Chapter 6

"Ei kumpikaan. Ja sepä se onkin ihmeellistä. Hallitsevana osana on kansa, jota ei kertaakaan mainita raamatussa ja jota minun tietääkseni ei ihmiskunnan historiakaan tunne -- ikkefennomaanien kansa. Minulle se oli ollut ihan tuntematon tähän asti, ja tietysti teille myös. Tosin olemme tänne tulleiden edustajain kautta saaneet tietää monta uutta kansaa, niinkuin tsheremissit, syrjäänit, hererolaiset y.m.m., joista meillä ei ennen ollut aavistustakaan, mutta ikkefennomaanien kansasta ei tänne ole saapunut ainoatakaan näytettä. Ja kuitenkin ovat he kristityitä eivätkä ylimalkaan näyttäneet elävän suuremmissa paheissa kuin heidän ympärillään asuvat kansat. Syynä lienee joku kirous vanhoista synneistä. Muutamat ikkefennomaanit arvelevat olevansa Aasain sukua, niinkuin mekin, ja siihen heidän kielensä hiukan viittaakin. Mutta heidän luonteensa ja tekonsa puhuvat tätä olettamista vastaan. He ovat yhtyneet ryssiin ja pitävät niiden avulla kaupunkia vallassaan. Myös näyttävät he kavaluudessa olevan ryssien vertaiset, ellei etevämmät näitä. Rauhallisen luonteensa takia ei suomalainen kansa, vaikka onkin paljoa voimakkaampi, ole kukistanut ikkefennomaanien valtaa. Yhteisissä asioissa tyytyy suomalainen äänestämään i ja 2 äänellä, samalla kuin ikkefennomaanit äänestävät 25:llä. Heillä on näet semmoinen laki, ja suomalaiset pitävät pyhänä kaikkea lakia."

"Sillapa niitä on niin helppo kenen tahansa pitää orjuudessa", huomauttivat toiset.

Hetken vielä näistä asioista juteltuaan kääntyi Torkkeli puhumaan Viipurin kaduista.

"Muutamat niistä olivat suorat ja leveät, ja pitkin niiden vartta oli korkeita patsaita, joihin oli kiinnitetty suoraksi pingotettuja rautalankoja. Ensin ajattelin niiden olevan sitä varten, että jos tulipalo hävittäisi kaupungin, jäisivät kuitenkin nämä langat osottamaan katujen paikkaa ja niiden avulla voitaisiin kaupunki uudestaan jakaa tontteihin. Mutta kun olin muutamia päiviä oleskellut kaupungissa, sain selville, että näitä lankoja myöten kulkee ääni pitkiä matkoja, joten ihmiset toistensa kanssa puhellessa saattavat istua kukin kotonaan. Se vähentää jalkavaivoja ja helpottaa suuresti ihmiselämää."

"Mutta eikö se saata ihmisiä vieraantumaan toisistaan?"

"Kyllähän se muuten voisi laimentaa seuraelämän tykkänään, jos ei olisi vekseleitä."

"Mitä ne ovat?"

"Paperinsuikaleita, joilla pankeista lainataan rahaa. Niihin tarvitaan useampia nimiä, jotka ovat jokaisen omakätisesti kirjoitettavat, ja sentähden täytyy miesten käydä toistensa luona. Muutamista tuleekin sillä tavoin hyvin ahkeria kylänkävijöitä ja miellyttäviä seuramiehiä."

Sitte Torkkeli taas palasi jatkamaan kuvaustaan Viipurin kaduista. Meille siinä ei ollut mitään uutta, vaan kyllä hänen kuulijoilleen. Enimmän he ihmettelivät viipurilaisten huonoa muistia, kun melkein jok'ainoan täytyy maalata nimensä kadunpuoleiselle seinälle, että naapurit tietäisivät, kuka missäkin paikassa asuu.

PAHOILLE POJILLE OJENNUKSEKSI.

Muutama aika takaperin tuli lehtemme toimitukselle kirje eräästä valiokunnasta, jonka Viipurin kaupungin kansakoulun opettajat olivat valinneet "alustamaan näkökohtia niistä julkisemmista paheista, mitä melkoinen osa alaikäistä koulunuorisoa (erittäin syystä tai toisesta kansakoulun) harjoittaa, sekä pyytämään, että täkäläisten sanomalehtien toimitukset ottaisivat kirjoittaakseen pääartikkelin tästä tärkeästä asiasta, vetoomalla yleisön, kunkin kansalaisen siveelliseen velvollisuuteen kaikkinakin aikoina, mutta erittäin huomauttamalla, miten tämä velvollisuus on tärkeämpi lupa-aikoina, jolloin koulun neuvot ja ohjeet ovat tiessään".

Meidän lehtemme toimitus ei kuitenkaan liene arvellut olevansa kylliksi asiantuntija tässä suhteessa, koskapa lehdessä ei ole näkynyt mitään pääartikkelia, jossa koulunuorison pahankurisuus olisi joutunut tämän lehden terveelliseksi tunnetun ruoskan alaiseksi. Taikka sitte ei toimitus ole katsonut asiaa niin tärkeäksi, että siihen olisi pitänyt uhrata valtiopäivien aikana muutenkin ahdasta tilaa. Mutta minä, minä pidän asian peräti tärkeänä. Sillä vielä nytkin, kun muistan poikuuteni huikeat päivät -- niinkuin Aleksis Kivi sanoo -- herahtaa silmästäni katkera katumuksen kyynel. Jos minun poikana ollessani joku olisi kirjoittanut mahtavan pääartikkelin sanomalehteen kaikista niistä pahuuksista, joita minä ja kumppalini harjoitimme, olisimme varmaan ja arvelematta kääntyneet hyveen tielle. Moni seikka olisi nyt toisin ja omantuntoni taakka paljoa keveämpi. Mutta silloin vielä oli ruoskavalta yksityisten lastenomistajain verraten heikoissa käsissä, eikä sanomalehdistön -- tuon kolmannen valtiomahdin.

Jos mitä olisi vuosien vieriessä unohtunut siitä pahanteko-ohjelmasta, jota minä aikanani noudatin, niin on minulla nyt käytettävänä äskenmainitun valiokunnan laatima luettelo niistä moitittavista kohdista kasvavan nuorison tavoissa, mitä "vanhempien, holhojain ja kaikkien kansalaisten, jotka tainten terveyttä toivovat", etupäässä tulisi pitää silmällä. Luettelo on minun tunteakseni jotenkin täydellinen, käsittäen kokonaista 17 numeroa, jotka kyllä puhuvat puolestansa, niin että minun tuskin tarvinnee lisätä muuta kuin jonkun sanan tärkeimpäin kohtain valaisemiseksi. Luettelossa on:

"1) Kaikenlainen sopimaton käytös."

Tämä ensimäinen kohta näyttäisi jo sisältävän jokseenkin koko asian, mutta elä luule, sinä turmeluksen tiellä vaeltava pojan viikari, että pääset näin vähällä! Sinun syntipussissasi on vielä paljon nostettavaa päivän valoon semmoista, jota ei saa kuitata vain yhdellä yleisellä lauseella.

"2) Kaduilla ja toreilla kuleksivat tyhjäntoimittajina sekä oppivat näpistelemään."

Tiedättekö, ketkä muut kuleksivat samalla lailla tyhjäntoimittajina ja näpistelevät torilla lihapalan sieltä, toisen täältä tahi haukkaavat Viipurin rinkelin maalaismuijan kainalosta? Tiedättekö, mikä on ihmisen uskollisin kotieläin, mutta myös suden lähin sukulainen? Ja ymmärrättekö, kenen esimerkkiä silloin seuraatte, jos tyhjäntoimittajina kuleksitte ja näpistelette? Ette suinkaan opettajienne, niinkuin teitä on neuvottu, taikka raamatun hurskasten pyhien -- vaan kulkukoirien. Elkää väittäkö, että nykyaikana vallitsee yleinen työnpuute ja että te sentähden joutilaina kuleksitte! Pysykää kauniisti kotonanne ja liekuttakaa nuorinta veikkoanne! Mitä te ulkona teette? Eihän kesä ole kaupungin lapsia varten.

"3) Rajaton vapaus (ei määrä-aikaa eikä -paikkaa)."

Tämä huomautus nähtävästi on aiottu vanhemmille, että hankkisivat pojille kellon, jonka mukaan näiden olisi elettävä, taikka eivät antaisi heidän mennä muuanne kuin niihin paikkoihin, mihin palotornin kello näkyy.

"4) Eivät anna tietä, vieläpä tuuppivat vanhempia ihmisiä ohikulkiessaan."

"5) Pilkkaavat ja kiusaavat raajarikkoisia."

Huomattava on, että valiokunta kaiketikin lukee raajarikkoisiin myös "tilapäiset raajarikot" eli päihtyneet henkilöt, joiden kimpussa poikalaumat luullakseni ovat paljoa useammin kuin muiden raajarikkoisten, ja näiden pilkkaaminen tietysti on suuri synti.

"6) Tunkeutuvat maksutta huvipaikkoihin."

"7) Huomauttajille antavat karkeita vastauksia."

"8) Tappelevat laitakaupungeilla; järjestetyt kivisodat väliin. Pahimpia paikkoja tässä suhteessa ovat Kolikkoinmäki, Havi, Tiiliruukki, Neitsytniemi ja Sorvali, jossa veden sijaan rauhalliselle käyjälle sataa kiviä ja joka muutenkin on tunnettu otolliseksi kaikkien paheiden taimilavaksi."

"9) Keräävät paperossien päitä, tuhraavat tulitikkuineen ja tekevät tulenvaaraa."

Tahtoisin tämän johdosta kiinnittää nuorison huomiota siihen asianhaaraan, että Muurahaisyhdistys, joka muuten kehottaa keräämään kaikenlaista rojua, ei ilmota ottavansa vastaan paperossin päitä, vaan kyllä sikaarin pätkiä. Niin että kerätkää vain noita viimemainittuja.

"10) Kiroavat ja puhuvat tuhmuuksia."

"11) Piirustelevat seiniin ja yleisiin paikkoihin hävyttömiä kuvia ynnä kirjoituksia."

Vanhempien, holhojain y.m., "jotka tainten terveyttä toivovat", olisi tämän epäkohdan ehkäisemiseksi annettava lapsille tilaisuus säännölliseen puunleikkaukseen sekä piirustus- ja kirjoitusharjoituksiin kotona. Niille taas, joiden taideaisti vaatii yleisiä paikkoja kuvilla ja leikkauksilla koristeltavaksi, tahtoisin huomauttaa, että aina panisivat oman nimensä kunkin teoksensa alle. Se on taidehistorialliselta kannalta paljoa tärkeämpi kuin kuvatun esineen nimi, sillä jos kuva on jotakuinkin onnistunut, on sitä selittävä kirjoitus aivan tarpeeton.

"12) Varastavat syksyin kasvitarhojen tuotteita, hiipimällä ojia myöten niihin illoilla ja öillä."

"13) Esplanaadissa y.m. puistoissa katkovat puiden ja pensaitten oksia, tallaavat nurmen, keikkuvat aidoilla ja jahtaavat risinkkapyssyillä pikkulintuja, joita vastaan myös ankaraa hävityssotaa käyvät kaupungin liepeiden lähimetsissä, joissa kortinlyöntiäkin harjoitetaan."

"14) Varastavat veneitä ja upottavat niitä, avaamalla tapit, särkien lukot y.m."

Tämä jo on suurten pahantekijäin työtä. Siitä syystä, että sensuuntaiset vehkeet eivät aikoinaan kuuluneet minun ohjelmaani, on minun mahdoton selittää, mitenkä veneitä voi upottaa särkemällä niistä lukot, niinkuin valiokunnan tietoon näkyy tulleen.

"15) Varastelevat tyhjiä pulloja ja tekevät saadulla rahalla vaihtokauppaa."

Toivoakseni ei valiokunnan tarkoitus ole, että vaihtokauppa semmoisenaan olisi hyljättävä, sillä sehän se on Viipurin kaupungin elinehto. Vaan pääponsi lienee se, että liikekapitaali on hankittava jollakin vähä kunniallisemmalla keinolla kuin suoralla varastelemisella, ennenkuin on päässyt edes kauppapalvelukseen.

"16) Omenajaalat ja makeiskauppiaat ovat vaarassa syksyllä."

Vaarassa tahtovat syksyisin olla näillä Suomenlahden perukoilla muutkin purjehtijat, eikä ainoastaan omenajaalat, mutta näillä viimemainituilla on -- lienee valiokunnan tarkoitus sanoa -- vihollisia pelättävänä myös maan puolelta, semmoisia, jotka ilmaiseksi haluavat maistella, mistä arvosta lasti on. Tämä nuorison taipumus ei minun käsittääkseni kuitenkaan ole ehdottomasti ristiriidassa omena- ja makeiskauppiasten oman edun kanssa. Kun nuorena saa kehittää makuaistiansa, niin sen uutterampia ostajia heistä voi toivoa tulevaisuudessa. Annetaanhan teaatteriinkin joku määrä vapaalippuja koulunuorisolle, että heidän taideaistinsa heräisi ja heistä sittemmin tulisi ahkeroita teaatterissa kävijöitä. Nykyisessä muodossa on tällä makeisiin totuttautumisella kuitenkin näpistelemisen luonne, jonka poistamiseksi voisivat tämänlaatuiset kauppiaat antaa jonkun vapaatunnin viikossa, esim. kymmenelle pojalle kukin.

"17) Hankkivatpa olutta ja 50 pennin punssiakin, kun sattuu."

Siitä näkee, että omenakauppiaillekin voisi valua rahaa pojilta, jos vaan asia viisaasti järjestetään. Eihän 50 pennin punssi taida niin mainiota olla, ettei sitä vielä sillä ijällä hennoisi vaihtaa hyviin omeniin.

Tähän vihdoin loppuu kansakoulunopettajain valitseman valiokunnan luettelo oppilastensa ansioista. Kauniita lapsia, täytyy myöntää. -- "Mitä syntiluettelosta puuttuu, josta kannattaa huomauttaa, voi toimitus lisätä", sanoo valiokunta lopuksi. Minusta on ylläoleva luettelo siksi tarkkojen tuntijain kädestä lähtenyt, ettei ainakaan minulla ole mitään lisäämistä. Kehotan vaan nuoren kansan lukemaan tätä syntikirjaansa aamuin illoin. Samalla huomautan heille, että minä en edes ole tahtonut sitä kaikkein mustimmassa muodossa julkisuuteen tuoda. Minulla on se vahva vakaumus, että missä ei kodin vitsa eikä koulun rottinki auta, siinä auttaa lievempikin sanomalehtikirjoitus.

Samaa mieltä näyttää olleen valiokuntakin.

"RAHAT TAI HENKI!"

Elämänohjeita esikaupunkilaisille.

Ystävälläni Esa Huttusella on monesta asiasta toisenlainen käsitys kuin minulla, ja sentähden me usein joudumme keskusteluihin, jotka joskus muodostuvat laajaperäisiksi väittelyiksikin. Mutta näissä mielipiteittemme vaihteluissa me aina noudatamme mitä suurinta tyyneyttä, sävyisyyttä ja kohteliaisuutta toistemme suhteen, antaen keskustelun liikkua ja edistyä vain aatteellisella pohjalla. Jos me menisimme mieskohtäisuuksiin, niinkuin useasti näemme tapahtuvan, voisi ystävyytemme piankin kylmetä ja me saattaisimme käydä käsikähmään, josta taas olisi seurauksena, että minä ennen pitkää tulisin kykenemättömäksi jatkamaan keskustelua. Esa on näet hirmuisen vahva mies.

Yleensä voi sanoa, että Esan kanta suurissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä on ihanteellisempi kuin minun. Missä minä näen ainoastaan kurjuutta ja turmelusta, joka auttamatta vie perikatoon kansan ja maan, siinä hänen lapsellinen, puhdas sydämensä aina keksii jonkun lohduttavan selityksen, jonkun valopuolen, joka taas sytyttää uutta toivoa minunkin rintaani. Hän ei koskaan hyväksy väkivaltaa, vaikka on niin vahva mies. Ei sotia eikä tappeluita edes itsensä puolustamiseksi.

"Järki-ihmisten kanssa täytyy tulla toimeen järkevällä puheella -- aina ja kaikissa vaiheissa", on hänellä tapana sanoa.

Viime kesäkuun alusta, kun Esa muutti asumaan Kolikkoinmäelle, olen kuitenkin ollut siinä uskossa, että hän ennemmin taikka myöhemmin alkaisi horjua vakaumuksessaan. Tahallani olen nyt öiden pimetessä koettanut sekä aineellisten että henkisten nautintojen avulla pidättää häntä luonani kaupungissa niin myöhään kuin suinkin. On näet tullut tiedokseni, että Kolikkoinmäelle ei ole pimeinä iltoina niinkään hyvä mennä yksinäisen vaeltajan, varsinkin jos hänen periaatteensa estävät häntä käyttämästä niitä puolustuskeinoja, joita luonto ja hyvät sepät ovat meille antaneet.

"Eikö siellä ole rauhatonta öiseen aikaan?" kysäsin kerran, kun Esa oli muutamia viikkoja asunut Kolikkoinmäellä.

"Riippuu siitä, mitä rauhattomuudella tarkoitamme. Sinusta se voisi olla kylläkin rauhatonta, minusta ei. Katsoppas, veli, minä lähden aina siitä otaksumasta, että tämä uskonnollinen, heinää tekevä Suomen kansa on kauttaaltaan rauhallista, mutta jos se jonkun mielestä osottaa rauhattomuuden oireita, niin hän joko käsittää asian väärin tahi sitte itse on suorastaan pakottanut toiset rauhattomuuksia tekemään. Ajaa esim. aamupuoleen yötä pari kolme hevoskuormaa enemmän taikka vähemmän päihtyneitä Viipurin herroja portilleni, lyövät oviin ja ikkunoihin, että helisee, parkuvat ja hoilaavat; kova onni näet satutti minut asumaan semmoiseen taloon, jonka entisillä eläjillä oli ollut laajoja tuttavuuksia kaupungissa. Sinä tietysti, jos sinut sillä tavalla herätettäisiin makeimmasta unestasi, hyökkäisit ase kädessä ulos heidän kimppuunsa. Siihen tulisi naapureita ja paraimmassa tapauksessa poliisejakin. Rauhattomuus olisi valmis, vai mitä arvelet?"

"Niinpä kyllä saattaisi käydä."

"Jaa, sen arvasinkin. Menisi tunti tai kaksi, ennenkuin uudestaan saisit kiini unen päästä. Sitte tulisivat poliisitutkinnot, oikeusjutut y.m. ikävyydet, joihin menettäisit monta vakaista työpäivää. Minä sensijaan suoriun asiasta vähemmässä kuin puolessa tunnissa. Ensinnäkin pukeudun huolellisesti, sillä se tekee aina hyvän vaikutuksen tuntemattomiin. Sinä kaiketi tekisit rynnäkön alusvaatteissasi?"

"Hyvin luultavaa. Mutta mihinkä toimiin sitte ryhdyt?"

"Sitte menen kohteliaasti heidän puheilleen ja pakisen seuraavaan tapaan: Herrat ovat nähtävästi tulleet tänne tarkastamaan työväen asunto-oloja, ja se onkin paikallaan. Eikö näin yöllä? Elkää turhaan peitelkö asiaanne! Enhän minä tahdo mitään salata. Olen päinvastoin vointini mukaan altis avustamaan teitä kaikessa, mikä tulee yhteiseksi hyväksi. Voin kyllä ymmärtää, että nykyisenä vaarallisena aikana herrat eivät ehdi toimittaa kaikkia tarkastuksia päiväseen aikaan; sentähden kunnioitan hartauttanne peljättävän koleravaaran torjumisessa. Minä en ole niitä, jotka eivät osaa antaa arvoa itsensäuhraavalle velvollisuuden tunnolle. Niin, mutta mitäs pitkistä puheista! Etupäässä herrat kai haluavat tarkastaa ulkohuoneitamme täällä pihan perällä. Ehkä suvaitsette myös ottaa näytteitä baktereoloogista tutkimusta varten, vaikka minun tietääkseni ei ainakaan meidän perheessä ole ollut arveluttavampia vatsataudin kohtauksia. Käykää vaan pihaan, olkaa hyvät; minä otan ja sytytän lyhdyn. -- Usein ovat herrat kääntäneet hevosensa ja lähteneet ajamaan tiehensä jo ennenkuin olen päässyt tämän esitelmäni loppuun asti. Kertaakaan ei ole tapahtunut, että kukaan olisi jäänyt odottamaan minun tulevan lyhdyn kanssa. Siinä näet, että röyhkeyden ja väkivallan käyttäminen tämmöisissä tilaisuuksissa ei ainoastaan ole tarpeetonta, vaan epäedullistakin sille, joka rakastaa rauhaa ja tahtoo välttää rauhattomuutta. Nyt viime aikoina on minun ainoastaan harvoina öinä enää tarvinnut tämän asian tähden nousta vuoteeltani, ja toivoakseni nuo käynnit vähitellen kokonaan loppuvat."

Otin sitte puheeksi sen seikan, kuinka hän iltasin pääsee sivu kaikista niistä juomarijoukoista, joita sanotaan vilisevän Kolikkoinmäen tien varsilla.

"Tavallisesti ne eivät tee mitään sille, joka ei heitä häiritse moittivilla tai säälivillä silmäyksillä tahi nenännyrpistyksillä. Kerran kumminkin -- se oli juhannusyönä -- näytti asema mäkirinteessä niin uhkaavalta, että minun täytyi turvautua erityiseen sotajuoneen. Heittäysin näet minäkin päihtyneeksi, karjuin ja hoipertelin pahemmin kuin kukaan heistä -- ja katso, kunnioituksella he väistyivät syrjään kahden puolen tietä. Vielä jonkun aikaa minun mentyäni he olivat äänettöminä pelkästä kateudesta, kuten minulla on syytä luulla."

Täytyy myöntää, että Esa uskollisesti, vaikka ei siltä yksipuolisesti, sovittaa käytäntöön periaatteensa. Semmoinen on oikea aatteen mies. Ja hänen uskollisuutensa on tähän saakka aina tullut palkituksi.

Viimein olen minäkin ruvennut luottamaan Esan periaatteeseen siinä määrässä, että muutamana pimeänä iltana uskalsin lähteä yksin ja aseettomana hänen luokseen Kolikkoinmäelle. Kun en tarkoin tuntenut tietä ja omissa ajatuksissani astuin, tapasin pian itseni harhailemasta milloin kivikkorinteillä, milloin taas vesiperäisissä vesakoissa, enkä oikein tiennyt, mitä suuntaa oli mentävä. Jo jonkun aikaa olin ollut kuulevinani hiljaisia askeleita lähettyvillä, ikäänkuin minua seurattaisiin. Mutta oli niin pimeä, etten voinut nähdä mitään. Aloin jo lohduttaa itseäni sillä, että mielikuvitus se vaan lyö leikkiä kanssani, kun yht'äkkiä kuuluu käheä kuiskaus milt'ei korvani juuresta:

"Ken se on?"

Kylmä väre valahti läpi ruumiini. Käännyin katsomaan sinnepäin, mistä ääni tuli, ja näin kaksi miehen haahmoa muutaman askeleen päässä pensaikossa. Ennenkuin ehdin mitään vastata, oli jo toinen kauluksessani.

"Rahat tänne, olipa paljon taikka vähän!" sähisi äskeinen käheä ääni.

"Kerjääminen on tässä kaupungissa kielletty, kuuleppas", ärjäsin minä ja tavotin portin avainta taskustani. Mutta sitä ei ollutkaan. Minähän olin päättänyt turvautua Esan periaatteeseen, vaikka en sitä heti muistanut. Nyt se kuitenkin täytyi tehdä, sillä muuta neuvoa ei ollut. Jos olisi ollut portin avain tai puukko muassani, olisin vielä tämän kerran seurannut omia periaatteitani. Sillä tässä oli melkein liian vakava kysymys alottelijalle. Esalla luultavasti olisi ollut suurikin nautinto näin oivallisesta tilaisuudesta, mutta minä olisin suonut saavani alkaa uuden uran vähemmän vaarallisissa oloissa. Sitte tottuneempana ja harjaantuneempana olisi kyllä saanut tämmöinenkin tulla.

Kaikissa tapauksissa hämmästytti rohkea esiintymiseni miestä senverran, että hän irrotti kätensä kauluksestani ja meni toverinsa luokse. Kuulin heidän kuiskailevan keskenään hetkisen, sitte toinen yskähti pari kertaa kulkkunsa selvittämiseksi, astui eteeni ja sanoi jotenkin päättävällä äänellä:

"Rahasiko annat vai henkesi?"

Järki-ihmisten kanssa tulee toimeen järkevällä puheella -- se oli Esan opetus, ja sitä piti minun nyt ruveta koettelemaan, vaikka itsekin huomasin, että se minulta kävi kömpelösti.

"Panehan nyt tupakka aluksi!" sanoin ja ojensin rosvolle paperossin. Vaistomaisesti tarttui hän siihen, mutta samassa ikäänkuin havahti ja viskasi sen metsään. Toinen mies myös läheni arveluttavan likelle.

"Vai sinun tupakoitasi tässä! Rahat taikka henki!"

"Niinkuin itsekin voitte käsittää, en mielelläni luopuisi kumpasestakaan", vastasin. "Rahani olen saanut raskaalla työllä, ja henkeni on myös minulle kallis. Eikä ainoastaan itselleni, vaan myös omaisilleni. Sitäpaitsi ei esittämänne vaihtoehto ole täysin johdonmukainen eikä tarkka. Teille nimittäin ei ole yhdentekevä, annanko rahani taikka annanko henkeni, sillä jos voisin antaa henkeni ja pitää rahat, niin teillä ei olisi mitään hyötyä siitä, jos ottaisittekin henkeni. Ei myöskään minulle ole samantekevä, luovunko hengestäni vai luovunko rahoistani. Tietysti minä paljoa ennemmin pitäisin henkeni kuin ne pari markkaa rahaa, mitä minulla on. Mutta asianlaita on oikeastaan niin, että jos te kerran otatte minulta hengen, niin te myös viette rahat; taikka minun kannaltani katsoen: jos minä kerran menetän henkeni, niin menevät minulta myös rahat. Te olette esittäneet asian siinä valossa kuin olisi kysymyksessä toinen taikka toinen: rahat taikka henki, vaikka tässä epäilemättä on kysymys molemmista, jos nimittäin minä en suostuisi hyvällä antamaan rahojani. Pyydän teitä huomauttaa tästä ajatusvirheestä, sillä voitte vastedeskin tulla tekemään samansuuntaisia ehdotuksia."

"Onko se hullu, vai luuleeko se meitä hulluiksi?" kuulin miesten kyselevän toisiltaan.

"Elä mökise siinä, panet pään sekasin meiltäkin..." keskeytti vihdoin toinen heistä minun selitykseni.

"Asia on päivän selvä. Ehkä kumminkin vielä suuremman selvyyden saavuttamiseksi otamme pienen esimerkin --"

"Me otamme sulta rahat ja kellon. Joutuun tänne! Koko yön tässä seisotat lörpötyksilläsi."

"Tarkoitukseni ei ollut häiritä teitä elinkeinonne harjottamisessa eikä riistää teiltä kylläkin kallista aikaanne. Tahdoin vain huomauttaa pienestä epäjohdonmukaisuudesta alkuperäisessä vaatimuksessanne, joka --"

"Kuule, mikä sinä oikein olet, hullu vai viisas? Tiedätkö edes nimestäsi?"

"Tiedän kyllä, ja jos ette katso sopimattomaksi, voin sen sanoa teillekin. Minä olen Kaapro Jääskeläinen."

"Oikeinko totta! Olisit heti sanonut, niin tässä olisi päästy hyvin vähillä puheilla. Milloinka sinunlaisellasi miehellä on ollut rahaa asiaksi asti -- mokomallakin kirjailijalla! Ja tappaa sinua taas ei viitsi. Mutta ethän pane meitä lehteen?"

"En toki. Voisitte kumminkin palkita minulle tämän ajanhukan, opastamalla minut ystäväni Esa Huttusen asunnolle. Olen tainnut kävellä vähä harhaan, kun en ole monasti liikkunut täälläpäin."

Miehet tekivät työtä käskettyä ja veivät minut aivan lähelle Esan kotia. Sitte puikkivat metsään taas. Oli kuin olikin Esalla oikein siinä, että tämä kansa on pohjaltaan rauhallista. Ei meistä ole rosvoiksi.

Nyt kun kesä jo kallistuu syksyn puoleen ja yöt arveluttavasti pimenevät, olen tahtonut piirtää nämä rivit opiksi ja ojennukseksi niille, jotka asuvat rauhattomissa esikaupungeissamme. Ja miks'ei myös muille, jotka sattuvat semmoisiin tilaisuuksiin kuin ne, mistä Esa Huttunen ja minä olemme niin kunnialla selvinneet.

ESA HUTTUSEN "TALVISESONKI".

Moni on minulta kysellyt, mikä mies on oikeastaan Esa Huttunen, josta niin usein olen puhunut ja kirjoittanut.

Pitäisihän teidän hänet tuntea. Onhan hän kansallisen suomalaisen puolueen pylväitä kaupungissamme, nousevan suomalaisen porvaristomme kukkasia "sekä henkisessä että aineellisessa suhteessa." Henkisten kykyjensä puolesta hän jo synnynnältään kuuluisi kukkasiin missä yhteiskunnassa tahansa. Mutta päästäkseen aineellisessa suhteessa samaan onnelliseen asemaan, täytyi hänen suorittaa -- minun nähdäkseni -- mitä suurinta itsekieltämistä vaativa mainetyö. Sanotaan sanassa, että helpompi on kamelin käydä neulansilmän lävitse kuin rikkaan päästä taivaan valtakuntaan. Omasta puolestani en ole ollut tilaisuudessa näkemään kumpaakaan temppua, enkä siis pysty vertailemaan niiden helppoutta ja vaikeutta. Mutta sen voin täydellä varmuudella sanoa, että helpompi on porsaan hypätä vanteen lävitse kuin köyhän miehen ponnahtaa rikkaitten joukkoon.