Part 6

— Vie hänet laivaan, sanoi Sanders. Hän puhui arabiaa Abibulle. — Henkesi uhalla älä anna hänen puhua kenellekään.

Hän seurasi hausoja ja vankia ja lähti aikaa hukkaamatta matkaan.

Siten päättyi uneksijan tarina — tällä kertaa.

Mutta vaikka Mdali työskenteli Kahleitten kylässä valtakunnan hyväksi, niin hänen työnsä kantoi hedelmiä, sillä hän oli ollut uuras mies. Sattui useita kuolemantapauksia. Miehet ja naiset panivat terveinä nukkumaan ja heräsivät vain kuollakseen. Eikä kukaan pitänyt sitä merkillisenä eikä ilmoittanut siitä, sillä Mdali oli uneksinut niin, ja se tapahtui.

Mutta huhulla on jalat kulkea ja suu kertoa; ja aikanaan Sanders kulki pitkin maita mukanaan päämajasta pikaisesti kutsuttu lääkäri, ja moni tapasi hänet surren.

Miehet, jotka olivat kadottaneet pahantapaiset vaimonsa, toiset, jotka olivat haudanneet rikkaita sukulaisiaan, vaimot, jotka olivat saaneet vapauden Mdalin unien täyttymisen kautta, istuivat vaiti ja odottivat Sandersia pureskellen rystysiään.

Sanders jakoi oikeutta ilman muita todistuksia kuin mitä hänen lääkärinsä voi sanoa pahanhajuisissa paikoissa; mutta sillä oli vaikutus, ja Mdali, puunhakkaaja kahleitten kylässä, tapasi monta tuttua naamaa.

Kahleitten kylä oli kielekkeellä, jonka oikealla puolen laskee mereen Isisi-joki ja vasemmalla Bokaru-joki. Se oli puhtain kylä Sandersin hallintoalueella, mutta sen puhtautta eivät ylistäneet muut kuin Sanders.

Siinä virtasivat voimakkaat joet niin väkevästi, etteivät vahvimmatkaan uimarit siinä kestäneet. Ja kolmion kantaan oli kaivettu leveä kanava, pituudeltaan viisi tai kuusisataa jaardia, yhdistämään molempia jokia, niin että kylä pikemminkin oli saarella kuin niemellä — ja saarelta oli vaikea pääsy, kun piikkilanka-aita oli pantu kanavan molemmille rannoille. Sitä paitsi kanava oli kolmen krokotiilin oleskelupaikka — ne oli komissaari Sanders kaukonäköisenä siihen asettanut — ja niiden poispääsyn estivät kanavan molempiin päihin vedetyt vahvat verkot.

Kylä itse oli jaettu kolmeen osaan: yksi varattu miehille, toinen naisille ja kolmas — ainoan maihinnousupaikan vastainen — puolelle hausakomppanialle.

Vaikka paikkaa sanottiinkin Kahleitten kyläksi, niin vain suurimmat lurjukset siellä olivat raudoissa, ja elämä kulki tässä pikku kylässä tasaisesti, ellei oteta lukuun sitä, että naiset asuivat korkean rautalanka-aidan toisella puolen ja miehet toisella.

Mdali saapui, sai numeron ja peitteen. Hänet käskettiin erääseen majaan kuuden muun vangin seuraan.

— Olen Isisin Mdali, sanoi hän, — ja Sandi lähetti minut tänne, koska näin unia.

— Se on hullua, sanoi majan päämies, — sillä minut hän lähetti tänne siksi, että pieksin hänen vakoojansa — veljeni kanssa — kunnes hän kuoli.

— Minut lähetettiin tänne, sanoi toinen mies, — koska olin päällikkö ja aloitin sodan — minä olen Pikku Isisin Tembeli.

Toinen toisensa jälkeen he esittäytyivät ja kertoivat rikolliset tekonsa yksinkertaisen ylpeinä.

— Minä olen unien näkijä, sanoi Mdali. — Kun minä uneksin jotakin tapahtuvaksi, se tapahtuu, sillä minä olen paholaisten suosiossa ja näen unissani ihmeellisiä asioita.

— Huomaan, sanoi Tembeli viisaana. — Sinä olet hullu.

* * * * *

Ei ole vaikeata kuvitella, miten Mdali sai valtoihinsa uusien toveriensa mielen ja luottamuksen.

Kerrotaan hänen ennustaneen erään vartian hukkumisen, joka sitten tapahtuikin. Jokainen Tembolinista saapuva uusi vanki oli hänen tekojensa todistaja.

Ja parhaalla tavallaan Mdali uneksi heille. Ja tällaisen suuren unen hän heille näki:

Tapahtui, että Sandi saapui tarkastamaan Kahleitten kylää, ja kun hän oli päässyt erään majan kohdalle, niin kuusi miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja yksi leikkasi hänen kurkkunsa, ja sotilaat pakenivat kauhuissaan, ja vangit vapauttivat itsensä, eikä enää ollut vankeutta.

Hän uneksi tämän kolmena peräkkäisenä yönä.

Kun hän oli kertonut ensimmäisen unensa, niin Tembeli, jolle hän sen uskoi, sanoi miettiväisenä:

— Tuo on kyllä hyvä ajatus, mutta me olemme aseettomia, ja se ei siis voi tulla todeksi.

— Tänä iltana se selviää minulle unessa, sanoi Mdali.

Ja seuraavana aamuna hän kertoi, miten hän näyssä oli nähnyt vankien joukossa kongolaisen miehen, jolla oli kongolainen partaveitsi hiuksiin pistettynä.

Ja tosiaankin siellä oli kongolainen mies, jolla oli sellainen partaveitsi.

— Kuka leikkaisi kurkun? kysyi Tembeli. — Tämä on asia, joka vaatii perinpohjaisen selvityksen.

Ja taas Mdali uneksi ja huomasi, että Sandersin kurkun leikkaaja oli Koforo, puolihullu akasavalainen vanki. Kaikki oli nyt valmista suurta hetkeä varten.

Oli syitä, joiden vuoksi Sanders ei ollut suopea nti Ruth Glandynnelle, lähetyssaarnaajalle, ja näistä ei vähäpätöisin ollut alituinen huoli tytön turvallisuudesta ja tietoisuus siitä, että tyttö ei tuntenut alkuasukkaita niin hyvin kuin luuli tuntevansa — mikä oli suurin vaara.

Eräänä päivänä Sanders sai kirjeen, jossa neiti pyysi päästä käymään Kahleitten kylässä.

Sanders noitui.

Hän ei ollut ylpeä kylästään — se osoitti laittomuuden kasvamista eräässä osassa hänen alaisistaan, ja hän oli tässä suhteessa sangen arka. Sitä paitsi hän oli, niin kuin itsekin tiesi, sangen huono näyttämään mitään.

Hieman pahalla tuulella hän vastasi olevansa valmis näyttämään neidille Kahleitten kylää milloin tahansa, paitsi — hän laati pyörryttävän listan kielletyistä päivistä.

Tämän listan laatimisessa Sanders osoitti tavallista suurempaa kekseliäisyyttä. Yhtenä päivänä hän ei voinut täyttää pyyntöä »neljännestarkastuksen» vuoksi, toisena »terveyskatsastuksen» vuoksi; eräs kielletty päivä oli »varusteiden tarkastuksen» päivä.

Aivojaan pinnistäen hän keksi kolmekymmentäviisi jaksoa vuodessa, pituudeltaan yhdestä seitsemään päivään, jolloin rikollisten tapaaminen oli tuiki mahdotonta; ja hän toivoi sydämessään, että neiti luopuisi kokonaan aikeestaan.

Hänen mielipahakseen neiti vastasi heti, valiten erään päivän, joka oli »valituspäivän» ja »korjausviikon» välissä — jotka molemmat tilaisuudet Sandersin mielikuvitus oli loihtinut ilmoille.

Hän saapui myötävirtaa kanootillaan, jota meloi kaksikymmentä miestä, ja Sanders tapasi hänet puolimatkassa ja otti hänet laivaansa.

Sanders oli pilkuttoman valkeassa puvussa, mutta hieman jäykkä ja hyvin muodollinen.

— Ellette pahastuisi sanoistani, olisin ollut hyvin mielissäni, jos olisitte luopunut tästä huvimatkasta.

— Tämä on tuskin huvimatka, neiti kylmästi. — Minulla on velvollisuuksia näitä ihmisiä kohtaan — tunnustatte, että lähetyssaarnaajat harvoin heitä näkevät — ja minusta tuntuisi siltä, että olisin laiminlyönyt velvollisuuteni, ellen olisi käyttänyt tilaisuutta, jonka niin hyväntahtoisesti tarjoatte minulle (Sanders kirosi itsekseen hänen loistavaa julkeuttaan) tavatakseni heitä.

Ison hellekypäränsä alta Sanders silmäsi neitiä.

— En voi antaa teidän käydä elämänne läpi epätietoisena siitä, etten halunnut teidän tuloanne, sanoi hän jyrkästi, ja nti Glandynnen nenä kohosi hieman, sillä paitsi lähetyssaarnaaja hän oli myöskin nainen.

He tulivat Kahleitten kylään eräänä säteilevänä aamuna

— No, mutta mitä pirua tämä tarkoittaa? sanoi Sanders.

Sillä vain kaksi hausaa oli jäljellä, toinen vartiana ja toinen hänen vuorolaisenaan.

— Herra, sanoi tämä mies, kun Sanders astui maalle, — komppanian miehet ovat menneet alas virtaa erääseen Palmujen paikkaan.

— Kenen käskystä? kysyi Sanders.

— Heille oli ilmoitettu, herra, sanoi mies, — he kun kuuluivat sufilahkoon, että Profeetan siunattu poika ilmestyy siinä paikassa ja näyttää heille paljon ihmeitä.

Komissaarille välähti valo, ja hän puoleksi hymyili, vaikka hänen sydämensä raivosi.

— Näyttää siltä kuin uneksija Mdali vielä uneksisi, sanoi hän. — Täällä tulee huomenna pieksäjäiset.

Hänen ensimäinen aikomuksensa oli lähettää tyttö takaisin; hän ei pelännyt, että vartioston satunnainen poissaolo johtaisi mihinkään vakavampaan tapahtumaan — sellainen ajatus ei hetkeksikään johtunut hänen mieleensä — mutta hän oli varovainen mies, eikä hänellä ollut lainkaan halua antautua vaaraan.

Hän oli jo puoleksi palaamassa veneelleen, kun päätti, että koska tyttö oli täällä ja oli matkustanut pitkän matkan, oli selvintä tehdä, mitä oli aiottu.

— Teidän on parasta mennä naisten puolelle, sanoi hän. — Lähetän Abibun kanssanne — minulla puolestani on asiaa eräälle Mdalille.

Hän avasi naisten osastoon johtavan portin ja katseli hentoa tyttöä tämän mennessä pikku katua myöten ryhdikäs, leveäharteinen hausa rinnallaan.

Hän käveli sen alueen poikki, joka erotti miesten osaston naisten osastosta, avasi portin ja astui sisään sulkien sen jälkeensä.

Kukaan ei tullut puhumaan hänelle, mikä oli omituista, sillä tavallisesti he tulivat pyytämään kuulustelua nimittäen häntä hyväntahtoisesti hänen jokapäiväisellä nimellään, joka merkitsee »öisin lentävää pientä teurastajalintua».

Nyt he istuivat majainsa edessä posket polvilla katsellen häntä vaieten, peloissaan.

— Tästä minä en pidä, sanoi Sanders.

Hän pani huolimattomasti kätensä taskuun ja päästi browningin varmistimesta. Keskisormellaan hän tutki revolverin perää, oliko makasiini paikallaan.

Hän seisoi hyvin lakaistun tien keskellä, ja hänellä oli hyvä näköala kadun päästä päähän.

Häthätää hän silmäsi oikealle puolen. Hän näki Ruthin puhuvan alkuasukasnaisten kanssa — niitä oli kolme ryhmässä kyykkien maassa.

Hänen takanaan erillään ryhmästä seisoi Abibu pitäen winchesterkarbiinia — lahja Sandersilta — käsivarrellaan. Komissaarin silmätessä hausa veti salaa lukkoa vireeseen.

— Abibu lataa, sanoi jokin Sandersin aivoissa.

Hän käänsi silmänsä takaisin miesten osastoon. Kukaan ei liikkunut. Vangit istuivat majainsa edessä vaiteliaina ja odottaen. Epäilyksen värähdys kulki hänen hermojensa läpi. Hän silmäsi jälleen Abibuun. Tämä oli hiljaisuudessa vetäytynyt vielä kauemmaksi naisryhmästä ja piteli nyt kivääriä kaksin käsin — oikealla sormeillen lukon kohtaa ja vasemmalla hypistellen makasiinia.

Sitten hän hieman kääntyi ja nyökkäsi, ja Sanders tiesi merkin olevan hänelle.

Sanders kääntyi nopeasti. Jos vaara uhkasi, niin se uhkasi naisten osastosta. Hän meni nopeasti takaisin samaa tietä, jota oli tullut. Neljä miestä, jotka olivat istuneet hiljaa, nousivat ja tulivat häntä kohti kiirettä pitämättä.

— Herra, meillä on pyyntö, aloitti yksi.

— Mene takaisin majaasi, Tembeli! sanoi Sanders jyrkästi. — Tulen takaisin kuulemaan pyyntönne.

— Krak!

Abibu ampui erääseen majaan, ja tyttö pakeni tietä pitkin portille päin.

Tämän Sanders näki kääntäessään päätänsä, ja samassa nuo neljä syöksyivät hänen kimppuunsa.

Suuri käsi peitti hänen kasvonsa ja luja peukalo pyrki hänen silmäänsä. Tembeli kaatui kuoliaaksi ammuttuna, ja Sanders tempaisi itsensä irti. Hän juoksi porttia kohti ottaen avaimen esille mennessään.

Hän kääntyi ja ampui kahta seuraajaansa, mutta näillä, ei ollut halua taisteluun.

Hän avasi portin vakavin käsin ja sulki sen jälkeensä. Hän näki Abibun maassa miesjoukon alla. Tyttö oli kadonnut. Sitten hän näki tämän taistelevan kahden naisen kanssa, ja puolihullu Koforo hääri hänen kimpussaan.

Hän pääsi naisten luo, kun toinen tarttui tyttöä tukasta ja veti hänen päätään taaksepäin.

Koforo näki Sandersin tulevan ja laski kätensä.

— Ho, isä! sanoi hän hupsulla tavallaan. — Aion tappaa sinut, koska olet paholainen!

Naiset peräytyivät, ja Sanders tarttui heikkoa tyttöä vyötäisiltä ja heitti hänet pois heidän ulottuviltaan.

Koforo tuli häntä kohti herjaten ja irvistellen pieni lapionmuotoinen partaveitsi kädessään.

Sanders tähtäsi tarkkaan, sillä hänellä oli vain viisi panosta jäljellä; sitten hän kiinnitti huomionsa Abibuun.

Tämä makasi maassa tunnottomana; hänen kimppuunsa hyökänneet olivat paenneet, sillä vartia ja hänen varamiehensä ampuivat verkkoaidan läpi — ja harjaantunut hausa on tavattoman hyvä ampuja.

Yhdessä he kantoivat tytön veneeseen, ja Abibu virotettiin ja hänen haavansa sidottiin.

Kello neljältä iltapäivällä palasi rukoilemassa käynyt vartio, ja Sanders pani toimeen tarkastuksen molemmissa leireissä.

— Herra, sanoi muuan, joka oli ollut vain passiivinen katselija, — tarkoituksena oli johdattaa sinut naisten osastoon. Sen vuoksi muutamat miehet kätkeytyivät majoihin arvellen, ettei herra kanna pientä pyssyään naisten keskuudessa. Kaiken tämän uneksi Mdali, joka on paennut.

— Ei yksikään mies pakene Kahleitten kylästä, sanoi Sanders. — Mitä tietä Mdali meni?

Mies osoitti kanavan rannalla olevaa rautalanka-aitaa.

Sanders meni aidan luo ja katsoi ruohoakasvavaa kanavaa.

— Näin hänen kapuavan ensimmäisen aidan yli, sanoi hänen tiedonantajansa, — mutta en enää toisen yli.

Komissaari kumartui ja otti käteensä heinää, jonka heitti vedessä olevalle vihreälle pölkylle.

Pölkky avasi karsaan silmän ja murisi vihaisesti, sillä se oli saanut hyvän aterian eikä pitänyt, että sen unta häirittiin.

AJATTELIJA JA KUMIPUU

On kolme asiaa, jotka ovat filosofian ja logiikan ulkopuolella.

Kolme asiaa, jotka tekevät lempeät miehet raivokkaiksi ja välinpitämättömän urhoolliseksi. Yksi on rakkaus, toinen on uskonto, ja kolmas on maa.

Isisissä oli mies, joka oli suuri ajattelija. Hän ajatteli asioita, jotka eivät olleet ajateltavissa, sellaisia kuin tähdet, myrskyt ja aika, joka ei alkanut eikä loppunut koskaan.

Usein hän meni joen rantaan, istui poski polven varassa ja ajatteli suuria asioita päivät umpeensa. Kylän asukkaat — Akalavi-särkän rannalla — ajattelivat, eikä se ole luonnotontakaan, että hän oli hullu, sillä tämä nuori mies pysytteli erillään elämän iloista, eikä hän löytänyt mitään huvitusta neitosten parista; hän pysyi poissa tansseista ja juhlista, jotka muodostivat jokivarren elämän valoisamman puolen.

Kmaka — se oli hänen nimensä — oli Jokon poika, joka oli Nkeman poika, jonka isä taas oli Suuren kuninkaan aikainen uljas soturi. Ja äitinsä puolelta hän polveutui Pikisamokosta, joka myöskin oli voimakas ja verinen mies, niin että hänessä ei sukunsa puolesta kylläkään ollut hempeätä luonnetta. — Sen vuoksi, sanoi Joko, hänen isänsä, — hänen täytyy olla hullu, ja jos asia voidaan järjestää Sandin tietämättä, niin puhkaisemme hänen silmänsä ja viemme hänet kauas metsään, jossa pedot tai nälkä hänet pian tappavat.

Kaikki sukulaiset oli kutsuttu perheneuvotteluun, koska hullu poika on kauhistus. Hän kulkee pitkin metsiä ja kulkiessaan tai narrimaisuudessaan hän särkee kapineita ja tekee vahinkoja, joista perhe on laillisessa vastuussa. He keskustelivat asiasta melkein koko yön eivätkä päässeet päätökseen. Neuvottelua jatkettiin seuraavana päivänä, ja perheen vanhin, toisen kylän hyvin vanha ja hyvin viisas päällikkö, antoi lausuntonsa. — Jos hän on hullu, sanoi hän, — niin hänet on kaikkien lakien ja tapojen mukaan tuhottava. Minä olen kokenut mies, niin kuin kaikki tiedätte, sillä olen elänyt useita vuosia kauemmin kuin te. Antakaa minun siis tutkia Kmakaa, onko hän hullu vaiko vain yksinkertainen, niin kuin pojat tavallisesti naimaiässä ovat.

Sitten he päättivät kutsua Kmakan kuultavaksi, ja ne, jotka menivät häntä hakemaan, löysivät hänet metsästä makaamasta pehmeällä nurmella. Hän makasi kasvot maahan päin, pää käsissään, katsellen kukkaa.

— Kmaka, sanoi häntä hakemaan tullut mies, — mitä sinä teet?

— Opiskelen, sanoi Kmaka yksinkertaisesti, — sillä tämä ruoho opettaa minulle paljon asioita, joista en ennen tiennyt.

Toinen katsoi maahan ja nauroi.

— Se on ruoho, sanoi hän, — se ei tee hedelmää, eikä se sen vuoksi ole mitään.

— Se on elävä, sanoi Kmaka katsellen yhä kukan terälehtiä. — Ja minä arvelen, että se on suurempi kuin minä, koska se on lainkuuliainen.

— Olet tosiaankin hullu, sanoi hänen serkkunsa, — se on aivan varma.

Hän vei hänet perheneuvotteluun.

— Löysin hänet, sanoi hän tärkeänä, — katselemasta ruohoja, ja hän väitti niiden olevan suurempia kuin hän itse.

Perhe katsoi synkästi Kinakaan, ja vanha päällikkö aloitti hyökkäyksen.

— Kmaka, sanotaan, että sinä olet hullu. Minä perheen päänä olen kutsunut suvun koolle, jotta näkisimme, onko syytös tosi vai ei. Sanotaan, että sinulla on kummallisia ajatuksia — sellaisiakin, että tähdet ovat muka kaukaisia maita.

— Se on totta, isä, sanoi toinen.

— Sanotaan sinun myöskin arvelevan, että aurinko paistaa yöllä.

— Niin luulenkin, sanoi Kmaka, — ja tarkoitan, että se paistaa jossakin. Sillä ei ole viisasta arvella, että joki olisi suurempi kuin aurinko.

— Huomaan, että sinä todellakin olet hullu, sanoi vanhus kylmästi, — sillä mitä tekemistä joella ja auringolla on keskenään.

— Herra, sanoi nuori mies vakavasti, — jokihan juoksee päivin ja öin, joko kävelet tai makaat, näetpä sen tai olet näkemättä. Kuitenkin typerät ajattelevat, että mitä he eivät näe, sitä ei ole olemassa. Ja onko joki suurempi kuin aurinko? Sillä jos joki, joka on osa Suuresta Kulusta, juoksee öisin, pitääkö auringon, joka on monta vertaa tärkeämpi maalle, lakata paistamasta?

Vanha päällikkö pudisti päätään.

— Ei kukaan muu kuin hyvin hullu mies puhu sellaisia asioita, sanoi hän, — sillä eikö aurinko muutu yöllä kuuksi, paitsi silloin kun se nukkuu? Ja kun ihmiset nukkuvat ja vuohet nukkuvat, niin miksei aurinko nuku ja ryömi maakuoppaan, niin kuin olen itse nähnyt?

He ajoivat Kmakan pois. Näytti mahdottomalta keskustella sen enempää.

Hän nukkui majassa yksikseen. Hän palasi myöhään sinä yönä, sillä hän oli ollut metsässä katselemassa lepakoita; mutta tullessaan hän tapasi kuusi serkkuaan odottamasta. He kävivät häneen käsiksi, eikä hän vastustellut.

He sitoivat hänet käsistä ja jaloista pitkään paaluun ja asettivat hänet kanoottiin. Sitten hänen kuusi serkkuaan kävivät kanoottiin ja meloivat nopeasti myötävirtaa. He aikoivat Paholaisten metsään, joka on Hiljaisella joella — erämaan vesistö, johon vain krokotiilit menevät laskemaan munansa, sillä siellä on hiekkarantoja, jotka ovat sopivia siihen tarkoitukseen.

Päivänkoitteessa he pysähtyivät ja tehtyään tulen keittivät ruokaa. He antoivat vangilleen hiukan kalaa ja maniokkia.

— Nälkäiset päivät odottavat sinua, veli, sanoi yksi serkuista, sillä me aiomme lopettaa sinut, koska olet hullu.

— En ole niin hullu, sanoi Kmaka tyynesti, — etten huomaisi teidän hulluuttanne.

Serkku ei vastannut tietäen, että, sellaiset hullut, jotka pitivät muita hulluina, olivat hulluimpia.

Aurinko oli noussut, ja kanootti jatkoi matkaansa Kmaka maaten pohjalla syventyneenä katsomaan kahta muurahaista, jotka olivat uhkarohkeasti tulleet tutkimusretkelle kanoottiin.

Äkkiä melominen taukosi.

Höyryten vastavirtaa, runko loistaen uudessa valkeassa maalissa, punavalkea kansikatos kirkkaana tuli »Zaire», ja komissaari Sandersin pieni sininen lippu liehui velttona laivan ainoassa mastontyngässä.

— Melotaan lähemmäksi rantaa, sanoi serkkujen päällikkö, — sillä tämä on Sandi, ja jos hän näkee, mitä me kuljetamme, niin hän suuttuu.

He siirtyivät syrjään antaen laivalle lavean tilan.

Mutta Joen Sanders, joka nojasi komentosillan laitaa vasten hellekypärä työnnettynä suojaamaan niskaa auringolta, oli nähnyt heidät. Hän oli myöskin havainnut, että miehet äkkiä lakkasivat melomasta, ja huomasi heidän taas alkavan voimakkaasti meloa ja ottavan uuden suunnan.

Hän nosti sormeaan merkiksi ruorimiehelle: peräsin käännähti ja äkkiä oli »Zaire» poikkiteloin kanootin tiellä.

— Tällä miehellä, sanoi serkkujen ällistynyt päällikkö, — on silmät kuin okapilla, joka näkee puiden läpi vihollisensa.

Hän lakkasi melomasta ja odotti palaveria.

— Mitä tämä on, Sambili? kysyi Sanders, kun höyrylaiva saapui kohdalle ja puoshaka tarttui pikku alukseen. Sanders kurottautui laivan laidan yli ja puhutteli serkkua nimeltä.

— Herra, sanoi Sambili, — en aio valehdella sinulle; tämä mies on minun serkkuni ja on hullu. Sen vuoksi viemme hänet kuuluisan poppamiehen luo.

Sanders nyökkäsi ja tipautti valkean tuhkan sikaristaan veteen.

— Tunnen joen paremmin kuin kukaan toinen, mutta en tiedä sellaisesta miehestä mitään, virkkoi hän. — Myöskin olen kuullut, että monta hullua miestä on viety Paholaisten metsään, jossa heitä odottaa poppamies, jota he eivät ole nähneet. Ja hänen nimensä on _Iwa_, joka merkitsee kuolemaa.

Kaksi hausaa kiskoi sidotun miehen laivaan.

— Päästäkää hänet, sanoi Sanders.

— Herra, sanoi serkku kiihtyneenä, — hän on hyvin hullu ja hyvin raivokas.

— Minä olen myöskin hyvin raivokas, sanoi Sanders, — ja sanotaan, että minä olen hullu, mutta minua ei sittenkään sidota paaluun.

Päästyään vapaaksi Kmaka nousi vapisten ja hieroskellen puutuneita jäseniään.

— He sanovat sinua hulluksi, Kmaka, sanoi Sanders.

Kmaka hymyili — paha merkki, sillä alkuasukkaat, joissa on pitkälle kehittynyt unitauti, hymyilevät usein sillä tavoin. Sanders katseli häntä uteliaana.

— Herra, sanoi Kmaka, — nämä minun veljeni luulevat minua hulluksi, kun minä ajattelen.

— Minkälaisia ajatuksia ajattelet? kysyi Sanders.

Toinen epäröi. — Herra, pelkään sanoa, sillä sinäkin voisit luulla minua hulluksi.

— Puhu, sanoi Sanders, — äläkä pelkää, sillä minä olen sinun isäsi ja sinun kuninkaasi, jonka on tänne asettanut hallitsemaan eräs mies, joka on hyvin suuri kuninkaiden neuvostossa.

— Ajattelen elämää, sanoi Kmaka, — ja tähtiä, ja sitä, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Ajattelen jokia. Herra, kysyi hän, — miksi kivi heitettynä tyyneen veteen tekee pieniä väreileviä ympyröitä, jotka laajenevat ja laajenevat, kunnes katoavat näkyvistä?

Sanders katsoi häntä terävästi. Hän oli kuullut tästä ajattelijasta.

— Jatka, sanoi hän.

— Herra, tätä minä myöskin ajattelen, sanoi Kmaka rohkaistuen, — että minä en ole mitään, että mikään ei ole mitään (hän viittasi kädellään ympärilleen valkeaan, kuumaan maailmaan), että myöskään sinä, herra, et ole mitään.

— Tällaista on häpeä sanoa, sanoi pääserkku kauhistuneena, — ja se osoittaa varmasti, että sinä olet hullu.

— Miksi minä en ole mitään, Kmaka? kysyi Sanders hiljaa.

— Herra, sanoi mies vakavana, — mikä ei ole ikuista, ei ole mitään.

— Kuulkaa häntä! huudahti Sambili epätoivoisena. — Kuulkaa tätä hullua! _O, ko, ko!_ Kmaka, olet osoittanut hulluutesi herrallemme aivan kokonaan.

Hän odotti, että Sanders komentaisi Kahlehtijan sitomaan Kmakan ranteet. Sanders sen sijaan nojasi laitaan, pää vaipuneena, ja ajatteli.

— Kmaka, sanoi hän viimein, — minusta tuntuu, että sinä olet omituinen mies, mutta kuitenkaan et ole hullu, vaan viisaampi kuin yksikään musta mies, jonka olen nähnyt. Olet niin viisas, että jos jätän sinut veljiesi pariin, niin he tappavat sinut, sillä tyhmät miehet vihaavat viisautta, ja minusta tuntuu siltä, että sinä olet liian viisas.

Hän antoi määräyksen, että Kmaka sai asua miehistön kanssa.

Serkut puolestaan hän ajoi kanoottiin.

— Menkää rauhassa, sanoi hän, — sillä olette päässeet hullustanne ja säästyneet hirttonuoralta — en halua tässä maassa silmien puhkomista.

Sandersilla ei ollut ketään, kenelle hän olisi puhunut ajattelijasta, sillä hänen molemmat alaisensa olivat sairaana, ja hänen oli pitänyt jättää heidät rannikolle. Hän kokeili mielellään. Monrovian Bosambo oli koe, joka oli onnistunut hyvin. Juuri nyt Bosambosta oli harmia, ja se oli aiheuttanut tämän matkan.

Ochorin maan vieressä oli kapea kaistale, joka oli pienenä puskurivaltiona Isisin ja Ochorin välillä. Sen asema oli vaikea, sillä vaikka se oli aivan merkityksetön, niin sekä Ochori että Isisi halusivat saada sen; molemmat olivat lukemattomia kertoja sen vallanneet, ja vain Sandersin rautainen käsi saattoi taas palauttaa sen puolueettomuuden. Maailmassa ei ollut mitään estettä sille, että molemmilla kansoilla olisi vapaa kulku läpi Lombobon — se oli kaistaleen nimi — ja viisas päällikkö olisi voinut järjestää asiat niin, että sekä ochorilaiset että isisiläiset olisivat voineet kulkea vapaasti alueella kummankaan silti voimatta vaatia sitä herruuteensa.

Tätä päällikköä Sanders oli kauan etsinyt.