Part 12
"Se on hyvä. Olette siis käynyt Sellithwaitessa", virkkoi Blenkinsop, hymyillen taaskin ovelan älykkääseen tapaansa, "ja nyt johdumme viimeaikaisiin tapahtumiin, jotka ovatkin paljoa tärkeämmät. Vähän aikaa takaperin -- sanokaamme Hannafordin saapuessa Lontooseen -- oli lady Riversreaden ja madame Listorellen asema seuraava. Lady Riversreade, sir John Riversreaden leski, oli perinyt miesvainajansa melkoisen omaisuuden, asettunut asumaan Riversreade courtiin Surreyhin ja perustanut kotinsa läheisyyteen hoitolan haavoittuneita upseereja varten, jonka edustajana Lontoossa on tämä ystäväni ja liikekumppanini, majuri Penteney. Hänen sisarellaan madame Listorellella oli vuokra-asunto Paddingtonissa ja toinen New Yorkissa. Hän oleskeli etupäässä New Yorkissa, mutta käymäseltään joskus Lontoossa ja joskus Pariisissa. Tosiasiallisesti madame Listorelle on jalokivien tuntija ja harjoittaa niiden kauppaa. Mutta hän on äskettäin mennyt kihloihin ja menee pian avioliittoon erään tunnetun päärin, vanhanpuoleisen, hyvin varakkaan miehen kanssa. Se on mahdollisesti suurelta osalta vaikuttanut niihin tapahtumiin, joista nyt aion kertoa teille."
"Otaksuttavasti minun mielestäni, Blenkinsop -- ei mahdollisesti", oikaisi Penteney. "Otaksuttavasti -- varmasti!"
"Otaksuttavasti, siis -- todennäköisesti!" myönsi Blenkinsop. Hän kumartui kirjoituspöytänsä ylitse kuulijoittensa puoleen. "Ja nyt, hyvät herrat, olkaa hyvin tarkkaavaisia, sillä nyt joudun tämän jutun todella tärkeisiin kohtiin, jotka erikoisesti kuuluvat poliisilaitoksen alalle. Noin kaksi viikkoa takaperin pyrki lady Riversreaden puheille -- hän oli silloin Riversreade courtin läheisyydessä sijaitsevan hoitolansa yksityiskonttorissa -- eräs mies, joka käytti tohtori Cyprian Baseverien nimellä varustettua käyntikorttia. Lady Riversreade luuli, että käyntikortin omistaja oli lääkäri, joka halusi tutustua hoitolaan, ja mies päästettiin hänen luokseen. Pian lady Riversreade pääsi selville, ettei vieras ollutkaan tullut siinä tarkoituksessa kuin hän oli kuvitellut. Mies puhui hänelle omituisia asioita. Aluksi hän antoi lady Riversreaden tietää perinpohjin tuntevansa lady Riversreaden sisarelle Sellithwaitessa sattuneen kaulaketjuselkkauksen. Lady Riversreade, joka tunsi koko jutun, käsitti miehen saaneen tietonsa suoraan alkulähteestä. Mies myöskin vihjasi, että madame Listorellen olinpaikka ja kihlaus olivat hänen tiedossaan; lyhyesti sanoen, hän osoitti hyvin tutustuneensa sisarusten, sekä lady Riversreaden että hänen sisarensa, perheoloihin. Sitten hän paljasti korttinsa selvemmin. Hän selitti lady Riversreadelle, että eräs lontoolainen joukkue oli saanut tietoonsa Sellithwaiten jutun: vangitsemismääräyksen, pidätyksen ja karkaamisen, että he myös tunsivat madame Listorellen kihlauksen loordi -- sanokaamme nyt aluksi loordi X:n -- kanssa ja että he vaativat palkkiota vaikenemisestaan. Toisin sanoen, he tahtoivat kiristää rahaa. Jollei heille maksettaisi heidän vaatimaansa summaa, niin he menisivät loordi X:n luokse, esittäisivät hänelle asian, kertoisivat hänelle, että hän oli kihloissa naisen kanssa, joka heidän selityksensä mukaan voitiin maamme lakien mukaan vielä pidättää ja tuomita petoksesta."
"Eikö häntä voida?" kysäisi Matherfield äkkiä. "Tällaisissa tapauksissa ei luullakseni ole mitään vanhentumisaikaa, herra Blenkinsop. Syytös ei kai raukea, vaikka kuluisi kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta!"
"Olen jo maininnut, että Sellithwaiten juttu oli tiliasia", vastasi Blenkinsop. "Aikomus ei ollut pettää, ja koko rahaerä suoritettiin korkoineen asianmukaisesti. Mutta se ei ole nyt tärkeätä -- kysymys on siitä, miten Baseverie esitti sen lady Riversreadelle. Lady Riversreade ei tietystikään tuntenut lakia, ja hän tuli levottomaksi sisarensa tähden. Hän kysyi Baseverielta, mitä tämä vaati. Mies sanoi silloin suoraan voivansa sopia miesten kanssa -- jos lady Riversreade toimittaisi rahat. He olivat, hän väitti, jollakin tavoin hänen vallassaan, ja hän voisi käyttää sitä hyväkseen. Lady Riversreade tahtoi tietää, minkälainen se valta oli; hän ei suostunut ilmaisemaan sitä. Sitten hän tiedusti, kuinka paljon mies vaati, mutta tämä ei ilmoittanut sitäkään. Baseverie sanoi vain, että jos hän olisi valmis toimittamaan rahat miesten suun tukkimiseksi, niin hän, Baseverie, koettaisi seuraavan viikon aikana pakottaa heidät suostumaan kohtuulliseen maksuun ja pistäytyisi lady Riversreaden luona seuraavana perjantaina ilmoittamassa hänelle, mitä joukkue vaati. Lady Riversreade sopi hänen kanssaan siitä."
"Ja kysyi toivottavasti neuvoa sillä välin", jupisi Matherfield. "Hänen olisi pitänyt luovuttaa mies poliisille heti paikalla!"
"Ei -- hän ei pyytänyt neuvoa", jatkoi Blenkinsop. "Madame Listorelle oli Pariisissa -- majuri Penteney oli asioissa maaseudulla. Lady Riversreade odotti Baseverien toista käyntiä. Tultuaan toistamiseen mies ilmoitti joukkueensa vaatimuksen -- kolmekymmentätuhatta puntaa. Hän määritteli myöskin, millä tavoin se olisi suoritettava -- hänen esittämänsä menettely olisi tehnyt mahdottomaksi saada selvää rahojen vastaanottajista. Mutta nyt oli lady Riversreade paremmin valmistautunut -- hänellä oli ollut ajatusaikaa. Hän odotti majuri Penteneytä seuraavana päivänä ja tiesi sisarensa palaavan Pariisista seuraavana maanantaina. Senvuoksi hän sanoi Baseverielle antavansa vastauksen maanantaina, jos tämä sopisi hänen kanssaan jostakin kohtauspaikasta Lontoossa. Vihdoin he päättivät tavata toisensa Vivianissa Candlestick-solan varrella. Baseverie poistui. Seuraavana päivänä lady Riversreade kertoi majuri Penteneylle kaikki, mitä oli tapahtunut. Senjohdosta majuri meni lady Riversreaden seurassa Vivianiin maanantai-iltana. He odottivat tunnin yli määräajan. Baseverieta ei näkynyt --"
"Niinpä niin!" mutisi Matherfield. "Hän ei tahtonut näyttäytyä -- koska majuri oli mukana!"
"Ehkä niin", myönsi Blenkinsop. "Joka tapauksessa häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Niin ollen lady Riversreade poistui, jättäen majuri Penteneyn jälkeensä. Minun sopinee mainita, että majuri viipyi siellä vielä jonkun aikaa, etsien valppaasti katseillaan miestä, jota lady Riversreade oli kuvaillut hänelle yksityiskohtaisesti -- miehen ulkomuoto on huomiotaherättävä, mikäli olen kuullut. Mutta hän ei nähnyt Baseveriesta jälkeäkään."
"Ei!" huudahti Matherfield pilkallisesti. "Ei tietysti! Mutta lady Riversreade olisi hänet tavannut -- jos hän olisi mennyt yksin!"
"No niin, siinä se asia", jatkoi Blenkinsop. "Nyt palaamme lady Riversreadeen. Hän ajoi sisarensa asuntoon Paddingtoniin, ja tapasi madame Listorellen, joka oli juuri palannut Pariisista. Hän kertoi sisarelleen kaikki, mitä oli tapahtunut. Madame Listorelle päätti heti lähteä New Yorkiin noutaakseen sikäläisestä asunnostaan eräitä papereita, jotka varmasti osoittaisivat, että hän oli täysin viaton Sellithwaiten jutussa. Jätettyään lady Riversreaden asuntoonsa madame Listorelle matkusti Southamptoniin ennen kello viittä seuraavana aamuna -- no?"
Matherfield ähkäisi syvään ja löi kädellään otsaansa.
"Niin!" hän jupisi. "Juuri niin! Totisesti! Mutta jatkakaa -- jatkakaa, sir!"
"Näytte olevan kovin ihmeissänne", sanoi Blenkinsop. "Mutta -- Southamptonissa hän tilasi matkalipun sille nimelle, jota hän aina käytti matkoillaan -- tyttönimelleen -- _Tartaricilla_, jonka piti lähteä samana päivänä iltapuolella. Sen tehtyään hän meni erääseen hotelliin puoliselle. Sitten hän alkoi pohtia asioita rauhallisemmin. Ja loppujen lopuksi hän, sensijaan että olisi matkustanut New Yorkiin, meni takaisin laivayhtiön konttoriin, peruutti pilettitilauksensa ja lähti junassa loordi X:n maatilalle Wiltshireen sekä kertoi loordille koko jutun. Sieltä hän sähkötti sisarelleen, mitä oli tehnyt, ja illalla kirjoitti hänelle. Tällä välin oli lady Riversreade varhain aamulla palannut Riversreade courtiin. Majuri Penteney meni hänen seurassaan. Lady Riversreade uskoi Baseverien varmasti tulevan häntä tapaamaan. Ja mies tuli! Mutta hän ei tavannut lady Riversreadea, vaan majuri Penteneyn -- yksin. Ja majuri Penteney puhui hänelle ensin vähän aikaa suoraa kieltä ja sitten, kuvaannollisesti puhuen, potkaisi hänet ulos, käskien hänen tehdä pahimpansa. Mies lähti -- saatuaan varoituksen, että jos hän vielä joskus näyttäytyisi siellä, hänet jätettäisiin poliisien käsiin."
Matherfield ähkäisi taaskin, mutta nyt hänen harminsa syy oli ilmeisesti toisenlainen.
"Erehdys, sir -- suuri erehdys!" hän huudahti, pudistaen päätään Penteneylle. "Teidän ei olisi pitänyt päästää sitä vintiötä sillä tavoin! Teidän olisi pitänyt luovuttaa hänet poliisille heti. Mennyt? Nyt on mahdotonta tietää, missä hän on!"
Penteney nauroi.
"Niinköhän? Emme sentään ole aivan niin typeriä kuin näytämme, Matherfield", hän vastasi. "Kun tiistaiaamuna lähdin Dorkingiin lady Riversreaden seurassa, oli muassani sukkela mies, johon voin luottaa. Hän näki Baseverien sekä tulevan että menevän. Luullakseni saamme Baseverien käsiimme millä hetkellä tahansa. Miehemme ei päästä häntä näkyvistään!"
"Vai niin? Se on parempi, sir, paljoa parempi!" sanoi Matherfield. "Se on paikallaan! Sellaista veitikkaa olisi pidettävä silmällä yötä päivää. Entä sitten, hyvät herrat, tämä palkkio? Ajatus sen julistamisesta sai tietysti alkunsa tämän Baseverien vehkeilystä. Mutta -- miten oikeastaan? Puhuiko hän lady Riversreadelle Hannafordista?"
"Ei!" vastasi Blenkinsop. "Aioin juuri kertoa, kuinka tulimme julkaisseeksi ilmoituksen. Koko sunnuntai-iltapäivän ja -illan sekä osan maanantaiaamua lady Riversreade, majuri Penteney ja minä neuvottelimme tästä asiasta. Selitän heti aluksi, miten ja minkätähden ajattelimme sen olevan yhteydessä Hannafordin murhan kanssa, josta kaikki tietystikin olimme lukeneet sanomalehdistä."
"No miten? Minkä tähden?" kysäisi Matherfield.
"Seuraavasta syystä", vastasi Blenkinsop. Hän naputti kirjoituspöytäänsä antaakseen pontta puheelleen ja silmäili samalla Matherfieldia tarkasti. "Siitä syystä, että Baseverie väitti, että kiristäjäjoukkueen hallussa oli alkuperäinen määräys rouva Whittinghamin vangitsemisesta!"
Hetherwickin teki mieli ponnahtaa pystyyn ja huudahtaa ääneen. Hän kuitenkin hillitsi itsensä, mutta Matherfield ei ollut niin maltillinen.
"Ahaa!" hän äänsi terävästi. "Ahaa!"
"Siinä Baseverie astui harha-askeleen", jatkoi Blenkinsop. "Siitä hänen ei olisi pitänyt hiiskua mitään. Mutta hän teki sen -- epäilemättä hän piti rikasta naista helppona saaliina. No, alkaessamme neuvotella me tietysti tunsimme Sellithwaiten jutun tarkoin; tiesimme myöskin sen, että siihen aikaan oli poliisimestarina Hannaford ja että vangitsemismääräys oli hänellä; oli varsin todennäköistä, että hän oli säilyttänyt sitä muistikirjansa välissä ja että se oli ollut hänen taskussaan hänen saapuessaan Lontooseen. Heti mieleen johtuva päätelmä oli senvuoksi, että ne miehet, joilla pidätysmääräys nyt oli, olivat otaksuttavasti saaneet sen väärillä keinoilla Hannafordilta ja sekaantuneet hänen murhaansa. Ja vielä enemmänkin -- oliko Baseverien mainitsemaa joukkuetta olemassakaan? Eikö joukkue todennäköisesti ollut -- Baseverie?"
"Niin!" mutisi Matherfield. "Olen sitä ajatellut!"
"Mutta", jatkoi Blenkinsop, "oli mahdollisuus, että joukkue oli olemassa. Tutkimme perin pohjin kaikki sanomalehti-selostukset. Huomasimme, ettei Hannafordin puuhista tiedetty juuri mitään siitä alkaen, kun hän saapui Lontooseen, hänen kuolemaansa saakka. Ainoa mies, joka olisi voinut kertoa Hannafordin hommista tämän kuoliniltana -- Granett -- oli kuollut, ilmeisesti myrkytettynä kuten Hannafordkin. Nämä asianhaarat -- ne ovat kai herättäneet teidänkin huomiotanne -- johtivat meidät uskomaan, että Hannaford oli täällä Lontoossa solminnut tuttavuuksia epäilyttävää lajia olevien ihmisten kanssa. Ja yksi asia oli ehdottoman varma -- jos pidätysmääräys todella oli joukkueella tai Baseveriella, niin se oli saatu Hannafordilta! Vai mitä?"
"Se pitänee paikkansa", vahvisti Hetherwick. "Sen täytyi olla häneltä lähtöisin joko suoraan tai kiertoteitse."
"Meidän luullaksemme joukkue tai Baseverie sai sen suoraan häneltä", selitti Blenkinsop. "Me otaksumme, että jos on olemassa joukkue, niin Baseverie on sen toimiva, ehkäpä johtava jäsen, että Hannaford ennestään tunsi hänet tai jonkun muun jäsenen, että Hannaford oli hänen tai heidän seurassaan kuolemansa edellisenä iltana, että hän piloillaan kertoi heille huomanneensa madame Listorellen ja rouva Whittinghamin samaksi henkilöksi ja että he myrkyttivät hänet -- ja Granettin, joka oli saapuvilla -- säilyttääkseen salaisuuden yksinomaan itsellään sekä kiristääkseen sillä rahaa madame Listorellelta ja tämän sisarelta lady Riversreadelta. Sellainen on teoriamme pääpiirteissään -- ja juuri senvuoksi me maanantaina puolenpäivän aikaan julkaisimme ilmoituksen. Arvelimme pitää asiat aluksi omina tietoinamme, ja jos saisimme pätevät todistukset, luovuttaa ne poliisille. Nyt tiedätte kaikki. Jos joukkue on olemassa, niin saattaahan joku jäsen, joka voi tyydyttävästi vierittää syyn niskoiltaan, viidentuhannen punnan tähden kavaltaa toiset; saattavathan myöskin tapahtumat kehittyä huippuunsa, ennen kuin me saamme selvät todistukset Baseverieta vastaan --"
"Vieläkin toivoisin, että joko lady Riversreade tai majuri Penteney olisi jättänyt hänet poliisien käsiin!" kiivasteli Matherfield. "Katsokaas --"
"Teidän on muistettava, ettei Baseverie vaatinut mitään itselleen", keskeytti hänet Penteney. "Hän esiintyi välittäjänä. Mutta miehemme on varma -- toimestaan eronnut etsivä -- ja --"
Samassa avautui ovi, ja huoneeseen astui konttoristi kädessään sähkösanoma. Blenkinsop repi kuoren auki, luki hätäisesti sanoman ja viskasi sen pöydälleen, huudahtaen harmistuneesti:
"Tämä on mieheltämme!" hän ilmoitti. "Lähetetty Doverista. Hän oli seurannut Baseverieta sinne -- mutta Baseverie on livahtanut häneltä karkuun!"
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Revityt nimiliput
Penteney astahti eteenpäin ja otti sähkösanoman käteensä. Hetkisen kuluttua hän antoi sen Hetherwickille.
"Sepä kova onni!" hän tuskitteli. "Ja niin odottamatta! Vintiö on tietystikin pujahtanut mantereelle."
Matherfield luki sähkösanoman Hetherwickin olan ylitse.
"Seurasin häntä tänne viime yönä. Majoituin samaan hotelliin, mutta hän pääsi livistämään varhain tänä aamuna. Palaan nyt."
"Teidän olisi pitänyt palkata kaksi miestä", sanoi Matherfield. "Yksi ei ole kylliksi -- tällaisessa tapauksessa. Mutta asia on, kuten jo äsken huomautin -- tämä mies olisi pitänyt panettaa kiinni heti. Mutta --"
Hän nousi pystyyn, ikäänkuin kaikki puhuttavat olisi jo puhuttu, ja siirtyi ovea kohti. Mutta lattian puolivälissä hän pysähtyi.
"Ilmoittakaa minulle, jos joku tulee tänne vaatimaan luvattua palkkiota!" hän pyysi. "Se asia kuuluu poliisien alaan, kuten ymmärrätte."
Liikekumppanukset, joita sähkösanoma ilmeisesti harmitti kovasti, nyökkäsivät.
"Ilmoitamme siitä teille heti", lupasi Blenkinsop. "Ette luonnollisestikaan hiisku kellekään mitään siitä, mitä olemme kertoneet?"
"Olkaa huoleti!" vastasi Matherfield. "Se ei ole ainoa yksityisluontoinen, salainen piirre tässä jutussa, sen vakuutan." Kadulla hän kääntyi Hetherwickiin päin. "No niin! Olemme selvittänyt muutamia seikkoja, herra Hetherwick -- tai oikeammin nuo kaksi selvittivät ne meille. Mutta olemmeko päässeet yhtään lähemmäksi sen kysymyksen ratkaisua, johon haemme vastausta -- kuka myrkytti Robert Hannafordin?"
"Minun mielestäni olemme!" väitti Hetherwick. "Ainakin minä olen! Joko Baseverie itse myrkytti hänet tai tietää, kuka sen teki!"
"Tietää, kuka sen teki!" kertasi Matherfield. "Niin! Se on todennäköisempää. En usko, että hän sen teki -- siinä tapauksessa hän ei olisi niin valmis tunkeutumaan etualalle."
"Minä en ole siitä niin kovin varma", huomautti Hetherwick. "Päättäen siitä, mitä olemme hänestä kuulleet, hän tuntuu olevan julkea ja uskalias konna. Otaksuttavasti hän luuli saavansa lady Riversreadesta helpon saaliin; luultavasti hän myöskin arveli, että nainen, jolla on niin paljon rahaa, ei paljoakaan surisi kolmenkymmenentuhannen menetystä. Yksi asia on kuitenkin varma -- Baseverie tietää sen, mitä me haluamme tietää. Mutta -- hän on tipotiessään!"
"Kenties -- kenties!" hoki Matherfield. "Ja kenties ei. Penteneyn palkkaama mies seurasi häntä Doveriin ja häipyi siellä jäljiltä, mutta silti ei ole sanottua, että Baseverie on matkustanut mannermaalle. Jos Baseverie on niin ovela veitikka kuin miltä hän tuntuu, niin hän on laskenut yhteen kaksi ja kaksi, kun majuri Penteney varoitti häntä pysymään poissa Riversreade courtin läheisyydestä. Todennäköisesti hän arvasi, että Penteney käskisi pitää häntä silmällä; ehkä hän huomasi vainuajansakin. Jos hänellä on vähääkään järkeä, niin hän sitten juoksutti miestä jonkun aikaa perässään ja lopuksi pujahti eroon. Ei! Minä luulisin Baseverien olevan jälleen Lontoossa. Jotensakin on asia niin, herra Hetherwick. Mutta mistäs tämä on? Tuossa tulee yksi miehistäni meitä vastaan. Jätin tiedon, mistä minut löydettäisiin."
Hetherwick katsahti eteenpäin ja näki heitä kohti tulevan miehen, joka silminnähtävästi oli siviilipuvussa oleva poliisi. Hän oli tyynen näköinen, jäyhäpiirteinen mies, mutta hänen yksinkertaisista kasvoistaan kuvastui selvästi, että hänellä oli uutisia.
"No, Marler?" tiedusti Matherfield, kun mies saapui heidän luokseen. "Onko jotakin tapahtunut?"
Tässä Lincoln's Inn Fieldsin rauhallisessa kulmauksessa ei ollut ketään lähettyvillä, mutta sittenkin mies vilkaisi ympärilleen, ikäänkuin kovin peläten kuulijoita, ja alkoi sitten puhua kuiskaamalla.
"Luultavasti olen löytänyt sen rohdoskauppiaan. Ainakin siltä näyttää. Pistäydyin tänä aamuna Maiden Lanen varrella erään Macpherson-nimisen rohdoskauppiaan myymälässä. Näytin hänelle lääkepullojen rikkinäisten nimilippujen valokuva-jäljennökset ja kysyin häneltä, osaisiko hän antaa minulle mitään tietoja niistä. Hän taitaa olla perin varovainen mies, tarkasti jäljennöksiä pitkän aikaa virkkamatta mitään. Sitten hän sanoi oiettavansa, että olin poliisimies ja niin edelleen; minun oli tietysti pakko selittää hänelle vähä -- vain vähä. Sitten hän aivan äkkiä pamautti: 'Kuulkaas, ystäväni, teidän olisi parasta ilmaista minulle suoraan, onko tämä Hannafordin myrkyttämisen yhteydessä.' Silloin luonnollisesti myönsin, että, kahden kesken sanottuna, se oli. 'Eikö juttu ole Matherfieldin hoidettavana?' kysyi hän. 'Lähettäkää Matherfield tänne. Teille en puhu mitään. Sen, mitä minulla on sanottavaa, sanon Matherfieldille.' Palasin senvuoksi päämajaan, ja siellä minulle kerrottiin, että olitte lähtenyt Lincoln's Inn Fieldsille."
"Hyvin tehty, nuori mies!" kehui Matherfield. "Jos olette löytänyt oikean miehen, niin kyllä muistan teitä. Mikä hänen nimensä olikaan -- Macpherson, Maiden Lanen varrella? No hyvä! Sitten lähdenkin heti häntä tapaamaan. Ei sanaakaan kellekään, Marler!" lisäsi hän miehen kääntyessä poistumaan. "Kieli hampaiden takana! No, tässä nyt on yksi asia niinkuin olla pitääkin, herra Hetherwick", jatkoi hän hihittäen ja hykertäen käsiään. "Tämä on parempi kuin kaikki, mitä kuulimme Penteneyn toimistossa! Kunhan vain saan tietää sen miehen nimen ja osoitteen, jota varten se lääke oli valmistettu, niin uskon pääseväni aimo harppauksen eteenpäin. Mutta tulkaa mukaan -- mennään yhdessä käymään rohdoskauppiaan luona."
Maiden Lanen varrella oleva myymälä, jonka eteen he pian pysähtyivät, oli pieni, vanhanaikainen liike; sen ikkunoissa ei ollut juuri muuta kuin tavanmukaiset värilliset pullot ja kadunpuolista, kapeata seinää koristamassa vain nimi "Macpherson", joka komeili haalistunein kultakirjaimin ajan kalvamassa kilvessä. Myymälä oli pimeä ja ummehtunut; Hetherwick sai pinnistää silmiään nähdäkseen pitkän, laihan, vanhanpuoleisen miehen, joka silmälasit nenällään seisoi hyvin täsmällisen ja siistin näköisenä ainoan myyntipöydän takana, silmäillen häntä ja Matherfieldia äänettömänä.
"Herra Macphersonko?" tiedusti Matherfield. "Sepä hyvä! Hyvää huomenta, sir. Nimeni on Matherfield -- komisarjus Matherfield. Muuan miehistäni kertoi --"
"Hetkinen!" keskeytti rohdoskauppias. Hän meni myymälänsä takaosassa olevan verhon taakse, palaten sieltä pian mukanaan nuori mies, jolle hän kuiskasi pari sanaa. Sitten hän antoi merkin vierailleen, avasi peränurkassa olevan oven ja vei heidät yksityiseen vastaanottohuoneeseensa. "Täällä saamme olla rauhassa, herra Matherfield", hän sanoi. "Ja epäilemättä on asianne hyvin salainen."
"Sinnepäin", myönsi Matherfield, kun hän ja Hetherwick istuutuivat pienen pöydän ääreen. "Mutta konstaapeli jo kaiketi puhui teille jonkun verran. Hän kertoi näyttäneensä teille valokuva-jäljennökset eräistä revityistä nimilipuista, jotka ovat Hannafordin jutussa esiintyvän pullon kupeessa, ja että te ne nähtyänne tahdoitte tavata minua. No niin, sir, nyt olen tässä."
"Niin, juuri niin, herra Matherfield, juuri niin, pilkulleen", vastasi rohdoskauppias, kiertäen pöydän kohdalla palavaa kaasuliekkiä isommaksi. "Niin, totisesti!" Myöskin hän istahti pöydän ääreen ja pani pitkät, hoikat sormensa ristiin. "Niin, ja te arvelette, herra Matherfield, että tuo pullo on jossakin yhteydessä Hannafordin myrkyttämisen kanssa?"
"Olen vilpitön teitä kohtaan, herra Macpherson", virkkoi Matherfield. "Mutta sallikaa minun ensin kysyä teiltä jotakin! Oletteko lukenut tätä juttua koskevat sanomalehtiselostukset?"
"Olen, herra Matherfield -- niin, kaikki, mitä olen saanut käsiini."
"Sitten tietänette, että samoin kuin Hannaford myrkytettiin myöskin eräs toinen mies -- Granett -- joka oli Hannafordin seurassa sinä yönä, jolloin se kaikki tapahtui. Tämä herrasmies on sama, joka oli silloin maanalaisessa junassa samassa vaunussa kuin Hannaford ja näki Hannafordin kuolevan sekä Granettin poistuvan muka noutamaan lääkäriä."
"Hän on siis kai herra Hetherwick", päätteli kemisti, kumartaen kohteliaasti. "Niin, juuri niin!"
"Te näytte lukeneen kuulustelun selostukset", huomautti Matherfield hymyillen. "No niin, kuten sanoin, myöhemmin tavattiin Granett kuolleena. Löysin lääkepullon ja lasin hänen vuoteensa vierestä. Niissä molemmissa oli ollut wiskyä, mutta asiantuntijoiden lausunnon mukaan oli niissä myöskin ollut myrkkyä -- jäljet, he väittivät, olivat epäämättömän selvät. No, siinä lääkepullossa oli kaksi revittyä nimilippua -- ylemmässä, kuten valokuva-jäljennöksestä näette, on ollut nimi -- siitä on jälellä vain ristimänimen alkukirjain C ja sukunimen ensimmäinen kirjain A. Kaikki muu on poissa. Ja nyt haluan tietää, oletteko te se rohdoskauppias, joka valmisti pullossa olleen lääkkeen tai virkistysaineen tai mitä se lienee ollut, ja jos olette, kuka on se henkilö, jota varten sen valmistitte ja jonka nimien alkukirjaimet ovat C ja A. Ymmärrättekö?"
"Kyllä, kyllä, herra Matherfield!" vastasi rohdoskauppias innokkaasti. "Käsitän jokaisen sananne, ja perin selvää puheenne onkin. Ja olen valmis antamaan teille kaikki tiedot mitä voin, mutta ensin haluaisin tiedustaa teiltä erästä hyvin tärkeää asiaa. Jos olette lukenut parin viime päivän sanomalehtiä, herra Matherfield, niin tiedätte, että eräs Lincoln's Inn Fieldsin laidalla sijaitseva asianajotoimisto on luvannut viidentuhannen punnan suuruisen palkkion --"
"Tiedän sen hyvin, herra Macpherson", keskeytti hänet Matherfield naurahtaen ja salavihkaa vilkaisten Hetherwickiin. "Herra Hetherwick ja minä tulimme suoraan mainitusta toimistosta. Tahdotte kai tietää, onko sama asia, ilmaisetteko tietonne minulle vaiko heille? Haluatte olla varma, ettette siten menetä palkkiota?"
"Aivan niin, herra Matherfield, aivan niin!" myönteli rohdoskauppias kiihkeänä. "Arvasitte tarkoitukseni täsmälleen. Sillä tietystikin, kun on sellainen palkkio --"
"Jos ilmoitatte meille sellaisia seikkoja, joiden nojalla syyllinen voidaan vangita ja tuomita, herra Macpherson, niin voitte olla varma palkkiosta", vakuutti Matherfield. "Ja herra Hetherwick takaa sanani, siitä olen varma."