Part 3
ARGILLANDER (Bierkenille; nauraen). Sellaisesta tarjouksesta ei hengenmiehen sovi kieltäytyä, sillä valvomaan on meitä käsketty... (Siirtyy Björnramia kohti.)
EHRENSTRÖM. Pojat, juhlasaliin! Ja booli kuntoon.
BIERKEN (herrojen kääntyessä poistumaan). Kaksi boolia! (Poistuu Klickin, Ehrenströmin ja Hiertan seurassa peräovesta.)
BJÖRNRAM. Kirkkoherran monien hengellisten lahjain joukossa lienee myös armolahja selittää unennäköjä? Vai luetaanko se teologiassa synniksi?
ARGILLANDER. Mitä kauemmin olen tutkistellut synnin olemusta, sitä sopuisammaksi ovat mielestäni käyneet synti ja hurskaus. Summa summarum theologiae...
BJÖRNRAM. Miten selitätte siis tämän tapauksen, joka on ihmeellinen kuin uni? Kuningaskala ja patrioottien leijonanharjainen otus syöksyvät parhaillaan samaan nieluun ja kiiskenpoikaset perässä...
ARGILLANDER. Virranmutkaan painun ja jökötän kuin ahven kivellä.
BJÖRNRAM. Oikein. Minä kierrän lokkina, tarkaten oikeaa hetkeä...
ARGILLANDER. Niinpä niin, etsikkoaikaa... Ja vanha ahven hotkaisee silloin maaruunsa kiiskenpoikasen toisensa perästä... yhteiseksi avuksi...
BJÖRNRAM (tarjoten kätensä). Siihen mennessä...
ARGILLANDER (lyöden kättä). Kuin ahvena kivellä. (Kulkevat taka-alaa kohti.)
XIV KOHTAUS.
_Jägerhorn_ tulee rappusista kirje kädessä.
BJÖRNRAM (jää seisomaan odottavana taka-alalle).
ARGILLANDER poistuu peräovesta.
JÄGERHORN (ojentaen Björnramille kirjeen). Muuten... seuraat everstin määräyksiä. (Kulkee Björnramin ohitse oikealle.)
BJÖRNRAM (kumartaa syvään, aikoo sanoa jotain, mutta vaikenee ja poistuu havaitessaan Jägerhornin aikovan poistua).
JÄGERHORN (avaa oikeanpuolisen oven, katsoo etsien sivuhuoneeseen, kääntyy takaisin näyttämölle).
XV KOHTAUS.
_Beata Kristiina_ tulee oikealta.
BEATA KRISTIINA (lähestyen). Miten käy meidän?
JÄGERHORN (vakavan riemullisesti). Me olemme nousseet mitättömyyden haudasta. (Ojentaen kätensä.) Tule... (Kääntää Beata Kristiinan katsomaan vasemmalle akkunaan.) Katso, miten elokuun hämärä tihenee ja tummenee. Yhdessä-olomme viimeinen yö on meidän ensimmäisemme. Eikä se ole koskaan loppuva...
BEATA KRISTIINA (painuen Jägerhornin puoleen). Sinun on viimeinen ja ensimmäinen hetki...
JÄGERHORN (kuumasti). Puutarha on kuin kypsä jättiläishedelmä. Me olemme kaksi elävää siementä sen kosteassa maailmassa. Lähtekäämme... (Kietoo käsivartensa Beata Kristiinan vyötäisille ja saattaa hänet kiirehtien peräovea kohti.)
Väliverho.
TOINEN NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä; on helteisen heinäkuun iltapäivä.
I KOHTAUS.
_Jägerhorn_ istuu vasemmalla lukien kirjaa; _Klick_ istuu taka-alalla ovenpielessä kirjoitellen muistikirjaansa.
JÄGERHORN (laskee kirjan pöydälle, punnitsee miettien hetken, silmää vielä kirjaan; Klickille, tähän katsomatta). "Valloitus ei sido enempi kuin varkaus." Mitä sanot siitä Raynalin ajatuksesta?
KLICK. Ken riistää meiltä sen, minkä luonto itse on lahjoittanut, ja vaivamme hedelmät, hän on varkaana tuomittava.
JÄGERHORN. Riistää? sanoit. Pitäisi siis olla: Valloitus ei sido enempi kuin varkaus ja ryöstö.
KLICK (hieman hajamielisesti; kirjoittelunsa lomassa). Ehkäpä niin.
JÄGERHORN (ponnistellen yhä jyrkempään tulokseen). Mutta ryöstäjä, joka tarpeen tullen, omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaatii omaisuutemme ja henkemme? Hänhän ei ole muuta kuin ryöstömurhaaja, kuolemaan vikapää.
KLICK. Tuo ei ole mikään uusi totuus. Valhallan veljesvala sisältää jokaiseen tyranniin nähden saman tuomion.
JÄGERHORN (nousten, ottaen kuin ajatuksissaan kirjan pöydältä; painavasti). Niin, ja velvoituksen sen _täytäntöönpanoon_. Siinäpä sitä ollaan. Me vannomme, mutta valaa emme täytä. Me puhumme liian paljon ja teemme liian vähän.
KLICK. Minkä teimme me sille, että Wienin ja Haagin diplomaatit saivat sodan estetyksi, ja meidän rekryyttivärväyksemme lakkasi alkuunsa. Täytyy odottaa uutta tilaisuutta, ei auta.
JÄGERHORN. Tilaisuus on aina olemassa niille, jotka eivät epäile, kuten me. Me vietämme painajaisöitä. Ja käsivartemme? Ne vain pyyhkivät tuskanhikeä. Ja tyranni elää ja vallitsee... (Itsekseen punniten.) Ajatella... On kaksi samankaltaista tekoa: toinen katala murha, toinen sankarityö, mutta kummassakin rikoksen leima...
KLICK (leikillisen iroonisesti). Taaskin kyselet, muilta ja itseltäsi. Näyt lukeneen Suomen kansan katkismusta. "Mitä se on?", "Mitä tämä merkitsee?" seisoo siellä jokaisen käskyn jäljessä. Piispallista saivartelua, moraalista hapatusta!
JÄGERHORN (istuutuen jälleen). Olet oikeassa. Siitä täytyy päästä. Sillä isänmaan kohtalo ei odota. (Puoliksi itsekseen.) Ja meillä kaikilla on kiire, sangen kiire...
KLICK (nousten; nauraen). Hirsipuuhun vai mestauslavalle?
JÄGERHORN. Veljeni, kohta vuoden on minua odottanut nainen, joka on antanut minulle kunniansa.
KLICK (ihmetellen). Mitä tarkoitat?
JÄGERHORN. Beata Kristiina odottaa kasvatusisänsä luona. Lupasin hänet noutaa palattuani voittajana, kuten luulin. Kun aikeemme raukesi, olen miettinyt tuhansia keinoja. Kysymysten sokkeloissa olen piinannut itseni melkein uuvuksiin. En ole _voinut_ lähteä tyhjin käsin. Ahnetta pappia ei masenneta pelkillä kosimisilla...
KLICK (istuutuen Jägerhornin lähelle). Sinä rakastat... Silloin ymmärrät minuakin... Niin toisin tavoin kuin rakkaus on tullutkin minun osakseni.
JÄGERHORN (hämmästyen). Sinun?
KLICK. Juuri minun, lemmenrunoja kyhäilevän tuulihatun! Minulla on salainen onni, joka herättää minut joka aamu kuin haltiattaren kosketus, sillä minä tiedän näkeväni jo aamulla hänen kasvonsa.
JÄGERHORN (yhä enemmän kummissaan). Täälläkö...?
KLICK. Lähellä ja kaukana, avioliiton kahleissa, käteni yltämättömissä, mutta... minä olen tehnyt hänen kauneudestaan itselleni viheriöitsevän ristin...
JÄGERHORN. Toisen miehen vaimo...
KLICK (nousten). Sinun sisaresi, Nynäsin rouva. Vaadi hyvitystä tai ojenna kätesi. Kumman teetkin, en tahdo sitä enää salata.
JÄGERHORN. Ja sisareni?
KLICK. Olin hänelle jo aikaisemmin tuhlannut mitättömän ihastuksen sanoja, käsittämättä niiden alla nukkuvaa rakkautta. Mutta kun onnettoman emäntämme sairauden aikana valvoin öitä hänen avuksensa, kohosi hän silmissäni saavuttamattomaksi kauneudeksi. Hän oli kuin laupeudentyönsä pyhittämä. En rohjennut lähestyä, en kyennyt pakenemaan. Mutta kuoleman katveessa ei ihminen nähtävästi kykene peittämään itseänsä. En minäkään. Eräänä yönä tunnustin hänelle rehellisesti kaiken. Ja hän salli sen tapahtua. Hän ei luvannut mitään, enkä minä häneltä lupauksia pyytänyt. Mutta sen tiedän, että minulla on oikeus kantaa hänen värejänsä.
JÄGERHORN (ojentaen Klickille kätensä; lämpimästi, mutta murheellisena). Sinä olet onnellisempi minua.
KLICK. Luulin äsken...
JÄGERHORN (istuutuen). En sanonut vielä kaikkea. Tuskin itselleni rohkenen tunnustaa, että hänen kasvonsa ovat ikäänkuin vierasten ajatusten haalistamat. En voi sille mitään. Hänen pitäisi olla lähelläni. Välimatkan tyhjyyttä me emme kestä. — Olen kyllä kirjoittanut. Mutta hänen kirjeensä harvenivat, ja — nyt ne ovat lakanneet. Onko hän unohtanut minut, vai asetetaanko hänelle esteitä? (Nousee, ryhtyen levottomana kävelemään.)
KLICK (vakavasti). Mitä seisoneekin vastassamme, sitä älä unohda, että veljeytemme teräskilpi on nyt kirkkaampi kuin koskaan ennen.
II KOHTAUS.
_Hedvig Maria_ tulee mustaan pukuun puettuna oikealta.
HEDVIG MARIA. Saamme vieraita. Kaksi ratsua ajoi portista. Saanemmeko vihdoinkin tietoja everstistä.
KLICK siirtyy katsomaan akkunasta.
HEDVIG MARIA (Jägerhornille). En ole lakannut sitä suremasta, ettei hän kiirehtinyt vaimonsa kuolinvuoteelle, ei maahanpaniaisiin, ehkäpä hän ajaa vaunuissa ohi vaimonsa haudankin...
JÄGERHORN (Hedvig Marialle). Sinä vilpitön sydän! (Lähestyen; lämpimästi.) Sinun tulee tietää, että luotan siihen mieheen, kenelle sen annoit.
HEDVIG MARIA (sydämellisesti). Myös minä toivon olevani jalon veljeni arvoinen.
KLICK (akkunan luota). No, totta vieköön... itse eversti von Otter laveassa persoonassaan. (Hedvig Marialle.) Lähtekäämme vastaan.
HEDVIG MARIA tarttuu tuottavasti Klickin käsivarteen; poistuvat peräovesta.
III KOHTAUS.
Bierken tulee portaista, kulkee peräovelle ja todettuaan toisten poistuneen lähestyy Jägerhornia.
BIERKEN (röyhkeästi). Tarvitsen rahaa.
JÄGERHORN. Taasko pelivelka?
BIERKEN. Ja kunniavelka.
JÄGERHORN. Sinä olet lurjus!
BIERKEN. Olkoon menneeksi, jos saan kolmesataa täysipainoista dukaattia.
JÄGERHORN. Hiertalleko olet ne taas velkaa?
BIERKEN (naurahtaen). Sille narrilleko kunniavelkoja? Ehei, tämä on miehelle, jolle täytyy pitää sanansa tai... (Tekee kuvaavan liikkeen ohimoaan kohti.)
JÄGERHORN. Että Hierta on yksinkertainen, sen olen tietänyt, mutta että Bierken on luonteeltaan alhainen, sen havaitsen nyt vasta.
BIERKEN (kautta rantain). Tietääkös Valhallan valtias, mikä on ilmiantaja — (Jägerhornin kääntyessä kuin inhoten poispäin) se on sellainen mies, joka saa kymmenen kertaa suuremman summan, jos vihjaisee kuninkaan suosikeille äskeisestä värväyksestä ja eräistä muista...
IV KOHTAUS.
_Klick_ ilmestyy edellisen repliikin loppupuolella peräovelle.
JÄGERHORN (käännähtää Bierkeniin, huomaa Klickin; syvästi kuohuksissaan). Tuossa on petturi!
BIERKEN näyttää hätkähtävän, jäykistyy pelokkaan kyräilevään asentoon.
KLICK (lähestyen; Jägerhornille). Mitä käsket?
JÄGERHORN. Jollei hän kykene itse lävistämään kurjaa päätänsä, saa hän taistella minua vastaan. Siihen mennessä: arestiin. (Viittaa yläkertaan.)
KLICK (Bierkenille). Lähde. (Poistuu Bierkeniä saattaen portaisiin.)
JÄGERHORN (on kääntänyt kärsivän näköisenä Bierkenille selkänsä; toisten lähtiessä, puoliksi itsekseen). Hänestäkin on minun omatuntoni vastuussa...
V KOHTAUS.
_Ehrenström_ tulee peräovesta, matkapuvussa.
EHRENSTRÖM (reippaasti). Suuria uutisia!
JÄGERHORN (synkkänä). Onko tyranni surmattu? Ovatko valtiopäivät tuominneet Armfeltin ja muut suosikit mestauslavalle? Pienemmät uutiset eivät ole enää suuria.
EHRENSTRÖM (yhä iloisesti). Onpa Seestan filosofi, näen mä, tuimalla päällä. Mutta kirkastuupa kohta naamasi, sen takaan. — Onko Björnram jo saapunut?
JÄGERHORN (lyhyesti). Saapui yöllä. Tietoja Sprengtportenille.
EHRENSTRÖM. Kuninkaallisia tietoja! Everstimme ajaa parhaillaan Porvoon tietä neljän hevosen vetämissä vaunuissa kuin kuningas Eriksgatallaan, ja kuningatar, pohjolan kaunein nainen, istuu hänen vierellään.
JÄGERHORN. Onko aikomuksesi vähentää kunnioitustani opettajaani kohtaan? Luuletko, etten häpeäisi hänen puolestaan, jos hän tähänastiset laiminlyöntinsä aviomiehenä kruunaisi vielä — rakastajattarilla.
EHRENSTRÖM (kiusoittelevan leikillisesti). Syytä ennemmin itseäsi! Tiedätkö, kenestä Sprengtportenin jälkeen puhutaan eniten Tukholman hovissa? — Juhana Antti Jägerhornista, Valhallan kuuluisasta mestarista. Etenkin naiset! Juuri niin, teidän harvinaisuutenne...
JÄGERHORN. Kuka on tuo nainen?
EHRENSTRÖM. Isaura.
JÄGERHORN. Harvinainen nimi ja... kummallinen. Mitä sukua?
EHRENSTRÖM (leikillisesti). Kuningattaret eivät käytä sukunimeä...
VI KOHTAUS.
_Hedvig Maria_ ja eversti _von Otter_ univormuun puettuna tulevat peräovesta. Jälkimmäinen on oikea miekan, maljan ja naisen rehevä, mutta jo ohi loistopäiviensä elänyt ritari.
HEDVIG MARIA (aikoen poistua oikealle). Emännän velvollisuudet...
v. OTTER. Sukkela keino päästä lentoon. (Kaikille.) Katkera sallimus, nuoret veljeni. (Viitaten punoittavaan nenäänsä.) Mitä loistavammaksi käy tämä maallinen majakkani, sitä nopsemmin lentävät ohitseni elämän perhoset.
EHRENSTRÖM. Ne pelkäävät kuolemaa jättiläisliekissä!
HEDVIG MARIA (hymyillen veikeästi). Hetkiseksi, herra eversti. (Poistuu oikealle.)
v. OTTER. Tulivuoressa! Siitä saakka, kun tapahtui Lissabonin maanjäristys, olen verrannut itseäni kraateriin, jolle nainen on onnellinen tilaisuus maanjäristyksen järjestämiseen.
EHRENSTRÖM. Ja nainen joutui pakokauhun valtaan.
v. OTTER (taputtaen Ehrenströmiä olalle). Ei aina, ei aina, nuori mies. (Lyöden kättä Jägerhornille.) Mutta, nuori ystäväni, teiltä tulin kysymään, miten käy sotamiehen, jolta puuttuu ruuti ja ammukset.
JÄGERHORN (hymyillen). Hänen selkäpuolensa saa ottaa kuulat vastaan. (Viittaa v. Otteria istumaan ja itsekin istuutuu vasemmalle.)
v. OTTER. Parbleu! Oikein vastattu. (Istuutuen.) Ja siihen tilaan on nyt joutunut koko pataljoonani. Mitä meidän on tehtävä? Kysyn sitä koko upseeristoni puolesta. Sotahuhut vahvistuvat...
EHRENSTRÖM. Älkää surko, herra eversti. On olemassa mies, joka osaa hankkia kultaista ruutia ja sillä sekä lyijyä että kuoleman mustaa ruutia.
v. OTTER. Kuningasko, se lurjus, joka keskellä katovuotta juoksi hovista hoviin, ihaili Roomaa, metsästi Neapelissa ja tanssi Versailles'issa, parbleu, tanssi sotakassan tyhjäksi? Se tyhjähousuko...
EHRENSTRÖM. Kuningasko? Ehei. — Ettekö ole kuulleet, että hän perusti Tukholmaan pelihelvetin ja rakentaa sen tuloilla parhaillaan hullujenhuonetta...
VII KOHTAUS.
_Klick_ tulee portaista edellisen repliikin aikana.
KLICK (tarttuu keskusteluun). Itselleen vanhuuden turvaa! Hän _tietää_ siis olevansa hullu, siinä on jo jotain neroutta.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Mitä useampi mielenvikainen Ruotsin valtaistuimella, sitä enemmän meillä isonvihan kauhuja.
EHRENSTRÖM. Tämäkö Euroopan tyhjätaskuisin tyhjäntoimittaja? Ei, pojat, tarkoitin Yrjö Maunu Sprengtportenia, joka aloittaa kohta Suomen sodan Ruotsia vastaan.
KLICK (nauraen). Kuulkaapa, herrat, veljemme Ehrenström on ajanut hovikarusellissa itsensä pyörryksiin.
EHRENSTRÖM. Eipä niinkään. Aioin vain säästää erään uutisen everstin itsensä sanottavaksi. Mutta koska asia on julkinen salaisuus ja koska meidän on otettava hänet vastaan kuninkaallisesti, olkoon sanottuna, että Björnramilla on kuninkaan käskykirje, jolla everstimme nimitetään Suomen armeijan ylipäälliköksi.
v. OTTER (nousten). Triomphe! Parbleu!
JÄGERHORN (on noussut). Silloinhan olisi... isänmaa pelastettu!
KLICK (Ehrenströmille ). Kerro miten tapahtui tämä ihme.
EHRENSTRÖM (istuutuen). Everstin palattua Hollannista Tukholmaan kerääntyi hänen ympärilleen loistava seura. Venäjän lähettiläs kumarteli kultaisin lupauksin, kuninkaan veli, herttua Kaarle, kuunteli mielellään hänen kuvauksiaan Suomen itsenäisestä kuningaskunnasta...
JÄGERHORN (äkkiä; kiinteästi). Kuningaskunnasta?
EHRENSTRÖM. Se oli vain diplomatiaa. Samalla aikaa hän esiintyi valtiopäivillä ja lisäsi kannattajiaan päivä päivältä. Ooh, se oli loistava näytelmä, jota Suomen nerokkain ylimys johti tahtonsa mukaan.
KLICK. Mutta sitten? Tämähän oli kaikki kuningasta vastaan.
EHRENSTRÖM. Hän saartoi ja piiritti kaikilta puolilta, kunnes kuningas antautui ja etsi sovintoa. He keskustelivat kauan, kuningas, Armfelt ja hän. Silloin tuli sanoma armollisen rouvamme sairaudesta ja lähdimme matkaan. Mutta ylipäällikön valtakirja jäi kansliaan valmistettavaksi. Björnram sai käskyn purjehtia suoraan Pohjanlahden yli ja ratsastaa yötä päivää. Me olemme voittaneet!
JÄGERHORN. En voi enää epäillä. Tämä on kunnianpäivä. Mitä teemme, veljet?
EHRENSTRÖM. Suomen leijona liehumaan!
v. OTTER. Pojat, suihkulähteestä tehdään jättiläisbooli!
JÄGERHORN. Tänään on armahdettava raskainkin rikos. (Klickille.) Vie sana Bierkenille.
KLICK (poistuu portaisiin).
EHRENSTRÖM. Nyt, pojat, kenraalia vastaan!
v. OTTER. Seis! Koko pataljoona mukaan. Minä komennan ja parbleu, minun viinabassoni tekee rumpalin virkaa hurratessamme.
VIII KOHTAUS.
_Klick, Hierta, Bierken_ ja _Björnram_ tulevat portaista.
KLICK (kiireissään ). Tieltä kuuluu vaunujen jyrinä.
v. OTTER. He, kaikki aselajit. Eteenpäin, mars! (Poistuu peräovesta jäljessään _Klick, Hierta_ ja _Bierken_.)
JÄGERHORN (vetää luokseen mukana aikovan Björnramin). Minkä näköinen on se nainen, joka saapuu tänne everstimme seurassa?
BJÖRNRAM. Miten kuvaisinkaan... arvoitusta? Hänen kasvonsa ovat pakanalliset ja — hurskaat. Joku hurja haave, aie näyttää vaivaavan hänen mieltään, kun hän kyselee sinusta, tuon tuostakin...
JÄGERHORN (kavahtaen). Minusta? Tunteeko hän minut?
BJÖRNRAM. En tiedä. Mutta silloin hän tarttuu käsivarteen ja huoahtaa kärsimättömästi.
JÄGERHORN. Olisiko hän tasavaltalaisten lähettämä... asioissa?
BJÖRNRAM. Mahdotonta tietää. Joka tapauksessa: kaunis nainen. Hänen vartalonsa! Kuin elämänhalun jumalattarella...
JÄGERHORN (rypistäen kulmallisiaan; äkkiä). Pidä kirje valmiina... (Siirtyy vasemmalle, jää katsomaan ikkunaan.)
BJÖRNRAM (kumartaa, poistuu peräovesta).
IX KOHTAUS.
_Isaura_, upeasti puettu ylimysnainen, tulee oikealta Jägerhornin huomaamatta. _Hedvig Maria_ tulee jäljessä saattaen.
HEDVIG MARIA osoittaa ääneti Jägerhornia, ikäänkuin aikoisi ruveta esittelemään.
ISAURA panee sormen huulilleen, viittaa Hedvig Mariaa vetäytymään takaisin.
HEDVIG MARIA näyttää huvitetun hämmästyneeltä, nyökkää sitten ymmärtävästi ja poistuu hiljaa oikealle.
ISAURA (kevyen iloisesti). Minulla oli saattajana uskoton ritari.
JÄGERHORN kääntyy, jää tyrmistyneenä tuijottamaan Isauraa.
ISAURA (yhä nauraen). Hän läksi katumusretkelle pyhälle haudalle, sovittamaan syntejään, luulen. Ja niin minä jäin vaunuihin yksin. Tosin oli minua portilla vastassa kokonainen pataljoona kavaljeereja, mutta minä olin puolestani uskoton heille. (Vakavammin.) Sillä minäkin olen pyhiinvaellusmatkalla. No, mykkä ritari, enkö tehnyt somasti?
JÄGERHORN (liikahtaa kuin satutettuna; kääntyy katsomaan poispäin.)
ISAURA. Todellakin, profeetathan ovat katkeria naisille! Luulenpa melkein voittaneeni riidan, joka syntyi hiljan emäntäni Sofia Albertiinan luona juorutessamme Seestan nuoresta erakosta. Prinsessa sanoi: "Hän lienee henkiennäkijä, joka loihtii öisin Suomen koivut hameisiin ja huntuihin!" Toiset väittivät: "Rinaldo hän on, suomalaisen korven ristiritari, jonka pellavapäinen paimenetar on lumonnut vuosisadaksi!" Silloin huudahdin minä: "Ei, ei, hän on Tristan!"
JÄGERHORN (sekaisin tuntein; syyttävästi ja hämmentyneenä). Magdaleena...
ISAURA (lähestyen; hiljentyen). Katuva Magdaleena...
JÄGERHORN (tukahduttavan vihan vallassa). Rietas!
ISAURA (hätkähtäen, mutta voittaen itsensä, kylmähkösti hymyillen). En ymmärrä, tarkoitin sanoa: minullekin lie aika tullut tavata katumuksen kirjaa...
JÄGERHORN (hillityn purevasti; siteeraten Magdaleenan sanoja). "Galanteriaa, ajanvietettä ja — harjoitusta, kukaties." Tulitteko näyttämään, kuinka pitkälle harjoitukset ovat edistyneet? Kehnoon suuntaan luullakseni. Ennen te tyydyitte kevytkenkäiseen kuhertelukieleen. Mutta nyt: ensi sanoiksenne teitä huvittaa häväistä sitä hautaa, jossa lepää Seestan emäntä vainajana. Ja astutte vieraana samaan taloon. Sellaistako on nykyisin se hovimuoti ja... galanteria?
ISAURA (suloisesti nöyrtyen). Jalon ritarin tavoin ja oikein te rankaisette minua tyhjistä sanoistani. — Mutta yhtä ritarillista ei ole muistuttaa kuusitoistavuotiaan tytön sanoista, jotka elämä kyllä on minulle jo tarpeeksi karvaasti kostanut.
JÄGERHORN (kylmästi). Valitan. En kuitenkaan ymmärrä teidän vierailuanne täällä.
ISAURA (äkkiä; kerkeästi). Muistatteko tarinaa nuoresta Tristanista, joka saapui valepuvussa, narrina, linnaan saadakseen tavata nuoruudenrakastettunsa, joka nyt eli mahtavan linnanherran puolisona. Linnan valtiatar tunsi hänet valepuvun alta. Mutta hän ei paennut narrin mukana vieraisiin maihin, vaikka Tristan oli sitä varten saapunut. Valtiattaren ylhäinen elämä oli himmentänyt hänen nuoruudenrakkautensa. Ja narri poistui katkerin ivanauruin, sydän särjettynä. Kuitenkin: Tristanin lähdettyä tulvahti rakkaus hänen sydämeensä äärettömällä voimalla, ja hän tunnusti sen ankaralle puolisolleen. Tämä pieksätti hänet alastomana linnan portailta ja portista kedolle, jossa rengit ja orjat häpäisivät hänen ruumiinsa, kunnes hän heitti henkensä kuiskaten Tristanin nimeä. — Juhana Antti Jägerhorn, minulle on käynyt vielä onnettomammin: en edes tuntenut Tristaniani hänen valepukunsa alta. Kuinka olisin ymmärtänyt paeta hänen mukanaan.
JÄGERHORN (peittäen levottomuutensa). Tuo saattaisi liikuttaa minua, jos en tietäisi sitä... runoudeksi.
ISAURA (herkästi, vakuuttavasti). Vasta lähdettyäsi, pettymysten avattua silmäni, ymmärsin sinua rakastaneeni. Sinun kömpelö kumarruksesi, kankea puheesi, mitätön asemasi, niin — koko sinun itkevä nuorukaisrakkautesi silloin minut nopeasti kylmensi. Olin tottunut isäni kodissa haaveilemaan siroudesta ja ylhäisestä loistosta. En osannut nähdä pintaa syvemmälle, en tuntenut kuka olit. Nyt tiedän: minun unelmieni Tristan oli sekoittanut nimensä kirjaimet, niin että se särähti kuin "narri Tantris", ja minä petin sinut ja itseni. — Tämä minun täytyi tulla sinulle sanomaan.
JÄGERHORN. Olen yhä yhtä köyhä, yhtä kömpelö ja kieleni on vielä karkeampi, sillä olen tottunut puhumaan kovaa totuutta kauniittenkin kasvojen edessä. Niinpä lienen minäkin — vastaukseksi äskeiseen tarinaanne — pienen tunnustuksen velkaa. (Kuin pahoittaen itseään.) Minulla ei ole lupa sitä edes ymmärtää, sillä minulla on velvollisuuksia naista kohtaan, joka on uskonut minulle kunniansa, jos lie hovikielessä tämänkaltaisia sanoja...
ISAURA (koetellen, sanojensa vaikutusta tarkaten). Siellä puhutaan kunniasta ja velvollisuuksista vasta sitten, kun rakkaus on _sammunut_. (Lyhyt paussi; lähestyen, vakavasti.) Lieneekö täällä toisin?
JÄGERHORN (painuu sanojen satuttamana viereiselle tuolille; puoliksi itsekseen). Luulin toisin olleen... (Isauran laskiessa kätensä hänen hartioilleen, avuttomana katsoen.) Tähän saakka luulin!
ISAURA (hyväillen hänen päätänsä; liikutettuna). Olet poika, sama totinen poika...
JÄGERHORN (onnen ja tuskan ilmeet lientyvät masennukseksi). Sitäkö varten join lääkettä toisen kädestä, jotta, terveeksi tultuani, menettäisin sinut toisen kerran?
ISAURA (istuutuen Jägerhornin lähelle). Mitä liekin oikeuksia sinuun muilla enemmän kuin minulla, yksi on meillä yhteinen ajatus, jonka rinnalla muut oikeudet ja velvollisuudet saavat ainakin odottaa...
JÄGERHORN (tarttuen Isauran käsiin). Odottaa? Niin, nehän voivat odottaa
ISAURA. Tiedätkö, etten tullut luoksesi ainoastaan rakkautta tuntien, vaan myöskin vihaa?
JÄGERHORN katsoo kummastuneena.
ISAURA. Samaa vihaa kuin sinäkin.
JÄGERHORN. Minä vihaan vääryyttä ja petosta.
ISAURA. Minä vihaan sitä miestä, joka teki väärin minulle naisena ja sukuni jäsenenä; minä vihaan häntä, ketä _useimmat_ vihaavat...
JÄGERHORN (nousten). Kuningasta?
ISAURA. Kustaa kolmatta ja hänen hoviansa.
JÄGERHORN. Sano, miten on sinua loukattu!
ISAURA (epävarmasti; lyhyin paussein). Ei, älä kysele. Selitän tarkemmin... tuonnempana. Luottanet minuun?
JÄGERHORN. Ken vihaa tyrannia, hän on rehellinen. Ken vahvistaa minua aikeissani, hän on luottamukseni arvoinen.
ISAURA (nousten; lähestyen). Oletko jo jotain aikonut ja sitten... ehkä luopunut?
JÄGERHORN. Olen miettinyt, ja tarpeeksi kauan...
ISAURA Sinulle asetetaan koreannäköisiä ansoja. Jos sota syttyy Venäjän kanssa, kutsutaan sinut ylipäällikön ajutantiksi, sillä sinä olet vaarallisin.
JÄGERHORN. Sitä lähemmäksi pääsen päämajaa ja kuningasta.
ISAURA (ihailevasti). Et ole turhaan Valhallan mestari! (Lähestyy, suutelee häntä itse; Jägerhornin aikoessa painaa hänet syliinsä irtautuu sulavasti.) Kun on annettu ylpeä isku, saat hyljätä minut tai pitää luonasi.
JÄGERHORN (aikoo kuitenkin lähestyä).
ÄÄNET (ulkona). Hurraa, kenraali! Hurraa, hurraa!
ISAURA (siirtyen oikealle; oven luota). Hetkiseksi... odotan sinua. (Poistuu oikealle.)
JÄGERHORN katsoo hetken sulkeutuvaa ovea, kääntyy kasvoilla yhä selkenevä ja varmistuva onnellisuuden ilme, siirtyy voimakkain elein vasemmalle ja jää odottamaan saapuvia.
X KOHTAUS.
_Yrjö Maunu Sprengtporten_, puettuna matkapukuun, tulee peräovesta, jäljessään _v. Otter, Ehrenström, Klick, Bierken, Björnram_ ja _Hierta_.
SPRENGTPORTEN (lyöden kättä Jägerhornille; loistavalla tuulella). No, Seestan ankara Cato, Pyrrhos on tullut Adrian yli etsimään kuningaskuntaa.
JÄGERHORN (iloisena). Pyrrhos sai surmansa kivenheitosta. Toivottavasti ei historia tällä kertaa toistu.
SPRENGTPORTEN. Totisesti ei, sillä meillä on kruununanojia joka sormelle, vaikka kivitettäviksi, kun vain on valtakuntamme valmis.