Part 5

Odotushuone rouva Sigbritin palatsissa Kööpenhaminassa. Komeasti sisustettu. Ovi vasemmalla sekä oikealla.

Rouva Sigbritin _kamaripalvelija_ sekä kaksi puheille pyrkivää _valtaneuvosta_.

1:NEN VALTAN. Sigbrit muori ei siis päästä meitä puheilleen?

KAMARIPALVELIJA. Ei.

2:NEN VALTAN. Sanoitko hänelle nimemme ja arvomme?

KAMARIPALVELIJA. Kyllä, herra valtaneuvos.

1:NEN VALTAN. Mitä muori virkkoi?

KAMARIPALVELIJA. Hänen armollensa ei sovi.

2:NEN VALTAN. Ei sovi! Eilen seisoimme hänen portillaan tuntikauden. Satoi kuin saavista kaataen. Olimme märkiä alimpaan rihmaan asti. Hän hymyili akkunassaan meihin katsottuaan. Hän lähetti sanan: tulkaa huomenna. Tulemme huomenna. Ei sovi! Pyhä Knut! Tämä on jo liikaa! Mikä hän on?

KAMARIPALVELIJA. Kuninkaallinen hovimestaritar. Kuninkaallisen prinssin kasvatusäiti. Kuninkaallisen majesteetin salaisen kabinetin johtaja ja yksityisministeri.

2:NEN VALTAN. Mikä hän on ollut?

KAMARIPALVELIJA. En tiedä.

1:NEN VALTAN. Hollantilainen toriämmä, norjalainen rihkamakaupustelija, parittaja, vanha portto.

KAMARIPALVELIJA. Ja te, arvoisat herrat, kumartelette hänen portillaan.

2:NEN VALTAN. Tottakin suuri häpeä. Esi-isämme ja isämme ovat olleet kuninkaiden vertaisia, joiden tahdon mukaan kuninkaiden piti regerata, jos aikoivat pitää kruunun. Sitten saapuu tuo suurisuinen noita-akka. Hänellä on kaunis syötti. Sillä pyydystää hän kuninkaan, kohoaa itse hänen uskotukseen ja syrjäyttää meidät, syrjäyttää koko valtaneuvoston. Uh, pyhä Knut! Jos me nyt tahdomme hiukankaan vipua vääntää, pitää meidän aina ensin norjin niskoin kyyristellä (viittaa sormellaan vasemmalle) tuon ämmän edessä.

1:NEN VALTAN. Kun nyt tapaamme hänet, niin hän saa kuulla.

2:NEN VALTAN. Jos saamme suunvuoroa.

1:NEN VALTAN. Keksiä mukava keino aatelin verottamiseksi! Vaikka meidän pitää olla verosta vapaita! Mitä varten sitä on aateli, jos pitää suorittaa korkeat aksiisit?

2:NEN VALTAN. Niin käy, kun ohjaksissa on porvariämmä.

1:NEN VALTAN. Siunatuiksi sotakuluiksi! Kirottu Ruotsi. Miksi pitää sen kruunun olla kuninkaan mielitekona?

2:NEN VALTAN. Sigbrit on sen luvannut kuninkaalle.

1:NEN VALTAN. Sitä varten ei hänen tarvitseisi olla sellainen noita kuin on. Hätäkös on ryssätä. Kun saadaan selkään, kootaan suuremmat joukot, korotetaan tullit, määrätään hirmuiset aksiisit, kerätään lainat kaikilta, keitä saadaan, haetaan liittolaisia, palkataan sotajoukkoja. Mitä noitakonsteja enää tarvitaan. Siunatkoon! Kuulitko sinä?

2:NEN VALTAN. En.

1:NEN VALTAN. Minusta tuntui kuin olisi huuhkaja... (Kamaripalvelijalle.) Onko armollisella rouvalla huuhkajoita?

KAMARIPALVELIJA. Viisas ja hurskas rouvamme ei pelkää huuhkajia eikä käärmeitä.

2:NEN VALTAN. Sano armolliselle rouvalle, että tapaamme häntä huomenna.

1:NEN VALTAN. Sitä punaposkista leveää noitaa. Hyvästi!

KAMARIPALVELIJA. Hyvästi, — huuhkajat. (Herrat menevät oikealle.)

ARCIMBOLD (saapuu hetkisen kuluttua oikealta). Kuulin, ettei hänen armoaan saisi tavata.

KAMARIPALVELIJA. Ei.

ARCIMBOLD. Kielto ei koskene ruhtinaiden lähettiläitä?

KAMARIPALVELIJA. Koskee.

ARCIMBOLD. Mutta minä olen kaikkein pyhimmän isän paavin legatus de latere.

KAMARIPALVELIJA. (Kumartaa syvään ja menee vasemmalle.)

ARCIMBOLD. Jospa emo kunnioittaisi virkaani niinkuin pentu.

SIGBRIT (saapuu vasemmalta.) Ahaa, teidän armonne näyttäytyy jälleen Juutinmaalla. (Palvelijalle.) Mene, älä päästä ketään. (Palvelija menee oikealle.)

ARCIMBOLD. Kunnioittavin tervehdykseni, korkea matroona ja rakkain sisar. Ilo päästä pois kirotusta Ruotsista ja jälleen nähdä sisareni viisaita silmiä.

SIGBRIT. Kuinka se maa voi olla kirottu, jossa teidän armonne kulkee. Vai eivätkö petturit pitäneet autuutta arvossa? Kävikö kauppa huonosti? Ettekö voi tyydyttää Rooman syöpäläisten ahneutta?

ARCIMBOLD. Olen pyhän isän tahdosta kulkenut maailman äärimmäisiä reunoja. Saaliini apostolien luiden suojelemiseksi ei ole suuren suuri. Mutta voin kuitenkin tarjota sata guldenia kappelin rakentamiseksi, jossa yötä päivää rukouksia luetaan rakkaan sisareni sielun autuuden vuoksi.

SIGBRIT. Ohoo! Mistä tämä anteliaisuus? Sieluni ei nyt ikävöi teidän autuuttanne. Suorittakaa ensiksi oma pesunne!

ARCIMBOLD. Oma pesuni! Mitä tarkoitatte, rakas sisar?

SIGBRIT. Ettekö pelkää kuningas Kristianin vihaa?

ARCIMBOLD. Sieluni autuuden ja viimeisen tuomion nimessä vannon, — ja tämä on minun suurin valani — että enemmän pelkään teidän vihaanne, kuin kuninkaan. Minulla on hänen majesteettinsa suojeluskirja. Kokoamistani anerahoista on hän saanut osuuden, joka on kolme kertaa suurempi kuin Saksan keisarin osuus.

SIGBRIT. Mutta liittonne ruotsalaisten kapinoitsijain kanssa voi maksaa henkenne.

ARCIMBOLD. Apostoliselle istuimelle voin tehdä tilin kaikesta.

SIGBRIT. Mutta täällä teette tilin käynnistänne Sturen luona. Hänen kuninkaallinen kruununsa ei teitä täällä suojele.

ARCIMBOLD. Sturen kuninkaallinen kruunu!

SIGBRIT. Jonka Johan Arcimbold, paavin legatus de latere, hänelle lupasi. Näette, että olemme seuranneet jälkiänne. Kuningas Kristianilla on Ruotsissa yhtä paljon korvia kuin Sturellakin. Me tunnemme tarkoin sen maan puolelle ja toiselle liehakoivat herrat, jotka puhuvat toista meille, toista Sturelle. Näitä liehakoitsijoita on kerran rangaistus kohtaava. Mutta te herra legaatti, olette nyt käsissämme.

ARCIMBOLD. Minua suojelee Jumalan tuomioistuin ja apostolinen kamarioikeus.

SIGBRIT. Eivät peloita. Jumalanne voimme luusia jonkun toisen anekauppiaan kautta, ja apostolinen kamarioikeus — hm! — meillä jakaa oikeutta — — —

ARCIMBOLD. Matami Sigbrit. Ja minä rukoilen häntä kaikkein pyhimysten nimessä. Minä tarjoan kauniit hevoseni, vaununi tarjoan kolmanneksen siitä, mitä minulla on Pietarin kirkon kalleuksia.

PALVELIJA (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad. Armonne on kutsunut.

SIGBRIT (legaatille). Menkää! Mikä on toistaiseksi jätetty, ei ole unhotettu. Tahdon puhutella miestä, jota vihaan mutta myöskin kunnioitan.

ARCIMBOLD. Minä rukoilen sillä välin pyhimyksiä, että he lauhduttaisivat vihanne. Sillä, vannon taas suurimman valani, en ole koskaan muuta tarkoittanut kuin pyhän kirkon ja kuningas Kristianin parasta. Mutta pyydän teiltä, arvoisa maan äiti, että saisin kertoa Hemming Gadille Ruotsista lähetetyt, terveiset.

SIGBRIT. Terveiset Ruotsista? Keneltä?

ARCIMBOLD. Sturelta.

SIGBRIT. Mitä ne sisältävät?

ARCIMBOLD. Ei mitään hyvää. No koskevat yksinomaan tohtori Hemmingiä.

SIGBRIT. Mitä sanoo Sture? Suuren osan rikoksistanne voitte kenties sovittaa kertomalla sen minulle.

ARCIMBOLD. Rakkaan sisareni viisaudelta en tahdo mitään salata. Sture ja Ruotsin valtaneuvosto ovat julistaneet Gadin petturiksi. Luullaan hänen houkutelleen kuninkaan viemään panttivangit. Hänen läänityksensä ja omaisuutensa on kruunulle otettu, ja Ruotsiin ei hän saa enää palata.

SlGBRIT. Mutta jos hän palaa sinne Dannebrogen suojassa. Kuka silloin estää? Hyvästi! Jätän teille tilaisuuden kertoa terveisenne. (Palvelijalle.) Tulkoon ruotsalainen! (Leqaatille.) Teidän puheluaikanne ei saa olla pitkä. (Menee vasemmalle.)

GAD (saapuu oikealta Jaakko Kurjen kanssa). Viiden haavan nimessä! Hänen pyhyytensä ylikomissari. Täällä, noidan pesässä!

ARCIMBOLD. Pyhän neitsyen kautta, puhukaa varovammin, tohtori Hemming!

GAD. Lähtiessäni aijonkin ottaa vettä suuhuni, että olisin vaiti. Teidät nähtyäni olisin kuitenkin vatsani kastellut. Missä olemmekaan viimeksi tavanneet?

ARCIMBOLD. Setäni luona Roomassa.

GAD. Kardinaalin?

ARCIMBOLD. Niin.

GAD. Siitä on vuosia. Te olitte nuori. Ennustin teille vähintäänkin arkkipiispan hiippaa tahi kardinaalin hattua. Ennustinko väärin?

ARCIMBOLD. Kumpaakaan en ole saavuttanut.

GAD. Kaukana ette ole. Nykyistä virkaanne en kuitenkaan kunnioita.

ARCIMBOLD. Se on vaarallinen ja vaikea.

GAD. Ihmisten tyhmyyttä on vaikeampi rahaksi lyödä, kuin ennen lyötyä tuhlata. Te olitte Ruotsissa?

ARCIMBOLD. Tulin juuri.

GAD. Ja saitte runsaan saaliin?

ARCIMBOLD. Kymmeniä tuhansia guldenia rahassa, voissa, talissa ja vaskessa.

GAD. Se oli kelpo suonenisku. Mutta siedämmehän me sen. Mitä siellä muuten aijotaan tehdä meidän pelastamiseksemme, meidän panttivankien?

ARCIMBOLD. En tiedä, mitä muihin tulee; teille minulla on terveiset Sturelta.

GAD. Hänen herruudellaan ei liene minulle mitään hyvää sanomista?

ARCIMBOLD. Ei. Hän pitää teitä rikollisena.

GAD. On yhtä mieltä hänen pyhyytensä paavin kanssa. Sen tiedän.

ARCIMBOLD. Te olette hänestä rikkoneet rehellisyyttä ja kunniaa vastaan.

GAD. Sitenkö, että pidän rehellisyyttä kunniana? Se ei näy olevan onneksi.

ARCIMBOLD. Että olette omalla ehdollanne antautuneet kuningas Kristianin valtaan sekä houkutelleet toiset samaan ansaan.

GAD. Mitä! Tämähän katkuaa, sanoi piru pätsin suulla. Sanoiko Sture niin?

ARCIMBOLD. Ei ole tapani keksiä juttuja, herra electus.

GAD. Te elätte siis toisten keksimillä. Mutta sanokaa, kenen silmä älysi minussa petturin? Sturen aistit eivät itsestään niin terävät ole.

ARCIMBOLD. Läsnäolijat selittivät siten käytöksenne ja jäähyväissananne.

GAD. Ne käärmeet! Ja valtionhoitaja julisti selityksen valtakunnalliseksi totuudeksi?

ARCIMBOLD. Hän uskoi siihen.

GAD. Sture! Nimi, joka on loistanut minulle yhtä kirkkaana kuin isänmaan nimi! Sture! Se sana on näihin asti merkinnyt minulle Ruotsin vapautta. Mutta nyt! Mihin syökset sinä minut?

ARCIMBOLD. Valtionhoitaja on omistanut läänityksenne Kastelholman ja kaiken muun omaisuutenne kruunun omaksi. Hän on julistanut, että te ette saa palata Ruotsiin.

GAD. Jumalan kuoleman nimessä, prelaatti, teidän suussanne on katala valhe. Sitä ei ole voinut tehdä Svante Sturen poika. Hänkö riistäisi minulta isänmaan, jonka omistan suuremmalla oikeudella kuin kukaan muu, joka on minulle ylin, kallein kaikista? Ja Kastelholma! Sen hävittivät tanskalaiset rosvot. Sen uudestaan rakentamiseen panin kaiken sen vähän, mitä maailmassa omistin. Sekö minulta nyt riistettäisiin? Se ei ole totta. Sanokaa, kuinka suuren summan rahassa, voissa, talissa ja vaskessa olette valheestanne saaneet!

ARCIMBOLD. Herra tohtori, te solvaatte minua, hänen pyhyytensä täysivaltaista ylikomissaria! Se on röyhkeyttä! Aivan kuulumatonta! Olen kertonut Sturen sanat. Sen voivat todistaa piispa Matias ja läsnäolleet vapaasukuiset miehet. He olivat kaikki yhtä mieltä kuin Sturekin. He tietävät minun totta puhuneen. Itse sen tiedän. Ja jumalaton, kirottu kielenne syyttää minua valhettelijaksi. Mahdotonta on jatkaa keskustelua kanssanne. Hyvästi! (Menee oikealle.)

GAD (katsoen hänen jälkeensä). Hah hah haa! Nauraisin, jollei sitä estäisi suru ja inho. Kaiken muun kestäisin, mutta isänmaan kiittämättömyys, sitä en voi kestää. Hemming Gad kavaltaja! He ovat sen yksimielisesti päättäneet. Eikä yksikään ääni noussut sitä vastaan. Ei yksikään niistä, jotka ovat nähneet pitkän elämäntyöni, väsymättömän taisteluni, palavan muukalaisvihani. Ei yksikään! Ei, ei!

KURKI. Kustaa Erikinpoika, minä, kaikki toiset panttivangit − me tiedämme, että teidän armonne on syytön. Paetkaamme tästä noidan pesästä! Paetkaamme Kööpenhaminasta!

GAD. Minne minä pakenen? Isänmaa on minulle suljettu. Olen vanki, kirottu, maanpakolainen. Kristusta kiusasi perkele, näyttämällä hänelle maailman valtakunnat ja niitten kunnian, minua kiusataan riistämällä kaikki. Minä en sano: mene pois! minä sanon: tule, saatana! Minä palvelen sinua, jos saan koston, niin, koston.

SIGBRIT (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad!

GAD. Ken kutsui minua? Haa! Oletko sinä se henki, jota huusin? Kun perkele pukeutuu naisen haamuun, ei hän tavallisesti ole sinun näköisesi. Se ottaa notkean ja norjan muodon; se on utuharsoon kääriytynyt alastomuus, häilyväkutrinen, silmissä helvetillinen himonlieska. Ja sinä olet paksu punainen noita-akka. Hah hah haa!... Niin, arvoisa matami, teidän olisi ollut parasta kutsua luoksenne joku muu ylistäjä. Te huomaatte, että minä sovin siihen sangen huonosti.

SIGBRIT. Minä en halua ylistystä.

GAD. Tahdoitteko sitten nähdä ihme-eläimen? Tietäkää, että sillä on kynnet!

SIGBRIT. Tahdoin nähdä vääryyttä kärsineen miehen, jonka mielen ohdakkeet ovat häijyjen ihmisten kylvämiä; siksi niiden piikit eivät minuun pysty. Tahdoin myöskin, jos niin suvaitsette, näyttää teille ihme-eläimen.

GAD. Minusta ei ole mikään ihmettä.

SIGBRIT. Jos ei se suuri kunnioitus, jota tunnen teitä kohtaan, herra piispa.

GAD. Ahaa! Seuraako rakkaudentunnustus? Se sopisi mainiosti. Mutta minulle on kunnioituksenne ja ylenkatseenne palaneen äyrityisen arvoinen. Enkä ole piispa. Minulla ei ole hiippakuntaa. Minun matlakakseni ei kannata pyrkiä.

SIGBRIT. Hiippakuntanne on teiltä vääryydellä riistetty.

GAD. Sepä uutinen! Ettekö luule minun sitä teidän todistamattanne tietävän?

SIGBRIT. Mutta kuinka voisin olla ihmettelemättä sitä kuulumatonta kiittämättömyyttä, jolla teitä on kohdeltu. Oma puolueenne on teidät pettänyt. Sturekin.

GAD. Hän pahimmin.

SIGBRIT. Milloin te olette luopuneet hänestä ja isänmaasta?

GAD. En koskaan.

SIGBRIT. Ja olette saaneet pelkkää kiittämättömyyttä?

GAD. Niin.

SIGBRIT. Pilkkaa ja häväistystä?

GAD. Olen maksanut samalla mitalla.

SIGBRIT. Mutta te olette kärsineet siitä?

GAD. Mutta en masentunut. Iloitkoot minun polkemisestani. Nöyrtymisestäni he eivät saa iloita. En kerjää suosiota enkä armoa.

SIGBRIT. Mutta jos joku tarjoaisi teille apuaan?

GAD. Kenpä sitä tarjoaisi?

SIGBRIT. Vaikkapa minä.

GAD. Te? Mihin?

SIGBRIT. Voittamaan vihamiehenne.

GAD. Minä halveksin heitä.

SIGBRIT. Se ei teitä tyydytä. Tiedän mitä kaipaatte.

GAD. Mitä?

SIGBRIT. Ainoastaan raukka jättää väärinteon kostamatta.

GAD. Viiden haavan nimessä, siinä olemme yhtä mieltä.

SIGBRIT. Enkö minä tuntisi, mitä vaatii voimakas luonne? Olen itse ollut teidän asemassanne. Minua on vihattu, pilkattu, monella tavalla solvattu, aivan niinkuin teitäkin. Mahtavat ylimykset ovat kutoneet juonia minua vastaan. He ovat saattaneet minulle kipua ja murhetta. Mutta minä olen kostanut He matelevat nyt minun edessäni, nuo töyhtöpäiset suvustaan kerskuvat narrit. Minä halveksin heitä. Minä nautin kostosta sanomattomasti. Tahtoisitteko sitä herkkua maistaa?

GAD. Tahdon, tahdon!

SIGBRIT. Kaikki ruotsalaiset kavaltajat tarvitsevat koston.

GAD. Niin, kaikki.

SIGBRIT. Koston siitä, mitä ovat rikkoneet teitä ja maataan vastaan.

GAD. Kummastakin.

SIGBRIT. Te tahtoisitte kostaa?

GAD. Sanoin jo sen. Elän ja hengitän sitä varten.

SIGBRIT. Mutta miten kostatte?

GAD. On vain yksi kamala mahdollisuus. En ole tohtinut sitä itsellenikään sanoa.

SIGBRIT. Te viette maahan kuningas Kristianin.

GAD. Ääni helvetistä! Se sanoi sen. Ja jos sen teenkin, jos vien maahan kuningas Kristianin, en tee mitään muuta kuin sen, mitä vihamieheni Banérit, Oxenstjernat, Trollet ja piispat olisivat joka hetki valmiit tekemään — nuo herrat, jotka ovat minut petturiksi julistaneet.

SIGBRIT. Ja silloin saavat he kaikki koston.

GAD. Hirmuisen.

SIGBRIT. Te olette valmis yhtymään kuninkaaseen?

GAD. Olen valmis perkelettä palvelemaan.

SIGBRIT.

Mitä ei kuningas saisi aikaan teidän avullanne? Te olette hänelle armeijoita arvokkaampi. Ja mikä riistäisi teiltä kostonne? Kuningas itse on sanani vahvistava. (Menee vasemmalle.)

KURKI. Teidän armonne, yksi sana!

GAD. No?

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoot teidän armonne särkemästä omaa elämäänne ja sitä ylevää kuvaa, jonka olette itsestänne ajan vaiheisiin piirtäneet.

GAD. Mitä tarkoitat?

KURKI. Tanska pelkää teitä enemmän kuin kaikkia Ruotsin suurmiehiä yhteensä.

GAD (pilkalla). Erittäinkin on sillä nyt syy pelätä minua.

KURKI. Se tietää, että se on kilvoituksensa voittanut, kun te astutte sen puolelle. Mutta te olette aina olleet Ruotsin kansan itsenäisyyden turvana. Te olette sitä johtaneet taisteluun vapauden puolesta. Te olette sen oikeuksia miehuullisesti puolustaneet...

GAD. Kuinka minut on palkittu?

KURKI. Rakastatteko te maatanne palkan ja suosion vuoksi?

GAD. Tiedä, että minäkin olen ihminen.

KURKI. Jalompi muita. Mutta nyt on teidät noiduttu. Sydämessänne ovat heränneet itsekkäisyyden ja kostonhimon henget. Paetkaamme, ennenkuin ne kokonaan valloittavat teidät.

GAD. Ne ovat jo minut valloittaneet. En tahdo nähdä enkä kuulla muuta.

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset herättäkööt jälleen sielussanne ne suuret voimat, jotka siinä ennen ovat liikkuneet!

GAD. Ja kadotuksen tulikivikatku tukahduttakoon sinut!

KURKI. Oi ajatelkaa, mitä teette! Suuria ratkaisunhetkiä on elämässä harvoin. Nyt on teillä sellainen. Ajatelkaa isänmaata! Ajatelkaa entisyyttänne! Te olette vihan ja kiukun vallassa.

GAD (kiivaasti, jalkaa polkien). Miksi siis vielä kiihoitat minua? Muista kiusaajistani olen päässyt. Eikö kukaan vapauta minua sinusta, viimeisestä?

KUNINGAS KRISTIAN (on tullut vasemmalta). Minä vapautan. Hoi! (Pari aseellista miestä saapuu. Kuningas viittaa Kurkeen.) Tuo mies on elänyt tarpeeksi. (Aseelliset miehet tarttuvat häneen.)

KURKI (pois vietäessä). Jumalan ja kaikkein pyhimysten nimessä, tohtori Hemming...

KRISTIAN (ärjäisten). Sulkekaa suu! (Miehet vievät Kuren oikealle. Kuningas lähestyy Gadia, joka on murtuneena vaipunut läheiselle tuolille.) Tohtori Hemming! (Tämä nousee äkkiä.) Te olette ihmis-ijän taistelleet Tanskaa vastaan saamatta palkintoa. Te tahdotte nyt palvella sitä voittaaksenne, mitä teiltä on riistetty?

GAD.

Palvella Tanskaa! Minä? Niin, palvelen teidän majesteettianne saadakseni koston.

KRISTIAN. Sen saatte viimeiseen pisaraan. Te seuraatte minua Tukholmaa vastaan. Teidän puhettanne kuulee kansa.

GAD. On kuullut.

KRISTIAN. Te saatte sitte puhua.

GAD. Saanko jo alkaa palvelukseni neuvolla?

KRISTIAN. Alkakaa!

GAD. Paavin lähetti on tuonut Ruotsista suuret rikkaudet. Sallisitteko ne kulettaa Roomaan, kun niillä saatte miehiä ja aseita?

KRISTIAN. Isänmaasi kukistamiseksi?

GAD. Niin. Siten saa typeryys ja kiittämättömyys palkkansa, ja minä saan koston.

SlGBRIT. Ja teidän majesteettiinne saa Ruotsin kruunun. Tässä miehessä (mittaa Gadiin) kumartuu Ruotsi eteenne.

KRISTIAN. Ja syvään sen täytyy kumartua. Nyt etsimään legaatin jälkiä. Äyrityistäkään ei saa hän muassaan viedä. (Menee Sigbritin kanssa vasemmalle. Kuninkaan palvelija saapuu oikealta.)

GAD (palvelijalle). Missä on seuralaiseni?

PALVELIJA. Häntä ei ole enää.

GAD. Mitä? Murhattuko?

PALVELIJA. Kuninkaan käsky on täytetty. (Menee vasemmalle).

GAD (yksin). Siis riemuita voi musta helvetti. Olen uhrin antanut jo saatanalle. Ja kuitenkin on sääli nuolta miestä. Hän oli kaikkia muita parempi. Ja minä! Minä syöksin hänet turmioon. Ja itseni. Äsken olin viaton parjauksen uhri, nyt tahraannuin viattomalla verellä. Mutta vielä ei ole tehtävänäni suuri elämäntili. Pimeyden syvimpään kuiluun painukoon vaaka. Pahemmaksi en tule kuin kavaltajaksi. Siksi on minut julistettu jo. Kaikki on minulta riistetty. Mitään ei jälellä ole... Eikö mitään? On. Oma itseni. Ja se saa aikaan paljon.

NELJÄS NÄYTÖS.

Hemming Gadin teltta kuningas Kristianin leirissä Tukholman edustalla, Pohjois-Malmilla.

Joukko talonpoikia, niiden joukossa _Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_.

BJÖRN. Se ei ole mahdollista. Pyhimyksiin en luota. Heitä voi lahjoa. He auttavat yhtä usein konnaa kuin rehellistäkin miestä. Mutta tohtori Hemming kavaltaja! Ei! Uskokoon ken tahtoo, minä en usko.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta miksi hän on Tanskan kuninkaan leirissä?

BJÖRN. Miksi sinä olet?

2:NEN TALONPOIKA. Meitä on kutsuttu.

BJÖRN. Ja tohtori Hemming on tuotu Kööpenhaminasta.

1:NEN TALONPOIKA. Jonne hän itse tahallansa meni.

BJÖRN. Hänet vei kuningas petoksella.

STARK. Mutta kuninkaan ystävältä hän näyttää.

3:S TALONPOIKA. Hän kehoittaa talonpoikia luopumaan aseistaan.

1:NEN TALONPOIKA. Ja lupaamaan uskollisuutta kuninkaalle.

USEAT TALONPOJAT. Kavaltaja! Kavaltaja!

BJÖRN. Älkää kirkuko! Enkö minä tuntisi häntä paremmin kuin muut? Puhuihan hän taloni pihalla vuosi sitten. Useat teistä oli mukana, kun Nyköpingiin riensimme. Tohtori Hemmingille huudan: eläköön!

STARK. Niin minäkin.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta kuulimmehan hänen sanansa. Tulivat kuin ainakin tanskalaisesta suusta.

BJÖRN. En kuullut niitä. Mutta tohtori Hemmingiin luotan. Neuvoi hän, mitä neuvoi, häntä voimme seurata.

1:NEN TALONPOIKA. Mitä paholaista! Saisiko meitä niinkuin koiria usuttaa silloin sinne, tällöin tänne?

BJÖRN. Olot ovat muuttuneet, valtionhoitaja kaatunut, maa täynnä vihollisjoukkoja, niiden vallassa kaikki linnat.

3:S TALONPOIKA. Ei Tukholma.

2:NEN TALONPOIKA. Eikä tulekaan.

BJÖRN. Mikäs auttaa? Rouva Kristina ei yksin kauan kestäne. Herrat ovat menneet kuninkaan puolelle.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta talonpojat?

BJÖRN. Jos meillä olisi Engelbrekt.

1:NEN TALONPOIKA. Ja jos Hemming Gad ei olisi petturi.

BJÖRN. Hän ei olekaan...

USEAT TALONPOJAT. On. Kavaltaja hän on.

GAD (saapuen). Ulos, kirkujat! (Talonpojat poistuvat, paitse Björn ja Stark.) Mitä te kaksi töllistelette?

BJÖRN. Teitä, tohtori Hemming,

STARK. Te ette ennen talonpoikia luotanne karkoittaneet.

GAD. En koskaan ole kirkujoita kärsinyt.

STARK. Te meidät tuntenette?

GAD (katsoen heihin). Teidät? Kyllä. Ystäväni Björn ja Stark. Monessa ottelussa olemme yhdessä olleet.

BJÖRN. Viimeksi sieppasimme Nyköpingin linnan.

GAD. Niin. Viiden haavan nimessä, se oli oiva kaappaus.

BJÖRN. Sten Kristerinpoika ei jaksanut kauan häpeäänsä kärsiä. Hän kuoli Tukholman linnassa.

GAD. Sen tiedän. Sturen hemmottelu ei häntä parantanut.

STARK. Nyt on Nyköping kuitenkin Tanskalaisten vallassa.

GAD. On.

BJÖRN. Helposti he valloittivat sen, Ruotsin vahvimman linnan.

GAD. Piiritystoimet ja rynnäkkö tehtiin minun ohjeitteni mukaan.

BJÖRN. Teidän?

GAD. Niin.

BJÖRN. Onko se mahdollista? Oletteko tehneet sellaisen käänteen?

GAD. Ijankaikkinen sota Tanskan ja Ruotsin välillä saisi jo loppua.

BJÖRN. Sitä toivoo jokainen Ruotsin talonpoika.

GAD. Mutta tietävätkö he, miten se voidaan lopettaa?

BJÖRN. Kun tanskalaiset saadaan karkotetuksi.

GAD. Siihen juuri emme ole kyenneet. Toinen tie on valittava.

STARK. Mikä se on?

GAD. Kristian tunnustetaan Ruotsin kuninkaaksi.

BJÖRN. Mitä! Tahdotteko syöstä meidät tuon julman hallitsijan valtaan?

GAD. Hän on mies, jota Ruotsi tarvitsee.

BJÖRN. Pyhä Erik! Mitä sanotte?

GAD. Jos talonpojat satakin kertaa kuninkaan karkottaisivat, olisivat herrat valmiit yhtä useasti hänet takaisin kutsumaan.

STARK. Se on totta.

BJÖRN. Tahdotteko siis perustaa tänne tanskalaisen vallan?

GAD. Sen kysymyksen olisit saanut vatsaasi nielaista. Tunnettehan elämän työni.

BJÖRN. Mutta emme nykyistä päämääräänne.

GAD. Pitääkö teidän härän itsepäisyyteen yhdistää aasin tyhmyys? Enkö ole aina ollut talonpoikain ystävä? Enkö ole heidän parastaan tarkoittanut?

BJÖRN. Aina.

STARK. Kaikissa asioissa.

GAD. Etuanne valvon nytkin. Sortajianne on nöyryytettävä.

BJÖRN. Ylimyksiä.

GAD. Juuri niin. He ovat mätäpaiseita isänmaamme ruumiissa. He tarvitsevat ankaran pitelyn. Te olette ikämiehiä, eikö niin?

BJÖRN. Olemme.

GAD. Koko teidän elinaikanne olen minä sotinut Tanskaa vastaan. Olin vanhan Sten herran ja Svante Niilonpojan väsymätön toveri. Missä pahin vaara uhkasi, sinne rintani vein. Me torjuimme rynnäkön toisensa jälkeen, tulivatpa ne sitten Tanskan tahi sen liittolaisen, kaikkien kristittyjen vihollisen, Moskovan suuriruhtinaan puolelta. Mutta lopullinen toivomme oli, että kansamme voittaisi vapauden, viljeleisi rauhassa maataan ja saisi mukavasti humalaa ja suolaa. Niin ei ole käynyt, Sturet ovat kesken sortuneet. Minun työni on ilkeimmällä kiittämättömyydellä palkittu. Henkilöt, joiden elämä on ollut pelkkä kavallus, ovat minut maanpetturiksi julistaneet. He ovat aina ihailleet tanskalaista valtaa. Heidän täytyy nyt, viiden haavan nimessä, tuntea, millainen se on.

BJÖRN. Mutta Ruotsin kansa?

GAD. Saa ansaitsemansa kohtalon.

BJÖRN. Sortuu muukalaisten vallassa.

GAD. Sen vapauden rakkaus ja itsenäisyyden tunto on sorrosta kasvanut. Tanskalaisvallan hetkellinen voitto Ruotsissa on aina antanut tanskalaisten pyyteille surman iskun. Niin käy nytkin. Taistelun jatkaminen ei ole mahdollista, kun johtajaa ei ole. Vai tunnetteko ketä?

BJÖRN. Tunnemme yhden.

GAD. Ken hän on?