Part 9

Kysymys herättää syvämielisen keskustelun, joka kuten tavallisesti loppuu vakavaan kehoitukseen:

— Ei kannata kinata vielä kuninkaasta. Tehdään ensin Suomi vapaaksi!

Jyrähtää taas venäläisten puolella. Ilma jylisee, granaatti lähenee.

— Vouvovvov — — uuuv — vouuuu — —

Hirveä jylähdys, maa roiskuu korkealle, puiden oksat rätisevät sirpaleista.

— Osaa se venäläinenkin. Oli niskaan nakata. — Meitäkö se nyt yrittää? Tykistöä hakee ja noin päin honkia ampuu.

Iltamyöhään kotiin palattaessa saadaan tietoja kotimaasta, surullisia uutisia. Santarmit ovat kulkeneet perheissä, varsinkin niissä, joiden poikia on Saksassa, niin kerrotaan. Useita vangitsemisia on pantu toimeen, ja joitakuita perheitä on kokonaisuudessaan lähetetty Siperiaan.

Tietojen varmuutta saattaa kyllä epäillä, mutta raskaasti koskevat ne jääkäreihin. Kukin ajattelee omaisiaan, omaa kotiaan. Onko sekin hävitetty, vanhemmat, veljet, siskot matkalla Siperiaan? Kamala toivottomuus täyttää mielen. Viha pullistuu suonissa puristaen kädet nyrkkiin.

— Katalat, tulisivat meidän kimppuumme.

— Omaisillemme kostavat!

Ensi kerran tuntuu povessa koston halu hurjana, leppymättömänä pakoutuvan sydämeen. Hartioissa käy ilkeä värähtely, ne painavat, pakottavat. Se on voimattoman vihan ja tuskan tunne, jota ei kuvailla saata.

Seuraa levoton, valveilla vietetty yö. Hirsimajan seiniä pieksää kylmä sade. Tuuli vihisee, voihkii puiden latvoissa.

Pimeässä keskustelevat unettomat jääkärit illan ilkeistä uutisista. Vain enenevää vihaa synnyttävät suomalaisten rinnoissa nämä uudet vääryydenteot. Meidän asiamme siitä tulee yhä kansanomaisemmaksi. Mitä enemmän uhreja, sitä lähempänä vapaus.

* * * * *

18/6. Sunnuntainakin tehdään nykyisin työtä. Jälleen kumahtavat metsät suomalaisten kirveitten iskuista. Rivakasti karsitaan puut ja kannetaan valtaojan reunalle. Nyt käy tukin kuljetus entistä paremmin. Sateen jälkeen ovat ojat täynnä vettä. Virran voimalla kulkevat tukit hiljalleen varustuksia kohti. Siellä korkeiden metsien keskellä unohtaa koko sodan melskeen. Jopa joskus koko työmiesten parvi polskahtaa uimaan leveän valtaojan kirkkaaseen virtaan. Mutta hetken heiluttuaan väsähtää miesjoukko, työ ei luista, ei vaikka olisi halukin yrittää. Missä on vika? luutnantti väittää suomalaisia laiskoiksi, puhuu ankaria sanoja. Jopa hän kerran käskee ryhmänjohtajien pitää kirjaa miesten toiminnasta ja uhkaa laiskoja lisätöillä. Syy on kuitenkin ainoastaan ruuan niukkuudessa. Kerran päivässä saa komppania laihaa soppaa. Sillä ei pohjoismaalainen jaksa tehdä työtä. Moni mies hirsien painon alla horjuu kalpeana, tuskin jalat kannattavat. On surullista nähdä noita ennen intoa täynnä olevia miehiä nyt heikkoina, saamattomina. Ruumiin voimain väheneminen vaikuttaa sielunvoimienkin lamautumiseen. Alkaa kuulua jo mielenmasennusta todistavia valitteluja. Sadeaika lisää suoalueen yksitoikkoisuutta ja ikävyyttä. Kaikkialla on märkää, vaatteet aina kosteina. Varustuksiin asti vesi alkaa kohota. Jalkineet ovat aina kuin liotetut. Koko suo hyllyy, lotisee. Puunjuurien yli lirisee virtaava vesi, ja tuolla suon keskellä Misse-joen uoma laajenee ylipääsemättömäksi virraksi. Taistelutoiminta on kaikki lamassa. Päivänmittaan ei kuulu laukaustakaan. Vain milloin päivänsäde kultaa puiden latvoja, herää varustuksilla ja metsässä hetkeksi toiminta, kunnes taas sadekuurot pyyhkivät maata.

Uutiset muilta rintamilta ovat uhkaavia. Galitsiassa vyöryy kenraali Brusilowin yleishyökkäys valtavana kuin hyökyaalto eteenpäin. Sanomalehdet ilmoittavat venäläisten ottaneen noin 100,000 vankia. Näkyypä venäläisten tiedonannoissa kuvaus toimeenpanemastamme tykistö- ja kiväärituliyllätyksestäkin joitakin päiviä sitten. Siinä mainitaan lyhyesti, että Misse-joen rannalla saksalaiset tekivät hyökkäyksen yrittäen murtaa rintaman, mutta lyötiin suurin tappioin takaisin!! Siten syntyvät sotatiedot.

Ilma selkenee. Lännen taivaalla välkkyy kapea, kellahtava iltaruskon viiru, välkkyy ja sädehtii kuin tervehtien iloisesti sadeilmojen raskauttamaa maata, ennustaen poudan ja päivän tuloa. Auringon suloinen väike valaisee puiden latvoja ja suota. Ihmeellinen värien kimmellys siellä häikäisee silmää. Pihapöydillä höyryää kahvi. Joka mies on ulkona. Mielet virkistyvät jälleen. Iloinen puheensorina kuuluu joka kämpän edustalla. Lännessä viiru hiljalleen laajenee leveäksi uomaksi. Tuuli humajaa korpimetsässä. Kaukana kumahtavat jo tykit harvalleen jykevän iltasoiton. Tuntuu tutulta. Huomenna on kirkas päivä.

Illalla saapuu leipä. Kaksi päivää on oltu leivättä. Nyt se juhlakulussa kannetaan pöydille ja jaetaan yleisen riemun vallitessa. Tässä korpielämässä ovat miehet tulleet kuin lapsiksi. Tarvitaan mitätön pikku aihe saamaan heidät hypähtämään riemusta tai taas toiselta puolen aivan masennuksiin.

* * * * *

19/6. Kirkas päivä. Pimeän majan ovesta ulos metsään astuttaessa tuskin saattaa katsoa, auringon loiste kun häikäisee silmiä. Puitten latvojen yllä kuuluu taas tuttua surinaa. Tirkistellään sinne tänne. Venäläinen lentokone kulkien sangen alhaalla tarkastaa asemiamme. Tuolta se nousee suristen metsän takaa. Saattaa selvästi nähdä kaksitason, jopa merkitkin. Tykki pamahtaa. — — Huonosti ammuttu! Kone kohoaa hiukan. Valkeat räjähdykset ajavat sitä takaa, mikä lähellä, mikä kaukana. Ylpeästi se kaartelee sinne tänne noin 20 minuutin ajan tykkitulesta huolimatta. Välistä aivan sen edessä tai takana shrapnellit näyttävät räjähtävän. Sitten se pitkässä kaaressa lentää viime kerran varustusten yli kadoten itäisen metsänrannan taa. Se oli uljas vihollinen!

IV

MISSEN ASEMISSA

22/6. Koko iltapäivän on etelästä kuulunut kaukaista kanuunanjyskettä. Iltamyöhään on työ käynnissä varustuksilla. Kuu nousee kalpeana, täyteläisenä. Suolla häilyy sumu väliin tummana, pimeänä pilvenä, väliin taas loistavana, säihkyvänä, valkeana kuin leveät liinakankaat hiljaa lipuisivat kaukaisuuteen. Etelästä yhä harvalleen kuuluu yhtämittainen tykkien jyske.

Ampumaketju makaa suolla, noin 100 metrin päässä omilta varustuksilta viholliseen päin. Sen tehtävänä on varmistaa työntekoa valleilla, ettei vihollinen yön hiljaisuudessa pääse hiipimään likelle ja hyökkäämään yllättämällä varustuksiin. Kaksitellen makaavat miehet kivääri edessä viholliseen päin tuijotellen. Takana kuuluu työn pidätetty kalske. Suolla sumu lainehtii. Mielen jännitettynä ollen mielikuvitus luo ihmeellisiä kuvia. Missä näyttää vihollisen ketju ryömivän eteenpäin, missä taas aivankuin pari miestä seisoisi tähystellen metsänrantaa vasten. — Harhanäkyjä!

Äkkiä punainen välähdys vastapäisen metsän syvyydestä. Jokainen tietää, mitä se merkitsee.

Pa-pam-sssch, shirrr! räjähtää shrapnelli aivan ketjun yllä.

Miehet painavat nenän turpeeseen, niska hiukan kyrmistyy hartiain väliin. Kukaan ei liiku paikaltaan.

Toinen, kolmas, neljäs shrapnelli räjähtää. Pilvissä leimahtaa kirkas, heleä liekki.

Valleilla on työ lakannut. Oikealla oleva vahti antaa merkkejä.

Ketju takaisin!

Kumarassa ääneti hiipii vahtipari toisensa jälkeen varustuksen turviin, ryssä kun on ilkeällä mielellä. Ja kaukana yössä yhä kuuluu tuo outo, juhlallinen tykkien jyminä. Siellä on taistelu käynnissä. Kunpahan edes saksalaiset hyökkäisivät. Olisikohan toivottu yleishyökkäys pohjoisrintamalla alkanut.

* * * * *

Juhannusaatto, kirkas, ihana pouta-aamu. Venäläiset tervehtivät tätä kesän juhlapäivää ampumalla varustuksiamme kohti yli 40 granaattia, joihin saksalaiset vastaavat 80:llä.

Majojen ovet ovat koristetut vihreillä koivuilla. Lehtimajoja rakennetaan. Tämä päivä on muistojen päivä, ajatukset harhailevat kaukaisessa kotimaassa, missä juhannusaaton juhlia parhaillaan valmistetaan. Siellä ihmiset vielä rauhassa saattavat iloita kesän ihanuudesta, nuoruudesta, luonnosta, kauneudesta. Jumala suokoon, että jaksaisivat iloita!

Sanomalehtiä saapuu Mitausta. Tilanne itärintamalla on parantunut. Kenraali Brusilowin hurja yleishyökkäys on ehtynyt, venäläisarmeijat vuodattaneet verensä kuiviin. Saksalaiset hyökkäävät jo vuorostaan. Kenraalien Linsingenin ja Bothmer'in armeijat etenevät hiljalleen. Venäläisten hyökkäyksiä kuvaavat lehdet laajasti. Heidän ketjunsa olivat hyökänneet 14, jopa 17 aallossa peräkkäin. Takana uhkasivat omat konekiväärit peräytyviä. Mitään senkaltaista ei ole koskaan tapahtunut Saksan armeijassa. — Kievin metropoliitta on pitänyt suuren surujumalanpalveluksen rukoillen voittoa Venäjän aseille, mutta lausunut samalla, ettei Venäjä milloinkaan ole kärsinyt sellaista mieshukkaa.

"Koko Bessarabia ja Volhynia ovat yhtenä suurena hautausmaana. Kiev saa jälleen valtavan merkityksen pyhiinvaelluspaikkana, johon kaatuneitten venäläisten nuorukaisten sukulaiset saapuvat muistelemaan omaisiaan," kirjoittaa eräs sanomalehti. Venäläiset itse ilmoittavat tappionsa yhteensä 280000 kaatuneeksi ja haavoittuneeksi; saksalaiset arvostelevat ne vielä suuremmiksi.

Iltayöstä on ankara työnteko. Varustusten eteen on metsä kaadettu, runkojen ylle nidottu piikkilanka-aitaus. Nyt hirret vedetään aidan alta esille ja lyödään varustusten vahvikkeeksi. Kymmenet sahat ovat käynnissä ja kirveet kalkkavat.

Yöilma on aivan tyyni, viileä. Kuu päilyy yli kaukaisen Olain kirkontornin. Suon keskellä kimmeltää Misse hopeisena viiruna. Luonnossa on juhannusyön sulo ja lempeys, mutta meillä on yhäti rinnassamme rajaton ikävä, kotimaan kaipuu!

Tuon tuostakin rätisevät venäläisten konekiväärit suolla harhailevia patrullejamme kohti. Missen tämänpuoleinen ranta on nyt kuitenkin täydelleen meikäläisten liikkuma-alue, eikä venäläisillä ole siellä tekemistä, kuten ennen.

* * * * *

Juhannusaamu sarastaa yli hävitetyn, hiljaisen Kuurinmaan. Rintamavahdit patruunalaukut vyöllä, kivääri kourassa varustuksiin nojaten, hartaina tarkastavat itäisen taivaanrannan valovivahduksia. Pilven hattarat ruskottavat kuin verinen pumpuli herkkinä leijaillen. Pilvistö kertautuu, taivaanranta ja puiden latvat läikkyvät kultaisena valomerenä, ja kohta päilyy nouseva aurinko vapaalla taivaalla yli kylien, kaupunkien, sankkojen ikimetsien ja veristen taistelukenttien. Yli metsän soi riemuitsevien lintujen laulu. Kirkas, viileä aamuilma väreilee ja sumut suolla kiitävät metsän pimentoihin päivän säteitä paeten.

Päiväkäskyssä on ilmoitettu, että eversti Nebel saapuu kello 11 tarkastamaan asemia. Koska hän kuuluu olevan ankara järjestyksen mies, laitetaan pari tuntia aamupäivällä varustuksia kuntoon, haudat puhdistetaan ja toimitetaan sanalla sanoen jonkinlainen yleissiivous, että tuo ylhäinen upseeri saisi hyvän käsityksen komppaniastamme. Ruoka haetaan. Se on tänään harvinaisen hyvää, kerrassaan erinomaista. Ihmetellään ja kummastellaan. Paraneekohan ruoka jo?

Pian päästään ongelman perille: pitihän everstin tulla tarkastusmatkalle. Sotilaselämä on täynnä silmänpalvelusta!

Päivällä synkeä tieto leviää komppaniasta toiseen pitkin suomalaisten rintamaa. Viime yönä karkasi kaksi suomalaista jääkäriä venäläisten puolelle. Tähän asti tahraton maineemme on häväisty, puhdistamattomasti häväisty.

Mitä seurauksia tällä konnantyöllä saattaa olla, ei vielä voi aavistaa. Mitä arvelevat saksalaiset suomalaisten kunnosta? Mitä tekevät venäläiset saadessaan nyt varmasti tietää suomalaispataljoonan olinpaikan?

Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Petturit olivat ostaneet henkensä toveriensa, veljiensä verellä. Pataljoona sai pian kokea, että julmempaa, kohtalorikkaampaa rikosta ei ihminen saata tehdä, kuin sotakentällä toverinsa kavaltamalla.

Kun jääkärit illalla pää kumarassa, ääneti ja toivottomina astelivat vahtipaikoilleen, näkee yliluutnantti von Coler hämmästyen tuon masentuneen mielialan. Hän astuu miesten eteen ja karjasee: "Päät pystyyn, paria karkuria ei meidän kannata kaivata. Meillä on muuta tehtävää!"

Juhannuksen jälkeisen päivän iltana saapuu komppanialle kaksi tynnyriä olutta, ja nyt järjestetään pieni juhlallisuus rintaman taakse noin 50 metrin päähän varustuksista. Laaja lehtimaja rakennetaan. Vain vahdit jäävät paikoilleen. Muu komppania kokoontuu sankkana parvena juhlakentälle. Viulut soivat, tanssitaan ja lauletaan. Tilapäinen mieskuorokin korottaa äänensä ja olut vaahtoaa täysissä haarikoissa.

Yliluutnantti nousee puhumaan. Lauseet ovat lyhyet, — sotilaallisen yksinkertaista, koristelematonta puhetta.

"Teidän joukossanne on ilmennyt viime päivinä paljon tyytymättömyyttä, on varsinkin valitettu ruuan vähyyttä ja huonoutta. Osaksi se johtuu eräistä satunnaisista kuljetusvaikeuksista, jotka pian ovat korjatut. Mutta lisäksi te tiedätte, että leppymätön vihollisemme koettaa uuvuttaa Saksan kansan nälkään, muistakaa se.”

"Surullisempi seikka on kahden entisen toverinne karkaaminen vihollisen puolelle. Jos sellaista jatkuu, ei kukaan voi tähän joukkoon luottaa. Se täytyy hajottaa, ja koko maailma nauraa meille. Ja kuitenkin meidän taistelustamme riippuu Suomen tulevaisuus. Ajatelkaa näitä asioita tarkasti ja usein! Nyt jätämme nämä surulliset tapahtumat muistostamme, taistelemme kunnolla yhteisen suuren päämaalimme hyväksi. Nouskaamme, laulakaamme kansallislaulumme ja iloitkaamme tämä lyhyt iltahetki isänmaata muistellen!"

Maammelaulu kajahtaa voimakkaasti, hartain, vakavin mielin.

Juhla jatkuu.

Jälleen nousee yliluutnantti:

— Lopetamme juhlan. Prikaatin käskyn mukaan on tänä iltana ja ensi yönä komppanian oltava hälyytysvalmiina, sillä lentäjät ovat ilmoittaneet venäläisten rintamalla havaitun erikoista liikettä, minkävuoksi voidaan pelätä hyökkäystä. Hyvää yötä!

Tuskin olivat nuo sanat lausutut ja joukko vähän ehtinyt hajaantua, kun kuuluu jykevä koko patterin laukaus vihollisen puolelta. Granaatit kiitävät vonkuen ilmassa aivan kohti asemiamme.

Miehet syöksyvät maahan.

Hirvittävät tärähdykset vapisuttavat maata. Pari jykevää, korkeaa kuusta kohoaa ilmaan murskautuen, syöksyen mätkähtäen maahan.

Taas pamaus, yhä uusia.

Pilvet tuntuvat jymisevän. On kuin rajuilma, hirmumyrsky olisi yhtäkkiä valloilleen puhjennut.

Miesparvi hajoaa, kauhistuneet katseet välähtävät savun keskeltä. Yli granaattien jyskeen kuuluu yliluutnantin ääni:

— Jetzt keine Angst. Gewehre holen!

— Joka mies paikalleen! komennetaan.

Metsä pimenee, puitten keskellä kaikkialla leimahtaa tulta ja savua.

Rumputuli! Venäläisten hyökkäys on tulossa, alkaa vähitellen selvitä jääkäreille.

Jyske yhä kasvaa, tuisku sakenee. Venäläisten tälle alueelle kokoamat patterit syöksevät kaikki tulta Kaikkialla räjähtävät granaatit yli suomalaisen alueen. Ilmassa räiskyvät shrapnellit. Suuret 21 cm:n granaatit iskevät kammottavia kuoppia maahan. Ilma on sakea kitkerästä, mustasta savusta, mudasta, kuusten ja mäntyjen oksista. Pamaukset huumaavat pään, aivot. Pitkin hautaa makaa miehiä. Ovatko ne eläviä vai kuolleita, ei tiedetä. Vierelläni kuuluu ääntä: "Jumala, armahda meitä!"

180

Tuolla aidan nurkkauksessa istuu eräs katsellen tylsänä eteenpäin.

— Tule suojaan mies!

— Sama tuo, missä sitä kuolee.

Vonkunasta kuulee jo kaukaa suurten granaattien tulon. Kaikki päät silloin painuvat, rinnat nousevat ja laskevat tuskaisesta hengityksestä. Maa jymähtää, koko suojakammio tuntuu heilahtavan ilman, paineesta.

Saniteetti-sotilaita haetaan sitomaan haavottuneita. Nuo uljaat sotilaat juoksevat majasta majaan kysellen:

— Onko haavoittuneita?

Tunti kuluu, tunti kuolemanvalmiudessa. Vähitellen alkaa tajunta palata. Kylmäverisemmin tarkastelevat miehet, minne granaatit lyövät maahan huomaten pian ilokseen, että suurin osa räjähtää noin 40 tai 50 metrin päässä etuvarustuksesta, jossa miehet ovat.

Siellä murtuvat puut, ja ilma on sakea savusta.

Saksalainen tykistö vastaa jo. Syntyy ihmeellisen turvallinen tunne, kun omat tykit yhtyvät pauhinaan ja meikäläiset granaatit vinkuen kiitävät ilman halki vihollisen asemille.

Äkkiä myrsky tyyntyy. Vain saksalaiset jatkavat harvalleen ampumista.

Siellä täällä nousee miestä pystyyn.

— Joko se nyt hellitti?

— Varokaa, voi alkaa uudelleen.

Vihollinen ei kuitenkaan enää häiritse rauhaa.

— Oli siinä rymäkkä!

Kaikki kasvot ovat vakavina. Jääkärit ovat saaneet ennen arvaamattoman kokemuksen. Hermot ovat vielä kauan äärimmilleen jännittyneinä.

Ihmeellinen onni suosi pataljoonaa!

Vain pari kuollutta ja kuusi tai seitsemän haavoittunutta oli tykkitulen saalis.

Erään pommisuojan lähettyville oli iskenyt granaatti toisensa perään yhä lähemmäksi. Ryhmänjohtaja silloin komentaa miehet ulos. Tuskin nämä ovat ehtineet vallin suojaan, kun granaatti iskee pommisuojan sisään murskaten kaikki. Palavien asuntojen hirret savuavat siellä täällä.

Siinä oli tulos karkurien ilmiannoista. Toverien veri painaa heidän omiatuntojaan. Suomalainen petturina — niin on kansassamme moraali alentunut venäläisen sortovallan aikana.

Yö pimenee. Koska hyvällä syyllä voidaan yöllä pelätä vihollisen hyökkäystä, lähetetään patrulleja suolle. Kuljemme ohi piikkilankaesteiden. Ne ovat paikoittain pahasti tykkitulen repimät. Ketju hiipii varovaisesti aukealle. Vesi lotisee aluksi yli polvien, sitten alkaa korkeampi niittymaa. Pensaalta pensaalle patrulli etenee. Yön varjot pimenevät, uhkaavat; mielikuvitus toimii herkästi. Usvat vyöryvät edestakaisin ihmeellisin muodoin. Tuon tuostakin on näkevinään haamuja pimeässä. Kiväärit ovat käsillä, aina valmiina pamahtamaan. Illan viimeinen rusko leimuaa lännessä. Saksalaisten granaatit vielä jylisten harvalleen halkovat ilmaa, ja ne osuvat tarkkaan.

Suolla rääkkä huutaa halki yön. Pikkulinnut joskus piipittävät.

Venäläisten asemilta kuuluu selvä huuto:

— Suomalaiset tulkaa tänne, saatte leipää ja ampuminen lakkaa. Eikä teidän maanne koskaan tule vapaaksi.

Värisyttää. — Petturitko siellä meitä vielä pilkkaavat, vihollisen puolella?

Äkkiä pamahtaa useita kiväärinlaukauksia. Tammen juurelta kuuluu katkera valitus.

Onkohan siellä tosiaankin haavoittunut?

Valitus kaikuu yössä uudelleen. Taas pamahtaa, ja sitten on kaikki hiljaa.

Aamu valkenee. Kuuluu kimeä vihellys. Ryhmänjohtaja kutsuu miehensä kokoon ja patrulli vetäytyy takaisin. Venäläisten asemilta alkaa kuulua työn kalske, sahojen sihinä.

Päivä paljastaa varustuksillamme hävityksen jäljet. Useista tuvista on nurkat murskana, varustuksissa on ammottavia reikiä. Yliluutnantin asunnon ympärillä on koko metsä pirstoutunut. Eilisiltaisella juhlapaikalla on leveitä, syviä granaatin kuoppia puolillaan vettä. Olisipa komppania viipynyt siellä pari minuuttia, olisivat sen tappiot olleet suuret.

Saksalainen tykkimies saapuu hävityksen jälkiä tarkastamaan.

— Noch im Leben! lausuu hän hymyillen tarjoten tupakkaa.

Rumputulen vaikutus on ollut järkyttävä. Koko pataljoona on sisäisesti muuttunut. Kaikkien katse on vakava, mutta samalla tuiman päättävä. Se oli suomalaisten tulikaste, joka teki heidät tosi sotureiksi.

Karkurien kirous painaa joukkoa kauan jälkeenpäinkin. Joka päivä jylisevät tykit ankarasti. Yöllä 30:nettä päivää vastaan karkaa kolmas petturi, Rissanen, venäläisten puolelle.

Tunnelmaa, minkä tämä uusi katala teko synnytti pataljoonassa ei voi kuvata. Rissanen oli täysiverinen vakooja, luultavasti venäläisten lähettämä joukkoomme. Hän painoi mieleensä kaikkien toverien nimet, piirusti asemat, tykkien paikat y.m.

Hän oli viimeinen laatuaan. Jääkäripataljoona oli puhdistunut vakoojista ja pettureista. Näissä henkilöissä ilmenee se moraalinen rappiotila, mihin tsaarivallan sortohallitus oli saattanut muinoin kunnollisen, rehellisen Suomen kansan. Se oli venäläishenkeä ja vaikutusta meidän kansassamme, joka kerran oli miekalla ja verellä kulutettava juurineen Suomesta.

* * * * *

1/7. Mieliala alkaa jälleen kirkastua. On ihmeellistä havaita, miten synkimpinäkin hetkinä ihmisessä elää toivo tulevista paremmista ajoista, miten se pimeiden päivien jälkeen yhä virkoaa ja elää ajasta aikaan. Komppanian päällikkö kehottaa miehiä jälleen luottamaan toisiinsa, esiintymään toverillisesti ja rohkaisemaan heikkoja. Oli luonnollista ja saattoi jo edeltäpäin aavistaa, että venäläiset ovat joukkoomme lähettäneet vakoojia. Niiden vuoksi ei mielen tarvitse masentua. Parasta on, että joukkomme puhdistuu. "Muistakaa, että kaikki, mitä te täällä teette, koituu isänmaanne hyväksi", hän lausuu lopuksi.

Suomalaiseen vaikuttaa suora puhe. Kuultuaan selvitettävän syitä ruuan vähyyteenkin ei kukaan enää murise. Riitaa ei suvaita, ja toverillisesti miehet auttavat toisiaan työssä, mitä tehdään taas entistä tarmokkaammin.

— Der Krieg ist kein Spass! sanoi vääpeli Lockstedtista lähtiessämme. Nyt on asia selvinnyt meillekin.

* * * * *

2/7. Ilmassa on sähköä. Venäläisiä karkureita kuuluu tulleen saksalaisten puolelle ja kertoneen, että venäläiset kovasti pelkäävät saksalaisten rumputulta kostoksi omastaan. Tykit jymisevät yhä aamusta iltaan. Venäläiset ovat tuoneet uusia pattereita, samoin saksalaiset. On valtava tuo tunne, kun molemmat tykistöt ampuvat maaliin ja varmistavat tähtäintään valmistautuen tulevaan otteluun. Lentäjiä liikkuu entistä tiheämmin. Kummallakin puolen kaikesta päättäen varustaudutaan. Mitä on tekeillä, jää sotilaalle arvoitukseksi, kunnes tapahtumat sen selvittävät.

* * * * *

12/7. Suvi-ilta hehkuu lämpöä ja suloa, vaikka sotilas etulinjassa vain harvoin sitä ehtii havaitsemaan. Työ on päättynyt, miehet istuvat pihojen penkeillä katsellen oravien temmellystä mäntyjen rungoilla. Ne ovat tulleet sangen kesyiksi, ihmisistä ne eivät paljon ole tietääkseenkään, peuhaavat ja pelmuavat omia aikojaan. Illan hiljaisuuden katkaisee ankara jyrinä oikealta. Siellä on taivas tummien kiiltäväreunaisten pilvien peitossa.

Ukkonenko siellä käy?

Kuunnellaan, — — — jyrinä jatkuu, paisuu yhä, yhtämittainen... — — —

— Mitähän siellä tapahtuu!

— Kova on vain jymy!

Asia alkaa selvitä, katseet käyvät vakaviksi. Se on valtava rumputuli ja varsin lähellä. Taivaan tummaa pilvitaustaa vastaan näkyy selvästi punainen vavahteleva loimu tykinlaukausten tulesta.

— Siellä alkoi ankara taistelu!

Onko tykkituli saksalaisten vai venäläisten, ei voi sanoa. Valtavana myrskyn pauhuna jatkuu se, kestää tunnin, toisenkin. Vakavina, ääneti kuuntelevat jääkärit tietäen, miltä tuntuu olla tuon myrskyn käsissä.

Lähetit juoksevat ryhmästä ryhmään. On määrätty hälyytysvalmius pataljoonalle.

Pitkälle yöhön jatkuu tykkituli heltymättömällä voimalla. Valot välähtelevät, taivas on veriruskoinen. Venäläisten loistavat valonheittäjät halkovat ilmaa jostain etäältä, saavuttamattomista. Valopistoolien kuulat säteilevät tähtisateena metsien takana. Suurenmoisempaa näkyä ei saata ajatella.

Aamun sarastaessa koko metsä valkenee valopistoolin kuulien säteistä. Kuuluu kiivasta konekiväärin rätinää. Siellä oikealla on parhaillaan ankara taistelu käynnissä. Jos venäläisten onnistuu murtaa saksalaisten linjat, on suomalainen pataljoona suuressa vaarassa. Ehkäpä ryssät hyökkäyksellään tarkoittavatkin juuri meitä?

* * * * *

14/7. Keskiyön aikaan näkyy kaukaa venäläisten rintaman takaa roihu suurista tulipaloista. Viidessä eri kohdassa taivas punoittaa synkästi. Saksalaiset lentäjät ovat siellä pommittaneet tärkeitä rautatieasemia. Öisen synkän metsänrannan takana roviot leimuavat uhkaavina, ennustavina aamuun asti.

* * * * *

16/7. Ankara rumputuli jymisee oikealla koko aamun. Keskipäivällä huhuillaan, että venäläiset ovat Katrinehofin luona murtautuneet saksalaisten asemiin 5 kilometrin leveydeltä. Mitausta reservijoukot kiiruhtavat uhatulle alueelle. Miehet kulkevat hikisinä, uupuneina kumarassa raskaiden selkälaukkujen painon alla. Yö uhkaa tulla erikoiseksi.

Illan hämärtyessä taistelu alkaa oikealla uudelleen. Sen rätinä ja jyminä huumaa, kiihdyttää syrjäisenkin hermoja. Koko pataljoonamme on hälyytysvalmis. Aamupuolella puhelinmiehet tietävät kertoa, että venäläiset on yön kuluessa jälleen heitetty eilen valtaamistaan asemista.