Part 13

"Se riittää, hyvät herrat, se riittää!" huudahti Macpherson, kun Hetherwick oli jupissut myöntävästi. "Niin, se on kummallinen, synkkä juttu, enkä lainkaan aavistanut sekaantuvani siihen, ennen kuin konstaapelinne pistäytyi luonani tänä aamuna, herra Matherfield. Mutta sitten minulle selvisi! Ollakseni lyhytpuheinen sanon teille heti, että pullossa olleen vahvistuslääkkeen valmistin minä!"

Matherfield hieroi käsiään vastakkain.

"Hyvä!" hän virkkoi tyynesti. "Hyvä! Ja nyt sitten tärkein kysymys! Ketä varten?"

"Eräälle tohtori Charles Ambroselle hänen omasta määräyksestään", vastasi Macpherson. "Se on jonkunlainen elvyke. Ensimmäisen kerran valmistin sitä hänelle kaksi vuotta sitten; senjälkeen olen valmistanut sitä hänelle useita kertoja. Viimeisen kerran se tapahtui noin kuusi viikkoa takaperin. Kaikki päivämäärät ovat kyllä kirjoissani; voin näyttää teille ne."

"Malttakaas vähän!" kehoitti Matherfield. "Se ei ole niin varsin tärkeää -- vielä. Tohtori Charles Ambrose, niinkö? Onko teillä hänen osoitteensa?"

"Kyllä, varmasti!" vastasi rohdoskauppias. "Hänen osoitteensa on John-katu 59, 3B."

"Adelphissa!" esitti Matherfield täydennykseksi.

"Adelphissa, juuri niin, John-katu 59, 3B, Adelphi", toisti Macpherson. "Myöskin se on kirjoissa."

Matherfield jäi äkkiä tuijottamaan lattiaan äänettömänä. Nostaessaan päänsä taaskin pystyyn hän katsoi Hetherwickia silmiin.

"Eikö Granett huutanut, että hän tunsi erään läheisyydessä asuvan lääkärin, syöksyessään pois junasta Charing Crossin maanalaisella asemalla?" hän kysyi. "Ainakin kai saitte sen vaikutuksen, että hän tiesi jonkun lääkärin siellä lähellä?"

"Hän sanoi selvästi: läheisyydessä", vakuutti Hetherwick. "Kah, arveletteko --"

Matherfield keskeytti hänet heilauttamalla kättään ja kääntyi jälleen rohdoskauppiaaseen päin. "Oletteko nähnyt tämän tohtori Charles Ambrosen?" hän kysäisi äkkiä.

"Olen toki, herra Matherfield, useita kertoja", vastasi mies. "Mutta kun nyt johduin sitä ajattelemaan, en äskettäin."

"Milloin viimeksi?" tiedusti Matherfield.

"Muistaakseni silloin, kun hän käväisi täällä ja käski minun valmistaa hänelle uuden pullon virkistyslääkettään", sanoi Macpherson mietittyään jonkun aikaa. "Kuten juuri äsken mainitsin, on siitä ehkä kuusi viikkoa. Mutta kirjoissa --"

"Älkää vielä välittäkö kirjoista! Minkänäköinen tämä tohtori Charles Ambrose on?"

"Pitkä, komea, hienopiirteinen mies -- luullakseni noin nelikymmenvuotias. Iho, tukka, silmät, parta tummat. Viikset ja parran hän on leikkauttanut -- niin, ulkomaalaisen tapaan. Oikeastaan hän muistuttaakin enemmän espanjalaista kuin englantilaista."

"Mutta onko hän englantilainen?"

"Olen aina pitänyt häntä englantilaisena; hän puhuu kieltämme kuin englantilainen -- se on, kuten yläluokkaan kuuluva englantilainen. Kerran hän mainitsi olevansa Oxfordissa opiskelleita -- puhelimme yliopistoista."

"Oliko hän hyvin puettu?"

"Kyllä vain, kyllä hän oli! Muodikas, hieno mies."

"Oletteko koskaan nähnyt häntä puettuna väljään, tummaan päällystakkiin, kaula ja kasvojen alaosa kiedottuina isoon, valkeaan, silkkiseen kaulaliinaan?"

"Kyllä olen nähnyt hänet sellaisessa asussa! Koleina iltoina. Tosiaan, myöskin sen hän kertoi minulle, että hänen kurkkunsa oli herkkä tulehtumaan."

"Hän suojasi itseään hyvin kaulaliinalla, vai mitä?" virkkoi Matherfield.

"Juuri niin! Hänellä oli se käydessään täälläkin."

Matherfield loi Hetherwickiin merkityksellisen katseen.

"Hän on sama mies, joka kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla sinä iltana! Se mies, jonka Ledbitter näki, mutta jota kukaan ei ole nähnyt senjälkeen!" hän huudahti. "Miljoona yhtä vastaan siitä! Mutta kuka hän on?"

"Tiedätte hänen nimensä ja osoitteensa", huomautti Hetherwick.

"Niin -- mutta tiedän myös, ettei tämä herra Macpherson ole nähnyt häntä äskettäin!" tokaisi Matherfield kuivakiskoisesti. "Kuinka usein, herra Macpherson, te häntä tavallisesti näitte? Tarkoitan: näittekö häntä yleensä muulloin kuin silloin, kun hän kävi liikkeessänne?"

"Kyllä. Olen nähnyt hänet kadulla", vastasi rohdoskauppias. "Olen myöskin nähnyt hänen menevän Ruleen ja Romanoon sekä tulevan sieltä."

"Toisin sanoen", päätteli Matherfield, "hän oli varsin hyvin tunnettu Thamesin rantatien tässä päässä. En nyt ole varma siitä, etten itsekin ole nähnyt sellaista miestä -- musta, silkille välkkyvä, huolellisesti hoidettu parta, aina perin komeasti puettu. Mutta -- herra Macpherson ei ole tavannut häntä viime aikoina! Hm! Tiedättekö, harjoittiko hän tointansa, herra Macpherson?"

"Siitä en osaa sanoa mitään, herra Matherfield. Kun hän nimitti itseään tohtori Ambroseksi, otaksuin, että hän otti vastaan potilaita; mutta en lainkaan tiedä, minkälainen hänen oppiarvonsa oli ja minkälaiset hänen tutkintonsa olivat."

Matherfield vilkaisi kirjariviin, joka oli huoneen seinustalla olevan pöydän yläpuolella.

"Onko teillä jotakin uutta lääkäriluetteloa?" hän kysyi. "No, hyvä! Katsotaanpa sieltä! Etsikää sieltä hänen nimensä, herra Hetherwick!" jatkoi hän rohdoskauppiaan otettua kirjan hyllyltä. "Olette tottuneempi käsittelemään kirjoja kuin minä. Otetaanpa selville, onko siellä hänestä mitään!"

Selailtuaan jonkun aikaa luettelon lehtiä Hetherwick pudisti päätään.

"Täällä ei ole lainkaan Charles Ambrosen nimeä", hän ilmoitti. "Etsikää vaikka itse!"

Matherfield silmäili osoitettua paikkaa eikä virkkanut mitään. Macphersonilta pääsi hämmästyksen huudahdus.

"Niinpä niin, hän lienee ulkomaalainen sittenkin", hän huomautti. "Mutta minä en olisi pitänyt häntä ulkolaisena, ja varmasti hän sanoi minulle suorittaneensa tutkinnon Oxfordissa."

"Olkoonpa ulkolainen tai oxfordilainen, minun on saatava hänestä enemmän tietoja!" selitti Matherfield, nousi seisomaan ja tarttui keppiinsä päättäväisen näköisenä. "Niin, herra Macpherson, olemme teille kiitollisia, ja jos tämä johtaa tuloksiin -- ymmärrätte! Mutta tällä hetkellä noudattakaa varovaisuutta, josta te skotlantilaiset olette niin kuuluisia -- vai mitä?"

Kadulla Matherfield laski kätensä Hetherwickin kyynärvarrelle.

"Herra Hetherwick", hän lausui juhlallisesti, "olemme jäljillä -- vihdoinkin! Niin totta kuin nimeni on Matherfield, olemme päässeet jäljille! Nyt lähdemme John-kadulle Adelphiin -- ja olen valmis lyömään vetoa vaikka kuinka paljon siitä, että mies on kadonnut!"

KAHDEKSASTOISTA LUKU

Sähkösanoma

Hetherwick seurasi kumppaniaan Thamesin rantatien poikki Adelphiin ja siihen taloon, johon he aikoivat -- vanhaan, adamsilaiseen rakennukseen, joka nyt oli jaettu vuokra-asunnoiksi. Matherfield ei vaivautunut nousemaan ylempiin kerroksiin; hän etsi käsiinsä isännöitsijän ja tiedusti häneltä; mies pudisti päätään.

"Tohtori Ambroseko, sir?" hän kertasi. "Niin, kyllä, tohtori Ambrose asuu täällä -- 3 B:ssä. Mutta hän ei ole asunnossaan, hän ei todellakaan ole kotosalla. Hän on ollut poissa noin kolme viikkoa -- en tiedä, missä hän on."

Luotuaan Hetherwickiin merkitsevän silmäyksen Matherfield veti isännöitsijän syrjään ja puheli hänelle hetkisen; pian mies poistui portaita myöten pohjakerrokseen, josta he olivat hänet noutaneet.

"Asiat sujuvat hyvin", huomautti Matherfield, iskien silmää. "Hän vie meidät Ambrosen asuntoon. Sanoinhan, ettemme tapaisi Ambrosea täältä. Ei toki! Luulisin hänen livistäneen!"

"Entä jos hän palaa -- meidän ollessamme täällä?" virkkoi Hetherwick.

"Jospa hän sen tekisi!" vastasi Matherfield hihittäen. "En mistään muusta olisi niin mielissäni! Jos hän tulisi, niin pyytäisin häntä pienelle kävelylle kanssani -- selittämään muutamia asioita. Mutta hän ei näyttäydy! Mutta tuossa on isännöitsijä. Mennään yläkertaan!"

Isännöitsijä ilmestyi jälleen avainkimppu kädessään ja opasti heidät vanhan talon ylimmässä kerroksessa olevaan asuntoon. Avattuaan oven hän astui sivuun.

"Teidän ei tarvitse odottaa", selitti Matherfield. "Suljen oven poistuessamme ja ilmoitan siitä teille."

Heti isännöitsijän poistuttua hän meni sisään Hetherwick kintereillään ja sulki sitten huolellisesti oven heidän jälkeensä. Mutta vilkaistuaan ympärilleen arkihuoneessa, johon he olivat tulleet -- se oli hieman siivoton ja kehnosti kalustettu -- Hetherwick astui suoraan takan luokse ja osoitti uunin reunuksen yläpuolella riippuvaa, vanhuuttaan tahrautunutta ja haalistunutta valokuvaa.

"Tuossa on heti selvä ja merkitsevä todistuskappale!" hän huudahti. "Tiedättekö, mikä tuo on, Matherfield?"

Matherfield katsoi osoitettuun suuntaan ja pudisti sitten päätään.

"Minulla ei ole siitä hämärintä aavistustakaan", hän vastasi. "Näen, että se on jonkun vanhan kirkon valokuva -- siinä kaikki."

"Se on kuuluisa Sellithwaiten seurakunnan kirkko!" selitti Hetherwick. "Yksi Englannin kauneimpia kirkkoja! Katselin sitä -- vain pikimmältään -- käydessäni siellä. No niin, miksi on tämän miehen huoneessa Sellithwaiten kirkon kuva? Hannaford oli Sellithwaitesta."

"Se on joka tapauksessa tärkeä seikka", myönsi Matherfield. "Tänään pääsemme todella eteenpäin!" Hän silmäili valokuvaa tarkemmin. "Upea, vanha rakennus, kuten sanoitte", hän jatkoi. "Yksistään se, että hän on ripustanut kuvan seinälleen, todistaa, että hän on kiintynyt siihen. Sellithwaitelainen, todennäköisesti. Mutta siitä kaikesta saamme kyllä selon. Tarkastetaanpa nyt huonetta!"

Hetherwickin mielestä ei siellä ollut paljoakaan nähtävää. Asunnossa oli arkihuone, makuuhuone ja pieni kylpyhuone. Kalustus oli yksinkertainen, vanha ja jokseenkin kulunut; koko sisustus viittasi siihen, ettei huoneen asukas ollut kovinkaan varakas; ainoana varallisuuden merkkinä olivat pukeutumispöydän kalusto, hieno, joskin paljon käytetty seurustelupuku, joka oli heitetty sängynlaidalle ja huolellisesti laskoksiin taitetut ja silitetyt vaatteet makuuhuoneessa. Arkihuoneen hyllyllä oli joitakuita kirjoja, etupäässä lääketieteellisiä teoksia, muutamia henkilökuvia, pääasiallisesti opistolais- ja koululaisryhmiä, seinillä; keskellä lattiaa oli pöytä, jolla oli sekaisin kirjoja, kirjoitusvehkeet ja paperia. Matherfield alkoi penkoa niitä.

"Katsokaahan tuota!" hän huudahti äkkiä, osoittaen irtolehti-kalenteria, joka oli asetettu nojalleen kirjoituspöydän reunustaa vasten. "Huomatkaa päivämäärä! Maaliskuun kahdeksastoista! Juuri sinä päivänä Hannaford sai leponsa. Tai, ihan täsmällisesti puhuen, se oli edellinen päivä. Oikeastaanhan Hannaford kuoli yhdeksäntenätoista -- kello -- paljonkos se olikaan! -- joka tapauksessa hyvin varhain aamulla. Mitä tästä käy selville? Se, ettei Ambrose ole ollut täällä kahdeksannestatoista päivästä lähtien. Siis -- halloo!"

Käännellessään imuparperilehtiön ympärillä viruvia irtonaisia papereja hän oli äkkiä saanut käteensä sähkösanoman; yhtä äkkiä hän sysäsi sen Hetherwickille.

"Katsokaas!" hän huudahti. "Sepä löytö! Paras -- tähän mennessä!"

Hetherwick luki viattomalta näyttävän sanoman:

'Se sopii. Kohtaan teidät Victorian kirjamyymälän luona tänä iltana kuten ehdotitte.

_Hannaford_.'

"Entä päiväys?" sanoi Matherfield kiihkeänä. "Maaliskuun kahdeksastoista! Nyt se on selvä. Se mies, joka kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla, pitkä, kaulahuiviin kiedottu mies, jonka Ledbitter näki, oli Ambrose! Se on -- varma!"

"Siltä tuntuu", vahvisti Hetherwick. Hän tarkasti yhäti sähkösanomaa. "Lähetetty Fleet-streetiltä kello kaksitoista ja viisitoista samana päivänä", hän mutisi. "Niin -- siinä ei näytä olevan paljoa sijaa epäilylle. Mikähän mies tämä Ambrose on?"

"Siitä saamme pian tietoja!" vakuutti Matherfield reippaasti. "Nyt tuo sähkösanoma taskuun, ovi jälleen lukkoon, vielä jokunen sana isännöitsijän kanssa ja sitten hankkimaan niitä tietoja, joihin viittasitte! Tulkaa mukaan! Myöhemmin hankin kotitarkastusmääräyksen ja tutkin tämän asunnon perin pohjin. Mutta nyt liikkeelle!"

Alakertaan tultuaan Matherfield meni uudelleen isännöitsijän puheille.

"Mainitsitte tohtori Ambrosen olleen poissa jonkun aikaa", hän alkoi. "Onko se harvinaista?"

"No, ei niin varsin", vastasi mies. "Aina siitä saakka, kun hän saapui tänne pari, kolme vuotta sitten, hän on usein ollut poissa jonkun aikaa. Luullakseni hän pistäytyi Pariisissa tuon tuostakin. Mutta muistaakseni hän ei tätä ennen ole kertaakaan ollut poissa kauempaa kuin viikon yhteen menoon."

"Hän oli ilmeisesti lääkäri", huomautti Matherfield. "Kävikö täällä hänen luonaan koskaan potilaita?"

Isännöitsijä pudisti päätään.

"Ei", hän vastasi. "Häntä tapaamassa ei täällä käynyt juuri ketään -- en muista ketään paitsi niitä, jotka hän illalla toi mukanaan polttamaan piipun tai pari, ymmärrättehän. Tavallisesti hän lähti kaupungille varhain aamulla ja palasi kotiin myöhään -- hyvin myöhään."

"Entä hänen ateriansa?" tiedusti Matherfield.

"Hän ei syönyt täällä -- jollei hän itse valmistanut itselleen kahvikuppia aamulla", selitti isännöitsijä. "Kaikki ateriat ulkosalla -- aamiainenkin. Sunnuntaisin samoin kuin arkipäivisin. Näimme häntä hyvin harvoin."

"Kuka siivoaa hänen huoneensa, laittaa kuntoon vuoteen ja niin edelleen?" kysyi Matherfield.

"Vaimoni", vastasi isännöitsijä. "Hän suorittaa kaiken sen."

"Ja kuinka pitkään aikaan hänellä ei ole ollut mitään tekemistä?"

"Kaiketi kolmeen viikkoon, niin se on. Tohtori ei milloinkaan virkkanut mitään lähtiessään -- hän vain lähti. Palatessaan hän aina pistäytyi alhaalla ilmoittamassa tulleensa takaisin. Mutta koskaan hän ei ole ollut poissa näin kauan kuin tällä kertaa. Juuri tänä aamuna, vähää ennen teidän tuloanne, huomautti vaimoni minulle, että se tuntuu oudolta."

"Miksi niin?"

"Siksi, ettei hän ole ottanut mitään mukaansa. Poistuipa hän aikaisemmin vaikka kuinka lyhyeksi ajaksi, aina vei hän mukaansa käsilaukun, puhtaita liinavaatteita, parranajo-vehkeet ja muuta semmoista -- hän oli erikoisen tarkka ulkoasustaan -- aina puettu keikarimaisesti ja puhdas paita joka aamu. Hänellä olikin aina aika suuri pesulasku!"

"Tuntuiko hänellä olevan käytettävissään runsaasti rahaa?" kysyi Matherfield. "Vai päinvastoinko?"

"Sitä en voi oikein sanoa", vastasi isännöitsijä. "Hän maksoi aina säännöllisesti vuokransa meille ja pesulaskunsa, mutta mistään muusta on meidän mahdoton tietää mitään. Mutta, kuten mainitsin, hän näytti aina herrasmieheltä."

"Ymmärrän!" virkkoi Matherfield. "No niin -- iltapäivällä näette minut jälleen."

Hän asteli Thamesin rantatielle ja käski siellä Hetherwickin nousta ensimmäiseen tapaamaansa vuokra-autoon.

"Mihin nyt?" tiedusti Hetherwick, kun Matherfield oli seurannut häntä autoon lausuttuaan ohjaajalle jotakin.

"Nyt menemme, sir, Hallam-kadulle, lääkintähallituksen virastoon", vastasi Matherfield kerkeästi. "Olen ennenkin saanut penkoa lääkärien entisyyttä ja tiedän, mistä saan mahdollisimman tarkat tiedot heistä. Nyt otan selvää tohtori Charles Ambrosesta -- luonnollisestikin siinä tapauksessa, että hän on englantilainen lääkäri."

"Otaksuttavasti hän ei ole", arveli Hetherwick, "samoin kuin Baseveriekaan ei ole".

"Ahaa, Baseverie!" huudahti Matherfield. "Tällä hetkellä en muistanut koko sitä miestä. No niin, kun nyt kerran olemme siinä puuhassa, niin katsotaanpa, saammeko kaivetuksi joitakin tietoja hänestäkin. Tänä aamuna olemme saaneet aikaan koko paljon, herra Hetherwick!" hän jatkoi, hykertäen tyytyväisenä käsiään. "Olemme saaneet jotakuinkin varmasti todistetuksi, että juuri Ambrose kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla, ja tiedämme, että Macpherson valmisti juuri hänelle sen pullon, jossa Granettin huoneesta löydetty myrkky oli. Ja nyt saamme toivottavasti lisää valaistusta hämäryyteen!"

Pian oli Hetherwick huoneessa, jossa paitsi häntä ja Matherfieldia oli yksitotinen virkamies. Nähtyään Matherfieldin valtakirjan ja kuultuaan hänen selityksensä tiedustelun syistä alkoi hän selailla luetteloitaan. Sitten hän poistui huoneesta ja viipyi poissa jonkun aikaa. Palatessaan hän toi kaksi paperiliuskaa, jotka hän ojensi Matherfieldille.

"Käskin kirjoittaa haluamanne tiedot", hän sanoi, "joten voitte tutustua niihin, milloin haluatte. Te" -- hän hymyili kylmästi -- "tahtoisitte arvattavasti kovin mielellänne löytää nämä miehet käsille."

"On perin todennäköistä, sir, että ennenkuin tämä päivä on mennyt mailleen, tavattoman kiihkeästi haluan saada heidät molemmat käsiini!" vastasi Matherfield, ja näytti melkein siltä kuin hän olisi iskenyt silmää. "Enemmän kuin kiihkeästi!"

Totinen virkamies nyökkäsi ja hymyili jälleen. Matherfield ja Hetherwick lähtivät. Kadulle päästyään Matherfield vilkaisi ympärilleen.

"Herra Hetherwick", hän sanoi, "kello on jo paljon yli kaksitoista, ja minä söin aamiaista ennen kahdeksaa -- minun on nälkä! Poiketaan ensimmäiseen tiellemme osuvaan, siistiin ruokalaan ja tilataan jotakin haukattavaa! Ja siellä silmällemme näitä papereita."

Pian hän vei Hetherwickin erääseen ravintolaan; huomautettuaan pitävänsä oluesta ja juustosta siihen aikaan päivästä hän tilasi niitä ja vetäytyi kodikkaaseen nurkkaukseen, mihin Hetherwick seurasi häntä otettuaan wiskyä ja soodaa.

"Työskentelymme menestykseksi, herra Hetherwick!" esitteli Matherfield, kohottaen lasiaan. "Nyt minulla on varma tunne, että liitämme ketjuun renkaan toisensa jälkeen. Mutta katsotaanhan, mitä näihin paperilappuihin on piirustettu."

Hän laski paperikaistaleet pöydälle, jonka ääressä he istuivat. Kumpikaan ei ollut varsin monisanainen, mutta Hetherwickista niiden suora ja koristelematon sisältö oli kylläkin suurimerkityksinen.

"Charles Ambrose, lääk. kand. (Oxf.). Terveyshoidon tark., Cray port, Lancs., 1903-4; lääkärinä Whiteburn, Lancs., 1904-9; poliisilaitoksen lääkärinä, Sellithwaite, W.R., Yorksh., 1909-12; lääkärinä, Brondesbury, Lontoo, 1912-18. Poistettu luettelosta lääkintöhallituksen määräyksestä lääkärille sopimattoman käytöksen tähden, 1918."

"Se hänestä", mutisi Matherfield posket pullollaan leivästä ja juustosta. "Arvasin, että se olisi jotakin sentapaista! Ja nyt toiseen!"

"Cyprian Baseverie, lääk. & kir. lis. (Edinb.). Lääkärinä Birminghamissa, 1897-1902; Wyboroughissa, Northants, 1902-ix; Dalstonissa, N., 1911-17. Tuomittu petoksesta rikosasiain keskusoikeudessa 1917 ja poistettu luettelosta lääkintähallituksen määräyksestä 1918."

"Ho-hoo!" äänsi Matherfield. "Ollut jo lain kourissa, vai niin? Kas niin, herra Hetherwick, tietovarastomme karttuu, sir! Saamme selville yhä lisää. Baseverie on tuomittu rikollinen. Molemmat on pyyhitty pois lääkäriluettelosta. Ambrose on varmasti ollut Sellithwaitessa -- ja aikamääristä päättäen hänen on täytynyt olla siellä Whittinghamjutun aikana. Lupaava pari -- meidän tutkittavaksemme! Mitä arvelette?"

"Mietin sitä, tuntevatkohan nuo miehet toisensa", vastasi Hetherwick.

"Se ei minua ihmetyttäisi", sanoi Matherfield. "Otaksuttavasti he tuntevat ja ovat molemmat sekaantuneet tähän juttuun, rikostovereita, toistensa apulaisia. Mutta kun nyt tiedän heistä näin paljon, on minun helppo saada selville heistä vielä enemmän, erittäinkin Ambrosesta, joka on ollut poliisilaitoksen lääkärinä. Voin myöskin ottaa yksityiskohtaisen selon Baseverien rikoksesta. Pettänyt kai jotakin potilastaan, luulisin. Panen jo tänään iltapäivällä miehen tai kaksi työhön hankkimaan yksityiskohtaisia tietoja Baseveriesta ja Ambrosesta. Itse menen tietystikin tutkimaan Ambrosen asunnon John-kadun varrella läpikotaisin."

"Ja kaiketi Macphersonin todistuksen nojalla käskette etsiä Ambrosea?" huomautti Hetherwick.

"Se on selvä! julkaisemme virallisen etsintäkuulutuksen, jossa kuvailemme hänet mahdollisimman hyvin", vastasi Matherfield. "Mutta sanonpa, että luullakseni on perin vaikeata päästä häneen käsiksi. Jos tahdotte kuulla yksityisen mielipiteeni, niin uskon hänen saaneen Hannafordin keksinnön selostuksen ja matkustaneen Atlantin toiselle puolelle muuttaakseen sen rahaksi."

"Se on hyvin todennäköistä", myönsi Hetherwick. "Entä Baseverie?"

"Nyt en niin paljoa välitä hänestä", selitti Matherfield. "Ambrose näyttää siltä mieheltä, joka minun on löydettävä -- ainakin ensi aluksi. Mutta panen parhaani saadakseni Baseverienkin kynsiini. Jos nuo Penteneyt ja Blenkinsopit vain olisivat tulleet puhumaan meille eivätkä olisi ryhtyneet punomaan omia suunnitelmiaan, niin jotakin kunnollista olisi saatu aikaan. En olisi antanut sen miehen luikkia tiehensä!"

"Minun luuloni on", virkkoi Hetherwick, "että Baseverie ja Ambrose ovat yhdenvertaisia rikoskumppanuksia tässä jutussa. Ja -- mistä tiedämme, etteivät he kohdanneet toisiaan Doverissa ja etteivät he ole pujahtaneet maasta yhdessä?"

Yhäti aprikoiden sitä Hetherwick seuraavana aamuna poikkesi Lincoln's Inn Fieldsin varrelle ja pyysi tavata jompaakumpaa johtajaa. Hänet opastettiin samaan huoneeseen, jossa Matherfield ja hän olivat edellisenä päivänä olleet keskustelemassa. Mutta hän tapasi majuri Penteneyn yksin. Blenkinsopilla, ilmoitti nuorempi liikekumppani, oli hoidettavina asioita oikeudessa sinä aamuna.

"Tulin kysymään", selitti Hetherwick, "oletteko saanut lisätietoja Baseverien katoamisesta Doverissa".

Penteneyn kasvolihakset nytkähtivät.

"Olen entistä enemmän harmissani siitä!" vastasi hän. "Miehemme oli käyttäytynyt anteeksiantamattoman typerästi -- ja kuitenkin hän on aina ennen ollut niin varma ja luotettava. Hän palasi eilen iltapäivällä allapäin, pahoilla mielin, kertoi meille kaikki ja sai oikein aimo läksytyksen. Aluksi hän oli toiminut hyvin. Hän oli seurannut ajettavaansa Riversreade courtista Dorkingiin, sieltä Redhilliin ja sieltä Doveriin, muuttaen pari kertaa ulkoasuaan. Baseverie majoittui johonkin hotelliin -- en muista nyt nimeä -- lähelle satamaa; varmana siitä, ettei Baseverie aavistanut olevansa seurattu, myöskin meidän miehemme sijoittui sinne. Ei mitään tapahtunut. Hän näki Baseverien sinä iltana päivällisellä, sittemmin tupakkahuoneessa, jopa hän pelasi Baseverien kanssa biljardiakin ja näki hänen menevän huoneeseensa makuulle; heidän huoneensa olivat vieretysten. Hän luuli varmasti tapaavansa miehen aamiaisella, mutta mentyään alas huomasi linnun lentäneen tiehensä jo ennen kello kuutta, kuten yövahti ilmoitti -- tietymätöntä minne. Eikä miehemme löytänyt hänestä jälkeäkään asemalla, ei satamassa, ei missään."

"Huolimatonta silmälläpitoa", moitti Hetherwick.

"Pahempaa kuin huolimatonta!" vahvisti Penteney. "Kuten mainitsin, hän sai kuuman ripityksen. Mutta nyt --"

Blenkinsopin pöydällä olevan puhelimen kello kilisi. Pyytäen anteeksi Penteney riensi vastaamaan. Hetkistä myöhemmin pääsi häneltä tukahdutettu hämmästyksen huudahdus ja sitten heti kiihkeä kysymys. Hän kääntyi äkkiä Hetherwickin puoleen.

"Hyvä Jumala!" hän huudahti. "Mitä tämä kaikki merkitsee? Puhelimessa on lady Riversreade. Hän kertoo, että hänen sisarensa, joka saapui eilen, ja neiti Featherstone on ryöstetty! Ryöstetty -- tänä aamuna!"

Hetherwick ponnahti seisomaan, huudahtaen kiivaasti puolittain hämmästyneenä, puolittain epäillen. Mutta hänen ajatuksensa olivat jo Rhonan luona; hän näki mielessään tytölle tilanteesta koituvat vaarat selvemmin kuin Penteney saattoi nähdä.

"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Ryöstetty! Keskellä valoisaa päivää? Ja -- sieltä?"

Mutta Penteney oli yhäti innokkaana puhelimessa, kysellen ja vastaillen hätäisesti.

"Kyllä, kyllä!" hän saneli. "Tietysti -- poliisille -- kyllä! Tulen sinne suoraa päätä -- autossa -- käskekää poliisien toimia reippaasti!"

Laskien puhelintorven kädestään hän pyörähti kiivaasti Hetherwickiin päin.

"Minä pelkään, ettei se ole lainkaan mahdotonta", hän sanoi. "Lady Riversreade selitti, että heidät ryöstettiin matkalla kartanosta hoitolaan -- hän on kuullut puhuttavan isosta autosta, jossa oli outoja miehiä. Lähden sinne heti -- tässä jutussa piilee enemmän kuin ensi silmäyksellä näyttää."

"Minä tulen mukaan", tarjoutui Hetherwick. "Mistä saamme auton -- nopeakulkuisen?"