Part 2

Sekä af Enehjelmin että Danielsonin perheisssä viihtyi hän erinomaisesti ja isäntäväet puolestaan olivat hyvin tyytyväiset kotiopettajaansa. Kalmarin rouva antoi, kun hänen omille pojilleen kudottiin pukukangasta, kutoa sitä niin paljon, että Runebergillekin tuli kesävaatteet ja näitä käytti ylioppilas kiitollisesti, kunnes unohti takin metsään. Se löydettiin kannon nenästä pitkien aikojen perästä. Kesäkuumalla oli Runeberg nähtävästi hetkiseksi tahtonut riisua sen yltään, mutta ajatusten viipyessä muualla lienee se siihen unohtunut. Turhaan etsittyään ja pahoillaan tappiosta ei hän koskaan puhunut koko asiasta.

Tähän aikaan oli nuoren ylioppilaan lukitsemattomassa pöytälaatikossa sinikantinen vihko, johon oli kirjoitettu runoja. Salaa oppilaat ottivat vihon ja veivät talon naisten luettavaksi. Itse ei nuorukainen pitänyt runojaan missään arvossa.

Kesällä 1825 saattaessaan kahta oppilastaan Vaasan kouluun, kävi Ludvig Pietarsaaressa vanhempiansa tervehtimässä. Hän näki heidät silloin viimeisen kerran. Isä oli monasti lausunut, että hän tahtoisi elää niinkauan että näkisi, "mitä Ludvigista tulee," mutta hän kuoli ennenkuin pojan kuolemattomat laulut olivat alkaneet kajahdella.

Samana kesänä oli kapteeni af Enehjelm ostanut Ruovedeltä luonnonihanan Ritoniemen tilan ja muuttanut sinne. Perheen mukana joutui Runebergkin Ruovedelle.

Täällä tutustui hän mieheen nimeltä Pelander, josta tuli Vänrikki Stoolin esikuva. Pelander oli vanha soturi, kantoi vänrikin arvonimeä ja oli jo käynyt saamattomaksi ja varsinaiseen työhön kykenemättömäksi. Isäntäväen sukulaisena sai hän asua pienessä kamarissa pihalla, kutoa siellä verkkoa, kyniä höyheniä ja toimittaa muita pieniä askareita. Runebergia huvitti tuontuostakin käydä tuittupäistä ukkoa tervehtimässä, tehdä hänelle pientä pilaa ja kuunnella hänen kertomuksiaan sotaajoilta. Hänen suuhunsa pani hän sittemmin ne ihanat tarinat, jotka hän elämänsä tiellä kuuli Suomen viime sodasta, loistopäivistä menneistä. Kapteeni af Enehjelmkin, joka oli ollut sekä v. 1788 että 1808 —1809 sodissa, tiesi antaa paljon aineksia, joitten perustuksella Runeberg rakensi kauniita kuvia "sankareista, urhotöistä aikain unhotettujen."

Huomattava on muuan metsästysretki, jonka Runeberg Ruovedellä teki parin kuuluisan pyssymiehen seurassa. Oli nähty hirvenjälkiä ja niitä lähdettiin suksilla seuraamaan. Luultavasti ei otuksia tavattu, koskei Runeberg koskaan niistä mitään maininnut, mutta "Susi"- runoelman mieliala oli varmaan palannut ja hänen hengessään alkoi luomistyö.

Mieli täynnä kauniita muistoja ja kukkarokin hyvässä kunnossa, palasi Runeberg alussa vuotta 1826 Turkuun. Ainoastaan kuukauden ajan antoi hän nyt tuntia piispa Tengströmin pojanpojalle. Sitte vuokrasi hän pienen huoneen ja heittäysi kiihkeästi valmistamaan filosofian kandidaattitutkintoa. Hän tahtoi saada sen pois ennen ensi maisterivihkiäisiä.

Mutta eivät antaneet rauhaa muistot sydänmailta. Ne puhkesivat esiin valtavalla voimalla, kuten keväällä puhkeaa puuhun lehti. Hänen täytyi ruveta kirjoittamaan.

Hän alkoi nyt "Hirvenhiihtäjiään."

* * * * *

Arkkipiispa Tengströmin taloa voitanee pitää senaikuisen pääkaupungin seuraelämän keskipisteenä. Piispa itse oli sekä lahjakas että oppinut, sekä sivistynyt että monipuolinen, sekä kirkkoruhtinas että hovimies. Erinomaisella rakastettavuudella osasi hän kerätä ympärilleen nuoriakin ja saada heidät viihtymään seurassaan. Nuorta sukulaistaan Johan Ludvig Runebergia oli hän alusta pitäen kohdellut suurella ystävällisyydellä. Hän oli itse köyhästä pojasta, omalla työllään, kohonnut merkitsevään yhteiskunnalliseen asemaan ja tiesi sentähden antaa arvoa Johan Ludvigin ponnistuksille tulla toimeen oman työnsä ansioilla.

Johan Ludvig Runeberg oli tähän aikaan pitkä, laiha vakavannäköinen mies, jonka korkeaa otsaa kaartoi tummanruskea, kihara tukka. Innostuessaan oli hän erinomaisen henkevä ja kaunis. Mutta hänen innostuksensa hetket näki ainoastaan hänen likeisin ystäväpiirinsä. Seurassa oli hän ujo ja arka ja naiset häntä katselivat pelonsekaisella kunnioituksella. Muotimaailma oli hänelle aivan tuntematon: hän esiintyi usein vanhoissa, kuluneissa vaatteissa, jotka olivat käyneet liian pieniksi. Arkkipiispan kotiin oli hän aina tervetullut vieras ja hän puolestaan meni sinne mielellään, sekä talonväen tähden että sen sivistyneen seurapiirin vuoksi, johon täällä oli tilaisuus tutustua.

Ahkerasti vieraili talossa myöskin neiti Fredrika Tengström, arkkipiispan veljen, kamreeri Tengström vainajan tytär, joka monessa suhteessa oli merkillinen nainen. Hän oli jo neljän vuoden vanhana, miltei omin päin, oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ja jota vanhemmaksi hän kävi, sitä enemmän kiihtyi hänen lukuhalunsa. Läpikäytyään paikkakunnan senaikuiset parhaimmat tyttökoulut, osasi hän kuusitoistavuotiaana saksan, ranskan ja englanninkielet täydellisesti. Luonteeltaan oli hän ujo, arka ja umpimielinen, pakeni mielellään yksinäisyyteen lukemaan, miettimään ja kirjoittelemaan ja hänen suurimpia kärsimyksiään oli, kun äiti pakoitti hänen tulemaan tanssiaisiin tai muihin suurempiin kutsuihin. Ulkomuodoltaan hän ei ollut kaunis eikä häntä huvittaneet nuorten tyttöjen tavalliset huvitukset, varsinkin kun hänen henkinen pääomansa täydellisesti korvasi kevyet ilot.

Vuonna 1821 matkustaessaan Pietarsaaren läpi, oli hän käynyt kapteeni Runebergin perheessä. Hänen astuessaan huoneeseen, oli toisesta ovesta ulos luikkinut laiha, pitkä, paljasjalkainen olento. Se oli Johan Ludvig Runeberg, jonka hän silloin ensi kerran näki.

Eräänä iltana lopulla vuotta 1826 oltiin koolla arkkipiispan kodissa. Leikittiin panttileikkiä. Oli saatu kuulla että ylioppilas Runeberg runoilee ja ne kolme nuorta naista, jotka sillä kertaa valvoivat panttien antamista ja joista yksi oli Fredrika neiti, määräsivät hänen panttinsa lunastukseksi kirjoittamaan runon. Ylioppilas suostui ja Turun sanomalehden seuraavassa numerossa olikin luvattu runo, "Till solen" (Auringolle), jota Tengströmin talossa tervehdittiin suurella ihastuksella.

Turun sanomalehden toimittaja, maisteri Sjöström, jota siihen aikaan pidettiin Suomen etevimpänä runoilijana, oli hiukan korjaillut Runebergin runoa, mutta Runeberg ei hänen korjauksiinsa ollut ensinkään tyytyväinen. Eräässä seurassa tuli sitte asiasta puhetta ja silloin lausuivat kaikki ylenkatseellisesti, että Runeberg saattaa pitää sitä kunniana, että sellainen mies kuin Sjöström on korjannut hänen runoaan. Tosin eivät tällaiset huomautukset saaneet Runebergin mielipidettä muuttumaan: hän ei hyväksynyt Sjöströmiä eikä koko hänen suuntaansa.

Ei ole Suomessa ollut ja ties milloin tulee olemaan toveripiiri sellainen kuin se mihin Runeberg Turun yliopistossa kuului. Heitä oli noin puoli toistakymmentä ylioppilasta, kaikki miehiä, joitten nimiä isänmaa kunnioituksella mainitsee, monet heistä miehiä, jotka Suomen kansa tunnustaa suurimmikseen ja joitten elämäntyö on tehnyt käännekohtia isänmaan kehityshistoriassa: Johan Jakob Nervander, Johan Vilhelm Snellman, Fredrik Cygnaeus, Elias Lönnrot ja Johan Ludvig Runeberg. Tässä toveripiirissä vallitsi nuoruus ja elämänhalu, siinä sai sijansa viaton leikki, mutta elämän korkeimmat kysymykset ja suuret ihanteet olivat kaikkien johtotähtenä.

Runebergin likeisimmät ystävät olivat Snellman ja Nervander. Kaikki kolme olivat he köyhiä nuorukaisia, joille leipähuolet tuontuostakin kävivät muistuttamassa, ettei elämä maailmassa ole huoletonta tanssia ruusuin ja kukkaisten päällä. Nervander, joka harvinaisella taidolla osasi lasketella sukkeluuksia ja pilapuheita, esiintyi tavallisesti lohduttajana, kun huolet liiaksi rupesivat painamaan, ja löi kaikki leikiksi.

Hän ja Runeberg sekä muuan kolmas toveri olivat syksyllä 1826 olleet kävelemässä ja istuutuneet erään lähteen laidalle likellä Turkua. Siinä jutellessa päätettiin että molempain runoilevien ystäväin, Runebergin ja Nervanderin, pitää kirjoittaa runo tästä lähteestä. Sen, jonka runo tulee huonompi, täytyy yhdellä jalalla kolme kertaa hypätä lähteen ympäri, pitäen päässään tuokkosta, joka oli lähteen laidalla veden ammentamista varten. Nervanderia pidettiin siihen aikaan yleisesti Runebergia etevämpänä ja nytkin kävi niin, että hän voittajana pääsi kilpalaulajaisista: Runeberg sai tanssia lähteen ympäri. Mutta Runebergin kilpalaulu on sittemmin, hiukan muutetussa muodossa, tunkenut miltei joka mökkiin Suomessa. Tunnemmehan kaikki laulun:

"Sua lähde kaunis katselen Likellä vettäsi. Kun pilven varjot vaeltavat Kuvastimessasi."

Yhdessä nämät molemmat ystävät lukivat kandidaattitutkintoon vaadittavia aineita, yhdessä he suorittivat tutkintojaan — Nervander aina saaden paremmat arvosanat, osaksi sentähden, että hän oli ollut ylioppilaana kaksi vuotta kauvemmin kuin Runeberg, osaksi sentähden että Runeberg muutamien professorien kanssa oli huonoissa väleissä sekä vielä siitäkin syystä, että hänen terveytensä koko kevätlukukauden oli heikko — ja yhdessä he vihdoin viettivät juhlalliset maisterivihkiäiset.

Runeberg ei tosin ollut aikonut ottaa osaa maisterivihkiäisiin, hän kun pelkäsi juhlien menoja, mutta toverit tahtoivat häntä välttämättömästi mukaan ja viime tingassa saivatkin hänet suostumaan. Siihen aikaan ei tässä juhlallisessa tilaisuudessa esiinnytty frakkipuvussa, kuten nyt, vaan siinä piti olla erityinen univormu. Aika oli täpärällä, mutta toverit tekivät parastaan: muuan hankki Runebergille takin, toinen polvihousut ja sukat, suutari otti vielä tehdäkseen kengät ja joku toimitti sormuksenkin, joka tuli liian pieni. Viime hetkessä saapui Runeberg yliopistoon ja sai päähänsä hiukan ränstyneen laakeriseppeleen.

Tämä juhla vietettiin kesäkuun 10 p. 1827 eikä Turussa enään sen jälkeen vietettykään maisterivihkiäisiä, sillä pari kuukautta myöhemmin sattui se kauhea tulipalo, joka pani poroksi noin tuhat taloa ja teki kodittomaksi noin neljätoistatuhatta ihmistä. Monet toiveet siinä menivät tuhaksi, monet aikeet myttyyn, monet unelmat raunioiksi.

Suuri joukko kodittomiksi jääneitä perheitä muutti nyt maalle Turun likeisyyteen. Piispa Tengströmin perhe asettui Paraisten pappilaan ja Runeberg tuli kotiopettajaksi piispan lapsenlapsille.

Metsästys ja kalastus ovat taaskin hänen lomahetkiensä päähuveina. Paulalla pyydystelee hän pikkulintuja ja kymmenittäin lentelee niitä hänen huoneessaan. Ne käyvät pian vallan kesyiksi, ja tutustuttuaan niiden elintapoihin, päästää hoitaja ne vapauteen. Myöskin kerrotaan Runebergin näihin aikoihin kesyttäneen kokonaisen hiiriperheen, joka sai asustaa hänen saappaassaan.

Hän ei pitkiin aikoihin ollut ollut terve. Hänen almanakastaan, johon hänellä oli tapana tehdä lyhyitä muistiinpanoja, tapaamme runopätkän, joka osoittaa että hän usein ajatteli kuolemaa. Terveytensä takia päätti hän vihdoin lähteä merille sekä sitä ennen käydä Pietarsaaressa tervehtimässä omaisiaan. Hän lähtikin jo matkalle ja tuli Turkuun asti, mutta kääntyi takaisin ja vasta nummella likellä Paraisten kirkonkylää lienee hänelle selvinnyt, miksi hänen nyt oli mahdoton lähteä näiltä mailta. Siellä kohtasi hän nimittäin sattumalta neiti Fredrika Tengströmin, joka jo kauvan oli häntä rakastanut. Heidän välinsä ei sentään vielä silloin selvinnyt.

Syyspuoleen vuotta 1828 vallitsi vilkas liike suurella maantiellä Suomen vanhan ja uuden pääkaupungin välillä: Turku oli raunioina, Helsinki pääkaupunkina, yliopisto Helsingissä ja tänne matkasi nyt koko yliopiston opettajakunta ja yliopistonuoriso. Leskirouva Tengströmkin tyttärineen sekä heidän seurassaan Runeberg suuntasivat kulkunsa Helsinkiä kohti — rouva ja Runeberg ensimmäisissä kääseissä, Fredrika neiti ja vanha, uskollinen palvelijatar Lisette toisissa.

Fredrika neiti hänen äitinsä ja veljensä olivat vuokranneet asunnon Maneesikadun varrella. Runeberg taas Ison Roopertinkadun varrella, siis aivan vastakkaisissa päissä silloista Helsinkiä.

Runeberg oli, toivoen saavansa asuintovereita, vuokrannut salin ja kaksi pientä kamaria. Pian häneen liittyikin Cygnaeus, joka lupasi ottaa toisen kamareista. Mutta hänellä ei ollut huonekaluja. Hänen täytyi siis asua Runebergin huoneessa, joka oli kalustettu kutakuinkin täydellisesti. Yöt viettivät ystävät samassa sängyssä. Myöhemmin yhtyi heihin vielä Snellman, jonka makuusija tehtiin permannolle tai tuoleille. Kun Runebergin oppilaat — Runeberg antoi nimittäin yksityistunteja — aamulla kello kahdeksan saapuivat paikalle, vei Snellman Cygnaeuksen huoneesen tuolin, voidakseen oleskella siellä, kunnes oppilaat olisivat poistuneet. Cygnaeuksen huone oli ihan tyhjä ja salin koko huonekalustona oli pöytä, joka seisoi keskellä lattiaa. Tällä pöydällä söivät ystävykset aamuateriansa: maitoa, jota joka aamu tilauksesta tuotiin heille, ja vehnäleipää, jota he itse ostivat.

Lokakuun 1 päivänä 1828 oli yliopisto avattu, mutta siitä puuttui yhteishenkeä ja kodikkaisuutta. Ei ollut sopivaa huoneustoa, johon koko korkeakoulu olisi mahtunut, vaan olivat luennot pidettävät kahdella eri taholla. Tänä syksynä Runeberg ja Fredrika neiti vihdoin menivät kihloihin, mutta kihlausta ei heti julaistu. Luultavasti sitä ei pidetty tytölle erittäin edullisena.

Häitä ei tietysti vielä ollut ajatteleminenkaan, sillä eihän Runebergiltä ollut millä elättää vaimonsa. Työtä oli yllin kyllin omankin toimeentulon hankkimisessa. Hän valmistautui näihin aikoihin dosentiksi "kaunopuheisuudessa". Lukujen lomassa antoi hän tuntia, kirjoitteli virkistyksekseen runoja ja kävi morsiantaan tervehtimässä.

Runoja olikin jo karttunut niin paljon, että niistä saattoi tulla vihkonen. Mutta ei ollut siihen aikaan nuoren runoilijan helppo saada kustantajaa. Omalla kustannuksella runot olivat julkaistavat ja menekin takaamiseksi täytyi edeltäkäsin koota ostajia. Uskallusta vaadittiin, mutta Runeberg uskalsi ja pani ilmoituksen lehtiin. Samana päivänä tuli hän Waseniuksen kirjakauppaan ja näki siellä erään vanhan herran paraikaa tutkimassa ilmoitustaan. Pilkallisesti virkkoi vanha herra itsekseen: "millähän se herra aikoo runonsa kustantaa." Tämä lausunto ei suinkaan ollut rohkaiseva. Mutta ystävien avulla saatiin kokoon tarvittava määrä kannattajia ja 10 p. huhtikuuta 1830 luettiin Helsingin lehdissä ilmoitus, että vihko oli ilmestynyt painosta. Julkisesti ei sitä arvosteltu, mutta aivan haltioissaan onnitteli nuorta runoilijaa piispa Tengström ja, mikä Runebergin eninten ilahutti, Franzén, jonka runoja hän aina suurella mieltymyksellä oli lukenut ja jolle hän oli omistanutkin ensi runon vihossansa.

Pari kuukautta myöhemmin valmistui kunnialla hänen väitöskirjansa ja elokuussa nimitettiin hän dosentiksi "kaunopuheisuudessa", toisin sanoin latinan kielessä ja kirjallisuudessa.

Hänen runoilijakykyään alettiin jo katsella kunnioituksella. Sanomalehdet julkaisivat nyt hänen tuotteitaan ja tapahtuipa, että muuan nuori ylioppilas eräänä päivänä tuli tilaamaan häneltä runoa, jonka tahtoi lähettää erään joululahjan mukana. Runeberg tekikin tilatun runon, mutta ei ottanut vastaan tarjottua maksua.

Neljän vuoden aikana oli Runeberg nauttinut yliopistosta noin 110 markan suuruista apurahaa lukukaudessa eikä sitä saatu antaa samalle henkilölle pitemmäksi ajaksi. Jotta ei jäisi aivan ilman vakinaisia tuloja, haki hän nyt virkaa yliopiston konsistoorin amanuenssina ja saikin toivotun paikan. Paljon siinä oli työtä eikä palkka ollut suuri — noin 570 mk. vuodessa, mutta johan niilläkin tuloilla saattoi ruveta ajattelemaan häitä.

Nuori morsian oli jo Turussa, käsitöillä ja kukkaismaalauksella, ansainnut pienen pääoman, noin 400 riksiä ja tällä summalla ryhtyi hän valmistamaan yhteistä kotia. Vuokrattiin kaksi pientä huonetta, joissa vasta oli ollut nikkariverstas. Itse morsian paperoitsi ja maalasi seinät ja katot, osti sitte vanhoja huonekaluja, joita veljensä kanssa korjaili, sai lahjaksi pari käytettyä hametta, joilla päällysti huonekalut ja niin tulivat huoneet oikein siistiin kuntoon. Häät vietettiin kaikessa yksinkertaisuudessa 23 p. tammikuuta 1831 iltapäivällä ja vieraita oli yhdeksäntoista henkeä.

Kauvan olivat nuoret jo ikävöinneet omaa kotia, "sillä", oli Runeberg lausunut, "lintukin tarvitsee vihreän oksan, voidakseen laulaa." Nyt oli laulaja löytänyt oksansa. Ja hänen kanteleensa soikin tästälähtien yhä voimakkaampana, puhtaampana ja sopusointuisampana.

Keväällä 1830 olivat muutamat nuoret yliopistomiehet päättäneet ruveta kokoontumaan kerran viikossa keskustellakseen kaikellaisista asioista ja varsinkin vaihtaakseen kirjallisia mielipiteitä. Tavallisesti pitivät he kokouksensa lauvantaiilloin, josta syystä heidän joukkoansa ruvettiin kutsumaan "Lauvantaiseuraksi". Seuralla ei ollut kirjoitettuja sääntöjä eikä varsinaista ohjelmaa. Jäsenmaksut olivat vähäiset ja ne käytettiin uudemman kirjallisuuden ostamiseen. Jäsenet saivat lainata kirjoja viikon ajaksi ja kokouksissa tuli jokaisen tehdä selkoa luettujen kirjojen sisällyksestä, josta sitte keskusteltiin.

Kokoukset pidettiin tavallisesti jäsenten luona. Ja niin vilkas oli tässä seurassa henkinen harrastus, ettei aineellista puolta useinkaan ehditty ajatella. Teetä tarjosi se jäsenistä, jonka luona kokous oli, usein myöskin voileipiä. Joskus syötiin ravintolassa yhteinen illallinen. Jäsenten mentyä naimisiin tarjottiin illallinen kodissa.

Alussa kuului seuraan ainoastaan kuusi miestä, joiden joukossa Runeberg, Nervander, Cygnaeus ja Nordström, mutta vähitellen liittyi siihen sekä yhdenikäisestä että nuoremmasta ylioppilaspolvesta kaikki, mitä etevintä ja innokkainta pääkaupungissa oli, muitten muassa Johan Vilhelm Snellman, Elias Lönnrot ja Zachris Topelius. Lauvantaiseuran jäsenet olivat luonteeltaan sangen erilaiset ja edustivat mitä erilaisimpia tieteen ja taiteen haaroja, joten keskustelut kävivät erittäin monipuolisiksi. Monasti syntyi väittely, jossa mielipiteet ja aatteet väittelijäin koko nuoruudenkiihkolla, lämmöllä ja sanain sattuvaisuudella törmäsivät yhteen. Siinä terottui ajatus- ja arvostelukyky, mielipiteet vakaantuivat, näköpiiri laajeni ja katsantokanta kävi monipuolisemmaksi ja rikkaammaksi.

Fredrik Cygnaeus, runoilija ja suuri puhuja, josta sittemmin tuli estetiikan professori, kuvailee Lauvantaiseuraa seuraavalla tavalla: "Harvoin lienee rikkaammissakaan maissa kuin meidän maassamme, maissa, joissa on paljon herätystä ja suuria rientoja, saatikka sitte meillä, syntynyt seura, jota siinä määrässä kuin Lauvantaiseuraa, olisi elähyttänyt kauneus, jalous, kaikki se maan päällä, jonka edestä kannattaa elää ja kuolla." — — — "Keskiyön hetki oli jo aikoja sitte kehoittanut eroamaan, vaan yhä pysyi seura koolla, hekkumoimassa ilon ääressä, jota lakkaamatta pulppuavat mielialat ja vaikutukset pitivät vireillä. Ja aamuaurinko, joka tutkivana kurkisti sisään avatuista akkunoista, tapasi kaikki yhtä virkeinä, jopa virkeämpinäkin kuin illalla, jolloin olimme jättäneet päivätyömme vaivat. Jos mahtavinkin nero olisi kirjoittanut kirjan, niin ei hän kirjaansa olisi saanut mahtumaan sellaista ajatusten — joskus kyllä ajattelemattomien — mutta useimmiten ylevämielisten, uljaitten, innostuneitten ja innostuttavien ajatusten ja katkerien tai ystävällisten pilapuheitten tulvaa, kuin olisi mahtunut näitten monivuotisten 'attikalaisten öitten' päiväkirjaan, jos jälkimaailmalle olisi pantu muistoon paras siitä, mikä niiden kestäessä meni hukkaan jälkimaailmalta. Jokaiselle, joka näihin öihin otti osaa ja joka kykynsä mukaan sai kantaa kortensa henkiseen ylellisyyteen, tuottivat ne katoamatonta iloa. Tämän maailman hyvyyteen nähden olivat osanottajat kaikki yhtä köyhät — — — Mutta sensijaan oli heissä rikas luottamus itseensä ja muihin, runsas määrä pettymättömiä toiveita ja tuumia, joitten toteutumiseen he järkähtämättömästi uskoivat, paljon rohkeutta, elämänhalua ja tulevaisuuden intoa. Siitä on jo kauvan ja se aika on ikipäiviksi paennut. Mutta — — minä luulisin, että se joka muistossaan saa säilyttää hetkiä, jommoisia minä tässä heikosti, käsin, jotka onnellisimmat nuoruuteni muistot panevat vapisemaan, olen kuvannut, ei ikinä saata tulla onnettomaksi. Kuten sävel, jonka ensi kerran kuulin kotilaaksossani, uudestaan ja uudestaan kaikuu korvissani kaukana vieraallakin maalla, niin nämätkin muistot, olosuhteitten vaihduttua, yhä vieläkin soivat sydämissämme".

Vaikkei Lauvantaiseuran likeisin tarkoitus ollutkaan suorastaan vaikuttaa maamme valtiollisiin tahi sivistysoloihin, niin syntyi sen toimesta kaksi laitosta, joitten vaikutus on ollut sangen suuri, nim. uusien aatteiden perustuksella toimiva opisto, Helsingin lyseo, joka avattiin 15 p. maaliskuuta 1831 ja _Suomalaisen Kirjallisuuden Seura_, joka alkoi vaikutuksensa 16 p. maaliskuuta samana vuonna.

Uudessa oppilaitoksessa sai Runeberg vakinaisen opettajatoimen. Hän pysyi siinä vuoteen 1837, jolloin hän tuli lehtoriksi Porvoon kymnaasiin. Runebergin muuttaessa paikkakunnalta lakkasi Lauvantaiseura.

Ajan kuluessa suurenee perhe ja samassa määrin lisääntyvät menot. Pian on Runebergin ja hänen rouvansa ryhdyttävä keinoon, johon jo niin moni köyhä perhe on turvautunut, nimittäin täysihoitolaisten pitoon. Topelius, joka muitten muassa joutui heille asumaan, antaa Runebergin kodista seuraavan kuvauksen:

"Lokaknun 2 p. 1832 tulin minä täysihoitolaisena ja ylioppilastutkintoon valmistettavana oppilaana Runebergin taloon. Maksu sekä täysihoidosta että opetuksesta nousi 500 riksiin vuodelta ja suorituksen piti tapahtua vuosineljänneksittäin."

Lokakuun 1 p:nä 1832 muutti Runeberg silloisen Ramstedtin, sittemmin professori J.J. Tengströmin ja vihdoin professori J. A. Estlanderin taloon Maneesi- ja Konstantiininkatujen kulmassa Kruunuhaassa, huoneustoon, jossa oli 8 huonetta ja kyökki. Vuokra oli omituisesta syystä sangen halpa. Täällä oli nim. edellisenä vuonna ollut koleerasairaala, ja kaikista kärvennyksistä huolimatta ei seppä Ramstedt ollut saanut hyyryläisiä; silloin nuori maisteri, muita rohkeampana, ilmoitti, ettei hän aio pelätä kamalan kulkutaudin muistoa. Runebergin toimeentulo oli siihen aikaan niin niukka, että oli sangen tärkeää saada sitä lisätyksi ja nuori rouva ryhtyi rohkeasti ruokkimaan kuutta tervettä täysihoitolaista, joitten toivottiin tasoittavan sekä vuokraa että muita elinkulunkeja.

Kahdeksasta huoneesta jäi nuorelle parille itselleen ainoastaan kolme. — — — Palvelijoita oli kaksi; kyökissä vanha uskollinen palvelijatar ja sisätöitä hoitamassa piika, joka yhdeksän kuukauden aikana oli vaihdettava kolme kertaa ja joka nuorelle emännälle tuotti paljon huolta.

Ulkomuodoltaan oli Runeberg tähän aikaan samallainen kuin 4 vuotta myöhemmin, jolloin Mazér pohjalaisen osakunnan tilauksesta hänet maalasi; tai ehkäpä vielä enemmän sen kuvan näköinen, jonka hän jouluksi 1832 itse maalautti rouvalleen. Runossa joka kuvaa seurasi sanottiin, että rouva Runeberg tässä saa "kauniin miehensä", ja kun ei lahjan vastaanottajatar tahtonut tunnustaa kuvan näköisyyttä, niin vastattiin: "johan minä sanoin, että se on sinun kaunis miehesi." — — — Kotioloissa esiintyi Runeberg tavallisesti paidankaulus alas käännettynä ja ilman kaulaliinaa; puseroa ei hän tähän aikaan käyttänyt, mutta istui usein paitahihaisillaan tai lyhyessä harmaassa työtakissa. — —

Rouva Fredrika Runeberg oli 27 vuoden ikäisenä kalpea nuori nainen; hänellä oli kauniit, ilmehikkäät silmät ja pitkä, tumma tukka, joka arkioloissa kierrettiin vaatimattomiin solmuihin korvien kohdalle, kuten myöhempinäkin aikoina. Hänen kuurouttaan saattoi silloin tuskin huomata. Hän näytti väsyneeltä, oli erillään pysyväinen ja vaitelias, paitsi silloin kun hän joutui likeisten tuttavien seuraan tai sai tilaisuutta sukkelalla tavallaan ottaa osaa vilkkaaseen keskusteluun. En tosin koskaan kuullut hänen valittavan tai vaikeroivan, mutta sain sen käsityksen että hän kantoi raskasta, hänelle outoa taakkaa — ja kuitenkin oli hänellä tukena ja neuvonantajina sekä äiti, veli että sisar. Hän oli siihen aikaan niin kivulloinen ja heikkohermoinen, että harva olisi aavistanut hänen tulevan kuuden voimakkaan pojan äidiksi ja kestävän koetuksia, joitten painon alle moni väkevämpi olisi sortunut, sekä saavuttavan 72 ikävuotensa.