Part 3
MATIAS (nousten ja ottaen pöydältä palavan kynttilän). Ja minä hänen pyhyytensä paavin nimessä kiellän tohtori Hemming Gadin Linköpingin hiippakuntaa turmelemasta ja vetämästä sille Jumalan ja kaikkien pyhimysten kostoa. Ellei hän herkeä kantamasta piispan tuloja ja luovu kaikista vaatimuksista tähän virkaan, on hän kirkonkirouksen alainen, erotettu kaiken taivaan valtakunnassa tarjottavan hyvän osallisuudesta, ja hänelle sammuu kaikki ilo ja onni, niinkuin tämä maahan viskaamani kynttilä sammuu. (Viskaa palavan kynttilän permannolle, jolloin se sammuu,) Hänen pyhyytensä paavin kirje on naulattava Linköpingin tuomiokirkon oveen.
STURE. Se ei sovi, kansan tähden.
GAD (on Matiaan puheen aikana laskenut päänsä alas, mutta oikaisekse nyt vihassa). Se tehtäköön, niin häpeämättömyys saa suureen peiliin kurkistaa. Olette tieni katkaisseet. Minä sulkeudun Rönöhön. Ja jos minuun leimahtaa siellä koston ajatus, jos vihani teihin voittaa erään toisen vihan, niin että lyön teitä ruoskalla, jota olette niin kauan nuoleskelleet, niin muistakaa, että olen sen teille sanonut.
MATIAS. Rönön kartano on Linköpingin tuomiokapitulin omaisuutta. Te, tohtori Hemming, saatte siellä oleksia ainoastaan niin kauan kuin uusi piispa ja tuomiokapituli sallivat.
GAD. Vaan vielä se on minun. (Menee vihoissaan peräovesta.)
MATIAS (Sturelle). Teidän herruudellanne ei liene muuta asiaa neuvostolle?
STURE. Ei. Tahi oikeastaan on. Meillä ei ole Tanskalta mitään hyvää odotettavissa. Minä toivon, että Ruotsin hengelliset ja maalliset ylimykset, kuten rahvaskin, ovat valmiit uhraamaan kaikki Ruotsin parhaaksi, niin kuin minä aijon uhrata.
TROLLE. Siitä olkaa varma, jalo ritari!
MATIAS (Sturelle). Pyhän Erikin ja kaikkien pyhimysten haltuun. (Nousee ja poistuu peräovesta toisten neuvosherrojen seuraamana.)
KRISTINA Gyllenstjerna (tullen Elsan kanssa vasemmalta). Mitä on tapahtunut? Maunu Gren poistui vihoissaan linnasta. Hän lausui: nyt konnat tuomitsevat kunnon miehen.
STURE. Niin usein käy. Sitä nähdäkseen ei tarvitse kauan elää.
KRISTINA. Mutta sinä, rakas Sten, et toki niin tee.
STURE. Pyhä Erik varjelkoon! Mutta hänen pyhyytensä paavi on pannut Hemming Gadin pannaan, ja neuvosto on kieltänyt hänet kantamasta piispan tuloja.
KRISTINA. Ja sinä?
STURE. Yhdyin neuvoskunnan päätökseen.
KRISTINA. Niin en olisi minä tehnyt, kallis ystäväni.
STURE. En tahtonut loukata kirkkoa.
KRISTINA. Jumala ja pyhimykset ovat antaneet sinulle kirkkaan ymmärryksen ja lujan tahdon toimia Ruotsin parhaaksi. Ylpeyteni, iloni ja suurin onneni on seista rinnallasi. Nyt kuitenkin pelkään. Aavistan kavalia juonia. Paras tuki ja luotettavin ystävä on sinulta riistetty. Oi Sten, tämä on kovan onnen päivä!
STURE. Luotettavin ystäväni olet sinä, rakas Kristiina, ja sinun sankarisielusi rohkaiseekin minua suuresti.
KRISTINA. Kukaan ei rakasta sinua enemmän kuin minä. Eikä Ruotsin vapauttakaan kukaan enemmän rakasta.
STURE. Hemming Gad on mies, jota ei sovi halveksia. Kansan kohtalo voi olla häneen yhdistetty. Mutta jos hän on sen ohjaaja, voi hän nousta minun nostamattanikin. Ja jos pyhimykset suovat minun seista, voin seista hänen tukemattansakin.
KRISTINA. Mutta rauhattomalla mielellä ja surulla ajattelen minä sitä palkintoa, joka on tullut Hemming Gadille. Oi jos voisin sovittaa sinut ja hänet, niinkuin hän sovitti isäsi ja vanhan Sten herran. Sinä tiedät, mikä onni siitä seurasi Ruotsille.
STURE. Vaikka et puhuisikaan electuksen puolesta, en voi olla häntä arvossa pitämättä.
KRISTINA. Ja kuitenkin hylkäät hänet.
STURE. En voinut tehdä toisin, rakas Kristina. (Aikoo poistua oikealle,)
JAAKKO KURKI. Minulla olisi pyyntö teidän herruudellenne.
STURE. Mitä haluat?
KURKI. Vapaaksi palveluksestanne.
STURE. Tuhannen Turkua! Mikä iski suomalaiseen päähäsi?
KURKI. Menisin tuon kirotun miehen palvelukseen.
STURE. Hemming Gadin?
KURKI. Niin, teidän herruutenne.
STURE. Aikeesi on kummastuttava.
KRISTINA. Lähettämällä electukselle tämän jalosukuisen nuorukaisen korvaamme osaksi sen loukkauksen, jonka hän on kärsinyt.
STURE. Hyvä sydämesi, Kristina, voi arvata oikein. Sinä, Kurki, saat tulla noutamaan erokirjasi. Palvele uutta herraasi yhtä kunnollisesti kuin minuakin! (Valtionhoitaja poistuu oikealle, rouva Kristina vasemmalle. Heidän seuralaisensa katsahtavat ovella taaksensa ja, kohdattuaan toistensa silmäykset, kääntyvät äkkiä takaisin toisiansa tavatakseen.)
KURKI. Elsa, sinä olet nähnyt läpi sydämeni.
ELSA. Miksi poistut linnasta, ylevä nuorukainen?
KURKI. Minun täytyy.
ELSA. Mikä pakko on vapaalla nuorukaisella?
KURKI. Esimerkiksi lemmenvoima.
ELSA. Sekö vetää sinut täältä?
KURKI. Ei. Se kiinnittää minua tänne suloisilla siteillä.
ELSA. Miksi siis lähdet?
KURKI. Äitini kuolinvuoteella vannoin knaappivuosina palvelevani jalointa soturia, koska minulle on ennustettu aikaista kuolemaa uskollisuutensa rikkoneen herrani tähden. Enoni. Turun piispa Arvid, neuvoi minut valtionhoitajan luo. Nyt olen itse oppinut tuntemaan jalomman miehen. Häntä seuraan.
ELSA. Jos olisin mies, pyrkisin minäkin hänen palvelukseensa.
KURKI. Sinulla on jalo emäntä. Hänen huomaansa on sinut turvallinen jättää. Ja huomaasi heittäisin sisareni. Hän sairastaa Klaaran luostarissa Pohjois-Malmilla. Olen usein käynyt häntä lohduttamassa. Lupaatko sen minun puolestani tehdä?
ELSA. Lupaan.
KURKI. Lupaatko myöskin muistaa minua?
ELSA. Lupaan.
KURKI. Siis hyvästi! (Rientää oikealle).
Toinen kuvaelma.
Talonpoikais-talon piha Itägötanmaalla lähellä Rönön piispantaloa. Oikealla hirsinen tuparakennus, johon pihasta portaat ja ovi sekä luukulla suljettava akkuna. Vasemmalla ulkohuonerakennusten kulma puitten välissä, perällä metsäinen mäki.
_Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_ istuvat lyhyellä hirren kappaleella.
STARK. Sanoitko, että munkki on tullut Juutinmaalta?
BJÖRN. Sanoin. Hän saapui sen kauppiaan seurassa, joka myy hyvin hienoa tavaraa.
STARK. Sanoitko hienoa vai huonoa?
BJÖRN. Hienoa, hienoa.
STARK. Mitä tavaraa?
BJÖRN. Sielunautuutta.
STARK. Sielunautuutta! Se on todellakin hienoa tavaraa.
BJÖRN. Jumala on, kuuluu, ottanut eron virastaan ja antanut kaiken vallan paaville. Ja paavi vie paratiisiin kaikki ihmiset.
STARK. Kaikki ihmisetkö?
BJÖRN. Kaikki, joilla on rahaa, vahvasti rahaa, ja jotka maksavat.
STARK. Vai vahvasti rahaa... Mutta me talonpojat olemme köyhiä.
BJÖRN. Niin, paratiisia me emme jaksa ostaa. Meidän pitää tyytyä pieneen voikirjaan.
STARK. Voikirjaan! Mikä se on?
BJÖRN. Lupalippu syödä voita ja lihaa perjantaina ja muina paastopäivinä. Se ei maksa paljoa. Ainoastaan yhden äyrityisen.
STARK. Onpa siinäkin.
BJÖRN. Minä olen saanut sen aivan penningittä.
STARK. Munkiltako?
BJÖRN. Niin, mutta puhu hiljaa! Hän katsoo akkunasta. (Tuvan akkunaluukku työnnetään syrjään ja munkin päähineen verhoama pää pistäytyy siihen ja vetäytyy heti takaisin). Pääkauppias ajoi monella hevosella ja vaunuilla Tukholmaan; tämä munkki jäi tänne Itägötanmaalle kaupustelemaan.
STARK. Ja sinä ostit voikirjan?
BJÖRN. Sanoinhan, etten ostanut. Hän antoi sen ilmaiseksi, kun sai luvan oleksia meillä ja pitää kokouksen talonpoikain kanssa. Hän sanoi, että hän antaisi kernaasti sellaisen jokaiselle Itägötanmaan talonpojalle, kun meillä ei kasva öljypuuta, josta saisi ruokaöljyä paastonajaksi.
STARK. Hyvä munkki.
BJÖRN (kumartuen toisen puoleen ja ääntään hiljentäen). Voisi olla, jos ei hänellä olisi kiusoittava tapa lähennellä minun vaimoani.
STARK. Vaimoasi!
BJÖRN. Niin, hyvä naapuri. Hän pitää nytkin pirtissä kirottua kuherrustaan.
STARK. Entä vaimo?
BJÖRN. Kuuntelee häntä mesikielellä.
STARK. Sitä minä en sallisi.
BJÖRN. En minäkään. Mutta kun uhkaan ajaa pois munkin, nousee vaimo vimmaan. Jos muka loukkaamme tätä hurskasta isää, kohtaa meitä kaikkien pyhimyksien kosto. Vaimo väittää, että munkki opettaa hänelle hartaudenharjotuksia. Pyhä mies ei voi tehdä rikosta, ja jos tekisikin, niin hänellä on aneita vaikka kuin paljon.
STARK. Ja sinä et voi mitään?
BJÖRN. Olen yrittänyt turvautua pyhimysten apuun. Olen arvalla etsinyt kymmenestä pyhimyksestä sitä, joka auttaisi.
STARK. Kymmenestä pyhimyksestä! Tunnetko sinä niin monta taivaan peräpermannon polkijaa?
BJÖRN. Minä olen papin äpäräpoika, ja minusta aijottiin nuorena tehdä munkkia.
STARK. Miksi ei tehty?
BJÖRN. Hurskas isäni joutui riitaan armollisen piispansa kanssa, eikä minulle siitä syystä suotu erivapautusta äpäryydestäni. Niin en voinut päästä pyhään säätyyn.
STARK. Vaan tulit talonpojaksi ja otit vaimon.
BJÖRN. Josta minulle nyt on kiusaa... Kunpa vaan tietäisin, mikä pyhimys auttaisi. Hän on minua tutumpi taivaalliselle vallassäädylle. Pyhä Erik, Nikolaus, Yrjänä Jaakob, Sebastian, Knut, Olaus, Sigfrid, yksinpä äidillinen Birgitta ja siveä Gertrudkin näyttävät olevan hänen puolellaan. (Nousee). Mutta naapureita saapuu jo enemmänkin. Pian saamme kuulla, mitä munkilla on sanomista. (Talonpoikia, useilla aseita, saapuu vasemmalta metsän takaa.)
1:NEN TALONPOIKA. Hyvää päivää, naapurit.
BJÖRN. Rauha tultuanne.
2:NEN TALONPOIKA. Täälläkö aneidenantaja?
MESTARI JON (saapuu portaalle). Jumalan ja hänen sijaisensa pyhän isän armo on lähestynyt kyläänne, talonpojat. Apostolinen protonotarius ja referendarius sekä hänen pyhyytensä täysivaltainen komissari, kirkko- ja valtakuntaoikeuden tohtori Johan Arcimbold, joka on nyt Kööpenhaminan kautta Ruotsiin saapunut, on tästä ohikulkiessaan lähettänyt minut teidän luoksenne.
TALONPOJAT (ihmeissään). Meidän luoksemme!
MESTARI JON. Pyhä isä on tässäkin syntien raskauttamassa maassa tahtonut pystyttää erityisen armoistuimen, että voisitte ostaa sielunne vapaiksi hirmuisista kiirastulen tuskista.
STARK. Olemme köyhää väkeä. Miten kallis lie taksa?
JON. Pyhän isän sekä hänen armonsa apostolisen komissarin tahto on, että hinnat sovitetaan päästöähaluavain varallisuuden ja auliuden mukaan. En nyt ryhdy luettelemaan, mitä teidän kunkin pitäisi maksaa sovitukseksi äidin, sisaren tahi lapsen murhasta, kirkon varkaudesta, väärästä valasta, huoruudesta, sukurutsauksesta, noituudesta tahi muista sellaisista rikoksista, jotka kylläkin näyttävät suurilta ja muuten vaativat monta vuotta kestäviä ankaria katumustöitä, mutta jotka anekauppiaan uhriarkun ja punaisen ristin ääressä ovat köykäiset kuin höyhenet, niin että heti "kun raha kirstussa kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa". Mutta teillä on suuri yhteinen rikos, jota ette voi äyrityisillä kuitata. Siihen vaaditaan katumusta.
TALONPOJAT. Mikä rikos?
JON. Se on kavallus.
BJÖRN. Emme ole kavaltajia.
KAIKKI TALONPOJAT. Emme ole kavaltajia.
JON. Ettekö ole? Jo yhdeksäntoista vuotta sitten valittiin Kristian toinen Ruotsin kuninkaaksi, ja Ruotsin kansa vannoi hänelle uskollisuutta. Kalmarin rakas yhteys oli jälleen lujitettu. Mutta jo muutaman vuoden perästä ruotsalaiset rikkoivat valansa ja luopuivat uskottomina kuninkaastaan. Siten vetivät he päällensä kunnottoman kavaltajan nimen.
TALONPOJAT. Ei.
JON. Todistaahan taivaskin teitä vastaan. Se on ankarasti rangaissut teitä. Sota kaikkine kauhuineen on raivonnut maassa, samoin taudit, kato ja muut Jumalan ja pyhimysten vihan merkit. Pahin kavaltaja on Hemming Gad. Häntä olette ihailleet, ja hän on teitä villinnyt. Ajatelkaapa, kuinka hänelle on käynyt.
STARK. Kuinka?
JON. Sitäkö ette tiedä? Asuuhan tämä kurja Rönön piispa aivan lähellä. Hänen sielunsa on jo saanut osansa tulikivijärvessä. Häneen on mennyt kaikki ne seitsemän perkelettä, jotka meidän herramme muinoin Galileassa sikalaumaan ajoi. Jos näkisitte hänen, kauhistuisitte. Pahan hengen riivaamana nauraa hän välistä, että kartanon vanhat holvit kajaavat. Silloin hän muka iloitsee vahingoille, joita hän on tehnyt tanskalaisille ja kuninkaan ystäville. Välistä hän taas, omaa kirottua tilaansa muistaen, pieksää vihan vimmassa nyrkkiään tammipöytään, samoilee kiroillen ja hammastakiristellen huoneiden läpi viskellen vanhoja huonekaluja seiniä vasten, niin että kalkin tomu täyttää huoneet. Sellainen on kirottu mies, joka on kuningastaan vastaan sotinut.
TALONPOJAT. Kauheata!
JON. Kaikki palvelijat ovat hänestä luopuneet. Ainoastaan yksi suomalainen noidan sukua oleva nuorukainen on hänen luonaan. Pian ovat he molemmat katottomina taivaan alla; sillä heidät ajetaan ulos Rönön kartanosta. He voivat tulla kerjäämään teiltä apua.
TALONPOJAT. (Katselevat ympärilleen.)
JON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat. Taivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat kalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin rannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää ja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa muuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy sotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa hallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä joukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?
TALONPOJAT. Mitä?
JON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene. Seuratkaa minua kuninkaan joukkoon!
TALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.
JON. Sitä ei hän uskalla.
HEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut viimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!
JON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä hirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin. Talonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja Kurki jäävät yksin pihaan).
GAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan nauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki muut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut osallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei minua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin hoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa.. Näin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää hiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden viettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden saastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta, näin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä nähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien laulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka kädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani mieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin heitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin suutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden ja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden vuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua pelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä niitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja omilletunnoilleen..
KURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.
GAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin valtionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta heitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta heitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran heille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja maalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä, mitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat etunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He pelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin. Siksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat sieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata vuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean kauhun heidän kasvoillansa.
KURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?
GAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja onnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen hyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä. Jos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja vapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin... silloin... (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo mädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän kostaakseni.
KURKI. Täällä on munkki villitsemässä.
GAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha on heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan perkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne hengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki palvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?
KURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.
GAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.
KURKI. Tahdon palvella teitä.
GAD. Miksi voitoksi?
KURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä uskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet sen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä näen taivaan korkean sinen.
GAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa tupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!
KURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus puhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).
JON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.
GAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet, prelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin rahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama temppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja auliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos emme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?
1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.
GAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te viiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon kehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se virkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä, pitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa veri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa, mutta ei koskaan väistyä.
BJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.
KAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!
STARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.
GAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.
BJÖRN. Miksi et?
GAD. Sanoinhan etten voi.
1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta? Itseäsi säästät.
GAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa taistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin pakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle, ja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.
JON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.
GAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.
BJÖRN. Munkki.
GAD. Suokaa minun nähdä hänet!
BJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät pirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).
GAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä ja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti käsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan nimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen hänelle vannonut.
JON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.
GAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin älkää epäilkö. Köysiä!
BJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon viettelijä! Minä olen valmis.
STARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet sidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää sideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)
JON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.
GAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä kasva.
JON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista talonpoikaa.
GAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.
JON. Hän hirtättää tuhannen.
GAD. Ne eivät ole hänen käsissään.
JON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan, mutta ottaa mennessään Nyköpingin.
GAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?
JON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys», ja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille. Ken on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette, saatte hirmuisen koston.
GAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki talonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen päin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon siteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten Kristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan viholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten hävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon, elleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua? Olemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan alussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja hämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari Jonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen kanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia. Näyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja urheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat täällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.
TALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!
GAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä tanskalaisten nenän edessä.
BJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?
KAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?
GAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.
BJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?
GAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan nyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos olisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin, lain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.
BJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.
GAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa ulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)
STARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän on miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)
JON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen; sillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa minut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen kiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.
VAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa. Sekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä minä voin näyttää sinulle oikotien.
JON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian verasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kuvaelma.
Suuri huone Tukholman italian eteläisimmässä tornissa. Pari holviakkunaa perällä. Ovi vasemmalta.
_Kristina Gyllenstjerna_ oikealla polvillaan pyhän Erikin kuvan edessä. _Elsa_ akkunasta ulos katsomassa.
KRISTINA (nousten pyhimyksen kuvan edestä). Näetkö, kuinka nyt on?
ELSA. Armollinen rouva, ne väistyvät.
KRISTINA. Väistyvät! Ketkä?
ELSA. Meikäläiset.
KRISTINA. Ah, onko Pyhä Erik hylännyt meidät?
ELSA. Siltä näyttää, armollinen rouva.
KRISTINA. Minä en kuule ammuntaa.
ELSA. Tanskalaiset ovat vallanneet meidän joukkojemme kanuunat. Ruotsin miehet peräytyvät metsään ja vihollinen vainoaa heitä.