Part 4

Sanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia ja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista, joiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa teistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä alhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa _uskovat_ olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä, mikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan ihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen työn, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten siten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä, siksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun _kristityt_ julistivat maailmalle, että _kaikki_ ihmiset olivat Jumalan lapsia ja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja filosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen, riittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti täydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen uskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa vastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan historiassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi löytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään, ette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette saapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää periaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee tarpeelliseksi -- johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön vapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen; vapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen, koska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan; siveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen, kun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka saavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat samoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa, jotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka voimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme luoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan päämäärään, yhteiseen _velvollisuuteen_? Ja mistä voisimme me johtaa opin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti mainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä uudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman uskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee _kansallisen_ pyrkimyksen _kansallisen_ tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä uskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen kaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä pitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai edut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden kokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.

Sanokaa niille, jotka puhuvat teille _taivaasta_ erottaen sen _maasta_, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu. Älkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te sen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja kiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten varattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti. Jumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät omaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, -- siispä hänessä ei ole _ajatusta_ joka ei muuttuisi _toiminnaksi_. Meidän tulee, sanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä pitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei taivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa, että siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin meidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla? Sielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin seuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta, kaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin pyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa jokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen toiminnan ohella.

* * * * *

Nyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut teidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus saa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy tasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää teidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut teille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan yhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka erottaa teidät eläimistä.

Hän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte _aineeksi_, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää, -- ette saa sitä unohtaa, -- joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää leimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä ilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän toimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton vaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata niitä, jotka sortavat toisia, -- oikeuden loppumattoman kaipuun, neron ihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen, kun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan kunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät ole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen oikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne merkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te anathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko voimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään puolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!

Eikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna orjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin haluihin, sen, mitä te _aineeksi_ nimitätte, sokeihin vaistoihin, niin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä ruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää uskonnollista tunnetta venäläisessä _orjassa_ kuin puolalaisessa, joka taistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa jumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen alamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen tasavaltalaisten keskuudessa?

Missä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut eräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi vaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella Jumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän oppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten, jotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän isänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot, jotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te, haaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan vanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina pyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska _maa_ kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan _taivaan_ mukaan, johon se uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa, muunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: _Tulkoon sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!_

_Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin!_ Olkoon se, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna kuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä ja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka koettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen, välinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista ajallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa lausetta sitä ymmärtämättä: "Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja Jumalalle mitä Jumalan on!" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi Jumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain mukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus on vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin kuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on teillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.

Mikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella kehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia? Miksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön seuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi, vastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka kaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme ihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun yhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme, että tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi loukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen vastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme kaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat jälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän veljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on meidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää se. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän työvälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.

Mutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille _velvollisuuksista_. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus _oikeuksistanne_ riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei riitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia, joihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta ette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä muuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen _voiman_.

Tästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys _salliman_ laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa käytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön, joka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen. Joko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää, yhtäkö tai useampia. Jollei korkein _sielu_ hallitse kaikkia ihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he sattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää, loukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen mukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä nimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?

Jumalatta ei ole muuta valtiasta kuin _tosiasia_, tosiasia, jonka eteen materialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous tai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja muualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin, kun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka voisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään, omien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko, ainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen periaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me yksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen älymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin on: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien suurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: "_Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo_!" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi, antaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa, uskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet. Todistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ, johon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei nouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen työ on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat haihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä, ette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette kasvattajia ja apostoleja.

_Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!_ Se on kansan huutoa, veljeni! Se on _teidän_ kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden pettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette kansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian henki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt täältä.

Uskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin Italia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena. Mutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut Kaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien petoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää niin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia. Silloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja, poistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille. Silloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden sovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja ajatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja suojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja nylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi kostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea uskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään tulevaisuuteen.

Siitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme tottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja uskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja kunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme, että Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun keskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla saksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn vapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset kokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen käsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen käskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella äänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli Savonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta, muistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt Mariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan pitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista tapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian kansallisia pyrkimyksiä.

Ja uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken sen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin parikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen, mitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille, yhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia hallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen johtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen päämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä, veljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.

Puhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää oppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat julistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te tunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen lakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä teitä ja on toistava kanssanne: _Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan Järkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan_.

Ja sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.

III

Laki.

Te elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman lakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla, määrätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa ryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki hallitsee teitä ja teidän elämäänne -- laki, joka on sitä jalompi ja korkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä. Kehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa velvollisuutenne.

Jumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin. Jumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa, jota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja hyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja sovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat ristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan oikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta ja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin tapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne. Rakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi, eikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista _käskijää_.

Teidän elämänne lain, Jumalan lakien _tuntemisessa_ piilee moraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja vastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja ja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat sortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan _ihmisen_ nimeä tai oikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin te ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta! Olette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos olette heikkoja. Ollaksenne _ihmisiä_ tulee teidän tuntea laki, joka erottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä toimia sen mukaan.

Kuinka opimme sen tuntemaan?

Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille, jotka ovat lausuneet sanan _velvollisuus_, ja tähän päivään saakka ovat vastaukset olleet erilaisia.

Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen: "Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet: "Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon, hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma tosi".

He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa, vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.

Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.

Niiden, jotka väittävät, että _yksilön_ tajunta sellaisenaan olisi _oikean_ ja _väärän_, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa, ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat _yksilön oikeudentajuntaan_. Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.

Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi, ahdisti, ristiinnaulitsi.

Näistä ohjeista ei siis _yksikään_ riitä hankkimaan _Jumalan lain totuuden_ tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta. Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä hirmuvaltiuteen.

Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan _yksityisen_ oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan tehtävän, toiset taas _yhteiskunnallisten_ oikeuksien nojalla uhraten yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon. Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi, osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään, riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.

Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut _yksilön_ edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi rajattoman, _vapaan kilpailun_ teorian, kun taas jälkimäiset, jotka ottivat huomioon vain _yhteiskunnallisen_ yhteyden, tahtoisivat siirtää hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa, joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet; jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.

Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen? Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen varmentaa jälkimäisen.