Part 4

KRISTINA. Missä on tähtemme, tähtemme! (Heittäytyy polvilleen Erikin kuvan eteen.) Kansamme turva, miksi hylkäät meidät? Miksi suojelit maatamme tähän asti? Pitikö sen vapaan meren helmasta kohota, että kantaisi orjuuden kahletta. Sen päilyvät vedet, virrat ja kohisevat kosket, sen metsien juhlallinen humina puhuvat vapauden kieltä. Vapauteen on kansamme tottunut. Sitä puolustaessasi sait sinäkin kutsun tulla vastaanottamaan taivaallisen perinnön kallisarvoista aarretta. Sinä olet nyt valkeuden isän luona. Puhu puolestamme! Pyhin suojeluspatroonamme, miksi hylkäisit kansasi nyt? Miksi antaisit särkyä työn, jonka oma autuas henkesi suunnitteli? Ei, sinä et hylkää meitä. Ahdistuksen aikana lähetit sinä meille Engelbrektin, pienen miehen, jolla oli voimakas katse, selkeä otsa ja sankarisielu. Sinä soit hänen käteensä oman säihkyvän kalpasi, jolla hän, Gideonimme, löi kansasi sortajat. Se välkkyi taivaan sinestä Brunkevuoren taistelijoille ja muutti voitoksi uhkaavan tappion. Suo joukkosi nytkin nähdä se! Kansamme äitien ja tyttärien nimessä kiitän sinua kaikesta, mitä olet Ruotsin miesten sallinut tämän maan ja kansan hyväksi tehdä. Minä kiitän sinua Engelbrektin, Sturen ja Hemming Gadin työstä. Oi anna hänellekin, joka minulle on rakkain, sija kansamme sankarien joukossa. Suo jälleen voitonseppeleen loistaa! Tee epätoivon päivästä riemun ja kunnian päivä!

ELSA (iloisesti). Armollinen rouva.

KRISTINA (nousten vilkkaasti). Mitä nyt?

ELSA. Pyhä Erik on kuullut rukouksenne.

KRISTINA. Mitä sanot? (Rientää akkunaan.)

ELSA. Huomaatteko, armollinen rouva? Tanskalaiset peräytyvät takaisin metsästä ja ruotsalaiset vainoavat heitä.

KRISTINA. Oi huomaan, huomaan.

ELSA. Huomaatteko, kuinka Ruotsin päälippu kulkee eteen päin tanskalaisten joukkojen läpi?

KRISTINA. Huomaan, huomaan.

ELSA. Näettekö, kuinka uljaasti sen kantaja ratsastaa?

KRISTINA. Näen. Se on nuori orpanani Kustaa Erikinpoika. Mutta eikö sinulla ole silmiä nähdä korkeaa soturia, joka ratsastaa hänen rinnallaan ja edellekin tunkeutuu?

ELSA. Armollinen rouva, kuinka en näkisi ja tuntisi joukon johtajaa, jaloa Sten herraa. Kaikki pyhimykset häntä suojelkoot!

KRISTINA.

Lukemattomat kerrat olen minä saman toivomuksen lausunut. Vaimon osa on iloita miehensä menestyksestä ja surra hänen vastoinkäymisistään. Hän seuraa hartaalla osanotolla kaikkia puolisonsa toimia, vähäpätöisimpiäkin, mutta erittäinkin hänen suuria ponnistuksiaan isänmaan ja kansan hyväksi. Samoilla tunteilla, kuin minä tästä tornista katselen nuoremman Sten Sturen taistelua toista Kristiania vastaan, katseli aikoinaan Ingeborg rouva pohjoisesta tornista vanhan Sten herran taistelua Brunkevuorella, ja hänen rukouksensa olivat yhtä palavat kuin minunkin. Samanlaisella hartaudella seurasi myöskin Engelbrektin vaimo miehensä jaloa työtä. Uskallan asettaa itseni näiden ylevien naisten rinnalle, koska tiedän, että rakastan isänmaata yhtä lämpimästi kuin hekin.

ELSA. Siinä, armollinen rouva, ei teitä kenkään voita.

KRISTINA. En tahdokaan jäädä jälelle. Mutta kuinka on taistelukentällä?

ELSA. Hurraa! Tanskalaiset on lyöty!

KRISTINA. Jumalan ja pyhän Erikin avulla.

ELSA. Kuningas Kristian vie joukkonsa laivoihin.

KRISTINA. Ja Sten marssii kaupungin eteläistä porttia kohden. Hän on kohta täällä.

ELSA (surullisesti). Moni kunnon poika jäi kuolleena kentälle.

KRISTINA. Isänmaan puolesta, Elsa. Mutta onko tuossa soturiparvessa joku nuori sankari, jonka elämä on sinulle erittäin kallis?

ELSA (Katsoo maahan.)

KRISTINA. Sinä et sano mitään, mutta minä näen vastauksen. Kenties nuori serkkuni Kustaa?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Lauri Sparre tahi kenties hänen veljensä Yrjö?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Kenties sitten —

ELSA. Älkää arvatko, armollinen rouva. Olisin iloinen, jos tietäisin, että hän on ottanut osaa tähän kunniakkaaseen taisteluun. Mutta hän ei ole täällä. Hän Iäksi herra electuksen kanssa.

KRISTINA. Jaakko Kurki. Tuo suomalainen nuorukainen on jalon miehen alku. Oletko kuullut hänestä?

ELSA. En, armollinen rouva.

KRISTINA. Kun electus karkoitettiin Rönöstä, on Kurki seurannut häntä. Minne he menivät, en tiedä.

ELSA. Olisivatko he piilossa vaaran uhatessa isänmaata?

KRISTINA. Se ei ole Hemming Gadin tapa.

ELSA. Tuskinpa hänen palvelijansakaan.

KRISTINA. Ei, ei. Varmaankin heistä saamme kohta kuulla.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen herruutensa valtionhoitaja.

STURE (saapuen ja kiireesti heittäen kypärinsä). Iloitse Kristina! Jumala ja pyhä Erik ovat meille voiton antaneet. (Sulkee puolisonsa syliinsä.)

KRISTINA. Onni sinulle, sankarini, ja onni isänmaalle.

STURE. Eikö sinulle?

KRISTINA. Pyhä Gertrud ei saatuansa taivaalta anomansa merkin ollut sen onnellisempi kuin minä nyt.

STURE (katsahtaen pyhän Erikin kuvaan). Sinä olet rukoillut.

KRISTINA. Se oli minun taisteluni.

STURE. Sukulaisesi Erik Vaasa poikineen sekä jotkut muut ylimykset haluavat sinua onnitella. Käymmekö alas heitä vastaan?

KRISTINA. Miksi emme täällä, josta näemme kentän?

STURE. Niin, miksi emme. (Palvelijalle.) Anna ylimysten tulla. (Erik Vaasa, Kustaa Erikinpoika, Maunu Gren, Knut Eskilinpoika, Lauri ja Yrjö Sparre sekä piispa Matias saapuvat.)

STURE. Tervetuloa, jalot toverit! Ja teidän armonne piispa Matias! Mikä tuo teidät tänne?

MATIAS. Kiirehdin harmaa-veljesten luostarista onnittelemaan teidän herruuttanne. Ovathan pyhimykset teille voiton suoneet. Hänen pyhyytensä paavin legaatti aikoo myöskin tulla teidän herruuttanne tervehtimään.

STURE. Huomaavaisuutenne ilahduttaa minua. Hänen armonsa legaatin käynnistä iloitsen jo edeltäpäin. Hänelle on juhlallinen vastaanotto valmistettava.

MATIAS. Te ette ole vielä kohdanneet häntä?

STURE. En. Puolisoni Kristina on käynyt hänen luonaan.

MATIAS. Legaatti voi olla Ruotsissa oloonsa tyytyväinen.

STURE. Toivon sitä. Mutta teidän armonne ei lähettänyt minulle huoveja.

MATIAS. Pyydän anteeksi, teidän herruutenne. Mutta —

STURE. Ei mitään selityksiä, arvoisa isä. Pyhän Erikin avulla tulimme hyvin toimeen. Mutta sinulla, Kristina on syytä ylpeillä sukulaisestasi Kustaa Erikinpojasta. Nämä toiset urheat miehet eivät pahastune, jos sanon, että hän on tänä päivänä ollut kaikkein urhokkain.

ERIK VAASA. Ilo kuulla pojastani. Mutta hänen sukulaistaan, Ruotsin valtionhoitajaa, ei ole silloin toisten joukkoon luettu. Eikö hän ollut urhokkain kaiteista?

TOISET YLIMYKSET. Oli, oli. —

KRISTINA. Kiitos, lanko! Kiitos, jalot herrat! Vaikka olenkin ylpeä Stenistä, onnittelen kuitenkin sinua, nuori Kustaa serkku. Sinä teet vielä paljon Ruotsin hyväksi.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Suokoon sen Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas!

PALVELIJA (tulee ilmoittamaan). Jalosukuinen ritari Sten Kristerinpoika Nyköpingistä.

STEN KRISTERINPOIKA (saapuu kurjannäköisenä, paljainpäin, aseetonna. Häntä saattavat Olaus Björn ja Lasse Stark. Heidän jälessään tulee Hemming Gad ja Jaakko Kurki asettautuen toisten taakse).

STURE. Teitä, herra ritari, emme ole pitkiin aikoihin nähneet. Vaan mikä teillä on? Onko Nyköping raunioina?

STEN KRISTERINP. (sortuneesti). Se on turvallisempi kuin kenties koskaan ennen.

STURE. Miksi siis itse saavutte niin turvatonna?

STEN KRISTERINP. Jos vanki on turvaton, niin olen minäkin.

STURE. Vanki? Missä teidät on vangittu?

STEN KRISTERINP. Nyköpingin linnassa.

STURE. Ken on vanginnut? Selittäkää! Ja jos teille on tehty vääryyttä ja väkivaltaa, niin se kostetaan, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja Pyhä Eerikki-kuningas.

STEN KRISTERINP. Kuulkaa siis! Ja kuulkoot kaikki nämä herrat! Liukkaat kielet, joita en tahdo mainita, viekoittelivat sydämeni pois oikeasta isänmaasta, omasta kunniasta, valasta ja rehellisyydestä, niin että kirosin teidät, oikean herrani, ja päätin ensimäisenä avata minulle uskotun linnan Tanskan kuninkaalle.

STURE. Pyhän Erikin nimessä, onko Nyköping kuningas Kristianin vallassa?

STEN KRISTERINP. Ei. Mutta se ei pyhän Bodvidin parran kautta, ole minun ansiotani. Minä olin suostunut aukaisemaan sen hänen joukolleen heti, kun määrätty tunnussana portilla lausutaan. Tanskalaiset joukot lähestyivät, tunnussanaa odotettiin. Se kajahtikin porttien takaa. Ne rentoutettiin selälleen, ja sisään astui teidän uskollisin kannattajanne miehineen. Hän vangitsi minut kavaltajana. Häveten jätin hänelle miekkani, jota en enää tarvitse. Linnanne vankiholvissa on kuitenkin joku tyhjä komero, jossa ruumiillisesti ja henkisesti sairas mies saa päättää tahratun elämänsä. Suokaa siis kahleet ja pimeä tyrmä! Niin on helppo kuolemaa odottaa. Odotus ei ole pitkä.

KRISTINA (puhuttuaan hiljaa Elsalle, joka poistuu). Valtionhoitaja sallinee, että tälle jalolle ritarille valmistetaan huone ja hoitoa linnassamme?

STURE. Arvasit ajatukseni, Kristina. Ritarille on sattunut onnettomuus. Häneltä ei saa mitään puuttua. (Kristina rientää ulos.) Mutta ken on ollut valpas minun puolestani? Ken esti linnan luovutuksen?

STEN KRISTERINP. (viittaa Hemming Gadiin). Hän ei liene tuntematon. (Poistuu talonpoikain saattamana.)

STURE. Te, herra electus! Enkö teitä huomannut? Varmaankin te voitte hyvin?

GAD. En niin hyvin, ettei aikeessaan onnistunut petturi voisi voida, paremmin; mutta en kuitenkaan niin huonosti, ettei omaan kuoppaansa langennut kavaltaja ansaitseisi enemmän hyväntahtoisuuttanne.

STURE. Oiva työnne on teille palkintona.

GAD. Tietysti minulle, joka olen tehty kurjaksi jalankulkijaksi, on ilo syöstä maahan joku pöyhkeä satulassa istuja.

STURE. Teidän onnettomuutenne, herra electus, ansaitsee kyllä säälimistä.

GAD. Mutta ei turvaa eikä suosiota. Edukkainta on ruveta kulkemaan kavaltajan kengillä, imarrella teidän herruuttanne menestyksen hetkillä, muuten kietoa takananne juonia maan vihollisen kanssa, ja kun sitten tarttuu omaan satimeensa, näyttää murheellista naamaa ja ottaa vastaan teidän hennon hyväntahtoisuutenne huolenpito.

MATIAS. Ketä tarkoittaa tuo katkeruus?

GAD. Ei ketään, johon se ei koske. Itse parhain tiedätte, millä kädellä te kapustaa liikutatte.

MATIAS. Minä en ole kattilan ääressä.

GAD. Mutta te kuitenkin keitätte. Varokaa vain, ettei keitos liiaksi väkevöidy.

STURE. Toivon, ettette te, herra electus, tahtoisi katkeroittaa iloa, jonka tunnemme voiton jälestä. Lähin velvollisuus on nyt meillä neuvotella taistelun jatkamisesta. Kun vihollinen levähtää, tekee hän epäilemättä uuden hyökkäyksen.

MATIAS. Teidän herruutenne vapauttanee meidät yhteistyöstä kirouksen alaisen miehen kanssa?

ERIK VAASA. Herra electus on urhotyöllään ansainnut oikeuden ottaa osaa neuvotteluihimme.

KNUT ESKILINPOIKA ja MATIAS. Ei.

VAASAT JA MAUNU GREN. On.

GAD. Täällä äänestetään minun kunniastani. Hyvät herrat, en kerjää teiltä arvoa, en kerjää armoa. Ruotsalaisnimen kunnian vuoksi olen lyönyt monta kovaa iskua. Viiden haavan nimessä, haluaisinpa lyödä vielä yhden kovimman iskun oman kunniani vuoksi. Ehkenpä se sattuisi kaikkiin niihinkin, jotka ovat olleet osallisina Sten Kristerinpojan kavalluksessa. (Aikoo lähteä, mutta pysähtyy, kun palvelija saapuu.)

PALVELIJA (ovesta tullen). Kuningas Kristianin airut pyrkii valtionhoitajan puheille.

STURE. Hän tulkoon!

MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa Kristian toinen, Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas —

GAD. Pysähdy! Joku päivä sitten väitit Itägötanmaan talonpojille, että kuningas Kristian saa ilmaiseksi Nyköpingin. Nyt sanot jo koko Ruotsin hänen omakseen. Ajattelepa! Jos herrasi valta kasvaa samassa määrässä kuin sinun valheesi, voit sinä aivan pian saada läänityksen jossakin muussa taivaankappaleessa, kenties kuussa.

JON. Teiltä ei liene unohtunut, että kuningas Kristian tunnustettiin jo 20 vuotta sitten Ruotsin kuninkaaksi.

GAD. Eikä sinulta liene unhottunut, että sinun näköisesi kuningas Kristianin kätyri oli muutamia päiviä sitten saada Ruotsin talonpojilta hirsipuukuoleman.

JON. Niin voi käydä, kun kirottu mies saa kansaa johtaa.

STURE. Asiaasi, airut! Mitä tahtoo kuningas Kristian?

JON. Rauhaa ja sovintoa.

STURE. Niin minäkin.

JON. Hänen majesteettinsa luottaa teidän herruutenne rehelliseen tahtoon. Hän luulee, että välitön keskustelu teidän kanssanne poistaisi esteet keskinäisen ymmärtämisen ja sovinnon tieltä.

STURE. Tämä ajatus lisää kunnioitustani kuningastanne kohtaan.

JON. Hän toivoo tilaisuutta persoonallisesti puhutella teitä.

STURE. Hän ei voi toivoa sitä hartaammin kuin minä.

JON. Hän ehdottaa, että teidän herruutenne kohtaisi hänen majesteettiaan kuninkaallisessa komentajalaivassa.

STURE. Kuninkaan laivassa?

JON. Hänen majesteettinsa pitää mahdottomana, että teidän herruutenne epäileisi turvallisuuttaan. Hän on kuitenkin tavallisuuden mukaan lähettänyt neljä tanskalaista aatelismiestä panttivangeiksi, ettei mielessänne syntyisi epäluulon varjoakaan.

STURE. Kuinka voisin epäillä hänen majesteettiansa? Hyväksyn ehdotuksen. Seuraan teitä.

GAD. Sitä ennen on teidän herruudellanne kaksi tehtävää.

STURE. Mitkä ne ovat?

GAD. Sanoisin ne mieluummin tämän viettelijän poissa ollessa.

STURE. Saatettakoon airut ulos! (Airut saatetaan pois.) Nyt, herra electus. Mitkä ovat tehtävät?

GAD. Määrätkää seuraajanne, ja työntäkää miekkanne minun rintaani!

STURE. Miksi?

GAD. Koska ei valtio voi tulla toimeen päämiehettä ja koska vasta minut murhattuanne te pääsette tanskalaiseen laivaan.

STURE. Säädättekö te minulle lakia, herra electus?

GAD. Ei suinkaan. Te olette päättäneet mennä kuningas Kristianin laivaan. No niin, te menette. Ken sen voisi estää? Mutta te ette sieltä palaa.

STURE. Ken on sen sanonut?

GAD. Kokemus. Minä tunnen tanskalaisen.

STURE. Kaiketi minulla on oikeus uskaltaa oma henkeni?

GAD. On tietysti Mutta minä olen useasti tavannut saman tanskalaisen koiran, joka äsken tässä seisoi, viettelysretkillä Ruotsissa ja aina temmaissut hänen saaliinsa. En tahdo nähdä, että Ruotsin vallan päämies lapsellisen herkkäuskoisena astuu mokoman petturin ansaan.

STURE. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Ei, älkää menkö, se olisi meille kaikille turmioksi.

GAD (itsekseen). Oikein, Vaasa! Mutta toisellainen apu on tässä tarpeen (pistäikse ulos).

STURE. Tekin, Erik Juhananpoika. Pelkäättekö te?

ERIK VAASA. Muistan Elfsborgin puolustajain kohtaloa, jotka Kristian. turvallisuuden lupauksensa rikkoen, murhautti.

MAUNU GREN. Minä muistan norjalaista Knut Alfinpoikaa, joka sai surmansa tanskalaisessa laivassa. Hänkin meni rauhasta neuvottelemaan.

STURE. Vaikka kaikki tanskalaiset olisivat sanansa rikkojia ja pettureita, en minä tahdo rikkoa sanaani. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Sitten teidän herruutenne määrätköön, ken on oleva johtajamme.

STURE. Onko teidän mahdoton ajatella, että kuningas Kristianissa on rehellisyyttä.

MAUNU GREN. Yhdessä tapauksessa sadasta kenties. Jos lähdette, määrätkää seuraaja!

MOLEMMAT VAASAT ja SPARRET. Määrätkää seuraaja!

STURE. Valitkaa itse! Jokainen teistä kelpaa siihen yhtä hyvin kuin minäkin. Ruotsi voi kyllä tulla minutta toimeen.

KRISTINA (on saapunut Gadin seuraamana taluttaen pientä poikaa kädestä, käsivarrella pieni tyttö). Entä me, rakas Sten?

STURE (katsoo heihin. Värisevin äänin). Sinä Kristina! Niilo poikaseni! Magda, pikku enkelini!

KRISTINA. Jätätkö sinä meidät?

PIKKU NIILO. Älä mene, rakas isä!

STURE. Pyhä Eerikki-kuningas! Minä olen voitettu. Nuo kirkkaat silmät, tuo rukoileva katse! Ne ovat kaikkia valoja voimakkaammat. Airut tänne! (Palvelija vie lapset pois.)

GAD (tyytyväisenä käsiään mukeltaen). Karitsat eivät ole koskaan paremmin karhua auttaneet. Älykkäämpää iskua en muista lyöneeni.

JON (saatetaan sisään).

STURE. Olen muuttanut mieltäni. En saavu kuninkaan laivaan. Voittajana en olekaan velvoitettu hänen majesteettiansa etsimään.

JON. Hänen majesteettinsa on halukas saapumaan teidän luoksenne, jos lähetätte muutamia tunnettuja miehiä panttivangeiksi.

STURE. Oliko kuninkaalla kaksi ehdotusta?

JON. Toinen sille varalle, että ensimäinen hylätään.

STURE. Minä hylkään kummankin.

GAD. Teidän herruutenne, jälkimäinen olisi hyväksyttävä. Olettehan sanoneet haluavanne persoonallista yhtymistä.

STURE. Kenpä uskaltaisi panttivangin vaaralliseen toimeen?

GAD (rohkeasti). Minä ensimäisenä.

STURE (terävästi). Te, herra electus?

GAD. Niin, jos suotte sen kunnian. Katson kernaasti läheltä sipulilta katkuavaa hornan pesää.

JAAKKO KURKI. Minä seuraan herra electusta.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Minä olen myöskin halukas.

LAURI SPARRE. Ja minä.

YRJÖ SPARRE. Ja minä.

STURE. Siis tohtori Hemming Gad ja vapaasukuiset nuorukaiset Kustaa Erikinpoika Vaasa, Jaakko Knuutinpoika Kurki, Lauri Siggenpoika Sparre ja hänen veljensä Yrjö. (Jonille.) Hyväksyykö kuningas nämä panttivangit?

JON. Hyväksyy.

STURE. Menkää siis! Odotan kuningasta pyhän Nikolauksen sakaristossa.

GAD. Minäkin siis vielä kelpaan johonkin. Viiden haavan nimessä, tanskalainen on myöntänyt Hemming Gadille miehen arvon; sittenkuin Ruotsin mahtimiehet ovat sen kieltäneet. Sen huomautan teille, hyvät herrat, lähtiessäni matkalle, jonka loppu, sanon sen ilman pelkoa, näyttää pimeältä.

STURE. Herra electus!

GAD. Niin, electus... valittu, mutta myöskin hylätty. Hylätty ase ruostuu. Hylätty mies halveksii ja vihaa. Hyvästi! (Menee airueen jälestä.)

ERIK JUHANANP. Poikani!

KUSTAA ERIKINP. Jos Jumala ja pyhä Erik sallivat, palaan minä elääkseni Ruotsin hyväksi. (Menee toisten seurassa.)

STURE. Valmistautukaamme nyt kuningasta kohtaamaan. Ketkä ovat silloin läsnä? Kenties hänen armonsa piispa Matias?

MATIAS. Jos teidän herruutenne suvaitsee.

STURE. Ja te, Erik Juhananpoika?

ERIK VAASA. Teitä ja isänmaata palvellakseni.

STURE. Ajattelen vielä hänen armoaan apostolista komissaria. (Matiaalle.) Häntähän voidaan odottaa tänne?

MATIAS. Hänen pitäisi jo olla täällä.

STURE. Käykäämme häntä vastaan.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen armonsa apostolisen istuimen protonotarius ja hänen pyhyytensä paavin ylikomissari Arcimbold.

STURE. Se on siis myöhäistä. (Sisään astuu joukko hovipoikia palavat vahakynttilät kädessä. He muodostavat kunniakujan. Sen lävitse kannetaan samettityynyllä paavin vaakunaa. Sitten saapuu Arcimbold kantaen punaista ristiä. Hänellä on seuralainen, joka kantaa kokoonkäärittyjä anekirjoja.)

ARCIMBOLD. Jumalan ja pyhän isän armo teidän herruudellenne, perheellenne ja koko hoviväellenne!

STURE. Kiitos suosiollisesta tervehdyksestä ja ilosta nähdä teidän armoanne.

ARCIMBOLD. Ilo on minulle ainakin yhtä suuri. Suosiollisen suojeluksenne turvissa olen maassanne toiminut. Kiitollisuuden ja kunnioituksen osoitukseksi pyydän saada jättää teidän herruudellenne pyhän anekirjan, jonka siunatusta voimasta Tukholman kirkoissa suorittamanne hartaudenharjoitus luetaan pyhän Pietarin haudalla toimitetuksi, niin että teiltä säästyy pyhiinvaeltajan vaivat, vaikka voitattekin saman autuuden. (Ottaa anekirjan palvelijalta ja ojentaa sen valtionhoitajalle.)

STURE. Arvokkaan lahjan otan vastaan syvimmällä kiitollisuudella.

ARCIMBOLD (Kristinalle). Teille, jalo rouva, on minulla myöskin pyhä ane. Valkeuden isä merkitsee teidän hyväksenne kaikki katumus- ja ansiotyöt, joita Ruotsin luostarien hurskaat sisaret ovat viiden kuukauden kuluessa harjoittaneet. (Ojentaa anekirjan Kristinalle.) Ja kun yhteinen äitimme, pyhä kirkko, on antelias uskollisille lapsilleen, jätän vielä valtionhoitajalle pyhän aneen, joka oikeuttaa hänen, perheineen ja hoviväkineen, syömään juustoa paaston aikana. (Antaa toisen anekirjan Sturelle.)

STURE. Olen pelkkää kiitollisuutta.

ARCIMBOLD. Kiitollisuuden arvaa pyhä kirkko sangen korkealle. Onhan se sen ansainnutkin. Kansalaisianne on lähestynyt autuus, jota heidän isänsä eivät aavistaneetkaan. Arvatkaa, kuinka paljon huolettomammin voivatkaan he uhrata henkensä ja verensä teidän puolestanne, kun he muutamilla äyrityisillä tahi niiden puutteessa voilla, juustolla, talilla, raudalla ja vaskella pääsevät syntitaakastaan, suorittavat tilinsä taivaalliselle velkamiehelle.

STURE. Toivottavasti ovat he tilaisuutta käyttäneet?

ARCIMBOLD. Olen leikkuumies. Minun on oltava tyytyväinen satoon, jonka pyhimykset suovat. Täytyy kuitenkin valittaa vääryyksistä.

MATIAS. Vääryyksistä! Ken jumalaton on uskaltanut?

STURE. Ruotsissa vääryyttä, teidän armollenne? Sallikaa kuulla!

ARCIMBOLD. Teidän herruutenne luvalla lähetin minä Tallinnan kautta alikomissariani Suomeen. Tämän kurjan maan asukkaat lunastivat Jumalan armoa voilla ja talilla. Mutta kun nämä tavarat lähetettiin Lyypekin markkinoille, huomattiin ne ala-arvoisiksi ja väärennetyiksi. Taivaalliset aarteet olivat menneet polkuhintaan.

STURE. Todellakin!

ARCIMBOLD. Ei siinä kyllä. Vainajainsa sielujen lunastamiseksi kiirastulen tuskista taalalaiset lupasivat kippunnan vaskea, mutta antoivatkin vain kaksitoista leiviskää.

STURE. Sitä en olisi uskonut taalalaisistani.

ERIK VAASA. Suorittivat he kuitenkin raskaan lunastuksen.

ARCIMBOLD. Voi tulla raskaaksi, jos heitä kohtaa kirkon panna.

STURE. Sellaisesta onnettomuudesta toivon pyhän isän ja hänen pyhien palvelijoittensa meitä säästävän.

ARCIMBOLD. Muutamat piispatkin ovat asemansa ja virkansa unhottaen asettuneet välinpitämättömälle jopa aivan vastustavalle kannalle. Mainitsen Vincentiuksen Skarasta.

MATIAS. Teidän armonne, hän kokoaa itse kultaa ja kalleuksia.

ARCIMBOLD. Hän? Mihin?

MATIAS. Hankkiakseen kultalippaan Bryniolfin luille.

ARCIMBOLD. Mikä on Bryniolf?

MATIAS. Eikö teidän armonne tunne Skaran hiippakunnan suojeluspatroonaa?

ARCIMBOLD. Mitä sanotte, herra piispa? Pitääkö apostolisen ylikomissarin tuntea kaikki kuudennen ja seitsemännen luokan pyhimykset? Kultalipasta Bryniolfille! Nyt! Kun yli kristikunnan tarjotaan kullekin tilaisuus uhrata roponsa, että pyhien apostolien luut pelastettaisiin likaamiselta, saastuttamiselta, rakeilta ja sateelta.

STURE. Toivon, että kaikki unhotetaan teidän armonne ja paavillisen pyhyyden suosiosta, kun minä puolestani uhraan Pietarin kirkon hyväksi Ruotsin hallituksen osan anekaupan tuloista.

ARCIMBOLD. Pyhä Pietari itse on herättänyt teissä jalon ajatuksen. Siksi teitä on onnelliseksi ylistettävä. Suokaa minun antaa teille vielä täydellisen armon ja synteinanteeksisaamisen pyhä ane, (Ojentaa vielä yhden anekirjan Sturelle.)

STURE. Kiitän. Mutta minulla on pyyntö teidän armollenne.

ARCIMBOLD. Hartain haluni on palvella teidän herruuttanne.

MAUNU GREN (on katsellut holviakkunasta). Konnantyö!

STURE. Mitä sanotte?

GREN. Tanskalainen laivasto on nostanut ankkurin ja purjehtii pois.

STURE. Entä panttivangit?

GREN. Tapettu tahi vangeiksi viety.

ERIK VAASA. Minun poikani! Poikani!

STURE. Pyhä Erik suo minulle kostava kalpasi!

MATIAS. Vihassanne ette saa syyttää kuningasta yksin.

STURE. Ken muu olisi syyllinen?

MATIAS. Hemming Gad.

STURE. Hemming Gad!

MATIAS. Miten muuten on selitettävä hänen intonsa päästä panttivangiksi ja uhkaavat sanat, jotka hän lähtiessään lausui.

KRISTINA. Teidän armonne erehtyy.

STURE (miettien.) Ei, te olette oikeassa. Electus on petoksessa osallinen.

ARCIMBOLD. Tunnen miehen, Paavi Aleksanterin kamariherra ja matematikus. Häneltä ei puutu käänteitä.

STURE. Teidän armonne palaa pian Tanskan kautta. Viekää terveiseni kuningas Kristianille, että, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas, olen aina hänen katkerin vihamiehensä. Hemming Gad on viimeisellä teollaan kadottanut kaikki entiset ansionsa. Tie Ruotsiin on häneltä suljettu. Hänen läänityksensä Kastelholma ja kaikki muu, mitä hän vielä omistaa, lankeaa kruunun omaksi.

ARCIMBOLD. Täytän tahtonne. Mutta minulla on vielä sanomista teidän herruudellenne.

STURE. Toivon, että olen mahdollinen kuulemaan ja palvelemaan.

ARCIMBOLD. Niinkuin Kristus lähetti palvelijansa maailmaan jakamaan armoa kaikille kansoille, niin lähetti hänen pyhyytensä meidät. Kaikista niistä ruhtinaista, joiden kanssa olen pyhässä toimessani tekemisissä ollut, ei kukaan ole ollut paatuneempi kuin kuningas Kristian eikä kukaan sen jalompi kuin Sten Sture, Ruotsin sijaiskuningas. Hänen pyhyytensä on painava hänen päähänsä kuninkaan kruunun.

STURE (ihastuen). Kuninkaan kruunun!

KRISTINA, (tarttuen peläten puolisonsa käteen). Sten!

Toinen kuvaelma.