Part 10

Sen lisäksi -- ja se on yhdistymisoikeuden peruskivi -- on yhdistyminen edistyksen vakuutena. Valtio edustaa erikoista periaateryhmää ja -määrää, jotka kansalaisten yleinen mielipide on hyväksynyt valtiota perustettaessa. Otaksukaapa, että muutamat kansalaiset keksivät uuden ja oikean periaatteen, uuden ja järjellisen, valtiolle elämää antavien totuuksien kehitysmuodon: kuinka voitaisiin levittää sen tuntemista ilman yhdistymistä? Otaksukaapa, että tieteellisten keksintöjen johdosta on avattu uusia yhdysteitä kahden kansan välillä, tai että jostakin muusta syystä jotkut valtioon kuuluvat henkilöt saavat selville _uuden_ etua tuottavan seikan; kuinka saattaisivat ne, jotka ovat ensimäiseksi huomanneet sen, saada sille paikan jo kauan vaikuttaneiden etujen rinnalla, paitsi yhdistämällä yksilölliset keinonsa ja voimansa? Kykenemättömyys ja tyytyväisyys jo vallitsevaan asioiden tilaan, jonka ihmisten yleinen hyväksyminen on pyhittänyt, ovat liiankin luonnollisia ihmisluonteelle yksityisten henkilöiden ilman muuta horjuteltaviksi tai voitettaviksi. Mutta joka päivä kasvavan vähemmistön yhteenliittyminen saattaa tehdä sen. Yhdistyminen on tulevaisuuden toimintakeinoja. Ilman sitä pysyisi valtio paikoillaan, kahlittuna silloin saavuttamaansa sivistysasteeseen.

Yhtymisen tarkoituksen tulee olla niitä totuuksia edistävä, jotka ihmiskunnan ja kansan yleinen hyväksyminen on ainaisesti tunnustanut, eikä niiden _vastainen_. Yhtymä, joka on perustettu helpottamaan toisten kansojen omaisuuden ryöstöä, yhtymä, joka määrää moniavioisuuden pakolliseksi jäsenilleen, yhtymä, joka kannattaa kansakunnan hajoittamista tai itsevaltiuden voimaan saattamista, olisi laiton. Kansakunnalla on oikeus sanoa sen jäsenille: "Me emme voi suvaita, että meidän keskuudessamme levitetään oppeja, jotka loukkaavat ihmisluonteen perushyveitä, siveellisyyttä tai isänmaata. Menkää pois ja perustakaa keskuuteenne, omien rajojenne sisälle, sellainen yhtymä, mihin teidän pyrkimyksenne viittaavat."

Yhtymän pitää olla luonteeltaan rauhallinen. Siinä ei saisi käyttää muita aseita kuin puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Sen tarkoituksen tulee olla kehoittava, ei pakoiltava.

Yhtymän pitää olla _julkinen_. Salaiset yhdistykset ovat laillisen taistelun aseita silloin kun vapautta ja isänmaata ei ole olemassa, mutta ne ovat laittomia ja kansakunnan tulee hajoittaa ne, kun vapaus on tunnustettu oikeus ja isänmaa suojelee ajatuksen kehitystä ja loukkaamattomuutta. Silloinkin, kun yhtymä pyrkii avaamaan tietä edistykselle, tulee sen olla kaikkien tarkastuksen ja tuomion alainen.

Ja lopulta tulee yhtymän toisissakin kunnioittaa niitä oikeuksia, jotka johtuvat ihmisluonteen oleellisesta laadusta. Yhtymän, joka keskiaikaisten yhdistysten tavoin loukkaisi työn vapautta, tai pyrkisi suorastaan supistamaan omantunnon vapautta, on kansakunta hallituksensa avulla oikeutettu kukistamaan.

Näitten rajojen ulkopuolella on yhdistymisvapaus kansalaisten keskuudessa yhtä pyhä ja loukkaamaton kuin edistys, jolle se antaa elämän. Hallitus, joka yrittäisi rajoittaa sitä, pettäisi yhteiskunnallisen tehtävänsä. Kansan velvollisuus olisi ensiksi varoittaa sitä, ja sitten kun kaikki rauhalliset keinot ovat koetellut, musertaa se.

Ja nämä, oi veljeni, ovat ne pääasialliset perusteet, joille teidän velvollisuutenne rakentuvat, ne lähteet, joista teidän oikeutenne johtuvat. Te saatatte yksityisessä elämässänne kohdata lukemattoman määrän erikoiskysymyksiä, mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole etukäteen selvittää tai auttaa teitä ratkaisemaan niitä. Minun teokseni ainoana tehtävänä on osoittaa teille ne _periaatteet_, jotka soihtuina polullanne johtavat teitä näitä kysymyksiä harkitessa, ja jotka tunnollisesti käytäntöön sovellettuina antavat teille aina keinoja niiden ratkaisemiseksi. Ja sen luulen minä tehneeni.

Minä olen viitannut Jumalaan teidän yhdenvertaisuutenne lähteenä ja huoltajana, siveelliseen lakiin kaiken kansalaislain lähteenä, sinä ohjeena, jonka mukaan teidän tulee arvostella niiden toimintaa, jotka säätävät lakeja; kansaan, teihin itseenne, kansalaisten yhteistuntoon, josta kansakunta syntyy, ainoana oikeutettuna lain tulkitsijana, valtiollisen vaikutusvallan lähteenä.

Olen sanonut teille, että lain pohjimmainen luonne on _edistys_, ajasta aikaan rajaton ja jatkuva edistys, edistys kaikilla inhimillisen toiminnan aloilla, ajatuksen kaikissa ilmausmuodoissa, uskonnosta teollisuuteen ja varallisuuden jakautumiseen.

Minä olen huomauttanut teille, mitkä teidän velvollisuutenne ihmiskuntaa, isänmaata, perhettä ja teitä itseänne kohtaan ovat. Ja minä olen johtanut nuo velvollisuudet niistä luonnepiirteistä, jotka ovat ominaisia ihmisolennolle, ja joita teitä vaaditaan kehittämään. Nämä joka ihmisessä loukkaamattomat luonnepiirteet ovat: vapaus, taipuvaisuus kasvatukseen, yhteiskunnalliset pyrkimykset, edistymisen välttämättömyys ja kykeneväisyys. Ja näistä oleellisista ominaisuuksista, joita ilman ihmisolento ei ole mies eikä kansalainen, olen minä johtanut teidän velvollisuutenne, teidän oikeutenne, ja sen hallituksen yleisen luonteen, jota teidän on omaa isänmaatanne varten haettava. Älkää koskaan unohtako näitä periaatteita. Pitäkää huolta, ettei niitä koskaan saa loukata. Juokaa ne veriinne ja te tulette olemaan vapaita ja edistytte.

Työ, johon teidän vuoksenne olen ryhtynyt, olisi siis valmis, jollei teitä estäisi näitä velvollisuuksia täyttämästä ja oikeuksia harjoittamasta peloittava este suoraan yhteiskunnan sydämestä sellaisena kuin se nykyään on. Ja tuo este on _keinojen_ epäsuhtaisuus.

Velvollisuuksienne täyttämistä, oikeuksienne harjoittamista varten, on kolme seikkaa tarpeen: aikaa, älyllistä kehitystä, ja taattu aineellinen toimeentulo.

Nyt, nykypäivinä, ei kovinkaan monella teistä ole noita edistyksen alkeita. Teidän elämänne on kestävää, epävarmaa taistelua hankkiaksenne keinoja aineellisen olemassaolon kannattamiseksi. Teihin nähden ei ole kysymyksessä _edistyminen_, vaan _eläminen_.

Yhteiskunnassa, sellaisena kuin se nykyään on, piilee siis syvä ja juurtunut epäkohta. Ja minun työni olisi hyödytön, jollen minä voisi määritellä tuota epäkohtaa ja osoittaa teille tietä sen korjaamiseksi.

_Taloudellinen_ kysymys tulee siis olemaan teokseni loppuosan aiheena.

XI

Taloudellinen kysymys.

I

Monet, liian monet teistä ovat köyhiä. Ainakin kolme neljättä osaa työläisluokkiin kuuluvista ihmisistä, olivat he sitten maatyöläisiä tai teollisuuslaitosten palveluksessa, elävät elämäänsä jokapäiväisessä taistelussa, ansaitakseen olemassaololleen välttämättömimmät tarpeet. He tekevät käsillään työtä kymmenen, kaksitoista, joskus neljäkintoista tuntia päivässä, ja kuitenkin ansaitsevat he tuolla sitkeällä, yksitoikkoisella, ankaralla työllä vain _ruumiillisen_ toimeentulon tarpeet. Huomauttaa heille edistymisen velvollisuutta, puhua heille älyllisestä ja siveellisestä elämästä, valtiollisista oikeuksista, kasvatuksesta, on valtion ja yhteiskunnan -- nykyisellä kannalla ollen pelkkää ironiaa.

Heillä ei ole _aikaa_ eikä _keinoja_ edistymiseen. Loppuun väsyneinä, nääntyneinä, puolitylsinä viettäessään elämää, joka kuluu ala-arvoisessa koneellisessa raadannassa, oppivat he kantamaan synkkää, voimatonta, usein kieroa kaunaa sitä ihmisluokkaa kohtaan, joka käyttää heitä töissään. He hakevat unhotusta nykyisistä kärsimyksistään ja huomisen epävarmuudesta väkevien juomien huumauksesta ja heittäytyvät levolle asunnoissa, joita pikemmin voisi nimittää luoliksi kuin huoneiksi, odottamaan seuraavaa päivää samoine ruumiillisten voimien tylsine kulutuksineen.

Asema on kauhea, ja se täytyy saada muuttumaan.

Te olette ihmisiä ja sellaisina teillä on kykyjä, ei ainoastaan ruumiillisia, vaan myöskin älyllisiä ja siveellisiä, joita te olette velvolliset kehittämään. Te pyritte olemaan _kansalaisia_, ja sellaisina tulee teidän harjoittautua yleisiä hyödyllisiä oikeuksia varten, jotka vaativat määrättyä kasvatusastetta ja määrättyä aikaa.

On selvää, että te haluatte tehdä vähemmän työtä ja ansaita enemmän kuin nykyään.

Meidät, jotka kaikki olemme Jumalan lapsia ja toistemme veljiä hänessä, meidät kaikki on kutsuttu luomaan yhtä ainoaa, suurta perhettä. Tässä perheessä saattaa olla olemassa erilaisuuksia, jotka johtuvat erilaisista kyvyistä, eri harrastuksista, taipumuksista erilaisiin töihin. Mutta vain yhden periaatteen tulee hallita sitä. _Kuka vain on suostuvainen antamaan toisten hyväksi sen työmäärän, mihin hän kykenee, hänen tulee myöskin saada siitä kylliksi korvausta voidakseen kehittää omaa elämäänsä enemmän tai vähemmän, kaikilla niillä tavoilla, joista se tunnetaan inhimilliseksi_.

Tämä on se _ihanne_, jota tutkien teidän tulee ajatella, kuinka pääsisitte yhä lähemmäksi sitä, vuosisadasta vuosisataan. Jokainen uudistus, jokainen vallankumous, joka ei vie meitä askelta lähemmäksi sitä, joka ei saata _yhteiskunnallista_ edistystä päätökseen _valtiollista_ edistystä varten, joka ei yhdelläkään asteella paranna köyhien kansanluokkien asemaa, loukkaa Jumalan tarkoitusta, ja alentuu puolueriidaksi, jokaisen etsiessä laitonta ylivaltaa; se on valhetta ja se on pahaa.

Mutta missä määrin voimme me nyt toteuttaa tuon ihanteen? Ja _kuinka_ ja millä keinoin voimme me toteuttaa sen?

Muutamat teidän pelokkaat ystävänne ovat hakeneet parannusta työmiehen omasta siveellisyystajusta. Perustamalla säästöpankkeja ja muita sellaisia laitoksia ovat he sanoneet työmiehille: _Tuokaa palkkanne tänne! Säästäkää! Luopukaa juomien ja muiden nautintoaineiden liiallisesta käyttämisestä! Pelastakaa itse itsenne puutteesta itsekieltäymyksellä!_ Ja nämä ovat erinomaisia neuvoja, koska ne tarkoittavat työläisluokan siveellistä uudistusta, jota ilman kaikki parannukset olisivat hyödyttömiä. Mutta ne eivät saata ratkaista varallisuuskysymystä, eivätkä ne millään lailla kosketa yhteiskunnallista velvollisuutta. Hyvin harvat teistä _voivat_ säästää mitään palkoistaan. Ja nuokin harvat saattavat vain hitaasti ja kärsivällisesti koota rovon vanhojen päiviensä varaksi. Mutta taloudellisen uudistuksen silmämääränä täytyy olla varastot miehuuden päiviä, elämän kehitystä ja täyttä laajennusta varten, silloin kun se on toimintatarmoinen ja voimakas ja saattaa vaikuttavasti kannattaa isänmaan ja ihmiskunnan edistystä.

Aineelliseen hyvinvointiin nähden on kysymys siitä, kuinka varallisuutta ja tuotantoa saatettaisiin lisätä, ja nuo neuvot, joista minä olen puhunut, eivät saata osoittaa, kuinka jompikumpi olisi saavutettavissa. Sitäpaitsi yhteiskunta, joka elää kansansa lasten työllä ja vaatii heiltä veriveron joka kerta kun vaara sitä uhkaa, on pyhässä velassa heille. On olemassa toisia ajattelijoita, -- ei kansan vihollisia, vaan ainoastaan välinpitämättömiä heitä ja tuota tuskanhuutoa kohtaan, joka kohoaa työmiesten rinnoista, -- jotka pelkäävät kaikkia tärkeitä uudistuksia.

Nämä, jotka kuuluvat n.s. _ekonomistiseen_ oppikuntaan, joka kunnolla ja menestyksellisesti taisteli kaikissa vapauden ja teollisuuden taisteluissa, ottamatta kuitenkaan huomioon edistyksen ja yhdistymisen tärkeyttä ihmisluonteesta erottamattomina seikkoina, väittivät ja väittävät yhä, niinkuin nuokin ihmisystävät, joista juuri olen puhunut, että jokainen, nykyisissä oloissakin, saattaa perustaa omalla toiminnallaan oman riippumattomuutensa. He selittävät, että jokainen työjärjestelmän muutos johtaisi liiallisuuksiin ja epäkohtiin, ja että lauselma: _Jokainen itsensä ja kaikki vapauden vuoksi_ on riittävä vähitellen luomaan likimääräisen varallisuuden ja toimeentulon tasapainon yhteiskuntaan kuuluvien luokkien välille. Sisäisen liikkumisen vapaus, kaupan vapaus kansakuntien kesken, tullimaksujen, etenkin raaka-aineita koskevien, asteettainen vähentäminen, suurien liikeyritysten yleinen rohkaiseminen, yhdysteiden luvun ja kaikenlaisen tuotantoa kasvattavan koneiston kartuttaminen -- siinä kaikki, mitä yhteiskunta ekonomistien mukaan saattaa tehdä. Kaikki pitemmälle käyvä välitys sen puolelta olisi heidän mukaansa pahuuden lähde.

Jos he olisivat oikeassa, olisi köyhyyden tauti parantumaton. Ja Jumala varjelkoon, veljeni, että minut koskaan saataisiin vakaumuksella yhtymään heihin ja heittämään vastaukseksi teidän kärsimyksillenne ja pyrkimyksillenne mainittu epätoivoinen, ateistinen, siveetön loppupäätelmä. Jumala on varannut teille paremman tulevaisuuden kuin sen, mikä sisältyy ekonomistien parannuskeinoihin.

Näitten keinojen ainoana päämääränä todellisuudessa on varallisuuden _tuotannon_ lisääminen eikä sen entistä tasaisempi _jakautuminen_. Kun nyt _filantropistit_ ottavat huomioon _ihmisen_ sellaisenaan ja pyrkivät kohottamaan hänen siveellisyyttään ryhtymättä omasta puolestaan kasvattamaan yleistä varallisuutta, antamalla hänelle jonkunlaisen tilaisuuden parantaa aineellista asemaansa, pyrkivät ekonomistit vain rikastuttamaan _tuotannon_ lähteitä, välittämättä mitään itse ihmisestä. Silkan vapauden hallinnan aikana, jota he julistavat, ja joka suuremmassa tai pienemmässä määrässä on järjestänyt taloudellisen maailman olot meitä lähimpinä vuosina, näyttää meistä tuottava toiminta ja pääoma, mutta ei yleisesti levinnyt varallisuus, täysin todistettavalla selvyydellä kasvaneen. Työmiesluokan köyhyys pysyy muuttumattomana.

Vapaa kilpailu niihin nähden, jotka eivät omista mitään, joille on mahdotonta säästää mitään päiväpalkoistaan, ja joilla siis ei ole mitään, millä alottaa kauppayrityksiä, on valhe, aivan samoin kuin valtiollinen vapaus on valhe niiden kannalta, jotka kasvatuksen, opetuksen, tilaisuuden ja ajan puutteessa eivät voi käyttää hyväkseen oikeuksiaan. Tavaran vaihdon suurempi helppous, jakelun ja rahanvaihdon keinojen parannus saattaa kyllä vähitellen vapauttaa työn kauppiasluokan hirmuvallasta, luokan, joka on tuottajan ja kuluttajan välillä, mutta se ei saata pelastaa sitä _pääoman_ hirmuvallasta, tai antaa työvälineitä sellaisille, jotka niitä kaipaavat. Ja varallisuuden tasaisen leviämisen puutteeseen nähden, tuotteiden kohtuullisempaan jakautumiseen ja kuluttajien luvun asteettaiseen kasvamiseen katsoen on kapitaali itsekin poikennut oikeasta, taloudellisesta tehtävästään, ja pysyy osaksi paikoillaan vain harvojen käsissä, hajaantumatta täydellisesti kiertämään. Sitä käytetään tarpeettomien tavaroiden ja ylellisyysesineiden tuottamiseen ja keksittyjen tarpeiden tyydyttämiseen, sen sijaan kuin sen tulisi kohdistua olemassaololle kaikkein tarpeellisimpiin asioihin; pannaanpa se alttiiksi vaarallisiin ja usein epäkunniallisiin keinotteluihinkin.

Nykyään on _pääoma_ -- ja siinä onkin meidän nykyisen taloudellisen yhteiskuntamme kirous -- työn sortovaltias. Nuo kolme luokkaa, jotka nykyään muodostavat yhteiskunnan taloudellisessa merkityksessä ovat -- _kapitalistit_ -- työn välikappaleiden ja apuneuvojen, etenkin maiden, tehtaiden, puhtaan rahan ja raaka-aineiden omistajat; _hankkijat_ -- työn johtajat ja alkuunpanijat, kauppamiehet, jotka edustavat tai pyrkivät edustamaan älyä; ja lopuksi _työmiehet_, jotka edustavat ruumiillista työtä.

Näistä on ainoastaan ensiksi mainittu luokka kaiken herrana: sille kuuluu työn alote, sen tahdosta riippuu työn hidastuttaminen tai jouduttaminen tai sen johtaminen erikoisia päämääriä kohti. Ja heidän osuutensa työn hyötyyn ja tuotannon arvoon on jokseenkin tarkasti määrätty. Työn välineiden sijoittaminen saa vaihdella vain tunnettujen, ahtaiden rajojen sisällä; ja aika kuuluu heille määrättyyn pisteeseen saakka, kun he kerran eivät ole täydellisen puutteen vallan alaisia. Toisen osuus on epämääräinen. Se riippuu heidän omasta työtarmostaan ja älystään, mutta erittäinkin olosuhteista, kilpailun suuremmasta tai pienemmästä kehityksestä ja pääoman luoteesta ja vuoksesta, jotka johtuvat laskelmien ulkopuolella olevien seikkojen vaikutuksesta. Viimeisen luokan, _työläisten_ osuutena on palkka, joka on määrätty ennen työn päättymistä, riippumatta yrityksen tuottamasta suuremmasta tai pienemmästä hyödystä. Ne rajat taas, joiden välillä palkat vaihtelevat, määrää _tarjotun_ ja _kysytyn_ työn välillä vallitseva suhde -- toisin sanoen työtätekevän väestön suhtautuminen _pääomaan_.

Jos siis ensinmainittu pyrkii kasvamaan ja laajenemaan niin paljon, että se yleensä voittaa, vaikka vähälläkin, jälkimäisen kasvun, alkavat palkat, jollei muita seikkoja väliin satu, aleta. Ja aika ei ole työmiehen käsissä. Rahalliset tai valtiolliset pulmat, uusien koneiden äkillinen käytäntöön tuleminen teollisuustoiminnassa, tuotannon häiriöt, tai sen liian runsas, usein tapahtuva kasaantuminen yhdelle suunnalle -- epäkohta, joka aina liittyy lyhytnäköiseen kilpailuun -- työtätekevän väestön epätasainen jakautuminen toiminnan eri aloille ja haaroille ja monet muut työtä häiritsevät seikat riistävät työmieheltä hänen elinehtojensa vapaan valinnan. Hänellä on vaihtoehtoisesti edessään vain täydellinen puute tai minkä hyvänsä hänelle esitettyjen ehtojen hyväksyminen.

Tällaisessa asiaintilassa, minä toistan sen, piilee siemen sairauteen, joka on parannettava. Mutta _ekonomistien_ ehdottamat keinot ovat vailla vaikutusta tässä suhteessa.

Ja kuitenkin on sen luokan asemassa, johon te kuulutte, huomattavissa kehitystä, historiallista jatkuvaa kehitystä, mikä on voittanut hyvin monenlaisia esteitä. Kerran olitte te _henkiorjia_, sitten olitte te _maaorjia_, nyt olette te _palkan alaisia_. Te olette itse vapauttaneet itsenne orjuudesta, maahan kuuluvaisuudesta; kuinka ette voisi vapauttaa itseänne _palkan_ ikeestä ja muuttua vapaiksi tuottajiksi, koko tuotantonne arvon täydellisiksi herroiksi? Kuinka ette te omalla toiminnallanne ja yhteiskunnan avustuksella -- sillähän on pyhiä velvollisuuksia jäseniään kohtaan -- voisi rauhallisesti toimittaa suurinta ja kauneinta vallankumousta, mitä ajatella voi, vallankumousta, joka tekisi työstä ihmisten keskeisen toveruuden aineellisen perustan, työn hedelmistä varakkuuden perustan, ja joka kokoaisi kaikki meidän yhteisen äitimme, isänmaamme, lapset saman ainoan tuotannon ja kulutuksen tasapainon lain alle, tekemättä eroa luokkien välillä, toisen työnedellytyksen kohoamatta toisen hirmuhallitsijaksi?

II

Yhteiskunnallisen velvollisuuden tunne työtätekeviä luokkia kohtaan, sellainen kuin minä olen huomauttanut, oli hitaasti versomassa ihmisten mielissä -- kiitos etenkin tasavaltaisen opin levittämisen -- siten varmistaen tulevaisuuden kansan vallankumousta, kun viimeisinä kolmenakymmenenä vuonna kohosi, varsinkin Ranskassa, ajattelijakoulu, johon kuului enimmäkseen hyviä ihmisiä ja kansanystäviä, mutta joita johti liikanainen järjestelmän rakkaus ja yksilöllinen turhamaisuus. _Sosialismin_ nimellä nuo miehet ajoivat jyrkkiä, liioiteltuja oppeja, jotka usein asettuivat sotakannalle muitten luokkien jo saavuttamaa varallisuutta vastaan, ollen taloudellisesti mahdottomia toteuttaa. Pelotellen alemman keskiluokan joukkoja, ja synnyttäen epäluottamusta eri kansalaisluokkien välillä, työnsivät he yhteiskunnallisen kysymyksen syrjään ja jakoivat tasavaltaisen leirin kahtia. Ranskassa oli tämän epäluottamuksen ja hirmun ensimäisenä tuloksena _valtiokaappauksen_ helppo voitto.[10]

En saata teidän kanssanne yksitellen tarkastella noita eri järjestelmiä, joita sanotaan saintsimonismiksi, fourierismiksi, kommunismiksi j.n.e. Yleensä perustettuina itsessään hyville _aatteille_, jotka kaikki edistyksen uskon kannattajat hyväksyvät, turmelivat ja väärensivät niiden ajajat ne kelvottomilla tai tyrannillisilla toimintatavoilla, joilla he yrittivät sovittaa niitä käytäntöön. Ja on tarpeellista, että minä lyhyesti osoitan teille, missä kohdin he ovat erehtyneet, koska nuo, näiden systeemien kansalle antamat lupaukset ovat niin sokaisevia, että ne helposti saattavat vietellä teidät harhaan, ja te joutuisitte vaaraan niihin liittyessänne hidastuttaa tulevaa vapautustanne, jonka te varmasti tulette piankin saavuttamaan. On totta -- ja sen jo pitäisi riittää herättämään mielessänne vahvoja epäilyksiä -- että kun olosuhteet kutsuivat jonkun noista miehistä valtaan, eivät he ryhtyneetkään käytännössä toimeenpanemaan omia oppejaan. Rohkeuden jättiläisiä kirjoituksissaan, peräytyivät he tosiasioiden kanssa tekemisiin jouduttuaan.

Jos te joskus tarkkaavasti tutkitte näitä systeemejä ja muistelette niitä perusviivoja, jotka minä olen teille esittänyt, ja ihmisluonteeseen eroamattomasti kuuluvia ominaisuuksia, huomaatte te, että ne kaikki loukkaavat _edistyksen lakia_, sitä tapaa, millä se ihmiskunnassa täyttyy, ja yhtä tai toista niistä taipumuksista, jotka kuuluvat ihmiselle.

Edistys täyttyy askel askeleelta, lain voimalla, jota ei mikään inhimillinen mahti voi murtaa, niiden ainesten _kehityksen_ ja lakkaamattoman _uudistumisen_ avulla, jotka ilmaisevat elämän toiminnan. Eräinä aikakausina, eräissä maissa, eräiden ennakkoluulojen ja erehdysten vaikutuksesta ovat ihmiset usein antaneet yhteiskunnallisen elämän edellytysten nimen seikoille, joiden juuret eivät ulotu luontoon, vaan ainoastaan erehtyneen yhteiskunnan sovinnaisuuksiin ja tapoihin, ja jotka katoavat tuon erikoisen aikakauden kuluttua, tai pysyvät noiden erikoisten maiden rajojen sisällä. Mutta te opitte huomaamaan, mitkä ihmisluonteesta eroamattomat oikeat ainekset ovat, kysymällä neuvoa -- niinkuin minä jossakin sanoin -- sielunne vaistoilta, ja todeten kaikkien kansojen keskuudessa esiintyvät vaistot omiksenne, siinä määrin kuin ne ovat sellaisia kuin ihmiskunnan vaistot aina ovat olleet. Ja nuo seikat, mitkä synnynnäinen ääni -- ja ihmiskunnan suuri ääni -- ilmaisee elämän perustavaksi ainekseksi, ovat uudistuneet ja jatkuvasti kehittyneet aikakaudesta aikakauteen, mutta niitä ei voi koskaan hävittää.

Näitten ihmiselimen elämän alkuaineiden joukkoon kuuluu myöskin yksityisomaisuus, uskonnon, vapauden, yhdistymisen ja muiden tämän teoksen kulussa mainittujen rinnalla.

Omaisuuden _periaatteella_, sen alkuperällä, on juurensa itse inhimillisessä luonteessa, ja se edustaa tuon aineellisen elämän tarpeita, jonka ylläpitäminen on yksilön velvollisuus. Niin kuin _yksilö_ on kutsuttu uskonnon, tieteen, vapauden avulla uudistamaan, parantamaan ja johtamaan _siveellistä_ ja _älyllistä_ maailmaa, niin on hän myöskin kutsuttu uudistamaan, parantamaan ja hallitsemaan _fyysillistä_ maailmaa aineellisella _työllä_. Ja omaisuus on tuon kutsumuksen täyttymisen _merkki_ ja edustaa sitä _työmäärää_, jolla yksilö on uudistanut, kehittänyt ja kasvattanut luonnon tuottavia voimia.

Omaisuus on siis ikuinen _periaatteensa_ puolesta, ja te huomaatte ihmiskunnan koko olemassaolon suojelevan ja säilyttävän sitä. Mutta ne menettelytavat, joilla omaisuutta hallitaan, ovat muutoksen alaisia ja määrätyt, niinkuin kaikki muutkin inhimillisen elämän ilmiöt, tottelemaan _edistyksen_ lakia. Ne, jotka selittävät, huomatessaan omaisuuden jo vakiintuneen määrättyyn muotoon, tuon muodon olevan loukkaamattoman ja vastustavan kaikkia muutosyrityksiä, kieltävät itse edistyksen. Tarvitsee vain avata pari historiallista, kahta eri aikakautta käsittelevää teosta, löytääkseen molemmissa muutoksia omaisuuden olemuksessa. Ja ne, jotka selittävät, huomatessaan sen huonosti järjestetyksi määrättynä ajanjaksona, että se tulisi hävittää ja pyyhkiä pois yhteiskunnallisesta järjestelmästä, kieltävät erään inhimillisen luonteen peruspiirteistä. Ja jos he milloin pääsisivät kulkemaan omaa polkuaan, onnistuisi heidän vain hidastuttaa edistystä elämää silpomalla. Omaisuus tulisi ehdottomasti jälleen ilmenemään lyhyen hetken kuluttua samassa muodossa kuin häviönsä hetkelläkin.