Part 5

Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne olisi ainoastaan _olla tekemättä pahaa_, olla vahingoittamatta veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan _lainvastaisesti_, joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat _rikokseksi_, on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. _Toimettomuus_ ei riitä, täytyy _toimia_. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen rikkomatta lakia; teidän tulee toimia _lain mukaan_. Ei riitä olla _vahingoittamatta_, tulee _hyödyttää_ veljiään. Liiankin usein tähän saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta, älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset, jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.

Yksilön oikeudentunto puhuu hänen _kasvatuksensa_, hänen harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia, joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.

Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea, on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa, että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen toverinsa ovat _väärin_ tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.

Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta, jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri käsitystä _velvollisuudesta_? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!

Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi vaistojanne. Ja tuo ohje on _ihmisyyden järki_.

Jumala on antanut _järjen_ teille kaikille, että kasvattaisitte sitä tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia, jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä. Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva, jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty; olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.

Se olento on Ihmiskunta.

_Ihmiskunta_, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut, _on ihminen, joka lakkaamatta oppii_. Yksilöt kuolevat, mutta ei totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa, niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme, kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus, mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti, asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään, omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.

Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi _vähitellen_. Jumalan laki on yksi niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa _yhteys_ rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan. Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan tarkoitukset, sen tarpeista omat _velvollisuutemme_, velvollisuudet, jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan, koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika ovat sille valmistaneet.

Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten. Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata jälkimäiset.

Ihmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä voimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa, joita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei ole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä väkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia ihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella taas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset yhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää salaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia järjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta maahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?

Tapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja kansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet, koska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden sanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla sen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat saaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä. Kuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita teidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain itse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän isäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne, tehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan. Avustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme, laatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne historian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että ne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.

Olkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan velvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki vastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää teiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä päivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte sen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa yhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä aio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette tietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään oppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei Jumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin annatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, -- koska tietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta näyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan sitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän lahjomansa papit teille totuutena esittävät.

Jumala, _ihmiskunnan isä ja opettaja_, ilmaisee ihmisille lakinsa aikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta -- teidän tovereittenne neuvonantajalta -- ei yhden vuosisadan rajoitetulta alalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta ja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. _Aina kun teidän tajuntanne ääni on sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat totuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista_.

_Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan päällä_. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa oikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille velvollisuuksistanne.

IV

Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.

Ensimäiset velvollisuutenne ei järjestykseen, vaan tärkeyteen nähden ovat velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan, koska te niitä käsittämättä voitte vain epätäydellisesti täyttää muut. Teillä on velvollisuuksia kaupunkilaisina, poikina, puolisoina, isinä; pyhiä, loukkaamattomia velvollisuuksia, joista myöhemmin tulemme laajemmin puhumaan. Mutta pyhiksi ja loukkaamattomiksi tekee nuo velvollisuudet se kutsumus, _velvollisuus_, jota teidän ihmisyytenne teiltä vaatii.

Te olette isiä kasvattaaksenne _ihmisiä_ ihailemaan ja kehittämään Jumalan lakia. Te olette kaupungin asukkaita, teillä on isänmaa, voidaksenne helposti, rajoitetulla alueella, ihmisten avulla, joita jo kieli, harrastukset, tottumukset kiinnittävät teihin, voidaksenne työskennellä kaikkien _ihmisten_ hyväksi, olivat he ketä hyvänsä, tulevat he minkälaisiksi tahansa -- tehtävä, jonka hyväksi voisitte huonosti työskennellä erillänne, te yksinäiset ja heikot keskellä kaltaistenne ääretöntä paljoutta. Ne, jotka opettavat teille _moraalia_ rajoittaen velvollisuutenne tunnon vain isänmaahan tai perheeseen, neuvovat teille enemmän tai vähemmän ahdasta itsekkyyttä, ja johtavat teitä siihen, mikä on paha toisiin ja itseenne nähden. Perhe ja isänmaa ovat kuin kaksi niitä ympäröivään suurempaan piiriin piirrettyä ympyrää, kuin kaksi porrasta rapuissa, joita ilman ette voi kohota korkeammalle, mutta joille teidän ei ole lupa pysähtyä.

Olette _ihmisiä_, siis _ajattelevia, yhteiskunnan muodostavia_ olentoja, joitten edistysmahdollisuudet ovat rajattomat. Nuo piirteet luovat ihmisluonnon, mikä erottaa teidät muista teitä ympäröivistä olennoista, ja joka on uskottu teille kaikille kuin hedelmöitettävä siemen. Koko teidän elämänne tulee pyrkiä näiden luonteenne peruskykyjen harjoitukseen ja säännölliseen kehitykseen. Joka kerta kun te tukahutatte tai sallitte tukahuttaa jonkun näistä kyvyistä, joko kokonaan tai osaksi, alenette te ihmisten joukosta alempien eläinten parveen ja rikotte elämänne lakia, Jumalan lakia.

Te vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun te tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka kuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo ainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä -- jos Jumala ei olisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi -- vaan että se täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi omaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate, jonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän ihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja kyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti ja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien työllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä, edelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja kohottaa sen kunniaan.

Jumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan hyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne lahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan yhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä, jota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee sivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala on teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa ihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on kaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien elämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä, hänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä. Teidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin. Maailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin vastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.

Ei merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja vaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa, ja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä yritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te sydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos harhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka on yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa niitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt teidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että häntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään väärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne on väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin teillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen. Voitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?

Kansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja riippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta. Mikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän taisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan kuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat tappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen hiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita, jotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa, kuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä pyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin kunnioittamaan hänen muistoaan?

Ja miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä, joista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne ylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo kreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja kuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule olemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden vuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki oman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja tappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin, puhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi teidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani, Baijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt hallitus?

Mutta sydämessämme huutaa ääni: "Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta vuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo marttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette kuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän ja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden tähden." Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän työnsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen ja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo kansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka puolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että ihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille, mitä hän _oikeaksi_ luulee.

Merkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään uskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä: Jumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys. On tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja uhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te lain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne esimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset maan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä hyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin askeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto, joka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te olette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri osastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte te vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat, toimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset toisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian ja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään. Mutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys kokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää taistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin, saman lipun alle.

Kuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne, ja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen uskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita me nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän käsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä on velvollisuuksistamme!

* * * * *

Ensimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä, koettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat hänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä käsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta ei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien esineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä -- puuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen he olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli sattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa tarkoitetaan _fetishismillä_. Ja siteekseen tunsivat ihmiset _perheen_, joka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen piirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia. Ainoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen vihollisilta.

Myöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti abstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain perheen, vaan useampien perheiden yhtymien, _kaupunkien, heimojen_ suojelija. _Fetishismiä_ seurasi _polyteismi_, monien jumalien palvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset tunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja rupesivat työskentelemään _rodun, kansallisuuden_ hyväksi. Kuitenkin oli _ihmiskunta_-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät ulkomaalaisia _barbaareiksi_, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät joko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan heidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai barbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten uskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan erilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain jumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat antiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti oli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain yksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman valtakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.

Kristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan erottamatonta totuutta: _On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia_. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen muutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun maailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin _perhettä_ ja _isänmaata_ kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet _ihmiskuntaa_ kohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa, siellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman sielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että hän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan, auttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.