Part 19

"Se on parasta", sanoi Lydia, nousten seisomaan aivan tyynenä ja pysyttäen päättäväisesti etäällä sen omituisen tunnevaikutuksen, jonka noin yhdellä odottamattomalla iskulla hämmästyksen, loukkauksen ja rakkauden esineeksi joutuminen oli omansa aiheuttamaan. "Ei olisi suositeltavaa, että jäisitte tänne sen jälkeen mitä olette juuri --"

"Tiesin sen jo sanoessani sitä", keskeytti Bashville kiireesti ja itsepintaisesti.

"Poistuessanne tulette seuraamaan juuri samaa menettelytapaa, jota noudattaisi joku samansisältöisen puheen esittänyt herrasmies. En ole loukkaantunut selityksestänne: tunnustan oikeutenne sen esittämiseen. Jos tarvitsette minun todistustani vastaisten olojenne järjestämisen edistämiseksi, niin olen aina mielihyvällä lausuva, että uskon teidät kunnian mieheksi."

Bashville kumarsi ja sanoi matalalla äänellä, hyvin hermostuneesti, ettei hänellä ollut aikomusta mennä enää palvelukseen, mutta että hän tulisi aina olemaan ylpeä neiti Carew'n edullisesta lausunnosta.

"Teissä on kuntoa parempaankin", sanoi Lydia. "Jos ryhdytte johonkin yritykseen, joka vaatii suurempia varoja kuin te omistatte, rupean takaajaksenne. Kiitän teitä poikkeuksettomasta kohteliaisuudestanne minua kohtaan velvollisuuksienne suorituksessa. Jääkää hyvästi."

Lydia kumarsi hänelle ja poistui huoneesta. Syvän kunnioituksen vallassa Bashville vastasi hänen tervehdykseensä niin hyvin kuin kykeni ja jäi liikkumattomana seisomaan sen jälkeen kuin Lydia oli hävinnyt, samalla kuin hänen järkensä alkoi varpaisillaan tajuta mitä oli tapahtunut. Hänen pääasiallisin tunteensa oli mielen huojennus. Hän ei rohjennut enää kuvitella olevansa rakastunut sellaiseen naiseen. Lydian odottamaton huomaavaisuus häntä kohtaan kosijana vaikutti hänessä valtavan tunnon omasta kelvottomuudestaan sellaiseen osaan. Hän näki itsensä hyvin nuoreksi, hyvin mitättömäksi ja hyvin tietämättömäksi mieheksi, jonka miellyttävä paikka ja ystävällinen emäntä olivat saaneet päästä pyörälle. Hän hiipi ulos pakkaamaan kapsäkkiään ja miettimään, miten hänen olisi paras selittää palvelijatovereilleen äkillinen lähtönsä.

XIII LUKU.

Palatessaan eräänä iltapäivänä jokapäiväiseltä terveyskävelyltään näki Lydia oudon naisen linnan terassilla puhelemassa kellarimestarin kanssa. Vaikka oli lämmin syysilma, oli tuolla henkilöllä yllään turkisreunainen, vale-gagaateilla runsaasti koristettu musta silkkiviitta. Koska naispuoliset wiltstokenilaiset aina lähestyivät neiti Carew'ta parhaissa tamineissaan, soveltuivatpa ne vuodenaikaan tai ei, päätteli hän naisen tulleen aikomuksessa pyytää häneltä avustusta koulukestitykseen, raittiusjuhlaan tai ehkä jollekin Wiltstokenin apupapille annettavaan tunnustuslahjaan.

Lähemmäksi tultuaan näki hän, että vieras oli vanhahko nainen, jolla oli käherretty tukka ja korvarenkaat molemmissa korvissa ammoin unohdettuun muotiin.

"Tässä tulee neiti Carew", sanoi kellarimestari lyhyeen, ikäänkuin nainen olisi koetellut hänen kärsivällisyyttään. "Teidän on parasta puhua hänelle itse."

Tällöin nainen näytti hämmentyvän ja teki juhlallisen niiauksen. Lydia pani merkille niiauksen ja kiharat ja arvasi niistä, että hänen vieraansa piti tanssikoulua. Kuitenkin sai jokin sille vastakkainen karskius hänen vartalossaan ja olennossaan ajattelemaan, että hän mahdollisesti pitikin ravintolaa. Kun hänen kasvonsa kaikesta huolimatta näyttivät huolekkailta ja hyviltä kasvoilta ja hänen esiintymisensä linnan neitiä kohtaan puhui hämillisestä nöyryydestä, vastasi Lydia ystävällisesti hänen tervehdykseensä ja jäi odottamaan, että hän puhuisi.

"Toivon, ettette pidä minua tunkeilevana", sanoi vieras arastellen. "Minä olen rouva Skene."

Lydia kävi pahaenteisen totiseksi, ja rouva Skene punastui hiukan. Sitten hän jatkoi, ikäänkuin toistaen huolellisesti valmistettua ja harjoiteltua puhetta: "Katsoisin suureksi suosioksi, jos voisin saada kunnian puhua kanssanne muutaman sanan kahdenkesken."

Lydian kasvoilla näkyvä tuimuus kuvasti hänen tunnettaan; mutta hänen luonteensa mukaista ei ollut työntää ketään luotaan ilman voimakasta ärsytystä. Hän kehoitti vierasta astumaan sisään ja johti hänet pyöreään salonkiin, jonka omituiset koristukset vastasivat tarkalleen rouva Skenen käsitystä ylhäisestä loistosta. Käyttäytymisen ja seurustelusääntöjen opettajana tunsi entisen nyrkkeilijämestarin rouva hermostusta Lydian laisen taiturin läsnäollessa; mutta hän kohosi tilanteen tasalle ja sai istuutuneeksi ilman kommellusta. Sillä vaikka huoneeseen tulo näyttää monestakin ihmisestä yksinkertaiselta asialta, oli se rouva Skenelle hänen oppiaineensa tarkkojen lakien alainen toimitus, niin monimutkainen, että harvat hänen oppilaistaan oppivat suorittamaan sen tyydyttävästi vähemmässä kuin puolessakymmenessä oppitunnissa. Rouva Skene heitti sen kuitenkin pian pois mielestään. Hän oli liian vanha vaivatakseen päätään sellaisilla turhuuksilla silloin kun todelliset huolet ahdistivat häntä.

"Oi, neiti", aloitti hän rukoilevasti. "Poika!"

Lydia tiesi heti ketä tarkoitettiin. Mutta hän toisti, ikäänkuin käsittämättä: "Poika?" Ja heti perään syytti itseään vilpillisyydestä.

"Meidän poikamme, neiti. Cashel."

"Rouva Skene!" sanoi Lydia nuhtelevasti.

Rouva Skene ymmärsi kaiken, mitä Lydian äänensävyyn sisältyi. "Tiedän, neiti", puolustautui hän. "Tiedän hyvin. Mutta mitä muuta voin tehdä kuin tulla luoksenne? Mitä lienettekin sanonut hänelle, on hän ottanut sen kovin sydämelleen, ja hän suree itsensä kuoliaaksi."

"Suokaa anteeksi", sanoi. Lydia siekailematta, "miehet eivät kuole sellaisista asioista; ja hra Cashel Byron ei suinkaan ole niin heiverä ruumiiltaan eikä pehmeä sydämeltään, että hän tekisi poikkeuksen siitä säännöstä."

"Niin, neiti", sanoi rouva Skene surumielisesti. "Te ajattelette hänen ammattiaan. Te ette voi uskoa, että hänellä on mitään tunteita, koska hän tappelee. Ah, neiti, jospa tuntisitte heidät niinkuin minä! Helläsydämisempiä miehiä ei ole olemassa. Cashel on kuin nuori lapsi, hänen tunteensa ovat niin herkät; ja minä olen tuntenut häntä voimakkaampia, jotka ovat kuolleet sydänsuruun vain siitä syystä, että ovat olleet huono-onnisia ammatissaan. Ajatelkaahan, mitä ylväshenkisen nuoren miehen täytyy tuntea, kun sivistynyt nainen sanoo häntä pedoksi. Se oli julma sana, neiti; toden totta, niin se oli."

Lydia hämmentyi tästä hyökkäyksestä niin, että hänen oli koottava ajatuksensa huolellisesti ennenkuin hän vastasi. Sitten hän sanoi: "Tiedättekö, rouva Skene, että tunnen herra Byronia vain varsin vähän -- etten ole tavannut häntä kymmentäkään kertaa eläessäni? Ehkä ette tiedä, missä olosuhteissa tapasimme toisemme viime kerran. Minä olin suuresti järkytetty niistä vaurioista, joita hänen pahoinpitelynsä oli tuottanut toiselle miehelle, ja luullakseni mainitsin niitä pedontyöksi. Teidän tähtenne olen pahoillani, että sanoin niin; sillä hän on kertonut minulle pitävänsä teitä äitinään; mutta --"

"Oi ei! Kaukana siitä, neiti. Pyydän tuhannesti anteeksi, että otan sanan suustanne; mutta minä ja Ned emme ole hänelle enempää kuin teidän taloudenhoitajattarenne tai seuranaisenne olisivat teille. Pelkään, että ette voi ymmärtää sitä, neiti. Hän ei ole meidän sukulaisemme. Vakuutan teille, että hän on synnyltään ja kasvatukseltaan herrasmies; ja kun me palaamme takaisin Melbourneen ensi jouluksi, tulee kaikki olemaan ihan kuin ei hän olisi meitä koskaan tuntenutkaan."

"Toivon, ettei hän tule olemaan niin kiittämätön, että unohtaisi teidät. Hän on kertonut minulle elämäntarinansa."

"Se on enemmän kuin hän on koskaan tehnyt minulle, neiti; niin että voitte arvostella, kuinka suuressa arvossa hän pitää teitä."

Tätä seurasi jälleen vaitiolo. Rouva Skene tunsi, että ensi erä oli ohi, ja että hän oli pitänyt puolensa, jopa saanut vähän etumatkaakin. Mutta Lydia toipui pian.

"Rouva Skene", sanoi hän terävästi, "kun tulitte käymään luokseni, mikä tarkoitus oli mielessänne? Mitä toivotte minun tekevän?"

"Niin, neiti", sanoi rouva Skene levottomasti, "poika-raukalla on ollut vastoinkäymisiä viime aikoina. Ensiksikin se teitä koskeva pettymys -- tarkoitan sitä ensimmäistä -- joka on kalvanut hänen mieltään pitkän aikaa. Sitten tuo nyrkkeilynäytös Agricultural Hallissa, jossa Paradise menetteli niin kunniattomasti. Cashel kuuli teidän olleen katsomassa; ja sitten hän luki kaiken sen häpeällisen, mitä sanomalehdet kirjoittivat hänestä, ja hän luuli, että te uskoisitte kaiken sen. En voinut saada sitä luuloa hänen päästään. Sanoin hänelle kerran toisensa jälkeen --"

"Anteeksi", keskeytti Lydia. "On parasta, että olemme suorat keskenämme. On hyödytöntä otaksua hänen erehtyneen minun tunteistani siinä asiassa. Minua kauhistutti todellakin se säälimättömyys, millä hän kohteli vastustajaansa."

"Mutta hyvänen aika, sehän kuuluu hänen ammattiinsa", sanoi rouva Skene, levittäen silmänsä suuriksi. "Ajatelkaahan itse, neiti", jatkoi hän, ikäänkuin lempeästi moittien Lydiaa jostakin periaatteen puutteesta, "eikö kunniallisen miehen tule täyttää sitoumuksensa? Vakuutan teille, että maksu, jonka säädyllinen ammattinyrkkeilijä tavallisesti saa tuollaisesta nyrkkeilynäytöksestä, on puoli guineaa; ja sen enempää ei Paradise saanut. Mutta Cashel piti kiinni maineestaan eikä suostunut vähempään kuin kymmeneen guineaan; ja sen hän saikin. No, nyt olisivat monet hänen asemassaan menneet piiriin ja vetelehtineet siellä aikansa ollen nyrkkeilevinään ja siten suorastaan petkuttaen niitä, joilta saivat maksun. Mutta Cashel on rehellinen ja ylevämielinen kuin kuningas. Te näitte itse, miten vakavasti hän kävi asiaan käsiksi. Hän ei olisi voinut käydä työhön itseään säästelemättömämmin, vaikka hän olisi otellut tuhannen punnan palkinnosta ja mestaruusvyöstä, sen sijaan kuin vaivaisista kymmenestä guineasta. Ette suinkaan ajattele hänestä huonompaa hänen rehellisyytensä vuoksi, neiti?"

"Tunnustan", sanoi Lydia, nauraen vasten tahtoaankin, "että teidän näkökantanne tuosta toimituksesta ei johtunut mieleeni."

"Tietysti ei, neiti -- enempää kuin se olisi voinut johtua kenenkään mieleen, joka ei tottumuksesta tunne ammatin oikeita ja vääriä menettelytapoja. No niin, kuten jo sanoin, neiti, oli tämä hänelle uusi pettymys. Se suretti häntä enemmän kuin voitte kuvitellakaan. Sitten tuli koko joukko kiusaa kilpaottelusta Paradisen kanssa. Ensin Paradise sai kokoon vain viisisataa puntaa, ja poika ei tahtonut lähteä otteluun vähemmästä kuin tuhannesta. Luulen hänen tulleen niin rahasta huolehtivaksi viime aikoina juuri teidän tähtenne; sillä ennen ei hän ole koskaan ollut ahne. Sitten Mellish tahtoi, että ottelun tulisi tapahtua näillä seuduin; ja poika-parka pelkäsi niin kuollakseen sen tulemista teidän korviinne, ettei hän suostunut ennenkuin he houkuttelivat hänet uskomaan, että te olisitte ulkomailla elokuussa. Olin iloinen, kun sopimuskirjat vihdoinkin allekirjoitettiin, ennenkuin hän oli surrut itsensä hautaan. Koko treenausajan hän ikävöi nähdä teitä; mutta hän suoritti sen loppuun niin vakaasti ja uskollisesti kuin ihminen voi. Ja hän treenautui ihanasti. Minä näin hänet ottelupäivän aamuna, ja hän oli kuin loistava enkeli: olisi tehnyt hyvää kenen naisen sydämelle tahansa nähdä hänet. Ned kulki ympäriinsä kuin hullu tarjoten kaksikymmentä yhtä vastaan hänen puolestaan; jos hän olisi hävinnyt, olisimme vararikossa tällä hetkellä. Ja ajatelkaa, että sitten piti poliisin tulla juuri kun hän olisi tehnyt selvän Paradisesta. Minä itkin kuin lapsi, kun sain kuulla siitä: en voi uskoa, että koskaan olisi tapahtunut mitään niin julmaa. Hän olisi voinut tehdä selvän hänestä jo neljännestuntia aikaisemmin, mutta hän pidättyi tahallaan jatkaakseen Nedille markkinoita." Rouva Skene niisti liikutettuna nenänsä ennenkuin jatkoi. "Sitten tuli tämän kukkuraksi se, mitä tapahtui teidän ja hänen välillään, ja mikä sai aikaan sen, että hän antautui poliiseille. Loordi Worthington maksoi takuun, niin että hän pääsi vapaaksi; mutta tuo häpeä ja pettymys, ja hukkaan mennyt aika ja raha, ja teidän sanainne pistos, kaikki nuo yhdessä kerrassaan mursivat hänen sydämensä. Ja nyt hän on synkkämielisenä ja suree, enkä minä eikä Ned eikä Fanny voi hänelle mitään. Sanotaan, ettei häntä tuomita linnaan; mutta jos hänet tuomitaan" -- tässä rouva Skene murtui ja puhkesi itkuun -- "niin siitä tulee hänen surmansa; ja Jumala antakoon anteeksi niille, jotka ovat sen matkaansaattaneet."

Murhe pehmitti aina Lydiaa; mutta kyyneleet kovettivat hänet jälleen: hän ei voinut sietää niitä.

"Entä se toinen mies?" kysyi hän. "Oletteko kuullut hänestä mitään? Otaksun, että hän on jossakin sairaalassa."

"Sairaalassa!" toisti rouva Skene, hereten säikähdyksissään itkustaan. "Kuka?"

"Paradise", vastasi Lydia, lausuen tuon nimen vastenmielisesti.

"Hänkö sairaalassa! Siunatkoon teidän viattomuuttanne, neiti! Minä näin hänet juuri eilen niin hyvännäköisenä kuin sellainen ruma kuvatus voi olla: ei, merkkiäkään naamassaan, ja kerskuu täyttä suuta, mitä hän olisi tehnyt Cashelille, jollei poliisi olisi tullut! Hän on alhainen, halpamainen nyrkkitaistelija, se on tosi; ja minä pahoittelen, että meidän poikamme alentui ottelemaan hänen laisensa kanssa. Kuulin, että Cashel teki hänestä kerrassaan näöksen, ja että tekin näitte hänet. Arvaan, että pelästyitte, neiti, eikä kummakaan, kun ette ole tottunut sellaisiin näkyihin. Minä olen nähnyt Ned-ukkoni tuotavan kotiin sellaisessa tilassa, että olen kaatanut viinaa hänen silmäänsä, luullen sitä suuksi; ja vieläpä Cashelkin, niin huolellinen kuin onkin, on ollut melkein sokeana kolme päivää. Eihän sovi vaatia, että heidän tulisi saada rahansa ilmaiseksi. Älkää antako sen vaivata mieltänne, neiti. Jos menisitte naimisiin -- minä vain otaksun niin", sanoi rouva Skene lieventävien sulkumerkkien välissä, nähdessään Lydian kavahtavan tuota sanaa -- "jos menisitte naimisiin etevän kirurgin kanssa, kuten voisitte tehdä korkeaa arvoanne loukkaamatta, voisitte helposti pyörtyä, jos näkisitte hänen leikkaavan poikki jalan tai käden, niinkuin hänen olisi tehtävä joka päivä henkensä elatukseksi; mutta te olisitte ylpeä hänen etevyydestään, kun hän kykenee sen tekemään. Samanlainen tunne on minulla Nedin suhteen. Jos sanon teille totuuden, neiti, niin en haluaisi nähdä häntä ottelemassa enempää kuin jonkun upseerin rouva haluaisi nähdä miestään taistelukentällä työntämässä miekkaansa joihinkin neekeri-parkoihin tai ranskalaisiin; mutta kun se on hänen ammattinsa ja ihmiset antavat hänelle niin suuren arvon sen vuoksi, niin mukaudun siihen; ja nykyään suhtaudun siihen suorastaan mielenkiinnolla, varsinkin kun se ei tuota kenellekään vahinkoa. Ei sillä että tahtoisin teidän luulevan, että Ned olisi koskaan katkaissut mieheltä jalkaa tai kättä: Herra varjelkoon! eihän toki, eikä Cashelkaan. Oi, neiti, suuret kiitokset; minä valitan, että olette nähnyt vaivaa minun vuokseni." Tämä koski teetarjotinta kantavan palvelijan sisälletuloa.

"Sittenkään", sanoi Lydia, kun he jälleen voivat vapaasti jatkaa keskusteluaan, "en oikein ymmärrä, minkätähden olette tullut luokseni. Henkilökohtaisesti olette erinomaisen tervetullut; mutta millä tavoin toivoitte minun huojentavan herra Byronin mieltä tulemalla luokseni? Pyysikö hän teitä tulemaan?"

"Ennen hän olisi kuollut. Tulin omasta ehdostani, kun tiesin, mikä häntä vaivasi."

"Ja entä sitten?"

Rouva Skene katsahti ympärilleen vakuuttautuakseen, että he olivat kahden. Sitten hän kumartui Lydiaan päin ja kuiskasi painokkaasti:

"Miksi ette voi mennä naimisiin hänen kanssaan, neiti?"

"Koska minua ei haluta, rouva Skene", vastasi Lydia täysin hyväntuulisesti.

"Mutta ajatelkaahan vähän, neiti. Voitteko mistään koskaan saada toista samanlaista mahdollisuutta? Ajatelkaahan, millainen mies hän on: maailmanmestari ja herrasmies vielä samalla! Nämä kaksi asiaa eivät ole koskaan ennen sattuneet yhdessä, eivätkä tule enää koskaan sattumaan. Minä olen tuntenut joukoittain mestareita, mutta he eivät ole olleet soveliasta seuraa teidän laisellenne. Ned oli mestari silloin kun menin naimisiin hänen kanssaan; ja minun omaiseni katsoivat minun alentavan itseni sen tehdessäni, koska olin teatterissa esiintyvä ammattitanssijatar. Ammattinyrkkeilijät ovat enimmäkseen halpasäätyisiä miehiä, ja sivistyneet naiset ovat erotetut heidän seurastaan. Mutta teidän hyvä onnenne on ohjannut teidät mieltymään sellaiseen, joka on herrasmies. Voiko nainen vaatia mitään enempää? Mistä voitte löytää hänen vertaistaan terveydessä, voimassa, kauneudessa tai hyvissä tavoissa? Mitä tulee hänen luonteeseensa, siitä voin teille kertoa. Melbournessa, kuten voitte arvatakin, olivat kaikki tytöt ja naiset kuollakseen ihastuneet häneen. Vakuutan teille, että minun luonani kävi heitä pari kolme joka ilta, vain sitä varten, että saisivat katsoa häntä; ja hän, viaton poika-poloinen, ei kiinnittänyt heihin huomiota enemmän kuin jos he olisivat olleet kaalinpäitä. Hän oli iloinen päästessään pois heidän luotaan, kun sai mennä saliin nyrkkeilemään herrojen kanssa; ja silloin nuo tytöt pilkistelivät häntä ovenraosta ja hullaantuivat entistä pahemmin. Mutta häneltä he eivät koskaan saaneet silmäniskuakaan. Te olitte ensimmäinen, neiti Carew; ja, uskokaa minua, te tulette olemaan myös viimeinen. Jos olisi milloinkaan ollut joku toinen, ei hän olisi voinut salata sitä minulta; sillä hänen mielensä on avoin kuin lapsen. Ja hänen rehellisyytensä vie voiton kaikesta, mitä voitte kuvitellakaan. Tiedän, että hänelle on tarjottu kahdeksansataa puntaa sellaisen ottelun häviämisestä, jonka voittamalla hän voi saada vain kaksisataa, puhumattakaan siitä, ettei hän olisi saanut mitään, jos olisi hävinnyt rehellisesti. Te tiedätte -- sillä näen teidän tuntevan maailmaa, neiti -- kuinka harvat miehet voisivat vastustaa sellaista houkutusta. On miehiä, omilla aloillaan kaikkein korkeimpia -- niin korkeita, että voisitte yhtä hyvin epäillä valtakunnan kuningatarta maansa taistelujen myymisestä kuin heitä -- jotka taistelevat salaa toisen puolen eduksi, jos se tehdään heille kannattavaksi. Minun Nedini ei ole mikään alhainen nyrkkeilijä, kuten hyvin tiedetään; mutta kun hän alistui häviämään tuolle pienelle Killarney Primroselle ja seuraavana päivänä meni ja osti hevosen ja rattaat, niin mitä minun oli ajateltava? Niin, neiti: sellaista kerron teille omasta miehestäni; ja minä sanon teille, ettei Cashel ole koskaan hävinnyt, vaikka hänen jo aikoja sitten olisi kannattanut paremmin hävitä kuin voittaa, noiden vedonlyöjä-lurjusten vuoksi. En ole koskaan kuullut häneltä vihaista sanaa, enkä ole nähnyt hänessä merkkiäkään väkevistä, paitsi kerran Nedin syntymäpäivänä; ja silloinkaan ei hänestä puhjennut esiin muuta kuin hauskuutta humalassa, jolloin totuus tulee ilmi kaikista miehistä. Oi, ajatelkaahan toki, kuinka onnelliseksi voisitte tulla, neiti, jos vain pakotatte itsenne katsomaan asiaa oikeassa valossa. Herrasmies synnyltään ja kasvatukseltaan, maailmanmestari, raitis, rehellinen, tahraton kuin vastasyntynyt lapsi, kykenevä puolustamaan itseään ja teitä millaisessa seurassa hyvänsä, ja ihan mielettömästi rakastunut teihin! Hän pitää teitä taivaan enkelinä -- ja uskon varmasti, että olettekin sellainen sydämeltänne, neiti. Vakuutan teille, että minun Fannyäni oikein suututtaa, kun hän luulee Cashelin tekevän häntä alentavia vertailuja. En voi uskoa teitä niin vaikeaksi miellyttää, että hylkäisitte hänet, neiti."

Lydia nojautui taaksepäin tuolissaan ja katsoi rouva Skeneen omituisin ilmein, joka pian kirkastui vastustamattomaksi hymyksi. Rouva Skene hymyili myös hyvin pikkuisen kohteliaisuudesta, mutta ilmoitti otsansa vakavalla rypistyksellä, että se, mitä hän oli sanonut, ei ollut mikään naurun asia.

"Minun täytyy saada vähän aikaa harkitakseni kaikkea, mitä olette niin kaunopuheisesti esittänyt", sanoi Lydia. "Puhun tosissani, rouva Skene: te olette tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Puhukaamme nyt tällä hetkellä jostakin muusta. Tyttärenne voi hyvin, toivoakseni."

"Suuri kiitos, neiti, hänellä on hyvä terveys."

"Ja teillä myöskin?"

"Jotakuinkin, olosuhteisiin katsoen", sanoi rouva Skene, liian mieltyneenä surkutteluihin voidakseen myöntää olevansa täysin terve.

"Teillä täytyy kai olla aivan harvinainen turvallisuuden tunne", sanoi Lydia, katsoen häneen valppaasti, "ollessanne onnellisissa naimisissa niin kuuluisan ny-- nyrkkeilynopettajan kanssa kuin herra Skene on. Eikö ole mieluista, kun on voimakas suojelija?"

"Ah, neiti, te ette voi aavistaakaan", huudahti rouva Skene, langeten loukkuun, jossa syöttinä oli hänen omat murheensa, ja unohtaen ajatella Cashelin etuja. "En saa koskaan rauhaa pelolta, että hän joutuu selkkauksiin. Ned on itse rauhallisuus niin kauan kuin hän ei ole maistanut pisaraakaan väkeviä; ja sitten hän on niinkuin muutkin -- valmis tappelemaan ensimmäisen kanssa, joka ärsyttää häntä. Ja jos poliisit saavat hänet käsiinsä, ei hän voi odottaa sääliä. Ammattinyrkkeilijälle ei ole mitään oikeutta. Ei tarvitse muuta kuin sanoa, että hän on ammattinyrkkeilijä, niin se riittää viranomaisille: mars vankilaan, ja hyvästi oppilaat ja hyvä maine heti paikalla. Sen pelossa minä saan aina elää. Ja mitä tulee suojelemiseen, niin mieluummin antaisin ryövätä itseni viiteenkymmeneen kertaan, kuin sanoisin hänelle sanankaan, joka voisi synnyttää riitaa. Monen monta kertaa olen iltaisin kotiin ajaessamme maksanut ajurille salavihkaa yli taksan, kun olen pelännyt hänen murisevan ja ärsyttävän Nediä. Juomat ne ovat kaikkeen syypäät. Herrat ovat ylpeitä voidessaan puhutella häntä julkisesti, ja he tulevat toinen toisensa perään ja kysyvät, mitä hän haluaisi, kunnes loppu on se, että hän löytää itsensä vuoteesta kengät jalassa, ranne nyrjähtäneenä ja ehkä silmä mustana, koettaen muistaa mitä hän teki edellisenä iltana. Mitä kärsin kolmena ensi vuonna naimisissaolomme aikana, sitä ei kukaan ihminen voi sanoa. Sitten hän teki raittiuslupauksen, ja siitä saakka hän on ollut hyvin hyvä: en ole nähnyt häntä niin sanoakseni kunnollisesti juovuksissa enempää kuin kolmesti vuodessa. Jumalan siunausta ja muutaman westminsterilaisen maitokuskin antamaa löylytystä saan kiittää siitä, että hän alkoi hävetä itseään. Minä annoin sille pontta ja sain hänet muuttamaan kauas pois entisten ystäviensä ulottuvilta. Siitä saakka on hänellä ollut siunaus, ja me olemme vaurastuneet hyvin."

"Onko Cashel riidanhaluinen?"

Tämän kysymyksen sävy herätti rouva Skenen tajuamaan valitustensa soveltumattomuuden. "Ei, ei," vastusti hän. "Hän ei juo koskaan; ja mitä tappelemiseen tulee, niin en luule hänellä olleen kolmeakaan satunnaista kahakkaa eläessään: ei ainakaan useampia. Hän ei tarvitse mitään muuta kuin päästä naimisiin, ja sitten hän on vakava hautaansa asti. Mutta jos hänet jätetään ajelulle nyt, niin Herra tietää, miten hänen käy. Ensin hän kulkee synkkämielisenä -- sitä hän tekee parhaillaan -- sitten hän rupeaa juomaan; sitten hän menettää oppilaansa, joutuu alakuntoon, häviää otteluissa ja -- Yksi sana teiltä, neiti, pelastaisi hänet. Jos saisin vain sanoa hänelle --"

"Ei mitään", sanoi Lydia. "Ei millään ehdolla mitään. Ainoa vakuutus, minkä voin antaa teille, on se, että te olette lieventänyt arvosteluani eräistä hänen teoistaan. Mutta että menisin naimisiin Cashel Byronin kanssa, on yksinkertaisesti maailman epätodennäköisin asia. Jättämällä pois luvusta kaikki kysymykset persoonallisesta mieltymyksestä, jo tuo pelkkä epätodennäköisyys sinänsä riittää peloittamaan tavallista naista."

Rouva Skene ei oikein ymmärtänyt tätä, mutta kuitenkin riittävästi omalle kohdalleen. Hän nousi lähteäkseen, pudistaen päätään alakuloisesti ja sanoen: "Näen, miten asiat ovat, neiti. Te katsotte hänen olevan itseänne alempana. Teidän sukulaisenne eivät pitäisi siitä."

"Epäilemättä sukulaiseni tulisivat suuresti järkytetyiksi; ja minun on velvollisuus ottaa sekin lukuun -- sen arvoisena kuin se on."

"Me emme koskaan tuottaisi teille ikävyyttä", sanoi rouva Skene, viivytellen. "Me lähdemme Englannista myötyriksi parin kuukauden perästä."