Part 3

Hän tutki tarkkaavasti ihmisiä ja aikoja; hän ei antanut hyväksymisen vietellä, eikä pettymysten lamauttaa itseään. Yritettyään yhteen suuntaan ja erehdyttyään, haki hän toiselta taholta joukkojen aseman parannusta. Ja kun tapausten kulku osoitti hänelle, että yksi ainoa mahti saattoi toimittaa sen, kun kansa esiintyi areenalla paljon kunnokkaampana ja uskovampana kuin kaikki ne, jotka olivat väittäneet ajavansa sen asiaa, tuli hänestä, _Lamennaisista, Uskovan Sanojen_ tekijästä, jonka teoksen te kaikki olette lukeneet, etevin julistaja sen aatteen, jossa me olemme veljiä, ja se hän vielä tänäänkin on. Hänessä ja niissä henkilöissä, joista nyt olemme puhuneet, näemme selvästi erotuksen _oikeuksien_ miesten ja _velvollisuuden_ miesten välillä. Ensinmainituille riittää heidän yksilöllisten oikeuksiensa saavuttaminen poistaen varsinaisen kiihokkeen ja siksi he pysähtyvät siihen; viimeksimainittujen työ ei pysähdy täällä maailmassa, ennenkuin elämän sammuessa.

Ja niitten kansojen keskuudessa, jotka elävät täydellisessä orjuudessa, missä taistelu on aivan toisella lailla vaarallista, missä joka askel parempaa kohti on merkitty marttyyrien verellä, missä työltä hallitsevaa vääryyttä vastaan puuttuu julkisuuden ja hyväksymisen tuki, mikä kiihoke kestävyyteen voi siellä pidättää hyveen tiellä ihmiset, jotka supistavat pyhän, yhteiskunnallisen sodan, jota me edistämme, taisteluksi omien _oikeuksiensa_ puolesta?

Puhumme tietysti yleistapauksista, emme poikkeuksista, joita jokaisessa koulukunnassa on. Kun ajatusten melske ja tyranniutta vastaan kohdistuva kumousliike, joka luonnostaan vetää nuorisoa puoleensa, on tauonnut muutaman vuoden ponnistusten ja tällaisissa yrityksissä välttämättömien pettymysten jälkeen, ketkä eivät lopultakin väsähtäisi? Kuinka eivät he pitäisi minkälaista lepoa hyvänsä parempana vastakohtien ja vaarojen kuohuttamaa elämää, joka minä päivänä hyvänsä saattaa loppua vankilassa, mestauslavalla tai maanpaossa? Se on liiankin tavallinen tarina nykypäivien italialaisista, jotka ovat vanhojen, ranskalaisten aatteiden läpitunkemia, hyvin surullinen tarina, mutta kuinka voisi sen lopettaa muuttamatta periaatetta, jonka johtamina he ovat taisteluun lähteneet? Kuinka ja minkä nimessä voi heidät saada vakautuneiksi siitä, että vaarojen ja pettymysten tulisi vahvistaa heitä, ettei heidän ole taisteltava vain muutamia vuosia, vaan koko elämänsä? Kuka saattaa sanoa ihmiselle: _jatka taistelua oikeuksiesi puolesta_! kun se taistelu tulee hänelle kalliimmaksi kuin oikeuksista luopuminen?

Ja kuka voi, sellaisessakin yhteiskunnassa, joka on rakennettu oikeammille perusteille kuin meidän, saada ainoastaan omaan _oikeus_-teoriaansa nojaavan henkilön vakautuneeksi siitä, että hänen on työskenneltävä yhteishyvän vuoksi, koetettava kehittää _yhteisaatetta_? Otaksukaapa, että hän nousee vastaan, otaksukaapa, että hän tuntee itsensä voimakkaaksi ja sanoo teille: "minä rikon yhteiskuntasopimuksen, minun harrastukseni, minun taipumukseni vaativat minua toisaalle; minulla on pyhitetty, loukkaamaton oikeus kehittää niitä, ja minä ryhdyn sotaan kaikkia vastaan". Minkä vastauksen voitte antaa hänelle, jos hän pysyy omassa opissaan? Mikä oikeus on teillä, enemmistönä ollen, vaatia häntä tottelemaan lakeja, jotka eivät sovellu hänen pyrkimyksiinsä, hänen haluihinsa? Millä oikeudella rankaisette te häntä, jos hän rikkoo niitä vastaan?

Kaikilla ihmisillä on samanlaiset oikeudet, yhteiskunnallinen yhteiselämä ei voi luoda yhtään uutta. Yhteiskunnalla on enemmän voimaa, ei suurempia oikeuksia kuin yksilöllä. Kuinka voitte te siis todistaa yksilölle, että hänen tulee yhdistää tahtonsa veljiensä tahtoon isänmaan tai ihmiskunnan piirissä? Mestauksillako, vankiloilla? Tähänastiset yhteiskunnat ovat niin menetelleet. Mutta se on sotaa, ja me tahdomme rauhaa; se on väkivaltaista pakkoa, ja me tahdomme kasvatusta.

_Kasvatusta_, sanoimme, ja siihenpä suureen sanaan koko meidän oppimme sisältyykin. Se elinkysymys, mikä liikuttaa mieliä meidän aikakaudellamme, on juuri kysymys kasvatuksesta. Ei ole luotava uutta asiaintilaa väkivallalla: väkivallalla luotu tilanne on aina väkivaltainen, vaikka ehkä onkin parempi kuin entinen. Meidän on väkivoimalla muserrettava se raaka voima, joka nyt asettuu kaikkia parannusaikeita vastaan, jätettävä kansakunnan hyväksyttäväksi, kun se nyt on vapaa lausumaan tahtonsa, mielipiteemme asioiden paraasta selvittelystä, ja _kasvatettava_ kaikin keinoin ihmisiä kehittämään sitä ja toimimaan sen mukaisesti. _Oikeus_teorialla voimme me kaataa ja murtaa esteet, mutta emme luoda vahvaa ja kestävää sopusointua kaikkien niiden eri ainesten välille, joita kansakuntaan kuuluu. Nojaten onnen ja hyvinvoinnin teorioihin, asettaen ne elämän ylimmäksi silmämääräksi luomme me itsekkäitä, aineellisuutta palvelevia ihmisiä, jotka tuovat vanhat intohimot uusiin oloihin ja turmelevat ne muutamassa kuukaudessa.

Meidän on siis löydettävä opetusmenetelmä, joka on kaikkia muita etevämpi, johtaen ihmisiä parempaan -- joka opettaisi heille mielenlujuutta uhrautuvaisuudessa ja yhdistäisi heidät tovereihinsa tekemättä heitä riippuvaisiksi yksityisen oikusta tai kaikkien voimasta. Ja tämä periaate on _velvollisuus_. Täytyy saada ihmiset vakautuneiksi siitä, että heidän, ainoan Jumalan lapsina, tulee täällä maan päällä olla yhden ainoan lain täyttäjiä -- ettei kenenkään tule elää itseään vaan toisia varten -- ettei elämän tarkoituksena ole suurempi tai pienempi onni, vaan itsensä ja toisten paremmaksi tekeminen -- että vääryyttä ja petosta vastaan taisteleminen veljienne hyväksi, missä hyvänsä, ei ainoastaan ole _oikeus_, vaan _velvollisuus_, velvollisuus, jonka laiminlyöminen on synti, velvollisuus, jota kestää koko elämän.

Italian työläiset, veljeni, kuunnelkaa meitä tarkoin! Kun sanoimme, ettei oikeuksiensa tajuaminen riitä ihmisille heidän työskennellessään tärkeiden, kestävien parannusten puolesta, emme suinkaan luovu noista oikeuksista. Sanoimme vain, että ne ovat ainoastaan täytettyjen velvollisuuksien seurauksia, ja että täytyy alottaa viimemainituista, päästäkseen ensinmainittuihin. Ja kun me sanoimme, että asettaessamme elämän päämääräksi _onnen, hyvinvoinnin, aineelliset_ edut, joudumme vaaraan luoda itsekkäitä ihmisiä, ei tarkoituksemme ollut olla noita etuja hankkimatta; sanoimme vain, että jos yksistään haemme aineellisia etuja, ei keinoina, vaan loppumääränä, johtavat ne aina mitä surullisimpaan tulokseen.

Kun entiset roomalaiset keisariajalla tyytyivät pyytämään _leipää ja huvituksia_, olivat he alhaisinta joukkoa mitä olla voi, ja kärsittyään keisariuden julmaa ja typerää hirmuhallitusta lankesivat he pelkurimaisesti maahan tunkeutuvien barbaarien orjuuteen. Nykyään ovat Itävallan arkkiherttuakunnan, Wienin asukkaat hyvinvoinnin puolesta paljon paremmassa asemassa kuin kaikkien muiden kansakuntien jäsenet. Kuka italialainen haluaisi olla heidän kaltaisensa? Kuka tahtoisi menettää ihmisarvokkuutensa muuttuakseen rajattoman mielivallan tahdottomaksi koneeksi?

Ranskassa ja muualla ovat kaiken inhimillisen edistyksen viholliset levittäneet turmelusta ja koettaneet saada ihmiset pettämään uudistusten aatteen, edistäen _aineellisen_ toiminnan kehitystä. Ja auttaisimmeko me vihollista käsivarsillamme? Aineelliset parannukset ovat välttämättömiä, ja me taistelemme saavuttaaksemme ne. Emme kuitenkaan siksi, että ihmiselle olisi tärkeää vain syödä ja asua hyvin, vaan pikemmin sen tähden, että tietoisuus omasta arvostanne ja siveellinen kehityksenne ei saata kohota, koska te olette, niinkuin tänä päivänäkin, alituisessa taistelussa kurjuutta vastaan. Te teette työtä kymmenen tai kaksitoista tuntia päivässä; mistä saisitte aikaa opintojen harjoittamiseen? Useimmat teistä ansaitsevat tuskin omansa ja perheensä elatuksen; millä voisitte hankkia opiskelun välikappaleita?

Teidän työnne epävarmuus ja sen keskeytymiset saavat teidät liikkumaan liiallisen toiminnan täyttämien tai joutilaiden ajanjaksojen välillä: kuinka voisitte näin ollen kasvaa säännöllisiksi ja uutteriksi? Teidän ansionne niukkuus ehkäisee kaikki niin tehokkaan säästämisen toiveet, että siitä voisi olla jotain hyötyä lapsillenne ja teille itsellenne vanhuuden päivinä; kuinka voisitte te siis tottua taloudellisiin tapoihin? Useiden teistä on pakko erottaa lapsensa, jollei juuri huolenpidosta minkälaisen kasvatuksen osaisivat työmiesten vaimoparat lapsilleen antaa? -- niin ainakin äitiensä rakkauden ja hoidon ulottuvilta lähettääksenne heidät muutamasta pennistä epäterveellisiin töihin teollisuuslaitoksissa -- kuinka saattaisivat siis perhetunteet näin ollen kehittyä ja jalostua?

Teillä ei ole kansalaisoikeuksia, ette ota osaa vaaleihin ettekä äänestyksiin, ette lainsäädäntään, mikä järjestää teidän toimintanne ja elämänne; kuinka voisi teillä näin ollen olla kansalaistietoisuutta, harrastusta valtion asioihin ja syvää kunnioitusta lakeja kohtaan? Oikeudenkäyttö on epätasaisesti jaettu teidän ja muiden luokkien välillä; mistä tulisi teille siis lain kunnioitus ja rakkaus? Yhteiskunta kohtelee teitä ilman myötämielisyyden varjoakaan; mikä siis opettaisi teidät olemaan myötämielisiä yhteiskunnalle? Siis on tarpeellista, että teidän aineelliset edellytyksenne muuttuisivat voidaksenne siveellisesti kehittyä.

Teidän on välttämätöntä tehdä vähemmän työtä voidaksenne uhrata jonkun tunnin päivästä sielunkykyjenne kehittämiseen. Te tarvitsette työstänne palkan, mikä antaa teille tilaisuuden tehdä säästöjä, rauhoittaa mieltänne tulevaisuuteen nähden, puhdistaa ennen kaikkea sielunne kaikista kostotuumista, kaikista rankaisuyrityksistä, kaikista oikeutta loukkaavista ajatuksista niitä kohtaan, jotka ovat tehneet vääryyttä teille. Teidän täytyy siis pyrkiä tätä asiaintilan uudistusta kohti, mutta teidän tulee hakea sitä _keinona, ei päämääränä_, hakea sitä _velvollisuutenne_, eikä ainoastaan _oikeutenne_ tuntien, pyrkiä siihen tullaksenne _paremmiksi_, eikä ainoastaan aineellisesti onnellisiksi. Joll'ei, mikä erotus olisi silloin teidän ja sortajienne välillä? He ovat sortajia juuri sen tähden, etteivät he ajattele muuta kuin hyvinvointia, huvituksia ja valtaa.

Paremmaksi tuleminen, olkoon se elämänne päämäärä! Te ette voi pysyvästi päästä vähemmän onnettomiksi, jollette itse tule paremmiksi. Teidän keskuudestanne nousee sortajia tuhansittain, jos te taistelette heitä vastaan ainoastaan aineellisten etujen, tai jonkun järjestelmän nimessä. Yhteiskunnallisen järjestelmän muuttaminen ei vaikuta paljoakaan, jos te ja muut pidätte kiinni nykyisistä intohimoistanne ja itsekkyydestänne. Järjestelmät ovat samanlaisia kuin eräät kasvit, jotka myrkyttävät tai parantavat sen mukaan kuin niitä käytetään. Hyvät ihmiset tekevät kehnostakin järjestelmästä hyvän, huonot tekevät hyvätkin kelvottomiksi. Jos on tehtävä paremmiksi ja velvollisuudentuntoisiksi ne luokat, jotka teitä nyt tahtomattaan tai tahallaan sortavat, ette te onnistu siinä, jollette alusta alkaen tee itseänne paremmiksi.

Kun siis kuulette niitten, jotka julistavat yhteiskunnallisen uudistuksen välttämättömyyttä, sanovan teille, että voitte saada sen aikaan ainoastaan oikeuksiinne vedoten, olkaa heille kiitollisia hyvästä tarkoituksestaan, mutta älkää uskoko sen onnistumiseen. Etuoikeutetut luokat tietävät kyllä ainakin jossain määrin köyhän kärsimykset, _tietävät_, mutta eivät _tunne_.

Yhteisen uskon puutteesta syntyneen yleisen välinpitämättömyyden vuoksi, itsekkyyden tähden, joka on monivuotisen, aineellista hyvinvointia tehostavan saarnan välttämätön seuraus, ovat ne, jotka eivät kärsi, vähitellen tottuneet pitämään noita kärsimyksiä yhteiskuntajärjestyksestä johtuvana surullisena välttämättömyytenä, tai jättämään huolehtimisen niistä tuleville sukupolville. Vaikeus ei piile heidän vakaannuttamisessaan, vaan siinä, että heistä saisi pois pudistetuksi välinpitämättömyyden, ajetuksi heitä, vakautuneita kun ovat, _toimimaan_, liittymään yhteen, veljeytymään teidän kanssanne, luodaksenne yhteiskunnallisen järjestelmän, joka tekisi lopun, siinä määrin kuin inhimilliset olosuhteet sen sallivat, teidän kärsimyksistänne ja vaivoistanne. Tämä on uskon tehtävä, uskon siihen kutsumukseen, jonka Jumala on antanut ihmisolennolle täällä maan päällä, uskon vastuunalaisuuteen, joka painaa kaikkia kutsumuksensa pettäneitä, uskon velvollisuuteen, joka käskee kaikkia työskentelemään lakkaamatta uhrautuen totuuden puolesta. Kaikki mahdolliset opit _oikeuksista_ ja aineellisesta _hyvinvoinnista_ saattavat johtaa vain yrityksiin, jotka pysyvät eristettyinä, ja ainoastaan teidän voimiinne nojaten eivät ne onnistu. Ne saattavat vain valmistaa raskainta yhteiskunnallista onnettomuutta: kansalaissotaa eri luokkien välillä.

Italian työväki! Kun Kristus tuli ja muutti maailman muodon, ei hän puhunut oikeuksista rikkaille, joitten ei ollut tarvis vallata niitä, eikä köyhille, jotka ehkä olisivat käyttäneet niitä väärin rikkaita jäljitellen. Eikä hän puhunut hyödystä ja eduista sukukunnalle, jonka etujen ja hyödyn tavoittelu oli turmellut. Hän puhui _velvollisuudesta_, puhui rakkaudesta, uhrautuvaisuudesta, uskosta. Hän sanoi, _että vain ne tulisivat ensimäisiksi, jotka olivat työllään ilahuttaneet kaikkia_. Ja nuo elon kipinääkin vailla olevan yhteiskunnan korvaan kuiskatut sanat elähyttivät sen, valloittivat miljoonia, valloittivat maailman, ja saivat ihmiskunnan kasvatuksen astumaan askeleen kauemmas edistyksen tiellä.

Italian työväki! Me elämme samanlaista aikakautta kuin Kristus. Elämme mädäntyneen yhteiskunnan keskuudessa, samanlaisen kuin Rooman valtakunta oli, ja meidän mielessämme kytee halu herättää se elämään, uudistaa se, yhdistää kaikki sen jäsenet ja työntekijät samaan uskoon, saman yhteisen lain alle, samaa päämäärää kohti kulkemaan, kaikkien niiden taipumusten asteettaista kehitystä edistämään, jonka siemenen Jumala on kylvänyt luomansa sieluun. Me haemme Jumalan valtakuntaa maan päällä niinkuin taivaissakin, tai pikemmin pyrimme siihen, että maa olisi taivaan valmistajana ja yhteiskunta yritys asteettaan lähentyä jumalallista ajatusta.

Mutta jokainen Kristuksen toimi vastasi oppia, jota hän julisti, ja hänen ympärillään oli apostoleita, jotka töissään ruumiillistuttivat hyväksymänsä uskon. Olkaa sellaisia, ja te tulette voittamaan. Julistakaa velvollisuuden oppia teitä ylempänä oleville luokille, ja täyttäkää velvollisuutenne mikäli mahdollista. Julistakaa puhtautta, uhrautuvaisuutta, rakkautta, ja olkaa puhtaita, nopeita uhrautuvaisuuteen ja rakkauteen. Ilmaiskaa pelottomasti tarpeenne ja ajatuksenne, mutta vihatta, uhmatta ja uhkauksitta. Voimakkain uhka, jos te sitä tarvitsette, on lujuus, ei kiukkuinen suunpieksäntä.

Sillävälin levittäkää tovereittenne keskuudessa heidän tulevien kohtalojensa aatetta, aatetta kansallisuudesta, joka on antava heille nimen, sivistyksen, työtä ja ansionmukaisen palkan, ja käsitystä ihmisen arvosta ja kutsumuksesta. Sillävälin sulattakaa heihin välttämättömän taistelun tietoisuus, johon heidän tulee valmistautua, niin että he kerran voivat anastaa kaiken tuon oman ja vieraan mahdin vastustuksesta huolimatta. Koettakaa sivistää heitä, parantaa heitä, opettaa heidät täysin tuntemaan velvollisuuksiensa täyttäminen.

Tämä työ on Italiassa mahdoton suurimmaksi osaksi. Ei mikään tasainen kansanopetustyö saata toteutua meillä ilman kansan aineellisten olosuhteiden uudistumista, eikä ilman valtiollista vallankumousta. Ken itsensä pettäen toivoo sitä ja julistaa sen välttämättömäksi kaikille vapautuspyrinnöille, hän saarnaa velttoutta eikä mitään muuta. Mutta ne harvat teistä, joiden olosuhteet ovat suotuisammat, ja joille oleskelu vierailla mailla suo vapaampia sivistysvälikappaleita, he saattavat sen tehdä, ja se on siis heidän velvollisuutensakin. Ja ne harvat teistä, joille kerran on auennut oikea käsitys siitä, mistä kansan kasvatus riippuu, riittänevät kerran levittämään sitä tuhansien keskuuteen, johtamaan heitä tiellä ja suojelemaan heitä viisastelijoilta ja vääriltä opeilta, jos ne pyrkisivät heitä eksyttämään.

II

Jumala.

Teidän _velvollisuuksienne_ alkulähde on Jumalassa. Teidän velvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa asteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan tehtävä.

Jumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen yrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta. Jumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän omassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän maailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa surun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella, häväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.

Maailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja ilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei ole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin kirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan yön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin uhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen. Ensimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen muilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta todistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä tuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija, joka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti asettaa raa'an _voiman_ kunnioituksen _velvollisuuden_ ja ikuisen _oikeuden_ uskon sijaan.

Hänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa, miehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta heitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä lähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää Jumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima oli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta sitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he, niin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon haltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea uskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista tulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa ateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla laskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita, jotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta kieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän voiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja likaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että pahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian kummituksen?

Usko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja turmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä. Pilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala kestää niin kuin _kansakin_, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin kansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta tietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin turmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman ja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.

Minun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen olemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. -- Te palvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun te _tajuatte elämänne_ ja teitä ympäröivien olentojen _elämän_. -- Mutta minä puhun sanoakseni _kuinka_ teidän tulee palvella häntä, puhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä hallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia teistäkin -- erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin ateismi.

Tämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala erotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne ajanjakso.

Toiselta puolen sanotaan teille: "Kyllä, Jumala on olemassa, mutta te voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan osaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se on kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä kanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne kaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin. Politiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä. Jättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli se mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä, jos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella ja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia asioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia? Haluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne täytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia asioita."

Toisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:

"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä kaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa on tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin paljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin se ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne iankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen. Mitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä? Te olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät niiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle. Kärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia. Maallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia. Halveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja orjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne häntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla tulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken."

Näistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset _rakasta_ Jumalaa ja jälkimäiset eivät _tunne_ häntä.