Part 10

Suuri venäläinen yleishyökkäys on alkanut Ekkau-Kekkaun tien varsilla. Kenraali Kuropatkin heittää säälimättä venäläisiä massoja tuleen. Sotatiedonannot kertovat vihollisen yrittävän toistakymmentä hyökkäysaaltoa peräkkäin. Toistaiseksi rintamanmurto ei ole onnistunut.

Yöllä eräs suomalainen ryhmänjohtaja eksyi patrulliretkellä suolla omista miehistään löytämättä hämärässä takaisin. Useita kertoja hän ui Missen yli, ryömi lähelle venäläisten asemia niitä omikseen luullen, palasi taas ja vihdoin aamun valjetessa aivan uupuneena, puolialastomana pääsi takaisin kolmannen komppanian alueelle.

* * * * *

17/7. Yö tuli niin valtavaksi, ettemme ennen sellaista ole eläneet. Jo iltayöstä alkoi ankara tykkituli Katrinehofin luona. Jyminä kesti taukoamatta tuntikausia, sen keskeltä saattoi selvästi erottaa taisteluun yhtyvien järeitten laivastotykkien jylähdykset. Koko vastapäinen metsä välähteli tulesta. Konekiväärien ääni kuului ilkeänä, terävänä milloin läheltä, milloin kaukaa. Ilmassa surisivat lentokoneet ja viisi kuusi kirkasta valonheittäjää valaisi saavuttamattomasta etäisyydestä ilmapiirin yllämme ja usein varustuksemmekin päivänkirkkaiksi. Olemme noin 15 kilometrin päässä taistelukentästä tuon valtavan näytelmän äänettöminä katsojina. Se on nyt miltei taukoamatta kestänyt noin 36 tuntia.

Saksalaisille saapuu yhä uusia apujoukkoja. Komppania komppanian perästä marssii Galling'in ohi. Kypärät välkkyvät, edessä astuvat nuo roomalaiskasvoiset hauptmannit ylpeinä ja jäykkinä, voitonvarmoina.

Ankarat ukkoskuurot kulkevat yli asemamme. Ilma tuntuu hehkuvan kuumuutta. Yhä jylisevät tykit. Vasta puolenpäivän aikaan pitkä taistelu taukoaa.

Tuo taistelun syrjästä kuunteleminen ja katseleminen on sekin hermoja kiihottavaa. Alituinen jyske, lentokoneitten surina, valonvälähdykset kaikkialla ja kuitenkin epätietoisuus taistelun kulusta pitää ainaisessa jännityksessä. Vihdoin saapuu saksalainen virallinen tiedonanto. Saksan päämaja ei yleensä ilmoita mitään taisteluista, ennenkuin ne ovat loppuun suoritetut. Nuo päämajan tiedonannot suurista vaihtelurikkaista tapahtumista ovat ihmeteltävän viileät ja asialliset, eikä niissä ole mitään liiotteluja, ei mitään voitonhuumaa, kuten ympärysvaltojen virallisissa ilmoituksissa, milloin he pienenkin voiton ovat saavuttaneet, ja kuitenkin ne kätkevät lyhyisiin lauseisiinsa mahtavia sotaisia näytelmiä, loistavia saavutuksia. Kahden viime taistelupäivän tiedonanto kertoo:

3:s ja 12:s siperialainen tarkka-ampujadivisiona on tehnyt hyökkäyksen asemiamme vastaan Ekkau-Kekkaun valtatien molemmin puolin. Venäläisten onnistui muutamissa kohdin tunkeutua asemiimme, mistä heidät kuitenkin seuraavina päivinä karkoitettiin. Sanomalehtikirjeenvaihtajain eloisista kuvauksista saa käsityksen taistelun kuumuudesta. Niissä kerrotaan venäläisten kaartinjoukkojen kärsineen verisiä tappioita ja venäläisten ampuneen konekivääreillä omaa peräytyvää jalkaväkeään.

* * * * *

19/7. Iltapäivällä puhkeaa komea ukonilma. Mutta siitä huolimatta alkaa kesken rankkasateen kello 6 illalla oikealla jälleen rumputuli, ankarampi kuin kaikki edelliset. Venäläisillä on ilmassa useita tähystyspalloja ja lentäjätoiminta molemmin puolin on entistään vilkkaampi. Suomalaisen pataljoonan tykistö on saanut erikoiset kiitokset kunnostautumisestaan Katrinehofin luona, mihin se taistelun aikana komennettiin.

* * * * *

24/7. Sunnuntai. Koko viikon kestänyt venäläinen yleishyökkäys Katrinehofin luona on vihdoinkin tauonnut. Rintaman murtoyritys on lopullisesti rauennut. Kenraali Kuropatkin on kärsinyt jälleen raskaan tappion monien entisten lisäksi.

On ihmeteltävää nähdä Saksan sanomalehdistön sävyä tämän ankaran sodan aikana. Niissä ei koskaan puhuta kostosta eikä vihasta vastustajia kohtaan. Ympärysvaltain sanomalehdistö taas puhkuu vihaa ja kostonhimoa, murtuvia toiveitaan Saksan täydellisestä masentumisesta. Italian lehdissä näkyy pääkirjoituksia, joissa otsakkeena on: "Wieniin vendettaa toimeenpanemaan" j.n.e.

Samaan aikaan saksalainen sanomalehdistö kertoo valloitetulla alueella suoritetusta kulttuurityöstä. Tuo erilainen sävy eri maitten sanomalehdissä on koko ajan pistänyt niiden silmään, jotka ovat olleet tilaisuudessa seuraamaan kumpiakin.

* * * * *

27/7. Kuulin saksalaisen sotavanhuksen hyräilevän erästä sodan alussa tehtyä laulua:

"Dieser Feldzug ist wie ein Schnellzug!"

Nyt olivat sanat muutetut:

"Dieser Feldzug ist gar kein Schnellzug!"

Pieni muutos, mutta paljon puhuva!

Iltapäivällä saapui ylpeitä uutisia. Kerrotaan pataljoonamme pionierikomppanian hyökänneen saksalaisten joukkojen rinnalla Smardenin luona ja tehneen tehtävänsä niin, että saksalaiset parhaat joukotkin olivat ihmetelleet.

Pionierikomppaniamme olikin tähän saakka asunut rintaman takana, josta sen joukkueita oli lähetetty varustustyöhön milloin minkin komppanian alueelle. Eräänä päivänä komppania lähti, miesten tietämättä mihin heitä kuljetettiin. Toivorikkaimmat jo luulivat Suomeen päästävän. Kului siten viikkokausi. Pioniereistämme ei kuulunut mitään.

Nyt he ovat palanneet. Komppania oli viety Smarden-nimisen hovin seuduille, missä venäläiset olivat muutaman sadan metrin päähän saksalaisten asemista rakentaneet etuvarustuksen, josta saksalaisille oli paljon haittaa. Kun lisäksi vihollisen toiminta täällä vilkastui huomattavasti, kokosivat saksalaiset muutamia hyökkäysjoukkoja maanpuolustajien avuksi ja näiden tehtäväksi oli määrätty vallata mainittu vihollisen etuvarustus, hävittää ja täyttää se. Suomalaisen pionierikomppanian miehet jaettiin hyökkäystä varten sinne tänne I:n saksalaisen jääkäripataljoonan sekaan.

Suomalaiset nähtyään kuuluvat nuo ylpeät saksalaiset jääkärit, jotka jo olivat olleet mukana kymmenissä eri hyökkäyksissä pahotelleen, että heidän keskuuteensa liitettiin mokomia ensikertalaisia ja lisäksi puoliryssiä, joihin ei luultu voitavan luottaa ensinkään. Suomalaisille he taas olivat kerskailleet entisistä hyökkäyksistään ja katselleet miehiämme alta kulmain.

Tämä saksalaisten jääkärien halveksuva käyttäytyminen oli suututtanut meikäläisiä.

Tuli hyökkäys. Tykistöt pauhasivat kummallakin puolella, mutta suomalaiset pysyivät koko matkan hyökkääjien etupäässä, jopa edellä saksalaisia jääkärejäkin. He ryntäsivät ensimäisinä vihollisen varustuksiin, jonka puolustajat joka surmattiin tai pakenivat ja saksalaiseen esikuntaan lähetetyissä puhelinsanomissa kerrotaan yhä uudelleen mainitun suomalaisten etenemisestä.

Pionierit ja jääkärit hävittivät etuvarustuksen, minkä jälkeen he määräyksen saatuaan palasivat takaisin.

Taistelun jälkeen oli saksalaisten käytös kokonaan muuttunut. Nyt nuo vanhat veteraanit onnittelivat meikäläisiä ja lausuivat ihailevansa kansaa, jonka pojat osaavat siten taistella. Sen jälkeen oli Jääkäripataljoona n:o 1 parhaita ystäviämme. Missä ikinä he tapasivat suomalaisia alkoivat he puhua Smardenista ja olivat kuin vanhat tutut. Ne olivat hienopiirteisiä, teräviä miehiä ja uljaita sotureita.

Saksalainen prikaadinpäällikkö hyvästijättöpuheessaan valitti, että hänen täytyi laskea pois suomalainen pionierikomppania. Hän sanoi tästä taistelusta näkevänsä, että suomalaiset kykenevät viemään vapauden asiansa onnelliseen loppuun. "Es giebt nur ein Urteil über euch, und das ist das allerbeste!" (Teistä voi antaa vain yhden arvostelun, kaikkein parhaan) kerrotaan hänen lopettaneen puheensa.

Tämän jälkeen katseli koko pataljoonamme pioniereja erikoisen kunnioittavasti. Nämä taas esiintyivät vaatimattomasti, ja ihmettelivät sitä ylistystä ja kunniaa, mikä heidän osakseen kylläkin ansiosta oli tullut.

* * * * *

Elokuun 17 päivänä odotettiin koko Saksassa rauhaa. Taikauskoiset ja epäuskoiset sotilaat, niin katolilaiset kuin protestantitkin, puhuivat toivoen ja odotellen tästä päivästä. Jokin kuuluisa itävaltalainen professori oli ennustanut, että rauhan toiveet silloin toteutuvat. Muuan suomalainen jääkäri kertoi sittemmin palatessaan Mitausta, että kello 9 illalla alkoivat kaupungin kirkon kellot kumahdella tyynenä iltana.

"Friedensglocken, Friedensglocken!" huusivat sotilaat käsiään taputellen.

Rauha vain ei saapunut. Seuraavana päivänä kuului jälleen tykkien jyminä rintamalta Mitauhun saakka, ja sotilaat saivat varustautua kestämään uusia ponnistuksia. Hurja sotainen soitto kumisi jälleen rauhankellojen asemasta!

Elokuun 23 p:nä saapuu arvaamatta yllättävä tieto. Ensi yönä lähtee jääkäripataljoona rintamalta uuteen paikkaan ja eräs maanpuolustuspataljoona ottaa asemat haltuunsa.

Aamuyöstä lähtö tapahtuu. Minne? Mihin uusiin kohtaloihin?

Sama kysymys oli jälleen kaikkien huulilla. Lähemmäksikö kotimaata? Ja mitä merkitsee se, että tunnussanaksi on määrätty Helsinki?

Ankara marssi, liejuiset tiet. Laukku painaa selässä, pusertaa hartioita, kivääriä täytyy muuttaa kädestä käteen. Kumarassa astuvat miehet raskaasti tuntemattomia kohtaloita kohti. Saavutaan pieneen siroon Malthum-nimiseen kylään, mihin majoitutaan autioihin taloihin. Puutarhoissa ovat puut omenia täynnä. Aamun tullen hedelmät ovat kuin taikaiskulla kadonneet, mutta jääkärit kuiskailevat toisilleen, missä puussa omenat olivat parhaan makuiset.

Aamulla jatkuu matka eräälle kurjalle asemalle, missä pitkä juna on valmiina joukkoja vastaan ottamaan.

Junamatka on mielenkiintoinen. Viehättävät männiköt lipuvat katseiden ohi. Siellä täällä vilahtaa kylä viljelysmaineen, jopa joskus uhkea metsästyslinna torneineen ja parvekkeineen. Aikaapa jo ilmestyä korkeahkoja mäkiäkin, ja vihdoin juna puhkuen vyöryy Tukkum'in asemalle.

Kaupunki kohoaa mäellä puistoineen amfiteaatterin tapaan näyttäen tulijalle aluksi vain parhaat puolensa. Itse kaupunkiin tullessaan kulkija aivan ällistyy. Kadut ovat kapeat, väärät, likaiset, mökit kurjia hökkeleitä ylt'yleensä. Alkuasukkaita ei näy monta. Sotilaat vallitsevat kaikkialla.

Pioneriemme maine on täällä kukassaan, ja suomalaiset otetaan erittäin ystävällisesti vastaan kaikkialla.

Aamun tullen marssi jatkuu. Tie kiemurtelee rehevien laaksojen halki. Maisemat ovat vaihtelevat, laaksot viljellyt. Herraskartanot puutarhoineen, komeat baltilaishovit muistuttavat etelä-Suomen viljaseutuja. Eräälle korkealle mäelle noustessa avautuu eteen valtava näky. Vihreä, rannaton aava, vapaana lainehtiva meri äärettömine ulapoineen.

Ihmettely, ihaileva hämmästys valtaa marssivan joukon. Ehkä olivat tunteemme samantapaiset kuin muinaisten helleenien nähdessään Vähän-Aasian kolkoilta kalliorannoilta sinisen ulapan, joka huuhteli heidän ihanan kotimaansa rantoja. Tämä edessä oleva ulappa huuhtelee Suomen rantoja kaukaisimmilla laineillaan. Olemme saapuneet Kuurinlahden rannalle viehättävään Kneis-nimiseen kalastajakylään. Mahtavat dyynit muodostavat luonnon luomia rantavalleja. Niiden suojassa, turvassa tuulta ja myrskyä vastaan lepää herttainen kylä puutarhoineen ja siroine rakennuksineen. Kneis kuuluu olleen venäläisen ylhäisön kesänviettopaikka.

Uteliaina silmäilevät jääkärit ulapalle arvaillen matkan pituutta kotimaahan. "Ollappa vene ja purjeet. Tuulen voimalla kiitää hurauttaisin yli vellovan veden oman maan rannoille"! arvelee moni nuorukainen silmät säihkyen.

Täällä selviää pataljoonalle syy muuttoon. Viime päivinä on saksalaisten puolelle saapunut useita venäläisiä karkureita, jotka kaikki ovat yhtäpitävästi kertoneet, että Venäjän sotilasjohto valmistaa suurenmoista yleishyökkäystä pohjoisella rintamalla. Yhdessä maasotajoukkojen kanssa toimii Venäjän laivasto, ja maihinnousuja tullaan tekemään saksalaisten selän taakse Kuurinlahdelta käsin. Onpa ilmoitettu tarkalleen? että rumputulen pitäisi alkaa 27 p:nä elokuuta kello 7 aamulla.

Suomalainen jääkäripataljoona monien muiden lisäksi on tuotu tuota odotettua hyökkäystä vastaanottamaan. Sanottuna aamuna kello 4 seuduilla pataljoona marssii rannalle, kukin komppania asettuu asemiin ja alkaa kaivaa suojakuoppia pommituksen varalta.

Tähystellään ulapalle. Siellä on autiota, ei venettä näkyvissä. Vain valkeat hyrskyt vyöryvät pohjatuulen lennättäminä rantoja kohti. Samoin 6 kilometrin päässä olevalla rintamalla on kaikki rauhallista. Odotetaan. Kello lähenee seitsemää. Hiljaisuus yhä jatkuu, jatkuu yli 7:11 tunnin, jopa kaksikin.

Uteliaat päät pistävät ylös kuopista.

— Eikö tästä mitään syntynytkään? kysellään.

Turha hälyytys. Venäläiset ovat puijanneet meitä.

Miehet alkavat katsella toisin katsein ympärilleen. Kuurinlahti päilyy edessä syyskesäisessä ihanuudessaan. Sen rantadyynein yllä humajavat korkeat hongat meren tuulessa. Kunnaat ovat punaisenaan puolukoita. Nyt ne vasta havaitaan ja koko joukkue lähtee vähitellen odotuksen jännityksen lauettua kuopistaan marjoja poimimaan. Erään männyn juurelta kuuluu jo tyytyväinen hyräily:

— Ja marjaisia kankaitaan en unhoittaa voi milloinkaan!

Kello 10 marssii komppania takaisin Kneisin kylään. Seuraavina päivinä koko komppania työskentelee talojen laittamisessa majoituskuntoisiksi. Kneis'in sievät tuvat rakennetaan täyteen sänkyjä, puutarhoihin ilmestyy sieviä valkoisia pöytiä ja penkkejä ja jääkäriparvi istuu siellä omenapuiden siimeksessä milloin kahviaamiaisellaan, milloin omenia nakerrellen, laverrellen ja leveillen tappelukertomuksillaan.

Sanomalehdetkin saapuvat jälleen vakavine uutisineen. Romania on julistanut sodan Itävalta-Unkarille. Kauan harkittuaan, missä voitonmahdollisuudet olisivat suurimmat ja saalis helpoin anastaa, sen valtiomiehet pitivät sotatilannetta Saksalle niin epäsuotuisana, että heidän arvelujensa mukaan saattoi ilman vaaraa liittyä sen vihollisiin ja päästä viime tingassa osalliseksi voittajan suuresta saaliista. Kunniallisuutta Romanian uudessa askeleessa oli sangen vaikea nähdä nimeksikään, mainetta se ei maalle voisi koskaan tuottaa, mutta ehkä saalista — kauppiaskansa!

Mutta niinkuin kivet putoavat raskaat iskut sille rakennukselle maamme vapaudesta ja onnellisesta tulevaisuudesta, mistä keväällä niin paljon olimme haaveilleet, ja ne näyttävät murskaavan sen. Kotimaasta ei saavu tiedon hiventä, ei toivon pilkahdusta. Ruotsin ja Saksan sanomalehdet joskus surullisin värein kuvailevat Suomen oloja ja asemaa. Dresdener Zeitung kirjoittaa otsakkeella "Finnlands Schicksalstunde" ja Berliner Tageblatt taas sisältää kirjoituksen "Finnlands Leidensweg". Ruotsin lehdet ovat täynnä hälyyttäviä huhuja suomalaisten pakottamisesta ottamaan osaa sotakulunkien maksamiseen ja maamme nuorukaisten kutsumisesta asevelvollisuutta suorittamaan Venäjän riveissä.

Viikon päivät kuluvat levätessä ja äkseeratessa. Ryssät joskus pommittavat kylää saamatta ihmeitä aikaan. Dyyneillä on suloista loikoilla päivänpaisteessa, metsät ovat täynnä marjoja ja puutarhoissa omenat kypsiä.

Kerran kerskaa jo jääkäri: "Niin me kuljemme kuin Egyptin heinäsirkat syöden kaikki puhtaaksi."

Kneis'in kylässä järjestää jääkäri Heikinheimo suomalaista kirjastoa pataljoonalle. Samoin toivoo hän saavansa tänne suomalaisia sanomalehtiä. Ne harvat suomalaiset kirjat, mitä mahdollisesti on mukaan saatu, ovat kuluneet kädestä käteen vaeltaessaan ja ahmimalla luetut jo moneen kertaan. Olen nähnyt, miten nuotion ääressä iltasin jääkäri on lukenut rasvaisia Suomettaren tai Helsingin Sanomain palasia jännittyneelle kuulijakunnalle, joka on ollut onnellinen saadessaan kuulla kotimaastaan mitä vähäpätöisimpiä tietoja.

29 p:nä saapuvat saksalaiset sanomalehdet kertovat, että keisari on antanut eron yleisesikunnan päällikölle kenraali von Falkenhaynille, määräten hänet toiseen toimeen, ja nimittänyt hänen sijalleen kenraalikenttämarsalkka von Hindenburgin. Tämä muutos tuntuu viittaavan siihen, että sodan painopiste alkaa siirtyä itärintamalle, sillä kuten tunnettu, on Hindenburg halunnut saada siellä sodan ensiksi ratkaistuksi. Tulevia tapahtumia odotetaan taas kasvavalla jännityksellä. Lokal-Anzeiger kirjoittaa:

"Vanhan keisarin suuruus esiintyi erikoisesti siinä, että hän kutsui rinnalleen parhaat miehet, mitkä maa oli hänelle lahjoittanut ja antoi heidän nerolleen toimintavapauden liittäen samalla harkitsevan älynsä heidän kanssaan alituiseen yhteistoimintaan. Jos keisari tässä silminnähtävästi maalle mitä merkityksellisimmässä päätöksessään olisi tarvinnut neuvoa, ei kukaan olosuhteista selvillä oleva henkilö olisi voinut kehottaa häntä muuhun päätökseen kuin tähän, minkä hän omasta alotteestaan on tehnyt. Tässäkin ilmenee vanhan keisarin terävänäköisyys ja suuri velvollisuuden tunto kansaansa kohtaan, joka taas on valmis raskaassa taistelussa kantamaan kaikki siltä vaadittavat uhrit."

* * * * *

3/9. Päivä yleensä rauhallinen. Taivaalla taistelee saksalainen ja venäläinen lentokone toisiaan takaa-ajaen ja väistellen kuin kaksi valtavaa haukkaa. Väliin sukeltautuvat ne pilviin, taas syöksähtävät väljälle kimaltaen sinistä taivasta vasten. Molempien konekiväärien rätinä kuuluu maahan. Saksalaisen tykistön alkaessa vainota peräytyvää venäläistä konetta ampuvat venäläiset kymmenkunnan granaattia kyläämme. Ne tupsahtavat hietavalleihin vahinkoa aikaansaamatta. Erään sievän pikku huvilan katon ja päädyn granaatti murskaa kumahtavalla räjähdyksellä ja päreiden sirpaleet miltei pimittävät auringon.

Illan hämärtäessä häämöittää läntisellä taivaalla kummallinen ryhmä mustia pilkkuja tarkassa järjestyksessä, kuin joku ihmeellinen lintuparvi vaeltelisi muuttoretkillään. Ne lähenevät ja uteliaat katselijat havaitsevat niiden olevan saksalaisia lentokoneita, jotka tarkassa taistelujärjestyksessä matkaavat hävitysretkelle luultavasti kohti Dünamünden linnoituksia ja satamaa. Kumeita laukauksia kuuluu kaukaa mereltä. Yrittäneekö Saksan laivasto murtautua Riian lahteen?

Yöllä taivas punertaa ja hehkuu kaukaisista tulipaloista.

* * * * *

8/9. Komppanian kokoonnuttua paraati valmiina ilmoitetaan, että Missen alueella olevan prikaatin komentaja on lausunut parhaimman tunnustuksensa pataljoonan sekä taistelutoiminnasta että suoritetusta varustustyöstä Missen asemissa. Samalla antaa komppanian päällikkö pikku saniteettisotilaallemme rautaristin, minkä tämä täydelleen oli ansainnutkin osoittamallaan rohkeudella sekä tehtäviensä tunnollisella täyttämisellä.

Yhä uusia huhuja saapuu suurista yleishyökkäysvalmistuksista itärintaman pohjoisosilla. On yleinen luulo, että Hindenburgin suunnitelmat Venäjän armeijan murskaamiseksi nyt pannaan täytäntöön. Meikäläiset yhä toivovat Ruotsin yhtyvän taisteluun, mikä seikka ratkaisisi nopealla iskulla Suomenkin kohtalon. Ruotsin aktivistien mielialaa ympärysvaltani käytöksen johdosta heidän isänmaataan kohtaan kuvailee joukoillemme saapuva "Svensk lösen" niminen sanomalehti seuraavasti:

"Idel ständigt nya förödmjukelser! I hela den försumpning vartill den inslagna passivitetens politik uppenbarligen leder oss, se vi ett bevis för vad som försummades 1915 om sommaren. Då hade Sverige sin besökelses stund. När Tyskland nödgades släppa Ryssland efter halfgjort arbete, var aktivismen ej längre aktuell som praktisk politik. Men vi skola icke i dessa allvarsdagar, då jordbävningsrisken ökas även för det svenska urberget, lägga sten på bördan. Ännu är dock timmen icke helt förskjuten. Hindenburg är löftet i skyn. I det tecknet kan Tyskland gå löst mot Petersburg. Med oss eller utan oss — det är Sveriges ödesfråga!"

Myöhemmät tapahtumat ovat osoittaneet, että tämän aktivistilehden poliittiset ennustukset toteutuivat. Saksan mahtavaa armeijaa ja nerokasta sotilasjohtoa on Ruotsin kiittäminen sekä alueittensa koskemattomuudesta että pelastumisestaan joutumasta ympärysvaltani täydelliseksi vasalliksi.

* * * * *

10/9. Rantavarustukset ja okalanka-aidat laajenevat. Kuutamossa komppaniat öisin rakentelevat varustuksia ja esteitä rantahietikolle. Tukit uitetaan joskus suurina lauttoina rantavesiä pitkin rintamaa lähemmäs. Varustuksilta kuuluu junttaamisen jyly ja lautta lautan jälkeen lipuu Kneis-kylän ohitse Kuurinlahden pimeillä aalloilla.

* * * * *

13/9. Yhtäkkiä saapuu määräys pataljoonan etulinjaan lähdöstä. Tieto tuli yllätyksenä ja herätti jonkun verran pettymystä miehistössä. Se oli elänyt suurten tapahtumien toiveissa ja odottanut nyt vihdoinkin hetken tulleen, jolloin Suomen kohtalo ratkaistaisiin. Pienen rintamaosan puolustaminen tuntui sellaisten päämäärien sivulla mitättömältä, sekä voimien että veren tuhlaamiselta, sillä suomalaisessa jääkäripataljoonassa oli yhä se mielipide vallalla, että Suomen täytyi itse taistellen saada vapautensa, minkä otto lahjana, vieraan kansan ponnistusten hedelmänä olisi suorastaan onnettomuus isänmaallemme.

* * * * *

14/9. Kello 5 seuraavana aamuna komppania kokoontuu lähtövalmiina. Kneis'istä etulinjaan on matkaa noin 7 kilometriä. Kaunis rantatie kulkee synkän mäntymetsän läpi dyynien takana. Tuon tuostakin vilahtaa hietakumpujen lomasta aava merenselkä ja siellä kaukana aamuruskon puna. Granaatin kuoppia alkaa taas näkyä, puissa siellä täällä on silpoutuneita oksia. Eräässä tienristeyksessä törröttää pystyssä särkyneen lentokoneen puolikas ja siinä kirjoitus: "Hier ruht ein tapferer russischer Flieger." Saksalaiset antavat arvon urhoollisille vastustajilleenkin.

Taisteluhautoihin tultua hämmästyttää meitä huomio, että edeltäjämme olivat jääkäreitä. Jääkäripataljoona I lähtee Kneis'in kylään ja meikäläiset asettuvat ja alkavat kotiutua asemiin.

Saattaa heti huomata, että vastassamme on eri joukkoja kuin Missen rannalla. Kiväärituli on yöt, päivät vilkas, vihaa räiskyvä. Ei ole pistämistä päätään ylös haudasta, muuten korvan juuressa kohta ilkeästi räiskähtää, luodin sähähtäessä santamaahan. Vihollisen taisteluhaudat ja okalanka-aidat näkyvät 350 metrin päässä. Kuten myöhemmin selveni, on vastassamme Venäjän parasta väkeä, itäsiperialaisia. Uusi paikka ja uudet tavat.

* * * * *

15/9. Koko yön ja päivän kiivas kiväärituli. Kun joukkue päivällä yrittää parantaa yhdistyshautoja, alkaa venäläinen tykistö tarkan shrapnelli- ja granaattitulen, mikä heti karkoittaa työntekijät. Ensimmäiset haavoittuneet kuletetaan sitomispaikalle. Kolmannesta komppaniasta kaatui vahtipaikalleen eräs turkulainen ylioppilas.

Yöllä patrullin yrittäessä lähestyä venäläisten asemia, alkaa vihollinen vimmatun kivääritulen. Venäläisten luodit satavat rätisten kuin rakeet asemillemme.

* * * * *

16/9. Kenttähautaus. Ryhmä kaatuneen tovereita saattaa vainajan viimeiseen lepoon. Loivan hietakummun rinteessä rantahonkien alla on suomalaisten hautuumaa. Jääkäri astuu esille, paljastaa päänsä, pitää lyhyen puheen sotilaalle, joka on täyttänyt velvollisuutensa ja kaatunut isänmaansa puolesta. Hän ottaa multaa ja heittää arkulle lausuen sanat: "maasta olet tullut" j.n.e. Lopuksi paljastuvat päät rukoukseen. Hauta luodaan umpeen ja kummulle pystytetään valkea risti, mihin on piirretty vainajan nimi ja muistolause. Työnsä tehtyään tuo pieni saattue jälleen palaa raskaaseen työhönsä etulinjaan.

* * * * *

20/9. Yötyö on vaikeata. Milloin kalke alkaa varustustemme edessä, rätisevät venäläisten konekiväärit heti tuttua lauluaan: ta-ta-ta, ta, ta, ta, ta, ta! Patrullitaistelut ovat yhä tihenneet. Pionierien tehdessä työtä I komppanian alueella, alkoi ankara patrullikahakka, jossa meikäläisiä kaatui 2, venäläisiä 3.

Suomalainen jääkäripataljoona taistelee laajan itärintaman äärimmäisellä pohjoissiivellä. Meidän vahtimme ovat viimeiset vartiot Kuurinlahden rannalla.

Hämärässä metsässä pistävät siellä yli haudan rintamavarustuksen vahtien päät. Vakavina miehet tähystelevät pimeyteen. Miten monet haikeat katseet näinä pitkinä öinä tähtäävätkään lahden kuunvalossa välkkyville aalloille, miten moni huokaus pusertuukaan rinnasta tavoitellen kaukaisen kotimaan näkymättömiä rantamajakoita!

* * * * *