivotonta.

Kirjallisuutta:

Herman Schneider, Kultur und Denken der alten Ägypter.

Alfred Wiedemann, Magie und Zauberei im alten Ägypten (»Der alte Orient» 1905).

Georg Ellers, Papyros Ebers.

Ove Hamburger, Et Tilfælde af Börnelamhed i Oldtiden (»Ugcskrift for Læger» 1911).

VANHAN EGYPTIN ELINKEINOELÄMÄ.

MAANVILJELYS, METSÄSTYS JA KALASTUS.

Maanviljelystä vanhat egyptiläiset harjoittivat pääasiassa samalla lavalla kuin fellahit meidän aikanamme. Kun Niilin vesi oli laskenut pelloilta, muokattiin maata kuokalla taikka alkeellisella auralla, jota härät vetivät. Pääasiallisesti viljeltiin ohraa, vehnää ja durraa, jolla nykyisin on egyptiläisten taloudessa paljon suurempi merkitys kuin silloin. Kun talonpoika oli kylvänyt viljansa, hän päästi lampaansa tai sikansa temmeltämään pellolle ja sitten sai hän vain odottaa satoa. Kun se oli korjattu, saivat siat taasen suorittaa palvelusta, mutta nyt puinnissa. Myöskin aaseja ja nautakarjaa käytettiin polkemaan jyviä irti. Ruoskien ajettiin niitä yksitoikkoisen laulun säestyksin yli leikatun viljan.

Vihanneksia, kuten sipulia, kurkkuja ja meloneja, viljeltiin myös runsaasti, ja samoin liinaa, kuten hyvin voi ymmärtää ajatellessaan niitä suunnattomia liinasidemääriä, joita tarvittiin muumioihin. Sekä miesten että naisten nähtiinkin alati työskentelevän kangaspuiden ääressä.

* * * * *

Metsästys näyttää Niilinmaassa aikaisin muuttuneen pääasiallisesti yläluokan huviksi. Keveässä, papyruksen varsista kokoonkyhätyssä veneessä egyptiläinen ylimys liikuskeli ympäriinsä Niilin kaislikoissa ja pyydysteli lintuja jonkinlaisella puisella bumerangilla. Useita sellaisia heittoaseita on säilynyt. Apunansa metsästäjällä oli välistä kesyjä kissoja, jotka noutivat saaliin. Usein hänellä oli kesy houkuttelulintu istumassa veneen keulassa. Linnustus oli urheilua, jossa hänen vaimonsa ja lapsensa mielellään olivat mukana. He kokosivat saaliin ja huvittelivat välillä poimimalla lootuskukkia.

Suuressa mitassa harjoitettiin linnunpyydystystä sitävastoin verkoilla, jotka viritettiin kaislikkoon ja vedettiin sitten kokoon molemmista päistä. Varsinkin villihanhenpaistia, egyptiläisten mieliruokaa, hankittiin tällä tavoin. Mitä ei heti syöty, suolattiin, tai elätettiin hanhia ja ruokittiin niitä, niin että niistä tuli vielä maukkaampia kuin villissä tilassa. Jo tuohon aikaan oli keksitty julma menettely väkisten ravita niitä erityisellä taikinalla, jota sullottiin eläinparkojen suuhun, kunnes ne eivät enää jaksaneet liikkua. Useat hautakohokuvat kuvaavat kohtauksia tällaisesta keittotaidollisesta eläinrääkkäyksestä. Myöskin kurkia lihotettiin samalla tavalla.

Paitsi vesilintuja, vilisi Niilissä tuohon aikaan krokodiileja ja virtahepoja, joita samoin pyydystettiin veneestä harppuunoilla. Vuorilla ja erämaisia oli kaikkialla vuorikauriita, gaselleja, antilooppeja ja muuta riistaa, mikä nykyisin on siirtynyt Sudaniin. Eläimiä ei metsästetty ainoastaan nuolella ja jousella, vaan niitä pyydystettiin myöskin suopungilla ja elätettiin sitten teurastettaviksi. Sellaistakin suurriistaa kuin kirahveja ja jalopeuroja oli muinaisessa Egyptissä. Ramses II:lla oli kesy jalopeura, joka oli mukana taistelussa ja iltaisin makasi herransa teltan edustalla.

* * * * *

Kala oli tärkeä ravintoaine, varsinkin köyhemmälle väelle. Kalaa pidettiin kumminkin jossakin määrin saastaisena eläimenä. Papit eivät saaneet syödä sitä, ja aithiopialaiset olivat niin jyrkkiä kalan saastaisuuden suhteen, että delttamaan kuninkaat ja ylimykset eivät saaneet astua heidän kuninkaansa palatsiin, koska olivat kalansyöjiä.

VUORITYÖ.

Metalleista oli _kupari_ kauan aikaa tärkein Niilinmaassa. Egyptiläiset elivät kauan kuparikaudessa, ennen kuin he keksivät sekoittaa kupariin tinaa. Tämä näyttää kyllä alkaneen keskimmäisen valtakunnan ajalla, mutta vasta uuden valtakunnan aikana pronssiaseet täydellisesti tunkivat tieltään pehmeämmät kupariaseet.[115] Kuparia egyptiläiset hankkivat ikivanhoista ajoista Siinain niemimaalta, mutta mistä tinaa saatiin, sitä ei tiedetä. Luultavasti sitä tuotiin Vähästä-Aasiasta, ehkäpä aina Indiasta saakka.