Part 16

Hyvin oppinut ja paljon matkustanut kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen lausuu egyptiläisten eläintenpalveluksesta puhuessaan ihastuksensa heidän »komeita temppelejänsä kohtaan, jotka loistavat kullasta, hopeasta ja elektronista [ks. viite 47] ja säteilevät värikkäistä Indian ja Aithiopian kivistä. Mutta kun tulee pyhätön sisimpiin huoneisiin, palaen halusta saada nähdä sen, joka on ylevintä tässä pyhässä huoneessa, niin siellä eräs temppelissä uhria toimittavista papeista intoutunein katsein ja huulet ylistystä mumisten vetää syrjään esiripun ja saa meidät — hymyilemään hartaan kunnioituksensa esineelle. Sillä siellä ei näy sitä jumalaa, jota niin kiihkeästi halusimme nähdä, vaan käärme tai kissa, krokodiili tai muu peto, joka on arvoton elämään temppelissä ja omiaan oleskelemaan liejussa tai kallionkolossa. Tällainen on meille näyttäytyvä egyptiläisten jumala: hirviö, joka vieritteleikse purppuramatoilla.» Myöskin kreikkalainen kirjailija Lukianos kertoo hämmästyneensä, kun hän jumalan asemesta komeiden egyptiläisten temppelien kaikkein pyhimmässä huoneessa näki apinan, ibis-linnun, pukin, oinaan tai kissan.

Diodoros kertoo edelleen, miten pyhiä eläimiä ruokittiin »mitä oivallisimmilla ruoilla, kaikenlaisilla hienoilla leivoksilla ja hunajakakuilla, keitetyllä tai paistetulla hanhella j.n.e. Tuon tuostakin heidän pyhyytensä saivat virkistäytyä lämpimässä kylvyssä, jonka jälkeen »niitä voideltiin mitä ihanimmilla voiteilla ja niiden ympärillä poltettiin kaikenmoisia hyvätuoksuisia suitsukkeita. — Myöskin pidetään», hän jatkaa, »tarkkaa huolta siitä, että ne saavat noudattaa luonnonviettejään ja paritella. Jokaista pyhää koiraseläintä varten pidetään nimittäin naaraitakin, lajinsa jumalan lemmityiksi.»

Temppelieläinten jumalina palvomisesta kertovat egyptiläiset seinäkuvatkin. Kuvassa näkyy usein pappeja rukoilemassa eläintä, milloin seisoen, milloin polvistuneina; usein he ovat heittäytyneet maan tomuun hänen pyhyytensä edessä.

Pyhien eläinten ylläpitoa varten oli määrätty kustakin maakunnasta määrättyjen peltojen tuotteet. Puhuttiin senvuoksi »pyhän ibis-linnun maasta», ja »pyhän hanhen vainiosta» j.n.e. Lisäksi kestittiin pyhiä eläimiä vapaaehtoisillakin lahjoilla, kuten selviää eräästäkin hautakirjoituksesta, jossa vainaja kehuu itseänsä seuraavilla hyvillä töillään: »Elatusta annoin minä ibis-linnulle ja haukalle, kissalle ja sakaalille, niin kauan kuin ne elivät; ja kun ne kuolivat, lahjoitin minä niille balsamia ja kääreliinoja.»

Luonnollisesti kullakin pyhällä temppelieläimellä oli omat pappinsa ja hoitajansa, sekä mies- että naispuolisia. Viimemainittuja sanottiin »imettäjiksi». He kantoivat erityisiä arvonmerkkejä, ja kansa tervehti heitä kunnianosoituksin.

Kirjallisuutta:

Adolf Erman, Die ägyptische Religion.

Heinrich Brugsch, Religion und Mythologie der alten Ägypter.

Alfred Wiedemnnn, Der Tierkult der alten Ägypter (»Der alle Orient» 1912.)

Theodor Hopfner, Der Tierkult der alten Ägypter.

Friedrich Zimmermann, Der ägyptische Tierkult.

Lortel et Gaillard, La faune momifiér de l'ancienne Égypte (»Archives du Museum d'histoire naturelle de Lyon» 1903, 1907, 1909).

Otto Keller, Die antike Tierwelt.

VANHAIN EGYPTILÄISTEN KIRJALLISUUS JA ELÄMÄNKATSOMUS.

Muinaisten egyptiläisten kirjallisuudesta meidän tietomme ovat tavattoman paljon epätäydellisemmät kuin heidän taiteestaan. Ja kuinka voisi loisin ollakaan? Kaikkihan riippuu tässä siitä, kuinka monta vuosituhatta hauras papyruslehti voi vastustaa ajan tuhoavaa vaikutusta.

Mitä egyptiläisestä kirjallisuudesta on jäljellä, riittää kumminkin antamaan aavistuksen siitä, kuinka rikas ja monipuolinen se kerran on ollut. Millään muulla kansalla ei tuohon aikaan, mikäli tiedämme, ole ollut vastaavaa tarjottavissa.

Alamme kumminkin alusta

»KOULUKIRJOISTA».

Niitä hallitsee kokonaan pedagogin lukupuikko, jota ovat pidelleet hyvin aineellisuuteen taipuvat kädet. Kaikissa sävellajeissa ylistetään niitä aineellisia etuja, joita oppi tuo myötänsä. Tiedon sisäisestä arvosta nämä kirjoitukset sitävastoin sanovat tuskin sanaakaan. Koulukirjojen useasti tuima sävy osoittaa kuitenkin, ettei edes elämänviisaiden ja ymmärtäväisten egyptiläisten keskuudessa aina ollut niin helppoa opettaa nuorisolle tietojen hankkimisen arvoa. Niinpä sanotaan kerrankin: »Sinun sydämesi hyppelehtii, ja sinä olet kuin vallaton lintu. Lintu pannaan häkkiin, ja haukalta sidotaan siivet, kun se on kesytettävä — minä olen kyllä tekevä ihmisiä sinustakin, sinä kasvattamaton nuoriso. Muista se!» Koulukirjat ovatkin täynnä varoituksia ja kehoituksia kurittomille oppilaille, jotka kuten »kirmailevat varsat juoksevat pois koulusta ja jättävät kirjat lepäämään» omistautuakseen soturin ammattiin, maanviljelykseen tai — surullista sanoa — vielä useammin »antautuakseen huvittelemaan». He »kuljeksivat kadulta kadulle, missä tuoksuu oluelta, omaksi tuhoksensa». He istuvat pelaamassa ja lauleskelemassa ravintoloissa, sen sijaan, että oppisivat isien kunniakkaita ja ylistettäviä uskonnollisia tai historiallisia opetusrunoja!

Pedagogi milloin uhkaa moisia huimapäitä virtahevonruoskalla, milloin ylentää hän heidän mieltänsä opettavaiseen sävyyn puhumalla siitä, kuinka häntä itseänsä kerran on jalostettu kovalla käsittelyllä. »Katso minua!» hän sanoo pahantapaiselle nuorukaiselle. »Kun minä olin niin nuori kuin sinä, minä sain viettää aikani kädet kahleissa, ja ne ne nöyryyttivät minun jäseneni, kun olin kantanut niitä kolme kuukautta ja istunut suljettuna temppeliin, sillä aikaa kuin vanhempani ja veljeni saivat olla vapaina maalla. Kun tämän ajan perästä kahleet minulta otettiin pois ja minun käteni pääsi vapaaksi, minä olin kaikessa parempi kuin aikaisemmin. Minusta tuli numero yksi toverieni joukossa ja minä voitin heidät kaikki lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Tee sinä nyt kuten minä sanon, niin voit hyvin ja huomenna havaitaan, ettei kukaan ole taidoissa sinua edellä.»

* * * * *

Mihin pyrki sitten kouluopetus? Tekemään pojasta »_kirjurin_», s.o. virkamiehen, sillä »kirjurin» rauhallinen ja varma asema oli egyptiläisten ihanne.

He tunsivat vanhastaan kunnioitusta oppia kohtaan, ei kuitenkaan niin paljon sen itsensä vuoksi kuin siitä syystä, että »kirjurilla», opiskelleella, oli valta kaikkien muiden yhteiskuntaluokkien suhteen. Hänelle oli avoinna miellyttävä tie valtion virkoihin, kun sitävastoin kaikkien muiden tuli rehkiä ja tehdä työtä otsansa hiessä. Oppimaton miesparka, »jonka nimeä ei kukaan tunne, on kuin raskaasti kuormitettu aasi, jota kirjuri ajaa», sanoo eräs vanhan Egyptin viisaista. »Tule senvuoksi kirjuriksi, jotta voit käskeä toisia! Kirjurin virka on suurta», ja koskaan hänen ei tarvitse kärsiä ja kieltäytyä: »Oppinut ravitaan kylläiseksi, mistä kiitoksen saa hänen oppinsa.» Kuinka onnellisessa asemassa hän onkaan verrattuna talonpoikaan! Lue ja kuule, miten voi käydä sen, jonka on elettävä maan tuotteista: »Mato on riistänyt häneltä puolet hänen sadostaan, ja toisen puolen on virtahepo syönyt suuhunsa. Pelloilla vilisee rottia, heinäsirkat ovat sinne laskeutuneet, ja varpuset varastavat. Voi talonpoika-parkaa! Laskee sitten maihin kirjuri kokoamaan veroja. Hänen palvelijoillansa on kepit kädessä ja he sanovat: 'Anna tänne viljasi!' Jos viljaa ei ole, he ruoskivat häntä ja vangitsevat hänet. Hänen vaimonsa sidotaan hänen silmiensä edessä ja hänen lapsensa pannaan kahleisiin. Naapurit hylkäävät hänet ja pakenevat viedäkseen viljansa turvaan.» Kuvaus tietysti liioittelee esittäessään kirjurin asemaa niin paljon valoisammaksi, mutta pääpiirteissään kylläkin, surullista sanoa, tämä kuvaus fellah-paran kohtalosta on totta.

Kadehtia ei voi käsityöläistäkään. Kun viisas Duauf lähettää poikansa kouluun valmistumaan kirjuriksi, hän neuvoo tätä: »Minä olen nähnyt sepän ahjonsa ääressä. Hänen käsiensä iho oli kuin krokodiilinnahka ja hänen tuoksunsa pahempi kuin kalanperkeiden.» Suutari on säälittävä raukka. Kaikkialla hän saa kierrellä ja kysellä työtä. »Hänen terveytensä on kuin kuolevan kalan, ja hän saa pureskella vain nahkaa. Entä kutoja sitten: hänen täytyy istua sisälle suljettuna kuin naisen. Hän saa istua siinä kokoonkyyristyneenä maassa eikä saa koskaan hengittää raitista ilmaa. Ja kuinkas on kivenhakkaajan laita? Päivän päättyessä hänen käsivartensa ovat voimattomat, ja hänen selkänsä ja polvensa ovat nyrjähtäneet. Mutta pahinta kaikesta on kalastajan ammatti. Hän saa elää kauheassa krokodiilien pelossa ja ennemmin tai myöhemmin hän joutuu niiden saaliiksi.»

Soturin kohtaloa, verrattuna kirjurin asemaan, maalaillaan myös egyptiläisessä koulukirjassa kauhistavin värein. Se pursuu kertomuksia siitä, miten häntä ruoskitaan lapsuudesta saakka: »Hänet lasketaan maahan ja häntä peitotaan kuin papyrusta.» Ja entä sitten hänen kohtalonsa samottaessa sotaretkillä yli vuorten ja erämaiden! »Leipänsä ja vetensä hänen on kannettava selässänsä, kuten aasi kantaa kuormansa, niin että hänen selkänsä koukistuu taakasta, ja pilaantunutta vettä hän saa juodakseen. Kun hän tulee vihollisen eteen, hän on kuin vangittu lintu. Ja kun hän palaa jälleen kotiin, hän on kuin puu, jota mato kalvaa. Hän on sairas ja hänen on paneuduttava vuoteeseen. Vaatteet on häneltä varastettu, ja hänen palvelijansa on karannut tiehensä.» Niin päntättiin jo nuorena päähän tuota hartaan ahdasta uskonvarmuutta, ellei mikään yhteiskunnallinen asema edes lähimainkaan ollut verrattavissa »kirjurin» virkaan.

* * * * *

Voidakseen kerran saavuttaa kirjurin kadehdittavan aseman ja sitten yletäkseen byrokraattisessa arvoasteikossa nuorukaisen oli osattava laittautua ylempiensä suosioon. Se on läpikäyvänä ohjeena useimmissa niissä »viisaudenopeissa», joita kouluissa opiskeltiin. Tähän kirjallisuuden haaraan kuuluu kuitenkin paljon sellaistakin, joka on eetillisessä suhteessa tätä paljon korkeampaa ja ylittää kouluviisauden näköpiirin. Siinä kirjallisuudessa on sukulaisuutta raamatun sananlaskujen kirjan kanssa. Varsinkin itsehillintä oli ominaisuus, jota pidettiin Egyptissä suuressa arvossa. Jos riitaveli käyttäytyikin meluavasti ja hillitsemättömästi, oli hienon miehen pysyttävä tyynenä ja osoittauduttava liian hyväksi tolkuttomaan torailuun. Hienotunteista suhtautumista toisiin, kiittämättömiinkin, esitetään jo vanhimpina aikoina ihmisen velvollisuudeksi, ja hurskaille ihmisille tulikin vähitellen »vaikeneva» merkitsemään »vanhurskasta», samoin kuin »kiivas» tuli jumalattoman ja syntisen yleisnimeksi. — Vanhat egyptiläiset olivat yleensä hyvälaatuista ja hupaista kansaa. Heidän pääasiallisin pyrkimyksensä oli hankkia niin itselleen kuin kanssaihmisilleenkin mahdollisimman miellyttävä olo sekä tässä että tulevassa elämässä.

VIISAUDENOPPEJA.

Vanhimmat viisauden opettajat.

Egyptiläisen kirjallisuuden vanhimpia teoksia on viisaudenoppi, jossa sanotaan, että sen on kirjoittanut kolmannen hallitsijasuvun viimeisen kuninkaan visiiri. Niin vanha se ei varmastikaan ole, mutta sillä on joka tapauksessa hyvin kunnioitettava ikä.

Käytännöllinen viisaus puhuu siinä jokaisesta viisaan miehen antamasta neuvosta. Ei saa olla kohtuuton, hän sanoo. Tämä ei estä kuitenkaan juomasta juomarin kanssa ja istumasta pöydässä ahmatin seurassa, kunhan vain omalta osaltaan on kohtuullinen — sillä ei sovi loukata sitä, jolla on asioista toinen käsitys. Kieltänsä on varottava sellaisilta ihmisillä, jotka eivät voi pitää tietoinansa salaisuutta. Ei saa olla ylimielinen, sillä kukaan ei tiedä, mitä mistäkin voi tulla. Lopuksi viisas mies lupaa, että sillä nuorukaisella, joka seuraa tarkoin hänen neuvojansa, on oleva loistava menestys.

Niin köyhää on sen ajan »viisaus». Se ei ole kohonnut käytännöllisen hyödyn ja seurustelutaidon portaikkoa korkeammalle.

Toinen vanhan valtakunnan aikainen kuuluisa viisauden opettaja oli muuan viidennen hallitsijasuvun visiiri nimeltä _Ptahotep_. Kuunnelkaamme muutamia tämän viisaan miehen neuvoja! »Jos olet pyydetty», hän sanoo, »aterialle miehen luo, joka on sinua ylempi, niin ota mitä eteesi asetetaan! Älä tuijota niihin ruokalajeihin, joita isännällä on edessänsä, vaan katso mitä sinulla itselläsi on edessäsi! Sillä muutoin isäntä voi tulla huonolle tuulelle.

Luo silmäsi maahan, kunnes isäntä suvaitsee tervehtiä sinua, ja puhu vasta, kun hän on puhutellut sinua! Naura, kun hän nauraa! Se tekee hänen sydämellensä hyvää, ja hänestä on silloin mieluista, mitä sinä teet. Täytyy olla varovainen seurustellessaan isoisten kanssa, sillä koskaan ei tiedä, mikä heidän mielensä on. Mahtava mies, joka istuu pöydässä, antaa tietysti parhaat palat niille, jotka istuvat häntä lähinnä, mutta hänen hyvä mielensä voi saada hänen kätensä ulottumaan aina sinnekin, missä sinä istut.

Koukista selkäsi ylempäsi edessä, silloin olet nauttiva hyvinvointia talossasi! Elät hyvästi, niin kauan kuin hän on lempeä.

Jos tahdot säilyttää ystävyyden perheen kanssa, johon sinulla on pääsy, niin varo lähestymästä talon naisia! Tuhannet ihmiset joutuvat heidän vuoksensa turmioon. Heidän loistavista jäsenistänsä hurmaantuu, mutta lyhyen nautinnon hetken perästä he eivät näytä enää sinusta kauniilta: yhden ainoan silmänräpäyksen nautinto -— ja se on kuin unelma —, ja sitten tulee kuolema loppuna kaikelle!

Jos olet päässyt hyvinvointiin, niin nai ja rakasta vaimoasi yli kaiken! Anna hänelle ruokaa yltäkyllin ja kauniita vaatteita — ne ovat lääkitystä hänen ruumiilleen. Voitele häntä hyvänhajuisilla voiteilla ja tee hänet onnelliseksi, niin kauan kuin hän elää! Hän on hyvä pelto omistajallensa.

Jos sinusta on tullut mahtava ja rikas oltuasi kerran vähäpätöinen ja köyhä mies, niin älä unohda, mikä oli tilasi ennen! Älä luota aarteisiisi, sillä ne sinä olet saanut lahjana Jumalalta. Sinulle voi käydä samoin kuin toisille, joista on tullut rutiköyhiä, sillä sinä et ole parempi kuin he!

Mitä viisas Ani opettaa.

Uuden valtakunnan ajalta on olemassa kokoelma elämänohjeita nimenä »Viisaan Anin oppi». Ikävä kyllä se on säilynyt vain vaillinaisena jäljennöksenä, jonka on tehnyt koulupoika mitä murheellisimmalla tavalla turmellen tekstin, niin että ymmärrämme siitä tuskin puoltakaan.

Kuulkaamme kuitenkin jotakin siitä, mitä viisaalla miehellä on sydämellään! Näin hän sanoo muun muassa: »Älä käy talossa, jossa istutaan oluen juonnissa, sillä ne sanat, jotka huuliltasi pääsevät, toistetaan; ja paha on olla tietämättä, mitä todellakin on sanonut. Sinä voit myös juomingeissa kaatua ja taittaa sääresi, eikä kukaan ojenna sinulle auttavaa kättänsä. Sinun juomaveikkosi sanovat: 'heittäkää ulos se juoppo!' Ja kun joku tulee sinua tervehtimään, hän löytää sinut maassa makaamasta avuttomana kuin pieni lapsi.

»Varo vierasta naista, jota ei tunneta omassa kaupungissaan! Älä silmäile häntä, äläkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan! Hän on kuin syvä joki, jonka virran pyörteitä ei tunneta.

»Älä veljeile toisen miehen orjan kanssa, jonka nimi löyhkää!

»Älä vastaa päällysmiehellesi, kun hän on vihoissaan, vaan väisty hänen tieltään! Puhu sävyisästi hänelle, joka on puhunut sinulle vihapäissään, ja tyynnytä hänen sydäntänsä! Älä sano kaikkea, mitä sydämelläsi on, sille miehelle, johon et voi luottaa. Varomattomalla sanallasi, joka kerrotaan eteenpäin, sinä voit hankkia itsellesi vihamiehiä. Ihmisen ruumiiseen mahtuu enemmän kuin latoon ja se on täynnä kaikenlaisia vastauksia; valitse sinä niistä hyvät ja lausu ne, mutta telkeä huonot ruumiiseesi!

»Mies, joka sanoo pahoja sanoja, ei voi odottaa saavansa kokea hyviä tekoja.

»Älä syö leipää, kun nälkäänäkevä seisoo vierelläsi, ojentamatta hänellekin leipää syötäväksi!»

Viisas Ani teroittaa mieleen edelleen velvollisuutta kunnioittaa ja osoittaa kiitollisuutta myöskin äidille, sillä muutoin hän voi »koroittaa kätensä kohti korkeutta, ja Jumala on kuuleva hänen äänensä.» Hänhän on, Ani sanoo, »kauan kantanut sinua sydämensä alla ja sitten selässään, ja kolme vuotta oli hänen rintansa sinun suussasi.[92] Hän synnytti ja kasvatti sinut ilman, että sinun likasi häntä iljetti. Ja kun sinä sitten tulit kouluun ja sait kehittää itseäsi kirjurin toimeen, hän piti joka päivä sinusta huolta antamalla leipää ja olutta talostansa.

»Kun kuolema tulee sinua noutamaan, anna hänen löytää sinut hyvin valmistuneena! Ah, kun se hetki on lyönyt, ei sinun auta sanoa: 'Minä olen liian nuori, tullakseni poistemmatuksi!' Sillä kuolema tulee milloin tahtoo ja vie imeväisen äitinsä rinnoilta yhtähyvin kuin vanhuksen. Ajattele sitä. Sillä minä annan sinulle hyviä neuvoja, jotka sinun pitää kätkeä sydämeesi. Tee niin! ja sinusta on tuleva hyvä ihminen, ja kaikenlaatuiset onnettomuudet pysyttelevät erillänsä sinusta.»

Amen-em-open viisaudenkirja ja Salomon sananlaskut.

Aivan erityisen kiintoisa on 10:nneltä vuosisadalta e.Kr. tai hiukan myöhäisemmältä ajalta peräisin oleva viisaudenoppi, joka äskettäin on julkaistu maattuaan British Museumissa aina vuodesta 1888 saakka. Se on merkillisimpiä egyptiläisiä sivistysasiakirjoja, mitä on olemassa. Mutta se on hyvin vaikea kääntää, sillä se on hyvin huolimattomasti tehty jäljennös alkuperäisestä. Teksti vilisee sanoja, joita ei tunneta muista kirjoituksista, ja se on täynnä kielellisiä käänteitä, jotka aiheuttavat suuria vaikeuksia. Senvuoksi on tähän saakka vain vaillinaisesti kyetty tulkitsemaan kirjoittajan omituisia ja omaperäisiä ajatuksia. Huolimatta kaikista yrityksistä eivät ainoastaan yksityiset lauseet ja ajatukset, vaan kokonaiset kappaleetkin ovat vielä tänäkin päivänä selittämättä.

Sanoimme äsken, että tässä tekstissä on jotakin vallan erikoista. Ja mikä on tämä erikoisuus? Se, että meillä on tässä edessämme todellinen kirjailijapersoonallisuus, joka lausuu ajatuksia, joista aikaisemmin ei ole löytynyt jälkeäkään Egyptissä. Kaikki, mikäli muutoin tunnemme egyptiläistä kirjallisuutta, on hyvin vähän kirjailijayksilöllisyyden leimaamaa. »Me olemme tässä», tanskalainen egyptologi H.O. Lange sanoo, »kaukana kaavamaisesta, perinnäisomaisesta lauseparsien käytöstä».

Kirjoittaja, jonka nimi on Amen-em-ope, oli korkea virkamies, jonka arvonimi oli »kuninkaallinen Egyptin viljakirjuri». On muistettava, että valtion verot perittiin viljana tai muina luonnontuotteina, että kaikkialla oli valtion vilja-aittoja ja että verojen perimistä oli valvomassa monihaarainen virkamieskunta.

No niin, Amen-em-ope puhuu »pojalleen, lapsistaan nuorimmalle», ja antaa hänelle elämänohjeita seurustelutaidossa ja siveellisiä opetuksia, että hän välttäisi pahaa ja tulisi onnelliseksi tässä maailmassa. Erityisesti vanha, viisas isä kehoittaa maltillisuuteen ja sävyisyyteen: »Ojenna kiihtyneelle kätesi, ja kun Jumalan käsi on hänet hylännyt, niin ravitse häntä leivällä luonasi! Jumalalle on myöskin mieluista viipyä, ennenkuin puhuu kiivastuneelle miehelle. Ole senvuoksi levollinen riitaveljesi edessä ja taivuta itsesi hänen edessänsä, joka sinua loukkaa! Nuku yö, ennenkuin puhut hänelle! Sillä hän on kuin myrskytuuli, joka riehuu kuin tuli oljissa.

»Älä kosta sille, jota vihaat! Ethän sinä tunne Jumalan suunnitelmia. Heittäydy Jumalan käsiin,[93] niin sinun sävyisyytesi ja lempeytesi on saattava vihollisesi lankeamaan. Älä ahnehdi toisten omaisuutta, vaan ole oikeamielinen teoissasi! Oikeamielisyyden hyveen Jumala antaa sille, jota hän rakastaa.

»Ole lempeä veroja periessäsi äläkä käytä vääriä punnuksia viljaa punnitessasi, silloin sinä voit nukkua levollisesti ja olla iloinen seuraavana päivänä. Mutta älä anna myöskään talonpojan lahjoa itseäsi viljalla äläkä vehkeile hänen hyväkseen verolistaa laatiessasi, kun hän tahtoo viekastella veronmaksussa!

»Maata mitatessasi älä muuta rajapyykkiä äläkä tartu lesken rajamerkkiin! Ken sen tekee, on väkivallantekijä heikkoa kohtaan. Hänen varastoaittansa tuhotaan, hänen tavaransa otetaan hänen lapsiltaan, ja hänen omaisuutensa annetaan toiselle. Älä himoitse vähävaraisen omaisuutta äläkä tavoittele hänen leipäänsä! Köyhän omaisuus saa aikaan myrskyn melussa ja se karvastelee kurkkua. Parempi on vakkanen viljaa, jonka Jumala sinulle antaa, kuin viisi tuhatta vakkaa, jotka väkivallalla otetaan. Lyhyen ajan ne viihtyvät ladossa, eivätkä ne ravitse vadissa. Parempi on niukka jokapäiväinen leipä ja tyytyväinen sydän kuin rikkaus ja tora ja riita. Älä tavoittele senvuoksi rikkautta äläkä huokaile köyhyyttä! Ahnaan ja tyytymättömän laivaa ajelevat ympäriinsä hyökyaallot, mutta tyytyväisen pienellä veneellä on myötäinen tuuli.

»Ole armelias köyhille ja vieraille! Älä karkoita vierasta öljyastiasi äärestä, niin sen sisältö tulee monenkertaiseksi! Jos sinulla on lautta, niin ota lauttausmaksu siltä, joka voi maksaa, mutta säästä köyhä siitä! Jumala rakastaa sitä, joka pitää kunniassa köyhän miehen, enemmän kuin sitä, joka pitää suurta melua ylhäisestä miehestä.

»Ole hienotunteinen kanssaihmisiäsi kohtaan: Älä naura sokealle, älä pidä pilkkanasi kääpiötä äläkä kiusaa rampaa! Älä ilvehdi ihmisen kanssa, joka on Jumalan kädessä,[94] äläkä ole hänelle raaka, kun hän sattuu sinua töykkäämään! Ihminen on savi ja oljenkorsi, ja Jumala on rakennusmestari. Hän repii ja hän rakentaa joka päivä, mielensä mukaan hän tuhannet ihmiset alentaa ja hän ylentää toiset tuhannet vallitsemaan kanssaihmisiänsä. Ole senvuoksi nöyrä! Ei taitu selkä siltä, joka sen taivuttaa.

Vilpittömyys on myöskin hyve, jota viisas isä teroittaa mieleen. »Älä puhu kerskuen toisen ihmisen kanssa! Jumala sitä inhoaa. Älä erota sydäntäsi kielestäsi, niin kaikki sinun suunnitelmasi onnistuvat, ja sinä olet saava arvon ihmisten silmissä ja oleva hyvässä turvassa Jumalan kädessä. Jumala vihaa sitä, joka teeskentelee puheessaan; kaksikielistä hän suuresti inhoaa. — Mutta älä myöskään avaa sydäntäsi liiaksi ihmisille, äläkä anna oman arvosi kärsiä siitä vauriota. Älä ole avomielinen lörpöttelijälle! Mies, joka säilyttää salaisuuden sydämessään on parempi kuin se, joka sen kertoo ja tuottaa sillä vahinkoa.»

Aiheettomasta huolehtimisesta viisas myöskin varoittaa: »Älä asetu levolle peläten huomispäivää! Ei kukaan ihminen tiedä, millainen siitä on tuleva. Ole senvuoksi levollinen ja vahvista sydäntäsi.»

Aito egyptiläinen on käsitys päällysmiehen ja käskyläisen välisestä suhteesta. Kuuliaisuuden velvollisuudesta sanotaan: »Salli päällysmiehesi lyödä itseäsi ja kätke nyrkkisi viittaasi ja anna hänen haukkua itseäsi, mutta seiso sinä vaieten. Kun sinä seuraavana päivänä astut hänen eteensä, hän antaa sinulle leipää avoimin käsin.»

Erinäisisssä kohdissa Amen-em-open viisaudenkirja muistuttaa Anin viisaudenoppia. Mutta Anilta puuttuu melkein kokonaan persoonallisen uskonnollisuuden taustaa, joka kannattaa Amen-em-open kehoituksia. Amen-em-open kehittely ei ole, suurin piirtein nähtynä, kuivaa ja nokkaviisasta käytännöllistä elämänviisautta, vaan me kohtaamme siinä korkeamman laadun siveellisiä ja uskonnollisia periaatteita, kuin mitä tunnemme muusta egyptiläisestä viisaudenkirjallisuudesta. Viisas opettaja viittaa alati Jumalan tahtoon, ja erityisen kiintoisaa on, että hän tällöin ei puhu mistään määrätystä jumalasta, vaan yleensä Jumalasta siveellisenä, äärettömänä olentona, josta hän tuntee olevansa riippuvainen ja jonka edessä hän tuntee edesvastuuta.

Meidän on siirryttävä aina ensimmäiseen vuosisataan j.Kr. löytääksemme jotakin vastaavaa egyptiläisessä kirjallisuudessa. Siellä täällä esiintyy lausuntoja, jotka vievät ajatuksen Vanhan Testamentin Salomon sananlaskuihin.